Myytinmurtajat perhelomalla

Olen usein kuullut kuinka pienten lasten kanssa lomailu ei todellakaan ole lomailua ja kuinka moisten kanssa on jopa helpompi olla kotona kuin reissussa. Nyt, kun meidän ihana lomamme on ohi voin vain todeta että en ihan totta osaa edes arvailla että missähän näitä tällaisia faktoja laukovat henkilöt ovat kakaroineen mahtaneet olla lomanvietossa?

Kuten todettua - ainakin meillä oli aivan ihastuttava viikko sisältäen ihan jokapäiväisen mielettömän lomafiiliksen vaikka seurueeseen kuuluikin kaksi alle 3-vuotiasta. Tottakai lasten kanssa lomailua ei voi mitenkään verrata lapsettomaan lomaan, mutta eihän moisia voi muutenkaan vertailla, ovathan ne niin erilaisia! Toisaalta ihan hyväkin että niin moni on niin kauhistuttavaa mieltä, kun ei odota mitään niin on kiva yllättyä iloisesti!

Tokihan fiilikseen vaikuttavat ihan ne itse tehtävät valinnat: tärkeimpinä ehkä kohde sekä majoitus. Jos nyt lähtisin näiden ihanien ipanoideni kanssa keskelle metsää johonkin kivikauden mökkiin sähköttä ja ilman juoksevaa vettä, en mäkään sitä ehkä ihan lomaks kuvailiks. Mutta kuten sanoin: oma valinta.

Yksi hurjasti vaikuttava asia on myös ajankohta - niin pitkään kuin lapset eivät ole kouluiässä ja lomalle on mahdollista lähteä silloin kuin aikuisille sopii kehoitan kaikkia lomailemaan sesongin ulkopuolella. Paitsi että se on halvempaa, ei ilma silloin yleensä ole vielä niin järkyttävän kuuma eikä ihmisiä ole niin älyttömästi. Tämä taas auttaa siihen että esimerkiksi jonot ovat jokapaikassa lyhyemmät - oli sitten kyse ravintolasta tai jostain aktiviteetista. Lasten kanssa odottaminen on aina jokseenkin rasittavaa ja jos sen tekee helteellä se on monin verroin rasittavampaa.

Meidän kohteemme oli siis tuossa Adrianmeren rannikon pohjoisosassa, Istrian niemimaalla sijaitseva pieni kylä nimeltä Vrsar (jossa emme tosin käyneet kuin kerran, sillä lähellä oli monta suurempaa kaupunkia). Majoituksemme valitsimme valtavalta leirintäalueelta, jossa oli asuntovaunupaikkojen lisäksi uusia hyvin varusteltuja, erittäin siistejä mobile home-mökkeröitä (sekä paljon kaikkea muuta kivaa josta lisää myöhemmin).

Jos valitsee neljälle hengelle majoitukseksi yhden hotellihuoneen - no, joillekin se sopii. Meidän elämänlaatua helpotti kuitenkin huomattavasti se, että meillä oli tällainen oma kahden erillisen makuuhuoneen bungalow. Neliöitähän ei ollut kuin 32 joten huoneet olivat toki pieniä, mutta koska terassi oli lähes samankokoinen riitti tila vallan mainiosti! Varsinkin kun terassilla oli oma, iso whirlpool johon mahduimme kaikki yhtäaikaa - vaikkakin enimmäkseen Lucas kuitenkin polski siinä yksin, se kun olis halunnut viettää kaiken "kotona" olo-ajan siellä!

Elämänlaatumme oli siis todellakin kohdillaan, sillä molemmat lapset saivat nukkua rauhassa päiväunensa kuten kotonakin. Ja kuten kaikki tietävät, hyvin nukkuneet lapset ovat edellytys sille että koko perheellä on kivaa. Iltaisin oli myös mukavaa ettei tarvinut mennä heti samaan aikaan lasten kanssa nukkumaan, jos käytössä olisi ollut vain yksi huone ja me oltais jatkettu vielä iltaa niin ainakaan hernerinsessa-Florian ei olisi silloin nukkumaan pystynyt.

Toinen positiivinen asia oli se että leirintäalue oli tosiaan niin suuri ja hyvin varusteltu, ettei meidän parina päivänä tarvinut poistua koko alueelta ollenkaan. Sieltä löytyi monta ravintolaa, kauppa, paljon erilaisia rantoja, leipomo, myyntikojuja ja ehkä tärkeimpänä: lukematon määrä leikkipaikkoja! Pienten, nopeasti väsyvien lasten kanssa lomaillessa on ihanaa että äkkikiukkuväsyn yllättäessä ei "kotiin" tarvitse tallustella kuin muutaman minuutin matka.

Tästä syystä itse Kroatiaan tutustuminen maana jäi vähän taka-alalle. En kyllä odottanutkaan tältä reissulta minkäänlaisia kulttuurielämyksiä (seuraavaan kymmeneen vuoteen tuskin pääsen muutakuin Suomi- sekä tällaisia lomailulomia tekemään, kulttuureihin tutustutaan sitten joskus kun lapsiakin kiinnostaa), varsinkin kun olimme tosiaan tollaisessa turistirysässä. Emme käyneet illallakaan kuin kerran ulkona syömässä, jolloin googlasimme ravintolan jossa ei ollut ruokalistaa kuin nimeksi vaan tarjolla oli sitä kalaa mitä kalastaja sattui mereltä mukanaan tuomaan! Eli hyvin tuoretta todellista luomufisua!

Yhdessä viereisistä isommista kaupungeista nimeltä Poreč kävimme useamminkin, joko vain ostoksilla tai sitten kiertelemässä kävelykatuja ja satama-aluetta. Siellä, aivan tavallisessa marketissa, törmäsin suomalaisiin - lause "Foliota siellä on mutta muovista en oo varma" särähti kyllä niin korville kaikkien mahdollisten kielten seasta. Kroatialaisille muuten superpointsit siitä että jokainen asiakaspalvelija osasi erinomaisesti joko englantia tai saksaa, Italiassa meinasi taas hermo mennä kun siellä kukaan ei suostu ikinä puhumaan mitään muuta kuin sitä italiaa, pakko ehkä opiskella siitä edes alkeet.

Sanonko siis vielä kerran: meidän ihkaensimmäinen kunnon perhelomamme oli erittäin hyvin onnistunut. Suomessa on aina ihan parasta, mutta perhelomiksi niitä reissuja ei kyllä oikein voi kuvailla - toisinkuin tätä! Nautittiin toistemme seurasta täysin aikatauluitta ja stressittä, tosin vanhempien mielenterveyden onneksi saimme sentään itse siivota ja kokata, täysin ilman velvoitteita olis varmaan kyllä pää poksahtanut kaikesta siitä rentoutumisesta.

Eli kumoan tässä nyt sen pienten lasten kanssa ei voi lomailla-myytin, käsken hölläämään niitä nutturoita ja nauttimaan! Tottakai meidänkin täydellinen lomamme olis voinut olla täyskatastrofi (jo pelkän oksennuksen täyteisen menomatkan perusteella...) jos jokainen olis järjestänyt kohtauksen jokaisesta pieleen menevästä asiasta, esimerkiks järkyttävän huono kahvinkeitin rasitti mua jokaikinen päivä mutta hei, eihän se kahvikaan sen loman pointti ollut! Ihanaa lomakesää kaikille!

Ps. Jokohan meidän kortit ovat vihdoin tulleet perille, postimerkkien kanssa kävi vähän hassusti...

Autoillen Alpeilta Välimerelle

Kaunista lauantaita Tirolista! Saavuttiin kotiin tosin jo keskiviikkona, mutta lomasta palautuminen otti aikansa, varsinkin kun ihan hetken päällä ollut auton ilmastointi ilmeisesti aiheutti mulle pikakipeytymisen ja koko eilinen meni vain maaten. Onneks kyseessä oli tosiaan vain nopea tauti ja tänä aamuna olo oli taas hyvä!

Juhannushan on perinteisesti vietetty Suomessa ja olen edelleen sitä mieltä että se todellakin on se paras paikka sitä viettää, mutta koska lasten passeissa kestikin odotettua kauemmin olisi lentäminen äkkilähdöllä sinne ollut niin kallista että se piti nyt skipata. Sen sijaan äkkilähtövaraus Välimeren Adrian rantakohteisiin oli hurjan halpa - varsinkin kun varasimme bungalowin very last minute, alle vuorokausi varauksesta kirjauduimme jo sisään!

Iloinen matkaaja vielä yöpuvussa kello 5:19.

Mutta mitä kuului Kroatiaan? Hyvää, oikein hyvää! Kirjoittelen itse lomasta vielä erikseen, ensin vuorossa pelkkä matkustusosuus. Mehän emme siis lentäneet, vaan matkattiin autolla - vaikka bensakin on kallista, on lentäminen huomattavasti paljon kalliimpaa nyt kun Lucaskin maksaa lipusta jo täyden hinnan. Me käytettiin myös paikan päällä autoa lähes joka päivä, mutta silti bensaa kului alle kaksi tankillista, eli noin 120 euron edestä.

Oksutauolla yhdestä pahimmista Paßeista (vuorelle ylös sekä takaisin alas toiselle puolelle vievä tie on nimeltään Paß), tie meni näin:

Keski-Eurooppa on hyvin suosittu kiertoajelukohde, mutta mähän en ole oikein autoiluihmisiä joten en ole täällä asuessani ikinä myöskään tehnyt moista reissua, tuohon lähelle Italiaan olen usein ollut kyytiläisenä ja tietysti lukemattomia kertoja Müncheniin lentokentälle. Nekään eivät silti ole todellakaan verrattavissa tällaiseen 8-11 tunnin matkantekoon Alppien läpi aina Välimeren rannalle saakka - vaikka en edelleenkään välitä autoilusta, oli itse ajomatkatkin jo tosi upeita ja voin ehdottomasti moista suositella! Näin jo pelkästään tästä kotimaasta niin paljon kaikkea että huh!

Menomatkan reitti vs. ....

Kilometrejähän meidän lomakohteeseen Kroatian Vrsariin ei olisi ollut kuin 400 - jonkahan Suomessa voisi selvitä neljään tuntiin! Täällä kuitenkin tiet ovat kaikkea muuta kuin suoraa eikä kokoajan voi todellakaan ajaa sata lasissa, muutamat vuoret me ylitettiin jopa 30km/h-vauhtia koska kurvit olivat niin hurjia ja Lucas voi niin pahoin. Tästä syystä menoreissu kesti kahdeksisen tuntia josta viisastuneina takaisinpäin tultiin eri reittiä - samalla kierrettiin parisataa kilometriä mutta menomatkan noin 50 oksupysähdyksen sijaan emme pysähtyneet kun neljästi: aamupalalle, hakemaan kahvia, oksulle/pissille sekä lounaalle. Vältimme siis takaisin tullessa Paßeja (ei tuolle taida mitään suomennosta olla) jolloin Lucaskaan ei oksentanut kuin kerran.

... paluumatkan reitti. Südtirolin pääkaupunkiin Bozeniin poikkesimme lounaalle, oli kiva kaupunki ja hyvää pizzaa!

Matkustus oli siis täysin erilaista Suomen maanteihin verrattuna. Olen kerran ollut kyytiläisenä parin viikon Suomi-Norja-Ruotsi-Suomi-kiertoajelulla eikä näitä voi kyllä mitenkään toisiinsa verrata, ehdottomasti täytyy näiden mun miesten kanssa tehdä sellainen jahka pojat on isompia jotta tajuavat sen eron. Itse en ole ennen oikein edes tajunnut kuinka maantieteellisesti erilaisia maita Suomi sekä Itävalta ovat - meillä on vuoria joo ja Suomessa on tasaista joo, mutta nyt sen kyllä tosissani käsitin enkä enää ihmettele miksi niin monet suomalaisetkin tekevät ajoretkiä tänne päin Eurooppaa, oli tuo kyllä hieno kokemus ja mielettömästi nähtävää jo ihan vain autostakin katsellessa.

Näin tosiaan paljon asioita joita en ennen ole nähnyt, yksi hurjimmista oli Tirolin ja Salzburgin rajalla olevan Felbertauernstraßen täydellisesti tuhonnut kivivyöry. Kurkatkaa kuvia linkistä, mä olin jotenkin niin ihmeissäni etten tajunnut itse napata kuvaa - eihän tällaistakaan tapahdu Suomessa! Muuten olin aika ahkera kuvaaja, tosin lähinnä vain autosta lasin takaa joten määrä korvaa laadun!

Reitiltä löytyi kaikkea - autobaanaa, kurvikkaita vuoristoteitä, huimia korkeuksia sekä pikkukylien läpi ajoa. niin ja tietysti paljon pitkiä tunneleita, niistä Florian tykkäs erityisesti!

Lasten kanssa autoilusta en oikein osaa kummemmin kertoa koska kaikki lapset ovat niin erilaisia ja saattavat myös muuttaa autokäyttäytymistään ihan lennossa. Olin esimerkiksi aika kauhuissani miten autovihaaja-Florian kestää kaukalossaan niin pitkään, mutta matkat menikin melko kivuttomasti! Toki yhden voin sanoa: kaikki pitää tehdä lasten ehdoilla ja nuttura löysällä niin koko porukalla on kivaa!

Klo 5:40 Viimeinen näköyhteys merelle vs. ...

... klo 7:00 ensimmäiset vuoret näkökentässä ♥ !

Mutta yhden tajusin loman aikana (viimeistään puolivälissä viikkoa täällä meidän kylässä kuvattavaa Bergdoktoria telkkarista katsoessa) - kyllä mulla nämä vuoret tosiaan vie siitä vedestä voiton. Meret on aina kauniita ja erittäin vaikuttavia ja usein ikävöin kunnon suomalaisia järviä, mutta viimeistään nyt vakuutuin siitä että jos valita pitää niin vuoristo on mulle tosiaan se ykkönen.

Tässä kohtaa meinasi itku päästä, 10,5 tunnin matkanteon jälkeen tervehti meitä vihdoin ihana Innsbruck.

Sellainen kokemus oli se! Jos on jotain kysyttävää voi tietysti yrittää kysyä mutta en lupaa että ainakaan autoaiheisiin kysymyksiin osaan vastata, haha! Lisää matkajuttuja sekä muita kuulumisia seuraa myöhemmin (mutta ei välttis kovin tiheästi koska Stefan on perjantaihin asti lomalla ja torstaina mun äiti tulee viikoks meille), jos joku tietty asia kiinnostaa kovasti niin saa toivoa :) !

Viiden tähden irtiotto

Cotoletta! Con patatine fritte! Grande! Piccolo! Eli terveisiä Italiasta! Mun italian osaaminen rajoittuu näihin duunissa asiakkailta (pakolla) opittuihin termeihin, joten ehkä ihan hyväkin että vaikka olinkin viettämässä aikaa Italiassa, tapasin siellä noin neljä ihmistä jotka puhuivat kyseisen maan kieltä. Niin, jos täkäläisiltä kysyisi, en todellakaan ollut itse saapasmaassa, vaan Südtirolissa.

Ainoa inhottava oli matka - autobaana on jopa tässä tilassa ihan jees, mutta sitten meidän piti ylittää kahden kilometrin korkuinen vuori serpentiiniteitä pitkin päästäksemme alas kyseiseen Passiertal-laaksoon. Ei naurattanut.

Täytin elokuun lopulla vuosia jonka ihana mieheni oli jälleen huomioinut. Monelle on tärkeää saada sitä laatuaikaa puolison kanssa tai omaa aikaa jatkuvasti, meille on riittänyt mainiosti se kun Lucas on iltaisin mennyt nukkumaan. Nyt Stefan kuitenkin oli fiksuna ajatellut että vapauden ajat alkaa kahden lapsen myötä olla pian lopullisesti ohi ja pestannut äitinsä hoitamaan Lucasta ja varannut meille hotelliloman Südtirolista! Eikä ihan mitä tahansa omppuhotellia, vaan viiden tähden wellnessloman!

No okei, ei se kyllä uskaltanut sitä varata ennenkuin kysyi multa (samalla kertoen että saa -50% alennuksen koska hotelli oli yksi sen työpaikan partnerihotelleista). Ensin pidin sitä aivan mahdottomana ideana (sekä järjettömänä rahantuhlauksena...) mutta luojan kiitos sitten hellyin, meillä oli aivan ihana loma! Ja tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen kaiken tämän remontti-, päiväkoti- ja vauvastressin keskellä ja olinkin tosi yllättynyt miten hyvin osattiinkaan rentoutua ja ottaa ilo irti!

Südtirol, Etelä-Tiroli, Alte Aldigo on siis Italian pohjoisin provinssi jolla on erittäin laaja itsehallinto, oma kulttuuri sekä kieli ja ainakin keskieurooppalaiset pitävätkin sitä ihan omana maanaan - katsottiin paikallisuutisia jossa joku virkamieskin puhui siitä "maana", vaikka kyseessä onkin tosiaan pelkkä maanosa. Me oltiin vielä niin lähellä Itävallan rajaa että kyseinen kylä oli lähes täysin saksankielinen, mutta hieman alemmas ajellessa myös italiaa kuulee enemmän vaikka koko Südtirol onkin 70-prosenttisesti saksankielinen.

© www.quellenhof.it

Kylästä tai südtirolilaisuudesta en osaa kertoa mitään koska mehän oltiin koko kaksi päivää vain ja ainoastaan hotellissa, jawohl! Olin erittäin epäileväinen että noinkohan me sovitaan kyseisen hotellin asiakaskuvaan: kuka jaksaa haahuilla kylpytakki päällä koko päivän ja illalla vetää fiinin kuuden ruokalajin illallisen tehtyään just ei yhtään mitään koko päivän? Voin kertoa, ei tuottanut hankaluuksia, kumpikaan! Saatiin suljettua itsemme (tai toisemme) ihan täydellisesti lomamoodille ja rentouduttiin kyllä todellakin kahden menneen ja entiedäkuinkamonentulevan vuoden edestä.

© www.quellenhof.it

8000 neliön wellnessalue (sisältäen kaikkien erilaisten altaiden ja rentoutumispisteiden lisäksi mm. 22 saunaa joista kolme suomalaisia) ei pitänyt meitä kiireisinä (eihän lomalla saa kiirehtiä), mutta otteessaan kyllä! Se kylpytakissa ja -töppösissä ympäri hotellialuetta pyöriminen osoittautuikin oikein mainioksi ajanvietteeksi, varsinkin kun sattui olemaan kaunis sääkin. Mun mummon savusaunassa (vaiko?) on taulu "Kun soivat kiukaan mustat urut unohtuvat arjen surut" ja se päti kyllä tällä reissulla - aina siihen asti kunnes eräässä höyryhuoneessa huomasin että siellä oli samanlainen tuikkiva tähtikatto kuin meidän sairaalan synnytyssalissa...

Oon ollut yhden kesän viiden tähden hotellin ravintolassa töissä ja musta se touhu oli lähinnä huvittavaa joten jopa itse ruokailut epäilytti mua aikalailla! Mutta sain taas yllättyä positiivisesti, tunnelma oli nipon sijaan kodikas ja kun tarjoilijan maistattaessa viiniä Stefanille katsoin muualle, piti mulla pokkakin. Joo, sellainen ylifiini hienostelu ei oikein ole mun juttu, mutta oli kyllä hauskaa taas pitkästä aikaa syödä noin hienosti (ja hyvin), viimeisin kerta kun tais olla toissatalvena Stefanin työpaikalla. Tälläkään kertaa en ollut ihan täysin varma kaikista syömistäni ruuista, mutta hyvää oli!

Entäs miten pärjäsi Lucas? Älyttömän hyvin, yhtäkään ikäväkyyneltä vuodattamatta! Se oli käynyt joka kerta kiltisti sekä yö- että päiväunille ja ollut muutenkin mitä mukavin hoitolainen joka tietysti sai mun sydämen hyvin keveäksi! Ehkä siitäkin oli kiva kun ei tarvinut friikkikiukutella kahteen päivään, uhmaikäisethän kun yleensä uhmailevat ainoastaan niille kaikista lähimmille ihmisille, kuten tuntuu tekevän myös Lucas. Välillä musta tuntuu että se uhmaakin ainoastaan mulle, mutta ehkä ihan hyväkin koska mulla onkin huomattavasti enemmän kärsivällisyyttä kuin Stefanilla! Tästä ihanasta "lasken kymmeneen, ei auta, jatkan tuhanteen"-vaiheesta kirjoittelen kuitenkin myöhemmin, nyt heibba!

Mitä kuului Suomeen?

Tällaiset lumet piti jättää kotiin, ymmärtänette että harmitti!

Siskokultani närkästyi saatuaan mun jutuista sellaisen kuvan että meidän koko Suomilomamme oli aivan kamala, Suomi on hirveä paikka ja blablabla. Toivottavasti muut tajusivat että matkustuspostaus oli kirjoitettu ihan tarkoituksella oikein negatiiviseen, kurjuutta kärjistävään sävyyn ja että oikeasti meidän lomamme oli aivan ihana, sitä sairastelua lukuunottamatta. Tajusihan, edes joku?

No, enivei, tajusi tai ei, meillä oli siis mahtava viikko vanhoilla kotikonnuilla! Menolento meni ihan okeihyvin, ei se mitään herkkua ollut mutta mitään suuria katastrofeja ei sattunut. Paitsi ehkä meidän vieressä istuneelle aasialaiselle (kirjoitin ensin kiinalainen mutta mistä minä tiedän mistä se oli), se otti hengityssuojansa pois syömisen ajaksi ja just silloin Lucas aivasti. Ja ei, en usko tai ainakin toivon ettei sillä ollut mitään vakavaa tautia, kentillä näkyi satoja hengityssuojaisia kyseisen kansan edustajia.

Joku toivoi joskus lisää kuvia musta - no tässä! 12 tunnin reissaamisen jälkeen oli olo aikalailla kuvan mukainen!

Sisko oli kehunut tulevansa tyttönsä kanssa hakemaan meitä, mutta olikin onneks nakittanut meidän isin kuskiks! Meidän matka vähän venähti ja oltiin Keski-Suomessa, Jämsässä mun äidin luona vasta puoli seitsemän maissa. Ensin siskon Luna-tyttö juos mummon syliin jonka jälkeen äiti vain vilkaisi mua ja Lucasta ja sitten jatkoi höpötystä Lunan kanssa! Vasta kun toivotin hyvää syntymäpäivää, tajusi se että me tosiaan ollaan siinä. Siskon sanoin: "Joo eka luulin oikeesti et se kuoli polvilleen, sit alko naama nykimään ja kuulumaan epämääräistä hengen haukkomista, sit oli kyyneleet ja tärinät ja lopuks kauhee itku".

Tätin kanssa mummon kanelitankojen levitystä, miks ei!

Yllätys oli siis menestys, kyyneleet oli tietysti onnenkyyneleitä! Myös Lucas itkeä huusi nukkumaan mennessä aikalailla joten pitkän taistelun jälkeen nukutin sen sitten mun viekkuun. Ja taisin nukuttaa sen joka ilta mun sänkyyn... Oli niin paljon kivempi että oli joku siinä vieressä tuhisemassa, yksin on kurja nukkua jos on tottunut nukkumaan kaksin! Päikkärit se nukkui kuitenkin matkasängyssään, joten nyt kotona nukkumiset on sujunut ihan normaalisti ongelmitta (lukuunottamatta niitä korvatulehdusöitä).

Lucashan ei ole ikinä ollut mikään telkkarin ystävä, mutta nyt katsottiin joka päivä Lemmen viemää, kotikieli ilmeisesti kiinnosti sitä!

Aikataulut oli taas melkoisen kiireiset (mulla oli kaikki treffit ihan oikein paperilla ylhäällä...), mutta meininki ei ollut ihan yhtä stressaavaa kuin kesällä koska mullahan ei ole ajokorttia joten vaikka olis ollut autokin niin en olis päässyt liikkumaan minnekään! Majailtiin siis koko viikko mun äidin kodossa jonne kaikki ihanat aina tulivat! Kolme pitkäaikaista ystävää ihan jopa Tampereelta saakka ♥. Lucaksella kesti aina jonkin aikaa lämmetä uusille naamoille, niitä kun riitti!

Apinaorkisteri!

Lauantaiaamuna mun kummitäti tuli kyläilemään (joka sekin oli ajellut Kotkasta asti!) ja Lucas oli ihan oma, normaali itsensä. Mun piti herättää se päikkäreiltä koska meillä alkoi olla kiire mamin yllärisynttäreille mun mummon luokse. Se oli vähän jumissa, mutta aattelin että se johtui vain siitä että se oli nukkunut yli kolme tuntia ja koska olin tosiaan herättänyt sen. Se söi hyvin, mutta nukkui koko automatkan landelle, joka oli vähän erikoista koska justhan se oli uinunut ikuisuuden.

Juhlissa se jaksoi ensin jopa juoksennellakin, tutkia paikkoja ja leikkiä koiran kanssa mutta jossain vaiheessa se sitten romahti. Se oli ihan tulikuuma ja olis vaan nukkunut kokoajan mun sylissä! Hyvät bileet! Onneks me päästiin siskon ja Lunan kanssa lähtemään heti kahdeksan jälkeen (siellä oli talviralli ja tie oli suljettu siihen asti) ja äidin luona Lucas jaksoi jopa juoda maitoa joten en antanut sille enää mitään troppeja joka olikin hyvä, koska se nukkui täysin heräämättä kellon ympäri.

Loppuloma menikin siis ihan neljän seinän sisällä! Lucaksen olo oli aika vaihteleva - välillä se sai jotain virtapiikkejä ja jaksoi touhuta vähän aikaa kunnes taas väsähti ja saattoi nukahtaa lattialle. Onneks mun sisko kävi joka päivä meitä viihdyttämässä, vaikka Luna-neiti alkoikin olla jo vähän tylsistynyt "miks meidän pitää taas mennä sinne?!". Toki treffejä riitti muutenkin, kiitos teille kaikille ihanille ketkä ehditte ja jaksoitte tulla meitä katsomaan ♥ !

Sairastumisen vuoksi (tulin siis itsekin sitten vähän kipeeks, kokeilin jopa ekaa kertaa elämässäni nenäsumutetta, se oli jännittävää) meiltä jäi silti väliin pari ihmistä, kauppoja ja kirppari! Byhyy! No, olipahan halpa loma! Laukku painoi mennessä 19,8 kiloa eikä sieltä poistunut kuin muutamat lahjat joten ehkä ihan hyväkin etten shoppaillut ylikiloja (muuta kun salmiakkia, dippejä, Lucakselle vähän jotain), yhden kirjani otin mamilta mukaan. Ensi kerralla paremmin, toivottavasti!

Mutta kuten sanoin - loma oli ihana, mutta tietysti kotona on vielä ihanempaa kuten kaikki varmasti tietävät eikä se liity mitenkään siihen että Suomi olisi jotenkin hirvittävä paikka. Sehän kertoo vain  siitä että olen sittenkin löytänyt paikkani tässä maailmassa - kun on koti-ikävä, voi olla varma että siellä jossain on se paikka jossa tahtoo elämänsä viettää, paikka jossa tuntee olevansa onnellinen. Vielä muutama vuosi sitten näin ei todellakaan ollut.

En nyt uskalla laitella tähän kuvia kenestäkään ettei tule sanomista kun ties kuka puolituttu tätäkin lukee! Sen sijaan ne samaiset tutut saavat vielä muutaman videon juurikin sieltä Suomen maalta. Ainiin, sori tästä postaustahdista, olympialaiset vähän verottaa, oon ihan mahdoton talviurheilufiilistelijä eikä ole kyllä mitään parempaa kuin olla kotiäiti talviolympialaisten aikaan! Ja nyt Stefanilla alkaa myös vihdoin vapaat joten pari takuuhiljaista päivää tiedossa, tschüssii!

 

Lucas keksi ihan itse alkaa leikkiä tolla kissanlelulla Misty-kissan kanssa!

Lauantaiaamuna Lucas oli tosiaan aikalailla oma itsensä, vaikkakin normaalisti se tanssikin ton auton tahtiin tietysti seisaalleen.

Mun lemppari! Äitillä on kolme kissaa ja noin ihanan hellästi Lucas meni niitä aina silittämään ♥ !

Ja vielä ihanat Misty ja Musti ♥ Minä tahdon jo oman kissan !

Vinkkejä taaperomatkaajille

1. Älä mieti liikaa miten kaikki sujuu. Jos sellaisia miettii, ei asiat mene todellakaan suunnitelmien mukaan. On myös paljon asioita joille ei yksinkertaisesti voi mitään jolloin niiden jatkuva päivittely lähinnä ärsyttää.
2. Minimoi mukaan otettava tavaramäärä. Ellet ole matkustamassa aavikolle, on paikan päällä kyllä myös kauppoja joista saa ostettua esimerkiksi vaippoja. Älä ahda matkalaukkua kotona täyteen, mahtuu enemmän kotiintuomisia!
3. Muista myös tunkea kaikki turha, esimerkiksi ulkovaatteet, ruumaan menemisiksi jotta niitä ei tarvitse kanniskella mukana kentillä ja käsimatkatavarat ovat mahdollisimman pienet. Jos unohdat, on ihan okei jättää vaikkapa oma talvitakki kohteeseen. Mä tahdoinkin sen uuden takin, nyt onkin pakko ostaa!
4. Älä kuvittele että taapero käyttäytyisi reissun päällä kuten kotona. Vaikka lapsi rakastaisi lukemista, saattaa lentokoneessa kirjat ainoastaan lennellä muita matkustajia päin.

5. Hyvä suunnitelma on antaa lapsen riehua ja juoksennella lentokentällä niin paljon että se uinahtaa koneeseen. Älä kuitenkaan unohda että kyseinen suunnitelma ei ole vedenpitävä, taaperot ovat aika arvaamattomia ja saattavat väittää että puolen tunnin unet on ihan riittävät.
6. On ihana lomailla paikassa jossa on paljon ystäviä ja sukulaisia, mutta jos kaipaat rauhaa ja rentoutumista, pakene sellaiseen mestaan josta et tunne yhtäkään ihmistä. Esimerkiksi sinne Saharaan.
7. Jos taaperosi ei ole ollut koskaan kunnolla kipeä, voit olla varma että sellainen tapahtuu juuri silloin kun olette jossain reissussa.

8. Vaikka itse et suostu syömään lääkkeitä, älä silti panttaa niitä lapselta. On suorastaan hienoa että ekat lääkkeet käytetään vasta vuoden ja neljän kuukauden iässä!
9. Sairas lapsi vieraassa paikassa on melko vaativa yhdistelmä - saattaa olla että jopa se että joku kehtaa katsoa häneen on liikaa. Jos olet itse läheisyysriippuvainen, tätä yhdistelmää kannattaa kokeilla!
10. Kun pelkkä sairas taapero ei riitä ja tulet vielä itsekin kipeäksi, ota edes yksi Finrexin. Sekin auttaa jo, edes vähän. Paitsi jos olet pumpannut itseäsi aina heti pienestäkin päänsärystä täyteen lääkkeitä, silloin ehkä ei.
11. Tarkasta lentokentällä lähtöportti usein, mieluiten joka ruudusta jonka ohi kuljet. Se saattaa vaihtua ilman että sitä kuulutetaan ja on hieman ikävää kiitokävellä vartin matka vaihtuneelle portille - varsinkin se kipeä, itseään kannattelematon painava lötkömakaronitaapero sylissä roikkuen.

12. Huomattuasi että lentokoneessa vieressäsi istuu ulkomaalainen, huikkaa hänelle heti surusilmin lapsesi olevan kipeä ja tämän huutaessa on sillä vain kipuja. Saat ymmärtäväisen ja sympatiaa täynnä olevan vastauksen. En tiedä toimiiko suomalaisiin.
13. Vaikka olet lentänyt monia kymmeniä lentoja kokematta korvakipuja, voit olla varma että kipeänä pää tuntuu räjähtävän. Kipu saattaa myös säteillä niskaan asti jolloin edes tieto kokoajan lähestyvästä kodistakaan ei hukuta kipuja.
14. Pääasia on kuitenkin että sairas lapsi nukkuu. Oman kivun kyllä kestää, niin kauan kun saa taaperon pysymään unessa. Lähes koko lennon ajan. Kiitos.
15. Jos et ole loman aikana ehtinyt lukemaan blogeja, älä huoli, kyllä ne siellä odottavat! Vaikka et lukisikaan monia blogeja, voi Bloglovin paukuttaa silti sataa lukematonta postausta! Muilla ei ole ollut kiire ja käytettävissä pelkästään omituista läppäriä väärällä näppäimistöllä.
16. Muistuttaisin vielä uusista käsimatkatavaramääräyksistä jotka astuivat kuun alusta voimaan. Kohtuullinen määrä luettavaa oli ilmeisesti viisi lasten kirjaa, koska yhtäkään ei takavarikoitu. Kamera sekä kameralaukku sen sijaan tutkittiin erittäin tarkkaan, vaikka tarkastajakin hieman kyllä epäili olisko musta huumekuriiriksi.

Kuten ehkä huomattavissa oli, Suomen loma ei siis mennyt ihan nappiin. Lucas sairastui puolivälissä ja tartutti tautinsa sitten muhunkin. Harmi vain että meillä kummallakaan ei tule koskaan sitä kunnon kuumetta niitä pöpöjä tappamaan, vaan kituutellaan molemmat aina ikuisuus tällaisen inhottavan, kaikki voimat vievän räkätaudin kanssa. Onneks ollaan jo parantumaan päin, Lucasta auttoi valtavasti kotiin pääseminen ja isin näkeminen! Tänä aamuna se jaksoi levitellä tavaroitansa jo näin reippaasti:

Kirjoittelen lomasta vielä erikseen, nyt piti vain äkkiä hihkaista että hengissä ollaan! Ja koska olen tosiaan vielä vähän puolikuntoinen ei ajatus oikein kulje joten parempi etten kirjoittelekaan liiempiä vaan alan vain lueskelemaan viikon aikana väliin jääneitä muiden postauksia. Mä en tosiaan seuraa edes mitään jättimäärää blogeja mutta Bloglovin näyttää silti aika hurjaa lukua - 94 lukematonta postausta, saa nähdä milloin olen valmis! Toivottavasti muut ovat terveitä, ciaoo!

Yllätyyyys !

Hallöchen, me ollaan tällähetkellä Lucaksen kanssa SUOMESSA! Mun äitini täyttää huomenna pyöreät viisikymmentä vuotta ja sen sijaan että olisin lähettänyt lahjaksi jotain materiaa, toin yllärinä itseni ja Lucaksen koska tiesin että se olisi varmasti sellainen lahja jota äitini, lapsenlapsinarkomaani, oikeasti rakastaisi ja arvostaisi.

Varasin lennot jo marraskuussa mutta en voinut paljastaa täällä blogin puolella sanaakaan (enkä uskaltanut mainita mitään edes muihin blogeihin kommentoidessani) jotta ylläri ei olisi mennyt pilalle, koska mun äitihän on melkoinen datamummo. Kaikki muut kyllä tiesivät ja osasivatkin mahtavasti pitää suut supussa! Oltiin Helsingissä tänään kahden maissa ja lennetään ensi viikon tiistaina takaisin. Stefan ei valitettavasti päässyt mukaan, mutta onneksi se on sitten heti meitä kentällä vastassa.

Ajattelin etten ehkä ehdi tai jaksa alkaa kirjoittelemaan mitään heti Suomeen tultuamme, mutta jotta kukaan ei ihmettelisi blogihiljaisuutta tai sitä etten edes kommentoi muiden juttuja, päätin kirjoittaa tämän jo edellisviikolla valmiiksi ja ajastaa tälle päivälle! Tämä viikko on ollut muutenkin aika tohinaa joten anteeksi laaduttomista postauksista, mä olen vaan just sellainen ihminen että saan asiat parhaiten hoidettua viime tingassa joten olen touhunnut ja stressanut asioita vasta nyt, kuten aina.

Tänään kun tätä kirjoitan on siis sunnuntai 26. tammikuuta ja matka häämöttää vain kahden päivän edessä! Mua huolettaa aika moni asia, yksi on tietysti Lucaksen kanssa lentäminen. Ei siis mitenkään lentopelkojen, korvakipujen tmv. vuoksi vaan ihan vain siitä syystä että mitenhän saan sen pysymään paikallaan 2,5 tuntia! Luojan kiitos se lukee mielellään, pakkaan käsimatkatavarat täyteen kirjoja ja syötävää!

Se on tosin sellainen asia jota ei voi stressata etukäteen - menee miten menee. Toivon että meidän vieressä istuisi joku ulkomaalainen (en taas tietenkään yleistä mutta ne jotka tuhahtelevat vihaisina ovat valitettavan yleensä suomalaisia) joka ymmärtäisi ettei taapero välttämättä jaksa olla niin pitkää aikaa kiltisti. Ajoitin menomatkan päiväunille, saa nähdä malttaako Lucas nukkua, viimeksi malttoi.

Ehkä pahin huolenaine on kuitenkin se Suomessa odottava kylmyys, koska se on asia jolle ei mahda mitään! Mähän olen viimeksi ollut siellä talvella 2008, joten vaikka vietin siellä kuitenkin 20 talvea, olen silti jo unohtanut miltä se hurja pakkanen oikeasti tuntuu. Eihän mulla ole edes sellaisille keleille sopivia vaatteita! Siksi yritin käydä etsimässä sitä kunnon talvitakkiakin, no can do, pukeudun sitten vaan laskukamoihin kokoajan jos on jotain överikelejä!

Luulen kyllä että mä selviän, mutta entäs Lucas! Se ei ole kokenut kuin -10°C-kelejä, mitenhän se suhtautuu kun hengittäminenkin on ihan erilaista! Onneks mun ihanalla Suomikaverilla on kaksi poikaa joten se lupasi että Lucas saa lainata isomman lämpöisiä vaatteita, meillä kun ei ole esimerkiks villahaalaria ollenkaan kun eipä ole tänä "talvena" ollut käyttöä, jos on ollut kylmempää (-3°C on tainnut olla tänä vuonna päiväsaikaan ennätys) on pelkkä jumpsuit haalarin alla ollut tarpeeksi.

Mikäs muu mua vielä huolettaa? Tietysti ikävä! Viikko on onneksi aika lyhyt aika, mutta pelkään jo nyt jos itken silmät päästäni kentällä Stefania hyvästellessäni ja kuinka inhottavaa on mennä yksin nukkumaan. Onneks Lucas on vielä siinä iässä että se ei osaa ikävöidä, ainakin mitä muiden ulkosuomalaisten Suomi-uusi kotimaa-väliä matkaavien mamien kanssa olen jutellut.

Yksi sanoi myös että ei ehkä kannata antaa Lucaksen skypeillä isin kanssa, koska "poissa silmistä, poissa mielestä"-taktiikka toimii parhaiten. Toki jokainen lapsi on erilainen, voihan sitä kokeilla, mutta veikkaan että Lucas vaan kurjistuu kun kuulee isin mutta ei kuitenkaan löydäkään sitä mistään. Kotona jos mainitseekin isin se alkaa heti etsiä sitä ja löydettyään osoittaa sille suunnattomasti rakkauttaan, voi olla että tulee itkupotkuraivarit kun sitä ei pääsekään hellimään.

No mutta, positiivisia asioita on toki enemmän kuin negatiivisia! Saan nähdä kaikkia ihania murusia, saan yllättää äidin mahtavalla tavalla ja saan hamstrata kaikkia pelkästään Suomesta saatavia juttuja! No okei yksi negatiivinen on vielä sanottava, vähänkö ärsyttää että nyt just kun meille vihdoin tuli metritolkulla lunta niin on lähdettävä... Joojoo, viikko menee varmasti ehkä jopa liian nopeasti ja pääsen takaisin meidän ei-niin-jäätävään winterwonderlandiin!

Stefanilla on myös huomenna, maanantaina, vapaa joten en kirjoita huomenna enää mitään vaan laitan tämän nyt ajastukselle tiistaiksi ja keskityn viettämään viimeisen päivän rauhassa ihan vain mun poikien kanssa. Katsotaan sitten myöhemmin oliko mun huolet turhia vai aiheellisia, miten taaperon kanssa lentäminen sujui, miten loma soljui ja niin edelleen - en tiedä millon ehdin kirjoittelemaan mutta ettäs tiedätte jos ei postauksia heru niin täällä ollaan! Ihanaa viikkoa kaikille Suomen maaperältä ♥ !

Matkajuttuja.

Ulkosuomalaisuudessa on myös huonot puolensa. Se krooninen ikävä, se että et voi nähdä läheisiä muuta kuin Skypen välityksellä on tietysti pahin, mutta siihen tottuu ajan myötä, jotenkin turtuu. Yksi hyvin ikävä puoli on kuitenkin myös se, että matkustus jää niin vähälle! Samalla kun haaveilen matkustamisesta kaikkiin maailman kolkkiin, mieleen hyppää heti ajatus "mutta kun siellä Suomessakin pitäisi käydä".

Pitäisi on ehkä vähän väärä ilmaus, kävisin läheisteni luona mielelläni vaikka joka viikonloppu jos se olisi mahdollista ja pidän Suomesta maana kyllä tosi paljon (täältä voi lukea lisää), vaikka me ei oikein yhteen mätsättykään. Olis kiva asua kotimaassaan ilman mitään kytköksiä muihin maihin, niin että kun reissuun lähtöön olisi mahdollisuus saisi valita ihan mikä vain päähän putkahtaa ilman huonoa omatuntoa tai kaipuuta vanhaan kotimaahan (tai mun tapauksessa ihmisiin). On muuten hirveän hankala asia selittää, ymmärtääköhän mua kukaan?

Meidän "oma" biitsi Kosgodassa, siellä kyllä harvoin törmäsi muihin ihmisiin!

Oon ollut kolmesti Sri Lankassa ja sinne tahdon vielä joskus (siis sitten kun oon tosi vanha). Me asuttiin aina meidän perhetutun kotona joten päästiin viettämään lomat oikeissa paikallisoloissa, ei millään turistimeiningillä. Kosgodassa, meidän "kotikylässä", oltiin aina aamupäivä merenrannalla ja laguunilla ja siitä tallusteltiin rantahotelliin lillumaan altaille. Kierreltiin myös tosi paljon ympäriinsä, Sri Lanka on pieni saari, alle viidesosa Suomen pinta-alasta.

1. Sri Lankan korkeimmalle vuorelle, Adam's Peakille (2243 m), vaellettiin yöllä, koska päivällä olis ollut aivan liian kuuma. 2. Hikkaduwan biitseillä oli ruuhkaisempaa! 3. Meidän laguuni. 4. Norsujen orpokoti ♥

Sri Lankan lisäksi tahtoisin toki nähdä muitakin paratiisisaaria. Karibian saaret, Indonesia, Malediivit... Kuvissa ne näyttää niin upeilta että olis tosi hienoa nähdä ja kokea se kauneus ja ne kaikki värit ihan livenä. Vaikka tutkinkin mielelläni uutta ja voisin nukkua jossain bambumajassakin, oon silti tosi mukavuudenhaluinen ja rakastan hotelleja!

1. Malediivit 2. Bali 3. Barbados 4. Jamaica (kuvat Google)

Oon ehdottomasti enemmän biitsi- kuin kulttuurilomailija. Kun olin Kreikassa kaverini kanssa, meille sanottiin että pääsemme eräällä junalla vuoristoon - eipä päästykään kuin jollekin Hippokrateen kivikokoelmalle jossa jouduttiin olemaan tunti ennenkuin se juna tuli takaisin! Meinattiin kuolla tylsyyteen, naurettiin vaan kokoajan kuinka edes kiviä vois kiinnostaa semmoset kivikasat.

Kivikasoja lukuunottamatta Kos oli kyllä ihana, pikkuinen, kompakti saari ja sinne tahdon vielä joskus, vaikkakin muutkin Kreikan saaret kiinnostaisivat, esimerkiks Rodos. Oon ollut myös Santorinissa, mutta siitä en kyllä mitään muista koska olin ihan mini.

Aamuviiden koirakaveri terassilla sekä jonkun toisen baari-illan jälkeinen auringonnousu satamassa, Kosin kahden viikon lomaan mahtui aika paljon bailaamista!

Yksi paikka, joka ei sinällään mua vakuuttanut, mutta jossa vietin yhden elämäni parhaista lomista, oli Egyptin Hurghada. Lomasta niin mahtavan teki meidän ihana seurue, ei niinkään kyseinen mesta. Jokapuolella oli niin paljon hiekkaa ja rakennustyömaita (niin pitkään kun talo on rakennusvaiheessa, ei siitä Egyptissä tarvitse maksaa veroa), ei sitä vihreyttä ja niitä kauniita värejä, joista niin tykkään. Punainen meri sekä hotellialue oli ehkä ainoat, jotka sai mut ihastumaan väreillään!

Kirkkaansinisen meren ja valkeiden hiekkarantojen lisäks unelmoin myös kaupunkilomista. Niihin en tosin ehkä jaksais tuhlata kuin maksimissaan jonkun pitkän viikonlopun, koska kuten edellä totesin, oon enemmän biitsillä löhöäjä kuin museoissa ja muissa vastaavissa kohteissa juoksentelija. Yksi kaupunki, johon nuorena höpöpäänä rakastuin, on Berliini. Älyttömän monipuolinen ja kirjavan kaunis suurkaupunki, jossa voi tehdä ihan mitä vaan! Lapsettomana oli ykkösjuttu iltaisin ne monet, monet raflakadut joissa halpojen drinkkien lista on valtava...

Kaupunkikohteista Pariisi taitaa olla monella se must see-juttu, niin myös mulla! Edes kerran! Edes pari päivää! Oon kyllä kuullut ettei se paikan päällä ole ihan niin romanttinen kuin mitä odottaa, mutta hei, silti! Pariisi! Pari muutakin kaupunkia olis mulla listalla, Kööpenhamina lähinnä siksi että sitä kehutaan lapsiperheiden ykköspaikaksi.

1. Pariisi 2. Barcelona 3. Kööpenhamina (kuvat Google)

Koska rakastan merta, on risteilyt musta tosi kivoja! Siljat ja Vikingit käy mainiosti, mutta joku Välimeren risteily olis myös ihan kiva... Sellanen parin viikon reissu, jonka aikana paitsi ihasteltais merta, myös pysähdeltäis eri paikoissa, kiitos!

Amerikka ei ole koskaan kiinnostanut mua erityisen paljoa enkä osaa sanoa sieltä yhtään paikkaa jonne mielisin, edes se uskomaton New York ei kuulu mun ehdottomiin haaveisiin (toivottavasti Annika ei kohta muuta tätä asiaa, en tarvitse yhtään enempää listalleni :D). Sen sijaan Kanada on sieltä suunnalta sellainen paikka, jossa mielelläni kävisin! Koska talvi on mun lempivuodenaika, lähtisin myös Kanadaan mieluiten talvella lauta kainalossa - vuoria ja puuterilunta melkein kuin kotona, kuitenkin toisella puolella Atlanttia aivan erilaisessa kulttuurissa.

Whistler, Kanada, kuva Google

Mun matkustushimoista voi syyttää äitiä ja isiä, me matkusteltiin hirveästi silloin kun oli pieni. Nykyään se toteutus ei ole enää yhtä helppoa kuin nuorena, lapsettomana ja asunnottomana, mutta ei se silti sitä haaveilua tapa. Ehkä ensi kesänä vois ihan oikeastikin suunnitella rantalomaa, Italiaan Välimeren rannalle kun ei meiltä kovin kauaa autolla aja. Haaveilen monista muistakin asioista, mutta ennenkuin niistä voi kirjoittaa oli kirjoitettava matkaunelmat ihan erillisenä postauksena!

Onko jollakin joku ihan ehdoton suosikki, jonne pääsystä on haaveillut koko ikänsä? Entäs lempparikohteet Euroopassa, tai miksei muuallakin? Kertokaa, lukisin mielelläni muidenkin missä, mitä ja miksi! :)