Nelivuotias

Huhuu, lupasin tulla kertomaan myös Lucaksen synttärikuulumiset ja nyt kun ei just tällähaavaa ole mitään isompia koulujuttuja tehtävänä tai tekstejä luettavana, on vähän hyvää aikaa ennen seuraavia! Kun herää viikonloppuisinkin ennen kuutta, on hyvin aamuisin aikaa vaikka ja mille... Meillä todellakin pätee "My kids are the reason I wake up every morning. Really freakin' early. Every. Single. Morning." !

Lucas on edelleen avoin ja puhelias tyyppi tuttuja kohtaan. Tuntemattomista sen sijaan se ei nykyään enää aluksi pidä ja saattaa mennä hyvinkin kauan ennenkuin se lämpeää. Paitsi jos ne "tuntemattomat" (ts. esimerkiksi Stefanin isin uusi naisystävä tai ihmiset joiden näkemisestä on kulunut niin kauan ettei se enää muista niitä, esimerkiksi Stefanin vanhoja työkavereita) ovat meidän kotona, silloin se on alusta asti oma iloinen itsensä ja hakee heitä heti leikkimään.

Päiväkodin aloitus syyskuussa oli siksikin melko hankalaa. Totutus kesti kauan, mutta onneksi siellä sattui olemaan juuri samoja ongelmia poteva poika joten saatiin molemmat vertaistukea, Lucas Jonakselta ja mä Jonaksen mamilta ja papalta! Siellä me sen äidin kanssa istuttiin monen monta aamupäivää ja pohdittiin että kuinkahan pitkään meidän täällä vielä pitää hengailla... Lopulta Lucas alkoi viihtyä ja totesi mulle "Lähde vaan kauppaan, heippa!" ja seuraavana päivänä myös Jonas hääti äitinsä pois! Päiväkodille kiitokset lapsenmukaisesta totutuksesta, joka paikassa ei näin ole.

Lucas viihtyi siis monta viikkoa päiväkodissa ja kertoi iloisena aina mitä olivat tehneet. Kunnes eräänä maanantaiaamuna hän totesikin ettei halua mennä eikä todellakaan aio syödä mitään Jausea (itse tehtävä eväs jonka syövät noin kello 10 aikaan). Ja tätä lystiä kesti taas piiitkään, joka aamu sama virsi. Hoitopäivän aikana (joka kestää siis noin 3-3,5h) se ei puhunut kenenkään kanssa saati leikkinyt, ulkonakin vain istua tönötti tätien kanssa. Nyt alkaa taas näkyä valoa tunnelin päässä, eilen oli syönyt jo koko Jausen, toivotaan että tämä tästä helpottaa!

Se siitä, entäs muuten? Lucas on edelleen autofriikki eikä halua katsoa enää edes Prinsessa Sofiaa koska se on muka tyttöjen ohjelma. Yritän kovasti aina painottaa että ei ole olemassa tyttöjen tai poikien ohjelmia vaan ihan voit katsoa mitä haluat, mutta ei mene läpi. Dora The Explorer on sentään vielä hauska - ehkä koska siinä opetellaan myös englantia josta Lucas on kovin innostunut. "We did it, we did it!" se laulaa jos esimerkiksi ehdittiin ylittää suojatie ilman että liikennevalo alkoi vilkkua. Päiväkodissa sillä onkin hyvin multiculti-ryhmä, niillä on siellä 20 lapsen ryhmässä muistaakseni kahdeksan (! suomi, slovakia, venäjä, bosnia, arabia, espanja, serbia, korea) kaksikielistä lasta! Siitä syystä pitävätkin yllä hauskaa sanakirjaa ja opettelevat perussanoja muiden kielillä.

Autojen lisäksi Lucas tykkää myös piirtää, värittää ja lukea - sillä on sohvapöydän hyllyllä oma kori jossa kaikki sen lehdet on! Se haluaa siis aina ostaa kaikenmaailman Cars-, Puuhapete-, Bussibär- tms. lastenlehtiä kaupasta eikä se raha kyllä hukkaan mene koska se oikeasti lukeekin niitä sitten usein ja hartaasti, yhtäkään lehteä ei ole pois heitetty. Lisäksi se haluaa usein harjoitella myös kirjoittamista, aakkoset se osaa sanoa paria sekaannusta lukuunottamatta (esim. M, N) jo täysin ja se osaa jo lukea muutamia sanoja, esimerkiksi oman nimensä jostain "Äl, uu, see, aa, äs! Lucas!".

Bonuksena vielä: kyselin Lucakselta tämän somessa pyörineen kyselyn ja aika hauskoja vastauksia siltä tulikin, kirjoitin ne nyt juuri niinkuin se sanoi enkä pyytänyt edes kääntämään jos se puhui saksaa.

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
- "No, ei!"
2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
- "Aufräumen!" (= siivota/raivata tavarat paikoilleen ...)
 3. Mikä tekee surulliseksi?
- "Joku weint Sturm der Liebessä!" (= joku itkee Lemmen viemässä :D)
 4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
- "Wenn mä kitzelt sua!" (= jos mä kutitan sua)
5. Millainen äitisi oli lapsena?
- "Pieni!"
 6. Kuinka vanha äitisi on?
- "Öömm... 1, 2, 3, 4 jne. ... 23!"
7. Kuinka pitkä äitisi on?
- *laskee sormilla varpaista päähän mua 1, 2, 3 jne.* "25!"
8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
- "Aufräumen!" (Mä en kyllä pidä siivoamisesta mutta koska vielä vähemmän pidän sotkusta niin on pakko siivota, yök! Keksisin miljoona parempaa ajanvietetapaa kuin se!)
9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
- "Sä abholen mir Kindergarten!" (= Sä haet mut päiväkodista)
 10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
- "Lujkkis? Mä en tiedä." (Kysyin siis miksi mamasta tulisi julkkis, ei tiennyt mitä tarkoittaa lujkkis :D)
 11. Missä äitisi on tosi hyvä?
- "Lernen! Autoilla ja Legoilla leikkiä." (lernen = oppia)
12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan?
- "Kuiskata!"
13. Mitä äitisi tekee työkseen?
- "Sä meet Schule!" (Schule = koulu)
14. Mikä on äitisi lempiruokaa?
- "Brezeli!"
15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?
- "Mitä...? Mä en tiedä mikä on ylpeä."
16. Jos äitisi olisi joku telkkarihahmo, kuka hän olisi?
- "Mädchen, tyttö!"
17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
- "Auto spielen!" (= leikkiä autoilla)
18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi on?
- "Socken, villasukat!" (= Socken = sukat)
 19. Mitä eroa teissä on?
- "Mä en tiedä."
20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
- "No Papa ja Mama, ja Floriania!"
21. Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä?
-"KAIKKI leikkipuistot!"(Painotus sanalla KAIKKI ...)

Tästä siis huomaa kuinka Lucas edelleen laiskana vain sekoittaisi molempia kieliään. Normaalisti kuitenkin jos se puhuu mulle saksaa puheensa seassa, kysyn aina mitä jolloin se kääntää kaiken (osaamansa, on tietysti sanoja joita se osaa vain jommalla kummalla kielellä) suomeksi. Tässä kyselyssä jätin sen kuitenkin väliin, muuten ei tällain laiskotella! Florianin kanssa se puhuu nykyään kumpaakin kieltä, usein vaikuttaa se onko mama vai papa kotona niiden kanssa.

Veljekset tappelee usein, paljon ja tunteella, mutta toisaalta ovat sovussa ollessaan aivan ihana pari. Lucas lukee paljon Florianille, ne leikkivät yhdessä kaikkia mahdollisia leikkejä (joissa Lucaksella usein menee hermo jos Florian ei tottelekaan sitä...) ja lisäksi Lucas tykkää myös opettaa veljeään puhumaan. Florianin sanoessa jonkun sanan/äänteen on Lucaksen innostus ja riemu jotain aivan uskomatonta, täytyy joskus ottaa videolle!

Lasten päiväkodit on eri suunnissa ja me aina vuorotellaan kumpi vie kumman. Vaikka matkat ei ole pitkiä, on ne silti ihania hetkiä kun saa jutella ihan rauhassa vain yhteen keskittyen, normaalisti kun olen liikkeellä aina molempien kanssa. Lucaksen kanssa juttelu on jo tosi antoisaa, sillä on aina hurjasti asiaa ja paljon tärkeitä kysymyksiä. Lisäksi se osaa jo miljoona eri laulua ulkoa joilla se viihdyttää paitsi mua, myös vastaantulijoita.

Kaikesta uhmasta huolimatta se on vaan niin äärettömän loistava poika ♥ ♥ Josta toivon vielä joskus saavani vähän enemmän kuvia, kuten näistä kuvista huomaa on nyt menossa taas vähän hankala vaihe sen suhteen, toivottavasti selviätte :* !

Kaksivuotias

Niin siinä sitten kävi. Pojat täyttivät jälleen kerran vuosia - Florian kaksi ja Lucas jo neljä! Aivan uskomatonta miten nopeasti aika juoksee. Kummastahan sitä sitten aloittaisi, mennäänkö pienimmästä suurempaan? Pahoittelen että tämä tulee näin myöhässä, mutta ensin eka viikko koulua oli aika jänskää ja sittenhän meille tuli kylään oksennustauti... Synttäreitä juhlitaan siis vasta tänään, onneksi melkein kaikille sopii!

Florian oli vielä pari kuukautta sitten hyvin leppoisa kaveri joka tiesi käsitteen uhma ainoastaan veljensä kautta. Jos sitä yhtäkkiä alkoikin kiukuttaa, oli sen huomio kuitenkin helppo siirtää johonkin muuhun - esimerkiksi jos se olisi halunnut mennä hissillä ja oli valmis saamaan megakilarit, ei tarvinut sanoa kuin näytätkö vielä miten nopeasti sä osasitkaan mennä portaita ja se oli jo unohtanut kiukkunsa ja kiisi hymy korvissa kohti portaita. Se oli silloin se...

Vaikka uhma onkin siis saavuttanut Florianinkin, on se silti paljon miedompi kuin Lucaksella tässä iässä! Sille on helppo ehdottaa jotain muuta tekemistä esimerkiksi paperisen jalkalampun tuhoamisen tai kirjahyllyssä kiipeilyn tilalle, tosin sen kanssa pitää myös sitten touhuta sitä korvaavaa tekemistä. Eli jos se alkaa tonttuilla kesken ruoanlaiton mutta ei halua kokkailla mukana, saattaa olla hieman hankalaa sillä niinä hetkinä se ei halua esimerkiksi piirtää tai lukea yksin.

Yleensä se on kuitenkin melko itsenäinen ja keksii paljon ihan normaalejakin touhuja (ei pelkästään kaiken terrorisointia). Valokuvien katsomista se rakastaa älyttömästi, vähintään kerran päivässä se hakee jonkun albumin ja katselee kuvia! Muita suosikkeja on tietysti autoleikit, kokkausleikit, lukeminen sekä kaikki laulut ja tanssit! Ja tietysti kastanjoiden kerääminen ulkona, mahdollisimman suurten.

Florianin puhe ei oikein ole ottanut tuulta alleen, se käyttää muutamaa sanaa joille on sata eri merkitystä. Esimerkiksi pappa tarkoittaa isi-Papa, kaivinkone (Bagger), loppu. Nännä on Mummo, Anna-täti sekä mennään. Pää on leipä, peitto ja jotain mitä en nyt muista. Sen kanssa on hauska jutella ja paljon se höpöttääkin, mutta ulkopuoliset eivät kyllä mitään ymmärrä. Päiväkodissa se oli ikkunasta nähnyt rekan ja juhlinut "Ka, ka, ka!" ja tädit olivat luulleet että hän sanoo englanniksi "Car".

Pääasiassa Florian on siis aivan hulvaton tyyppi jonka kiukkukilarit ja pöllöilyt yleensä unohtuu sen touhuja katsellessa ja juttuja kuunnellessa. Tällähetkellä se istuu nakuna keittiön pöydän ääressä, mussuttaa kurkkua ja teroittaa kyniä ja näyttää just niin hauskalta kuin mitä on! Florbun mitat kaksivuotispäivänä olivat 12,4 kg sekä 87,2 cm - Lucaksella ne oli kaksivuotiaana 12 kg ja 88 cm! Hyvää toista syntymäpäivää rakas ♥

Kolmevuotias

Kaiken kiireen keskellä en ole ehtinyt enää pitkään aikaan kirjoittamaan Lucaksesta, meidän rakkaasta esikoisesta, siitä kenestä koko blogi sai alkunsa. Florianista on ollut niin helppo kirjoittaa aina nopeasti puolivalmiit kuukausipostaukset - alle vuoden ikäinen kun kehittyy jo muutamassa viikossa niin hurjasti. Yli kaksivuotiaasta sen sijaan se on vähän hankalampaa, mutta yritetään (sukulaisia varten) - mitä kuuluu kolmevuotiaalle Lucakselle?

Lucas on ihastuttavan hyväntuulinen, utelias ja avoin pieni poika. Kunhan se nukkuu hyvät päiväunet, on sen kanssa ihan hulvattoman hauskaa - sillä on aina niin hyviä juttuja kerrottavana ja kyseltävänä että luulen että tämä +3-vuotta on mun seuraava ikävaihelemppari! En tiedä kannattaako tätä kirjoittaa, mutta musta on jo pidempään tuntunut että sen uhma alkais hieman helpottaa. Esimerkiks pukemisen voi nykyään erittäin usein neuvotella niin että se sujuu helposti ja lähes ongelmitta (joka kuulostaa varmasti uskomattomalta ihmiselle joka on nähnyt meidän pukemisrumban).

Toki se saa edelleen aika käsittämättömiä kohtauksia jos vaikkapa esimerkiksi myslikulho on väärän värinen, mutta lähes kaiken saa tosiaan nykyään tosi helposti neuvoteltua jokahan ei ennen kirjaimellisesti tullut kuulonkaan - sillä se ei huudoltaan tietenkään mitään kuullut. Nykyään näitä raivokohtauksia tulee aina vain vähemmän, ja kun sellainen tulee, osaa se hyvin kertoa "Mua HARMITTAA!" ja selittää mikä milloinkin harmittaa jolloin voidaan keksiä siihen yhdessä ratkaisu.

Kuten mainittua - Lucas puhuu aivan valtavasti. Lauseet rakentuvat paitsi sen mukaan kenen kanssa se puhuu (onko juttukaveri suomen- vai saksankielinen), myös sen mukaan, mitkä sanat se osaa milläkin kielellä. Eli se sekoittaa edelleen hyvin sujuvasti molempia kieliään yhteen mutta se annettakoon anteeksi, eihän se olekaan vasta kuin kolme. Jos juttukaveri ei ymmärrä mitä se hakee takaa, kysyy se aina multa esimerkiksi "Mikä se on Anna-tädin kielellä?" tai "Mikä se on Papan kielellä?". Se tietää siis että on olemassa eri kielet joita puhutaan eri ihmisten kanssa.

Florianin kanssa se puhuu lähes aina pelkästään saksaa - johtuen varmaan päiväkodista ja muista pienistä kavereista, saksa on leikin kieli (meillä ei ole täällä yhtään suomalaisia lapsikavereita paria vierailevaa tähteä lukuunottamatta). Olen kirjoitellut välillä sen sanomisia ylös ja kerran Florian yritti (kuten aina) kiivetä pöydälle jolloin Lucas totesi täydellisellä saksalla "So geht das nicht. Ich esse jetzt!" = "Ei noin voi tehdä. Minä syön nyt!". Mun kanssa se puhuu kuitenkin myös leikkiessä suomea, esimerkkinä autoleikistä "Kato, se ajaa mit Tür!" (Tür = ovi) - mitä - "Se ajaa mit ovi!". Suomen taivutukset meinaa olla hieman hankalia.

Lucaksen lempijuttuja on edelleen AUTOT. Hinausauto sitä, bussi tätä, rekka tuota ja peräkärry tätä. Se osaa jokaisen automerkin ja muistaa myös kenellä on millainenkin auto "Hansillakin on BMW!" "Opallakin on Volvo, iso, musta!". Se ei välillä meinais autoleikeiltään ehtiä edes ulos tai kylpyyn ollenkaan! Useimmiten käsken sen levittää rojunsa keittiön pöydälle, koska muuten kuuluu jatkuvasti huutoa siitä kuinka Florian rikkoo kaiken ja sitten sattuu...

Jos joku haluaa tietää vielä jotain tiettyä niin kysyhän - tai jos joku haluaa kysyä Lucakselta jotakin niin voin toimia välikätenä ja kirjoittaa vastauksen sitten kuten hän sen sanoo. Tosin en lupaa mitään, sillä Lucas on yleensä hyyyvin kiireinen. Tässä vielä siitä yksi esimerkki kun kesähelteillä leikkasin sen liuhuletin - aikaa tähän herra antoi mulle ihan jopa ruhtinaalliset 9 minuuttia! Siihen verrattuna musta varsin onnistunut lopputulos! Kiireetöntä viikonloppua kaikille!

The Very First Year

Ensimmäinen vauvavuosi sekoittaa aina potin täydellisesti, oli kyseessä sitten ensimmäinen tai neljäs lapsi. Florianin ensimmäinen vuosi on nyt taputeltu ja kaikesta härdellistä huolimatta meillä voidaan tällähetkellä vallan hyvin. Vuoteen mahtui kaikkea mahdollista - remontti, muutto, finanssikriisejä, uhmakriisejä, ajokoulukriisejä, superluminen talvi, ylikuuma kesä, serkkupojan syntymä, pari lomamatkaa, muutamat Suomisukulaisten vierailut sekä paljon ihan vain ihanaa kotosalla oleilua.

Kaikki alkoi sunnuntaina 5. lokakuuta kun astelin aamutuimaan St. Johannin sairaalaan. Olin saanut perjantaina käskyn tulla käynnistykseen liian vähäisen lapsiveden vuoksi, viikkojakin kun oli kasassa jo neljäkymmentä. Lucaksesta poiketen tälläkertaa selvittiin alle vuorokaudessa ja aamuyöstä puoli neljän aikaan pieni tummatukkainen poika näki synnytyssalin tuikkivan tähtikaton. Kätilö kysyi nimeä ja katsoin Stefania, sitten pientä poikaa ja vastasin että kyllähän se on ihan Florianin näköinen.

Itävallassa on aivan sama kuinka monennen lapsen synnytät, sairaalassa täytyy silti pysyä viisi päivää. Mulla oli siellä niin tylsää (500-sivuinen kirjakin kun loppui het alkuunsa) että sain meidät onneksi puhuttua ulos jo neljäntenä (joka sekin oli enemmän kuin tarpeeksi). Ensimmäiset päivät väliaikaiskodossa menivät leppoisasti, Florian nukkui vastasyntyneen tapaan paljon ja sain viettää aikaa Lucaksen kanssa.

Pariviikkoisena Florian pääsi ensimmäisille synttärijuhlille kun juhlistimme Lucaksen kaksivuotispäivää suunnitellusti vähän myöhemmin - olin ajatellut että tuskin niin huono sattuma käy että pikkuveli päättää syntyä isoveljen syntymäpäivän aikaan mutta juhlitaan nyt kuitenkin varulta myöhemmin. Niinpä, onneks ajattelin koska kävihän siinä just eikä melkein päivälleen sellainen tsägä!

Florianin ollessa lähes kolmiviikkoinen pääsimme vihdoin muuttamaan takaisin kotiin ja elämä helpottui hetkessä. Oli tilaa, oli valoa, oli ihmisiä! Loppusyksy oli aurinkoinen ja lämmin ja lumikin tuli jälleen vasta joulun jälkeen, mutta myöhästymisestä johtuen sitä tulikin sitten heti kerralla metritolkulla! Joulun tienoilla alkoi myös Florianin uskomaton syliriippuvuus joka kesti pari kuukautta.

Tammikuussa saimme myös kaksin verroin vierailijoita kaukaa pohjolasta - ensin tuli mun siskoni tyttönsä kanssa ja heidän lähdettyään heti seuraavana päivänä mun äiti. Näinä aikoina aloimme miettiä myös talon myyntiin laittoa, sillä remontissa ilmenneiden yllärien vaatiman lisälainan vuoksi kuukausierä kohosi pilviin emmekä varmasti olisi saaneet taloa seuraavaan 30 vuoteen valmiiksi. Nyt onkin jälleen ihana etsiä uutta asuntoa, heti kun talo on myyty on suuntana Innsbruck tai joku sen lähikylistä emmekä voisi olla enemmän innoissamme!

Kevät oli jälleen Tirolille tyypillistä säidenvaihteluaikaa, oli lämmintä, tuli lunta, oli jälleen lämmintä... Pääsiäisenä saapui taas mun äitini muutamaksi päiväksi ja ehdimme muunmuassa käydä heittämässä hyvästit pitkään palvelleelle Hartkaiserbahn-funikulaarille jolla aika moni mun sukulaisistakin on vuorille ajellut! Kesän aikana hiihtokeskus on rakentanut sen tilalle huippumodernin 10 hengen gondoliradan joten eivätpä tosiaan huonompaan vaihtanut!

Kevät vaihtui kuitenkin nopeasti kesäksi ja toukokuussa Florian sai kokea myös ensimmäiset helteensä! 7,5 kuukauden iässä ilmestyi vihdoin ensimmäinen hammas ja samoihin aikoihin herra alkoi kehittyä hurjaa tahtia myös motorisesti - ryömiminen vaihtui konttaamiseksi ja polvien kautta se nousi myös seisomaan. Lisäksi se alkoi myös viimein viihtyä rattaissa - tähän asti olin joutunut kantamaan sitä aina kantorepussa eli voitte vain kuvitella mikä helpotus tämä oli!

Nautittiin hyvistä, ei vielä liian kuumista, keleistä, retkeiltiin ja ulkoiltiin paljon. Juhannuksen alla lähdettiin äkkilähdöllä Kroatiaan - varattiin bungalow tiistai-iltana ja siitä noin 12 tuntia ja lähdettiinkin jo ajamaan. Reissu oli aivan ihana, jo itse ajomatka Alppien läpi aina Välimerelle asti oli hurjan mielenkiintoinen. Loma olikin meidän ensimmäinen oikea perheloma jonka vuoksi se ehkä olikin niin ihana, muuten ollaan oltu vain Suomessa ja kerran kaksin Italiassa.

Kroatiasta palattuamme alkoi kuumuus. Ei mikään miellyttävä lämpö, vaan aivan järkyttävä jokapäiväinen 30-38 asteen kuumuus. Eilen illalla kun kiiruhdin autokoulusta liian ohuessa takissa, korvat jäässä ja aivan paleltuneena mietin vain että parempi tämä kuin se helle! Kuumuutta kesti kaksi kuukautta lähes taukoamatta, sinne tänne mahtui pari viileämpää päivää - ja tokihan öisin helle hellitti ja saatiin nauttia jopa niinkin viileästä kuin 25 asteesta.

Meidän heinä-elokuu kului siis lähinnä rannalla, sillä järvi oli ainoa paikka jossa pystyi olemaan hikoilematta. Heinäkuussa myös mun äitini tuli jälleen vieraisille ja koska Suomen kesä oli ilmeisesti aika kurja, nautti se tietysti täysin sieluin siitä hikoilusta! Kuumuudesta huolimatta Florian oppi paljon uutta ja monia asioita täysin saman ikäisenä kuin Lucas kaksi vuotta sitten.


Syyskuussa kelit alkoivat vihdoin parantua ja ulos kykeni menemään muutakin kuin anivarhain aamulla tai myöhään iltapäivällä. Jouduin jopa etsimään jälleen pitkähihaiset bodyt ja housut jostain kaapin periltä - viimeistään silloin kun puolivälissä kuuta lähdettiin Suomeen koko perhe. Florianista ei kuoriutunut kivaa lentokaveria, koska eihän siellä voinutkaan kiitää pitkin käytäviä vaan piti vain kokoajan istua mamin sylissä. Lennon lopulla olikin aika urakka yrittää etsiä kaikki sen ympäriinsä heittelemät tavarat, samalla tuli otettua vahingossa mukaan myös infantin pelastusliivi, vielä ei ole tullut Finnairilta palautuspyyntöjä...

Muuten pohjoisen loma meni oikein mukavasti, pojat nukkuivat vieraassakin paikassa (tässä tapauksessa mummolassa) hyvin ja isi hoiti heitä mainiosti kun mami kävi muunmuassa 50 ihmisen luokkakokouksessa jossa oli aivan huikeaa nähdä kaikki monen vuoden jälkeen! Lisäksi Florian pääsi myös tapaamaan meidän Facebookin lokavauvaryhmän 17 mammaa ja 17 vauvaa kun käväisimme Tampereella treffeillä! Reilun viikon loma oli äkkiä lusittu ja kotiin palatessa syksy oli alkanut ihan tosissaan.

Lokakuu alkoi lempeänä ja aurinko on hellinyt meitä aina tähän päivään asti. Florian saavutti sen maagisen yhden vuoden iän ja Lucas täytti jo kolme - ja samana päivänä sain puhelun Suomesta että rakas mummoni oli pitkän sairaalassa olon jälkeen nukkunut pois. Itkun lomassa vähän nauratti se, että myös rakas pappani (jolta Lucas toisen nimensä on perinyt) nukkui 14 vuotta sitten lähisukulaisen synttärinä pois - liekö pariskunta suunnitellut tämän ettei kukaan varmasti vahingossakaan ikinä meinaa unohtaa!

Poikien oikea syntymäpäivä ajoittui tiistaille, joten juhlimme niitä vasta seuraavana viikonloppuna. Florian osasi jo hienosti availla lahjoja ja papereista se taisikin olla eniten innoissaan! Ja niin päättyi hänen ensimmäinen, ihana vuotensa. Hurja ajatella että meillä asuu nykyään jo toista elinvuottaan viettävä, melko vakaasti kävelevä hulvattoman hauska pikkutaapero eikä enää se ainoastaan sylissä viihtyvä, kaikesta loukkaantuva dramaqueen.

Niin - Florian on tosiaan parin viikon verran kävellyt jo pitkiäkin matkoja! Sisällä siis, ulkona ei vielä niinkään. Sanoja ei tule vielä yhtään, mutta se ymmärtää puhetta todella hyvin. Erityisen paljon Florian tykkää nuppipalapeleistä ja taputtaa aina itselleen leveästi hymyillen oikeaan osuessaan. Vuotiaana oli myös se ensimmäinen korvatulehdus joka onneksi antibiooteilla helpotti nopeasti. Yksivuotismitat olivat komeat 9530 g, 75,5cm ja 46,5cm. Pituus olikin tismalleen sama kuin Lucaksella yksivuotiaana!

Sellainen oli meidän ihanan kuopuksen ensimmäinen vuosi. Jäämme innolla odottamaan seuraavia ♥.

"Each year we'll add another candle,

so proud to see you grow.

But always with the memory,

of your first day long ago."

Pupan uudet kujeet

Hallihalloo! Tulin vaan kertomaan että mulla on vihdoin ja viimein hammas! Mami yritti valokuvata sitä eräänä päivänä, mutta 37 kuvaa otettuaan joutui myöntymään siihen että ei se saa yhtäkään! Buahaha! Onneks sitten myöhemmin samana päivänä tuttuun tapaani raivosin autossa niin lujaa ja pitkään että silloin se sai kuin saikin kuvansa!

Noniin - tällainen on siis mun hieno, ensimmäinen hampaani jonka sain noin 7,5 kuukauden iässä. Mun isoveljeni oli tässä vähän nopeampi, sille tuli ensimmäiset kaksi jo 5,5-kuisena, ja nimenomaan kaksi kerralla. Mulle tuli vain yksi, mutta toivon että muut tulevat vähän helpommin että nukkuisin edes hieman paremmin, en tiedä kestääkö mamin masu niin paljon kahvia mitä se nyt lipittelee.

Mami ja Papi ovat molemmat enemmän kissaihmisiä, mutta ensinmainitun haaveisiin kuuluu koira syystä että olisi kätevä kun olisi joku kuka söisi lattialta kaiken sinne putoavan ruoan (plus että sen olisi sitten pakko lenkkeillä vähän enemmän). Mä ajattelin ryhtyä nyt hetkeks sellaiseks koiraks - yhtenä aamuna huomasin kuinka mun isoveljeni jätti paahtamattoman paahtoleivän palasensa saavutettavissa olevaan paikkaan ja heti kun mamin silmä vältti, iskin kiinni! Omnomnom!

Jos tästä tuli nyt tällainen mun oma postaus jossa voin kertoa kaikenlaisia uusia juttuja, niin kerrottakoon vielä että oon opetellut kaikkia muitakin hullutteluja - sellaisia, joita tehdessäni mami on aika kauhuissaan! Katsokaa kun olen taitava!

Ensin kiipesin polvilleni ...

... ja samana päivänä päätin nousta vielä seisomaankin! Mun mami oppi nämä jekut ihan samanikäisenä kuin mäkin, isoveikka pari kuukautta myöhemmin.

Sellaisia terkkuja multa, osaan myös jo kontata mutta sitä en tee vielä muuta kuin kylpyhuoneessa - mami ottaa mut aina mukaan suihkuun niin että makoilen alasti matolla leikkien omaa pesuvuoroani odottaen. Viime viikolla huomasin että kun konttaan, lattia ei tunnu niin kylmältä! Ja nyt sitten aina konttaan mamin suihkun alle läpsyttelemään, sillä kun on sellainen leveä sadesuihku niin mullekin riittää vettä! Onko mulla lukijoiden joukossa muita yhtä ovelia vauvakamuja joilla on kaikkia samanlaisia hauskoja jekkuja? Nyt mun mamin pitää jatkaa passihakemusten tekoa, heibbulii :* !

Ainiin ps. mamilta vielä sellaiset terkut että mä en saa sitä kommenttirobottivarmennusta pois päältä vaikka kuinka ja miten yritän. Yritin hankkia apua ja googlettaa, mutta en vain osaa! Ellei kukaan mua osaa tälläkään itkulla auttaa niin ainahan teillä kommentoijilla on mahdollisuus - tehkää omat tunnukset/tilit! Poikien ihana isomummokin osasi, ehkä te muutkin osaatte, ja ellette - kysykäähän siltä apua ;) !

Viisi puolikasta

Meidän hurmaava esikoisemme, yhtä ihanalta isopapaltaan toisen nimensä perinyt Lucas Olavi, täytti toissapäivänä viisi kertaa niin paljon kuin samana päivänä puolivuotispäiväänsä juhlistanut pikkuveljensä. Kaksi ja puoli vuotta! Iiks ja kääks, nyt on ikioman postauksen paikka! Kuvat on valitettavasti vähän mitä on, koska Lucas ei oikein valokuvauksesta pidä - tai paremminkin: hän ei EHDI.

Millainen Lucas sitten onkaan? Päikkytäti juuri mainitsi sen olevan niin iloinen että on ihanaa miten joku onkin aina niin hyvällä tuulella. Ja se on kyllä täysin totta - Lucas on tosi elämäniloinen pieni poika! Ellei uhmakohtaus ole päällä (joita se ei päiväkodissa tietenkään saa) tai mami kiellä tekemästä jotain kivaa (esimerkiks ottaa kynät pois herran keksiessä seinän olevan hyvä piirustusalusta), on se aikalailla aina ihan huisin hyväntuulinen. Se on myös hurjan itsenäinen ja omatoiminen ja vaikka se "ITE, ITE" meinaa joskus hieman ärsyttää (esimerkiks jos se "IHAN ITE!" on piirtänyt koko ruhonsa tussilla täyteen viivoja), on se toisinaan myös oikea pelastus! Allaolevassa kuvassa hän on ihan itse hakenut housut kaapista ja pukenut ne, voitte kuvitella millainen sota täällä oli että ulos lähtiessä sain nämä "housut" herralta riisuttua.

Uhmaikä on ehkä juuri nyt syvimmissä syövereissään - ainakin toivon ettei tästä enää kovin paljoa alemmas porauduta! Se alkoi melko voimakkaana jo pitkän aikaa sitten, mutta silloin olisin kaivannut juuri sitä ärsyttävää "odota vaan, pahempaa on luvassa"-lausahdusta, koska hyvin paljon pahempaa todella oli luvassa! Onneks siihen on tottunut jo niin että osaa säilyttää hermonsa täydellisesti niissä aivan järkyttävissäkin tilanteissa, silloin kun mielessä tekee mieli nakata kakara ojaan ja juosta pois niin kovaa kuin jaloista lähtee - silloinkin sitä vain laskee kymmeneen ja selittää sen 597. kerran lapsiparalle miksei ole okei kävellä autotiellä ja miksi siihen kiellon jälkeen ei saa jäädä myöskään makaamaan.

Vaikka uhmakohtauksia saadaan edelleen useita päivissä ties ja mistä toinen toistaan hulvattomimmista syistä, mahtuu meidän päiviin myös paljon niitä Lucaksen iloiseks tekeviä asioita. Kaksi sen ehdotonta lempparia on piirtäminen ja lukeminen, samoin askartelu, maalaaminen ja muutenkin kaikki käsillä tehtävä on hauskaa ja niissä se viihtyy pidempäänkin keskittyneenä. Vesi on aina ollut sen mielestä ihanaa - paitsi suihku ja tukanpesu, ne on niitä maailman kamalimpia asioita. Kylvyssä ja uimassa se kuitenkin viihtyis vaikka kuinka pitkään!

Lucas on automies henkeen ja vereen, samoin eläimet on hyvin lähellä sen sydäntä. Niistä se tunnistaakin vaikka kuinka monta - just tossa satuin pistämään merkille eläinkirjaa lukiessamme että yhteensä 18 eläimestä se osasi nimetä kolmetoista, niistä kolme saksaksi (ja lehmä on edelleen "muu"). Se, kumpaa kieltä Lucas käyttää, riippuu jo ihan täysin siitä kenen kanssa se puhuu. Se muistaa että mamin kanssa ja skypessä jutellessa puhutaan suomea, isin, sen sukulaisten sekä muiden lasten kanssa saksaa. Toki se sekoittaa edelleen kieliä tosi paljon yhteen ja joukossa on muutama niitä keksittyjäkin sanoja, mutta pääasiassa se on kyllä tosi taidokas kaksi- ja puolivuotias joka vaihtaa kieltä lennossa hyvinkin nopeasti tarpeen niin vaatiessa.

Kielellisestä kehityksestä voin joskus kirjoitella ihan erikseen koska kuten olen monesti sanonut, kaksikielisyys on musta valtavan kiinnostava aihe ja haluan myös vertailla myöhemmin miten veljesten kehitys toisistaan eroaakaan. Oon varma että Lucas ihan kohta herää joten ennenkuin niin tapahtuu niin lopetan tähän että ehdin julkaistakin tämän! Meillä on ollut tässä edelleen vähän hässäkkää, varsinkin kun mun äitini oli täällä just melkein viikon. Tänään illalla Stefanilla alkaa viikon loma ennen enedeshaluatietääkuinkapitkää työputkea joten koitan ehtiä silloin kirjoittelemaan teille nuita rästijuttuja, Florianin puolivuotistarinat seuraa pian perässä! Heibba!

Unettomat Tirolissa

Voi, mistähän sitä edes aloittaisi! On tapahtunut niin hurjan paljon kaikkia - lähinnä kivoja - juttuja, että jos illalla on aikaa istua koneella, kuluu se joko niitä kivoja juttuja katsellen tai sitten kaikkia turhuuksia touhuillen. Muutaman edellisviikon ajan meidän päiväthän alkoivat Lucaksen toimesta jo kello viideltä, yleensä kuitenkin viimeistään puoli seitsemältä, joten illalla ei ymmärrettävästi ollut enää ihan terävimmillään!

Otin Lucakselta pinnat pois häkkisängystä, joten sehän nousi sitten aina heti ekalla kerralla herätessään. Eräänä aamuna se oli levittänyt kaakaojauhetta ympäri keittiötä ja itseään, joten en oikein uskaltanut jäädä enää "hetkeks köllimään" sänkyyn kun se tuli meitä herättämään ja jatkoi matkaansa. Aina se ei tosin tullut, kerran esimerkiks heräsin puoli kuuden aikaan siihen kun se imuroi olkkarissa. Kyllä, harkitsin erittäin vakavasti pinnojen takaisin ruuvaamista.

Pidin sen kanssa kuitenkin vähän palaveria ja nykyään se nukkuu noin kuuteen asti, jonka jälkeen tulee hissukseen meitä herättämään kuullessaan Florianin olevan hereillä. Nämä aamut on tosi vaihtelevia varsinkin nyt kun valoisaa on joka päivä aiemmin enkä todellakaan tiedä mitä kellojensiirto saa aikaan. Tuskin ainakaan mitään hyvää. Ja ei, sillä monelta se menee illalla nukkumaan ei ole mitään vaikutusta, kerran se kukkui melkein yhteentoista asti ja tsädääm - viiden jälkeen sirkus jälleen aukesi!

Asiaa ei toki parantanut yhtään se, että Florianin nelikuisena alkanut yöhulinointivaihe ei oikein ottanut rauhoittuakseen, päinvastoin vain pahentui siten että sen höpöttelyn sijaan se itkusteli ja rähinöi. Onneks nyt on alkanut näyttämään paljon paremmalta, viime yönäkin se heräsi vain kahdesti eikä ollut ollenkaan vihainen, tahtoi vain syödä ja nukahti pian uudestaan. Kylläpä olinkin tänä aamuna jälleen kuin uusi ihminen kun Lucas kymmentä vaille kuusi tuli kuiskailemaan olevansa hereillä.

Florian on myös kuin uusi ihminen - se viihtyy nykyään jopa yksin! Siis yksin! En nyt tarkoita ettäkö jätän sen kotiin kun lähden kauppaan, tottakai jonkun pitää olla kokoajan näköetäisyydellä, mutta ne ketkä ovat sen tavanneet voivat myös todeta että ei todellakaan ole sen tapaista viihtyä yksin leikkimatolla leluja katselemassa. Tai ylipäätänsä viihtyä jossain muualla kuin sylissä. Mutta kyllä, nyt se on tapahtunut! Pari kuukautta sitten kirjoitinkin että tuskinpa sitä ikuisesti pitää kantaa ja näin se päivä koitti, kannatti olla kärsivällinen!

Se on siis jo pari viikkoa ollut usein suopea muullekin paikalle kuin sylille eli uskallan jo sanoa että se kanniskelu on ohi. Nyt kun sen vuoksi olen opetellut käyttämään jälleen kahta kättä päivittäisissä askareissa sen yhden sijasta, olen myös tajunnut että olipahan melkoiset ensikuukaudet! Florian on aina ollut aivan ihastuttava, rakas pieni pallero, mutta sen kaltaista newbornia en kyllä toivo kenellekään jolla on jo yksi vilkas uhmainen kotona.

Ylläolevaan kuvaan voi kuvitella Lucaksen kyseisessä tilanteessa: "BABYY, ota kuukkua!". Mun molemmat ihanat muruset ansaitsevat ihan kohta ikiomat postauksensa, kun vain ehtisin! Meillä on tosiaan melkoinen härdelli täällä käynnissä, kun suunnitellaan tässä talon kanssa kaikenlaista kivaa, esimerkiksi siitä pois muuttamista! Niinpä, kauanpa me täällä viihdyttiinkin, mutta koska ilman tätä mahdollisuudet olisi niin paljon suuremmat ollaan päätetty että eihän me haluta näitä lasten lapsuusvuosia elää ikivelkavankeudessa ja finanssihuolissa.

Velkavankeudessa ei siis ole mitään vikaa, mutta jos se velka on niin suuri ja pitkäikäinen (kiitos remontissa ilmenneiden kaikkien hauskojen yllätysten...) kuten meillä, houkuttelee tietysti pienempi ja lyhyempi kivemmalla kodolla hyvin paljon enemmän. Saas nähdä mitä kevät tuo tullessaan, kirjoittelen myös talojutuista mahdollisimman pian lisää, nyt jään odottelemaan armasta miestäni kotiin! Jos jotakuta kiinnostaa joku tietty juttu niin toivokaa, lupaan kiireiltäni toteuttaa toiveenne, pusimuii!

Parikielinen parivuotias

Lucas täyttää ensi viikolla kaksi vuotta ja vaikka varsin hyvin tiedostan sen että jokainen lapsi on yksilö, on musta silti hauska lueskella mitä kaksivuotiaan normaalisti pitäisi osata ja vertailla taaperoita keskenään. Mä en ole oikeastaan ikinä jaksanut stressata siitä osaako Lucas tarpeeksi vai onko se jotenkin alikehittynyt - johtunee ehkä siitä että oon tosi kiinnostunut kaksikielisyydestä ja oon lukenut siitä niin paljon että mun päähän on todellakin iskostunut se että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja jokainen kehittyy omaa tahtiansa.

Jos joltain on siis mennyt ohi: mä puhun Lucakselle suomea, Stefan saksaa ja keskenämme me puhutaan saksaa. Mutta siis - miten Lucas kommunikoikaan? Monipuolisesti, sanoisin! Suomi oli kevääseen asti ehdottomasti vahvempi kieli, mutta nyt kun olemme kesän asumistilanteen vuoksi olleet paljon tekemisissä anopin kanssa, on saksakin vahvistunut hurjasti. Jotkut sanat Lucas on tosin keksinyt ihan itse, joko päästään tai yhdistelemällä kumpaakin kieltänsä (esimerkiksi suihku/duschen on sen kielellä dissi ja keksi on kika), mutta eiköhän nekin ajan myötä muutu oikeiksi.

Lucaksen "lauseet" ovat edelleen luokkaa verbi + verbi/äänne tai verbi + substantiivi/äänne tai substantiivi/tekijä + verbi/substantiivi ja näissä se myös sekoittelee kieliä keskenään (tai tunkee sekaan kieltosanan nää). Esimerkiksi:

"mennään essen" (essen = syödä)
"mennään brrrmm" (ajamaan autolla)
"mennään Papa/Oma/naauu" (eli jonkun luokse, viimeisin esimerkki Haisuli)

"Mama essen"
"Papa kuorsauksenääni" (= nukkua)
"Oma brrrmm"

Henkilöiden "nimet" on opetettu Lucakselle pelkästään yhdellä kielellä - mä en ole ikinä sanonut itseäni äidiksi, on paitsi kivempi olla kummallakin kielellä sama, on Mama musta myös paljon kauniimpi sana kuin äiti. Isi on Papa, jonka vuoksi paitsi Itävallan pappa, myös Suomen pappa on Opa. Stefanin äiti on Oma, mun äiti on Mummo. Miten muilla kaksikielisillä, onko joku tehnyt samanlailla vai onko kaikilla käytössä kumpienkin kielten sanat? Moni suomituttu ei oikein osaa puhua musta mamana, joka taas mulle on täysin looginen ja paljon luonnollisempi kuin töksähtävä äiti.

Eläimiä Lucas tunnistaa ison kasan molemmilla kielillään, mutta ei sano muita kuin pupu, kala, kukko ja ankka, muut kerrotaan miten mikäkin ääntelee - koira on vuhvuh, tipu piippiippiip, lehmä muu, norsu töö jne. Muitakin asioita se ilmaisee siten minkälaista ääntä mikäkin päästää - auto on brrmm (paitsi hälytysauto tietysti piipaa), kaktus (ja aika moni muukin rehu) on aiaiaii, juna tsutsutsutsu.

Muita Lucaksen itse sanomia sanoja on poppu/puppu (= loppu), kurkku, Bagger (kaivinkone), mennään, ukko (= ukkonen), Baby, pii (= piirtää), essen (syödä), kakka, pissa, bissi (= bussi tai pizza), vettä/pettä, tyttö, puu, Bier, omppu (= omena), kuu... Nimenomaan siis itse sanomia, on muitakin joita se toistaa pyydettäessä, mutta tässä listalla niitä jotka se sanoo ihan pyytämättäkin - nämä piti tänään lastenlääkärillä käydessä erottaa toisistaan!

Tämä postaus keskittyi siis ihan täysin pelkästään Lucaksen kielelliseen osaamiseen, muista kaksivuotiskuulumisista seuraa juttuja myöhemmin! Käytiin tänään tosiaan meidän ihanalla lastenlääkärillä ekaa kertaa sitten yksivuotistarkastuksen ja kaikki oli niin mainiosti että päällimmäisenä jäi mieleen että lääkäri oli kasvattanut pitkän tukan! Siltä pääsi myös epäuskoinen "Mitä, oikeesti?!" vastatessani lasketun ajan olevan huomenna.

Älkää silti soitelko tai jokojoko-häiriköikö Facebookissa, en vastaa, minä vaan pakkaan koska ensi viikolla muutetaan KOTIIN! Nyt herättämään Lucas ja sitten ihastelemaan mun vaatehuonetta, raksafirma meinasi unohtaa sen mutta ovat tänään vihdoin muuranneet siihen seinän, huomenna Lucas menee Krabbelstubeen niin pääsen heti maalaamaankin sen! Puspus! Niin ja jos jollain on toive missä järjestyksessä kuulumisia sopisi tulla - beibi, Lucas, remontti ... niiin, kertokaahan toiveenne :) !