Viikonloppu vuorilla

Muutama viikko sitten vietettiin yksi kesän parhaista viikonlopuista, kun pakattiin tavarat pariin reppuun ja lähdettiin aamuseitsemän junalla kohti Ala-Tirolia. Stefanin isä tuli hakemaan meidät puolen tunnin junamatkan jälkeen ja ajettiin vielä vajaa puoli tuntia autolla meidän entiseen kotikyläämme. Innsbruck on 574 metriä merenpinnan yläpuolella, meidän lähtöpaikkamme Wilder Kaiser-vuoren alla noin 800 metrissä. Päämääränä oli 1465 metrissä sijaitseva Hütte, yksinkertainen vuorimökki, josta osa kuuluu Stefanin isän kiipeilykillalle jonka vuoksi siellä yöpyminen oli mahdollista.

Reittejä mökille on useampi, meidän reittimme oli 4,5 kilometriä (urheilukellon mukaan) ja korkeuseroa tuli siis noin 600 metriä. Seurueeseen kuuluivat meidän lisäksemme Stefanin vanhemmat ja matkaan kului 2,5 tuntia sisältäen muutamat lyhyet juoma-, syömä- ja ihastelutauot. Parkkipaikalta lähdimme ensin metsänhoitotietä (autoillekin tarkoitettu soratie) nousemaan ylöspäin josta hetken päästä käännyimme metsään.

Ensimmäisessä kuvassa Kitzbüheler Horn, toisessa reppureissaajat vähän loivemmalla pätkällä valmistautumassa viimeisimmille nousuille.

 Ennen viimeistä nousua ehdittiin vielä vähän kiipeillä Kaiserista irronneilla lohkareilla.

Tästä kun putoaisi niin aika kauan kierisi!

Perillä, huh! Lapset olivat aivan käsittämättömän reippaita, tosin tokihan me ollaan muutenkin aika paljon vuorilla liikkeellä. Silti, ihana oli kiivetä ylöspäin kun koko seurue oli hyvällä tuulella ja nauru raikasi vaikka (aikaisesta lähdöstä huolimatta) kuumakin oli! Oltiin perillä niin että voitiinkin heti alkaa nuotionsytytyspuuhiin, joka oli lasten mielestä sekin parasta ikinä. Lounas oli aika pian katettu ja kaikilla masut täynnä mahdollisesti vieläkin parempi mieli!

Sitten ei tarvinutkaan loppupäivänä muuta tehdä kuin ihastella maisemia ja pelata Unoa. Alussa sattui olemaan niin hyvä keli, että useiden jäätiköiden lisäksi myös 80 ilmakilometrin päässä oleva Itävallan korkein vuori Großglocknerkin näkyi! Illalla ennen nukkumaan menoa tapasin vielä useasti Suomessa vierailleen yhdistetyn maailmanmestarin jonka naisystävä lauloi ja soitti kitaralla lapsille unilaulut. Ihana lopetus mahtavalle päivälle!

Ei kovin hyvin nukutun yön jälkeen (isoilla siskonpedeillä vintillä oli melko lämmin tunnelma) herättiin kuitenkin ihanaan aamuun, ylläolevat näkymät herätessä on aika bueno! Syötiin herkullinen aamupala ja käytiin kiipeilemässä kunnes taas olikin aika vielä sytiä nuotio ja syödä lounasta. Sen jälkeen lähdettiinkin tallustelemaan alaspäin.

Alas päästyämme ajeltiin Wörgliin, jossa lopetettiin mahtava reissu jäätelökioskille josta sai jopa lakritsijäätelöä! Lapset olivat jo ennen retkeä superinnoissaan, reissu itse vain vahvisti intoa ja päiviä kotiinpaluun jälkeenkin puhuivat edelleen kuinka ihanaa meillä oli. Onpahan ensi vuonna taas mitä odottaa! Seuraavaksi voin laitella kuvia Suomilomalta, sielläkin meillä oli hurjan kivaa ♥ !

On holiday!

Kesäloma alkoi! Mulla oli tiistaina viimeinen tentti ja lapset hyvästelivät eilen päiväkodit. Florian viimeistä kertaa - syksyllä se vaihtaakin Lucaksen päiväkotiin. Täällä tosiaan päiväkodit on alkaen 3-vuotiaasta ja aloitus on mieluiten aina päiväkotivuoden alussa syyskuussa jolloin lapsen tulisi olla kolme. Lucaksen päiväkodin johtaja sanoi mulle kyllä että Florian voisi aloittaa jo silloin (aloituksen ja syntymäpäivien välissähän oli vain kuukausi), mutta hylkäsin ehdotuksen samantien: pieni Krippe oli silloiselle pienelle Florianille paljon parempi paikka.

Mutta nyt se on todellakin jo niin iso poika että on jo aikakin vaihtaa, sillä Krippessä on lapsia 1,5-vuotiaasta alkaen - kuten Florian aina sanoi: "vauvoja". Näiltä vauvoilta ei paljoa mitään opi, onneksi sillä oli siellä isompiakin aina seurana. Kaksi vuotta meni aivan käsittämättömän nopeasti ja voi miten me hoitotätien kanssa eilen itkettiin! Mulla nousee nytkin kyyneleet silmiin kun mietin että ei enää ikinä mennä sinne, katsota ruokalistaa, napata kuukausikirjeitä tai kuulla mitä hauskuuksia Florian on tehnyt. Ennen oli niin kiva lähteä lomille, tietäen, että loman jälkeen päästään taas takaisin. Onneksi meillä on ensi viikolla vielä kesäjuhlat ja onneksi Innsbruck on niin pieni että törmätään usein kaupungilla tai leikkipuistoissa!

Ja onneksi Lucaksen päiväkoti on myös niin kiva että hyvillä mielillä vaihdetaan, siellä odottaa myös jo paljon Florianillekin tuttuja kavereita. Toki meidän elämäkin helpottuu aikalailla kun ei tarvitse enää ravata kahden, eri suunnissa olevan päiväkodin väliä ja säästöäkin tulee yli 300 euroa kuukaudessa. Pitäisi vain yrittää ajatella näitä kaikkia käytännön asioita, mutta on vielä tunteet liian pinnassa! Florian sai aivan ihanan, yli 60 sivun kirjasen täynnä valokuvia ja tarinoita kahden vuoden ajalta, voi miten ollaankin nyt jo ehditty sitä lukea.

Mutta ennenkuin päiväkoti syyskuussa alkaa, on edessä parin kuukauden kesäloma! Meillä on jo paljon kaikkia kivoja suunnitelmia, mutta vähän lapset haaveilee myös Suomen lomasta. Me oltiin ihan lähdössä jonnekin muualle "oikealle" lomalle, mutta se valitettavasti siirtyy ensi vuoteen. Nyt olen yrittänyt katsella lentoja Suomeen elokuulle, mutta koska olen niin pihi niin ei oikein meinaa napata. Stefan ei halua lähteä, joten meidän pitäisi lentää taas tästä meidän Innsbruckin lentokentältä ja blaah. Ehkä vielä natsaa! Alunalkaen ajateltiin ettei mennä minnekään koska kotona on vaan niin ihanaa ja koska me just talvella käytiin Suomessa joten siksi olen näin mattimyöhäinen.

Sellaisia kuulumisia meille, entäs teille? Oli ihana herätä tänä aamuna ja kuunnella melkein tunnin verran lasten leikkivän nätisti keskenään, pelasivat Unoa ja rakensivat Legoilla! Harmi ettei sitä rauhaa yleensä todellakaan kestä niin kauaa, mutta edes joskus on sekin huippua! Yritän kesän aikana päivitellä välillä (jos on toiveita niin sano hep), nyt kun ei ole kuin yksi kouluhomma jolla deadline ensi helmikuussa. Ihanaa kesää kaikille ♥ !

Antaa sataa

Tänä vuonna se iski ihan yhtäkkiä ja arvaamatta. Nimittäin syksy! Vielä viime viikolla (kuten viikkokaudet sitä ennen) lämpötila oli kolmessakymmenessä ja tuntui siltä ettei kesä lopu ikinä, lämpöisiä iltoja riittäisi vielä lukemattomia. Ja sitten bäämm! Pudotus 15 asteeseen oli melko karu, sandaalien vaihto tennareihin kamalaa ja pitkien vaatteiden etsiminen vielä kamalampaa.

Rakastan talvea ja syksykin on jees, mutta yleensä se saapuu vähän hitaammalla tempolla, siten että siihen ja sen tuomaan kylmyyteen ehtii pikkuhiljaa tottua. Viime viikolla illat meni leikkipuistoissa kesäkuteissa chillaten, tällä viikolla ei ulos ole päivälläkään ollut asiaa ilman takkia! Paitsi nyt on vihdoin saatu nauttia jo auringostakin, mutta kesän lämpö on kyllä jo mennyttä.

Lasten kanssa sitä on oppinut arvostamaan kesää ja sen tuomaa helppoutta - ulos lähtiessä ei tarvitse vetää kuin aurinkorasvat iholle, kengät jalkaan ja hattu päähän. Välikaudet ovat superärsyttäviä, varsinkin nämä alut kun aamulla on kylmä mutta lämpötila voi piankin kohota niin että aamulla päälle vedetyt vaatteet ovat liikaa.

Tämä kesä oli ainutlaatuinen, olimmehan kaikki ensimmäistä ja luultavasti viimeistä kertaa lomalla ja duunattiin muutto ja sen mukanaan tuomat kaikki uudet kuviot. Varsinkin heinä-elokuu oli aivan ihanaa aikaa kun muutto oli lopullisesti ohi, ajokorttitouhut suoritettu ja aikaa kokea uutta kaupunkia ja nauttia perheestä loputtomasti. Tapasimme ihkauusia ja uusvanhoja ystäviä, uimme, pyörähdimme Suomessa, kävimme grillijuhlissa, saimme Suomimummon viikoksi kylään ja rakastuimme Innsbruckiin joka päivä enemmän.

Päällimmäisenä tästä kesästä ja kaikesta hulabaloosta jää kuitenkin ehkä mieleen ne perheen kanssa leikkipuistoissa vietetyt lämpimät illat. Ihanat arkiset hetket, vaikka tavallista arkea tämä kesä ei ollut nähnytkään. Näillä muistoilla on hyvä jatkaa syksyyn ja aloittaa täysin uusi arki - nimittäin koulu! Ensi viikon lopulla on tutorpäivä ja seuraavana maanantaina se sitten alkaa. Tänään sain vihdoin vahvistuksen että sain paikan juuri niiltä kursseilta ja luennoilta joille halusinkin, jeii!

Ennenkuin sanon lopullisesti hyvästit tälle kesälle, oli pakko vielä vähän katsella kuvia meitä tässä loppukesästä hellineistä (no ja hiostaneista...) lämmöistä, paljaista ihoista, sukattomista jaloista ja pilvettömistä taivaista! Kaikki mahtavat ukkosmyrskytkin taitaa olla jo ohi, byhyy! Seuraavaksi lienee Lucaksen päiväkotikuulumisten aika, siihen asti heippa ja kertokaahan mitä teillekin kuuluu :) !

Hellurei Suomi!

Heinäkuun puolivälissä me tosiaan sanoimme Innsbruckin kodille ensimmäistä kertaa loman merkeissä adjö ja suuntasimme auton nokan kohti Müncheniä. Entisestä kodista ajoi lentokentälle vain tunnin verran, joten kaksituntinen ajo tuntui melko pitkältä vaikka koko matka olikin pelkkää autobaanaa! Münchenissä meitä odotti jo Stefanin äiti ja tämän paras ystävä. Anoppi oli puhunut jo pitkään että haluaisi joskus lähteä meidän mukaan Suomeen ja kun mun ihana Mummoni vielä sanoi heidän olevan tervetulleita asustelemaan hänen luokseen loman ajaksi, oltiin jo heti menossa!

Otettiin tämäkin loma melko rennoissa merkeissä: vietettiin paljon aikaa sukulaisten kanssa mutta näin myös muutamia mun tärkeitä, pitkäaikaisia ystäviä - joista kahden kanssa bailattiin kirjaimellisesti ihan aamuun asti! Taas me kohdataan kuin päiviä ois mennyt vaan, elämälle kiitos, jatketaan siitä mihin jäätiin viimeksi kun tavattiin ... Saattoi ihan pari Kaijaa ja muutama muistelubiisi tulla laulettua ja todettua että kyllä vanhatkin vielä jaksaa, vitsi oli niin kivaa pus!

Näissä kuvissa ollaan mun veljen perheen kanssa Varpaisniemessä uimassa joka oli aivan mahtava uimaranta, harmi vain että olen ilmeisesti vähän liian ulkosuomalaistunut enkä pystynytkään niin kylmässä uimaan! Pojat sentään läpsytteli jonkin verran, niissä selkeästi virtaa suomalainen veri! Äitin luona saunasta uskaltauduin kyllä uimaan ja vaikka se oli kyllä äärimmäisen viileää, oli se samalla kyllä niin ihanaakin! Viimeisenä iltana myös Stefan pakotti itsensä järveen ja uikin heti naapuriin asti. Lucas taas olis halunnut uida joka päivä!

Rantaleijona-Florian, joka myös kaatui järveen mutta eipä haitannut!

Anna-tädin luona landella oli hirvittävästi tilaa juosta ja tutkia, kuin myös ihania miesryöniä...

Loman loppupuolelle oli mun isi sopinut melkoisen hauskuuden - vene-ajelun! Se olikin varsinkin mulle ihan yksi kohokohdista. Kuten olen monesti todennut, täällä vuorten keskellä tulee usein ikävä vettä - sitä mikä on suomalaisille aivan normaali, monille jopa ihan jokapäiväinen, asia. Vaikka muuten lomalla ripotteli vettä joka päivä, sattui meidän veneilyillalle aivan mainio sää joka kruunasi loistavan iltapäivän!

Florian ja Lucas pääsivät molemmat ohjaamaan, onneksi ei ollut Päijänteellä ruuhkaa...

Näihin tunnelmiin päättyi anopin ja hänen ystävänsä loma, he kun lähtivät seuraavana aamuna kohti kotia. Me jäimme vielä pariksi päiväksi kunnes koitti meidänkin aika! Lomilla on aina ihanaa mutta borta bra, hemma bäst, kotiin on vielä ihanampi tulla. Toivottelin jo silloin kaikkia tervetulleiksi meille mutta sanon vielä täälläkin: tulkaa tulkaa tulkaa! Olis ihana nähdä ihmisiä ennen ensi kesää, sitä ennen me tuskin pohjoiseen päin ollaan tulossa! :)

Myytinmurtajat perhelomalla

Olen usein kuullut kuinka pienten lasten kanssa lomailu ei todellakaan ole lomailua ja kuinka moisten kanssa on jopa helpompi olla kotona kuin reissussa. Nyt, kun meidän ihana lomamme on ohi voin vain todeta että en ihan totta osaa edes arvailla että missähän näitä tällaisia faktoja laukovat henkilöt ovat kakaroineen mahtaneet olla lomanvietossa?

Kuten todettua - ainakin meillä oli aivan ihastuttava viikko sisältäen ihan jokapäiväisen mielettömän lomafiiliksen vaikka seurueeseen kuuluikin kaksi alle 3-vuotiasta. Tottakai lasten kanssa lomailua ei voi mitenkään verrata lapsettomaan lomaan, mutta eihän moisia voi muutenkaan vertailla, ovathan ne niin erilaisia! Toisaalta ihan hyväkin että niin moni on niin kauhistuttavaa mieltä, kun ei odota mitään niin on kiva yllättyä iloisesti!

Tokihan fiilikseen vaikuttavat ihan ne itse tehtävät valinnat: tärkeimpinä ehkä kohde sekä majoitus. Jos nyt lähtisin näiden ihanien ipanoideni kanssa keskelle metsää johonkin kivikauden mökkiin sähköttä ja ilman juoksevaa vettä, en mäkään sitä ehkä ihan lomaks kuvailiks. Mutta kuten sanoin: oma valinta.

Yksi hurjasti vaikuttava asia on myös ajankohta - niin pitkään kuin lapset eivät ole kouluiässä ja lomalle on mahdollista lähteä silloin kuin aikuisille sopii kehoitan kaikkia lomailemaan sesongin ulkopuolella. Paitsi että se on halvempaa, ei ilma silloin yleensä ole vielä niin järkyttävän kuuma eikä ihmisiä ole niin älyttömästi. Tämä taas auttaa siihen että esimerkiksi jonot ovat jokapaikassa lyhyemmät - oli sitten kyse ravintolasta tai jostain aktiviteetista. Lasten kanssa odottaminen on aina jokseenkin rasittavaa ja jos sen tekee helteellä se on monin verroin rasittavampaa.

Meidän kohteemme oli siis tuossa Adrianmeren rannikon pohjoisosassa, Istrian niemimaalla sijaitseva pieni kylä nimeltä Vrsar (jossa emme tosin käyneet kuin kerran, sillä lähellä oli monta suurempaa kaupunkia). Majoituksemme valitsimme valtavalta leirintäalueelta, jossa oli asuntovaunupaikkojen lisäksi uusia hyvin varusteltuja, erittäin siistejä mobile home-mökkeröitä (sekä paljon kaikkea muuta kivaa josta lisää myöhemmin).

Jos valitsee neljälle hengelle majoitukseksi yhden hotellihuoneen - no, joillekin se sopii. Meidän elämänlaatua helpotti kuitenkin huomattavasti se, että meillä oli tällainen oma kahden erillisen makuuhuoneen bungalow. Neliöitähän ei ollut kuin 32 joten huoneet olivat toki pieniä, mutta koska terassi oli lähes samankokoinen riitti tila vallan mainiosti! Varsinkin kun terassilla oli oma, iso whirlpool johon mahduimme kaikki yhtäaikaa - vaikkakin enimmäkseen Lucas kuitenkin polski siinä yksin, se kun olis halunnut viettää kaiken "kotona" olo-ajan siellä!

Elämänlaatumme oli siis todellakin kohdillaan, sillä molemmat lapset saivat nukkua rauhassa päiväunensa kuten kotonakin. Ja kuten kaikki tietävät, hyvin nukkuneet lapset ovat edellytys sille että koko perheellä on kivaa. Iltaisin oli myös mukavaa ettei tarvinut mennä heti samaan aikaan lasten kanssa nukkumaan, jos käytössä olisi ollut vain yksi huone ja me oltais jatkettu vielä iltaa niin ainakaan hernerinsessa-Florian ei olisi silloin nukkumaan pystynyt.

Toinen positiivinen asia oli se että leirintäalue oli tosiaan niin suuri ja hyvin varusteltu, ettei meidän parina päivänä tarvinut poistua koko alueelta ollenkaan. Sieltä löytyi monta ravintolaa, kauppa, paljon erilaisia rantoja, leipomo, myyntikojuja ja ehkä tärkeimpänä: lukematon määrä leikkipaikkoja! Pienten, nopeasti väsyvien lasten kanssa lomaillessa on ihanaa että äkkikiukkuväsyn yllättäessä ei "kotiin" tarvitse tallustella kuin muutaman minuutin matka.

Tästä syystä itse Kroatiaan tutustuminen maana jäi vähän taka-alalle. En kyllä odottanutkaan tältä reissulta minkäänlaisia kulttuurielämyksiä (seuraavaan kymmeneen vuoteen tuskin pääsen muutakuin Suomi- sekä tällaisia lomailulomia tekemään, kulttuureihin tutustutaan sitten joskus kun lapsiakin kiinnostaa), varsinkin kun olimme tosiaan tollaisessa turistirysässä. Emme käyneet illallakaan kuin kerran ulkona syömässä, jolloin googlasimme ravintolan jossa ei ollut ruokalistaa kuin nimeksi vaan tarjolla oli sitä kalaa mitä kalastaja sattui mereltä mukanaan tuomaan! Eli hyvin tuoretta todellista luomufisua!

Yhdessä viereisistä isommista kaupungeista nimeltä Poreč kävimme useamminkin, joko vain ostoksilla tai sitten kiertelemässä kävelykatuja ja satama-aluetta. Siellä, aivan tavallisessa marketissa, törmäsin suomalaisiin - lause "Foliota siellä on mutta muovista en oo varma" särähti kyllä niin korville kaikkien mahdollisten kielten seasta. Kroatialaisille muuten superpointsit siitä että jokainen asiakaspalvelija osasi erinomaisesti joko englantia tai saksaa, Italiassa meinasi taas hermo mennä kun siellä kukaan ei suostu ikinä puhumaan mitään muuta kuin sitä italiaa, pakko ehkä opiskella siitä edes alkeet.

Sanonko siis vielä kerran: meidän ihkaensimmäinen kunnon perhelomamme oli erittäin hyvin onnistunut. Suomessa on aina ihan parasta, mutta perhelomiksi niitä reissuja ei kyllä oikein voi kuvailla - toisinkuin tätä! Nautittiin toistemme seurasta täysin aikatauluitta ja stressittä, tosin vanhempien mielenterveyden onneksi saimme sentään itse siivota ja kokata, täysin ilman velvoitteita olis varmaan kyllä pää poksahtanut kaikesta siitä rentoutumisesta.

Eli kumoan tässä nyt sen pienten lasten kanssa ei voi lomailla-myytin, käsken hölläämään niitä nutturoita ja nauttimaan! Tottakai meidänkin täydellinen lomamme olis voinut olla täyskatastrofi (jo pelkän oksennuksen täyteisen menomatkan perusteella...) jos jokainen olis järjestänyt kohtauksen jokaisesta pieleen menevästä asiasta, esimerkiks järkyttävän huono kahvinkeitin rasitti mua jokaikinen päivä mutta hei, eihän se kahvikaan sen loman pointti ollut! Ihanaa lomakesää kaikille!

Ps. Jokohan meidän kortit ovat vihdoin tulleet perille, postimerkkien kanssa kävi vähän hassusti...