Mietittiin sitten hetki että mitä tehtäisiin, meillä kun oli kaikki mukana, Lucakselle ruokaa ja vaunut ja oltiin kuitenkin asennoiduttu siihen että ollaan reissussa jonkin aikaa. Shoppailu ei oikein kiinnostanut eikä kelikään ollut mikään nautinnollisin mihinkään ulkona oleiluun joten päätettiin sitten ajella Achenseelle Stefanin mummoa ja pappaa katsomaan! Käytiin siellä viimeks huhtikuussa joten oli jo aikakin!
Keli ei tosiaan hellinyt, mutta Achenseen vesi oli ihanan väristä vaikka ei kuvasta oikein erotukaan! Yläkuvassa ei myöskään ole kyllä mummoa, vaan Stefanin kummitäti, ne asuu samassa suuressa talossa, kuten joskus kerroin.
Lucaksen turvakaukalo alkaa olla jo aika siinä hilkulla ettäkö se enää kovin kauaa siinä viihtyy. Nukkuminen siinä on toki ihanaa, mutta me ei oikein ikinä ajella niin pitkiä matkoja että se ehtis kauaa nukkumaan. Mua kuitenkin pelottaa tuo uusi istuin kauheasti, koska se on kasvot menosuuntaan! Luulin lukeneeni että sen saa molempiin suuntiin, koska se on kuitenkin yhdestä ikävuodesta alkaen, 9-18-kiloisille tarkoitettu, mutta eipä saakaan! Miten voi testivoittajaa kehua parhaaksi jos lapsen tulis mieluiten 3-4-vuotiaaksi asti matkata selkä menosuuntaan päin!
Teksti Autoliiton sivuilta: "Vauvan matka turvakaukalossa kestää noin puolesta vuodesta vuoteen. Sen jälkeen matka jatkuu turvaistuimessa selkä menosuuntaan mieluiten noin 4-vuotiaaksi saakka, jolloin pienen lapsen kaularanka jaksaa paremmin kannatella pään painoa."
Kokeiltiin kuitenkin sitä uutta istuinta eilen ja Lucas tykkäs siitä kovasti, mä taas pelkäsin koko matkan. Onneks Stefan on äärettömän hyvä kuski, se on varmaan ainut kenen kyydissä en pelkää juuri koskaan itseni puolesta, mutta Lugin suuri, painava pikkupää pelottaa! Sen saa kyllä makuuasentoon mutta silti! Miten te, autolliset ja turvaistuimelliset, olette toimineet? Onko beibi mennyt suositusten mukaan turvallisesti selkä menosuuntaan päin, polvet suussa, kiukutellen kun ei mitään näe, siihen tarvittavaan kaularangan vahvuuteen asti? Onneks meillä on kuukauden päästä vihdoin MKP-tutkimus joten voin kysellä meidän maailman parhaalta lastenlääkäriltä tästä asiasta.
Onni on myös se, että mulla ei ole ajokorttia niin me voidaan ajella Lucaksen kanssa vain bussilla ilman sydämentykytystä! Landebussikuskit on ihania, just toissapäivänä kun kävin St. Johannissa meni keskustelu kuskin kanssa näin: "Onko sulla perhekorttia?" "Ei" "Miksei!" "No kun en mä niin paljoa busseilla kulje että se kannattais" "No ei se mitään, saat lipun silti sillä hinnalla". Kerran eräs toinen kuski kehui mua Lucakselle "Sun äiti on tosi fiksu!" koska mulla oli kolikot valmiiksi laskettuina. Kuinka monella teistä EI ole ajokorttia ja mitä hankaluuksia se on tuottanut?
Nyt sadepäivän siivouksen pariin ennenkuin Lucas herää, mulla on tosi hyvä idea sen esteiden rakentamiseen (siis niiden, jotka estävät sen pääsyn paikkoihin joihin sillä ei ole asiaa, esimerkiksi takka, siihen ei oikein saa mitään porttia laitettua) enkä malta odottaa että Stefan tulee duunista ja pääsen sen sille kertomaan! Adiooos!
