Hattaraa

Laaksossa on käsittämättömän harmaata, taivas on täysin pilvessä ja näyttää siltä että voisi jopa alkaa sataa. Entäs ylhäällä? Siellä, yli 2000 metrin korkeudessa taivas on auki. Pilvien päällä on ihmisen hyvä olla, voi miten siellä onkaan kaunista.

 

Ei mulla mitään muuta ollut. Näin kesän korvilla ikävöin jo ehkä vähän talvea... ja mä vain niin kovasti rakastan vuoria ♥

And a part of me will stay here

Olen tähän, lähes 27 vuoden ikään, mennessä asunut kahdessa eri maassa, viidellä eri paikkakunnalla kahdessatoista eri kodissa. Eli tuleva muutto ei ole mikään järkyttävän suuri, erilainen muutos elämässäni eikä myöskään varmasti jää viimeiseksi muutoksi. Ollaan ajateltu että jos nyt tuossa viihdytään niin noin kuuden vuoden päästä olisi hyvä jälleen vaihtaa isompaan asuntoon, Lucaksen ollessa kymmenen eli vaihtaessa muutenkin koulua. Mutta saa nähdä, voi olla että muutetaan heti vuoden päästä, never know!

Tottakai asunnosta toiseen muutto on aina muutos, oli se sitten samalla paikkakunnalla tai jopa maasta toiseen. Innsbruck on kuitenkin meille molemmille tuttu paikka vaikka mä en juuri siellä asunut olekaan ja jossa esimerkiksi tiedän eksyväni ehkä jopa joka päivä ensimmäisten vuosien ajan. Asuin Jämsässä yli 20 vuotta ja viimeisinä vuosinani eksyin sinne kahdesti (Tervasmäkeen sekä Palomäkeen, varokaa vain, petollisia paikkoja). Kitzbühel on vielä Jämsääkin pienempi kaupunki jossa käyn melko usein, mutta eksyn sinne silti jokaikinen kerta. En tajua miten ihmismuisti voi pelata - muistan kaikenmaailman tunnusluvut, vakuutusnumerot, pankkikoodit sekä -salasanat vuosien takaa mutta en muista mistä risteyksestä pitikään kääntyä ja minnehän suuntaan jotta löytää viraston jossa kuukausi sitten kävi.

Olen asunut mitä kauneimmissa paikoissa, mitä upeimpien vuorien juurilla. Montaa tietä on tullut kuljettua, monia maisemia nähty. Ja nyt on jälleen aika vaihtaa niitä maisemia. Mutta se ei tietenkään tarkoita ettäkö jätettäisiin Wilder Kaiser täysin taaksemme - asuuhan täällä edelleen meidän sukulaisiamme joita varmasti tullaan tervehtimään. Ja kuvat kulkevat aina mun mukana, minne ikinä menenkin. Ei voi ehkä kuitenkaan puhua ikävästä, sillä maisemiin liittyviä tunteita ei voi mitenkään verrata siihen ikävään mitä tunnen ihmisiä kohtaan. Mutta joku tunne.

Se joku tunne mulle tulee mietin mä mitä tahansa ihanaa paikkaa jossa olen ollut vain lomallakin. Esimerkiksi Kreikan pieni, sympaattinen Kos-saari, sinne haluan ehdottomasti vielä joskus uudestaankin! Tai Sri Lankan valkeat hiekkarannat! Toisaalta voisi myös ajatella että Innsbruckiin muutto on myös hieman paluuta mun Tirol-juurilleni - ensi kertaa Itävaltaan tullessani laskeuduin juurikin Innsbruckin lentokentälle, katsoin Nordketteä ja olin hetkessä myyty. Nyt se mun samainen ensirakkaus näkyy meidän uuden kodin ikkunasta.

Ihan sama missä on, kaikkein tärkeintä on musta ehdottomasti yksi ainoa asia: se että on onnellinen. Oli se sitten Tirolissa, Lapissa tai Jämsässä (nämä vaihtoehdot eivät tietystikään ole ainoat mahdollisuudet...)! Tunnen läheisesti ihmisiä jotka ovat asuneet koko elämänsä kotikaupungissaan ja ovat siellä enemmän kuin onnellisia. Moni koko ikänsä jopa samassa talossa! Ihmiset ovat niin erilaisia, joten ymmärrän jos jonkun on hankala käsittää meidän intoiluamme tästä muutosta. Samalla haluan kuitenkin muistuttaa asiasta jonka olen jo sata kertaa sanonut: elämä ei ole ikuinen, jos haluaa asioita muuttaa niin se kannattaa tehdä nyt eikä myöhemmin.

"I take a part of you with me now and you won’t get it back
And a part of me will stay here
You can keep it forever dear

Byebye Hollywood Hills
I’m gonna miss you where ever I go

I’m gonna come back to walk these streets again
Remember that we had fun together"

Hollywood Hillsin tilalle voi oikeastaan vaihtaa minkä tahansa paikan jossa olen viihtynyt. Byebye Stubai Hills, byebye Neste Jämsän Portti, byebye St. Johann, byebye Sepänkuja ... Pusii ja ainiin ps. meidän tietokone sekosi (ja olin 6, siis kuusi, vuorokautta täysin ilman internetiä) niin mulla on anopin läppäri lainassa joka ei jaksa pyörittää skypeä :( ! Stefanilla alkoi ISYYSLOMA ja se lupasi yrittää korjata koneen kuntoon, siihen asti hejpodej!

Missä on ne illat joina meri on musta

Tirolissa (kuten käsittääkseni koko maassa) on ollut kesäkuun lopusta asti kuuma. Ei vähän lämmin, vaan Afrikan ilmastoon verrattavissa oleva järjetön helle. Suomen hellerajalle, 25 asteeseen, laskeudutaan öisin ja se tuntuu hurjan viileältä - onhan se kymmenen astetta vähemmän kuin päivisin varjossa, saati auringossa.

Pahimmillaan Innsbruckissa on mitattu 38,2 astetta. Jokaisen kuuman päivän aikana, litroittain hikeä valuessani, koitan vain ajatella että ainakin olen sentään koko kesän vain lomalla! Tai siis, älkää ylirasittuneet kotiäidit vetäkö herneitä nenuun, tarkoitan siis että en ole oikeissa töissä. Siinä kun on vissi ero vietätkö päivää työvaatteet päällä ilmastoimattomissa sisätiloissa vai bikinit päällä järvessä lilluen nauravia lapsia uimarenkaalla ajeluttaen.

Jos olisin kesäihminen ja halunnut elää maassa jossa on aina lämmin, olisin loogisesti sellaiseen muuttanut! Mutta mä muutin Keski-Eurooppaan, mukavan viileille Alpeille! Je-bouu! Näin kuukauden jatkuvan tappohelteen jälkeen alkaa hiljalleen huumori loppua ja olisin varmasti muuttanut lämpöpakolaiseksi Suomeen ellei nämä helleputket aina välillä hellittäisi ja olisi edes yhden päivän viileämpää.

Täällä päin siis pitkään jatkuvat helteet päättyvät lähes poikkeuksetta aina myrskyyn - huisin hieno ukkoskuuro ja edes yksi päivä jolloin ei tarvitse kastella kukkia ja uusia nurmikoita. Kuten sunnuntaina! Iltapäivällä lämpötila oli vielä yli kolmessakymmenessä, sitten alkoi yllättäen sataa ja pienen hetken jälkeen näytti tältä:

Mieletön raekuuro! Jossain oli tullut jopa golfpallon kokoisia, meillä onneksi vähän pienempiä. Puolet kukista tuhoutui mutta auto onneksi säilyi täysin vaurioitta!

Lucaksella taitaa äitinsä kylmien pohjolageenien sijaan olla enemmän keskieurooppalaisia geenejä, hän kun totesi raekakkuja noin viisi minuuttia tehtyämme "Hrrr, on kylmä, mennään sisälle". Olisikin! On tämä ollut ihana kesä kaikinpuolin näiden tolvanoiden kanssa mutta silti voi talvi, odotan sinua niiiin! Miellyttävää kesän jatkoa muuallekin päin Eurooppaa, oli lämmin tai kylmä!

Autoillen Alpeilta Välimerelle

Kaunista lauantaita Tirolista! Saavuttiin kotiin tosin jo keskiviikkona, mutta lomasta palautuminen otti aikansa, varsinkin kun ihan hetken päällä ollut auton ilmastointi ilmeisesti aiheutti mulle pikakipeytymisen ja koko eilinen meni vain maaten. Onneks kyseessä oli tosiaan vain nopea tauti ja tänä aamuna olo oli taas hyvä!

Juhannushan on perinteisesti vietetty Suomessa ja olen edelleen sitä mieltä että se todellakin on se paras paikka sitä viettää, mutta koska lasten passeissa kestikin odotettua kauemmin olisi lentäminen äkkilähdöllä sinne ollut niin kallista että se piti nyt skipata. Sen sijaan äkkilähtövaraus Välimeren Adrian rantakohteisiin oli hurjan halpa - varsinkin kun varasimme bungalowin very last minute, alle vuorokausi varauksesta kirjauduimme jo sisään!

Iloinen matkaaja vielä yöpuvussa kello 5:19.

Mutta mitä kuului Kroatiaan? Hyvää, oikein hyvää! Kirjoittelen itse lomasta vielä erikseen, ensin vuorossa pelkkä matkustusosuus. Mehän emme siis lentäneet, vaan matkattiin autolla - vaikka bensakin on kallista, on lentäminen huomattavasti paljon kalliimpaa nyt kun Lucaskin maksaa lipusta jo täyden hinnan. Me käytettiin myös paikan päällä autoa lähes joka päivä, mutta silti bensaa kului alle kaksi tankillista, eli noin 120 euron edestä.

Oksutauolla yhdestä pahimmista Paßeista (vuorelle ylös sekä takaisin alas toiselle puolelle vievä tie on nimeltään Paß), tie meni näin:

Keski-Eurooppa on hyvin suosittu kiertoajelukohde, mutta mähän en ole oikein autoiluihmisiä joten en ole täällä asuessani ikinä myöskään tehnyt moista reissua, tuohon lähelle Italiaan olen usein ollut kyytiläisenä ja tietysti lukemattomia kertoja Müncheniin lentokentälle. Nekään eivät silti ole todellakaan verrattavissa tällaiseen 8-11 tunnin matkantekoon Alppien läpi aina Välimeren rannalle saakka - vaikka en edelleenkään välitä autoilusta, oli itse ajomatkatkin jo tosi upeita ja voin ehdottomasti moista suositella! Näin jo pelkästään tästä kotimaasta niin paljon kaikkea että huh!

Menomatkan reitti vs. ....

Kilometrejähän meidän lomakohteeseen Kroatian Vrsariin ei olisi ollut kuin 400 - jonkahan Suomessa voisi selvitä neljään tuntiin! Täällä kuitenkin tiet ovat kaikkea muuta kuin suoraa eikä kokoajan voi todellakaan ajaa sata lasissa, muutamat vuoret me ylitettiin jopa 30km/h-vauhtia koska kurvit olivat niin hurjia ja Lucas voi niin pahoin. Tästä syystä menoreissu kesti kahdeksisen tuntia josta viisastuneina takaisinpäin tultiin eri reittiä - samalla kierrettiin parisataa kilometriä mutta menomatkan noin 50 oksupysähdyksen sijaan emme pysähtyneet kun neljästi: aamupalalle, hakemaan kahvia, oksulle/pissille sekä lounaalle. Vältimme siis takaisin tullessa Paßeja (ei tuolle taida mitään suomennosta olla) jolloin Lucaskaan ei oksentanut kuin kerran.

... paluumatkan reitti. Südtirolin pääkaupunkiin Bozeniin poikkesimme lounaalle, oli kiva kaupunki ja hyvää pizzaa!

Matkustus oli siis täysin erilaista Suomen maanteihin verrattuna. Olen kerran ollut kyytiläisenä parin viikon Suomi-Norja-Ruotsi-Suomi-kiertoajelulla eikä näitä voi kyllä mitenkään toisiinsa verrata, ehdottomasti täytyy näiden mun miesten kanssa tehdä sellainen jahka pojat on isompia jotta tajuavat sen eron. Itse en ole ennen oikein edes tajunnut kuinka maantieteellisesti erilaisia maita Suomi sekä Itävalta ovat - meillä on vuoria joo ja Suomessa on tasaista joo, mutta nyt sen kyllä tosissani käsitin enkä enää ihmettele miksi niin monet suomalaisetkin tekevät ajoretkiä tänne päin Eurooppaa, oli tuo kyllä hieno kokemus ja mielettömästi nähtävää jo ihan vain autostakin katsellessa.

Näin tosiaan paljon asioita joita en ennen ole nähnyt, yksi hurjimmista oli Tirolin ja Salzburgin rajalla olevan Felbertauernstraßen täydellisesti tuhonnut kivivyöry. Kurkatkaa kuvia linkistä, mä olin jotenkin niin ihmeissäni etten tajunnut itse napata kuvaa - eihän tällaistakaan tapahdu Suomessa! Muuten olin aika ahkera kuvaaja, tosin lähinnä vain autosta lasin takaa joten määrä korvaa laadun!

Reitiltä löytyi kaikkea - autobaanaa, kurvikkaita vuoristoteitä, huimia korkeuksia sekä pikkukylien läpi ajoa. niin ja tietysti paljon pitkiä tunneleita, niistä Florian tykkäs erityisesti!

Lasten kanssa autoilusta en oikein osaa kummemmin kertoa koska kaikki lapset ovat niin erilaisia ja saattavat myös muuttaa autokäyttäytymistään ihan lennossa. Olin esimerkiksi aika kauhuissani miten autovihaaja-Florian kestää kaukalossaan niin pitkään, mutta matkat menikin melko kivuttomasti! Toki yhden voin sanoa: kaikki pitää tehdä lasten ehdoilla ja nuttura löysällä niin koko porukalla on kivaa!

Klo 5:40 Viimeinen näköyhteys merelle vs. ...

... klo 7:00 ensimmäiset vuoret näkökentässä ♥ !

Mutta yhden tajusin loman aikana (viimeistään puolivälissä viikkoa täällä meidän kylässä kuvattavaa Bergdoktoria telkkarista katsoessa) - kyllä mulla nämä vuoret tosiaan vie siitä vedestä voiton. Meret on aina kauniita ja erittäin vaikuttavia ja usein ikävöin kunnon suomalaisia järviä, mutta viimeistään nyt vakuutuin siitä että jos valita pitää niin vuoristo on mulle tosiaan se ykkönen.

Tässä kohtaa meinasi itku päästä, 10,5 tunnin matkanteon jälkeen tervehti meitä vihdoin ihana Innsbruck.

Sellainen kokemus oli se! Jos on jotain kysyttävää voi tietysti yrittää kysyä mutta en lupaa että ainakaan autoaiheisiin kysymyksiin osaan vastata, haha! Lisää matkajuttuja sekä muita kuulumisia seuraa myöhemmin (mutta ei välttis kovin tiheästi koska Stefan on perjantaihin asti lomalla ja torstaina mun äiti tulee viikoks meille), jos joku tietty asia kiinnostaa kovasti niin saa toivoa :) !

Taikaterveiset

Tirolin talvi on siitä hauska, että koskaan ei tiedä millainen keli aamulla herätessä on. Tai millaiseksi se muuttuu tunnin sisällä. Jos se ei olisi niin yllätyksellinen ja vaihteleva, olisi se yllätys. Jos joku tätä lukeva sattui esimerkiks eilen olemaan tässä lähistöllä, koki hänkin sen aamupäiväisen lystin - ensin satoi vettä kaatamalla, sitten tuli hurja tuuli joka toi tullessaan myrskyisän räntä- ja lumipöllytyksen, hetken päästä paistoi aurinko ja puolilta päivin alkoi sataa lunta. Tämä kaikki viiden tunnin sisällä, ei huonosti!

Kuten kerroin, meillä vietettiin aivan lumeton, täysin musta joulu. Mutta mitäs sen jälkeen tapahtui - lunta saatiin kerralla (Tirolin tapoihin kuuluen) heti kahden kuukauden edestä! Ei voi ehkä edes enää sanoa lumisade, sillä se oli jotain paljon enemmän. Ja sitähän kesti kolme päivää aivan täysin taukoamatta. Vähän harmitti että Lucas sairastui juuri silloin, koska jouduttiin ihailemaan kasvavia hankia vain ikkunan takaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä se oli sittenkin onni!

Kun lumisade vihdoin ja viimein kolmantena päivänä lakkasi ja taivas aukeni, esittäytyi edessä uskomattoman kaunis maisema. Tutut ja vakkarilukijat tietää että mä olen ehdoton talvi-ihminen. Nyt kuitenkin kun on kaksi puettavaa: yksi uhmainen pukemista inhoksuva taapero ja yksi aikalailla kaikkea vähänkin epämiellyttävää vihaava beibi, on se talven hehku ehkä vähän vähentynyt. Mutta tämä lumisade palautti hehkun takaisin. Hien pintaan nostava, yleensä 20-30 minuutin mittaiseksi venyvä pukemisrumba on jälleen kaiken sen huutamisen ja kiljumisen arvoista.

Kuten myös viimeksi mainitsin, kun lähtökohdat joululle ovat huippuhyvät, on jotain pakko mennä pieleen. Ja sehän tapahtui välittömästi aamulla - heti herättyään Lucas oksensi Stefanin päälle! Onneks se kuitenkin jäi ainoastaan siihen yhteen oksuun, mutta lämpö oli vähän normaalia korkeammalla (lopulta se nousi jopa yli neljänkympin, sairasteluista lisää myöhemmin). Muuten Lucas oli melkein normaali itsensä koko päivän, hieman väsyneempi johon vaikutti tietysti myös ne huuurjan monet, upeat lahjat!

Joulusta ja sairastelusta tosiaan myöhemmin, tässä kuitenkin edes vähän kuvia tästä meidän taikatalvesta! Toivotaan pian samaa myös eteläisempäänkin Suomeen, Lapissa on kuulemma jo ihan täysi talvi päällä!

Uudenvuodenpäivän aamulenkiltä palatessa jopa repussa matkannut Herra Herneprinsessa (saksaa taitavat: Floriania kuvaa täydellisesti sana Zicke, en tiedä miten sen suomentais yhtä hyvin) oli näin hyvällä tuulella!

Jopa Lucas tuli erittäin mielellään sisälle pitkän ulkoilun jälkeen, mutta kiukku iski kun mami tahtoi ottaa kuvan sen ihanista omppuposkista!

Keittiön (jossahan oli ennen makuuhuone) ikkunasta aukeaa tällainen maisema - vieläkö joku ihmettelee miksi vaihdettiin makuuhuoneen ja keittiön paikkaa? 

Kesällä mainitsin kuinka helposti sitä unohtaakaan miten kauniissa ympäristössä asuukaan. Sama mulla oli Suomessa - kuinka monen aamu siellä alkaa ikkunasta katsoen samalla huokaisemalla aahh, onpa täällä kaunista. Niinpä, tuskin kovin monen, koska ne maisemat siellä on niin itsestäänselvyydet. Ne maisemat, joita mä pääsen kerran, pari vuodessa ihastelemaan. En muista olenko kesän jälkeen muistanut huokaista kotona, mutta nyt ihan pysähdyin ja hymähtelin hetken itsekseni. Koska - niin, tuskin tarvitsee enää edes sanoja, ainakaan tällaiset mun kaltaiset talven ystävät. Tschüssii!

Viiden tähden irtiotto

Cotoletta! Con patatine fritte! Grande! Piccolo! Eli terveisiä Italiasta! Mun italian osaaminen rajoittuu näihin duunissa asiakkailta (pakolla) opittuihin termeihin, joten ehkä ihan hyväkin että vaikka olinkin viettämässä aikaa Italiassa, tapasin siellä noin neljä ihmistä jotka puhuivat kyseisen maan kieltä. Niin, jos täkäläisiltä kysyisi, en todellakaan ollut itse saapasmaassa, vaan Südtirolissa.

Ainoa inhottava oli matka - autobaana on jopa tässä tilassa ihan jees, mutta sitten meidän piti ylittää kahden kilometrin korkuinen vuori serpentiiniteitä pitkin päästäksemme alas kyseiseen Passiertal-laaksoon. Ei naurattanut.

Täytin elokuun lopulla vuosia jonka ihana mieheni oli jälleen huomioinut. Monelle on tärkeää saada sitä laatuaikaa puolison kanssa tai omaa aikaa jatkuvasti, meille on riittänyt mainiosti se kun Lucas on iltaisin mennyt nukkumaan. Nyt Stefan kuitenkin oli fiksuna ajatellut että vapauden ajat alkaa kahden lapsen myötä olla pian lopullisesti ohi ja pestannut äitinsä hoitamaan Lucasta ja varannut meille hotelliloman Südtirolista! Eikä ihan mitä tahansa omppuhotellia, vaan viiden tähden wellnessloman!

No okei, ei se kyllä uskaltanut sitä varata ennenkuin kysyi multa (samalla kertoen että saa -50% alennuksen koska hotelli oli yksi sen työpaikan partnerihotelleista). Ensin pidin sitä aivan mahdottomana ideana (sekä järjettömänä rahantuhlauksena...) mutta luojan kiitos sitten hellyin, meillä oli aivan ihana loma! Ja tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen kaiken tämän remontti-, päiväkoti- ja vauvastressin keskellä ja olinkin tosi yllättynyt miten hyvin osattiinkaan rentoutua ja ottaa ilo irti!

Südtirol, Etelä-Tiroli, Alte Aldigo on siis Italian pohjoisin provinssi jolla on erittäin laaja itsehallinto, oma kulttuuri sekä kieli ja ainakin keskieurooppalaiset pitävätkin sitä ihan omana maanaan - katsottiin paikallisuutisia jossa joku virkamieskin puhui siitä "maana", vaikka kyseessä onkin tosiaan pelkkä maanosa. Me oltiin vielä niin lähellä Itävallan rajaa että kyseinen kylä oli lähes täysin saksankielinen, mutta hieman alemmas ajellessa myös italiaa kuulee enemmän vaikka koko Südtirol onkin 70-prosenttisesti saksankielinen.

© www.quellenhof.it

Kylästä tai südtirolilaisuudesta en osaa kertoa mitään koska mehän oltiin koko kaksi päivää vain ja ainoastaan hotellissa, jawohl! Olin erittäin epäileväinen että noinkohan me sovitaan kyseisen hotellin asiakaskuvaan: kuka jaksaa haahuilla kylpytakki päällä koko päivän ja illalla vetää fiinin kuuden ruokalajin illallisen tehtyään just ei yhtään mitään koko päivän? Voin kertoa, ei tuottanut hankaluuksia, kumpikaan! Saatiin suljettua itsemme (tai toisemme) ihan täydellisesti lomamoodille ja rentouduttiin kyllä todellakin kahden menneen ja entiedäkuinkamonentulevan vuoden edestä.

© www.quellenhof.it

8000 neliön wellnessalue (sisältäen kaikkien erilaisten altaiden ja rentoutumispisteiden lisäksi mm. 22 saunaa joista kolme suomalaisia) ei pitänyt meitä kiireisinä (eihän lomalla saa kiirehtiä), mutta otteessaan kyllä! Se kylpytakissa ja -töppösissä ympäri hotellialuetta pyöriminen osoittautuikin oikein mainioksi ajanvietteeksi, varsinkin kun sattui olemaan kaunis sääkin. Mun mummon savusaunassa (vaiko?) on taulu "Kun soivat kiukaan mustat urut unohtuvat arjen surut" ja se päti kyllä tällä reissulla - aina siihen asti kunnes eräässä höyryhuoneessa huomasin että siellä oli samanlainen tuikkiva tähtikatto kuin meidän sairaalan synnytyssalissa...

Oon ollut yhden kesän viiden tähden hotellin ravintolassa töissä ja musta se touhu oli lähinnä huvittavaa joten jopa itse ruokailut epäilytti mua aikalailla! Mutta sain taas yllättyä positiivisesti, tunnelma oli nipon sijaan kodikas ja kun tarjoilijan maistattaessa viiniä Stefanille katsoin muualle, piti mulla pokkakin. Joo, sellainen ylifiini hienostelu ei oikein ole mun juttu, mutta oli kyllä hauskaa taas pitkästä aikaa syödä noin hienosti (ja hyvin), viimeisin kerta kun tais olla toissatalvena Stefanin työpaikalla. Tälläkään kertaa en ollut ihan täysin varma kaikista syömistäni ruuista, mutta hyvää oli!

Entäs miten pärjäsi Lucas? Älyttömän hyvin, yhtäkään ikäväkyyneltä vuodattamatta! Se oli käynyt joka kerta kiltisti sekä yö- että päiväunille ja ollut muutenkin mitä mukavin hoitolainen joka tietysti sai mun sydämen hyvin keveäksi! Ehkä siitäkin oli kiva kun ei tarvinut friikkikiukutella kahteen päivään, uhmaikäisethän kun yleensä uhmailevat ainoastaan niille kaikista lähimmille ihmisille, kuten tuntuu tekevän myös Lucas. Välillä musta tuntuu että se uhmaakin ainoastaan mulle, mutta ehkä ihan hyväkin koska mulla onkin huomattavasti enemmän kärsivällisyyttä kuin Stefanilla! Tästä ihanasta "lasken kymmeneen, ei auta, jatkan tuhanteen"-vaiheesta kirjoittelen kuitenkin myöhemmin, nyt heibba!

Kesäkoto

Suomen lomalla kävi ilmi kaikenlaisia asioita, muunmuassa se että blogia lukee myös moni sellainen tuttu tai sukulainen josta en tiennyt! Tietysti makuja on yhtä monta kuin on lukijoita - yksi tykkää vauva- tai taaperojutuista, toinen remontti- tai sisustelujutuista ja kolmas lukis mieluiten pelkästään Itävaltaa, ulkosuomalaisuutta ja täällä päin Eurooppaa asumista käsitteleviä postauksia (ja joku vain lähinnä katselee kuvia). Ajattelin nyt ilahduttaa jälkimmäistä katrasta, muut toivokoon aihetta jos on jotain tiettyä mielessä!

Moni on varmaan ihmetellyt miksi me muutettiin remonttia pakoon juuri tänne, paikkaan josta en ole tainnut sanoa yhtäkään positiivista asiaa koko kahden kuukauden aikana. Suurin syy on tietysti raha, yllättäen, kun kyseessä olen minä. Koska tämä talo on Stefanin työpaikan omistuksessa ja työntekijöille kuuluu ilmainen asunto, ei meidän tarvitse maksaa muuta kuin tuolle tässä asumisoikeudella asuvalle mummelille parisataa kuussa vedestä ja sähköstä! Eli ei mitään! Tai no, toki aika paljon sais tuon eteen kuluttaa, mutta siis Tirolin hintoihin verrattuna ei mitään joten sen maksaa ihan mielellään.

Nyt aion siis muuttaa tämän negatiivisuusasian ja näyttää teille samalla minkälainen tämä meidän väliaikaiskotimme onkaan, siis ympäristöltään! Sisältä en ole ottanut montaakaan kuvaa, koska 70-luvun sisustus Tirolissa ei näytä yhtään sen häävimmältä kuin Suomessakaan... Mähän säikähdin aikalailla kun ensimmäisen kerran täällä käytiin koska jouduttiin kiertämään St. Johannin kautta, onneks sitten selvisi että tuosta pääsee oikotietä isolle tielle autolla alle minuutissa ja siinä on myös bussipysäkit kummallakin puolella tietä.

St. Johanniin on siis kävellen noita pienempiä teitä pitkin noin viiden kilometrin matka, mutta reitti on niin ihana että sen hilpaisee ihan huomaamatta! Meille kotiin, raksalle, on myös lähes saman verran mutta se taas sisältää niin paljon nousua että vaunuja työntäessä alkaa näin tukevalla naisella aina masu vähän kiristyä ja puna nousta naamalle. Onneks Lucas myötätuntopuuskuttaa mun kanssa isoimmissa mäissä, kilttiä minusta...

On kotiin/raksalle päin mentäessä myös onneks pari alamäkeä!

Kuten olen maininnut, tämä on tosiaan tällainen oikein perinteinen tirolilainen Bauernhaus, maalaistalo. Ylin kerta on kokonaan meidän käytössä, Lucas aina kylpee parvekkeella! En tiedä kuinka moni tuntee sarjan Vuoristolääkäri (täkäeurooppalaiset: ZDF lauantaisin klo 19:25 ♥), mutta sitä kuvataan meidän kylässä ja kuvaustiimi oli joskus käynyt kysymässä myös tältä meidän vuokramummelilta saisivatko he kuvata täällä. Frida oli sitten käskenyt ne Stefanin pomojen luokse jonka jälkeen heitä ei enää näkynyt, joten eivät tainneet päästä rahasta sopimukseen!

Meidän ei tokikaan tarvitse päivittäin täältä poistua, koska landellahan on kuitenkin paljon aktiviteetteja, esimerkiks mustikoiden tai vadelmien poimiminen, leikkikenttä ja monet eri purot! Tai no, kaikki on tuota samaa puroa, mutta se on kilometrien mittainen joten sen varrella on tietysti myös tuhat eri kivaa paikkaa. Lisäks tossa parin kilometrin päässä olis myös Gasthofin ravintola, mutta siellä ei olla vielä käyty.

Lisäksi Frida-mummolla on hauskoja kanasia (joiden luomumunia meilläkin syödään) sekä hulvaton Garfield-kissa jonka kanssa Lucas on hyvä ystävä, niistä lisää kuvia myöhemmin!

Viidessä vuodessa nämä maisemat on muuttuneet mulle ihan tavallisiksi, huomaamattomiksi - ihankuin vesistöt suomalaisille, joita mä taas aina ihastelen. Suomilomien jälkeen menee pari päivää huokaillessa kuinka kaunista Tirolissa onkaan, kunnes se taas unohtuu. Tänä kesänä olen kuitenkin yrittänyt katsoa ulos sillä silmällä vähän useammin jotta se kauneus ei aina jäisi arjen jalkoihin.

Koska hei, kyllä täällä vaan on kaunista, myös näin kesällä ♥ Ihanaa viikkoa kaikille !