On holiday!

Kesäloma alkoi! Mulla oli tiistaina viimeinen tentti ja lapset hyvästelivät eilen päiväkodit. Florian viimeistä kertaa - syksyllä se vaihtaakin Lucaksen päiväkotiin. Täällä tosiaan päiväkodit on alkaen 3-vuotiaasta ja aloitus on mieluiten aina päiväkotivuoden alussa syyskuussa jolloin lapsen tulisi olla kolme. Lucaksen päiväkodin johtaja sanoi mulle kyllä että Florian voisi aloittaa jo silloin (aloituksen ja syntymäpäivien välissähän oli vain kuukausi), mutta hylkäsin ehdotuksen samantien: pieni Krippe oli silloiselle pienelle Florianille paljon parempi paikka.

Mutta nyt se on todellakin jo niin iso poika että on jo aikakin vaihtaa, sillä Krippessä on lapsia 1,5-vuotiaasta alkaen - kuten Florian aina sanoi: "vauvoja". Näiltä vauvoilta ei paljoa mitään opi, onneksi sillä oli siellä isompiakin aina seurana. Kaksi vuotta meni aivan käsittämättömän nopeasti ja voi miten me hoitotätien kanssa eilen itkettiin! Mulla nousee nytkin kyyneleet silmiin kun mietin että ei enää ikinä mennä sinne, katsota ruokalistaa, napata kuukausikirjeitä tai kuulla mitä hauskuuksia Florian on tehnyt. Ennen oli niin kiva lähteä lomille, tietäen, että loman jälkeen päästään taas takaisin. Onneksi meillä on ensi viikolla vielä kesäjuhlat ja onneksi Innsbruck on niin pieni että törmätään usein kaupungilla tai leikkipuistoissa!

Ja onneksi Lucaksen päiväkoti on myös niin kiva että hyvillä mielillä vaihdetaan, siellä odottaa myös jo paljon Florianillekin tuttuja kavereita. Toki meidän elämäkin helpottuu aikalailla kun ei tarvitse enää ravata kahden, eri suunnissa olevan päiväkodin väliä ja säästöäkin tulee yli 300 euroa kuukaudessa. Pitäisi vain yrittää ajatella näitä kaikkia käytännön asioita, mutta on vielä tunteet liian pinnassa! Florian sai aivan ihanan, yli 60 sivun kirjasen täynnä valokuvia ja tarinoita kahden vuoden ajalta, voi miten ollaankin nyt jo ehditty sitä lukea.

Mutta ennenkuin päiväkoti syyskuussa alkaa, on edessä parin kuukauden kesäloma! Meillä on jo paljon kaikkia kivoja suunnitelmia, mutta vähän lapset haaveilee myös Suomen lomasta. Me oltiin ihan lähdössä jonnekin muualle "oikealle" lomalle, mutta se valitettavasti siirtyy ensi vuoteen. Nyt olen yrittänyt katsella lentoja Suomeen elokuulle, mutta koska olen niin pihi niin ei oikein meinaa napata. Stefan ei halua lähteä, joten meidän pitäisi lentää taas tästä meidän Innsbruckin lentokentältä ja blaah. Ehkä vielä natsaa! Alunalkaen ajateltiin ettei mennä minnekään koska kotona on vaan niin ihanaa ja koska me just talvella käytiin Suomessa joten siksi olen näin mattimyöhäinen.

Sellaisia kuulumisia meille, entäs teille? Oli ihana herätä tänä aamuna ja kuunnella melkein tunnin verran lasten leikkivän nätisti keskenään, pelasivat Unoa ja rakensivat Legoilla! Harmi ettei sitä rauhaa yleensä todellakaan kestä niin kauaa, mutta edes joskus on sekin huippua! Yritän kesän aikana päivitellä välillä (jos on toiveita niin sano hep), nyt kun ei ole kuin yksi kouluhomma jolla deadline ensi helmikuussa. Ihanaa kesää kaikille ♥ !

Kun kuopus päiväkodin aloitti

Kuten olen monesti kertonut, Itävallassa ei ole ollenkaan päiväkoteja alle 3-vuotiaille vaan ainoastaan yksityisiä Kinderkrippejä tai perhepäivähoitajia. Tosin nyt Innsbruckin kaupunki on alkanut touhuamaan myös kunnallisia Krippejä näille pienemmille (tarkoittaen 18 ikäkuukaudesta eteenpäin) ja tällähetkellä heillä onkin jo kymmenen tilaa jotka ensi vuonna haluaisivat avata. Nekin ovat tosin maksullisia, mutta ilmeisesti vähän edullisempia kuin nämä yksityiset - en tosiaan juuri asiasta tiedä kun on kokonaisuudessaan ihan uusi juttu.

Florianin Krippetaival alkoi siis elokuun alussa - alkuun tosi hyvin, sitten heikommin ja kun taas meni hyvin, jäikin päiväkoti (puhun nyt kuitenkin päiväkodista vaikka se ei "oikeasti" se olekaan) puolentoista viikon remonttilomalle. Maanantaina palattiin jälleen arkeen ja otettiin pari ensimmäistä päivää jälleen rauhassa, ensin olin vain tunnin poissa ja seuraavana päivänä jo kaksi. Aamun hyvästit olivat kamalia - itku silmässä huuli väristen Florian sanoi heippa ja tassutteli leikkimään.

Mutta meni tosiaan vain pari hassua päivää ja se olikin taas kuin vanha tekijä! Enää ei harmita eikä suupielet valu alaspäin hyvästellessä ja kun tulen sitä hakemaan kertoo se (sillä omalla, hieman hankalalla kielellään) hurjan innoissaan mitä kaikkea onkaan tehnyt (tai mitä on syönyt...). Tänään he olivat olleet vähän kauempana puistossa ja päiväkodintäti kertoi että Florian ei oikein olisi malttanut istua kärryssä vaan olisi halunnut vain itse kokoajan kävellä! Totesin vain että en oikeasti edes muista milloin se viimeksi olisi istunut vaunuissa - me liikumme joka paikkaan joko kävellen tai hän kolmipyörällään!

Se on siis nyt näin totutuksen päätteeksi ollut pari päivää siellä puoli yhdeksästä noin varttia vaille kahteentoista - sitten kun kunnon arki (ts. meidän koulut) alkaa tulee aikataulu olemaan ehkäpä noin 4 x klo 8:30-12. Joskus viedään myöhemmin ja joskus haetaan aiemmin, sen näkee sitten! Ainoa miinus on se että he aloittavat syömään lounasta jo klo 11:15, joten jos ei halua että lapsi syö siellä niin pitää hakea jo yhdeltätoista johon ei oikein ehdi.

Kokonaisuudessaan ollaan oltu kyllä Florianin kanssa hurjan tyytyväisiä, tädit ovat ihania ja ruoka on hyvää, terveellistä ja joka päivä itse tehtyä! Muutaman viikon päästä on ensimmäinen vanhempainilta, saa nähdä mitä kivaa siellä selviää. Viimeksi kun olin Krippen vanhempainillassa (Lucaksen entisen), askartelimme lapsille lyhdyt Martinsumzugia varten, joimme olutta ja kuohuviiniä ja söimme sipsiä joten en tiedä yhtään mikä mua tällä kertaa odottaa ... :D Ensi viikolla myös Lucas pääsee vihdoin päiväkotiinsa, siitä lisää sitten ♥ !

Näin minä vihellän matkallani

Terveisiä Innsbruckista, maailman ihanimmasta kaupungista! Muutoksia on ollut valtava kasa, mutta pikkuhiljaa aletaan taas päästä kiinni normaalielämään. Normaaliarjeksi tätä ei vielä voi kuvailla, sillä ollaan kaikki vielä kotona. Paitsi pieni Florian joka aloitti viime viikolla päiväkotiin tutustumisen! Tokihan mä olen sen kanssa joka päivä ollut, mutta ei sitäkään vielä ihan arjeksi kuvailla.

Syksyllä sana "arki" tulee tarkoittamaan sitä, että minä vietän päiväni yliopistolla! En päässyt ammattikorkeaan ja suunnitelmissa oli että menen vain johonkin töihin ja haen ensi vuonna uudestaan sekä sinne että jonnekin muualle. Linjalle jolle hain ei kuitenkaan olekaan hakua kuin kolmen vuoden välein joten jäin hetkeksi pohtimaan valintojani. Sain kutsuja työhaastatteluihin jolloin tajusin että mullehan saattaa käydä niin että viihdyn töissä niin hyvin että keksinkin etten halua vielä ensi vuonnakaan kouluun kun "töissä on niin kivaa". Ja sitä en halunnut, haluan niin kovasti opiskella ammatin itselleni.

Yliopistohaku oli vielä auki joten lyhyen mietiskelyn jälkeen päätin kokeilla - mitäpä sitä vuotta hukkaamaan kun tiesin että ensi vuonna hakisin samalle linjalle. Lokakuussa mua nyt sitten kutsuukin kasvatustieteiden opinnot joilta suuntautumista en ole vielä päättänyt, tällähetkellä eniten kiinnostaisi sosiaalipedagogiikka mutta olen avoin lähes kaikelle! Olen paitsi avoin, myös hurjan innoissani kaikesta siitä kiinnostavasta mikä mua odottaa.

Lauantaina käytiin tyhjentämässä viimeiset tavarat vanhasta kodista ja eilen sain vihdoin inssin läpi (kiitos ihanan tarkastajan, jos olisi taas ollut kuten kaksi edellistä niin tuskin olisin ja päinvastoin jos hän olisi ollut ekalla kerralla niin olisin ehkä päässyt läpi), joten seuraavan kerran kun ajellaan "Ala-Tiroliin" on kyseessä vain hupiretki ilman mitään velvoitteita. Mä itseasiassa ajoin eilen sitten heti takaisin kotiin Innsbruckiin, autobaanalla ja keskustassa, huhhuh! Kyllä olen onnellinen että täällä en autoa tule tarvitsemaan vaan kävellen pääsee joka paikkaan. Voin sitten aina ajella Suomessa tai kun vuokrataan auto - voitaisiin vuokrata kerran kuussa viikoksi auto ja se tulisi silti halvemmaksi kuin oman auton pito. Ja huom, meidän autosta ei ole edes mennyt vielä mitään rikki eli laskelmista puuttuu kaikki "jarruhihna hajosi", "akku pimahti" jne. vanhenevien autojen yllättävät remonttilaskut.

Aloitettiin jo viime viikolla Florianin kanssa siis totuttelemaan päiväkotiin - koska heillä oli siellä "liian vähän lapsia" ja toivoivat että me aloittaisimme jo nyt, eihän meidän muuten olisi ennen syyskuun loppua tarvinut mennä. Meillä on ollut hurjan kivaa, paitsi toissapäivänä kun olin jo tunnin poissa, silloin Florian oli ilmeisesti tajunnut että mami ei tosiaan ole täällä eikä ole ollut pitkään aikaan ja itki lohduttomasti. Sitä ennen se oli kuitenkin käynyt pitkän "keskustelun" erään tytön kanssa, tiesi täti kertoa. Florianhan osaa noin viisi sanaa, mutta sitä elehtimistä oli ollut kuulemma ihana seurata.

Lucaksen päiväkoti alkaa syyskuun puolessavälissä ja vaikka se onkin jo "isommille" lapsille, myös siellä on lempeä aloitus joka on musta hurjan kiva. Mulla alkaa koulu lokakuun alussa joten ehdin käydä myös sen kanssa totuttelun! Stefan aloittaa ns. maturan (ylioppilastodistus) teon jotta pääsee myös hakemaan yliopistoon. Tai ei se kyllä oikeastaan ole ihan matura, koska se saa hyväksiluettua jo valmiilla ammatillaan paljon juttuja, mutta sinne suuntaan, en nyt keksi kunnon suomennosta sille nimenomaiselle hommalle!

En paljoa tässä koneella istu ja tabletilla en osaa kirjoittaa, varsinkin kun se suoltaa mulle pelkästään saksankielisiä sanoja. Kuvia en nyt ehtinyt kunnolla valikoida joten ne on nyt vain kaikki meidän sunnuntaiselta retkeltä eräälle vuorimajalle - Innsbruck on siitäkin mahtava että keskeltä ydinkaupunkia olet vartissa täysin metsässä! Innsbruck on muutenkin aivan kertakaikkisen super ja me ollaan kyllä äärettömän onnellisia että asiat meni juuri näin, puseja kaikille ja tulkaa kaikki pian meitä moikkaamaan :* ! Ensi kerralla yritän laitella kuvia Suomilomalta, siihen asti heippa!

Juhannus on meillä olematon

Kuukauden jatkuneen sateen jälkeen saapui meillekin Tiroliin vihdoin jälleen kesä! Ainakin toviksi, huomenna pitäisi taas sataa. Kauhulla olen odotellut tuleeko tästä kesästä yhtä kamala kuin viime vuotisesta - kaksi kuukautta taukoamatta jatkuneita 35 asteen helteitä kun ei tällainen pohjoisen tyttö ihan hetkessä unohda... Tällä hetkellä näyttää kuitenkin vielä melko positiiviselta, eilisen 32 asteen iltapäivän sain viettää autokoulun ilmastoidussa autossa ja aktuelli 25 astetta tuntuu mukavan viileältä!

Ollaan tehty nyt pari viikkoa muuttoa Innsbruckiin ja hommat on hyvällä mallilla. Lucas on vielä ensi viikolla päiväkodissa täällä landella, sitten yritetään päästä lopullisesti muuttamaan ennen kuin 12. päivä matkataan Suomeen. Innsbruckin kaikki päiväkodit ovat kaupungille ominaisesti ihan täynnä, mutta sainkin tuurilla Lucakselle ihan mun suosikista paikan ja syyskuussa se aloittaakin sitten uuden taipaleen aivan ihanassa päiväkodissa. Sehän olisi muutenkin elokuussa vaihtanut "pienten päiväkodista", Kinderkrippestä, oikeaan päiväkotiin joten yritän olla haikailematta liikaa näiden nykyisen päikyn mahtavien tätien perään.

Lapset ovat sopeutuneet ongelmitta uuteen kotiin jossa ollaan nyt välillä vietetty jo muutamia päiviä ja öitä. Varsinkin Florianin ehdoton lemppari on istua meidän makkarin ikkunalaudalla ja katsoa alhaalla kadulla ajavia autoja, busseja, rekkoja sekä traktoreita - joita muuten näkyy enemmän kuin meillä täällä landella vaikka koti on keskustassa! Lisäksi vastapäätä oleva kirkko saa sen myös aina iloitsemaan kellonkilkatuksellaan. Innolla odotetaan että asutaan siellä ihan pysyvästi ja loppuu tämä jatkuva tavaroiden raahaaminen!

On nyt pakko käydä kertomassa tällaisia kuulumisia kun mulla on edelleen vain tämä anopin läppäri joka ei skypeä pyöritä. Uudessa kodissa oli keskiviikkona nettiasentaja, enää pitäis formatoida pöytäkone kuosiin niin sitten voitais skypeillä sieltä suunnilta! Nyt ollaan tosin ensi viikkoon täällä landella paitsi Lucaksen päikyn, myös sen takia että mulla on pari ajotuntia sekä INSSI! Huhhuh, saa nähdä miten käy, toivottavasti ei tulis liian tiukka tarkastaja niin ehkä selviän...

Kohta lapset herää joten lopetan tähän, sitten täytyy lähteä mitä pikimmiten purolle. Sekä maalata päiväkotitätien jäähyväislahjat valmiiksi, tosin se tehdään ehkä vasta huomenna jos kerta sataa. On vielä sata ja yksi muutakin juttua (kivoja siis vain) mitä täällä päässä Tirolia pitäisi vielä nähdä ja kokea, saa nähdä ehditäänkö tekemään kaikki vai täytyykö tulla sitten Oman luokse niitä tusaamaan! Nyt heippa, kertoilkaahan kuulumisia, tuttujen kanssa enää pari hassua viikkoa ja nähdään ♥ !

Päiväkoti kutsuu, iik!

Meitä ihmisiä on erittäin moneen junaan, varsinkin äiti-ihmisiä. Tuntuu että juuri äiti-ihmisistä osa todellakin jää sinne asemalle, tietenkään yhtään niitä lapsettomia henkilöitä yliarvioimatta, niistäkin tottakai löytyy melkoisia tapauksia. Tässä pian lähes kaksivuotisen äitiyteni aikana oon kuitenkin ymmärtänyt, että juuri äidit ovat ehkä yksi pahimmista ihmisryhmistä mitä tämä maailma päällään kantaa.

Kun ystäväni, kahden lapsen äiti, kertoi mulle aloittelevansa (kyllä, tuo verbi on hyvin kuvaileva, koska kyse oli yhdestä päivästä viikossa jolloin lapset olivat isän kanssa kotona) jälleen työntekoa nuorimmaisen ollessa puolivuotias, onnittelin häntä. Samoihin aikoihin hän kertoi vanhimpansa menevän parina päivänä viikossa muutamaksi tunniksi päiväkotiin. Onnittelin jälleen, hieno päätös!

Ei, kyseisestä äidistä ei tuntunut samalta. Hänestä oli kiva päästä jälleen tekemään vähän töitä ja hänestä oli ihanaa, että vanhempi lapsi pääsi säännöllisesti omiensa, samanlaisten hurjapäiden, joukkoon päiväkotiin. Mutta ajatus siitä, miten muut ihmiset asiaan suhtautuisivat, nakersi vähän tätä positiivista fiilistä. On jännä, miten kotiäitejä pidetään laiskoina yhteiskunnan elätteinä, mutta samaan aikaan monen mielestä olet itsekäs, lapsesi hylkäävä, miksi-koskaan-teit-lapsia-jos-et-jaksa-huolehtia-niistä-laiskuri, jos satutkin viihtymään jälleen työelämässä aikuisten ihmisten keskellä saati tunkemaan lapsiparan päivähoitoon, tuohon hirvittävään helvettiin joka jättää lapseen ikuiset henkiset arvet.

Kuten viimeks mainitsin, Itävallassa päiväkodin ikäraja on kolme vuotta. Sitä nuoremman lapsen mahdollisuus ns. perhepäivähoitajaan tai tällaiseen "Krabbelstubeen" vaihtelee ihan paikkakunnittain, isommissa kaupungeissa on tietysti paremmat mahdollisuudet. Täällä meidän pienessä kylässä ei kunnan puolelta ennen ollutkaan kuin pelkkä päiväkoti, kunnes keväällä saimme kirjeen, jossa päättäjät olivat keksineet kysyä paikallisilta olisiko täällä tarvetta myös tällaiselle "pienten päiväkodille".

Tarpeesta ei voi ehkä puhua, sillä toukokuisessa infoillassa erittäin monella oli sama ajatus kuin meilläkin - ihan vain pelkkä virikehoito. Syiksi mainittiin esimerkiksi se että eivät oikein tunne saman ikäisiä lapsiperheitä tai että taapero tarvitsee myös muitakin kavereita kuin mamin ja uuden vauvan. Check! Mun fiilis ehkä vähän parani, en ollutkaan ainoa kotona loisiva joka yritti vain ajatella lapsosensa parasta. Sitä ennen tuntui ihan täysin mahdottomalta ajatukselta ettäkö minä, siis minä joka en käy töissä, laittaisin Lucaksen hoitoon varastamaan paikan joltain sitä oikeasti tarvitsevalta!

Millainen tämä Krabbelstube sitten siis on? Taaperon voi viedä sinne noin kello 7-7:30 alkaen, kuitenkin viimeistään puoli yhdeksään mennessä, koska silloin he yleensä lähtevät ulkoilemaan. Ryhmässä on maksimissaan kaksitoista 1-3-vuotiasta joita on aina kaitsemassa kaksi ihanaa lastenhoitajaa (joo, mähän sain just ja just kyyneleet pidäteltyä kun ne oli musta niin sympaattisia...). Taaperon saa tietysti noutaa milloin haluaa, mutta tuvan täytyy olla tyhjä viimeistään puoli kahdeltatoista. Kyse ei siis todellakaan ole mistään kokopäivähoidosta ja kuten todettua - Lucakselle varattiin yksi päivä viikossa. Eli saa nähdä millaisia kamalia arpia se sieltä mukanaan tuokaan. Tilille tämä tuo noin 30 euron loven kuukaudessa, aika paha sekin.

Yksi asia mitä kovasti jännityksellä odotan on se, millaiseksi muuttuu Lucaksen saksan taitaminen! Nythän sen vahvempi kieli on tietysti suomi koska suurimman osan päivästä se viettää mun kanssani, mutta tässä kesän aikana se on imenyt myös saksaa ihan mielettömästi ja osa sanoista tuleekin pelkästään isinkielellä (esimerkiks syödä (essen) sekä kalja (Bier), niinpä, mitä lie touhuavat kaksin ollessaan...). Toinen mitä odotan on se, mitä saankaan raksalla aikaan ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni! Tai no, pikkuveli ilmoittelee itsestään kyllä erittäin ahkerasti, mutta sen häirintä ei todellakaan ole mitenkään verrattavissa ikiliikkuja-Lucakseen.

Niin, kuten joku suomalainen totesikin, kyseessä on ennemminkin kerho kuin mikään päivähoitopaikka joka lieneekin totta. Oli mikä oli, kyllä tämä mami on hirmuisen jännissään! Mutta kuten myös todettua: kuulunee asiaan. Onneks oon saanut muutaman kuukauden jo totutella mietteeseen (koko Krabbelstube aloittaa siis ihkaensimmäistä päivää huomenna koska Kindergarteniin on tässä kesän aikana remontoitu sille sopiva tila) ja onneks tämä alkaa sentään edes nyt niin että Lucas ehtii olemaan siellä kuukauden ennen beibin syntymää eikä kaikki muutokset tule samalla kertaa, sellaiseen myrskytykseen pieni pää kun on vielä liian pieni. Ja jos myrsky onkin sittenkin liian hurja, on ihana tietää ettei tämä todellakaan ole pakollista, mä kun tulen olemaan kotona vielä jonkin aikaa.

Katsotaan huomenna miten meillä sujui! Miten teidän ensimmäiset hoitopäivät on lähteneet käyntiin: kummalla on tullut itku, taaperolla vai mamilla vai ovatko molemmat pysyneet lujina? :)

Ps. Kuvat liittyvät päivähoitoon nollaprosenttisesti, mutta ovat sentään tältä aamulta - Lucas heräsi ruoanhimoissaan jo kuudelta joten me oltiin jo ennen yhdeksää ulkona ja silloin edes pilvetkään eivät olleet jaksaneet nousta vielä kovin korkealle!

Kun ei viitsi edes viheltää

On niin kiire että ei ehdi edes tietokonetta avaamaan, tai jos ehtii, niin sitä jumiutuu tekemään jotakin hirvittävän tärkeitä asioita. Esimerkiks tilaamaan kenkiä, koska Amazonilla oli -70% kenkäalennukset (löysin viisi paria (joista kaksi Stefanille) toimituskuluineen vaivaisella satasella!). Tai höpöttämään meidän Facebookin beibiryhmässä. Tai etsimään vauvalle vaatteita (vieläkään en ole raaskinut tilata). Onni ja kiitos että Maija tuo meille Alaitävallasta sitterin lainaan niin sitä ei sentään tarvitse enää miettiä!

Jos joku taas nauraa siellä partaansa että hah, mitä kiireitä kotiäidillä muka on - no, aika paljon kaikenlaista! Ensinnäkin tämä monen mielestä siro masu ei edelleenkään tunnu miltään muulta kuin hidasteelta ja iltaisin olen monesti joutunut hylkäämään ajatuksenkin tietokoneesta, koska ainoa asento jossa on voinut olla ei sitten ole kyllä tarjonnut enää mitään paikkaa läppärille. Ja Lucaksen nukkuessa, no, on tosiaan aika paljon muutakin ajateltavaa! Äitihän tässä just kysyi olenko purkittanut hilloja... joo, hillothan ne on aina mielessä, mutta ei kyllä ihan mitkään marjahillot!

Mitä me sitten oikein ollaan touhuttu?

Nautittu viileistä päivistä Badeseellä leikkien, jonne ei silloin tarvitse maksaa sisäänpääsystä!

Käyty rymyämässä metsissä ja nähty hirvittävästi kauriita, kuka löytää alemmasta yhden?

Telottu itseämme!

Toteutettu itseämme...

Eräänä sateisena päivänä busseiltiin ja junailtiin Innsbruckiin klinikalle tapaamaan Lucaksen kurkkutohtoria, joka ei vieläkään ollut tyytyväinen vaan puolen vuoden päästä täytyy mennä taas kontrolliin, puuh!

Eilen oli pitkästä aikaa oikeasti kunnon, lämmin kesäpäivä joten me vietettiin se tietysti kokonaan ulkona - esimerkiks Ellmaussa penkillä piknikiä pitäen ja rekkoja, busseja ja kaivureita ihaillen!

Koska materiaa löytyy täältä blogista erittäin harvoin, voin vilauttaa edes muutamat kenkäostokset: mun ihanat kymmenen euron talvitöppöset (tule jo lumi!), ihkaensimmäinen ostos beibille (mitäpä sitä niillä vaatteilla kunhan varpaat pysyy lämpöisinä...) sekä Lucaksen itse itselleen valitsemansa Adidakset.

Nyt meidän täytyy lähteä Lucaksen kanssa etsimään sille SISÄKENKIÄ, koska maanantaina tapahtuu jotain hurjan jännittävää - minun pieni vauvani menee tutustumaan Krabbelstubeen ! Itävallassa ei yleisesti ole päiväkoteja ollenkaan alle kolmevuotiaille ja olikin suunnitelmissa että Lucas menisi sitten vasta ensi syksynä, mutta keväällä tuli infoa että meidän pieneen kyläämme tulee näin syksyllä myös "Krabbelstube", joka on siis vähän niinkuin päiväkoti 1-3-vuotiaille. Vaikka mulla on ollut koko kesä aikaa miettiä ajatusta ja vaikka kyse ei ole kuin muutamasta tunnista yhtenä päivänä viikossa jonka tiedän olevan ehdottoman hyvä Lucakselle (ja mäkin saan pyhittää yhden aamupäivän täysin maalaukselle), olen silti ihan diudiu, mutta kuulunee asiaan! Kirjoittelen näistä tuntemuksista vielä erikseen, nyt täytyy ihan tosi mennä herättämään Lucas, heibba!