Missä on ne illat joina meri on musta

Tirolissa (kuten käsittääkseni koko maassa) on ollut kesäkuun lopusta asti kuuma. Ei vähän lämmin, vaan Afrikan ilmastoon verrattavissa oleva järjetön helle. Suomen hellerajalle, 25 asteeseen, laskeudutaan öisin ja se tuntuu hurjan viileältä - onhan se kymmenen astetta vähemmän kuin päivisin varjossa, saati auringossa.

Pahimmillaan Innsbruckissa on mitattu 38,2 astetta. Jokaisen kuuman päivän aikana, litroittain hikeä valuessani, koitan vain ajatella että ainakin olen sentään koko kesän vain lomalla! Tai siis, älkää ylirasittuneet kotiäidit vetäkö herneitä nenuun, tarkoitan siis että en ole oikeissa töissä. Siinä kun on vissi ero vietätkö päivää työvaatteet päällä ilmastoimattomissa sisätiloissa vai bikinit päällä järvessä lilluen nauravia lapsia uimarenkaalla ajeluttaen.

Jos olisin kesäihminen ja halunnut elää maassa jossa on aina lämmin, olisin loogisesti sellaiseen muuttanut! Mutta mä muutin Keski-Eurooppaan, mukavan viileille Alpeille! Je-bouu! Näin kuukauden jatkuvan tappohelteen jälkeen alkaa hiljalleen huumori loppua ja olisin varmasti muuttanut lämpöpakolaiseksi Suomeen ellei nämä helleputket aina välillä hellittäisi ja olisi edes yhden päivän viileämpää.

Täällä päin siis pitkään jatkuvat helteet päättyvät lähes poikkeuksetta aina myrskyyn - huisin hieno ukkoskuuro ja edes yksi päivä jolloin ei tarvitse kastella kukkia ja uusia nurmikoita. Kuten sunnuntaina! Iltapäivällä lämpötila oli vielä yli kolmessakymmenessä, sitten alkoi yllättäen sataa ja pienen hetken jälkeen näytti tältä:

Mieletön raekuuro! Jossain oli tullut jopa golfpallon kokoisia, meillä onneksi vähän pienempiä. Puolet kukista tuhoutui mutta auto onneksi säilyi täysin vaurioitta!

Lucaksella taitaa äitinsä kylmien pohjolageenien sijaan olla enemmän keskieurooppalaisia geenejä, hän kun totesi raekakkuja noin viisi minuuttia tehtyämme "Hrrr, on kylmä, mennään sisälle". Olisikin! On tämä ollut ihana kesä kaikinpuolin näiden tolvanoiden kanssa mutta silti voi talvi, odotan sinua niiiin! Miellyttävää kesän jatkoa muuallekin päin Eurooppaa, oli lämmin tai kylmä!

Florian 9 kuukautta

• Vartalon hallinta kehittyy, ja useimmat lapset pystyvät jo istumaan melko vakaasti tuetta. Jos tasapaino pettää, osaavat he ottaa tukea käsillään. V
• Moni lapsi osaa jo ryömiä, konttaamistakin jo kokeillaan ja joskus jopa onnistutaan. V !
• Seisominen tukea vasten onnistuu jo monelta. V
• Myös etu- ja keskisormen pinsettiote alkaa olla useimmilla hallussa. V
• Lapsi ymmärtää jo, että esineet tai ihmiset eivät lakkaa olemasta silloin, kun niitä ei voi nähdä. V
• Lähes kaikki lapset tunnistavat oman nimensä ja reagoivat sen kuullessaan. V

Florian on edelleen lähes aina maailman iloisin ilopilleri joka aurinkoisuudellaan hurmaa sekä tutut että tuntemattomat. Toki välillä on päiviä kun kaaaikki tuntuu vaaajoavaaan, mutta yleensä sekin johtuu väsymyksestä johon unet tietysti auttavat - siis jos sen vain saa niille unille, nukkuminenhan on aika tyhmää! 

Taidot on muuten edelleen samaa luokkaa kuin kuukausi sitten, paitsi että lomalla Florian oppi istumaan täydellisesti itse sekä nousemaan istuma-asentoon - aivan kuten veljensäkin tasan kaksi vuotta sitten Suomen juhannuslomalla! Sen konttausvauhti on ihan käsittämätön, varsinkin ulkona ja isoissa tiloissa se kiitää niin että polvet just ja just ehtii koskea maahan.

Rytmissä ei ole tapahtunut viime kuukausina muutoksia, paitsi yöthän tuovat aina jotain uutta kivaa tullessaan eikä niistä voikaan koskaan tietää miten mikäkin menee. Yleensä ensimmäinen herääminen tapahtuu pari tuntia nukkumaan menon jälkeen ja uudestaan nukahtaminen kestää puolesta minuutista kahteen tuntiin. Näitä on sitten vaihtelevasti pitkin yötä, milloin mistäkin syystä. Yksi ongelma meidän herneprinsessan uudestaan nukahtamisessa on se että se herää silloin pienimpäänkin ääneen - siihen kun peitto kahahtaa, mun nivel naksahtaa, Lucas yskäisee toisella puolella taloa...

Muuten Pupalla menee mainiosti, varsinkin nyt kun sille vihdoin, viiden viikon opettelun jälkeen, alkoi maistua myös korvike! Imetän enää illalla ja aamuyöllä/aamulla ja tässä mahdollisimman pian yritän päästä niistäkin eroon. Kolmen viikon päästähän tuo on jo kymmenkuinen ja saa alkaa maistelemaan lehmämaitotuotteita! Kauramaitoa se onkin jo ruokien seassa saanut. Nyt on vähän kiire kun helle palasi taas joten on äkkiä kiirehdittävä järveen, ei tätä muuten kestä, tschüssii!

Myytinmurtajat perhelomalla

Olen usein kuullut kuinka pienten lasten kanssa lomailu ei todellakaan ole lomailua ja kuinka moisten kanssa on jopa helpompi olla kotona kuin reissussa. Nyt, kun meidän ihana lomamme on ohi voin vain todeta että en ihan totta osaa edes arvailla että missähän näitä tällaisia faktoja laukovat henkilöt ovat kakaroineen mahtaneet olla lomanvietossa?

Kuten todettua - ainakin meillä oli aivan ihastuttava viikko sisältäen ihan jokapäiväisen mielettömän lomafiiliksen vaikka seurueeseen kuuluikin kaksi alle 3-vuotiasta. Tottakai lasten kanssa lomailua ei voi mitenkään verrata lapsettomaan lomaan, mutta eihän moisia voi muutenkaan vertailla, ovathan ne niin erilaisia! Toisaalta ihan hyväkin että niin moni on niin kauhistuttavaa mieltä, kun ei odota mitään niin on kiva yllättyä iloisesti!

Tokihan fiilikseen vaikuttavat ihan ne itse tehtävät valinnat: tärkeimpinä ehkä kohde sekä majoitus. Jos nyt lähtisin näiden ihanien ipanoideni kanssa keskelle metsää johonkin kivikauden mökkiin sähköttä ja ilman juoksevaa vettä, en mäkään sitä ehkä ihan lomaks kuvailiks. Mutta kuten sanoin: oma valinta.

Yksi hurjasti vaikuttava asia on myös ajankohta - niin pitkään kuin lapset eivät ole kouluiässä ja lomalle on mahdollista lähteä silloin kuin aikuisille sopii kehoitan kaikkia lomailemaan sesongin ulkopuolella. Paitsi että se on halvempaa, ei ilma silloin yleensä ole vielä niin järkyttävän kuuma eikä ihmisiä ole niin älyttömästi. Tämä taas auttaa siihen että esimerkiksi jonot ovat jokapaikassa lyhyemmät - oli sitten kyse ravintolasta tai jostain aktiviteetista. Lasten kanssa odottaminen on aina jokseenkin rasittavaa ja jos sen tekee helteellä se on monin verroin rasittavampaa.

Meidän kohteemme oli siis tuossa Adrianmeren rannikon pohjoisosassa, Istrian niemimaalla sijaitseva pieni kylä nimeltä Vrsar (jossa emme tosin käyneet kuin kerran, sillä lähellä oli monta suurempaa kaupunkia). Majoituksemme valitsimme valtavalta leirintäalueelta, jossa oli asuntovaunupaikkojen lisäksi uusia hyvin varusteltuja, erittäin siistejä mobile home-mökkeröitä (sekä paljon kaikkea muuta kivaa josta lisää myöhemmin).

Jos valitsee neljälle hengelle majoitukseksi yhden hotellihuoneen - no, joillekin se sopii. Meidän elämänlaatua helpotti kuitenkin huomattavasti se, että meillä oli tällainen oma kahden erillisen makuuhuoneen bungalow. Neliöitähän ei ollut kuin 32 joten huoneet olivat toki pieniä, mutta koska terassi oli lähes samankokoinen riitti tila vallan mainiosti! Varsinkin kun terassilla oli oma, iso whirlpool johon mahduimme kaikki yhtäaikaa - vaikkakin enimmäkseen Lucas kuitenkin polski siinä yksin, se kun olis halunnut viettää kaiken "kotona" olo-ajan siellä!

Elämänlaatumme oli siis todellakin kohdillaan, sillä molemmat lapset saivat nukkua rauhassa päiväunensa kuten kotonakin. Ja kuten kaikki tietävät, hyvin nukkuneet lapset ovat edellytys sille että koko perheellä on kivaa. Iltaisin oli myös mukavaa ettei tarvinut mennä heti samaan aikaan lasten kanssa nukkumaan, jos käytössä olisi ollut vain yksi huone ja me oltais jatkettu vielä iltaa niin ainakaan hernerinsessa-Florian ei olisi silloin nukkumaan pystynyt.

Toinen positiivinen asia oli se että leirintäalue oli tosiaan niin suuri ja hyvin varusteltu, ettei meidän parina päivänä tarvinut poistua koko alueelta ollenkaan. Sieltä löytyi monta ravintolaa, kauppa, paljon erilaisia rantoja, leipomo, myyntikojuja ja ehkä tärkeimpänä: lukematon määrä leikkipaikkoja! Pienten, nopeasti väsyvien lasten kanssa lomaillessa on ihanaa että äkkikiukkuväsyn yllättäessä ei "kotiin" tarvitse tallustella kuin muutaman minuutin matka.

Tästä syystä itse Kroatiaan tutustuminen maana jäi vähän taka-alalle. En kyllä odottanutkaan tältä reissulta minkäänlaisia kulttuurielämyksiä (seuraavaan kymmeneen vuoteen tuskin pääsen muutakuin Suomi- sekä tällaisia lomailulomia tekemään, kulttuureihin tutustutaan sitten joskus kun lapsiakin kiinnostaa), varsinkin kun olimme tosiaan tollaisessa turistirysässä. Emme käyneet illallakaan kuin kerran ulkona syömässä, jolloin googlasimme ravintolan jossa ei ollut ruokalistaa kuin nimeksi vaan tarjolla oli sitä kalaa mitä kalastaja sattui mereltä mukanaan tuomaan! Eli hyvin tuoretta todellista luomufisua!

Yhdessä viereisistä isommista kaupungeista nimeltä Poreč kävimme useamminkin, joko vain ostoksilla tai sitten kiertelemässä kävelykatuja ja satama-aluetta. Siellä, aivan tavallisessa marketissa, törmäsin suomalaisiin - lause "Foliota siellä on mutta muovista en oo varma" särähti kyllä niin korville kaikkien mahdollisten kielten seasta. Kroatialaisille muuten superpointsit siitä että jokainen asiakaspalvelija osasi erinomaisesti joko englantia tai saksaa, Italiassa meinasi taas hermo mennä kun siellä kukaan ei suostu ikinä puhumaan mitään muuta kuin sitä italiaa, pakko ehkä opiskella siitä edes alkeet.

Sanonko siis vielä kerran: meidän ihkaensimmäinen kunnon perhelomamme oli erittäin hyvin onnistunut. Suomessa on aina ihan parasta, mutta perhelomiksi niitä reissuja ei kyllä oikein voi kuvailla - toisinkuin tätä! Nautittiin toistemme seurasta täysin aikatauluitta ja stressittä, tosin vanhempien mielenterveyden onneksi saimme sentään itse siivota ja kokata, täysin ilman velvoitteita olis varmaan kyllä pää poksahtanut kaikesta siitä rentoutumisesta.

Eli kumoan tässä nyt sen pienten lasten kanssa ei voi lomailla-myytin, käsken hölläämään niitä nutturoita ja nauttimaan! Tottakai meidänkin täydellinen lomamme olis voinut olla täyskatastrofi (jo pelkän oksennuksen täyteisen menomatkan perusteella...) jos jokainen olis järjestänyt kohtauksen jokaisesta pieleen menevästä asiasta, esimerkiks järkyttävän huono kahvinkeitin rasitti mua jokaikinen päivä mutta hei, eihän se kahvikaan sen loman pointti ollut! Ihanaa lomakesää kaikille!

Ps. Jokohan meidän kortit ovat vihdoin tulleet perille, postimerkkien kanssa kävi vähän hassusti...

Autoillen Alpeilta Välimerelle

Kaunista lauantaita Tirolista! Saavuttiin kotiin tosin jo keskiviikkona, mutta lomasta palautuminen otti aikansa, varsinkin kun ihan hetken päällä ollut auton ilmastointi ilmeisesti aiheutti mulle pikakipeytymisen ja koko eilinen meni vain maaten. Onneks kyseessä oli tosiaan vain nopea tauti ja tänä aamuna olo oli taas hyvä!

Juhannushan on perinteisesti vietetty Suomessa ja olen edelleen sitä mieltä että se todellakin on se paras paikka sitä viettää, mutta koska lasten passeissa kestikin odotettua kauemmin olisi lentäminen äkkilähdöllä sinne ollut niin kallista että se piti nyt skipata. Sen sijaan äkkilähtövaraus Välimeren Adrian rantakohteisiin oli hurjan halpa - varsinkin kun varasimme bungalowin very last minute, alle vuorokausi varauksesta kirjauduimme jo sisään!

Iloinen matkaaja vielä yöpuvussa kello 5:19.

Mutta mitä kuului Kroatiaan? Hyvää, oikein hyvää! Kirjoittelen itse lomasta vielä erikseen, ensin vuorossa pelkkä matkustusosuus. Mehän emme siis lentäneet, vaan matkattiin autolla - vaikka bensakin on kallista, on lentäminen huomattavasti paljon kalliimpaa nyt kun Lucaskin maksaa lipusta jo täyden hinnan. Me käytettiin myös paikan päällä autoa lähes joka päivä, mutta silti bensaa kului alle kaksi tankillista, eli noin 120 euron edestä.

Oksutauolla yhdestä pahimmista Paßeista (vuorelle ylös sekä takaisin alas toiselle puolelle vievä tie on nimeltään Paß), tie meni näin:

Keski-Eurooppa on hyvin suosittu kiertoajelukohde, mutta mähän en ole oikein autoiluihmisiä joten en ole täällä asuessani ikinä myöskään tehnyt moista reissua, tuohon lähelle Italiaan olen usein ollut kyytiläisenä ja tietysti lukemattomia kertoja Müncheniin lentokentälle. Nekään eivät silti ole todellakaan verrattavissa tällaiseen 8-11 tunnin matkantekoon Alppien läpi aina Välimeren rannalle saakka - vaikka en edelleenkään välitä autoilusta, oli itse ajomatkatkin jo tosi upeita ja voin ehdottomasti moista suositella! Näin jo pelkästään tästä kotimaasta niin paljon kaikkea että huh!

Menomatkan reitti vs. ....

Kilometrejähän meidän lomakohteeseen Kroatian Vrsariin ei olisi ollut kuin 400 - jonkahan Suomessa voisi selvitä neljään tuntiin! Täällä kuitenkin tiet ovat kaikkea muuta kuin suoraa eikä kokoajan voi todellakaan ajaa sata lasissa, muutamat vuoret me ylitettiin jopa 30km/h-vauhtia koska kurvit olivat niin hurjia ja Lucas voi niin pahoin. Tästä syystä menoreissu kesti kahdeksisen tuntia josta viisastuneina takaisinpäin tultiin eri reittiä - samalla kierrettiin parisataa kilometriä mutta menomatkan noin 50 oksupysähdyksen sijaan emme pysähtyneet kun neljästi: aamupalalle, hakemaan kahvia, oksulle/pissille sekä lounaalle. Vältimme siis takaisin tullessa Paßeja (ei tuolle taida mitään suomennosta olla) jolloin Lucaskaan ei oksentanut kuin kerran.

... paluumatkan reitti. Südtirolin pääkaupunkiin Bozeniin poikkesimme lounaalle, oli kiva kaupunki ja hyvää pizzaa!

Matkustus oli siis täysin erilaista Suomen maanteihin verrattuna. Olen kerran ollut kyytiläisenä parin viikon Suomi-Norja-Ruotsi-Suomi-kiertoajelulla eikä näitä voi kyllä mitenkään toisiinsa verrata, ehdottomasti täytyy näiden mun miesten kanssa tehdä sellainen jahka pojat on isompia jotta tajuavat sen eron. Itse en ole ennen oikein edes tajunnut kuinka maantieteellisesti erilaisia maita Suomi sekä Itävalta ovat - meillä on vuoria joo ja Suomessa on tasaista joo, mutta nyt sen kyllä tosissani käsitin enkä enää ihmettele miksi niin monet suomalaisetkin tekevät ajoretkiä tänne päin Eurooppaa, oli tuo kyllä hieno kokemus ja mielettömästi nähtävää jo ihan vain autostakin katsellessa.

Näin tosiaan paljon asioita joita en ennen ole nähnyt, yksi hurjimmista oli Tirolin ja Salzburgin rajalla olevan Felbertauernstraßen täydellisesti tuhonnut kivivyöry. Kurkatkaa kuvia linkistä, mä olin jotenkin niin ihmeissäni etten tajunnut itse napata kuvaa - eihän tällaistakaan tapahdu Suomessa! Muuten olin aika ahkera kuvaaja, tosin lähinnä vain autosta lasin takaa joten määrä korvaa laadun!

Reitiltä löytyi kaikkea - autobaanaa, kurvikkaita vuoristoteitä, huimia korkeuksia sekä pikkukylien läpi ajoa. niin ja tietysti paljon pitkiä tunneleita, niistä Florian tykkäs erityisesti!

Lasten kanssa autoilusta en oikein osaa kummemmin kertoa koska kaikki lapset ovat niin erilaisia ja saattavat myös muuttaa autokäyttäytymistään ihan lennossa. Olin esimerkiksi aika kauhuissani miten autovihaaja-Florian kestää kaukalossaan niin pitkään, mutta matkat menikin melko kivuttomasti! Toki yhden voin sanoa: kaikki pitää tehdä lasten ehdoilla ja nuttura löysällä niin koko porukalla on kivaa!

Klo 5:40 Viimeinen näköyhteys merelle vs. ...

... klo 7:00 ensimmäiset vuoret näkökentässä ♥ !

Mutta yhden tajusin loman aikana (viimeistään puolivälissä viikkoa täällä meidän kylässä kuvattavaa Bergdoktoria telkkarista katsoessa) - kyllä mulla nämä vuoret tosiaan vie siitä vedestä voiton. Meret on aina kauniita ja erittäin vaikuttavia ja usein ikävöin kunnon suomalaisia järviä, mutta viimeistään nyt vakuutuin siitä että jos valita pitää niin vuoristo on mulle tosiaan se ykkönen.

Tässä kohtaa meinasi itku päästä, 10,5 tunnin matkanteon jälkeen tervehti meitä vihdoin ihana Innsbruck.

Sellainen kokemus oli se! Jos on jotain kysyttävää voi tietysti yrittää kysyä mutta en lupaa että ainakaan autoaiheisiin kysymyksiin osaan vastata, haha! Lisää matkajuttuja sekä muita kuulumisia seuraa myöhemmin (mutta ei välttis kovin tiheästi koska Stefan on perjantaihin asti lomalla ja torstaina mun äiti tulee viikoks meille), jos joku tietty asia kiinnostaa kovasti niin saa toivoa :) !

Ulkomailla ollaan!

Hallihalloo Kroatiasta! Tulin vain pikaisesti Stefanin luurilla kertomaan syyn miksi taalla on jalleen hiljaista - me ollaan lomalla!

Paras tapa viettaa juhannusta on tietysti Suomessa, mutta akkilahtoloma sinne pain Eurooppaa olisi tullut aivan liian hintavaks joten piti tyytya lahempaan ratkaisuun. Mutta ei haittaa, Kroatia on oikein kiva ja lomailu ihan oman perheen kesken aivan mahtavaa!

Siispa lampimia terveisia Adrianmeren rannalta, palaillaan!

Florian 8 kuukautta

• Peukalon ja etusormen pinsettiote saattaa jo onnistua, ja lapsesta onkin tavattoman hauskaa poimia sormiinsa pieniä esineitä. V
• Lapsi osaa siirtää esineen kädestä toiseen, paukuttaa leluja toisiaan vasten ja esimerkiksi laittaa lusikan kuppiin. V
• Useimmat lapset osaavat nyt kääntyä selinmakuulta päinmakuulle. V
• Kahdeksannen kuukauden loppuun mennessä jotkut lapset oppivat istumaan ilman tukea. X
• Lapsi kommunikoi innokkaasti ympärillään olevien ihmisten kanssa. V
• Hän sekä toivoo että vaatii huomiota osakseen ja rakastaa yleisöä. Aplodit erilaisten ”esitysten” jälkeen ilahduttavat suunnattomasti. V
• Lapsi matkii ja opettelee sanoja ja osaa vilkuttaa hyvästiksi. X
• Hän saattaa myös naurattaa vanhempiaan matkimalla heitä. V
• Yhä enemmän liikkuva lapsi nauttii uudesta vapaudestaan. Vapaus ei kuitenkaan ole täydellistä, sillä vanhempien luomat rajat ovat lapsen oman turvallisuuden tähden vielä kovin tiukat. Tätä lapsen saattaa olla usein vaikea ymmärtää. Kaikesta huolimatta hän alkaa reagoida kieltoon. V

Florianin touhuista on tullut viime aikoina kerrottua useammankin kerran, mutta kehitystä on silti taas ehtinyt tapahtumaan! Se osaa nykyään kontata mainiosti missä vain, mutta jos sillä vain on vaatteet päällä niin sisällä se mieluiten silti edelleen ryömii. Nakuna sitten täälläkin konttaillaan, kun lattia ei taida paljaaseen masuun tuntua niin kivalta!

Joka paikkaan noustaan vähintään polvilleen, yleensä kuitenkin ihan seisomaan asti. Hellepäivät ei taidakaan olla Florin lemppareita kun mamilla on pelkät sortsit jalassa eikä niihin ylety eli niitä pitkin ei pääsekään kiipeämään! Vielä ei ole mitään hurjaa vahinkoa sattunut, lattialle kaatuessa ensin vähän säikähdetään mutta sitten jo nauretaan ja tietysti jatketaan kiipeilyä... Kun joku on sohvalla on hauska roikkua sohvan vilteissä reunaa järsien ne heiluvat vastasyntyneen Bambin jalat ruhoa juuri ja juuri kannatellen. Eilen se keksi uuden harrastuksen: se kävelee samaista sohvanreunaa eestaas!

Rytmissä ei ole tapahtunut mitään muutoksia, paitsi että parin viikon ajan Florian onkin saanut kerran, kaksi päivässä imetyksen sijaan korviketta! Huonolla menestyksellä! Jos tässä on sama tahti kuin kiinteitä aloitellessa tai mitä tahansa muuta uutta kokeiltaessa niin voi olla että muutaman viikon päästä menee jo viisi milliä, jihuu. Nojoo, jos nyt viimeistään kymmenen kuukauden korvilla imetys olis loppunut niin olisin tyytyväinen. Jos on niin nopea tuholainen kaikissa touhuissaan niin miten voikin olla näin hidas omaksumaan jotain uutta! Onneks meillä on aikaa opetella!

Florian kokeilee myös tosi paljon istumista, mutta vielä ei suju ilman tukea. Lucas kyllä usein silmät pyöreinä huutaa "Beibi istuu! Kato, mama, kato, beibi osaa!", mutta yleensä silloinkin se on vain noussut vähän pystympään ja nojaa käsiinsä. Lucas oppi istumisen jalon taidon juhannuksena, joten Florillakin on vielä vähän aikaa! Käytiin maanantaina vihdoin meidän ihanalla lastenlääkärillä MKP-tutkimuksessa joka totesi kaiken olevan jälleen perfekt - mitatkin olivat komeat 8430 g ja 73 cm. Vaatekoko vaihtelee merkin ja käyttöiän mukaan, mutta yleisesti bodyt ja haalarit ovat 74-80-86, housut ja sortsit 62-68-74 - selkä on edelleen jalkoja pidempi.

Muuta uutta en sitten enää keksi ja vaikka keksisinkin niin en ehdi! Olen tämän viikonlopun yksinhuoltaja kun Stefan lähti työreissulle  Düsseldorfiin tai Dortmundiin - molemmat on niin kaukana että vaikka tietäisinkin kumpi olikaan kyseessä niin eipä se hädän hetkellä auttais. Yksi hätähän mulla tuli jo keskiviikkoiltana kun telkkari ei lähtenytkään enää päälle vaan hajos lopullisesti. Ihan kamalaa! Varsinkin kun meillä on pelkkä kallis prepaid-nettitikku niin ei oikein netistäkään viitsi mitään katsella. Toistan: ihan kamalaa! Tai no, muuten menee ihan hyvin mutta illat on melko mielenkiintoisia... Ei voi mitään, vielä pari päivää pitäis kestää! Bis dann!

Helleterkut

Pahoittelen blogihiljaisuutta, mutta kesä on jälleen saapunut Tiroliin (moneskohan kerta tänä vuonna, joku kuudessadas?) tuoden mukanaan paitsi kammottavat helteet, myös aivan upeat ukkosmyrskyt! Jos iltaisin olisikin ollut aikaa istua tässä, on ollut niin hurja myrsky että enpäs olekaan laittanut Lucasta aikaisin nukkumaan vaan ollaan yhdessä ihasteltu salamoita ja sitä hillitöntä jyrinää.

En ole auringonottajaihminen, joten nyt kun pojat nukkuvat samaan aikaan en makaakaan pihalla, vaan ajattelin teille tulla vielä äkkiä kertomaan kuulumisia. Tai oikeastaan vain laittamaan kuvia, en uskalla kovin pitkään tarinoida koska jompikumpi tai kummatkin saattaa herätä hetkenä minä hyvänsä!

Vielä pari viikkoa sitten satoi viisi (!) päivää putkeen taukoamatta ja oli niin viileää ettei sateen loppumisenkaan jälkeen ulos voinut mennä ilman noin paksuja vaatteita! Uhmattiin kylmyyttä ja haettiin Florianin kanssa Lucas päiväkodista ja Puppanen uinui puolet matkasta, olipas rauhallista lenkkeillä kun ketään ei tarvinut kantaa tai viihdyttää eikä kukaan karjunut!

Sitten alkoi vähän lämmetä ...

... ja vähän enemmän ...

Illatkin on olleet hirvittävän lämpöisiä, mutta vielä pahempaa (vai parempaa?) oli luvassa!

En ole vielä ostanut pojille sellaista kunnon polskinta-allasta, mutta näköjään tämä ammekin riitti ensi hätään!

Sellaista tänne! Ja nyt heräsi ensimmäinen joten adios, jahka toinenkin herää niin meitä odottaa maauimala ja vähän isommat uimamahdollisuudet! Ihanaa kesän alkua kaikille jotka siitä tykkää, vähemmän kesäihmisille: ei se onneks kauaa kestä, pian on taas talvi! :)