Kolmevuotias

Kaiken kiireen keskellä en ole ehtinyt enää pitkään aikaan kirjoittamaan Lucaksesta, meidän rakkaasta esikoisesta, siitä kenestä koko blogi sai alkunsa. Florianista on ollut niin helppo kirjoittaa aina nopeasti puolivalmiit kuukausipostaukset - alle vuoden ikäinen kun kehittyy jo muutamassa viikossa niin hurjasti. Yli kaksivuotiaasta sen sijaan se on vähän hankalampaa, mutta yritetään (sukulaisia varten) - mitä kuuluu kolmevuotiaalle Lucakselle?

Lucas on ihastuttavan hyväntuulinen, utelias ja avoin pieni poika. Kunhan se nukkuu hyvät päiväunet, on sen kanssa ihan hulvattoman hauskaa - sillä on aina niin hyviä juttuja kerrottavana ja kyseltävänä että luulen että tämä +3-vuotta on mun seuraava ikävaihelemppari! En tiedä kannattaako tätä kirjoittaa, mutta musta on jo pidempään tuntunut että sen uhma alkais hieman helpottaa. Esimerkiks pukemisen voi nykyään erittäin usein neuvotella niin että se sujuu helposti ja lähes ongelmitta (joka kuulostaa varmasti uskomattomalta ihmiselle joka on nähnyt meidän pukemisrumban).

Toki se saa edelleen aika käsittämättömiä kohtauksia jos vaikkapa esimerkiksi myslikulho on väärän värinen, mutta lähes kaiken saa tosiaan nykyään tosi helposti neuvoteltua jokahan ei ennen kirjaimellisesti tullut kuulonkaan - sillä se ei huudoltaan tietenkään mitään kuullut. Nykyään näitä raivokohtauksia tulee aina vain vähemmän, ja kun sellainen tulee, osaa se hyvin kertoa "Mua HARMITTAA!" ja selittää mikä milloinkin harmittaa jolloin voidaan keksiä siihen yhdessä ratkaisu.

Kuten mainittua - Lucas puhuu aivan valtavasti. Lauseet rakentuvat paitsi sen mukaan kenen kanssa se puhuu (onko juttukaveri suomen- vai saksankielinen), myös sen mukaan, mitkä sanat se osaa milläkin kielellä. Eli se sekoittaa edelleen hyvin sujuvasti molempia kieliään yhteen mutta se annettakoon anteeksi, eihän se olekaan vasta kuin kolme. Jos juttukaveri ei ymmärrä mitä se hakee takaa, kysyy se aina multa esimerkiksi "Mikä se on Anna-tädin kielellä?" tai "Mikä se on Papan kielellä?". Se tietää siis että on olemassa eri kielet joita puhutaan eri ihmisten kanssa.

Florianin kanssa se puhuu lähes aina pelkästään saksaa - johtuen varmaan päiväkodista ja muista pienistä kavereista, saksa on leikin kieli (meillä ei ole täällä yhtään suomalaisia lapsikavereita paria vierailevaa tähteä lukuunottamatta). Olen kirjoitellut välillä sen sanomisia ylös ja kerran Florian yritti (kuten aina) kiivetä pöydälle jolloin Lucas totesi täydellisellä saksalla "So geht das nicht. Ich esse jetzt!" = "Ei noin voi tehdä. Minä syön nyt!". Mun kanssa se puhuu kuitenkin myös leikkiessä suomea, esimerkkinä autoleikistä "Kato, se ajaa mit Tür!" (Tür = ovi) - mitä - "Se ajaa mit ovi!". Suomen taivutukset meinaa olla hieman hankalia.

Lucaksen lempijuttuja on edelleen AUTOT. Hinausauto sitä, bussi tätä, rekka tuota ja peräkärry tätä. Se osaa jokaisen automerkin ja muistaa myös kenellä on millainenkin auto "Hansillakin on BMW!" "Opallakin on Volvo, iso, musta!". Se ei välillä meinais autoleikeiltään ehtiä edes ulos tai kylpyyn ollenkaan! Useimmiten käsken sen levittää rojunsa keittiön pöydälle, koska muuten kuuluu jatkuvasti huutoa siitä kuinka Florian rikkoo kaiken ja sitten sattuu...

Jos joku haluaa tietää vielä jotain tiettyä niin kysyhän - tai jos joku haluaa kysyä Lucakselta jotakin niin voin toimia välikätenä ja kirjoittaa vastauksen sitten kuten hän sen sanoo. Tosin en lupaa mitään, sillä Lucas on yleensä hyyyvin kiireinen. Tässä vielä siitä yksi esimerkki kun kesähelteillä leikkasin sen liuhuletin - aikaa tähän herra antoi mulle ihan jopa ruhtinaalliset 9 minuuttia! Siihen verrattuna musta varsin onnistunut lopputulos! Kiireetöntä viikonloppua kaikille!

Parikielinen parivuotias

Lucas täyttää ensi viikolla kaksi vuotta ja vaikka varsin hyvin tiedostan sen että jokainen lapsi on yksilö, on musta silti hauska lueskella mitä kaksivuotiaan normaalisti pitäisi osata ja vertailla taaperoita keskenään. Mä en ole oikeastaan ikinä jaksanut stressata siitä osaako Lucas tarpeeksi vai onko se jotenkin alikehittynyt - johtunee ehkä siitä että oon tosi kiinnostunut kaksikielisyydestä ja oon lukenut siitä niin paljon että mun päähän on todellakin iskostunut se että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja jokainen kehittyy omaa tahtiansa.

Jos joltain on siis mennyt ohi: mä puhun Lucakselle suomea, Stefan saksaa ja keskenämme me puhutaan saksaa. Mutta siis - miten Lucas kommunikoikaan? Monipuolisesti, sanoisin! Suomi oli kevääseen asti ehdottomasti vahvempi kieli, mutta nyt kun olemme kesän asumistilanteen vuoksi olleet paljon tekemisissä anopin kanssa, on saksakin vahvistunut hurjasti. Jotkut sanat Lucas on tosin keksinyt ihan itse, joko päästään tai yhdistelemällä kumpaakin kieltänsä (esimerkiksi suihku/duschen on sen kielellä dissi ja keksi on kika), mutta eiköhän nekin ajan myötä muutu oikeiksi.

Lucaksen "lauseet" ovat edelleen luokkaa verbi + verbi/äänne tai verbi + substantiivi/äänne tai substantiivi/tekijä + verbi/substantiivi ja näissä se myös sekoittelee kieliä keskenään (tai tunkee sekaan kieltosanan nää). Esimerkiksi:

"mennään essen" (essen = syödä)
"mennään brrrmm" (ajamaan autolla)
"mennään Papa/Oma/naauu" (eli jonkun luokse, viimeisin esimerkki Haisuli)

"Mama essen"
"Papa kuorsauksenääni" (= nukkua)
"Oma brrrmm"

Henkilöiden "nimet" on opetettu Lucakselle pelkästään yhdellä kielellä - mä en ole ikinä sanonut itseäni äidiksi, on paitsi kivempi olla kummallakin kielellä sama, on Mama musta myös paljon kauniimpi sana kuin äiti. Isi on Papa, jonka vuoksi paitsi Itävallan pappa, myös Suomen pappa on Opa. Stefanin äiti on Oma, mun äiti on Mummo. Miten muilla kaksikielisillä, onko joku tehnyt samanlailla vai onko kaikilla käytössä kumpienkin kielten sanat? Moni suomituttu ei oikein osaa puhua musta mamana, joka taas mulle on täysin looginen ja paljon luonnollisempi kuin töksähtävä äiti.

Eläimiä Lucas tunnistaa ison kasan molemmilla kielillään, mutta ei sano muita kuin pupu, kala, kukko ja ankka, muut kerrotaan miten mikäkin ääntelee - koira on vuhvuh, tipu piippiippiip, lehmä muu, norsu töö jne. Muitakin asioita se ilmaisee siten minkälaista ääntä mikäkin päästää - auto on brrmm (paitsi hälytysauto tietysti piipaa), kaktus (ja aika moni muukin rehu) on aiaiaii, juna tsutsutsutsu.

Muita Lucaksen itse sanomia sanoja on poppu/puppu (= loppu), kurkku, Bagger (kaivinkone), mennään, ukko (= ukkonen), Baby, pii (= piirtää), essen (syödä), kakka, pissa, bissi (= bussi tai pizza), vettä/pettä, tyttö, puu, Bier, omppu (= omena), kuu... Nimenomaan siis itse sanomia, on muitakin joita se toistaa pyydettäessä, mutta tässä listalla niitä jotka se sanoo ihan pyytämättäkin - nämä piti tänään lastenlääkärillä käydessä erottaa toisistaan!

Tämä postaus keskittyi siis ihan täysin pelkästään Lucaksen kielelliseen osaamiseen, muista kaksivuotiskuulumisista seuraa juttuja myöhemmin! Käytiin tänään tosiaan meidän ihanalla lastenlääkärillä ekaa kertaa sitten yksivuotistarkastuksen ja kaikki oli niin mainiosti että päällimmäisenä jäi mieleen että lääkäri oli kasvattanut pitkän tukan! Siltä pääsi myös epäuskoinen "Mitä, oikeesti?!" vastatessani lasketun ajan olevan huomenna.

Älkää silti soitelko tai jokojoko-häiriköikö Facebookissa, en vastaa, minä vaan pakkaan koska ensi viikolla muutetaan KOTIIN! Nyt herättämään Lucas ja sitten ihastelemaan mun vaatehuonetta, raksafirma meinasi unohtaa sen mutta ovat tänään vihdoin muuranneet siihen seinän, huomenna Lucas menee Krabbelstubeen niin pääsen heti maalaamaankin sen! Puspus! Niin ja jos jollain on toive missä järjestyksessä kuulumisia sopisi tulla - beibi, Lucas, remontti ... niiin, kertokaahan toiveenne :) !

Lugin 2. kielikatsaus

Toivoessani Lindiztä kirjoittamaan oman, kaksikielisen poikansa kielellisestä kehityksestä tajusin että enhän mä ole itse pitkään aikaan kirjoitellut Lucaksen kielitaidoista! Meidän tutut ovat kuulleet Skypessä sen juttuja aikalailla, mutta se jäätyy aika usein niin että opittuja taitoja ei teekään mieli esitellä Suomisukulaisille.

Mitä Lucas sitten osaa? Puhetta ei tule edelleenkään juuri ollenkaan, toissapäivänä se oppi yhden uuden sanan - PÄÄ. Sitä se onkin pari viime päivää hokenut aika huolella ja muistanut aina taputella kaikkien päitä, enpä olekaan ennen huomannut kuinka hauska kyseinen sana onkaan!

Tämän lisäksi tulee vanhoja opittuja sanoja - Mama, Papa, kala, mutta siinäpä ne sitten oikeastaan olikin. Se on kyllä aivan uskomaton hölöttäjä eikä ole hetkeäkään hiljaa, mutta ei sitä puheeksi voi sanoa. Kaksikielisillä on normaalia että ensimmäinen sana tulee noin vuoden iässä, lauseita voi alkaa odottamaan noin puolitoistavuotiailta.

Kameran nähdessään se tosiaan vähän jäätyy, mutta tässä vähän esimerkkiä millä tavalla se höpöttää kokoajan!

Se ymmärtää muiden puhetta kuitenkin aivan älyttömän hyvin! Suomi sujuu edelleen tietysti paremmin koska saksaa se kuulee paljon harvemmin, tämä tottakai tasoittuu sitten joskus päiväkotiin mentäessä. En tiedä kuinka paljon yksikieliset tässä vaiheessa ymmärtävät kun en ole koskaan seurannut niin läheltä lapsen kehitystä, mutta kyllä mä olen ainakin tosi iloisesti yllättynyt.

Lucas rakastaa kaikkia eläimiä ja osaakin kertoa monien eri eläinten ääntelyt - koira, heppa, possu, karhu... Kun se ensimmäisen kerran Skypessä mun äidille ja siskolle näytti miten karhu sanoo, repesivät ne nauramaan! Niitä tais vaan pelottaa ja yrittivät kätkeä pelkonsa naurulla, on se sen verran hurja se Lucas-karhu!

Meidän vieressä on aika tiheään kuhiseva tie jolla kulkee päivittäin niin koiria kuin heppojakin ja Lucas naurattaakin ohikulkijoita aika usein ääntelyillään jonkun eläimen nähdessään. Viimeksi Innsbruckissa käydessä nähtiin paljon puluja joita nähdessään Lucas alkoi myös aina haukkua, kieltämättä sellaiset pulleat tummat puluset, jotka vain tepastelevat maassa lentämättä, näyttävät vähän joltain pikkukoirilta!

 Tuleva Ronaldo?

Kehonosat on tuttuja, sekä suomeksi että saksaksi. Kaikki kasvojenosat, jalka ja masu, se aina pussailee isin masua! Tavaroita ja asioita se ymmärtää sitäkin enemmän, ihan sama oliko kyse jostain tietystä vaatteesta (housut, sukat, paita, hanskat jne.) tai lelusta, jos sille sanoo että tuo mulle se ja se, hakee se juurikin sen tietyn tavaran.

Kun illalla tai päiväunille mentäessä sanon että korjataanpa Legot pois, alkaa se kiltisti siivota mun kanssa. Kirjoistansakin se tietää melko monta, jos sillä on kirjalaatikko edessään ja sille sanoo että tuo vaikkapa juna- tai Muumikirja, etsii se juurikin sen kyseisen kirjan sieltä ja kiipeää sen kanssa syliin!

Ihan tavallisia verbejä Lucas ymmärtää myös, molemmilla kielillään. Esimerkiksi syödä, vaihtaa vaippa, nukkua, kylpeä - varsinkin jos vain mainitseekin kylpemisen juoksee se samantien kylppäriin! Jos siltä aamuisin kysyy vaihdetaanko vaippa, hyökkää se kitisten sängynnurkkaan, mutta jos siltä kysyy mennäänkö syömään, alkaa se hihkua ja pomppia. Gemma raus/mennään ulos saa aikaan sen että se alkaa repimään naulakosta haalariaan tai kaivamaan laatikosta hanskoja sun muita.

Ronaldon pallo hukkui!

Jos Stefan on lähdössä töihin ei sen tarvitse ottaa kuin kenkänsä ja Lucas juoksee heti kaivamaan korista sen pipon ja tuo sen sille. Jos se on jossain muualla ja sille huikkaa että isi on lähdössä, juoksee se kitisten paikalle ja alkaa etsimään isin pipoa. Isille annetaan tietysti aina sata pusua kun se on lähdössä, äitiä ei pussailla ihan yhtä paljoa!

Mitähän muuta? Ainakin yksi supersöpö on se että osoittaessaan eräästä sanakuvakirjasta maitopurkin sekä -lasin kuvan, alkaa Lucas maiskutella! Joo, maitohan ON hyvää! Tollaisia kaikkia pikkujuttuja se osaa yhdistellä, varsinkin kuvien avulla. Tästä tulis hirvittävän pitkä jos kirjoittaisin kaikki sen hulvattomat jutut joten jätetään tämä nyt tähän!

Sellainen on meidän kaksikielisen taaperomme kielitaso tällä hetkellä. Kuten sanoin, mami on erittäin onnellinen! Musta on myös tosi kiinnostavaa seurata Lucaksen kehitystä, koska olen lukenut aika paljon kaksikielisyydestä ja siitä millä tavalla monikielisen lapsen paitsi kielellinen, myös muu kehitys eroaa yksikielisestä lapsesta.

"Pieni possu hilpeä, leikin jälkeen kömpii nukkumaan" ♥

Vaikka mua kiinnostaa eritoten kaksikielisten lasten kielitaidot, kuuntelen myös enemmän kuin mielelläni pelkästään suomen kieltä oppivien lasten vanhempien kokemuksia koska kuten sanoin, olen tosi kiinnostunut näistä asioista! Joko teidän taaperoilta tulee lauseita ja jos talossa asuu jo vanhempi lapsi, milloin se on alkanut puhumaan ymmärrettävästi?

Nyt jään taas odottelemaan josko Lucas kohta heräisi niin päästäisiin kauppaan ja tapaamaan erästä yksikielistä lasta! Harmi vain että tämä kyseinen lapsi puhuu paitsi tietysti lapsekasta, epäselvää saksaa myös niin murteella että en ymmärrä siitä juuri sanaakaan! Macht nix, ciao!

Ulkosuomalaisen hoono soomi

Kerran jo mainitsemani Facebookin dorkin ryhmä, ÄiTyLit, jaksaa huvittaa mua harva se päivä. Välillä siellä saattaa olla jopa ihan asiallinenkin keskustelu joka ei herätä mussa mitään tunteita, mutta sellainen tulee vastaan aika harvoin. Jokaikinen kerta kun sieltä jotain lueskelen, mietin vain mielessäni wtf, miten kukaan voi olla noin idiootti ja kiitän ylempää tahoa siitä, että itse en ole, tai vaikka olisinkin, niin ainakaan en jaa tyhmyyttäni kymmenelletuhannelle tuntemattomalle.

Eilen seurailin taas kerran huvittuneena erästä keskustelua, jossa aloittaja oli erittäin ärsyyntynyt käytyään ulkomailla asuvan kaverinsa kanssa kahvilla. Kyseinen kaveri ei ollut muistanut kaikkia sanoja suomeksi, ja oli korvannut ne englanninkielisillä. Kaveri oli monesti jopa sanonut "Meillä siellä ... ". No ai kamala. Pitäiskö munkin pyöritellä silmiäni jos joku kertoo mulle että meillä Suomessa ... ?

Muut myöntelivät mukana - joo, ihan naurettava pelle, ei kukaan unohda äidinkieltään. Moni kertoi kuinka joku tutuista oli myös asunut sata vuotta ulkomailla ja puhui ihan normaalia suomea. Jokunen sentään tajusi muistuttaa muita dorkia siitä, että kaikki ihmiset ovat erilaisia, toisilla unohtuu, toisilla ei. Erilaisuuden lisäksi tietysti sekin vaikuttaa paljon, puhuuko uudessa kotimaassaan myös suomea vai pelkästään toista kieltä.

Huvituksen lomassa aloin pohtimaan kuinka paljon mun Suomessa asuvia läheisiäni ärsyttää keskustella mun kanssa. Kun olen käynyt Suomessa ja iloinnut nähdessäni kavereita, kuinkahan moni on vain odottanut milloin treffit on ohi ettei tarvitse kuunnella juurikin noita ÄiTyLeissäkin bongattuja fraaseja - "mikä se nyt on suomeksi" tai "meillä Itävallassa...".

Tottahan se on, että oma äidinkieli, se, jota on puhunut kaksikymmentä vuotta, tuskin koskaan voi unohtua. Mutta jos käyttää toista kieltä kokoajan, on ihan normaalia että sen kielen sanoja tunkeutuu helposti lauseisiin, jos ei heti muista sen vähemmän käytetyn kielen vastaavaa sanaa. Suomeen palatessani tungen tiedostamatta esimerkiks bitteä joka väliin, jolle ei suomenkielessä kunnollista käännöstä ole. Kahvia, kiitos.

Nykyään käytän suomea kokoajan mutta on vähän eriasia höpötellä Lucaksen kanssa, joka ei puutu mun kielioppiini tai outoihin sanoihin. Samaisen tontun ansiosta skypeilen Suomeen paljon useammin kuin ennen. Blogin kirjoittaminenkin toki vaikuttaa, saan muistella sitä omaa äidinkieltä myös kirjoittamisen saralla. Tämäkin on kyllä välillä älyttömän hankalaa, ette uskois kuinka kauan saatan miettiä jotain ihan yksinkertaista sanaa.

Kuten mainitsin, tungen usein tiedostamatta saksankielisiä sanoja lauseisiin. Mutta välillä tulee myös niitä ongelmia, kun ei oikeasti keksi hyvää, sopivaa vastaavaa sanaa suomeksi, jolloin on pakko hetkeksi katkaista keskustelu sanomalla odota, mikä se nyt olis suomeksi. Jos en katkaise, saatan sanoa jonkun aivan ihmeellisen sanan jota ei ole olemassakaan vain koska olen nopeasti ajatellut että se on suomea, vaikka se on joku saksankielinen sana johon olen esimerkiks vain tunkenut i:n perään.

Toki on olemassa myös niitä, jotka ovat asuneet tyyliin kuukauden ulkomailla ja ovat niin maailmankansalaisia ettei suomenkieli suju enää ollenkaan ja isossa maailmassa kaikki on paremmin ja laadilaadilaa. Mä tiedän että että ekoina vuosina ensimmäisinä päivinä Suomeen palattuani olin tosi rasittava, koska kipuilin ja ikävöin takaisin Itävaltaan niin paljon että oli hankala nähdä valoa tunnelin päässä, sitä että Suomessakin on ihanaa.

Kirjoittelen joskus toiste juurikin tuosta toisesta ihmisten vihaamasta tavasta, tämä keskittyi nyt pelkästään kieliasioihin. Antakaa mulle anteeksi jos ärsytän teitä puheellani, mutta musta on outo yrittää muistaa esimerkiks tervehtiä sanomalla moi, kun hallo tulee suoraan miettimättä eikä kuulosta tyhmältä mun korvaan, toisinkuin moi.

Kuka on törmännyt meihin ärsyttäviin ulkomailla asuviin, luonnottomasti äidinkielen sanojaan unohteleviin pelleihin? Minkälaisia pellejä olette tavanneet, mikä on ärsyttänyt eniten? Entäs ulkosuomalaiset - miten teidän aivot yhdistävät kaksi kieltä?

Lugin kielikatsaus!

Kaksikielisyys on sekä vanhemmille että lapselle hurja haaste. Yleensä perhe asuu jommankumman vanhemman kotimaassa (ei tietenkään aina), jolloin toisen äidinkieli jää auttamatta enemmän varjoon. Tässä tapauksessa mun kieleni, joka sattuu olemaan just se yks maailman hankalimmista kielistä oppia. Jos lapsen tahtoo opettaa kaksikieliseksi, on kummankin vanhemman puhuttava lapselle aina pelkästään omaa äidinkieltään, vaikka pieni vauva ei sitä eroa ensin tietenkään huomaakaan. Myöhemmin lapsi alkaa erottamaan kielet toisistaan, koska kummallakin kielellä on omat, erilaiset äänenpainot sekä rytmi.

Me puhutaan Stefanin kanssa keskenämme saksaa eikä se osaakaan suomeksi kuin muutamia (lähinnä melko tarpeettomia, kuten esimerkiksi nakupelle) sanoja. Siksi onkin vähän tyhmää, että kun mä puhun Lucakselle, ei Stefan (tai kukaan muukaan) ymmärrä edes mistä on kyse. Silti olen ahkerasti jaksanut puhua pelkästään suomea, mitä nyt välillä saattaa lipsahtaa jotain saksaksi, mutta tosi harvoin. Välillä käännän meidän juttuja Stefanille, mutta silloin en edes katso Lucakseen päin.

Kaksikielisten lasten puheenkehitys on yleensä huomattavasti hitaampaa kuin yksikielisten, sillä aivojen täytyy rekisteröidä niin paljon enemmän. Jo pelkästään puheen ymmärtäminen saattaa kestää kauemmin, joten oonkin tosi iloisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon Lucas tällä hetkellä jo ymmärtääkään! Mä olen eniten sen kanssa, joten se ymmärtää tietysti paljon paremmin suomenkielisiä sanoja.

Tällä hetkellä, 11,5 kuukauden iässä, Lucas ymmärtää mitä tarkoittaa anna (äidille/isille) ja kiitos/danke.  Jos sillä on jotain kädessä ja sille sanoo että anna äitille, antaa se tavaran kiltisti ja kun sitä sen jälkeen kiittää, alkaa se hihkua ja taputtaa itselleen.

Ennen se ymmärsi myös sanan isi, jos siltä kysyi esimerkiks missä isi on, kääntyi se heti katsomaan Stefania tai konttasi etsimään sitä. Nykyään isikin on mama... Jos näytän itseäni ja kysyn kuka tässä on, vastaus on mama. Jos Stefan näyttää itseään ja kysyy kuka minä olen, vastaus on mama.

Lucas osaa joka paikassa osoittaa missä lamppu on, ollaan sitten kotona tai kylässä tai kaupassa. Lamppu ja saksaksi Lampe on niin samankuuloinen, että kun Stefan kysyy saksaksi wo ist die Lampe, osaa Lucas näyttää sen sillekin.

Toinen helppo sekä suomeksi että saksaksi on auto. Kun Lucakselta kysyy mitä auto sanoo, kummalla tahansa kielistä, alkaa se pärisemään. Lisäksi se myös tietää mikä auto on, koska ihan sama näyttääkö sille leluautoa, kirjasta auton kuvaa tai ulkona oikeaa autoa, alkaa sama pärinä.

Verbi taputtaa on myös jäänyt pääkoppaan, missä tahansa muodossa sen suomeksi sanoo (taputa/osaaksä taputtaa/miten taputetaan), ymmärtää Lucas sen ja alkaa taputtaa. Sen se ymmärtää myös myös saksaksi. Isi sanoo klatschen, ja taas taputetaan.

Lucaksella on puinen viiden palan kalapalapeli (mun lempparisana), josta se sanoo aina tata. Kun se tahtoo kuunnella Dodo-sorsan, kipittää se tietokoneen luo ja sanoo toto. Lisäksi yksi tosi tarpeellinen sana minkä se osaa, on haisulipossu. Kun siltä kysyy onko se haisulipossu, alkaa se nyrpistellä nenäänsä.

En nyt muista enää enempää, saattaa se osata muutakin. Tule tänne/komm on myös yksi, tosin sitä se ei aina tajua ilman että näyttää myös käsillä. Haliakin se osaa, esimerkiks sylissä ollessa kaulaa tai sitten pehmolelua, kun sanoo aaiaai, mutta sitäkään se ei välttämättä tajua heti. Pusun antaminen onnistuu myös yleensä (tuo huulensa suu auki mun naamalle). Yksi sen kokoajan hokemista sanoista on mitä, vaikkei se sen merkitystä taidakaan ymmärtää.

Semmonen zweisprachige tonttu meillä, entäs teillä? Tarkastellaan kielen kehitystä taas joku kerta, ciao :) !

Hochdeutsch vs. tirolinsaksa

En tiedä mitä aattelin 10-vuotiaana, kun koulussa piti valita tahtooko alkaa lukea saksaa seuraavana syksynä. Siinä iässä tuskin ainakaan mielessä kävi että muuttaisin joskus saksankieliseen maahan, sen sijaan tykkäsin äidinkielestä ja englannista ja varmaan vain tahdoin jotain uutta tylsään koulunkäyntiin. Yläasteellakin se oli vielä ihan okei, mutta lukiossa into katosi täysin. Meitä pitkän saksan lukijoita oli alle kymmenen hengen ryhmä joten kursseja ei tarjottu kuin tasan se yksi per lukuvuosi, joten ne oli pakko käydä silloin kun ne oli tarjolla (muuten huolin lukujärjestykseeni lähinnä keskipäivän tunteja). En vieläkään tiedä millä tuurilla pääsin niitä kursseja läpi, samoin ylioppilaskokeen lubenter (eli 4-10 asteikolla about 6) on aika mysteeri, koska kirjoituksissa lähes koko pakollisen kolmituntisen pidättelin oksennusta tai yritin nukkua koska ne sattui maanantaiaamulle jota edeltävä koko viikonloppu oltiin juhlittu kaverin synttäreitä.

Opin käsittämättömän paljon saksaa heti ekana Itävallan vuonna, mutta ne kahdeksan kouluvuotta opetti kuitenkin ne tärkeimmät kieliopit, siis mistään adjektiivin heikosta taivutuksesta tai refleksiiviverbeistä tai muusta höpönlöpöstä en kyllä muista mitään mutta tarkoitankin nyt ihan peruskielioppia. Mulla oli ekana vuonna unkarilainen työkaveri joka ei osannut ollenkaan saksaa, mutta kauden lopussa me ei tarvittu keskustellessa enää ollenkaan viittomia koska se oli oppinut niin hyvin kaikkea. Silti sen lauseet oli edelleen kummallisesti rakennettuja, verbit vähän oudosti taivutettuja ja prepositiot välillä vääriä, mutta ymmärsin kyllä yleensä mitä se haki takaa. Jos sillekin olis koulussa vuosikausia painotettu kaikenmaailman spotpia ja konsulikieprejä sun muita niin se olis itsekin huomannut että lause kuulostaa oudolta, mutta ei se omaan korvaan särähdä jos ei ole koskaan oppinut.

Peruskielioppi oli mulla siis aina ihan tyydyttävästi hallussa, mutta tosiaan ne vaikeammat asiat on edelleen vähän hakusessa. Jos puhun nopeasti, en aina taivuta artikkeleja oikein. En edes muista kunnolla mitkä prepositioryhmät kuuluu minkäkin kanssa, mutta tiedän alitajuntaisesti joidenkin taivutukset eikä niissä tule koskaan virheitä. Jopa Stefan sanoo välillä jotain mikä kuulostaa mun mielestä hupsulta, jolloin kysyn että eikö siihen kuulukaan akkusatiivimuoto - silloin se huomaa sanoneensa väärin mutta kysyy multa että mikä on akkusatiivi. Niin, en mäkään muista kaikenmaailman illatiiveja ja allatiiveja, mutta suomen kielessä niitä onkin 16, saksalla vain neljä. Toisaalta, niiden saksan artikkelien oppimiseen voi suomalaisella mennä hetki, niitä kun ei sitten taas suomen kielessä ole ollenkaan.

Stefan korjaa mua yleensä aina jos sanon jotain väärin, joka on musta äärettömän hyvä (välillä se ei tosin jaksa, esimerkiks jos oon nähnyt suomenkielisiä unia niin aamuisin menee hetki ennenkuin kykenen puhumaan normaalia saksaa). Oon tajunnut sen ansiosta jonkun älynväläyksen perusasioista, just esimerkiks taivutuksista, joita en koulussa koskaan jaksanut ymmärtää. Saksassa on myös kauhea lista verbejä, joihin kuuluu prepositio (mikä lie niiden oikea nimi on). Niitäkään en ikinä jaksanut opetella, mutta nykyään niitä osaa ulkoa aika suuren määrän. Esimerkiks suomeksihan mä voin sulkea tai käynnistää mitä tahansa, mutta saksan kielessä täytyy tietää mitä avaat tai suljet jotta voit valita preposition. Ovi laitetaan kiinni ZU machen, telkkari laitetaan kiinni AUS machen.

Saksan puhuminen on nykyään ihan vaivatonta, eikä mun tarvitse miettiä ensin päässäni mitä sanon, jos siis juttelen jonkun kanssa. Tietysti jos olen menossa hoitamaan jotain virallisia asioita, täytyy ensin kysyä Stefanilta tai vilkaista sanakirjaa koska jos koulussa on opetettu jotain semmoisia sanoja on ne kadonnut päästä samantien kun on astunut luokasta ulos. Tuttujen kanssa käytän usein "en tiedä mikä se on saksaks mutta blablabla"-termiä, eli kiertoilmaisua tai selitystä - jos joku sana on hukassa niin selitän sen muilla sanoilla niin että keskustelukumppani tajuaa mitä haen takaa. Unohdan välillä ihan tavallisiakin sanoja, mutta niin mulle voi käydä suomenkin kanssa.

Tirolin murre ei ole hankalimmasta päästä, mutta tietysti vähän sekavampaa hochdeutschiin, eli siihen kirjakieleen mitä opetetaan koulussakin, verrattuna. Sitäkin oli onneksi pakko oppia jo ekana Itävallan vuonna, koska meidän silloinen pääkokki oli paikallinen ja puhui pelkästään murretta. Nykyään senkin ymmärtää jo lähes ongelmitta, toki välillä joudun pyytämään esimerkiks Stefanin mamalta voisko se toistaa, koska se ei varmaan edes osaa enää hochdeutschia. Naapurin mummon puheesta en ymmärtänyt ensin sanaakaan (tosin Stefankaan ei usein ymmärrä sitä) eikä se meinannut käsittää kun sanoin että en ymmärrä, kunnes sen mies tuli ja huus sille "PUHU SAKSAA!". Jotkut sanat kun saattavat olla aivan erilaisia kuin mitä on koulussa oppinut, esimerkiks schön (kaunis) äännetään tirolinmurteella schian. A-kirjain vääntyy yleensä o:ksi, esimerkiks schlafen (nukkua) on schlofen. Lisää yleisempiä erilaisia sanoja suomi - hochdeutsch - tirol:

minä = ich = i

myös = auch = a

meillä on (/onko meillä) = wir haben = hamma/homma

me menemme (/menemmekö me) = gehen wir = gemma

(ja ylipäätään melkein kaikki me-muotoiset verbit voi lopettaa ma-päätteeseen)

mutta = aber = oba

nyt = jetzt = iaz

Jotkut kirjoittaa myös esimerkiks Facebookiin murteella ja silloin mun on yleensä pakko lukea ne tekstit ääneen että ymmärrän mitä henkilö hakee takaa, koska kirjoitusasu eroaa oikeasta niin paljon. Silloin se onkin ihan kuin suomea - kirjoitetaan juuri niinkuin lausutaan. Murteet myös tietysti vaihtelee eri osissa maata (ihan niinkuin Suomessakin, miähä oon viettän kesii Kotkas, entässiä). Toisenakin Itävallan vuonna mulla oli se sama unkarilainen työkaveri joka siinä vaiheessa osasi jo aika paljon ja me heitettiinkin välillä läpällä kaikkea dorkaa murteella. Kerran hissimieskaveri kuuli ja melkein suuttui kun se luuli että me pilkataan sen rakasta kieltä (tirolilaiset on hyvin ylpeitä tirolilaisuudestaan).

Tämäpäs tulikin mainioon kohtaan, just näin koulujenpäättymisviikonloppuna! Opiskelu kannattaa aina, mutta jos on yhtä laiska kuin minä eikä jaksa opiskella kieliä kunnolla (tai yhtään mitään...) mutta tahtoisi silti ulkomaille niin ei huolta! Mun lukion saksanryhmän pari lukee myös tätä ja voi vahvistaa että olin ihan überhuono (silloin kuin jaksoin mennä tunneille) mutta tosiaan, kun kieltä käyttää joka päivä niin sitä oppii tietysti tuhat kertaa paremmin kuin koulussa, jossa sitä on 2-5 tuntia viikossa.

En kuitenkaan suosittele lähtemään minnekään jos kohdemaan kieli ei ole lainkaan hallussa tai jos tietää ettei maassa englannin osaaminen ole kovin yleistä, koska se omalla kielellä säkätys on raivostuttavaa ja yksi ärsyttävimpiä piirteitä asiakkaissa. Esimerkiks suurin osa italialaisista saapuu Tiroliin lomalle ja olettaa että kaikki puhuu italiaa, ja kun ei puhu, ne alkaa puhua kovemmalla äänenvoimakkuudella eivätkä ymmärrä kun yrittää sekä saksaksi että englanniksi sanoa että en ole kuuro, en vain ymmärrä italiaa.

Jos joku ei ymmärtänyt jotain (tai mitään) tai tahtoo kysyä jotain niin tietysti saa kysyä, toivottavasti tässä oli Annikalle kunnolla vastausta. :D Ja tästä vielä lopuksi DJ Ötzin Tirol-laulu, kuinkahan moni saksaa lukenut ymmärtää sanat? Es sagt griaß gott i kimm ausn Stubaital :D !

Täytyy toivoa että tämä allaoleva tonttu oppii myös hochdeutschia !