Nelivuotias

Huhuu, lupasin tulla kertomaan myös Lucaksen synttärikuulumiset ja nyt kun ei just tällähaavaa ole mitään isompia koulujuttuja tehtävänä tai tekstejä luettavana, on vähän hyvää aikaa ennen seuraavia! Kun herää viikonloppuisinkin ennen kuutta, on hyvin aamuisin aikaa vaikka ja mille... Meillä todellakin pätee "My kids are the reason I wake up every morning. Really freakin' early. Every. Single. Morning." !

Lucas on edelleen avoin ja puhelias tyyppi tuttuja kohtaan. Tuntemattomista sen sijaan se ei nykyään enää aluksi pidä ja saattaa mennä hyvinkin kauan ennenkuin se lämpeää. Paitsi jos ne "tuntemattomat" (ts. esimerkiksi Stefanin isin uusi naisystävä tai ihmiset joiden näkemisestä on kulunut niin kauan ettei se enää muista niitä, esimerkiksi Stefanin vanhoja työkavereita) ovat meidän kotona, silloin se on alusta asti oma iloinen itsensä ja hakee heitä heti leikkimään.

Päiväkodin aloitus syyskuussa oli siksikin melko hankalaa. Totutus kesti kauan, mutta onneksi siellä sattui olemaan juuri samoja ongelmia poteva poika joten saatiin molemmat vertaistukea, Lucas Jonakselta ja mä Jonaksen mamilta ja papalta! Siellä me sen äidin kanssa istuttiin monen monta aamupäivää ja pohdittiin että kuinkahan pitkään meidän täällä vielä pitää hengailla... Lopulta Lucas alkoi viihtyä ja totesi mulle "Lähde vaan kauppaan, heippa!" ja seuraavana päivänä myös Jonas hääti äitinsä pois! Päiväkodille kiitokset lapsenmukaisesta totutuksesta, joka paikassa ei näin ole.

Lucas viihtyi siis monta viikkoa päiväkodissa ja kertoi iloisena aina mitä olivat tehneet. Kunnes eräänä maanantaiaamuna hän totesikin ettei halua mennä eikä todellakaan aio syödä mitään Jausea (itse tehtävä eväs jonka syövät noin kello 10 aikaan). Ja tätä lystiä kesti taas piiitkään, joka aamu sama virsi. Hoitopäivän aikana (joka kestää siis noin 3-3,5h) se ei puhunut kenenkään kanssa saati leikkinyt, ulkonakin vain istua tönötti tätien kanssa. Nyt alkaa taas näkyä valoa tunnelin päässä, eilen oli syönyt jo koko Jausen, toivotaan että tämä tästä helpottaa!

Se siitä, entäs muuten? Lucas on edelleen autofriikki eikä halua katsoa enää edes Prinsessa Sofiaa koska se on muka tyttöjen ohjelma. Yritän kovasti aina painottaa että ei ole olemassa tyttöjen tai poikien ohjelmia vaan ihan voit katsoa mitä haluat, mutta ei mene läpi. Dora The Explorer on sentään vielä hauska - ehkä koska siinä opetellaan myös englantia josta Lucas on kovin innostunut. "We did it, we did it!" se laulaa jos esimerkiksi ehdittiin ylittää suojatie ilman että liikennevalo alkoi vilkkua. Päiväkodissa sillä onkin hyvin multiculti-ryhmä, niillä on siellä 20 lapsen ryhmässä muistaakseni kahdeksan (! suomi, slovakia, venäjä, bosnia, arabia, espanja, serbia, korea) kaksikielistä lasta! Siitä syystä pitävätkin yllä hauskaa sanakirjaa ja opettelevat perussanoja muiden kielillä.

Autojen lisäksi Lucas tykkää myös piirtää, värittää ja lukea - sillä on sohvapöydän hyllyllä oma kori jossa kaikki sen lehdet on! Se haluaa siis aina ostaa kaikenmaailman Cars-, Puuhapete-, Bussibär- tms. lastenlehtiä kaupasta eikä se raha kyllä hukkaan mene koska se oikeasti lukeekin niitä sitten usein ja hartaasti, yhtäkään lehteä ei ole pois heitetty. Lisäksi se haluaa usein harjoitella myös kirjoittamista, aakkoset se osaa sanoa paria sekaannusta lukuunottamatta (esim. M, N) jo täysin ja se osaa jo lukea muutamia sanoja, esimerkiksi oman nimensä jostain "Äl, uu, see, aa, äs! Lucas!".

Bonuksena vielä: kyselin Lucakselta tämän somessa pyörineen kyselyn ja aika hauskoja vastauksia siltä tulikin, kirjoitin ne nyt juuri niinkuin se sanoi enkä pyytänyt edes kääntämään jos se puhui saksaa.

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
- "No, ei!"
2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
- "Aufräumen!" (= siivota/raivata tavarat paikoilleen ...)
 3. Mikä tekee surulliseksi?
- "Joku weint Sturm der Liebessä!" (= joku itkee Lemmen viemässä :D)
 4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
- "Wenn mä kitzelt sua!" (= jos mä kutitan sua)
5. Millainen äitisi oli lapsena?
- "Pieni!"
 6. Kuinka vanha äitisi on?
- "Öömm... 1, 2, 3, 4 jne. ... 23!"
7. Kuinka pitkä äitisi on?
- *laskee sormilla varpaista päähän mua 1, 2, 3 jne.* "25!"
8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
- "Aufräumen!" (Mä en kyllä pidä siivoamisesta mutta koska vielä vähemmän pidän sotkusta niin on pakko siivota, yök! Keksisin miljoona parempaa ajanvietetapaa kuin se!)
9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
- "Sä abholen mir Kindergarten!" (= Sä haet mut päiväkodista)
 10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
- "Lujkkis? Mä en tiedä." (Kysyin siis miksi mamasta tulisi julkkis, ei tiennyt mitä tarkoittaa lujkkis :D)
 11. Missä äitisi on tosi hyvä?
- "Lernen! Autoilla ja Legoilla leikkiä." (lernen = oppia)
12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?
- "Kuiskata!"
13. Mitä äitisi tekee työkseen?
- "Sä meet Schule!" (Schule = koulu)
14. Mikä on äitisi lempiruokaa?
- "Brezeli!"
15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?
- "Mitä...? Mä en tiedä mikä on ylpeä."
16. Jos äitisi olisi joku telkkarihahmo, kuka hän olisi?
- "Mädchen, tyttö!"
17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
- "Auto spielen!" (= leikkiä autoilla)
18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi on?
- "Socken, villasukat!" (= Socken = sukat)
 19. Mitä eroa teissä on?
- "Mä en tiedä."
20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
- "No Papa ja Mama, ja Floriania!"
21. Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä?
-"KAIKKI leikkipuistot!"(Painotus sanalla KAIKKI ...)

Tästä siis huomaa kuinka Lucas edelleen laiskana vain sekoittaisi molempia kieliään. Normaalisti kuitenkin jos se puhuu mulle saksaa puheensa seassa, kysyn aina mitä jolloin se kääntää kaiken (osaamansa, on tietysti sanoja joita se osaa vain jommalla kummalla kielellä) suomeksi. Tässä kyselyssä jätin sen kuitenkin väliin, muuten ei tällain laiskotella! Florianin kanssa se puhuu nykyään kumpaakin kieltä, usein vaikuttaa se onko mama vai papa kotona niiden kanssa.

Veljekset tappelee usein, paljon ja tunteella, mutta toisaalta ovat sovussa ollessaan aivan ihana pari. Lucas lukee paljon Florianille, ne leikkivät yhdessä kaikkia mahdollisia leikkejä (joissa Lucaksella usein menee hermo jos Florian ei tottelekaan sitä...) ja lisäksi Lucas tykkää myös opettaa veljeään puhumaan. Florianin sanoessa jonkun sanan/äänteen on Lucaksen innostus ja riemu jotain aivan uskomatonta, täytyy joskus ottaa videolle!

Lasten päiväkodit on eri suunnissa ja me aina vuorotellaan kumpi vie kumman. Vaikka matkat ei ole pitkiä, on ne silti ihania hetkiä kun saa jutella ihan rauhassa vain yhteen keskittyen, normaalisti kun olen liikkeellä aina molempien kanssa. Lucaksen kanssa juttelu on jo tosi antoisaa, sillä on aina hurjasti asiaa ja paljon tärkeitä kysymyksiä. Lisäksi se osaa jo miljoona eri laulua ulkoa joilla se viihdyttää paitsi mua, myös vastaantulijoita.

Kaikesta uhmasta huolimatta se on vaan niin äärettömän loistava poika ♥ ♥ Josta toivon vielä joskus saavani vähän enemmän kuvia, kuten näistä kuvista huomaa on nyt menossa taas vähän hankala vaihe sen suhteen, toivottavasti selviätte :* !

Kaksivuotias

Niin siinä sitten kävi. Pojat täyttivät jälleen kerran vuosia - Florian kaksi ja Lucas jo neljä! Aivan uskomatonta miten nopeasti aika juoksee. Kummastahan sitä sitten aloittaisi, mennäänkö pienimmästä suurempaan? Pahoittelen että tämä tulee näin myöhässä, mutta ensin eka viikko koulua oli aika jänskää ja sittenhän meille tuli kylään oksennustauti... Synttäreitä juhlitaan siis vasta tänään, onneksi melkein kaikille sopii!

Florian oli vielä pari kuukautta sitten hyvin leppoisa kaveri joka tiesi käsitteen uhma ainoastaan veljensä kautta. Jos sitä yhtäkkiä alkoikin kiukuttaa, oli sen huomio kuitenkin helppo siirtää johonkin muuhun - esimerkiksi jos se olisi halunnut mennä hissillä ja oli valmis saamaan megakilarit, ei tarvinut sanoa kuin näytätkö vielä miten nopeasti sä osasitkaan mennä portaita ja se oli jo unohtanut kiukkunsa ja kiisi hymy korvissa kohti portaita. Se oli silloin se...

Vaikka uhma onkin siis saavuttanut Florianinkin, on se silti paljon miedompi kuin Lucaksella tässä iässä! Sille on helppo ehdottaa jotain muuta tekemistä esimerkiksi paperisen jalkalampun tuhoamisen tai kirjahyllyssä kiipeilyn tilalle, tosin sen kanssa pitää myös sitten touhuta sitä korvaavaa tekemistä. Eli jos se alkaa tonttuilla kesken ruoanlaiton mutta ei halua kokkailla mukana, saattaa olla hieman hankalaa sillä niinä hetkinä se ei halua esimerkiksi piirtää tai lukea yksin.

Yleensä se on kuitenkin melko itsenäinen ja keksii paljon ihan normaalejakin touhuja (ei pelkästään kaiken terrorisointia). Valokuvien katsomista se rakastaa älyttömästi, vähintään kerran päivässä se hakee jonkun albumin ja katselee kuvia! Muita suosikkeja on tietysti autoleikit, kokkausleikit, lukeminen sekä kaikki laulut ja tanssit! Ja tietysti kastanjoiden kerääminen ulkona, mahdollisimman suurten.

Florianin puhe ei oikein ole ottanut tuulta alleen, se käyttää muutamaa sanaa joille on sata eri merkitystä. Esimerkiksi pappa tarkoittaa isi-Papa, kaivinkone (Bagger), loppu. Nännä on Mummo, Anna-täti sekä mennään. Pää on leipä, peitto ja jotain mitä en nyt muista. Sen kanssa on hauska jutella ja paljon se höpöttääkin, mutta ulkopuoliset eivät kyllä mitään ymmärrä. Päiväkodissa se oli ikkunasta nähnyt rekan ja juhlinut "Ka, ka, ka!" ja tädit olivat luulleet että hän sanoo englanniksi "Car".

Pääasiassa Florian on siis aivan hulvaton tyyppi jonka kiukkukilarit ja pöllöilyt yleensä unohtuu sen touhuja katsellessa ja juttuja kuunnellessa. Tällähetkellä se istuu nakuna keittiön pöydän ääressä, mussuttaa kurkkua ja teroittaa kyniä ja näyttää just niin hauskalta kuin mitä on! Florbun mitat kaksivuotispäivänä olivat 12,4 kg sekä 87,2 cm - Lucaksella ne oli kaksivuotiaana 12 kg ja 88 cm! Hyvää toista syntymäpäivää rakas ♥

The Very First Year

Ensimmäinen vauvavuosi sekoittaa aina potin täydellisesti, oli kyseessä sitten ensimmäinen tai neljäs lapsi. Florianin ensimmäinen vuosi on nyt taputeltu ja kaikesta härdellistä huolimatta meillä voidaan tällähetkellä vallan hyvin. Vuoteen mahtui kaikkea mahdollista - remontti, muutto, finanssikriisejä, uhmakriisejä, ajokoulukriisejä, superluminen talvi, ylikuuma kesä, serkkupojan syntymä, pari lomamatkaa, muutamat Suomisukulaisten vierailut sekä paljon ihan vain ihanaa kotosalla oleilua.

Kaikki alkoi sunnuntaina 5. lokakuuta kun astelin aamutuimaan St. Johannin sairaalaan. Olin saanut perjantaina käskyn tulla käynnistykseen liian vähäisen lapsiveden vuoksi, viikkojakin kun oli kasassa jo neljäkymmentä. Lucaksesta poiketen tälläkertaa selvittiin alle vuorokaudessa ja aamuyöstä puoli neljän aikaan pieni tummatukkainen poika näki synnytyssalin tuikkivan tähtikaton. Kätilö kysyi nimeä ja katsoin Stefania, sitten pientä poikaa ja vastasin että kyllähän se on ihan Florianin näköinen.

Itävallassa on aivan sama kuinka monennen lapsen synnytät, sairaalassa täytyy silti pysyä viisi päivää. Mulla oli siellä niin tylsää (500-sivuinen kirjakin kun loppui het alkuunsa) että sain meidät onneksi puhuttua ulos jo neljäntenä (joka sekin oli enemmän kuin tarpeeksi). Ensimmäiset päivät väliaikaiskodossa menivät leppoisasti, Florian nukkui vastasyntyneen tapaan paljon ja sain viettää aikaa Lucaksen kanssa.

Pariviikkoisena Florian pääsi ensimmäisille synttärijuhlille kun juhlistimme Lucaksen kaksivuotispäivää suunnitellusti vähän myöhemmin - olin ajatellut että tuskin niin huono sattuma käy että pikkuveli päättää syntyä isoveljen syntymäpäivän aikaan mutta juhlitaan nyt kuitenkin varulta myöhemmin. Niinpä, onneks ajattelin koska kävihän siinä just eikä melkein päivälleen sellainen tsägä!

Florianin ollessa lähes kolmiviikkoinen pääsimme vihdoin muuttamaan takaisin kotiin ja elämä helpottui hetkessä. Oli tilaa, oli valoa, oli ihmisiä! Loppusyksy oli aurinkoinen ja lämmin ja lumikin tuli jälleen vasta joulun jälkeen, mutta myöhästymisestä johtuen sitä tulikin sitten heti kerralla metritolkulla! Joulun tienoilla alkoi myös Florianin uskomaton syliriippuvuus joka kesti pari kuukautta.

Tammikuussa saimme myös kaksin verroin vierailijoita kaukaa pohjolasta - ensin tuli mun siskoni tyttönsä kanssa ja heidän lähdettyään heti seuraavana päivänä mun äiti. Näinä aikoina aloimme miettiä myös talon myyntiin laittoa, sillä remontissa ilmenneiden yllärien vaatiman lisälainan vuoksi kuukausierä kohosi pilviin emmekä varmasti olisi saaneet taloa seuraavaan 30 vuoteen valmiiksi. Nyt onkin jälleen ihana etsiä uutta asuntoa, heti kun talo on myyty on suuntana Innsbruck tai joku sen lähikylistä emmekä voisi olla enemmän innoissamme!

Kevät oli jälleen Tirolille tyypillistä säidenvaihteluaikaa, oli lämmintä, tuli lunta, oli jälleen lämmintä... Pääsiäisenä saapui taas mun äitini muutamaksi päiväksi ja ehdimme muunmuassa käydä heittämässä hyvästit pitkään palvelleelle Hartkaiserbahn-funikulaarille jolla aika moni mun sukulaisistakin on vuorille ajellut! Kesän aikana hiihtokeskus on rakentanut sen tilalle huippumodernin 10 hengen gondoliradan joten eivätpä tosiaan huonompaan vaihtanut!

Kevät vaihtui kuitenkin nopeasti kesäksi ja toukokuussa Florian sai kokea myös ensimmäiset helteensä! 7,5 kuukauden iässä ilmestyi vihdoin ensimmäinen hammas ja samoihin aikoihin herra alkoi kehittyä hurjaa tahtia myös motorisesti - ryömiminen vaihtui konttaamiseksi ja polvien kautta se nousi myös seisomaan. Lisäksi se alkoi myös viimein viihtyä rattaissa - tähän asti olin joutunut kantamaan sitä aina kantorepussa eli voitte vain kuvitella mikä helpotus tämä oli!

Nautittiin hyvistä, ei vielä liian kuumista, keleistä, retkeiltiin ja ulkoiltiin paljon. Juhannuksen alla lähdettiin äkkilähdöllä Kroatiaan - varattiin bungalow tiistai-iltana ja siitä noin 12 tuntia ja lähdettiinkin jo ajamaan. Reissu oli aivan ihana, jo itse ajomatka Alppien läpi aina Välimerelle asti oli hurjan mielenkiintoinen. Loma olikin meidän ensimmäinen oikea perheloma jonka vuoksi se ehkä olikin niin ihana, muuten ollaan oltu vain Suomessa ja kerran kaksin Italiassa.

Kroatiasta palattuamme alkoi kuumuus. Ei mikään miellyttävä lämpö, vaan aivan järkyttävä jokapäiväinen 30-38 asteen kuumuus. Eilen illalla kun kiiruhdin autokoulusta liian ohuessa takissa, korvat jäässä ja aivan paleltuneena mietin vain että parempi tämä kuin se helle! Kuumuutta kesti kaksi kuukautta lähes taukoamatta, sinne tänne mahtui pari viileämpää päivää - ja tokihan öisin helle hellitti ja saatiin nauttia jopa niinkin viileästä kuin 25 asteesta.

Meidän heinä-elokuu kului siis lähinnä rannalla, sillä järvi oli ainoa paikka jossa pystyi olemaan hikoilematta. Heinäkuussa myös mun äitini tuli jälleen vieraisille ja koska Suomen kesä oli ilmeisesti aika kurja, nautti se tietysti täysin sieluin siitä hikoilusta! Kuumuudesta huolimatta Florian oppi paljon uutta ja monia asioita täysin saman ikäisenä kuin Lucas kaksi vuotta sitten.


Syyskuussa kelit alkoivat vihdoin parantua ja ulos kykeni menemään muutakin kuin anivarhain aamulla tai myöhään iltapäivällä. Jouduin jopa etsimään jälleen pitkähihaiset bodyt ja housut jostain kaapin periltä - viimeistään silloin kun puolivälissä kuuta lähdettiin Suomeen koko perhe. Florianista ei kuoriutunut kivaa lentokaveria, koska eihän siellä voinutkaan kiitää pitkin käytäviä vaan piti vain kokoajan istua mamin sylissä. Lennon lopulla olikin aika urakka yrittää etsiä kaikki sen ympäriinsä heittelemät tavarat, samalla tuli otettua vahingossa mukaan myös infantin pelastusliivi, vielä ei ole tullut Finnairilta palautuspyyntöjä...

Muuten pohjoisen loma meni oikein mukavasti, pojat nukkuivat vieraassakin paikassa (tässä tapauksessa mummolassa) hyvin ja isi hoiti heitä mainiosti kun mami kävi muunmuassa 50 ihmisen luokkakokouksessa jossa oli aivan huikeaa nähdä kaikki monen vuoden jälkeen! Lisäksi Florian pääsi myös tapaamaan meidän Facebookin lokavauvaryhmän 17 mammaa ja 17 vauvaa kun käväisimme Tampereella treffeillä! Reilun viikon loma oli äkkiä lusittu ja kotiin palatessa syksy oli alkanut ihan tosissaan.

Lokakuu alkoi lempeänä ja aurinko on hellinyt meitä aina tähän päivään asti. Florian saavutti sen maagisen yhden vuoden iän ja Lucas täytti jo kolme - ja samana päivänä sain puhelun Suomesta että rakas mummoni oli pitkän sairaalassa olon jälkeen nukkunut pois. Itkun lomassa vähän nauratti se, että myös rakas pappani (jolta Lucas toisen nimensä on perinyt) nukkui 14 vuotta sitten lähisukulaisen synttärinä pois - liekö pariskunta suunnitellut tämän ettei kukaan varmasti vahingossakaan ikinä meinaa unohtaa!

Poikien oikea syntymäpäivä ajoittui tiistaille, joten juhlimme niitä vasta seuraavana viikonloppuna. Florian osasi jo hienosti availla lahjoja ja papereista se taisikin olla eniten innoissaan! Ja niin päättyi hänen ensimmäinen, ihana vuotensa. Hurja ajatella että meillä asuu nykyään jo toista elinvuottaan viettävä, melko vakaasti kävelevä hulvattoman hauska pikkutaapero eikä enää se ainoastaan sylissä viihtyvä, kaikesta loukkaantuva dramaqueen.

Niin - Florian on tosiaan parin viikon verran kävellyt jo pitkiäkin matkoja! Sisällä siis, ulkona ei vielä niinkään. Sanoja ei tule vielä yhtään, mutta se ymmärtää puhetta todella hyvin. Erityisen paljon Florian tykkää nuppipalapeleistä ja taputtaa aina itselleen leveästi hymyillen oikeaan osuessaan. Vuotiaana oli myös se ensimmäinen korvatulehdus joka onneksi antibiooteilla helpotti nopeasti. Yksivuotismitat olivat komeat 9530 g, 75,5cm ja 46,5cm. Pituus olikin tismalleen sama kuin Lucaksella yksivuotiaana!

Sellainen oli meidän ihanan kuopuksen ensimmäinen vuosi. Jäämme innolla odottamaan seuraavia ♥.

"Each year we'll add another candle,

so proud to see you grow.

But always with the memory,

of your first day long ago."

Kaksivuotiaan juhlapäivä

Koska meillä on ollut mun pienempien poikieni kanssa tänään ihan niinkin kiva päivä että Floriania piti taukoamatta kanniskella iltapäivästä aina siihen asti että se kahdeksalta vihdoin ja viimein ummisti silmänsä (se nukkuu yleensä tosi hyvin yöt mutta päivisin ottaa vain sellaisia minitorkkuja, tänään ei niitäkään joten tottakai väsyneenä kiukuttaa), jää myös tältä päivältä tämä mun oma, rauhaisa iltahetki väliin ja heitän teille tässä siivouksen lomassa pelkästään kasan Lucaksen synttärikuvia! Valikoin ja pienensin nekin jo ikuisuus sitten, mutta tänne saakka niitä ei vain ole ehtinyt saamaan koska meidän usb-laite on muuton jäljiltä jossakin hävöksissä, pahoittelen!

Florianin laskettu aika oli siis vain muutaman hassun päivän ennen Lucaksen kaksivuotispäivää, joten tuumasin jo aikoja sitten että synttärijuhlat on paras järjestää vasta lokakuun puolessa välissä, samaan aikaan kun poikien Suomimummokin miehensä kanssa on kylässä. Huhhuh, siitäkin on jo kuukausi, upsista, ai että on hauskaa ja aika vaan lentää ... Haha, sisäpiirivitsi, mutta aika todellakin on vaan lentänyt mutta kyllä meillä on silti oikeasti kivaa ollut! Olen saanut vienoja pyyntöjä että jos en ehdi kirjoittamaan niin josko edes kuvia saisi joten bitte schön!

Juhlittiin synttäreitä siis silloisella vielä-raksalla, nykyisessä kodissa, jonne näin vakava sankari saapui suoraan päiväunilta joten alkuun ei paljoa naurattanut!

Mutta jahka syömisten ja lahjojen makuun päästiin, alkoi unihiekat karista silmistä!

Sekä mun tilaamat viidakkokoristeet että Lucaksen kakun puhallus oli ihan melkein kuin suoraan elokuvista...

Mutta onneks lahjat olikin kuin suoraan parhaimmastakin leffasta! Imuri on ehkä maailman ihaninta totta, vihdoin mä saan imuroida ilman että Lucas roikkuu ja kiljuu kokoajan letkussa kiinni!

Pikkuveikan juhlaeleganssi löytyi Facebookin kirpparilta ostamastani 30-40 vaatekappaleen paketista joka on myös ollut aivan täydellinen ostos!

Mutta samainen veikka hyytyi kuteista huolimatta kesken bailujen, silloin se vielä jopa nukkui päivisinkin... Joojoo, parempi tottakai näin päin että edes öisin nukkuu!

Loppukevennys: mun äiti ja miehensä kävelivät pari kilsaa niiden majapaikalta juhlapaikalle ja Samihan kantoi tuon Muumi-matkalaukun tollain, saivatpahan vastaantulijat hilpeiksi!

Sellaiset synttärit, Lucas vähän muutti näköä niiden jälkeen kun napsasin siltä taas sen liuhuletin pois - tällä kertaa en enää vuodattanut kyyneleitä koska nyt se on huomattu, se todellakin kasvaa sekunneissa takaisin! Ja ei, tämä ei ole selfie vaikka kenties siltä näyttääkin... tosin ilman duckfacea. Kaikkien peruskiireiden lisäksi ollaan tehty myös erikoisempia juttuja, esimerkiks toissapäivänä Lucas kävi ihkaensimmäisessä Martinpäivän lyhtykulkueessaan!

Laitan joku päivä yleisiä höpönlöpökuvia menneiltä viikoilta, tämän piti nyt vaan keskittyä isoveikan synttäreihin! Ja te tutut ketkä ette ole Facebookissa: eipä sinnekään ole enempää kuvia herunut kun en tosiaan löydä sitä adapteria mistään eikä kamerassa ole usb-johdolle paikkaa, mikä tollo sekin! Vai pitäisköhän kuitenkin huijata että siellä on albumit pullollaan niin saatais teidätkin vihdoin sinne? Nyt Stefankin tuli duunista joten äkkiä vähän jatkamaan tavaroiden purkamista ja siivoilua niin voi viettää hetken laatuaikaakin, koitetaan palailla pikaisemmin ♥ !

I'm heeere!

Twinkle, twinkle little star

We made a wish

And here you are ♥

Kuten hiljaisuudesta kenties arvata saattoi, hän on täällä ♥ Täydellinen poikalapsi saapui maailmaan pitkien kärsimysten jälkeen 6.10. - kyllä, juuri isoveljensä syntymäpäivänä! Rakkauspakkaus sai nimekseen Florian Elias (joka on täällä hyvinkin tavallinen nimi, kyseessä ei ole siis mikään erikoisuudentavoittelu) ja on tässä viikon aikana osoittanut olevansa aikalailla täysin veljensä vastakohta ellei jatkuvaa puklaamista oteta huomioon, siinä molemmat pojat ovat olleet mestareita.

Kaikki meni lopulta vähän suunnitelmien vastaisesti, koska perjantaina 4.10. kävin kontrollissa jossa lääkäri ultratessaan huolestui erittäin vähäisestä lapsivedestä. Sain käskyn tulla sunnuntaiaamuna takaisin, jolloin synnytys sitten käynnistettiin - juuri se mitä olin kammonnut! Se olikin vielä kahden vuoden takaistakin hirveämpi ja olenkin vielä näin viikonkin jälkeen edelleen 150-prosenttisesti sitä mieltä että meidän lapsiluku on todellakin täynnä!

Ei, minä en tiedä mistä tuo tukka on peräisin, koska mähän olen blondi ja Stefan punapää, mutta pääasia että on söpö! Oltiin sairaalassa torstaihin asti, joten arki kotona on edelleen melkoista uuden opettelua (ensipäiviä kuvailisin sanalla katastrofaalinen, nyt menee jo melko hyvin) joten ymmärtänette että jos sattuu olemaan ylimääräistä aikaa, sitä ei välttämättä tahdo viettää tässä!

Lucas on ottanut Florianin vastaan yllättävän hyvin, tahtoo aina auttaa vaipanvaihdossa eikä ole ollut edes väkivaltainen silittäessään tai pussaillessaan veljeään, välillä vain yrittänyt ajaa autolla sen yli sen ollessa sitterissä... Nyt pojat sattuivat nukkumaan pidempään samaan aikaan joten ehdin kirjoitella teille tämän, mutta ennenkuin jompikumpi herää niin lopetan tähän ja palaan takaisin vauvakuplaan! Tämä kupla on kyllä täysin erilainen kuin kaksi vuotta sitten mutta ehkä juuri sen vuoksi samalla niin hulvaton! Pusuja, palaillaan taas heti kun sattuu sopiva rako ♥ !

Viiden tähden irtiotto

Cotoletta! Con patatine fritte! Grande! Piccolo! Eli terveisiä Italiasta! Mun italian osaaminen rajoittuu näihin duunissa asiakkailta (pakolla) opittuihin termeihin, joten ehkä ihan hyväkin että vaikka olinkin viettämässä aikaa Italiassa, tapasin siellä noin neljä ihmistä jotka puhuivat kyseisen maan kieltä. Niin, jos täkäläisiltä kysyisi, en todellakaan ollut itse saapasmaassa, vaan Südtirolissa.

Ainoa inhottava oli matka - autobaana on jopa tässä tilassa ihan jees, mutta sitten meidän piti ylittää kahden kilometrin korkuinen vuori serpentiiniteitä pitkin päästäksemme alas kyseiseen Passiertal-laaksoon. Ei naurattanut.

Täytin elokuun lopulla vuosia jonka ihana mieheni oli jälleen huomioinut. Monelle on tärkeää saada sitä laatuaikaa puolison kanssa tai omaa aikaa jatkuvasti, meille on riittänyt mainiosti se kun Lucas on iltaisin mennyt nukkumaan. Nyt Stefan kuitenkin oli fiksuna ajatellut että vapauden ajat alkaa kahden lapsen myötä olla pian lopullisesti ohi ja pestannut äitinsä hoitamaan Lucasta ja varannut meille hotelliloman Südtirolista! Eikä ihan mitä tahansa omppuhotellia, vaan viiden tähden wellnessloman!

No okei, ei se kyllä uskaltanut sitä varata ennenkuin kysyi multa (samalla kertoen että saa -50% alennuksen koska hotelli oli yksi sen työpaikan partnerihotelleista). Ensin pidin sitä aivan mahdottomana ideana (sekä järjettömänä rahantuhlauksena...) mutta luojan kiitos sitten hellyin, meillä oli aivan ihana loma! Ja tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen kaiken tämän remontti-, päiväkoti- ja vauvastressin keskellä ja olinkin tosi yllättynyt miten hyvin osattiinkaan rentoutua ja ottaa ilo irti!

Südtirol, Etelä-Tiroli, Alte Aldigo on siis Italian pohjoisin provinssi jolla on erittäin laaja itsehallinto, oma kulttuuri sekä kieli ja ainakin keskieurooppalaiset pitävätkin sitä ihan omana maanaan - katsottiin paikallisuutisia jossa joku virkamieskin puhui siitä "maana", vaikka kyseessä onkin tosiaan pelkkä maanosa. Me oltiin vielä niin lähellä Itävallan rajaa että kyseinen kylä oli lähes täysin saksankielinen, mutta hieman alemmas ajellessa myös italiaa kuulee enemmän vaikka koko Südtirol onkin 70-prosenttisesti saksankielinen.

© www.quellenhof.it

Kylästä tai südtirolilaisuudesta en osaa kertoa mitään koska mehän oltiin koko kaksi päivää vain ja ainoastaan hotellissa, jawohl! Olin erittäin epäileväinen että noinkohan me sovitaan kyseisen hotellin asiakaskuvaan: kuka jaksaa haahuilla kylpytakki päällä koko päivän ja illalla vetää fiinin kuuden ruokalajin illallisen tehtyään just ei yhtään mitään koko päivän? Voin kertoa, ei tuottanut hankaluuksia, kumpikaan! Saatiin suljettua itsemme (tai toisemme) ihan täydellisesti lomamoodille ja rentouduttiin kyllä todellakin kahden menneen ja entiedäkuinkamonentulevan vuoden edestä.

© www.quellenhof.it

8000 neliön wellnessalue (sisältäen kaikkien erilaisten altaiden ja rentoutumispisteiden lisäksi mm. 22 saunaa joista kolme suomalaisia) ei pitänyt meitä kiireisinä (eihän lomalla saa kiirehtiä), mutta otteessaan kyllä! Se kylpytakissa ja -töppösissä ympäri hotellialuetta pyöriminen osoittautuikin oikein mainioksi ajanvietteeksi, varsinkin kun sattui olemaan kaunis sääkin. Mun mummon savusaunassa (vaiko?) on taulu "Kun soivat kiukaan mustat urut unohtuvat arjen surut" ja se päti kyllä tällä reissulla - aina siihen asti kunnes eräässä höyryhuoneessa huomasin että siellä oli samanlainen tuikkiva tähtikatto kuin meidän sairaalan synnytyssalissa...

Oon ollut yhden kesän viiden tähden hotellin ravintolassa töissä ja musta se touhu oli lähinnä huvittavaa joten jopa itse ruokailut epäilytti mua aikalailla! Mutta sain taas yllättyä positiivisesti, tunnelma oli nipon sijaan kodikas ja kun tarjoilijan maistattaessa viiniä Stefanille katsoin muualle, piti mulla pokkakin. Joo, sellainen ylifiini hienostelu ei oikein ole mun juttu, mutta oli kyllä hauskaa taas pitkästä aikaa syödä noin hienosti (ja hyvin), viimeisin kerta kun tais olla toissatalvena Stefanin työpaikalla. Tälläkään kertaa en ollut ihan täysin varma kaikista syömistäni ruuista, mutta hyvää oli!

Entäs miten pärjäsi Lucas? Älyttömän hyvin, yhtäkään ikäväkyyneltä vuodattamatta! Se oli käynyt joka kerta kiltisti sekä yö- että päiväunille ja ollut muutenkin mitä mukavin hoitolainen joka tietysti sai mun sydämen hyvin keveäksi! Ehkä siitäkin oli kiva kun ei tarvinut friikkikiukutella kahteen päivään, uhmaikäisethän kun yleensä uhmailevat ainoastaan niille kaikista lähimmille ihmisille, kuten tuntuu tekevän myös Lucas. Välillä musta tuntuu että se uhmaakin ainoastaan mulle, mutta ehkä ihan hyväkin koska mulla onkin huomattavasti enemmän kärsivällisyyttä kuin Stefanilla! Tästä ihanasta "lasken kymmeneen, ei auta, jatkan tuhanteen"-vaiheesta kirjoittelen kuitenkin myöhemmin, nyt heibba!