Kuinka selviää autoton perhe

Siinä missä muut lapsiperheet ostaa kakkosautoja ja vaihtaa niitä isompiin, myytiin me meidän ainoa automme pois. Miten se on mahdollista - eihän lasten kanssa voi elää ilman autoa, tai ylipäätänsä: eihän ilman autoa voi elää ! Voihan, vieläpä paremmin kuin auton kanssa. Me ei myyty autoa syystä että tarvitaan rahaa, vaan koska auto söi mielettömästi täysin turhaa rahaa.

Kuten kaikki mun tutut tietää, vihaan autolla ajoa. Ainoa paikka missä on ihan jees ajaa autolla on autobaana: ei risteyksiä, ei vastaantulijoita, ei ahdistavia "ajat liian hiljaa"-perässä roikkuvia kanssa-autoilijoita, ei edes mutkia. Keskustassa ajaminen on kamalinta mitä tiedän, no paitsi autokoulun autolla sekin vielä jotenkin meni: se oli diesel, eli ei sammunut kertaakaan liikennevaloista lähtiessäni. Landella ei tosin ole sen kivempi: kapeita teitä ja isoja traktoreita.

 Miten me sitten selvitään kaikista pakollisista touhuista ilman autoa? Autohan tosiaan ehti seisoa tallissa melko pitkään ennen kuin se meni kaupaksi, mutta ei me sillä kyllä ajettu. Ainoa, mihin sitä säännöllisesti käytettiin, oli Stefanin kerta viikkoon-työmatkat jotka se nyt menee työkaverinsa kyydissä ja takaisin tulee työpaikan ilmaistaksilla. Paristi käytiin Oman (lasten mummo) ja Uroman (isomummo) luona.

Lapsia ei ole ikinä viety päiväkoteihin autolla - miksi olisikin, Lucaksen on 900 metrin ja Florianin 650 metrin päässä. Nykyään lapset ajaa ne aina innosta soikeana pyörillänsä. Entäs mun koulu? Mulla on tällähetkellä tunteja neljässä eri paikassa, joista lähin on 400 metrin ja kauimmainen 1,7 kilometrin päässä. Stefanin tämänhetkinen koulu on 1,4 kilometrin päässä, yliopiston aloittaessaan matka pienenee 900 metriin. Aika pahoja.

Entäs kaupassa käynti? Me ollaan jo kuukausia tilattu ihan kaikki ruokakaupasta suoraan kotiin - jossa ruokalistojen avulla säästetään myös ihan älyttömästi. Jos jotain unohtuu tai loppuu, on sekä Lucaksen että Florianin päiväkotimatkojen ja mun koulumatkojen varrella kaupat. Jos viikonloppuna sattuukin tarvitsemaan jotain niin sotken fillarilla lähikauppaan alle minuutissa! Samalla kun vien lasi- ja metalliroskat, joiden lähin keräyspiste on noin 100 metrin päässä, toinen Lucaksen päiväkotimatkan varrella.

Botaanisen puutarhan pääsiäistapahtumassa munia etsimässä!

Ennen ajattelin etten uskalla täällä ajaa pyörällä kuin tiettyjä teitä joissa on erillinen pyörätie (jos ei ole siis pyörätietä niin pitää ajaa autotiellä koska pyörä on "ajoneuvo"), mutta innostuin siitä niin että ajelen nykyään joka paikkaan pyörällä, se on ihanaa! Varsinkin ratikan reittejä on kiva ajaa koska ne on niin hitaita eikä varmasti vois ajautua raiteiltaan mun päälle!

Lääkäri? Valitsin mun Hausarztin, omalääkärin, paitsi hyvien arvostelujen myös sen perusteella että pääsen tosihädän yllättäessä (jalka poikki tms.) myös bussilla kotiovelta suoraan sen ovelle. Sitä en tosin ole kuin kerran tarvinut (keuhkoputkentulehduksessa kun en pystynyt kunnolla hengittämään), muuten 800 metriä menisi vähän kipeänä helposti kävellenkin. Lastenlääkäri on vähän kauempana. Ensiapuun/lastenklinikalle on 900 metriä, sitä ei onneksi olla tarvittu kuin vasta kerran kun Florianille iski korvatulehdus perjantai-iltana enkä saanut ketään lääkäriä kiinni.

Öömm, mitähän vielä? Harrastukset? Nordkette-vuorelle kulkevan junan ala-asemalle on 900 metriä (käytetään sitä yleensä vähintään kerran viikossa, meillä on Tirolin vapaa-ajanliput joilla se on ilmainen). Innsbruckin uimahallit ovat sillä myös ilmaisia joista lähin (ja tosi kiva) löytyy 600 metrin päästä. Leikkipuistoja on pelkästään yhden kilometrin säteellä kahdeksan. Innpromenade, jolla on erikseen kävely- ja pyörätiet, lähtee talon takaa ja jatkuu kilometrikaupalla molempiin suuntiin. Nykyään kun lapset pyöräilee aina on se ihan huippu, ei tarvitse pelätä autoja.

Tarvitaankohan me muuta? Jos shoppailisi niin 1,5 kilometrin säteellä olisi neljä ostoskeskusta (siskokullalle tiedoksi :*). Me ei kyllä ikinä shoppailla... Tilataan melkein kaikki Amazonista koska ilmaiset toimituskulut, jopa esimerkiksi Lucaksen pyöräkin tuli sieltä, suoraan kotiovelle. No hei lentokentälle on 3 kilometriä! Jonne tosin pääsee tarvittaessa helposti suoralla bussilla lähipysäkiltä. Siellä on uusi, kiva näköalaterassi josta voi katsella lentokoneita (harmi vain että noin pienellä kentällä ne ei kovin tiheään laske tai nouse...).

"Ilman autoa ei voi elää" ei siis todellakaan päde meihin (kuten ei kovin moneen muuhunkaan kaupunkilaiseen, mutta kummasti se auto "on oltava"). Me säästetään nyt kuukaudessa 300 euroa ilman että ollaan luovuttu yhtään mistään - paitsi siitä että auto seisoo autotallissa. Ja niistä reissuista mummoloihin, mutta onneksi Oma käy meillä tosi usein. Tarvittaessa voitaisiin kyllä vuokrata aika monta kertaa auto tuolla 300 eurolla mutta vielä ei ole tarvinut. Esimerkiksi lentokentällä on Sixtin piste josta Sixt-kortilla homma onnistuu nopeasti ja helposti (hintaan esim. Opel Astra 65€/päivä, viikko 35€/päivä). Eiköhän me vielä joskus auto osteta, mutta tällähetkellä se olisi täysin turha.

Tallusteltiin eräänä iltapäivänä kiertämään Bergisel-mäkihyppytorni!

Kenties tämä selvitti vähän sitä, miksi me ei autoa tahdottu pitää! Edes talvi ja jopa 18 asteen pakkasaamut tai viikon putkeen räntää vihmova märkä huhtikuu ei pistänyt ikävöimään autoa. Jos unohdin jotain elintärkeää mihin autoa tarvitsisi tai jäi jotain epäselväksi niin kysykää!

Autoillen Alpeilta Välimerelle

Kaunista lauantaita Tirolista! Saavuttiin kotiin tosin jo keskiviikkona, mutta lomasta palautuminen otti aikansa, varsinkin kun ihan hetken päällä ollut auton ilmastointi ilmeisesti aiheutti mulle pikakipeytymisen ja koko eilinen meni vain maaten. Onneks kyseessä oli tosiaan vain nopea tauti ja tänä aamuna olo oli taas hyvä!

Juhannushan on perinteisesti vietetty Suomessa ja olen edelleen sitä mieltä että se todellakin on se paras paikka sitä viettää, mutta koska lasten passeissa kestikin odotettua kauemmin olisi lentäminen äkkilähdöllä sinne ollut niin kallista että se piti nyt skipata. Sen sijaan äkkilähtövaraus Välimeren Adrian rantakohteisiin oli hurjan halpa - varsinkin kun varasimme bungalowin very last minute, alle vuorokausi varauksesta kirjauduimme jo sisään!

Iloinen matkaaja vielä yöpuvussa kello 5:19.

Mutta mitä kuului Kroatiaan? Hyvää, oikein hyvää! Kirjoittelen itse lomasta vielä erikseen, ensin vuorossa pelkkä matkustusosuus. Mehän emme siis lentäneet, vaan matkattiin autolla - vaikka bensakin on kallista, on lentäminen huomattavasti paljon kalliimpaa nyt kun Lucaskin maksaa lipusta jo täyden hinnan. Me käytettiin myös paikan päällä autoa lähes joka päivä, mutta silti bensaa kului alle kaksi tankillista, eli noin 120 euron edestä.

Oksutauolla yhdestä pahimmista Paßeista (vuorelle ylös sekä takaisin alas toiselle puolelle vievä tie on nimeltään Paß), tie meni näin:

Keski-Eurooppa on hyvin suosittu kiertoajelukohde, mutta mähän en ole oikein autoiluihmisiä joten en ole täällä asuessani ikinä myöskään tehnyt moista reissua, tuohon lähelle Italiaan olen usein ollut kyytiläisenä ja tietysti lukemattomia kertoja Müncheniin lentokentälle. Nekään eivät silti ole todellakaan verrattavissa tällaiseen 8-11 tunnin matkantekoon Alppien läpi aina Välimeren rannalle saakka - vaikka en edelleenkään välitä autoilusta, oli itse ajomatkatkin jo tosi upeita ja voin ehdottomasti moista suositella! Näin jo pelkästään tästä kotimaasta niin paljon kaikkea että huh!

Menomatkan reitti vs. ....

Kilometrejähän meidän lomakohteeseen Kroatian Vrsariin ei olisi ollut kuin 400 - jonkahan Suomessa voisi selvitä neljään tuntiin! Täällä kuitenkin tiet ovat kaikkea muuta kuin suoraa eikä kokoajan voi todellakaan ajaa sata lasissa, muutamat vuoret me ylitettiin jopa 30km/h-vauhtia koska kurvit olivat niin hurjia ja Lucas voi niin pahoin. Tästä syystä menoreissu kesti kahdeksisen tuntia josta viisastuneina takaisinpäin tultiin eri reittiä - samalla kierrettiin parisataa kilometriä mutta menomatkan noin 50 oksupysähdyksen sijaan emme pysähtyneet kun neljästi: aamupalalle, hakemaan kahvia, oksulle/pissille sekä lounaalle. Vältimme siis takaisin tullessa Paßeja (ei tuolle taida mitään suomennosta olla) jolloin Lucaskaan ei oksentanut kuin kerran.

... paluumatkan reitti. Südtirolin pääkaupunkiin Bozeniin poikkesimme lounaalle, oli kiva kaupunki ja hyvää pizzaa!

Matkustus oli siis täysin erilaista Suomen maanteihin verrattuna. Olen kerran ollut kyytiläisenä parin viikon Suomi-Norja-Ruotsi-Suomi-kiertoajelulla eikä näitä voi kyllä mitenkään toisiinsa verrata, ehdottomasti täytyy näiden mun miesten kanssa tehdä sellainen jahka pojat on isompia jotta tajuavat sen eron. Itse en ole ennen oikein edes tajunnut kuinka maantieteellisesti erilaisia maita Suomi sekä Itävalta ovat - meillä on vuoria joo ja Suomessa on tasaista joo, mutta nyt sen kyllä tosissani käsitin enkä enää ihmettele miksi niin monet suomalaisetkin tekevät ajoretkiä tänne päin Eurooppaa, oli tuo kyllä hieno kokemus ja mielettömästi nähtävää jo ihan vain autostakin katsellessa.

Näin tosiaan paljon asioita joita en ennen ole nähnyt, yksi hurjimmista oli Tirolin ja Salzburgin rajalla olevan Felbertauernstraßen täydellisesti tuhonnut kivivyöry. Kurkatkaa kuvia linkistä, mä olin jotenkin niin ihmeissäni etten tajunnut itse napata kuvaa - eihän tällaistakaan tapahdu Suomessa! Muuten olin aika ahkera kuvaaja, tosin lähinnä vain autosta lasin takaa joten määrä korvaa laadun!

Reitiltä löytyi kaikkea - autobaanaa, kurvikkaita vuoristoteitä, huimia korkeuksia sekä pikkukylien läpi ajoa. niin ja tietysti paljon pitkiä tunneleita, niistä Florian tykkäs erityisesti!

Lasten kanssa autoilusta en oikein osaa kummemmin kertoa koska kaikki lapset ovat niin erilaisia ja saattavat myös muuttaa autokäyttäytymistään ihan lennossa. Olin esimerkiksi aika kauhuissani miten autovihaaja-Florian kestää kaukalossaan niin pitkään, mutta matkat menikin melko kivuttomasti! Toki yhden voin sanoa: kaikki pitää tehdä lasten ehdoilla ja nuttura löysällä niin koko porukalla on kivaa!

Klo 5:40 Viimeinen näköyhteys merelle vs. ...

... klo 7:00 ensimmäiset vuoret näkökentässä ♥ !

Mutta yhden tajusin loman aikana (viimeistään puolivälissä viikkoa täällä meidän kylässä kuvattavaa Bergdoktoria telkkarista katsoessa) - kyllä mulla nämä vuoret tosiaan vie siitä vedestä voiton. Meret on aina kauniita ja erittäin vaikuttavia ja usein ikävöin kunnon suomalaisia järviä, mutta viimeistään nyt vakuutuin siitä että jos valita pitää niin vuoristo on mulle tosiaan se ykkönen.

Tässä kohtaa meinasi itku päästä, 10,5 tunnin matkanteon jälkeen tervehti meitä vihdoin ihana Innsbruck.

Sellainen kokemus oli se! Jos on jotain kysyttävää voi tietysti yrittää kysyä mutta en lupaa että ainakaan autoaiheisiin kysymyksiin osaan vastata, haha! Lisää matkajuttuja sekä muita kuulumisia seuraa myöhemmin (mutta ei välttis kovin tiheästi koska Stefan on perjantaihin asti lomalla ja torstaina mun äiti tulee viikoks meille), jos joku tietty asia kiinnostaa kovasti niin saa toivoa :) !

Liibalaabaa täydeltä laidalta

Kun ei ehdi, niin ei ehdi! Tai ehkä ehtisi, mutta priorisoin asioita siten että blogin kirjoitus jää listalla valitettavan alas! On myös monia asioita jotka ovat ihan oikeasti tuhat kertaa tärkeämpiä kuin tämä - ehkä Greyn anatomia ei ansaitse paikkaa tärkeiden asioiden listalla lainkaan, mutta kun Lucas käy illalla nukkumaan, on musta ihana ensin siivota rauhassa sen sotkut, sen jälkeen tehdä sohvalle pesä, tyhjentää pää ja alkaa katsomaan sitä maailman parasta sarjaa verigreippejä nauttien siihen asti kunnes Stefan tulee töistä.

Lucaksesta on tullut melkoinen riiviö, joten tuo iltainen oma, ihana nollaushetki tekee aika gutaa! Esimerkiksi syöminen kestää nykyään yleensä noin puolet normaalia kauemmin, koska hänen mielestään on ihan okei nousta seisomaan syöttötuolissa noin 359 kertaa ruokailuhetken aikana. On myös kivaa nousta konttaamaan pöydälle, tai vaikka yrittää astua alas koko tuolista! Joku saisi meidän keskustelusta paljonkin viihdettä - puoli tuntia "Istu nätisti", johon saan joka kerta vastauksen "Pettä, pettä!". Tarkoittaa vettä, ja ei, yleensä se ei edes tahdo sitä.

Toi vaaleanruskea pallo tossa Lucaksesta vasemmalla on pupu. :D

Mutta jos niitä oikeasti tärkeitä asioita - autokoulu! Kyllä, mun on nyt pakko ajaa se ajokortti koska muutetaan remonttia karkuun tuonne vuoren juurelle metsän keskelle enkä varmasti jaksa kävellen lykkiä sieltä itseäni joka päivä ihmisten ilmoille. Tässä asuessa kun on tottunut siihen että ihmisiä näkee kokoajan, joko naapureita tai ohikäveleviä turisteja joten en usko että viihdyn siellä kovin kauaa kerralla pelkkiä puita katsellen.

Onneksi autokoulu ei täällä ole ihan yhtä kallis eikä yhtä pitkäkestoinen kuin Suomessa, vaan teorian saa suoritettua jopa alle kahdessa viikossa, siihen päälle kolmetoista ajotuntia! Tuon luettuani enpä kyllä enää yhtään ihmetellyt miksi pelkäsinkään ensimmäiset kaksi vuotta joka kerta paikallisen kyydissä... Parhaiten mieleen on jäänyt eräs aamuinen töihin ajelu kun yksi armaista työtovereistani veti kuudenkympin alueella 120km/h lasissa ja poliisi sattui pysäyttämään - kokki sanoi että ollaan duuniin menossa "Jaa, no ei sitten mitään, hyvää työpäivää!". Mentiin siis aina työpaikan minibusseilla ja herramunjee olin hätää kärsimässä kun kaikki teki ihan hulluja ohituksia sellaisilla supermutkaisilla vuoristoteillä. Vihaan muutenkin autoja, mutta no can do, landella se on aika pakollinen.

Tämän haalarin ostin syksyllä tosi isona ja vaikka ei ehkä kuvassa siltä näytäkään niin nyt se on jo vähän pieni, höh!

Seuraava erittäin tärkeä asia on ollut välikausivaatetuksen löytäminen! Olen kolunnut Facebook-kirppareita tuhat kertaa päivässä, koska täältä tunnetusti ei saa mitään kivoja, paitsi jotain tyhmiä yksivärisiä. Musta ne on kivan näköisiä muiden lapsilla, mutta Lucakselle sellaista en ostais koska niissä näkyy lika HETI. Kuosilliset antaa vähän enemmän anteeksi ja nojoo, on ne yksiväriset kyllä mun silmään ehkä vähän liian tyylikkäitä tollaiselle tolvanalle taaperolle.

Erästä ihanuushaalaria olen himoinnut kuukausikaupalla, mutta koska hinta oli 60 euroa (jos joku nauraa siellä partaansa "niin paljon muka, haha" niin mä nauran teille), en ole raaskinut ostaa koska siihen tulisi vielä tietysti hullut postikulut tänne lähettäessä. Kunnes tänään joku vinkkasi että kyseisessä nettikaupassa on 20% alennukset! Jebou, se lähti heti tilaukseen, koska mun ihania Suomisukulaisia on tulossa parin viikon päästä joten ne tuovat sen tietysti tullessaan! Nyt täytyy vain toivoa että kylmä kevät jatkuu huhtikuussa eikä tule mitään kamalaa hellettä kuten usein on käynyt. Otin tosin aika ison koon joten toivoa on että se menisi vielä syksylläkin.

Mitä vielä? Kalenteri on ihan täynnä kaikenmaailman remonttiin liittyviä treffejä, saapas nähdä milloin ollaan valmiita kaiken esivalmistelun kanssa. Mä tosin jään aika usein vain haahuilemaan sisustusjuttuja, jotka nekin stressaa aikalailla! Meillä on myös tähän asti ollut Stefanin veljen ruokailuryhmä (jonka päällä tämä tietokonekin on) mutta nyt se ottaa tämän muuttaessaan mukaansa (onneks) joten me otetaan terassin pöytä siihen saakka kunnes remontin jälkeen muutetaan takaisin! Mutta mistäs tuolit? En tahdo noita terassin jättimäisiä tuoleja mutta mitään väliaikaistuolejakaan ei ole järkeä ostaa mutta mistäs minä tiedän mitkä tuolit remontin jälkeisen kodin ruokapöytään sopii ja ARRGH! En ala.

Mutta jos jotain ei stressiä aiheuttavaa: sain vihdoin POLKUPYÖRÄN! Vielä pitää ostaa siihen Lucakselle istuin (ja kypärä tietysti) niin päästään fillaroimaan, veikkaan että se tykkää pyöräilystä aikalailla! Tai sitten se huutaa naama punaisena, enpä yllättyis siitäkään, se on nykyään tosiaan melko arvaamaton kaveri... Hommasin niille pian saapuville Suomisukulaisille tosta 600 metrin päästä lomakämpän joten vähänkö olis hauska suihkia aina fillarilla sinne!

Oho, pitäisköhän useamminkin pitää näin pitkiä taukoja kun kertyy näin paljon pelkkää blablata! Olis vieläkin vaikka ja mitä mutta enää ei ehdi, on ihan oikeaakin tekemistä ennenkuin Lucas herää, heibba!

Innsbruckin reissu ...

... ei mennyt ihan niinkuin piti! Oltiin Wörglin kohdalla (eli noin 25 kilsan päässä kotoa) ajelemassa kun Innsbruckin klinikan vastaanottovirkailija soitti ja kertoi ettei Lucaksen tohtori olekaan ollenkaan paikalla! Nice! Viimeksi ne soittivat sentään päivää ennen. Toki tosi kiva että soittivat, en olis tahtonut että kukaan muu kuin juuri tämä kyseinen kurkkunenäkorvaosaston ylilääkäri olis Lucasta tutkinut, ne eräät naislääkärit ei oikein mua kerran vakuuttanut.

Mietittiin sitten hetki että mitä tehtäisiin, meillä kun oli kaikki mukana, Lucakselle ruokaa ja vaunut ja oltiin kuitenkin asennoiduttu siihen että ollaan reissussa jonkin aikaa. Shoppailu ei oikein kiinnostanut eikä kelikään ollut mikään nautinnollisin mihinkään ulkona oleiluun joten päätettiin sitten ajella Achenseelle Stefanin mummoa ja pappaa katsomaan! Käytiin siellä viimeks huhtikuussa joten oli jo aikakin!

Keli ei tosiaan hellinyt, mutta Achenseen vesi oli ihanan väristä vaikka ei kuvasta oikein erotukaan! Yläkuvassa ei myöskään ole kyllä mummoa, vaan Stefanin kummitäti, ne asuu samassa suuressa talossa, kuten joskus kerroin.

Lucaksen turvakaukalo alkaa olla jo aika siinä hilkulla ettäkö se enää kovin kauaa siinä viihtyy. Nukkuminen siinä on toki ihanaa, mutta me ei oikein ikinä ajella niin pitkiä matkoja että se ehtis kauaa nukkumaan. Mua kuitenkin pelottaa tuo uusi istuin kauheasti, koska se on kasvot menosuuntaan! Luulin lukeneeni että sen saa molempiin suuntiin, koska se on kuitenkin yhdestä ikävuodesta alkaen, 9-18-kiloisille tarkoitettu, mutta eipä saakaan! Miten voi testivoittajaa kehua parhaaksi jos lapsen tulis mieluiten 3-4-vuotiaaksi asti matkata selkä menosuuntaan päin!

Teksti Autoliiton sivuilta: "Vauvan matka turvakaukalossa kestää noin puolesta vuodesta vuoteen. Sen jälkeen matka jatkuu turvaistuimessa selkä menosuuntaan mieluiten noin 4-vuotiaaksi saakka, jolloin pienen lapsen kaularanka jaksaa paremmin kannatella pään painoa."

Kokeiltiin kuitenkin sitä uutta istuinta eilen ja Lucas tykkäs siitä kovasti, mä taas pelkäsin koko matkan. Onneks Stefan on äärettömän hyvä kuski, se on varmaan ainut kenen kyydissä en pelkää juuri koskaan itseni puolesta, mutta Lugin suuri, painava pikkupää pelottaa! Sen saa kyllä makuuasentoon mutta silti! Miten te, autolliset ja turvaistuimelliset, olette toimineet? Onko beibi mennyt suositusten mukaan turvallisesti selkä menosuuntaan päin, polvet suussa, kiukutellen kun ei mitään näe, siihen tarvittavaan kaularangan vahvuuteen asti? Onneks meillä on kuukauden päästä vihdoin MKP-tutkimus joten voin kysellä meidän maailman parhaalta lastenlääkäriltä tästä asiasta.

Onni on myös se, että mulla ei ole ajokorttia niin me voidaan ajella Lucaksen kanssa vain bussilla ilman sydämentykytystä! Landebussikuskit on ihania, just toissapäivänä kun kävin St. Johannissa meni keskustelu kuskin kanssa näin: "Onko sulla perhekorttia?" "Ei" "Miksei!" "No kun en mä niin paljoa busseilla kulje että se kannattais" "No ei se mitään, saat lipun silti sillä hinnalla". Kerran eräs toinen kuski kehui mua Lucakselle "Sun äiti on tosi fiksu!" koska mulla oli kolikot valmiiksi laskettuina. Kuinka monella teistä EI ole ajokorttia ja mitä hankaluuksia se on tuottanut?

Nyt sadepäivän siivouksen pariin ennenkuin Lucas herää, mulla on tosi hyvä idea sen esteiden rakentamiseen (siis niiden, jotka estävät sen pääsyn paikkoihin joihin sillä ei ole asiaa, esimerkiksi takka, siihen ei oikein saa mitään porttia laitettua) enkä malta odottaa että Stefan tulee duunista ja pääsen sen sille kertomaan! Adiooos!