And isn't it ironic ...

Alustukseksi: mulla on ollut oksennustauti viimeksi joskus 14-15-vuotiaana. Meidän perheessä on ollut oksennustauti kerran, jolloin silloinkin ainoastaan Stefan kärsi siitä. Mulla oli viime lauantaina pääsykokeiden ensimmäinen osa - ja mitä tapahtuu! Stefan tuo torstaina töistä mukanaan kiukkuisen, jo puoli työpaikkaa kaataneen oksennustaudin joka tarttuu myös muhun! Aivan käsittämätöntä mikä tuuri.

Heräsin siis perjantaina puolenyön jälkeen pahaan oloon ja siitähän se riemu repesi. Sain lopulta nukuttua muutamia minimaalisia pätkiä kunnes aamulla oli lähdettävä kohti Innsbruckia. Toisaalta oli siinä myös jotain hyvää - koska olin niin kuolemanväsynyt ei mua jännittänyt tippaakaan! Koe oli myös siinä mielessä kiva että sain huomata että olin todellakin harjoitellut tarpeeksi, ainoa vain että aikaa tehtäviin oli äärimmäisen vähän (eikä se johtunut pelkästään mun väsymyksestä, muutkin sanoivat että oli hyvin hankala). En kuitenkaan kovin suuria toivo, reilun viikon päästä tulee tieto jatkosta.

Tauti saavutti lauantaina myös Lucaksen jonka paras ystävä olikin ämpäri koko päivän. Jos jotain hyvää täytyy sanoa niin ainakin se että oksennustauti on nopiasti lusittu eikä se jää lenssun tavoin päiväkausiksi häiriköimään. Floriankin oksensi kahdesti, mutta se oli aivan yhtä villi pöllöpää kuin normaalistikin ja riehui miten sattuu joten en tiedä lasketaanko sen sairastaneen sitä...

Nyt on ollut jokseenkin tyhjä olo lasten nukkuessa koska viimeiset miljoona kuukautta se aika on aina mennyt joko autokoulun teoriakokeeseen tai tuohon pääsykokeeseen reenatessa. Ja nyt ne on yhtäkkiä molemmat ohi! Päiväuniaika on mennyt nyt useimmiten niinkin jännittävästi että olen laittanut musiikit korville ja joko kokannut tai siivonnut... On niin ihanaa kun ei tarvitse siivota kiireisesti lasten kanssa että voi sitten hyötykäyttää niiden uniajan vaan voi ihan rauhassa touhuta!

Lucaksesta ei saa nykyään enää muutakuin tällaisia kuvia: se sanoo "Ota musta kuva" ja on muka ei huomaavinaan ja sitten katsoo tollain ... parempi toki kuin se että juoksisi karkuun!

Jos jotain muuta hauskaa: mun "kodinhoidontuki" (vai onkohan Kbg jotenkin siihen verrattavissa) loppuu kesäkuussa MUTTA - Stefan jää vielä neljäksi kuukaudeksi lasten kanssa kotiin! Mulla on tuesta variaatio 20+4 joka tarkoittaa sitä että yksi vanhempi saa käyttää maksimissaan 20 kuukautta ja JOS toinen vanhempi haluaa niin hän voi käyttää lopun 1-4 kuukautta, jos ei, se vain menee hukkaan. Nyt kun ollaan kesällä muutenkin muuttamassa ja Stefan etsimässä uutta työpaikkaa niin mikäs sillä siinä onkaan etsiessä! Saa totutella lapset rauhassa uuteen päiväkotiin ja muutenkin viettää paljon aikaa Papin kanssa, ihanaa.

Nyt heräsi ensimmäinen joten en jää odottelemaan että toinenkin herää vaan sanon että heippa, olkaahan joskus skypessä ♥ ! Jos jollakin on joku ehdoton toive mistä haluaisi kirjoitettavan niin kertokaa, nyt mulla on taas hetkeksi aikaa :) !

Hello, it's us!

Puhh! Lyhyestä virsi kaunis: mulla oli ennen joulua vihdoin ja viimein se autokoulun teoriakoe. Lääkärintodistuksen saaminen kesti kaikkine paperitouhuineen niin pitkään että jouduin istumaan koko teoriakurssin uudestaan. No hard feelings, onneks ei maksanut mitään, ohi on ja sitä rataa, pääasia että sain vihdoin tehtyä sen typerän kokeen. Paitsi että en päässyt kuin yhden moduulin läpi, joten jouduin uusimaan toisen moduulin joka taas kesti koska oli joululomat ja mitä vielä. No, pääsin sen sitten onneksi läpi, enää ei puutu kuin ajotunnit ja inssi!

Lisäksi mulla oli Innsbruckissa kielidiplomikoe, jota vieraskielisenä tarvitsen kouluun hakemiseen. Onneksi sitä varten mun ei tarvinut kuin opetella muutamia kielioppiasioita jotka puheessa on unohtuneet, muuten koe oli hyvin iisi. Pari tekstiä, kuullunymmärtämisiä, lyhyitä esseitä sekä suullinen osio. Stressiä tuotti ainoastaan se että diplomin tarpeesta ilmoitettiin hyvin myöhään, kokeita on erittäin harvoin, se kesti 4-5 tuntia ja ainoa sopiva oli Stefanin yhtenä vuoden tärkeimmistä työpäivistä (eli Hahnenkammrennen-Weißwurstparty-perjantaina).

Noo, been there, done that. Diplomin saatuani sain sitten vihdoin lähetettyä kouluhakemukseni joka sisälsikin vaivaiset 23 sivua kaikenmaailman papereita - ja ehdin kuin ehdinkin ja viime viikolla saapui pääsykoekutsu, kahden viikon päästä on ensimmäinen osio.  Paperihommat sikseen - mitäs muuta meille kuuluu? Ei mitään kummempia, odoteltiin kovasti talvea ja joulun jälkeen se sitten vihdoin tuli! Tämä oli mun seitsemäs jouluni Tirolissa - ja seitsemäs musta sellainen. Tokihan yli 2000 kilometrissä on ollut aina lunta, mutta laaksossa ei.

 

Mieletöntä kesää seurasi siis upea syksy sekä alkutalvi. Vaikka lunta ei herunut, muistin silti olla kiitollinen siitä että aurinko jaksoi melkein joka päivä paistaa täysin pilvettömältä taivaalta - olisihan sitä voinut sataa vettä tai räntää vaakasuoraan. Silti, me toivottiin kovasti että kunnon talvi vihdoin ilmoittaisi itsestään ja onneksi se sitten vihdoin tuli! Jälleen kerran Tirolille tyypilliseen tapaan tuli monta päivää putkeen lunta ja kun taivas vihdoin aukesi, oli maisema aivan uskomattoman kaunis.

Mun sisko aina käskee kirjoittaa blogia ja kun vastaan olevani kiireinen se ihmettelee että miten muka voin olla! Aamupäivät kuluvat milloin missäkin touhuissa lasten kanssa, heidän mennessä päiväunille treenaan pääsykokeisiin, sitten touhutaan taas ja heidän mennessä yöunille joko treenaan jälleen pääsykokeisiin tai katsotaan Stefanin kanssa iki-ihanaa Walking Deadia! Istun tässä tietokoneella ainoastaan lasten ollessa nukkumassa jolloin usein ajattelen että "käyn vain äkkiä" jolloin teen vain jotain höpöhöpöjuttuja ajatellen että en ehdi kirjoittamaan.

Mutta nyt sen tein! Ei me siis oikeasti olla mitään älykiireisiä vaikka mähän käyn nykyään jopa töissä ! Haha, naapuri kysyi voisinkohan auttaa heidän pienessä hotellissa parina iltana viikossa ja mähän suostuin - aivan mahtava mahdollisuus totutella pikkuhiljaa lähes 3,5 vuoden kotona olon jälkeen jälleen työelämään. Mitä tulee kotiäitiyteen, olen täysin keskieurooppalaistunut: haluan olla mahdollisimman pitkään mahdollisimman paljon lasten kanssa kotona kun he vielä pieniä ovat.

Siksikin on hyvä että ammattikorkealinjalle jolle olen hakemassa, on erittäin hankala päästä. Koulupäivät saattavat venyä tosi pitkiksi, kun taas työpaikat joille syksyllä aion hakea, ovat maksimissaan 18-21h/viikko. Olen aina ollut hurja tekemään töitä, mutta kauhistuttaa ajatus että olisin 8-10 tuntia päivästä erossa lapsista kun he ovat vielä näin pieniä. Yritän ehdottomasti ihan parhaani haun kanssa mutta mulla on nyt sellainen asenne että tänä keväänä käyn vähän niinkuin vain katsomassa millaiset pääsykokeet ovat ja ensi keväänä haen sitten ihan sata lasissa.

Mitäpä muuta - kirjoitettiin joku aika sitten talosta myyntisopimus ja pari viikkoa sitten löydettiin täydellinen asunto Innsbruckista. Oltiin jo asennoiduttu siihen ettei löydetä ikinä mitään, muutetaan vain vuokralle ja etsitään samalla kunnes tämän kyseisen asunnon hinta alkoi pudota. Tällähetkellä odotellaan mitä meidän talon ostaja sanoo - jos hän maksaisi vähän aiemmin saatettaisiin hyvinkin ostaa kyseinen asunto, myyjällä kun on kova kiirus saada se myytyä ja on valmis laskemaan hintaa entisestään aika hurjasti!

Tämä oli nyt vain tällainen yleinen kuulumispostaus - kaikilla menee siis hyvin! Lapset on ihania omia itsejään, Florian ei osaa sanoa mitään muuta kuin "Papa" (eli isi) ja Lucas hallitsee molemmat kielensä mainiosti. Mun äiti oli juuri täällä viikon ja hyvin ymmärsivät toisiaan! Silloin molemmat lapset sattuivat olemaan kipeänä joten ei päästy touhuamaan mitään erikoisuuksia, mutta onneks kotonakin on kivaa!

Pienensin jo hirviän kasan kuvia kunnes tajusin että eihän ne mahdukaan tähän! Siispä jätin kaikki ihanat talvikuvat pois ja laitan ne heti omaan postaukseen jonka lupaan laittaa vaikka heti huomenna, ainakin sukulaiset ja Tirolifanit kun tykkää katsoa pelkkiä kuviakin! Siksikään tässä ei nyt juuri Lucaksesta ole kuvia, siitä kun ei sisällä oikein saa mitään normaaleja kuvia! Anyhow, sellaista kuuluu meille, entäs teille? Paljon terveisiä kaikille ♥ !

Ps. Sandra, oletko vielä täällä? Mitä kuuluu, joko vaavi on maailmassa, onko se tyttö vai poika, minkä nimen se sai jajajaja ! Kerro mitä teille kuuluu :) !

Missä on ne illat joina meri on musta

Tirolissa (kuten käsittääkseni koko maassa) on ollut kesäkuun lopusta asti kuuma. Ei vähän lämmin, vaan Afrikan ilmastoon verrattavissa oleva järjetön helle. Suomen hellerajalle, 25 asteeseen, laskeudutaan öisin ja se tuntuu hurjan viileältä - onhan se kymmenen astetta vähemmän kuin päivisin varjossa, saati auringossa.

Pahimmillaan Innsbruckissa on mitattu 38,2 astetta. Jokaisen kuuman päivän aikana, litroittain hikeä valuessani, koitan vain ajatella että ainakin olen sentään koko kesän vain lomalla! Tai siis, älkää ylirasittuneet kotiäidit vetäkö herneitä nenuun, tarkoitan siis että en ole oikeissa töissä. Siinä kun on vissi ero vietätkö päivää työvaatteet päällä ilmastoimattomissa sisätiloissa vai bikinit päällä järvessä lilluen nauravia lapsia uimarenkaalla ajeluttaen.

Jos olisin kesäihminen ja halunnut elää maassa jossa on aina lämmin, olisin loogisesti sellaiseen muuttanut! Mutta mä muutin Keski-Eurooppaan, mukavan viileille Alpeille! Je-bouu! Näin kuukauden jatkuvan tappohelteen jälkeen alkaa hiljalleen huumori loppua ja olisin varmasti muuttanut lämpöpakolaiseksi Suomeen ellei nämä helleputket aina välillä hellittäisi ja olisi edes yhden päivän viileämpää.

Täällä päin siis pitkään jatkuvat helteet päättyvät lähes poikkeuksetta aina myrskyyn - huisin hieno ukkoskuuro ja edes yksi päivä jolloin ei tarvitse kastella kukkia ja uusia nurmikoita. Kuten sunnuntaina! Iltapäivällä lämpötila oli vielä yli kolmessakymmenessä, sitten alkoi yllättäen sataa ja pienen hetken jälkeen näytti tältä:

Mieletön raekuuro! Jossain oli tullut jopa golfpallon kokoisia, meillä onneksi vähän pienempiä. Puolet kukista tuhoutui mutta auto onneksi säilyi täysin vaurioitta!

Lucaksella taitaa äitinsä kylmien pohjolageenien sijaan olla enemmän keskieurooppalaisia geenejä, hän kun totesi raekakkuja noin viisi minuuttia tehtyämme "Hrrr, on kylmä, mennään sisälle". Olisikin! On tämä ollut ihana kesä kaikinpuolin näiden tolvanoiden kanssa mutta silti voi talvi, odotan sinua niiiin! Miellyttävää kesän jatkoa muuallekin päin Eurooppaa, oli lämmin tai kylmä!

Helleterkut

Pahoittelen blogihiljaisuutta, mutta kesä on jälleen saapunut Tiroliin (moneskohan kerta tänä vuonna, joku kuudessadas?) tuoden mukanaan paitsi kammottavat helteet, myös aivan upeat ukkosmyrskyt! Jos iltaisin olisikin ollut aikaa istua tässä, on ollut niin hurja myrsky että enpäs olekaan laittanut Lucasta aikaisin nukkumaan vaan ollaan yhdessä ihasteltu salamoita ja sitä hillitöntä jyrinää.

En ole auringonottajaihminen, joten nyt kun pojat nukkuvat samaan aikaan en makaakaan pihalla, vaan ajattelin teille tulla vielä äkkiä kertomaan kuulumisia. Tai oikeastaan vain laittamaan kuvia, en uskalla kovin pitkään tarinoida koska jompikumpi tai kummatkin saattaa herätä hetkenä minä hyvänsä!

Vielä pari viikkoa sitten satoi viisi (!) päivää putkeen taukoamatta ja oli niin viileää ettei sateen loppumisenkaan jälkeen ulos voinut mennä ilman noin paksuja vaatteita! Uhmattiin kylmyyttä ja haettiin Florianin kanssa Lucas päiväkodista ja Puppanen uinui puolet matkasta, olipas rauhallista lenkkeillä kun ketään ei tarvinut kantaa tai viihdyttää eikä kukaan karjunut!

Sitten alkoi vähän lämmetä ...

... ja vähän enemmän ...

Illatkin on olleet hirvittävän lämpöisiä, mutta vielä pahempaa (vai parempaa?) oli luvassa!

En ole vielä ostanut pojille sellaista kunnon polskinta-allasta, mutta näköjään tämä ammekin riitti ensi hätään!

Sellaista tänne! Ja nyt heräsi ensimmäinen joten adios, jahka toinenkin herää niin meitä odottaa maauimala ja vähän isommat uimamahdollisuudet! Ihanaa kesän alkua kaikille jotka siitä tykkää, vähemmän kesäihmisille: ei se onneks kauaa kestä, pian on taas talvi! :)

Kiireinen tammikuu

Puhhuh! Ensin meillä oli viisi päivää vieraisilla minun rakas siskokulta ja hänen hurmaava nelivuotiaansa, minun kummityttöni Luna. Sitten oltiin yksi yö keskenämme ja seuraavana päivänä saapui minun armas äitini. Sitten minä tulin hyvin kipeäksi. Olenpa tainnut täälläkin mainita siitä, että ollessani kipeä en koskaan saa kuumetta vaan kituuttelen sellaisessa nuhayskässä ikuisuuden. Edes synnytyksissä lämpö ei ole noussut siitä 36 asteesta mihinkään joka on herättänyt hoitsuissa ihmetystä.

No, nyt nousi! Enpä todellakaan tiedä milloin mulla olisi viimeks ollut lämpöä ennen tätä, joten 39 asteen kuume oli erittäin raaka, varsinkin kun piti samaan aikaan pitää Florian tyytyväisenä. Korkeimmille voimille kiitos siitä että äiti oli edelleen silloin vielä täällä, koska se viihdytti Lucasta niin ettei sen sentään tarvinut kärsiä siitä tylsyydestä. Toki vähän harmi että loppupäivät menivät niin että mä makasin vain sohvalla, mutta aina ei voi voittaa. Onneks äiti tietänee että on tervetullut meille milloin vain ehtiikään, nyt kun meillä on niin ihanasti tilaa!

Tilaa on tosiaan edelleen reilusti, osaksi huonekalujen puutteesta johtuen. Viedessään mun siskon ja Luna-neidin Münchenin lentokentälle otti Stefan äitinsä mukaan ja he poikkesivat Ikeaan Saksan puolelle, koska siellä suuri osa tavaroista on halvempaa kuin Itävallan puolella. Mukaan tarttuikin esimerkiksi pari Kallaxia joista rakennellaan ihana kirjahylly meille, musta kirjat kun ovat yksi kauneimmista sisustuselementeistä! Pelastin ennen remonttia anopilta 21-osaisen valtavan kokoisen kirjasarjan jonka se meinas heittää mäkeen, ne sopii täydellisesti Kallaxin lokeroihin!

Mutta sisustuksesta lisää höpöjä myöhemmin, tämä oli nyt vain tällainen pikainen päivitys että elossa ollaan mutta tämän pidempää en ehdi tarinoimaan, kuvat ehdin ehkä pienentämään! Florian on edelleen samanlainen possu kuin ennen jolle ei juuri kelpaa muu kuin syli, joten näin iltaisin menee hetki ennenkuin saa kaikki asiat hoidettua. Milloinhan se huomaa että elämä on ihan kivaa vaikka ei oliskaan kokoajan mamin sykyssä? Noo, ei parane valittaa, onneks se on tyytyväinen edes silloin, voishan se kitistä vaikka kokoajan! Terveisiä talven keskeltä!

A very merry Christmas...

Houhouhouu, täällä ollaan! Oon kirjoittanut teille hirvittävän useasti - öisin, unissani! Se onkin ainoa aika jolloin mulla olis ihan oikeasti aikaa, mutta meidän talossa nukutaan öisin, ihan joka iikka (varsinkin minä). Tälläkin hetkellä mua odottais ties ja mikä tärkeämpi, mutta ajattelin että kaikki saa nyt tosiaan vielä hetken odottaa ja vihdoin ja viimein kerron kuulumisia ja laitan kuvia, koska aika harvan kanssa tulee esimerkiksi skypeiltyä! Suomen suunnilta kantautui vieno toive jostakin ihanasta joulupostauksesta, olkoon tämä sekamelska moinen!

Jos joku on jo ehtinyt pohtimaan johtuuko mun hiljaisuuteni eräästä syystä jota useammastakin blogista on syksyn mittaan jouduttu lukemaan, niin ehei, siitä ei ole kyse - meidän parisuhde voi varsin mainiosti! Samoin mitään kolmatta termiittiä ei todellakaan ole tulossa (never say never, mutta minä kyllä sanon, lapsiluku on täynnä) joka väsyttäisi tätä mamia. Väsynyt olen muutenkin erittäin harvoin, sillä Florian herää nykyään normaalisti maksimissaan kerran yössä, välillä vasta aamulla yhtäaikaa meidän kanssa!

Koska herra nukkuu yöt tosiaan niin mahtavasti, annettakoon sille anteeksi se että päivisin moinen touhu oli ennen sen mielestä täysin turhaa. Onneks nyt parin viikon sisällä se on alkanut oppimaan että päiväunet on sittenkin ihan kiva juttu, koska se on myös siten paremmalla tuulella ja viihtyy hetken myös jossain muualla kun kanniskeltavana. Aiemmin se oli ainut paikka missä se oli tyytyväinen, liikkuvassa sylissä. Ei siis riittänyt että esimerkiksi istui lattialla Lucaksen kanssa samalla jotain rakennellen, vaan häntä kantavan ihmisen piti liikuskella, tai vähintään seistä. Mutta sitten taas jos yritti tehdä samalla jotain järkevää, vaikkapa viikata pyykkejä, niin sepäs ei sopinutkaan!

Florian on kuitenkin ihan perustyytyväinen kaveri jos se on nukkunut ja kunhan asiat menee kuten hän haluaa. Lucashan oli varsin helppo beibi, joten tällaisessa sylipossuitkumaakarissa on ollut vähän totuttelemista, mutta kuten sanoin, onneksi se nukkuu öisin niin uskomattoman hyvin (pahoittelut, V & E...) että sen kanssa on melko harvoin hermo kireällä ja jos meinaa olla, niin sille ei tarvitse kuin vähän venyttää suupieliä niin sieltä tulee takaisin sellainen hymy joka sulattaa joka sydämen! Lucas taas ottaa vauvahelppouttaan nyt triplana takaisin, sen uhma sekoitettuna mustasukkaisuuteen on välillä aivan täysin käsittämätöntä, mutta yritän sen parhaita keksintöjä todistaessa vaan miettiä että ei tätä ainakaan vuosikausia kestä, pelkät vuodethan kuluu nopeasti!

Meidän joulu menee ihan rauhassa kotona, tänä vuonna anoppi tuleekin meille eikä toisinpäin koska meidän kodithan vaihtuivat. Porkkanalaatikko onnistui viime jouluna niin hyvin että tein täysin samasta ohjeesta nytkin, huomenna näkee suosiko onni toistekin. Perunalaatikkoa en edes yrittänyt koska se oli viimeksi niin katastrofi! Kenties tässä toimii ne vuosikaudet, ehkä se joskus onnistuu... mites siskokulta, yrititkö?

Stefanilla ei olekaan kuin huominen vapaa joten mä touhuan nyt äkkiä vielä loput hommat valmiiksi ja painun unimaan jotta herään pirteänä viettämään ihanaa jouluaattoa. Ja näin kun ajattelee, jotainhan on pakko mennä ihan pieleen, eikös! No, toivotaan tietysti että ei, lähtökohdat on kuitenkin ihan hyvät. Paitsi että meillä ei ole yhtään lunta. Hyvä jos edes vuorenhuiput valkoisina. Yllättävää. When you're still waiting for the snow to fall, doesn't really feel like Christmas at all... Noo, kyllä tuntuu, on näitä lumettomia jouluja tässä tullut jo muutama vietettyä. Ehkä sitten tammikuussa!

Oli miten oli, IHANAA JOULUA JOKAISELLE ♥ ! Täällä tosiaan ollaan ja teitä ajatellaan, tänne asti ei vain ajatus aina ehdi juosta! Eiköhän se tästä pikkuhiljaa, jos tuo pienempi tonttu nyt meinaa tosissaan alkaa viihtyä muuallakin kuin mamin sykyssä! Isot jouluhalit kaikille meidän koko poppoolta!

Kiirekuun viimeinen

Jaahas, mistähän sitä aloittaisi melkein kolmen viikon tauon jälkeen? Kiireiden päivittelyistä? Pienen, pian neljä viikkoa täyttävän Florianin kuulumisista? Hieman suuremman Lucaksen syntymäpäiväjuhlista? Meidän ihanista Suomivieraista? Yhdessä yössä saapuneesta lyhyestä talvesta? Vai kenties eräästä ihanasta asiasta, jota ollaan nyt toukokuusta asti odotettu ja joka viime viikonloppuna vihdoin ja viimein toteutui? Kyllä, me asumme jälleen kotona ♥ !

Vaikka koti ei ole vielä täysin valmis, on elo täällä noin tuhat kertaa miellyttävämpää kuin siellä pimeässä, ahtaassa väliaikaiskämpässä keskellä metsää. "Ei täysin valmis" tarkoittaa siis sitä että täältä puuttuu esimerkiksi ulko-ovia lukuunottamatta kaikki ovet, sisäpuolen ikkunalaudat ja parvekekin käsittää tällähetkellä vielä ainoastaan muutaman hassun laudan. Mutta kaikki elintärkeä löytyy - vertauksena: mun eräät sukulaisethan muuttivat myös remontin jälkeen hyvissä ajoin uuteen kotiin eikä heillä ollut suihkua ensimmäiseen kolmeen kuukauteen... Oliko edes lämmintä vettä, en muista? Ja perheessä myös kaksi pientä lasta, ai että!

Noo, ei sentään ihan näin pieniä kuin Florian! Käytiin sen kanssa tiistaina ekaa kertaa meidän lastenlääkärillämme (joka onneks oli leikannut sen oudon pitkän lettinsä pois ja oli taas komea oma itsensä) joka totesi kaiken olevan perfekt eikä löytänyt moitteen sijaa, parin viikon päästä sitten lonkkaultraan. Florian on valitettavasti yhtä ahkera puklaaja kuin Lucas oli, mutta kasvu on siitä huolimatta hurjaa joten ei tarvitse muuta kuin laulattaa pesukonetta joka sekin on niin ihanaa kun sitä ei ole kuukausiin voinut tehdä!

Kotiinmuutto on tosiaan ottanut erittäin suuren osan mun ajastani, koska täällä riittää hommaa aivan kokoajan, nytkin mun pitäis tehdä vaikka ja mitä mutta ajattelin että suon teille nyt edes tällaisen pienen hetken, josko se helpottais ihmisten ikävää! Tätä suurempaan en kyllä nyt pysty venymään, koska Stefan tulee ihan pian töistä enkä tahdo hukata meidän yhteistä aikaa läppärillä istuen! Koitan joku ilta taas ehtiä kirjoittelemaan joitakin terveisiä jostakin aiheesta - järjestys lienee edelleen aika sama ainakin sukulaisille, muut kertokoon jos on jotain tiettyä mielessä, siihen asti kiiremuii!