Puolitoistavuotias

Luulin ennen että aika menee nopeasti. Lucas syntyi ja aika alkoi kulkea valonnopeudella. Viikko sitten kyseisestä tapahtumasta tuli kuluneeksi puolitoista vuotta. Puolitoista vuotta! Enää yksi kolmasosa siitä ja tyyppi on kaksivuotias! Apua, kulkeeko kaikkien mielestä aika näin käsittämätöntä vauhtia vai onko se vain äitiytyneiden ongelma?

En olekaan omistanut Lucakselle pitkään aikaan kokonaista postausta, joten ehkä onkin jo aika! Millainen on meidän puolitoistavuotiaamme? Edelleen melkoisen helposti räjähtävä ja herkästi suuttuva, mutta jotenkin ehkä tuntuu siltä että se on saattanut rauhoittua hieman. Jos sitä kieltää asiasta josta se tietää jo valmiiksi ettei se saa tehdä sitä, se ei suutu enää joka kerta ihan yhtä pahasti kuin ennen.

Draamaprinssin tittelistä se ei silti toki ole luopumassa! Vaikka raivokohtaukset ovat ehkä sekä vähentyneet että laimenneet, on sen mielikuvitus kaiken draamailun suhteen silti vailla vertaa. Mistä vaan voi vetää raivarit - siitä jos ei saa koskea kuumaan uuniin, siitä kun ei voi lähteä isin mukaan töihin, siitä kun ei voi olla yöpuvussa koko päivää. Yritän tehdä vaatteiden vaihdosta aina superhauskan tapahtuman mutta yleensä epäonnistun surkeasti ja Lucas riuhtoo kuin hullu ja huutaa kuin hyeena. Välillä (harvoin...) se toki myös yllättää positiivisesti ja kaikki sujuu ongelmitta!

Entäs mitäs herra osaa? Mitä puolitoistavuotiaan edes kuuluisi osata? Noo, ainakin huomasin eräänä päivänä (tai siis joku sanoi Skypessä) että en ole enää pitkään aikaan syöttänyt sitä vaan se syö aina siististi itse, useimmiten haarukalla itseään telomatta. Mukista juominen sillä on onnistunut oikeastaan aina, ei meillä edes ole nokkamukeja. Tuttipullostahan pitäisi luopua juurikin tähän 1,5 ikävuoteen mennessä mutta me hylättiin sekin jo ajat sitten koska Lucas joi siitä ainoastaan iltamaidon joten se oli aika turha.

Entäs muuta? Hampaidenpesu sujuu taas ongelmitta, jee! Ilmeisesti pieni tauko niiden tehtailussa menossa, ehkä ihan hyväkin, sillähän on niitä jo suu täynnä! En nyt voi mennä tarkistamaan kun se nukkuu, mutta just tällä viikolla laskeskelin että alhaalla oli 8-9, ylhäällä jotain samoja lukemia. Kiirettä pitänyt! "Useimmilla lapsilla siis kaikki 20 maitohammasta ovat ilmaantuneet ennen 3-vuotissyntymäpäivää." Lucas aikoo ilmeisesti ehtiä keräämään ne kaikki ennen kuin täyttää kaksi!

Lucas ei todellakaan eikä tietenkään ole pelkkä kiukuttelija jos alusta sellaisen kuvan sai, ehei, suurimman osan ajasta se on ihastuttavan positiivinen pieni poika joka hurmaa kaikki, sekä tutut että tuntemattomat. Se onkin ahkera näyttämään myös näitä iloisia tunteitaan ja pussailu onkin yksi sen lemppariharrastuksista, bakteerit kiertää hyvin kun se suuteloi kaikki ihmiset aina läpi! Toinen uusi suosikkileikki on nukkuminen - maataan ihan-sama-missä ja "kuorsataan" krooh-pyyh-tyylillä. Silloin kun olin superväsynyt niin tää oli ehdottomasti mun lempileikki!

Mitään kunnon puhetta ei tule edelleenkään, mutta aina välillä Lucas yllättää jollain uudella sanalla. Se ymmärtää valtavasti, kokoajan paremmin myös saksaa! En muista yhtään mitä kaikkea teille tänne olen näistä sen kielitaidoista jakanut, mutta olen hyvin tyytyväinen sen tämänhetkiseen tasoon. Jos se ei tottele, se hyvin harvoin johtuu siitä etteikö se olis ymmärtänyt, vaan siitä että sitä ei vain huvita...

Sellainen on meidän ihana Lucas! Se on myös löytänyt kaikkien vanhojen lemppareiden lisäksi uuden rakkaudenkohteen - VAUVAT! Oli kyseessä sitten oikea vauva (mun täkäläinen kaveri sai just muutama viikko sitten pojan ♥), kuva kirjassa tai telkkarin mainos, se alkaa aina hihkua innosta. Äidin masullekin annetaan pusuja aika usein, toivottavasti tämä innostus jatkuis vielä syksylläkin!

Nyt herättämään se pallopää ja hop ulos! Ps. etsin jotain kommenttia ja törmäsin vahingossa joihinkin vanhoihin joihin en ollut vastannut koska _en ollut huomannut niitä_ - pahoittelen, vastasin nyt, myöhässä toki, mutta tarkoitukseni ei ollut jättää vastaamatta! Pusbyeee!

Pps. olen pari kertaa kitissyt ettei Lucaksesta oikein saa sisällä kuvia kun se ei pysy hetkeäkään paikallaan. Jos joku ei mua ole uskonut, niin tässä vielä esimerkkikokoelma. Tällaisia on noin viisisataa, joukossa ehkä yksi onnistunut! Jebou!

Sotschi vie, sori!

Hupsista! Kuten sanoin, olympialaiset vähän verottaa mun koneella istumista, koska telkkarin kaksi ihanaa kanavaa näyttää niitä aamusta iltaan ihan taukoamatta. En katso pelkästään sellaisia lajeja joissa kilpailee jommankumman kotomaan kansalainen, vaan curlingia ja pikaluistelua lukuunottamatta ihan kaikkia mahdollisia. On ihana fiilistellä kun ei tätä voi tehdä kuin neljän vuoden välein! Illalla hypätään mäkeä, mua jänskää jo nyt!

Olympialaiset siis pyörii aina kotona ollessa ihanasti tossa taustalla, Lucashan ei telkkaria edes katso (ehkä koska se on melko ylhäällä seinällä?) mutta sen ollessa unimaailmassa mä olen mieluiten sohvalla peiton alla ja katselen niitä, jos on joku tylsempi laji niin luen tabletilla muiden blogeja (tai olympiajuttuja, ups...). Löytyykö meidän lukijoista muita talviurheilun ystäviä vai olenko taas ainoa hulleropossu?

Ei me silti kahta viikkoa sisällä jumiteta jos joku näin nyt luulee! Ollaan ulkoiltu paljon koska täällä on valitettavasti ihan kevätkelit. Kyllä, se on aika valitettavaa koska eihän meille ehtinyt tulla edes kunnon talvi! Kamalaa jos tämä naurettava talvi oli nyt tässä, vaikka toki mä odotan taas kevättä ja kesääkin jonkin verran - kiitos Lucaksen. Odotan myös kovin remontin tuloksia, mutta en itse remonttia!

Jos jossain on vähänkin vettä - esimerkiks pieni puro, pitää sitä ehdottomasti jäädä tuijottamaan!

Stefan tahtoi ottaa meistä kuvia eikä meinannut ymmärtää että me ei voida katsoa kameraan kun aurinko paistoi suoraan sen takaa silmiin!

Ajattelin että oltais kierretty yksi kiva peltolenkki (jonka kuuluisi olla hiihtolatu, mutta ei näillä lumilla), mutta se olikin jäässä! Ja koska siinä on kävelty niin paljon, ei Lucas oikein pystynyt taapertamaan noin epätasaisen muhkuraisella, liukkaalla polulla joten käännyttiinkin takaisin.

Hoppa, Lucaksen uusi lempisana! Jos se kompastuu tai mitä tahansa putoaa maahan (tai se itse tiputtaa), sanoo se heti HOPPA! Saksankielisten käyttämä (muidenkinko?) hoppla tarkoittaa siis hupsista, oho.

Nyt jään taas odottelemaan että Lucas heräisi niin päästäisiin pihalle nauttimaan auringosta. Oltiin Stefanin äidillä aamupäivällä lounastamassa kunnon tirolilaista ruokaa ja Lucas söi superhyvällä ruokahalulla hapankaalia! Mä en ole antanut sitä sille ollenkaan kun olen automaattisesti ajatellut että kaikki lapset vihaa sitä mutta ei! Noniin ennenkuin taas eksyn höpöttämään jotain turhuuksia sanon heippa ja hennosti lupaan yrittäväni saada blogin kirjoittelun mahtumaan jonnekin olympialaisrakoon, pusbyeee!

Herätys lihansyöjät!

Mä kuvittelin ennen etten ikimaailmassa voisi ryhtyä kasvissyöjäksi, koska eihän sitä lihaa voi korvata millään - kukapa nyt tahtoisi syödä esimerkiksi makaronilaatikkoa ilman jauhelihaa? Eihän kinkkukiusaus olisi mitään ilman kinkkua? Musta tuntuu että melko moni kuvittelee juurikin näin - ei ruoka ole oikeaa ruokaa ilman lihaa.

Heti alkuun: mä en ole täysin kasvissyöjä ja tuskin koskaan sellaiseksi ryhdynkään. Stefan ei syö lihaa ollenkaan, mutta mä teen mulle ja Lucakselle naudanlihasta esimerkiks lihapullia, kanasta currykastiketta (Stefan vihaa currya) tai ostan pakastekalapuikkoja - kunhan kaikki on luomua. Kenenkään eläimen ei tarvitse viettää kurjaa elämää vain päätyäkseen mun lautaselle. Olen jo kerran aikaisemminkin kirjoittanut vähän tästä luomuilu- ja ruoka-aiheesta joten en paasaa enempää, mutta katsokaahan tämä maailman söpöin video!

Suomalaiset syövät lihaa aivan käsittämättömän paljon, liian paljon. Terveellinen annos olisi korkeintaan 300 grammaa viikossa, suomalainen lihansyöjä vetää noin 200 grammaa päivässä (lähde). Anteeks mitä? Terveellinen viikkoannos ylittyy siis yli nelinkertaisesti! Liika lihansyönti on haitallista paitsi omalle terveydelle, kuormittaa se myös ilmastoa.

Musta oli ennen ihan normaalia syödä lihaa joka päivä jopa kahdesti, lisäksi tietysti esimerkiks leikkeleitä leivän päällä. Nykyään musta taas on tosi outo edes kuvitella että söisin sitä samalla tahdilla! Tähän on vaikuttanut paitsi se kaikki lukemani tieto liian lihan haitallisuudesta, myös ne miljoonat ihanat kasvisruoat mitä on olemassa!

En usko että kukaan lihatonta ruokavaliota noudattava syö pelkkiä kasviksia, koska niistä ei tietenkään saa tarpeeksi kehon tarvitsemia ravintoaineita. Mistä niitä sitten saa? Moni suorastaan pelkää esimerkiksi soijavalmisteita koska ne sisältävät muka niin paljon haitallisia aineita, mutta tutkimukset osoittavat että pelot ovat turhia. Ehkä nekin pelot johtuvat siitä että soija on länsimaissa melko uusi juttu, Aasiassahan sitä on syöty jo vuosituhansien ajan.

Kohtuus kaikessa - ei mekään syödä soija- tai tofuvalmisteita päivittäin. Kuten sanoin, Lucas saa oikeaa lihaa ehkä kerran, pari viikossa, koska se kyllä tarvitsee esimerkiks rautaa kasvaakseen mutta tollaisen taaperon masu ei kestä vaikkapa myös paljon rautaa sisältäviä papuja samanlailla kuin aikuisen. Proteiiniahan on hyvin soijassakin, sen vuoksi sille ei tarvitsisi erikseen lihaa napaan tunkea.

Mä en todellakaan yritä tällä ketään käännyttää hylkäämään lihaa kokonaan koska a) en tykkää ihmisten käännyttämisestä, jokainen saa mun mielestä tehdä just niinkuin itse halajaa ja b) syön tosiaan itsekin lihaa, tahtoisin vain että edes joku miettisi hieman oman perheen (erityisesti lasten, jotka eivät saamaansa ruokaan voi vielä vaikuttaa) lihansyöntiä! Syödäänkö teillä lihaa ihan joka päivä, vai onko jollakin edes kerran viikossa lihaton päivä?

Ja muistutuksena - myös kana ja kala ovat lihaa, vaikka eivät terveydelle yhtä haitallisia kuin punainen liha olekaan. Monelta olen kuullut "Olen kasvissyöjä" ja sen jälkeen ihmetellyt että miten se nyt tuota fisua kitaansa kiskoo. Avautukaa mulle, tahdon taas kuulla mielipiteitä ja kokemuksia - miksi koet lihan niin pakollisena ettet tahdo edes kokeilla muita, samalta maistuvia, samoja ravinteita sisältäviä, mutta yhtä useasti syötynä terveellisempiä tuotteita? Jos ette vakuuttunut mun jutuista, niin lueskelkaahan asiajuttuja, saatatte yllättyä. :)

Luukku 6: Taapero ikääntyy

Lucaksen syntymästä tuli tänään kuluneeksi jo neljätoista kuukautta! Sen kunniaksi voidaan taas tarkastella vähän sitä, millainen se meidän hölmöläinen nykyään onkaan. Jos sitä pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi edelleen vilkas. Yritin tossa päivällä myös mitata sitä, mutta menestys ei ollut kovin suuri... Yllättävää.

Katselen aina kateellisena muiden kuvia, joissa taapero istuu nätisti, hymyilee kameralle tai on ylipäätänsä paikallaan. Lucaksesta sellaisia kuvia ei juurikaan saa, paitsi silloin kun sen lahjoo jollakin. Tai kun se nukkuu. Tai kun se on oikein kiinnostunut jostakin asiasta. Mutta silloinkin yleensä heti kun vaivihkaa kaivaa kameran esille, alkaa se taas riekkua ja rellestää.

Kuten todettua, Lucas on erittäin dramaattinen kaveri! Se ei myöskään juurikaan tottele sanaa ei ja jos se saa käsiinsä jotain kiellettyä (esimerkiks nenäliinapaketin), onkin parempi esittää ettei sitä ole huomannut, koska silloin se tuo sen itse. Jos se tahtoo antaa jotakin jollekin, nappaa se lahjan saajan kädestä kiinni, avaa sormet ja laittaa tavaran käteen ja painaa käden takaisin kiinni.

Vaipanvaihto ei enää ole ongelma, samoin vaatteiden pukeminen on vähän helpottunut. Jälkimmäinen aiheuttaa tosin edelleen aika ajoin melkoisia tuskia, jonka vuoksi välillä jos on kiire jonnekin, lahjon sen pysymään paikoillaan telkkarin mainosten avulla. Onneks välillä puhelimen näpyttelykin sopii tähän tarkoitukseen!

Sukat on edelleen ehdoton ei, mutta toinen inhokki, mikä mua näin talven tullen on vähän kummastuttanut, on peitto. Sille ei voi sänkyyn viedessä laittaa peittoa päälle, koska se vihaa sitä yli kaiken, okei. Mutta kun meidän nukkumaan mennessä yritän hennosti laskea Lucaksellekin peiton, saattaa se välillä herätä siihen ja alkaa rähisemään! Asuuko kenenkään muun perheessä tällaista peittovihaajaa? Stefan ehdotti unipussia, mutta veikkaan että siitä se suuttuisi kahta kauheammin kun sitä ei sais pois ollenkaan!

Lucas ymmärtää sanoja tosi paljon, molemmilla kielillään. Itsekin se puhuu myös kokoajan, mutta kaikki on kaka. Tai ka, gä, tätä, gägä, noita se hokee osoitellessaan tavaroita (eräässäkin eläinkirjassa on yksi kala sekä 17 ka-eläintä). Onneksi sillä ei mikään kiire olekaan, kaksikielisille kun voi antaa vielä enemmän anteeksi. Se osaa nykyään myös näyttää ymmärrystaitojaan Skypen avulla sukulaisille, ennen se on vaan ihmetellyt että kuka dorka huutelee ja mistä!

Ilman tukea Lucas seisoo jo melko vakaasti, kunhan ei vain erehdy sitä siihen kehoittamaan saati yritä ottaa kuvaa. Ensimmäiset askeleensa ilman tukea se otti jo reilu kuukausi sitten, mutta ne nyt oli vain sellaisia hyökkäyksiä paikasta a paikkaan b. Tällä viikolla se kuitenkin alkoi yhtäkkiä askeltamaan ihan oikeasti! Ennätys on ollut seitsemän, aika hurja, haha, mutta jostainhan se on aloitettava!

Taaperolla on alkanut jo nyt minä itse-vaihe, kaikki sujuu mainiosti kunhan herra saa itse ainakin aloittaa touhut. Hampaiden harjaus on helppoa heti kun se saa ensin itse laittaa harjan suuhun, juominen ja syöminen on samoin menestyksekkäämpää kun se saa itse sen tehdä. Lucas ei siis ole koskaan juonut nokkamukista vaan ihan tavismukista, sen takia juotin sitä aina mieluummin kuin annoin sen kastella kaikki vaatteensa... Onneks sillä on nykyään vakaat kädet!

Kiteytettynä - meillä asuu hulvattoman dramaattinen mutta hillittömän hauska pikkudorka! Dorka, jonka kanssa jokaisesta päivästä löytyy paitsi monta turhaa kyyneltä, sitä tärkeämpänä valtava määrä hymyä ja naurua, niin taaperolta kuin isiltä ja mamilta ♥.

"Syökö Lucas jo oikeaa ruokaa?"

Tällaista kysyi armas siskokultani! Yksivuotiaanhan tulisi syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa. Meillä tämä ei kyllä yleensä onnistu, en oikein edes tiedä miksi! Lucas syö lounaan jo yhdeltätoista, jolloin me ei vielä syödä, varsinkin jos Stefan on töissä. Kun sillä on hyppyvuoro, joita se enimmäkseen tekee, syödään me aina kolmelta (koska Lemmen viemää...). Silloin Lucas usein syö sovelletusti samaa ruokaa, olettaen että se ei ole esimerkiks tortilloja. Purkkiruokaa se ei ole syönyt enää pitkään aikaan, paitsi jos satutaan olemaan jossain muualla kuin kotona.

Lucaksen lemppariruoka on ehdottomasti pasta tomaattikastikkeella. Se on myös maailman yksinkertaisin valmistaa, ensin hakkaan raakoja makaroneja vähän pienemmäksi ja keitän ne sipulin ja vaihtelevan lisukkeen kanssa - paprikaa, kesäkurpitsaa, jauhelihaa. Lucas rakastaa sipulia, joten sitä voi olla ruuassa aika paljonkin makua tuomassa. Kun kaikki on keitetty, heitän sekaan valmista tomaattisosetta (vai mitähän toi olis suomeks?) ja yrttejä. Valmis! Ja kuten huomaa, Lucas tykkää...

En ole itse ollut koskaan mikään keittojen paras ystävä (onhan ne aika tylsiä), mutta kasvissosekeitto on ollut kouluajoilta asti yksi suosikeista. Opetin Stefanille miten tehdään cremesuppe, siis keitto kerman kanssa, ja siitä asti se on tehnyt sitä tosi usein (uskomatonta että mä olen opettanut ykköskokille jotakin). Keitellään kasvikset (viimeksi Stefan teki kurpitsakeittoa, melkoinen Muumimamma), soseutetaan ja laitetaan sekaan kerma ja taas niitä yrttejä, suolan käyttö kun on beibiltä pannassa. Tehdään kerralla aina isompi satsi, niin että keittoa on aina pakastimessa muutama annos. Sen kanssa Lucas syö yleensä ihan tavallista vaaleaa leipää.

(Vinkkivitonen: kun menet hakemaan sitä leipää keittiöstä, tarkasta että soppakulho on tarpeeksi kaukana lapsesta, muuten voi käydä niin että se kiepauttaa sen ympäri. Kyllä, me söimme sitten pöydältä.)

Peruna ei kuulu Lucaksen ykköslemppareihin, mutta syö se yleensä senkin kiltisti, jos sitä vain on maustettu tarpeeksi. Keittelen perunaa, sitä ihanaa sipulia ja mitä milloinkin kaapista löytyy, esimerkiks kesäkurpitsaa, porkkanaa tai paprikaa, lisään joukkoon vähän maitoa tai kermaa ja yrttejä ja soseutan vähän. Lucas on jo pidempään syönyt melko karkeaa ruokaa jossa on isompiakin paloja, no kyllähän noilla hampailla hyvin pureskeleekin!

Alavasemmalla näkyvä perunamuusi on tosi sileetä siks koska meilläkin oli muusipäivä eikä siellä kuulu olla paakkuja!

Jauhelihasta Lucas tykkää ja teenkin yleensä jauhelihapuikkoja (idioottihelpolla reseptillä) pakkaseen, koska niitä on helppo sulattaa ja pilkkoa minkä tahansa ruuan sekaan tai antaa syötäväksi sellaisenaan. Seuraavaks ajattelin kokeilla miten soijarouhepullat tekee kauppansa koska ne on tosi hyviä, mutta soija kuuluu siihen kastiin jota ei suositella annettavaksi ennen yhden vuoden ikää joten oon jättänyt sen tähän asti testaamatta.

Riisiä Lucas ei syö kovin usein, en taaskaan edes oikein tiedä miks, kun ei senkään kiehuminen niin kauaa kestä. Oon myös superhuono tekemään mitään babykastikkeita, joten riisikin menee yleensä sillä tomaattikastikkeella... Oho, mutta kun Lucas niin tykkää siitä! Kananmunakastikkeesta Lucas ei esimerkiks syty yhtään! Se taas on yks mun herkuista, vaikka sitä aika harvoin teenkin.

Lucas juo korvikkeen sijaan tosiaan kahdesti päivässä ihan tavallista (luomu)kevytmaitoa, kuten mamakin! Muissa kuvissa riisiä ja tomaattikastiketta sekä riisiä ja kananmunakastiketta, joka ei vieläkään oikein tehnyt kauppaansa joten herra Urpo lounasti sitten pelkkää ruisleipää...

Nykyään Lucakselle kokkaaminen on kyllä oikein mukavaa, koska ei tarvitse enää varoa oikeastaan mitään sellaisia perusruoka-aineita (eikä kyllä ei-peruksiakaan, mitä lie ikinä ovatkaan). Kananmunaa ja maitotuotteita on testattu jo pitkään eikä ongelmia ole ilmennyt, ainut on se suola ja tietysti kaikki "kielletyt" ruuat, joita en tosin muutenkaan käyttäisi sen ruokiin, esimerkiks pavut ja pinaatti.

Kalaa en ole hetkeen antanut, koska tämä taapero ei siitä oikein pidä! Kokeilen myöhemmin paremmalla onnella kunhan sen makuhermot tuosta kehittyy. Muuten Lucas on aikalailla kaikkiruokainen, kunhan sillä on oikeasti nälkä. Ellei ole, ei se suostu ottamaan suuhunsa lusikallistakaan ja jos suostuukin, se sylkee kaiken heti ulos. Siksipä se syökin vain neljästi päivässä (lounas, päivällinen ja aamu- sekä iltapuurot) ja lisäksi jossain välissä välipalaa, riippuen miten muut syömiset ovat menneet.

Välipalaksi kelpaa esimerkiks riisikakut (joita mä itsekin syön pakettikaupalla), kaikenmaailman hedelmät ja korput. Aamuisin se voi syödä mitä tahansa puuroa ja tällä hetkellä menossa on tuo Babyloven kolmen jyvän puuro. Iltaisin taas esimerkiks se ei kelpaa, muuten yöllä kiukuttaa ja nyt ollaankin iltaisin syöty tota Milupan (näyttää ihan Suomi-Muksun logolta) huippuherkullista stracciatellapuuroa. Syötän Lucakselle laiskana aina vaan tollaisia babypuuroja koska ne on niin nopea valmistaa! On meillä kaapissa myös "aikuisten" kaurahiutaleita, niistä keittelen puuroa jos muuta ei ole.

Meillä on nyt enää yksi pakkaus korviketta ja kaksi pakkausta tota Kindermilchiä ("lastenmaito", alkaen vuoden iästä) kotona jemmassa, ja kun ne loppuvat saa Lucas alkaa juomaan kokonaan pelkästään ihan tavismaitoa. Noista tosin riittää vielä aika pitkäksi aikaa, jauheita kun ovat.

Kuten oon kertonut, Stefan on meillä se intohimoinen pääkokki joka rakastaa ruuanlaittoa. Lucaksen ruoka on kuitenkin mun jobi - nyt kun aloin miettimään niin Stefan varmaan uskoo että olisin kokoajan ärsyttävästi pätemässä jos se kokkais jotain Lucakselle (en voi nyt tarkastaa oonko oikeassa koska se on duunissa). Välillä ruokaa tehdessään se kehittää jotain mistä erottaa Lucakselle oman annoksen ennen maustamista tai jonkun "kielletyn" aineen lisäämistä (esimerkiks halloumijuusto, joka on aivan liian mausteista lapselle).

Jos jollakin on vinkata jotain hyviä beibinkastikereseptejä niin bitte, tai ylipäätänsä tollaisen vuosikkaan reseptejä! En ole mikään kovin luova kokki muutenkaan ja varsinkin kun parhaat ystäväni maistuvat mausteet on kielletty niin aika hiljaista, milloin ne taaperon elimet alkaa sietää sitä suolaa? Kiitos srilankalaiset kun opetitte äidilleni miten ruokaa maustetaan kunnolla ja kiitos äiti kun totutit mut sitten just sellaiseen niin että kaikki muu maistuu ihan puulta. :D Enivei, milloin teillä on onnistuttu siinä että koko perhe syö aina samaa ruokaa?