Nyt mä ansaitsen aplodeja! Vihdoin tein sen, mistä olen en tiedä kuinka monta kuukautta puhunut! Ei, en vieläkään pakannut sairaalakassia tai laittanut vauvalle pesää valmiiksi tai muuta höpönlöpöä jonka ehtii tietysti mainiosti tehdä supistustenkin lomassa, vaan ... LEIKKASIN LUCAKSEN HIUKSET! Tässähän ei ollut kyse esimerkiksi laiskuudesta tai äidiltäni perimästäni varsin kivasta "ehtiihän sen tehdä myöhemminkin"-ominaisuudesta, vaan en vain yksinkertaisesti ole raaskinut.
Koska hei, olihan ne kiharat ihanat - jopa mun "pojille kuuluu poikien tukka"-isini sanoi että ne on komeat (tosin se ei ehkä erottanut Skypen välityksellä kunnolla kuinka pitkät ne oikeasti olikaan...). Kun Lucas sunnuntai-iltana iltamysliä syödessään maitoisilla käsillään taas jälleen kerran haroi ärsyyntyneenä hiuksia pois silmiltään, päätin että nyt ne lähtee. Itkua pidätellen, Stefanilta olematonta tukea saaden pysyin päätöksessäni joka ensin tuntui huonolta, mutta pienen totuttelun jälkeen pää näyttikin älyttömän hyvältä! Meinaan tältä:
Suurimman kiitoksen ansaitsee Salla, joka kärsi samasta ongelmasta mutta lopulta kuitenkin raaski ja näytti että kyllä ne pojat säilyy ihan yhtä ihanina myös ilman sitä tukkataivasta! Onneks Lucaksen kiharat on tosiaan isiltä perityt joten ne ovat uusiutuva luonnonvara - kyseessä ei ole pelkät vauvakiharat, vaan niitä riittää kyllä koko loppuelämän. Muuten en varmaan oliskaan raaskinut niitä pois pätkiä!
Lucas on myös onnellinen uudesta päästään, koska enää ei ole kokoajan jotain ärsyttävästi silmillä, ruokalappua laittessa tukka ei jää inhottavasti nappien väliin ja mikä sen mielestä varmasti parasta - hiustenpesu ei kestä enää yhtä kauaa! Lucas rakastaa kylpemistä ja suihkuttelua, mutta se hiustenpesu on sen mielestä aivan kauheaa ja pitäis olla ohi sekunnissa! Muistaakseni suvun muillakin pienillä pojilla on ollut tätä ongelmaa ... ?
Me tykätään! Stefan tosin sanoi että lähti liian vähän, mun mielestä ensin liian paljon mutta sehän onkin vallan mainio, eikös! :)
