Viikonloppu vuorilla

Muutama viikko sitten vietettiin yksi kesän parhaista viikonlopuista, kun pakattiin tavarat pariin reppuun ja lähdettiin aamuseitsemän junalla kohti Ala-Tirolia. Stefanin isä tuli hakemaan meidät puolen tunnin junamatkan jälkeen ja ajettiin vielä vajaa puoli tuntia autolla meidän entiseen kotikyläämme. Innsbruck on 574 metriä merenpinnan yläpuolella, meidän lähtöpaikkamme Wilder Kaiser-vuoren alla noin 800 metrissä. Päämääränä oli 1465 metrissä sijaitseva Hütte, yksinkertainen vuorimökki, josta osa kuuluu Stefanin isän kiipeilykillalle jonka vuoksi siellä yöpyminen oli mahdollista.

Reittejä mökille on useampi, meidän reittimme oli 4,5 kilometriä (urheilukellon mukaan) ja korkeuseroa tuli siis noin 600 metriä. Seurueeseen kuuluivat meidän lisäksemme Stefanin vanhemmat ja matkaan kului 2,5 tuntia sisältäen muutamat lyhyet juoma-, syömä- ja ihastelutauot. Parkkipaikalta lähdimme ensin metsänhoitotietä (autoillekin tarkoitettu soratie) nousemaan ylöspäin josta hetken päästä käännyimme metsään.

Ensimmäisessä kuvassa Kitzbüheler Horn, toisessa reppureissaajat vähän loivemmalla pätkällä valmistautumassa viimeisimmille nousuille.

 Ennen viimeistä nousua ehdittiin vielä vähän kiipeillä Kaiserista irronneilla lohkareilla.

Tästä kun putoaisi niin aika kauan kierisi!

Perillä, huh! Lapset olivat aivan käsittämättömän reippaita, tosin tokihan me ollaan muutenkin aika paljon vuorilla liikkeellä. Silti, ihana oli kiivetä ylöspäin kun koko seurue oli hyvällä tuulella ja nauru raikasi vaikka (aikaisesta lähdöstä huolimatta) kuumakin oli! Oltiin perillä niin että voitiinkin heti alkaa nuotionsytytyspuuhiin, joka oli lasten mielestä sekin parasta ikinä. Lounas oli aika pian katettu ja kaikilla masut täynnä mahdollisesti vieläkin parempi mieli!

Sitten ei tarvinutkaan loppupäivänä muuta tehdä kuin ihastella maisemia ja pelata Unoa. Alussa sattui olemaan niin hyvä keli, että useiden jäätiköiden lisäksi myös 80 ilmakilometrin päässä oleva Itävallan korkein vuori Großglocknerkin näkyi! Illalla ennen nukkumaan menoa tapasin vielä useasti Suomessa vierailleen yhdistetyn maailmanmestarin jonka naisystävä lauloi ja soitti kitaralla lapsille unilaulut. Ihana lopetus mahtavalle päivälle!

Ei kovin hyvin nukutun yön jälkeen (isoilla siskonpedeillä vintillä oli melko lämmin tunnelma) herättiin kuitenkin ihanaan aamuun, ylläolevat näkymät herätessä on aika bueno! Syötiin herkullinen aamupala ja käytiin kiipeilemässä kunnes taas olikin aika vielä sytiä nuotio ja syödä lounasta. Sen jälkeen lähdettiinkin tallustelemaan alaspäin.

Alas päästyämme ajeltiin Wörgliin, jossa lopetettiin mahtava reissu jäätelökioskille josta sai jopa lakritsijäätelöä! Lapset olivat jo ennen retkeä superinnoissaan, reissu itse vain vahvisti intoa ja päiviä kotiinpaluun jälkeenkin puhuivat edelleen kuinka ihanaa meillä oli. Onpahan ensi vuonna taas mitä odottaa! Seuraavaksi voin laitella kuvia Suomilomalta, sielläkin meillä oli hurjan kivaa ♥ !

Talven yli odotin

Halojaa, tänne kuuluu hyvää vaikkei täällä mitään kuulukaan! Tammikuu meni hurjan nopeasti kaikkien kouluhommien parissa, sitten mun äiti tuli ja mulla oli tenttiviikko, sitten alkoikin lukukausiloma (sisältäen mm. Faschingin, silmätulehduksen ja pari lenssua) mutta mulla oli yksi iso työ kirjoitettavana joten kulutin aamupäivät vain sen parissa, kerran kävin hulvattoman päivän reissun jäätiköllä (siis entisellä työpaikallani) mun vanhan kaverin kanssa. Ja sitten alkoikin jo uusi, ihanan kiinnostava (mutta työläs) lukukausi ja nyt sitäkin on mennyt jo kaksi viikkoa! Oho!

Lapsille kuuluu vähintään yhtä kivaa, he viihtyvät päiväkodeissaan molemmat tahoillaan paremmin kuin hyvin. Florian on alkanut puhua pulputtamaan ja toistaa, tai ainakin yrittää toistaa, kaikki sanat mitä sille sanoo. Päiväkodin tätien nimetkin se osaa jo sanoa, näin puolen vuoden jälkeen! Siis se sanoo tosiaan vain yksittäisiä sanoja, ei sentään mitään lauseita vielä! Osaa se pari yhdyssanaa, esimerkiksi palapeli...

Myös Lucas on innokas päiväkotilainen ja mä olen niin iloinen juuri tuosta päiväkodista: aamulla viedessä lapsi saa itse päättää jääkö ulos vai meneekö sisälle. Vaikka silloin menisi sisälle, menevät he Jausen jälkeen puoli yhdentoista maissa kuitenkin aina kaikki yhdessä ulos! Florianin päiväkodissakin mennään nykyään joka päivä ulos ellei sada, tällä viikolla olivat jopa kävelleet narun kanssa (normaalisti lapset istuvat siis sellaisissa kärryissä) koko konkkaronkka (lapset siis 1,5 - 3,5-vuotiaita) puistoon 500 metrin päähän!

On kyllä ihanaa kun lämmöt nousee ja ulos lähtiessä pukeminen ei kestä enää puolta tuntia, toissapäivänä oli jopa +22°C. Se ei onneks ole vielä sentään ihan jokapäiväistä, sellainen viime viikot vallinnut noin 12-17 astetta on oikein jees! Tämän päiväinen sade on myös jees, lähdetään Achenseelle isomummolaan vielä vikan kerran omalla autolla koska huomenna se on vihdoin myyty! Se ehtikin olla myynnissä puoli vuotta koska tarjoukset oli niin alhaisia eikä meillä ollut mikään kiire myydä niin voitiin hyvin odottaa kunnon summan tarjonnutta. Mutta että heippa Hyundai, johan se tallissa ehtikin seisoa, hyvä ettei ressukka ruostunut kiinni paikalleen!

Mitähän muuta meille kuuluu? Ei kai mitään suurempia eikäkön hei Lucakselta heiluu ensimmäinen hammas kääk! Ja Florian tusaa about kaikkia poskihampaitaan kerralla joten unet on vähän katkonaisia! Mutta nyt me aletaan siivoamaan kun ei tosiaan ulos pääse kun sataa kaatamalla, viime aikoina kaikki viikonloppuaamut on menneet ulkona koska i-l-m-a ♥ ! Joka ehkä tästä allaolevasta kuvasta näkyy aika hyvin, adiooos!

I'm heeere!

Twinkle, twinkle little star

We made a wish

And here you are ♥

Kuten hiljaisuudesta kenties arvata saattoi, hän on täällä ♥ Täydellinen poikalapsi saapui maailmaan pitkien kärsimysten jälkeen 6.10. - kyllä, juuri isoveljensä syntymäpäivänä! Rakkauspakkaus sai nimekseen Florian Elias (joka on täällä hyvinkin tavallinen nimi, kyseessä ei ole siis mikään erikoisuudentavoittelu) ja on tässä viikon aikana osoittanut olevansa aikalailla täysin veljensä vastakohta ellei jatkuvaa puklaamista oteta huomioon, siinä molemmat pojat ovat olleet mestareita.

Kaikki meni lopulta vähän suunnitelmien vastaisesti, koska perjantaina 4.10. kävin kontrollissa jossa lääkäri ultratessaan huolestui erittäin vähäisestä lapsivedestä. Sain käskyn tulla sunnuntaiaamuna takaisin, jolloin synnytys sitten käynnistettiin - juuri se mitä olin kammonnut! Se olikin vielä kahden vuoden takaistakin hirveämpi ja olenkin vielä näin viikonkin jälkeen edelleen 150-prosenttisesti sitä mieltä että meidän lapsiluku on todellakin täynnä!

Ei, minä en tiedä mistä tuo tukka on peräisin, koska mähän olen blondi ja Stefan punapää, mutta pääasia että on söpö! Oltiin sairaalassa torstaihin asti, joten arki kotona on edelleen melkoista uuden opettelua (ensipäiviä kuvailisin sanalla katastrofaalinen, nyt menee jo melko hyvin) joten ymmärtänette että jos sattuu olemaan ylimääräistä aikaa, sitä ei välttämättä tahdo viettää tässä!

Lucas on ottanut Florianin vastaan yllättävän hyvin, tahtoo aina auttaa vaipanvaihdossa eikä ole ollut edes väkivaltainen silittäessään tai pussaillessaan veljeään, välillä vain yrittänyt ajaa autolla sen yli sen ollessa sitterissä... Nyt pojat sattuivat nukkumaan pidempään samaan aikaan joten ehdin kirjoitella teille tämän, mutta ennenkuin jompikumpi herää niin lopetan tähän ja palaan takaisin vauvakuplaan! Tämä kupla on kyllä täysin erilainen kuin kaksi vuotta sitten mutta ehkä juuri sen vuoksi samalla niin hulvaton! Pusuja, palaillaan taas heti kun sattuu sopiva rako ♥ !

Ensihyvästit

Nyt mä ansaitsen aplodeja! Vihdoin tein sen, mistä olen en tiedä kuinka monta kuukautta puhunut! Ei, en vieläkään pakannut sairaalakassia tai laittanut vauvalle pesää valmiiksi tai muuta höpönlöpöä jonka ehtii tietysti mainiosti tehdä supistustenkin lomassa, vaan ... LEIKKASIN LUCAKSEN HIUKSET! Tässähän ei ollut kyse esimerkiksi laiskuudesta tai äidiltäni perimästäni varsin kivasta "ehtiihän sen tehdä myöhemminkin"-ominaisuudesta, vaan en vain yksinkertaisesti ole raaskinut.

Koska hei, olihan ne kiharat ihanat - jopa mun "pojille kuuluu poikien tukka"-isini sanoi että ne on komeat (tosin se ei ehkä erottanut Skypen välityksellä kunnolla kuinka pitkät ne oikeasti olikaan...). Kun Lucas sunnuntai-iltana iltamysliä syödessään maitoisilla käsillään taas jälleen kerran haroi ärsyyntyneenä hiuksia pois silmiltään, päätin että nyt ne lähtee. Itkua pidätellen, Stefanilta olematonta tukea saaden pysyin päätöksessäni joka ensin tuntui huonolta, mutta pienen totuttelun jälkeen pää näyttikin älyttömän hyvältä! Meinaan tältä:

Suurimman kiitoksen ansaitsee Salla, joka kärsi samasta ongelmasta mutta lopulta kuitenkin raaski ja näytti että kyllä ne pojat säilyy ihan yhtä ihanina myös ilman sitä tukkataivasta! Onneks Lucaksen kiharat on tosiaan isiltä perityt joten ne ovat uusiutuva luonnonvara - kyseessä ei ole pelkät vauvakiharat, vaan niitä riittää kyllä koko loppuelämän. Muuten en varmaan oliskaan raaskinut niitä pois pätkiä!

Lucas on myös onnellinen uudesta päästään, koska enää ei ole kokoajan jotain ärsyttävästi silmillä, ruokalappua laittessa tukka ei jää inhottavasti nappien väliin ja mikä sen mielestä varmasti parasta - hiustenpesu ei kestä enää yhtä kauaa! Lucas rakastaa kylpemistä ja suihkuttelua, mutta se hiustenpesu on sen mielestä aivan kauheaa ja pitäis olla ohi sekunnissa! Muistaakseni suvun muillakin pienillä pojilla on ollut tätä ongelmaa ... ?

Me tykätään! Stefan tosin sanoi että lähti liian vähän, mun mielestä ensin liian paljon mutta sehän onkin vallan mainio, eikös! :)

Päiväkoti kutsuu, iik!

Meitä ihmisiä on erittäin moneen junaan, varsinkin äiti-ihmisiä. Tuntuu että juuri äiti-ihmisistä osa todellakin jää sinne asemalle, tietenkään yhtään niitä lapsettomia henkilöitä yliarvioimatta, niistäkin tottakai löytyy melkoisia tapauksia. Tässä pian lähes kaksivuotisen äitiyteni aikana oon kuitenkin ymmärtänyt, että juuri äidit ovat ehkä yksi pahimmista ihmisryhmistä mitä tämä maailma päällään kantaa.

Kun ystäväni, kahden lapsen äiti, kertoi mulle aloittelevansa (kyllä, tuo verbi on hyvin kuvaileva, koska kyse oli yhdestä päivästä viikossa jolloin lapset olivat isän kanssa kotona) jälleen työntekoa nuorimmaisen ollessa puolivuotias, onnittelin häntä. Samoihin aikoihin hän kertoi vanhimpansa menevän parina päivänä viikossa muutamaksi tunniksi päiväkotiin. Onnittelin jälleen, hieno päätös!

Ei, kyseisestä äidistä ei tuntunut samalta. Hänestä oli kiva päästä jälleen tekemään vähän töitä ja hänestä oli ihanaa, että vanhempi lapsi pääsi säännöllisesti omiensa, samanlaisten hurjapäiden, joukkoon päiväkotiin. Mutta ajatus siitä, miten muut ihmiset asiaan suhtautuisivat, nakersi vähän tätä positiivista fiilistä. On jännä, miten kotiäitejä pidetään laiskoina yhteiskunnan elätteinä, mutta samaan aikaan monen mielestä olet itsekäs, lapsesi hylkäävä, miksi-koskaan-teit-lapsia-jos-et-jaksa-huolehtia-niistä-laiskuri, jos satutkin viihtymään jälleen työelämässä aikuisten ihmisten keskellä saati tunkemaan lapsiparan päivähoitoon, tuohon hirvittävään helvettiin joka jättää lapseen ikuiset henkiset arvet.

Kuten viimeks mainitsin, Itävallassa päiväkodin ikäraja on kolme vuotta. Sitä nuoremman lapsen mahdollisuus ns. perhepäivähoitajaan tai tällaiseen "Krabbelstubeen" vaihtelee ihan paikkakunnittain, isommissa kaupungeissa on tietysti paremmat mahdollisuudet. Täällä meidän pienessä kylässä ei kunnan puolelta ennen ollutkaan kuin pelkkä päiväkoti, kunnes keväällä saimme kirjeen, jossa päättäjät olivat keksineet kysyä paikallisilta olisiko täällä tarvetta myös tällaiselle "pienten päiväkodille".

Tarpeesta ei voi ehkä puhua, sillä toukokuisessa infoillassa erittäin monella oli sama ajatus kuin meilläkin - ihan vain pelkkä virikehoito. Syiksi mainittiin esimerkiksi se että eivät oikein tunne saman ikäisiä lapsiperheitä tai että taapero tarvitsee myös muitakin kavereita kuin mamin ja uuden vauvan. Check! Mun fiilis ehkä vähän parani, en ollutkaan ainoa kotona loisiva joka yritti vain ajatella lapsosensa parasta. Sitä ennen tuntui ihan täysin mahdottomalta ajatukselta ettäkö minä, siis minä joka en käy töissä, laittaisin Lucaksen hoitoon varastamaan paikan joltain sitä oikeasti tarvitsevalta!

Millainen tämä Krabbelstube sitten siis on? Taaperon voi viedä sinne noin kello 7-7:30 alkaen, kuitenkin viimeistään puoli yhdeksään mennessä, koska silloin he yleensä lähtevät ulkoilemaan. Ryhmässä on maksimissaan kaksitoista 1-3-vuotiasta joita on aina kaitsemassa kaksi ihanaa lastenhoitajaa (joo, mähän sain just ja just kyyneleet pidäteltyä kun ne oli musta niin sympaattisia...). Taaperon saa tietysti noutaa milloin haluaa, mutta tuvan täytyy olla tyhjä viimeistään puoli kahdeltatoista. Kyse ei siis todellakaan ole mistään kokopäivähoidosta ja kuten todettua - Lucakselle varattiin yksi päivä viikossa. Eli saa nähdä millaisia kamalia arpia se sieltä mukanaan tuokaan. Tilille tämä tuo noin 30 euron loven kuukaudessa, aika paha sekin.

Yksi asia mitä kovasti jännityksellä odotan on se, millaiseksi muuttuu Lucaksen saksan taitaminen! Nythän sen vahvempi kieli on tietysti suomi koska suurimman osan päivästä se viettää mun kanssani, mutta tässä kesän aikana se on imenyt myös saksaa ihan mielettömästi ja osa sanoista tuleekin pelkästään isinkielellä (esimerkiks syödä (essen) sekä kalja (Bier), niinpä, mitä lie touhuavat kaksin ollessaan...). Toinen mitä odotan on se, mitä saankaan raksalla aikaan ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni! Tai no, pikkuveli ilmoittelee itsestään kyllä erittäin ahkerasti, mutta sen häirintä ei todellakaan ole mitenkään verrattavissa ikiliikkuja-Lucakseen.

Niin, kuten joku suomalainen totesikin, kyseessä on ennemminkin kerho kuin mikään päivähoitopaikka joka lieneekin totta. Oli mikä oli, kyllä tämä mami on hirmuisen jännissään! Mutta kuten myös todettua: kuulunee asiaan. Onneks oon saanut muutaman kuukauden jo totutella mietteeseen (koko Krabbelstube aloittaa siis ihkaensimmäistä päivää huomenna koska Kindergarteniin on tässä kesän aikana remontoitu sille sopiva tila) ja onneks tämä alkaa sentään edes nyt niin että Lucas ehtii olemaan siellä kuukauden ennen beibin syntymää eikä kaikki muutokset tule samalla kertaa, sellaiseen myrskytykseen pieni pää kun on vielä liian pieni. Ja jos myrsky onkin sittenkin liian hurja, on ihana tietää ettei tämä todellakaan ole pakollista, mä kun tulen olemaan kotona vielä jonkin aikaa.

Katsotaan huomenna miten meillä sujui! Miten teidän ensimmäiset hoitopäivät on lähteneet käyntiin: kummalla on tullut itku, taaperolla vai mamilla vai ovatko molemmat pysyneet lujina? :)

Ps. Kuvat liittyvät päivähoitoon nollaprosenttisesti, mutta ovat sentään tältä aamulta - Lucas heräsi ruoanhimoissaan jo kuudelta joten me oltiin jo ennen yhdeksää ulkona ja silloin edes pilvetkään eivät olleet jaksaneet nousta vielä kovin korkealle!

Tosihikeväsekoitus

Puh! Ei riitä että on kuuma, on myös kiire! Outo ajatella että kotiinpaluusta on jo melkein kolme viikkoa, ei mitään hajua minne kaikki päivät on jälleen kerran hävinneet koska justhan me nautiskeltiin Suomen antimista. Sitten jos sattuiskin olemaan aikaa istua tässä, tapahtuu jotain odottamatonta - läppäri ei lähde päälle (siitä on ilmeisesti hajonnut virtajohto jonka kanssa aika pitkään kituuteltiin kunnes otettiin anopin kone lainaan) tai Stefan tuleekin yllättäen tunnin etuajassa töistä (joka tosin on pelkästään positiivista).

Ei meidän kiireet ole taaskaan olleet mitään jännittäviä, lähinnä remonttiin liittyviä ja vielä sitäkin paljon tylsempien asioiden hoitoa, mullahan kun alkaa ihan kohta Mutterschutz, äitiysloma! Tuntuu että Suomessa tyyliin kaiken voi hoitaa Kelassa, täällä on tuhat erilaista virastoa ripoteltuina ympäriinsä joista yhteen mennessä saa (lähinnä bussien aikataulujen vuoksi) aikaa varata kokonaisen aamupäivän olematta silti varma saako asiaa hoidettua just sinä päivänä. Osa on St. Johannissa ja osa Kitzbühelissä, tosta meidän pienestä kylästä ei löydy kuin Gemeindeamt. Onneks Kitziinkin pääsee junalla alle kymmenessä minuutissa! Hoitelen asioita mieluummin silloin kun Stefan on töissä ettei meidän tarvitse kuluttaa sen vapaita sellaisiin tylsyyksiin.

Mutta ei mun teille mistään tylsyyksistä pitänyt tulla kirjoittelemaan vaan esimerkiks remontin edistymisestä, koska tuntuu että on taas tapahtunut sata ja yksi ihanaa asiaa! Ehkä kaikista kivoin on se että meillä on jälleen IKKUNAT! Koko raksa näyttää hetkessä hurjan paljon valmiimmalta kun reikien tilalla on ihan oikeat ikkunat laseineen. Lisäksi koko talo on täynnä jo ihan valmiiksi asennettuja putkia, ne näyttää musta kyllä vielä jokseenkin keskeneräisiltä... En nyt osaa sanoa kuinka paljon vielä uupuu koska Stefan on töissä, mutta voiton puolella ollaan aivan varmasti! Se myös tahtois kirjoittaa mun kanssa jopa ihan oman remonttipostauksen MIEHIÄ varten, mutta toistaiseks ei olla löydetty vielä sopivaa aikaa, haha.

Ja hups, taas mä unohdin kaiken mitä mun piti viime ajoilta kertoa, ei tää kuumuus sovi mun päälle! Mutta! Oon helteestä huolimatta muuttunut edes vähän enemmän kesäihmiseks, ehkä siks että meillä on täällä landella paljon metsää ja viileitä vuoristopuroja jonne lähteä myös tätä kevyttä 28 asteen sisälämpötilaa pakoon. Ollaan Lucaksen kanssa käyty useasti myös keräämässä mustikoita, niitä on kaikki puskat ihan täynnä. Suurin osa turisteista liikkuu fillareilla joten ei niillä ole aikaa napostella edes ihan teiden vieressä kasvaviakaan marjoja!

Lucas on oppinut kamalasti kaikkea uutta, paitsi uusia sanoja, myös alkanut pottailemaan! Ihan itse, vapaaehtoisesti, innoissaan! Kyllä kannatti odottaa näin pitkään, on tämä ollut helppoa! Koska aika harvaa (lähinnä varmaan ainoastaan niitä kenen omalla taaperolla on samat hommat menossa) kiinnostaa muiden ihmisten eritteet, jätän tämän aiheen näin sikseen ja sanon vaan että me happy, luulin että se kestäisi ikuisuuden. No okei, aika kauanhan siihen tässä hitaudessa menikin, mutta eipä meillä mikään kiire tämän asian kanssa ole ollutkaan (eikä ole). Lucas saa ihan oman postauksensa mahdollisimman pian!

No mutta, nyt Stefan tulikin taas jo töistä joten jätän tämän nyt taas tähän joka on ehkä ihan hyväkin, alkoi lähteä tämä sillisalaatti jo aika käsistä sekavuudeltaan! Meillä on nyt tosiaan tämä anopin läppäri, joten voi olla että skypekin toimii tällä, kokeillaan tänä iltana siukun kanssa, ihan vain muillekin tiedoks! Ihanaa viikonloppua kaikille!

Ainiin, meillä olis tässä myös ihan pieni homma valita talon ulkoseiniin tulevat värit! Lähemmäs 800 vaihtoehtoa, onnea ja menestystä meille, pitäiskö vetää arvalla?

Palasia viikolta

Taas hujahti yksi viikko ihan hetkessä ohi ja kuten arvata saattaa - edelleen ilman lunta. Käyn joka päivä tarkastamassa lähiviikkojen sään josko siellä näkyisi edes jotain muutosta tähän jatkuvaan aurinkoiseen kevätilmaan ja tänään sain vihdoin yllättyä positiivisesti!

Tämähän ehtii muuttua vielä tuhat kertaa tässä tulevan viikon aikana mutta voi kunpa saataisi edes maa valkoiseksi! Normaalistihan me ollaan tähän aikaan vuodesta saatu nauttia valkeasta talvesta jo jonkin aikaa, esimerkiks viime tammikuussa meillä oli lunta jo näin paljon:

No, ei auta itkut, toivottavasti se ehtii tulemaan ennen kevättä! Jos jotain positiivista tästä lumettomuudesta täytyy keksiä, niin ainakin se, että Lucaskin alkoi vihdoin kävellä myös ulkona! Ihan yllätyin kuinka yleistä (tein aikalailla tutkimusta) on että jos lapsi oppii kävelemään talvella, ei se välttämättä silti suostu kävelemään koko talvena muuta kuin sisällä, ulkona liikkumismuoto on konttaus, joillakin jopa sinne kesään saakka.

Oho! Se on myös hirvittävän nopea, eilen se yritti juosta ohi kävelleiden koirien perään (jotka on sen suuri rakkaus, vuhvuh) ja suuttui aikalailla kun jouduin nappaamaan sen syliin ettei näin olisi käynyt, lenkkeilijöitä hieman nauratti sen karjunta!

Viikkoon mahtui muitakin juttuja, esimerkiks yksi mun sydäntä särkevä asia - saatiin katsottua Prison Break loppuun! Yhyy! Stefan osti aiemmin itselleen The Walking Deadin ekan kauden, mä vihaan kaikkea mikä liittyy just esimerkiks joihinkin dorkazombeihin tai vampyyreihin, mutta katsoin ekaa jaksoa puolella silmällä kunnes mun oli pakko mennä katsomaan sitä ihan molemmilla silmillä, se oli ihan superhyvä ja jännä! Nyt ollaan katsottu neljä jaksoa ja mä olen koukussa, hurjaa! Itkin myös heti toisessa jaksossa, yllättävää...

Joku on saattanut miettiä että miksi kuvat on edelleen yhtä huonoja vaikka meillä on ollut se uusi kamera jo jonkin aikaa. Nojoo, kuten viimeksi mainitsin, Lucaksesta on vähän hankala ottaa kuvia koska se ei oikein pysy paikallaan jonka vuoksi en ole jaksanut vieläkään opetella sen kameran käyttöä. Mua ei kiinnosta kuvailla mitään kukkasia joten ehkä mä opettelen jos Lucas joskus tosta rauhottuu ja alkaa mun malliks! Ylhäällä videokuvaa siitä minkälainen se nykyään yleensä aina on kameran huomatessaan, ehkä ymmärtänette paremmin.

Ainiin, sain kokea myös hilpeitä hädänhetkiä kun lukitsin yksi aamu itseni ja Lucaksen pihalle! Meillä on avain kiinni aina ulko-ovessa sisäpuolella ja kun laitoin oven kiinni, jäi kahva mun käteen ja avain kääntyi jotenkin ihmeellisesti lukkoon. Makkarin ikkuna oli puoliksi auki ja yritettyäni puoli tuntia saada sitä auki oli todettava että ei mussa ole Scofieldin vikaa, varsinkin kun ammattitappajien sijaan häiriköimässä oli karkaileva taapero joka oli kyllä varmasti niitäkin pahempi!

Stefan on kadottanut kotiavaimensa jokin aika sitten, mutta onneks anoppikin on duunissa tossa 500 metrin päässä joten ei ollut pitkä matka hakea avainta. Taas yksi positiivinen puoli yhteisasumisessa! Naapurin ihana pappakin olis tosin pelastanut, se kun näki mut aiemmin murtohommissa ja kun tulin avaimenhakureissulta yritti se huudella meitä niille kahville eikä meinannut ymmärtää että me päästään jo sisälle.

Eipä meille sen kummempia kuulu! On ihanaa kun Stefanilla hellitti duunissa kiireet, sillä on taas normaalit kaksi vapaata ja se myös käyttelee nyt ylityötuntejaan tulemalla aina aikaisemmin kotiin. Huomenna meillä olis tohtori Innsbruckissa, JOS on... Soitin jo perjantaina mahtaako herra olla paikalla ja lupailivat kyllä mutta soitan vielä aamulla ettei tarvitse taas turhaan ajella. Ajateltiin käydä samalla Ikeassa katselemassa vähän keittiöitä, vaikkakaan en usko että me sieltä keittiötä tilataan mutta aina voi löytää ideoita!

Nyt jään odottelemaan josko Lucas kohta heräilisi, sitten taidetaan lähteä käymään Ellmaussa kun on taas vaikkakin valitettavan keväinen, mutta kuitenkin ihanan aurinkoinen ilma. Ensi viikosta on tulossa kiva, koska ollaan vihdoin saamassa remonttiin liittyviä kustannusarvioita ja saadaan taas mietittyä asioita eteenpäin! Tykkääkö joku muukin kuin mun siukkuni näistä kuulumispostauksista - kertokaahan jos ei miellytä! Nyt ciaooo!