Hiihtoloma Suomessa ♥

Juuri kun viimeksi hehkutin ihanaa talvea, bongasin siitä seuraavalla viikolla itselleni keuhkokuumeen. Alun ehdoton vuodelepo tuntui kurjalta mutta oli onneksi aika pian kärsitty, sen sijaan antibiootti-kortisoni-kuureja lateli keuhkolääkäri viikkotolkulla. Viimeisiä puhdistuslääkkeitä napsiessani alkoi jäätävä kurkkukipu joka osoittautui streptokokeiksi nielussa! Onneksi aikoinaan valitsin itselleni aivan ihanan omalääkärin joka ottaa kaiken heti todesta ja tekee just oikeat kokeet niin että diagnoosi osuu nopeasti oikeaan ilman että tarvitsee päiväkausia kärsiä.

Noo, parempi näin - lapset on sentään pysyneet perusterveinä (yskää ja nuhaa lukuunottamatta), tai no, toissaviikolla saatiin mahatauti iloksemme.. Tosin siitäkin kärsiessämme ajattelin vain että mieluummin aina se kuin esimerkiksi täitä, niitä meillä ei olekaan vielä koskaan ollut! Oli mikä tauti oli, sitä ennen tehtiin kuitenkin jotain tosi kivaa: käytiin Suomessa!

Yhtä kertaa lukuunottamatta ollaan oltu Suomessa aina vain kesällä, joten odotukset talvilomaa kohtaan oli vähän pelonsekaiset (varsinkin kun mun äiti oli just sitä ennen käymässä meillä niin positiivisena "En muista milloin olen viimeksi nähnyt auringon"). Mutta meillä oli niin ihanaa! Parin päivän harmauden jälkeen taivas aukesi ja se aurinko paistoi meille melkein joka päivä! Ja voi miten nykyteknologia on mahtavaa, oli niin helppo joka päivä soitella videopuheluja kotiin jääneen isin kanssa ja lähetellä videoita ja kuvia.

Menomatka oli vähän kurja, sillä Lucas oksensi molemmilla lennoilla ja automatkallakin vielä monta kertaa. Silloin mietin vain kokoajan että jahka päästään kotiin en lähde enää ikinä never ever koskaan minnekään! Kunnes sitten kotimatkalle katsoin pahoinvointirannekeiden paikat tarkemmin eikä Lucas oksentanut kertaakaan, edes sellaisessa pienessä heiluvassa potkurikoneessa. Joko ne oli oikeasti ensin huonosti tai sitten lumevaikutus auttoi - mikä ikinä olikaan, saatan uskaltaa sittenkin lähteä vielä jonnekin.

Pakkanen oli meille keskieurooppalaisille aika rapsakka (tai ei oikeastaan meille, mutta lasten kengille ja hanskoille lukemat oli vähän liikaa) mutta viihdyttiin silti ulkona koska pulkkailu oli niiiin hauskaa! Lisäksi siellä oli aivan uskomattoman kaunista koska lunta oli niin paljon - eihän me tunneta esimerkiksi teiden lumisuutta muuta kuin metsästä! Tosin tänä talvena meidän lumet on muutenkin olleet aika vähäiset, onneksi ylhäällä on sentään aina lunta.

Ei kyllä tehty taaskaan mitään ihmeellistä, vietettiin vain laatuaikaa kaikkien rakkaiden ihmisten kanssa. Pulkkailtiin tosiaan joka päivä useamman kerran, syötiin riisipiirakoita, paijailtiin kissoja, vietettiin enon ja serkkujen luona pulkkamäki-vohveli-iltapäivää, käytiin katsomassa tädin koiria... Ja oltiin vaan! Mummolassa oli vain äärimmäisen kylmä, onneksi isomummo toi meille ihanat uudet villasukat, ihan harmittaa että kotona on niin lämmin ettei tarvii pitää niitä!

Olin myös aika hurja ja uskaltauduin ajamaan ensimmäistä kertaa autolla lumella! Itävallassahan talvirenkaat tarkoittavat vain kitkarenkaita sillä kaikki pienimmätkin tiet suolataan suliksi. En ehkä kaupungissa lähtisi ajelemaan, mutta Jämsässä ei liiku juuri mitään (ei autoja, kävelijöitä tai pyöräilijöitä) joten siellä on oikein leppoisa ajella kun ei risteyksissäkään tarvitse miettiä ketään muuta kuin itseään!

Kotiin oli kuitenkin taas ihan parasta palata, varsinkin juuri syystä että joka paikkaan pääsee kävellen (tai fillarilla). Meillä oli kuitenkin aivan ihana loma (josta onneksi muistona kasa kuvia ja videoita) - kiitos kaikille kaikesta ♥ ! Tulkaa tekin meille, meilläkin on ihanaa!

And isn't it ironic ...

Alustukseksi: mulla on ollut oksennustauti viimeksi joskus 14-15-vuotiaana. Meidän perheessä on ollut oksennustauti kerran, jolloin silloinkin ainoastaan Stefan kärsi siitä. Mulla oli viime lauantaina pääsykokeiden ensimmäinen osa - ja mitä tapahtuu! Stefan tuo torstaina töistä mukanaan kiukkuisen, jo puoli työpaikkaa kaataneen oksennustaudin joka tarttuu myös muhun! Aivan käsittämätöntä mikä tuuri.

Heräsin siis perjantaina puolenyön jälkeen pahaan oloon ja siitähän se riemu repesi. Sain lopulta nukuttua muutamia minimaalisia pätkiä kunnes aamulla oli lähdettävä kohti Innsbruckia. Toisaalta oli siinä myös jotain hyvää - koska olin niin kuolemanväsynyt ei mua jännittänyt tippaakaan! Koe oli myös siinä mielessä kiva että sain huomata että olin todellakin harjoitellut tarpeeksi, ainoa vain että aikaa tehtäviin oli äärimmäisen vähän (eikä se johtunut pelkästään mun väsymyksestä, muutkin sanoivat että oli hyvin hankala). En kuitenkaan kovin suuria toivo, reilun viikon päästä tulee tieto jatkosta.

Tauti saavutti lauantaina myös Lucaksen jonka paras ystävä olikin ämpäri koko päivän. Jos jotain hyvää täytyy sanoa niin ainakin se että oksennustauti on nopiasti lusittu eikä se jää lenssun tavoin päiväkausiksi häiriköimään. Floriankin oksensi kahdesti, mutta se oli aivan yhtä villi pöllöpää kuin normaalistikin ja riehui miten sattuu joten en tiedä lasketaanko sen sairastaneen sitä...

Nyt on ollut jokseenkin tyhjä olo lasten nukkuessa koska viimeiset miljoona kuukautta se aika on aina mennyt joko autokoulun teoriakokeeseen tai tuohon pääsykokeeseen reenatessa. Ja nyt ne on yhtäkkiä molemmat ohi! Päiväuniaika on mennyt nyt useimmiten niinkin jännittävästi että olen laittanut musiikit korville ja joko kokannut tai siivonnut... On niin ihanaa kun ei tarvitse siivota kiireisesti lasten kanssa että voi sitten hyötykäyttää niiden uniajan vaan voi ihan rauhassa touhuta!

Lucaksesta ei saa nykyään enää muutakuin tällaisia kuvia: se sanoo "Ota musta kuva" ja on muka ei huomaavinaan ja sitten katsoo tollain ... parempi toki kuin se että juoksisi karkuun!

Jos jotain muuta hauskaa: mun "kodinhoidontuki" (vai onkohan Kbg jotenkin siihen verrattavissa) loppuu kesäkuussa MUTTA - Stefan jää vielä neljäksi kuukaudeksi lasten kanssa kotiin! Mulla on tuesta variaatio 20+4 joka tarkoittaa sitä että yksi vanhempi saa käyttää maksimissaan 20 kuukautta ja JOS toinen vanhempi haluaa niin hän voi käyttää lopun 1-4 kuukautta, jos ei, se vain menee hukkaan. Nyt kun ollaan kesällä muutenkin muuttamassa ja Stefan etsimässä uutta työpaikkaa niin mikäs sillä siinä onkaan etsiessä! Saa totutella lapset rauhassa uuteen päiväkotiin ja muutenkin viettää paljon aikaa Papin kanssa, ihanaa.

Nyt heräsi ensimmäinen joten en jää odottelemaan että toinenkin herää vaan sanon että heippa, olkaahan joskus skypessä ♥ ! Jos jollakin on joku ehdoton toive mistä haluaisi kirjoitettavan niin kertokaa, nyt mulla on taas hetkeksi aikaa :) !

Kiireinen tammikuu

Puhhuh! Ensin meillä oli viisi päivää vieraisilla minun rakas siskokulta ja hänen hurmaava nelivuotiaansa, minun kummityttöni Luna. Sitten oltiin yksi yö keskenämme ja seuraavana päivänä saapui minun armas äitini. Sitten minä tulin hyvin kipeäksi. Olenpa tainnut täälläkin mainita siitä, että ollessani kipeä en koskaan saa kuumetta vaan kituuttelen sellaisessa nuhayskässä ikuisuuden. Edes synnytyksissä lämpö ei ole noussut siitä 36 asteesta mihinkään joka on herättänyt hoitsuissa ihmetystä.

No, nyt nousi! Enpä todellakaan tiedä milloin mulla olisi viimeks ollut lämpöä ennen tätä, joten 39 asteen kuume oli erittäin raaka, varsinkin kun piti samaan aikaan pitää Florian tyytyväisenä. Korkeimmille voimille kiitos siitä että äiti oli edelleen silloin vielä täällä, koska se viihdytti Lucasta niin ettei sen sentään tarvinut kärsiä siitä tylsyydestä. Toki vähän harmi että loppupäivät menivät niin että mä makasin vain sohvalla, mutta aina ei voi voittaa. Onneks äiti tietänee että on tervetullut meille milloin vain ehtiikään, nyt kun meillä on niin ihanasti tilaa!

Tilaa on tosiaan edelleen reilusti, osaksi huonekalujen puutteesta johtuen. Viedessään mun siskon ja Luna-neidin Münchenin lentokentälle otti Stefan äitinsä mukaan ja he poikkesivat Ikeaan Saksan puolelle, koska siellä suuri osa tavaroista on halvempaa kuin Itävallan puolella. Mukaan tarttuikin esimerkiksi pari Kallaxia joista rakennellaan ihana kirjahylly meille, musta kirjat kun ovat yksi kauneimmista sisustuselementeistä! Pelastin ennen remonttia anopilta 21-osaisen valtavan kokoisen kirjasarjan jonka se meinas heittää mäkeen, ne sopii täydellisesti Kallaxin lokeroihin!

Mutta sisustuksesta lisää höpöjä myöhemmin, tämä oli nyt vain tällainen pikainen päivitys että elossa ollaan mutta tämän pidempää en ehdi tarinoimaan, kuvat ehdin ehkä pienentämään! Florian on edelleen samanlainen possu kuin ennen jolle ei juuri kelpaa muu kuin syli, joten näin iltaisin menee hetki ennenkuin saa kaikki asiat hoidettua. Milloinhan se huomaa että elämä on ihan kivaa vaikka ei oliskaan kokoajan mamin sykyssä? Noo, ei parane valittaa, onneks se on tyytyväinen edes silloin, voishan se kitistä vaikka kokoajan! Terveisiä talven keskeltä!

Taikaterveiset

Tirolin talvi on siitä hauska, että koskaan ei tiedä millainen keli aamulla herätessä on. Tai millaiseksi se muuttuu tunnin sisällä. Jos se ei olisi niin yllätyksellinen ja vaihteleva, olisi se yllätys. Jos joku tätä lukeva sattui esimerkiks eilen olemaan tässä lähistöllä, koki hänkin sen aamupäiväisen lystin - ensin satoi vettä kaatamalla, sitten tuli hurja tuuli joka toi tullessaan myrskyisän räntä- ja lumipöllytyksen, hetken päästä paistoi aurinko ja puolilta päivin alkoi sataa lunta. Tämä kaikki viiden tunnin sisällä, ei huonosti!

Kuten kerroin, meillä vietettiin aivan lumeton, täysin musta joulu. Mutta mitäs sen jälkeen tapahtui - lunta saatiin kerralla (Tirolin tapoihin kuuluen) heti kahden kuukauden edestä! Ei voi ehkä edes enää sanoa lumisade, sillä se oli jotain paljon enemmän. Ja sitähän kesti kolme päivää aivan täysin taukoamatta. Vähän harmitti että Lucas sairastui juuri silloin, koska jouduttiin ihailemaan kasvavia hankia vain ikkunan takaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä se oli sittenkin onni!

Kun lumisade vihdoin ja viimein kolmantena päivänä lakkasi ja taivas aukeni, esittäytyi edessä uskomattoman kaunis maisema. Tutut ja vakkarilukijat tietää että mä olen ehdoton talvi-ihminen. Nyt kuitenkin kun on kaksi puettavaa: yksi uhmainen pukemista inhoksuva taapero ja yksi aikalailla kaikkea vähänkin epämiellyttävää vihaava beibi, on se talven hehku ehkä vähän vähentynyt. Mutta tämä lumisade palautti hehkun takaisin. Hien pintaan nostava, yleensä 20-30 minuutin mittaiseksi venyvä pukemisrumba on jälleen kaiken sen huutamisen ja kiljumisen arvoista.

Kuten myös viimeksi mainitsin, kun lähtökohdat joululle ovat huippuhyvät, on jotain pakko mennä pieleen. Ja sehän tapahtui välittömästi aamulla - heti herättyään Lucas oksensi Stefanin päälle! Onneks se kuitenkin jäi ainoastaan siihen yhteen oksuun, mutta lämpö oli vähän normaalia korkeammalla (lopulta se nousi jopa yli neljänkympin, sairasteluista lisää myöhemmin). Muuten Lucas oli melkein normaali itsensä koko päivän, hieman väsyneempi johon vaikutti tietysti myös ne huuurjan monet, upeat lahjat!

Joulusta ja sairastelusta tosiaan myöhemmin, tässä kuitenkin edes vähän kuvia tästä meidän taikatalvesta! Toivotaan pian samaa myös eteläisempäänkin Suomeen, Lapissa on kuulemma jo ihan täysi talvi päällä!

Uudenvuodenpäivän aamulenkiltä palatessa jopa repussa matkannut Herra Herneprinsessa (saksaa taitavat: Floriania kuvaa täydellisesti sana Zicke, en tiedä miten sen suomentais yhtä hyvin) oli näin hyvällä tuulella!

Jopa Lucas tuli erittäin mielellään sisälle pitkän ulkoilun jälkeen, mutta kiukku iski kun mami tahtoi ottaa kuvan sen ihanista omppuposkista!

Keittiön (jossahan oli ennen makuuhuone) ikkunasta aukeaa tällainen maisema - vieläkö joku ihmettelee miksi vaihdettiin makuuhuoneen ja keittiön paikkaa? 

Kesällä mainitsin kuinka helposti sitä unohtaakaan miten kauniissa ympäristössä asuukaan. Sama mulla oli Suomessa - kuinka monen aamu siellä alkaa ikkunasta katsoen samalla huokaisemalla aahh, onpa täällä kaunista. Niinpä, tuskin kovin monen, koska ne maisemat siellä on niin itsestäänselvyydet. Ne maisemat, joita mä pääsen kerran, pari vuodessa ihastelemaan. En muista olenko kesän jälkeen muistanut huokaista kotona, mutta nyt ihan pysähdyin ja hymähtelin hetken itsekseni. Koska - niin, tuskin tarvitsee enää edes sanoja, ainakaan tällaiset mun kaltaiset talven ystävät. Tschüssii!

Yhdenpäivänkuume

Me saatiin Lucaksen kanssa lauantaina ihania vieraita kun Alaitävallan Maija ja pikku K (tai no, ei se enää niin pieni ollut!) kävivät meidän sateista aamupäivää riemastuttamassa. Saatiin niiltä sellainen kaikkien ylistämä Baby Björn Balance-sitteri lainaksi, mahtia että sitä ei tarvinutkaan yhtään etsiä, suurkiitos vielä! Lucaksellahan oli tosi kiva, keinuva sitteri jonka mä luulin palautuvan Stefanin veljelle, mutta armas miehenihän oli heittänyt sen keväällä kellarin siivouksen yhteydessä roskalavalle koska ajatteli että en mä sitä halua pitää! Niinpä, miehet...

Pikku K oli ollut kipeä ja saanut myöhemmin myös näppyjä jotka viittasivat vauvarokkoon. Internetin luotettava maailma kertoi ettei rokko tartu yleensä enää näppyvaiheessa, joten sanoin että otetaan riski ja treffataan - noo, olihan se odotettavissa että Lucas jonkun taudin nappasi! En tosin edelleenkään ole varma oliko kyseessä juuri vauvarokko, koska näppyjä ei ole vielä tullut ja aika harva taudin tunnusmerkeistä muutenkaan täsmää. Kun kerroin Stefanille kyseisestä rokosta ja kuinka sen voi vesirokon tavoin sairastaa vain kerran, oli se huolissaan että mitä jos se itse ei vielä ole sairastanut sitä ja saa sen ? Niin, saksaksihan tämä virus on "kolmen päivän kuume", ei vauvarokko, joten toki varsin ymmärrettävä pelko!

Eilen aamulla Lucas joi herättyään varmaan litran vettä ja nukahti uudestaan Stefanin syliin josta se sohvalle siirrettynä nukkui vielä tunnin! Lämpöä sillä oli koko päivän noin 38 astetta, mehän ollaan sen kanssa molemmat normaalisti about 36 asteen lämpöisiä ihmisiä joten olihan se korkeahko. Tänään se oli kuitenkin jo ihan oma itsensä vuotavaa nenää ja pientä köhää lukuunottamatta, saa nähdä oliko tämä tauti tollainen hurjan yhden päivän mittainen vai vieläkö tässä jotain ilmenee.

Meidän Krabbelstubeen tutustelu on siis vähän jäissä koska en tosiaan tiedä onko tämä nyt muka se vauvarokko - jos on niin sehän tarttuu jo ilmasta eli meillä ei taida koko viikolla olla asiaa lähellekään koko päiväkotia. Vähän huonoon saumaan iski just nyt kun olis kiva saada edes se touhu vihdoin normaaliksi mutta ei voi mitään! Oli mitä oli, ei tääkään onneks ihan kauheasti harmita kun on niin valtavasti kaikkia muita hurjan kivoja juttuja remonttiin liittyen, niistä lisää myöhemmin! :)

Sairasterkut

Pari erittäin huonosti nukuttua yötä takana ja mieluiten menisin heti nukkumaan, mutta en malta olla odottamatta Stefania ensin duunista kotiin. Lucaksen olo on ollut kotiinpaluun jälkeen tosi vaihteleva - lämpö on heitellyt miten sattuu ja olen epäillyt jos jonkinmoista sairautta kunnes eilen illalla sain varmistuksen. Se alkoi aristaa molempia korviaan ja toinen alkoi vuotaa ihan valtoimenaan. Yöllä kipuitku jatkui aamuneljään asti, just kun mietittiin että nyt on pakko lähteä hakemaan lekurilta troppeja se sitten vihdoin nukahti.

Yöllisen heilumisen ja hankauksen vuoksi näytti tukka melko lennokkaalta...

Tänä aamuna lähdettiin heti Söllin päivystävälle lääkärille jonka ei tarvinut kuin kurkata korviin ja diagnoosi oli täysin selvä - molemmissa tulehdus, toisesta tärykalvo revennyt. Saatiin antibiootit ja muita lääkkeitä ja voi miten meillä asustaakin taas onnellinen lapsi! Se nukkui sohvalla pitkät päikkärit melkein pystyasennossa ja tuinkin äsken sänkyynkin sille vähän korkeamman unipaikan, sinne se nätisti uinahti. Saa nähdä millainen yö tällä kertaa tulee, toivottavasti edeltäjiään edes vähän parempi.

Lomapostausta (ja muitakin) saatte siis vielä hetken odotella, ensin jumituin katsomaan ihanan Til Schweigerin Keinohrhasenia telkkarista (taas...) ja nyt vielä P&G:n ihania Danke Mama-olympiakamppismainoksia Youtubesta. Mä itkeä vollotan näitä katsellessani, ylhäällä lyhyt telkkarissa pyörivä ja saksaa osaamattomille: "Sinä opetat että kaatuminen tekee vahvemmaksi. Kiitos äiti.". Katsokaa vielä noita kampanjan muita videoita, en voi olla taas ainut kuka parkuu! No en olekaan, parkuu ne urheilijoiden äiditkin!

Noniin ehkä mä menen pesemään ne vähät jäljellä olevat ripsivärit pois ja lopetan tämän herkistelyn ja jään odottelemaan! Mun uuden älylaitteen kanssa, sain Stefanilta ystävänpäivälahjaks pikkuisen tabletin, vielä kun jaksaisin opetella käyttämään sitä niin voisin ladatakin siihen jotain! Toivottavasti kauniita unia!

Vinkkejä taaperomatkaajille

1. Älä mieti liikaa miten kaikki sujuu. Jos sellaisia miettii, ei asiat mene todellakaan suunnitelmien mukaan. On myös paljon asioita joille ei yksinkertaisesti voi mitään jolloin niiden jatkuva päivittely lähinnä ärsyttää.
2. Minimoi mukaan otettava tavaramäärä. Ellet ole matkustamassa aavikolle, on paikan päällä kyllä myös kauppoja joista saa ostettua esimerkiksi vaippoja. Älä ahda matkalaukkua kotona täyteen, mahtuu enemmän kotiintuomisia!
3. Muista myös tunkea kaikki turha, esimerkiksi ulkovaatteet, ruumaan menemisiksi jotta niitä ei tarvitse kanniskella mukana kentillä ja käsimatkatavarat ovat mahdollisimman pienet. Jos unohdat, on ihan okei jättää vaikkapa oma talvitakki kohteeseen. Mä tahdoinkin sen uuden takin, nyt onkin pakko ostaa!
4. Älä kuvittele että taapero käyttäytyisi reissun päällä kuten kotona. Vaikka lapsi rakastaisi lukemista, saattaa lentokoneessa kirjat ainoastaan lennellä muita matkustajia päin.

5. Hyvä suunnitelma on antaa lapsen riehua ja juoksennella lentokentällä niin paljon että se uinahtaa koneeseen. Älä kuitenkaan unohda että kyseinen suunnitelma ei ole vedenpitävä, taaperot ovat aika arvaamattomia ja saattavat väittää että puolen tunnin unet on ihan riittävät.
6. On ihana lomailla paikassa jossa on paljon ystäviä ja sukulaisia, mutta jos kaipaat rauhaa ja rentoutumista, pakene sellaiseen mestaan josta et tunne yhtäkään ihmistä. Esimerkiksi sinne Saharaan.
7. Jos taaperosi ei ole ollut koskaan kunnolla kipeä, voit olla varma että sellainen tapahtuu juuri silloin kun olette jossain reissussa.

8. Vaikka itse et suostu syömään lääkkeitä, älä silti panttaa niitä lapselta. On suorastaan hienoa että ekat lääkkeet käytetään vasta vuoden ja neljän kuukauden iässä!
9. Sairas lapsi vieraassa paikassa on melko vaativa yhdistelmä - saattaa olla että jopa se että joku kehtaa katsoa häneen on liikaa. Jos olet itse läheisyysriippuvainen, tätä yhdistelmää kannattaa kokeilla!
10. Kun pelkkä sairas taapero ei riitä ja tulet vielä itsekin kipeäksi, ota edes yksi Finrexin. Sekin auttaa jo, edes vähän. Paitsi jos olet pumpannut itseäsi aina heti pienestäkin päänsärystä täyteen lääkkeitä, silloin ehkä ei.
11. Tarkasta lentokentällä lähtöportti usein, mieluiten joka ruudusta jonka ohi kuljet. Se saattaa vaihtua ilman että sitä kuulutetaan ja on hieman ikävää kiitokävellä vartin matka vaihtuneelle portille - varsinkin se kipeä, itseään kannattelematon painava lötkömakaronitaapero sylissä roikkuen.

12. Huomattuasi että lentokoneessa vieressäsi istuu ulkomaalainen, huikkaa hänelle heti surusilmin lapsesi olevan kipeä ja tämän huutaessa on sillä vain kipuja. Saat ymmärtäväisen ja sympatiaa täynnä olevan vastauksen. En tiedä toimiiko suomalaisiin.
13. Vaikka olet lentänyt monia kymmeniä lentoja kokematta korvakipuja, voit olla varma että kipeänä pää tuntuu räjähtävän. Kipu saattaa myös säteillä niskaan asti jolloin edes tieto kokoajan lähestyvästä kodistakaan ei hukuta kipuja.
14. Pääasia on kuitenkin että sairas lapsi nukkuu. Oman kivun kyllä kestää, niin kauan kun saa taaperon pysymään unessa. Lähes koko lennon ajan. Kiitos.
15. Jos et ole loman aikana ehtinyt lukemaan blogeja, älä huoli, kyllä ne siellä odottavat! Vaikka et lukisikaan monia blogeja, voi Bloglovin paukuttaa silti sataa lukematonta postausta! Muilla ei ole ollut kiire ja käytettävissä pelkästään omituista läppäriä väärällä näppäimistöllä.
16. Muistuttaisin vielä uusista käsimatkatavaramääräyksistä jotka astuivat kuun alusta voimaan. Kohtuullinen määrä luettavaa oli ilmeisesti viisi lasten kirjaa, koska yhtäkään ei takavarikoitu. Kamera sekä kameralaukku sen sijaan tutkittiin erittäin tarkkaan, vaikka tarkastajakin hieman kyllä epäili olisko musta huumekuriiriksi.

Kuten ehkä huomattavissa oli, Suomen loma ei siis mennyt ihan nappiin. Lucas sairastui puolivälissä ja tartutti tautinsa sitten muhunkin. Harmi vain että meillä kummallakaan ei tule koskaan sitä kunnon kuumetta niitä pöpöjä tappamaan, vaan kituutellaan molemmat aina ikuisuus tällaisen inhottavan, kaikki voimat vievän räkätaudin kanssa. Onneks ollaan jo parantumaan päin, Lucasta auttoi valtavasti kotiin pääseminen ja isin näkeminen! Tänä aamuna se jaksoi levitellä tavaroitansa jo näin reippaasti:

Kirjoittelen lomasta vielä erikseen, nyt piti vain äkkiä hihkaista että hengissä ollaan! Ja koska olen tosiaan vielä vähän puolikuntoinen ei ajatus oikein kulje joten parempi etten kirjoittelekaan liiempiä vaan alan vain lueskelemaan viikon aikana väliin jääneitä muiden postauksia. Mä en tosiaan seuraa edes mitään jättimäärää blogeja mutta Bloglovin näyttää silti aika hurjaa lukua - 94 lukematonta postausta, saa nähdä milloin olen valmis! Toivottavasti muut ovat terveitä, ciaoo!

Negasekakasa!

Lucas on tämän kuluneen reilun vuoden aikana kasvattanut mun kärsivällisyyttä aivan valtavasti, mutta mitä ilmeisimmin varastanut samalla mun loistavaa vastustuskykyä. Olin taas kipeä! No okei, ei voi sanoa että kovin sairas koska voimat ei kadonneet tällä kertaa ihan täysin ja jaksoin tehdä kyllä edes jotakin toisin kuin viimeksi, eilen tallustelin jopa kauppaan asti.

Yskä ja nuha vaivaa edelleen, mutta taukoamaton aivastelu on vihdoin jättänyt mut rauhaan. Paitsi tietysti ihana ACHOO-syndrooma, jonka olemassaolosta en pitkään aikaan edes tiennyt, ajattelin vain aina että onpa kaikki dorkia kun eivät tajua katsoa valoon jos aivastuttaa. Tiedän kaksi ihmistä itseni lisäksi kenellä tämä on - Lucas ja Stefanin isi. Onko muita? Aamuisin pimeässä makkarissa annetaan Lucakselle aina puhelin vaipanvaihdon ajaksi ja kun se saa näyttöön valon tulee heti aivastus!

Aurinko saa Lugin aina aivastamaan!

Sairaskertomukset ohi, Lucas on siis taas säilynyt terveenä, kuten koko elinikänsä ajan. Se ei ole vieläkään ikinä kärsinyt kuin kerran, pari jostain mininuhasta. Onneks! Kyllä mä olen mieluummin itse kipeä kuin katselen sen kärsimyksiä, tollaista puhumatonta taaperoa kun on niin hankala auttaa kun ei se osaa kertoa missä on vika.

Tai no, osaahan se puhua tosi hyvin, se oppi juuri ensimmäisen kunnon sanansa (vaikkakin onhan mamakin tietysti kunnon sana, mutta kuitenkin). Sana oli kala. Tärkeä sana, sitä tarvitsee tosi usein!

Videossa ollaan juuri aamupalalla joten on aika hämärää, varsinkin kun tuona aamuna Lucas päätti herätä kuudelta, kuten tällä viikolla melko usein on käynyt... Ennen se on uskonut mua ja jatkanut unia kun olen sanonut sille että ei kukaan tahdo herätä näin aikaisin, mutta enää ei onnistu! Onneksi se ei sentään ihan joka aamu tee sitä vaan nukkuu sinne seitsemään, mutta jokainen kerta on musta liian usein!

Mua myös pelottaa kokoajan että Lucas herää kohta jo päikkäreiltä, koska eilen se päätti herätä TUNNIN nukuttuaan! Olin just ehtinyt itse pyöriä sängyssä vartin verran (en ilmeisesti osaa nukkua päikkäreitä edes tollain vajaakuntoisena) kun alkoi kuulua höpötystä ja kaikista yrityksistä huolimatta se ei enää nukahtanut. Yleensä se nukkuu siis kolmisen tuntia, joten voi kuinka meillä olikin mukava loppupäivä... Ei vaan, yllättävän kiltisti se oli vaikka varmasti väsytti!

Myös Lucas on usein sitä mieltä että aamu on alkanut liian aikaisin...

No mutta, ennenkuin se herää alan katselemaan josko raaskisin tilata vaatteita itselleni! Naputtelen netin ostoskoreja aina täyteen kaikenlaista ja sitten karsin sieltä pikkuhiljaa huomaamattani kaiken pois kun "en mä oikeasti tätäkään tarvitse". Mulla olis kaapissa jos jonkinlaista hepenettä mutta oon turvonnut tänä vuonna niin ettei ne näytä kovin kivoilta päällä! Ehkä me lähdetään lenkille jahka Lucas herää... Liikunnan riemusta (siis mistä...) joku toinen kerta, adioos :) !

Kun mama sairastaa...

... vaikka eihän mamalla ole aikaa sairastaa! Vai onko? Kukas beibiä hoitaa? Oon ihan älyttömän harvoin kipeä, ehkä kerran kahdessa vuodessa. Varmaan siksi menen aina niin jumiin, koska en ole sellaiseen tottunut. Vaikka mulle ei koskaan nouse kuume (eilenkin ruumiinlämpö oli 0,2 astetta normaalia korkeampi haha) tappamaan pöpöjä niin silti se pahin vaihe ei yleensä onneks kestä kovin kauaa, nytkin selvisin yhdellä päivällä. Kipeänä olo on kurjaa, mutta hammaskipuisen, huomiota ja hellyyttä kaipaavan taaperon kanssa kipeänä olo on vielä kurjempaa.

Edelleen olo on vähän vajaa, mutta ei mitään verrattuna eiliseen! Lucakselle tulee siis taas hampaita, joten se on nyt oman aurinkoisen itsensä sijaan melkoinen kiukuttelija. Eilen mulla ei ollut kuitenkaan voimia edes kantaa sitä, joten päivä meni lähinnä lattialla maaten. Onneksi sen lempileikki nykyään on tavaroiden tuominen, joten oli helppo "leikkiä" sen kanssa niin että itse vain makas sen kantaessa mulle kaikki palikkansa ja legonsa. Ja onneks Stefanilla oli hyppyvuoro, se oli kahdesta viiteen kotona ja pääsin hetkeks taas peiton alle.

En edes tykkää teestä, mutta pakko oli jotain yrittää tautia vastaan tehdä! Mulla on myös kotona aina leggarit jalassa, mutta nyt oli kokoajan niin kylmä että oli pakko etsiä paksut kolitsit kaapin perältä. Siihen vielä lämpöinen villapaita ja mummon kutomat villasukat niin a'vot, tarkeni jotenkin.

Mä siivoan joka päivä melko innokkaasti, mutta nyt ei kyllä kyennyt. Lucas repi pyykit alas, no, antaa olla. Sen synttärikakun jämätkään eivät vieläkään päätyneet kompostiin, joten jätinpä teepussitkin sitten siihen. En tykkää yhtään jos keittiössä on tiskiä tai tasoilla jotakin, mutta eilen en kyllä pystynyt tekemään asialle yhtään mitään, pakenin vain paikalta.

Lucaksella jäi keittoakin vähän syömättä koska heti kun se sylki lusikallisen pois annoin olla, koska mielessä siinti vain päikkärit sen kanssa (nukuttiinkin sitten 2,5 tuntia). Yleensä heitän ruuanjämät heti samantien pois, mutta sekin tuntui liian raskaalta idealta. Sen ruokapaikan on yleensä oltava tyhjä kaikesta, koska muuten se heittää kaiken lattialle, mutta eilen siirsin vain Lucaksen kauemmaksi pöydästä... Ja illallahan se sitten kippasikin tuon vesilasin pöydälle, oho.

Voi minun nenäliinojani, onneks tämä tapahtui vasta tänään!

Tänä aamuna yli kymmenen tunnin yöunien jälkeen maailma näytti taas hieman paremmalta paikalta, jospa tänään sais syötyä jotain muutakin kuin riisikakkuja! Täytyy toivoa että mun pojat pysyis terveinä, Lucaksen Luis-kaverikin on just toipumassa keuhkoputkentulehduksesta. Nyt taidan kuitenkin yrittää vähän siivota, adiooos :*

Laryngomalasia.

Tänne blogiin päädytään Googlesta tosi usein hakusanoilla, jotka liittyy Lucaksen sairauteen - pehmeä kurkunpää, lääkärikielellä laryngomalasia. Aika harva etsijä on tuskin löytänyt täältä oikeaa, tarvitsemaansa tietoa (sitä voi kysellä ammattitaitoisilta lääkäreiltä, jooko), joten ajattelin nyt kertoa miten tämä sairaus on meidän elämään vaikuttanut. Oireet ovat tosin toki kaikilla yksilöllisiä, toisilla pahempia ja toisilla lievempiä. Mun sanomiset perustuu ainoastaan omiin kokemuksiin sekä meidän lääkäreiden lausuntoihin.

"Laryngomalasia on synnynnäinen kurkunpään rakennevika, jonka hallitsevana oireena on rasituksessa paheneva vinkuva sisäänhengitys (stridor). Oireet huomataan usein muutaman viikon iässä. Pahimmillaan oireet ovat noin puolen vuoden iässä ja loppuvat yleensä ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. Koska laryngomalasian oireet helpottavat ja loppuvat ajan mittaan, leikkaushoitoa ei yleensä tarvita." teksti: Wikipedia

Lucaksella laryngomalasia todettiin parin viikon ikäisenä, siitä lisää täällä. Saatiin diagnoosi Innsbruckin lastenklinikalla jossa lääkärit vakuutteli ettei se ole mitään vakavaa ja että se on yksi yleisimmistä synnynnäisistä sairauksista, mitä vauvoilla on. Meidän oma lastenlääkäri (uusille lukijoille tiedoksi: neuvolan sijaan Itävallassa käydään aina lastenlääkärillä) sanoi ettei harmittomampaa sairautta vauvalla oikeastaan voi ollakaan. Lucaksen hengitys on aina ollut kuorsaukselta kuuluvaa rohinaa, ei vinkunaa (onko tuo edes sana?).

Kuten Wikipedian tekstistä ilmenee, laryngomalasiaan ei oikeastaan ole hoitokeinoa, koska pientä lasta ei mielellään turhaan nukuteta. Meille lääkäri sanoi, että jos oireet ovat 3-vuotiaana edelleen huomattavan suuria, voidaan kurkunpää operoida. Yleensä se kuitenkin kovettuu ajan myötä itsekseen, en osaa sanoa kuinka suuri osa lapsista täytyy leikata.

Diagnoosin jälkeen käytiin ensin pari kertaa kuukauden välein Innsbruckin kurkkunenäkorvaklinikalla (sairaanhoitajakaverini sanoi ettei tätä voi suomentaa paremmin!) tähystyksessä. Eräällä keskustelupalstalla törmäsin toiseen laryngomalasiapotilaan äitiin (suomalaiseen siis), joka ihmetteli että ei hänen lasta ole koskaan tähystetty. Maassa maan tavalla, musta oli ihan mukava käydä aina tarkastamassa että kaikki on kunnossa.

Innokas pikku-Lucas matkalla Innsbruckiin tammikuussa, tais tietää kurjan tähystyksen olevan edessä!

Sittemmin ollaan käyty kontrollissa kolmen kuukauden välein. Enää en oikein tiedä miksi, koska laryngomalasia ei tosiaan voi pahentua, kurkunpää voi ainoastaan joko kovettua tai pysyä samanlaisena, ei pehmetä enempää. Alkuun se oli tosi ahdas, sanoi tohtori, mutta melko pian se alkoi jo kovettua. En itse ole pystynyt huomaamaan rohinassa muutosta koska olen kuunnellut sitä kokoajan lähes vuoden, mutta ihmiset, jotka tapaavat Lucasta harvemmin sanovat että muutos on ollut valtava.

Ensimmäisellä kontrollikerralla Lucas oli noin puolentoista kuukauden ikäinen. Meille oli kurkkunenäkorvatohtorin tapaamisen jälkeen seuraavaksi päiväksi laitettu lastenklinikallekin vielä toinenkin aika, jossa oli lastenlääkärin lisäksi jonkin sortin psykologi paikalla! Se kyseli tosi tarkkaan kaikkea, Lucaksen syömisen ja nukkumisen lisäksi sitä, kuinka ME voidaan, siis me vanhemmat. Bitte?

Tämä leidi oli tosi innoissaan siitä, että pystyin täysimettämään ja siitä, että Lucas kasvoi niin mainiosti. Se kertoi, että laryngomalasiaa sairastavien lasten vanhemmat eivät usein saa beibin kuorsaukselta nukuttua ja ovat muutenkin tosi stressaantuneita, jolloin äidin maidontuotantokin tietysti vähenee tai loppuu kokonaan. Mä sitten ihmettelin että jos lääkärit ovat mulle vannottaneet että kaikki on kunnossa eikä Lucakseen satu ollenkaan eikä sairaus voi paheta, niin mistä mun pitäisi stressata? Totuin siihen kuorsaukseen heti, musta oli ihana kuulla kokoajan että Lucas hengittää.

Onneks Innsbruck on kaunis kaupunki, siellä käy oikein mielellään!

Lucaksen kurkunpää oli siis tosi ahdas, mutta ahtaampikin voisi olla. Silloin myös hengitys kulkisi huonommin ja se olisi vauvalle vaivalloisempaa, joillekin saattaa tulla jopa hengityskatkoja. Lucas ei kuitenkaan ole koskaan kärsinyt sellaisia, ainut mistä se on välillä kärsinyt on se, että se on kuorsannut niin kovaa että on herännyt siihen itse! Syöminen on myös aina ollut aivan ongelmatonta, joka ei kaikilla laryngomalasiavauvoilla välttämättä suju.

Meidän elämään tämä vaiva ei ole siis kummemmin vaikuttanut, Innsbruckiin ajeluja lukuunottamatta. Lastenlääkärimme sanoi, ettei vauvauinnille ja sukeltamiselle ole mitään estettä. Nykyään Lucas rohisee lähinnä silloin kun on todella innostunut jostain. Välillä myös nukkuessa, mutta melko harvoin. Jos se konttailee pitkään ympäriinsä, myös silloin hengitys saattaa alkaa rohisemaan, jolloin sen ensi kertaa kuulevat ihmiset kysyy "Onko sillä vähän nuhaa?".

"Potilaalla" on usein hymy herkässä, varsinkin hyvien päikkäreiden jälkeen ♥

Ehkä tästä oli jollekin huolestuneelle mamille hyötyä, ehkä ei. Meidän lähipiirissä on kuitenkin ollut jonkin verran oikeasti vakavia sairauksia, joten tämä ei oikeastaan edes tunnu sairaudelta kun tietää että Lucasta ei ole koskaan sattunut mihinkään. Lukeekohan tätä joku muu laryngomalasiapotilaan mami, lukisin mielelläni kokemuksia! Lisäksi lukisin enemmän kuin mielelläni kokemuksia myös muista vauvojen sairauksista, niistä vakavemmista ja lievemmistä - vaikka ihan korvatulehduksesta, sitäkään kun ei meillä ole vielä koskaan sairastettu. Vielä! Tervettä viikonloppua kaikille! :)