On holiday!

Kesäloma alkoi! Mulla oli tiistaina viimeinen tentti ja lapset hyvästelivät eilen päiväkodit. Florian viimeistä kertaa - syksyllä se vaihtaakin Lucaksen päiväkotiin. Täällä tosiaan päiväkodit on alkaen 3-vuotiaasta ja aloitus on mieluiten aina päiväkotivuoden alussa syyskuussa jolloin lapsen tulisi olla kolme. Lucaksen päiväkodin johtaja sanoi mulle kyllä että Florian voisi aloittaa jo silloin (aloituksen ja syntymäpäivien välissähän oli vain kuukausi), mutta hylkäsin ehdotuksen samantien: pieni Krippe oli silloiselle pienelle Florianille paljon parempi paikka.

Mutta nyt se on todellakin jo niin iso poika että on jo aikakin vaihtaa, sillä Krippessä on lapsia 1,5-vuotiaasta alkaen - kuten Florian aina sanoi: "vauvoja". Näiltä vauvoilta ei paljoa mitään opi, onneksi sillä oli siellä isompiakin aina seurana. Kaksi vuotta meni aivan käsittämättömän nopeasti ja voi miten me hoitotätien kanssa eilen itkettiin! Mulla nousee nytkin kyyneleet silmiin kun mietin että ei enää ikinä mennä sinne, katsota ruokalistaa, napata kuukausikirjeitä tai kuulla mitä hauskuuksia Florian on tehnyt. Ennen oli niin kiva lähteä lomille, tietäen, että loman jälkeen päästään taas takaisin. Onneksi meillä on ensi viikolla vielä kesäjuhlat ja onneksi Innsbruck on niin pieni että törmätään usein kaupungilla tai leikkipuistoissa!

Ja onneksi Lucaksen päiväkoti on myös niin kiva että hyvillä mielillä vaihdetaan, siellä odottaa myös jo paljon Florianillekin tuttuja kavereita. Toki meidän elämäkin helpottuu aikalailla kun ei tarvitse enää ravata kahden, eri suunnissa olevan päiväkodin väliä ja säästöäkin tulee yli 300 euroa kuukaudessa. Pitäisi vain yrittää ajatella näitä kaikkia käytännön asioita, mutta on vielä tunteet liian pinnassa! Florian sai aivan ihanan, yli 60 sivun kirjasen täynnä valokuvia ja tarinoita kahden vuoden ajalta, voi miten ollaankin nyt jo ehditty sitä lukea.

Mutta ennenkuin päiväkoti syyskuussa alkaa, on edessä parin kuukauden kesäloma! Meillä on jo paljon kaikkia kivoja suunnitelmia, mutta vähän lapset haaveilee myös Suomen lomasta. Me oltiin ihan lähdössä jonnekin muualle "oikealle" lomalle, mutta se valitettavasti siirtyy ensi vuoteen. Nyt olen yrittänyt katsella lentoja Suomeen elokuulle, mutta koska olen niin pihi niin ei oikein meinaa napata. Stefan ei halua lähteä, joten meidän pitäisi lentää taas tästä meidän Innsbruckin lentokentältä ja blaah. Ehkä vielä natsaa! Alunalkaen ajateltiin ettei mennä minnekään koska kotona on vaan niin ihanaa ja koska me just talvella käytiin Suomessa joten siksi olen näin mattimyöhäinen.

Sellaisia kuulumisia meille, entäs teille? Oli ihana herätä tänä aamuna ja kuunnella melkein tunnin verran lasten leikkivän nätisti keskenään, pelasivat Unoa ja rakensivat Legoilla! Harmi ettei sitä rauhaa yleensä todellakaan kestä niin kauaa, mutta edes joskus on sekin huippua! Yritän kesän aikana päivitellä välillä (jos on toiveita niin sano hep), nyt kun ei ole kuin yksi kouluhomma jolla deadline ensi helmikuussa. Ihanaa kesää kaikille ♥ !

Kun kuopus päiväkodin aloitti

Kuten olen monesti kertonut, Itävallassa ei ole ollenkaan päiväkoteja alle 3-vuotiaille vaan ainoastaan yksityisiä Kinderkrippejä tai perhepäivähoitajia. Tosin nyt Innsbruckin kaupunki on alkanut touhuamaan myös kunnallisia Krippejä näille pienemmille (tarkoittaen 18 ikäkuukaudesta eteenpäin) ja tällähetkellä heillä onkin jo kymmenen tilaa jotka ensi vuonna haluaisivat avata. Nekin ovat tosin maksullisia, mutta ilmeisesti vähän edullisempia kuin nämä yksityiset - en tosiaan juuri asiasta tiedä kun on kokonaisuudessaan ihan uusi juttu.

Florianin Krippetaival alkoi siis elokuun alussa - alkuun tosi hyvin, sitten heikommin ja kun taas meni hyvin, jäikin päiväkoti (puhun nyt kuitenkin päiväkodista vaikka se ei "oikeasti" se olekaan) puolentoista viikon remonttilomalle. Maanantaina palattiin jälleen arkeen ja otettiin pari ensimmäistä päivää jälleen rauhassa, ensin olin vain tunnin poissa ja seuraavana päivänä jo kaksi. Aamun hyvästit olivat kamalia - itku silmässä huuli väristen Florian sanoi heippa ja tassutteli leikkimään.

Mutta meni tosiaan vain pari hassua päivää ja se olikin taas kuin vanha tekijä! Enää ei harmita eikä suupielet valu alaspäin hyvästellessä ja kun tulen sitä hakemaan kertoo se (sillä omalla, hieman hankalalla kielellään) hurjan innoissaan mitä kaikkea onkaan tehnyt (tai mitä on syönyt...). Tänään he olivat olleet vähän kauempana puistossa ja päiväkodintäti kertoi että Florian ei oikein olisi malttanut istua kärryssä vaan olisi halunnut vain itse kokoajan kävellä! Totesin vain että en oikeasti edes muista milloin se viimeksi olisi istunut vaunuissa - me liikumme joka paikkaan joko kävellen tai hän kolmipyörällään!

Se on siis nyt näin totutuksen päätteeksi ollut pari päivää siellä puoli yhdeksästä noin varttia vaille kahteentoista - sitten kun kunnon arki (ts. meidän koulut) alkaa tulee aikataulu olemaan ehkäpä noin 4 x klo 8:30-12. Joskus viedään myöhemmin ja joskus haetaan aiemmin, sen näkee sitten! Ainoa miinus on se että he aloittavat syömään lounasta jo klo 11:15, joten jos ei halua että lapsi syö siellä niin pitää hakea jo yhdeltätoista johon ei oikein ehdi.

Kokonaisuudessaan ollaan oltu kyllä Florianin kanssa hurjan tyytyväisiä, tädit ovat ihania ja ruoka on hyvää, terveellistä ja joka päivä itse tehtyä! Muutaman viikon päästä on ensimmäinen vanhempainilta, saa nähdä mitä kivaa siellä selviää. Viimeksi kun olin Krippen vanhempainillassa (Lucaksen entisen), askartelimme lapsille lyhdyt Martinsumzugia varten, joimme olutta ja kuohuviiniä ja söimme sipsiä joten en tiedä yhtään mikä mua tällä kertaa odottaa ... :D Ensi viikolla myös Lucas pääsee vihdoin päiväkotiinsa, siitä lisää sitten ♥ !

Näin minä vihellän matkallani

Terveisiä Innsbruckista, maailman ihanimmasta kaupungista! Muutoksia on ollut valtava kasa, mutta pikkuhiljaa aletaan taas päästä kiinni normaalielämään. Normaaliarjeksi tätä ei vielä voi kuvailla, sillä ollaan kaikki vielä kotona. Paitsi pieni Florian joka aloitti viime viikolla päiväkotiin tutustumisen! Tokihan mä olen sen kanssa joka päivä ollut, mutta ei sitäkään vielä ihan arjeksi kuvailla.

Syksyllä sana "arki" tulee tarkoittamaan sitä, että minä vietän päiväni yliopistolla! En päässyt ammattikorkeaan ja suunnitelmissa oli että menen vain johonkin töihin ja haen ensi vuonna uudestaan sekä sinne että jonnekin muualle. Linjalle jolle hain ei kuitenkaan olekaan hakua kuin kolmen vuoden välein joten jäin hetkeksi pohtimaan valintojani. Sain kutsuja työhaastatteluihin jolloin tajusin että mullehan saattaa käydä niin että viihdyn töissä niin hyvin että keksinkin etten halua vielä ensi vuonnakaan kouluun kun "töissä on niin kivaa". Ja sitä en halunnut, haluan niin kovasti opiskella ammatin itselleni.

Yliopistohaku oli vielä auki joten lyhyen mietiskelyn jälkeen päätin kokeilla - mitäpä sitä vuotta hukkaamaan kun tiesin että ensi vuonna hakisin samalle linjalle. Lokakuussa mua nyt sitten kutsuukin kasvatustieteiden opinnot joilta suuntautumista en ole vielä päättänyt, tällähetkellä eniten kiinnostaisi sosiaalipedagogiikka mutta olen avoin lähes kaikelle! Olen paitsi avoin, myös hurjan innoissani kaikesta siitä kiinnostavasta mikä mua odottaa.

Lauantaina käytiin tyhjentämässä viimeiset tavarat vanhasta kodista ja eilen sain vihdoin inssin läpi (kiitos ihanan tarkastajan, jos olisi taas ollut kuten kaksi edellistä niin tuskin olisin ja päinvastoin jos hän olisi ollut ekalla kerralla niin olisin ehkä päässyt läpi), joten seuraavan kerran kun ajellaan "Ala-Tiroliin" on kyseessä vain hupiretki ilman mitään velvoitteita. Mä itseasiassa ajoin eilen sitten heti takaisin kotiin Innsbruckiin, autobaanalla ja keskustassa, huhhuh! Kyllä olen onnellinen että täällä en autoa tule tarvitsemaan vaan kävellen pääsee joka paikkaan. Voin sitten aina ajella Suomessa tai kun vuokrataan auto - voitaisiin vuokrata kerran kuussa viikoksi auto ja se tulisi silti halvemmaksi kuin oman auton pito. Ja huom, meidän autosta ei ole edes mennyt vielä mitään rikki eli laskelmista puuttuu kaikki "jarruhihna hajosi", "akku pimahti" jne. vanhenevien autojen yllättävät remonttilaskut.

Aloitettiin jo viime viikolla Florianin kanssa siis totuttelemaan päiväkotiin - koska heillä oli siellä "liian vähän lapsia" ja toivoivat että me aloittaisimme jo nyt, eihän meidän muuten olisi ennen syyskuun loppua tarvinut mennä. Meillä on ollut hurjan kivaa, paitsi toissapäivänä kun olin jo tunnin poissa, silloin Florian oli ilmeisesti tajunnut että mami ei tosiaan ole täällä eikä ole ollut pitkään aikaan ja itki lohduttomasti. Sitä ennen se oli kuitenkin käynyt pitkän "keskustelun" erään tytön kanssa, tiesi täti kertoa. Florianhan osaa noin viisi sanaa, mutta sitä elehtimistä oli ollut kuulemma ihana seurata.

Lucaksen päiväkoti alkaa syyskuun puolessavälissä ja vaikka se onkin jo "isommille" lapsille, myös siellä on lempeä aloitus joka on musta hurjan kiva. Mulla alkaa koulu lokakuun alussa joten ehdin käydä myös sen kanssa totuttelun! Stefan aloittaa ns. maturan (ylioppilastodistus) teon jotta pääsee myös hakemaan yliopistoon. Tai ei se kyllä oikeastaan ole ihan matura, koska se saa hyväksiluettua jo valmiilla ammatillaan paljon juttuja, mutta sinne suuntaan, en nyt keksi kunnon suomennosta sille nimenomaiselle hommalle!

En paljoa tässä koneella istu ja tabletilla en osaa kirjoittaa, varsinkin kun se suoltaa mulle pelkästään saksankielisiä sanoja. Kuvia en nyt ehtinyt kunnolla valikoida joten ne on nyt vain kaikki meidän sunnuntaiselta retkeltä eräälle vuorimajalle - Innsbruck on siitäkin mahtava että keskeltä ydinkaupunkia olet vartissa täysin metsässä! Innsbruck on muutenkin aivan kertakaikkisen super ja me ollaan kyllä äärettömän onnellisia että asiat meni juuri näin, puseja kaikille ja tulkaa kaikki pian meitä moikkaamaan :* ! Ensi kerralla yritän laitella kuvia Suomilomalta, siihen asti heippa!

The Very First Year

Ensimmäinen vauvavuosi sekoittaa aina potin täydellisesti, oli kyseessä sitten ensimmäinen tai neljäs lapsi. Florianin ensimmäinen vuosi on nyt taputeltu ja kaikesta härdellistä huolimatta meillä voidaan tällähetkellä vallan hyvin. Vuoteen mahtui kaikkea mahdollista - remontti, muutto, finanssikriisejä, uhmakriisejä, ajokoulukriisejä, superluminen talvi, ylikuuma kesä, serkkupojan syntymä, pari lomamatkaa, muutamat Suomisukulaisten vierailut sekä paljon ihan vain ihanaa kotosalla oleilua.

Kaikki alkoi sunnuntaina 5. lokakuuta kun astelin aamutuimaan St. Johannin sairaalaan. Olin saanut perjantaina käskyn tulla käynnistykseen liian vähäisen lapsiveden vuoksi, viikkojakin kun oli kasassa jo neljäkymmentä. Lucaksesta poiketen tälläkertaa selvittiin alle vuorokaudessa ja aamuyöstä puoli neljän aikaan pieni tummatukkainen poika näki synnytyssalin tuikkivan tähtikaton. Kätilö kysyi nimeä ja katsoin Stefania, sitten pientä poikaa ja vastasin että kyllähän se on ihan Florianin näköinen.

Itävallassa on aivan sama kuinka monennen lapsen synnytät, sairaalassa täytyy silti pysyä viisi päivää. Mulla oli siellä niin tylsää (500-sivuinen kirjakin kun loppui het alkuunsa) että sain meidät onneksi puhuttua ulos jo neljäntenä (joka sekin oli enemmän kuin tarpeeksi). Ensimmäiset päivät väliaikaiskodossa menivät leppoisasti, Florian nukkui vastasyntyneen tapaan paljon ja sain viettää aikaa Lucaksen kanssa.

Pariviikkoisena Florian pääsi ensimmäisille synttärijuhlille kun juhlistimme Lucaksen kaksivuotispäivää suunnitellusti vähän myöhemmin - olin ajatellut että tuskin niin huono sattuma käy että pikkuveli päättää syntyä isoveljen syntymäpäivän aikaan mutta juhlitaan nyt kuitenkin varulta myöhemmin. Niinpä, onneks ajattelin koska kävihän siinä just eikä melkein päivälleen sellainen tsägä!

Florianin ollessa lähes kolmiviikkoinen pääsimme vihdoin muuttamaan takaisin kotiin ja elämä helpottui hetkessä. Oli tilaa, oli valoa, oli ihmisiä! Loppusyksy oli aurinkoinen ja lämmin ja lumikin tuli jälleen vasta joulun jälkeen, mutta myöhästymisestä johtuen sitä tulikin sitten heti kerralla metritolkulla! Joulun tienoilla alkoi myös Florianin uskomaton syliriippuvuus joka kesti pari kuukautta.

Tammikuussa saimme myös kaksin verroin vierailijoita kaukaa pohjolasta - ensin tuli mun siskoni tyttönsä kanssa ja heidän lähdettyään heti seuraavana päivänä mun äiti. Näinä aikoina aloimme miettiä myös talon myyntiin laittoa, sillä remontissa ilmenneiden yllärien vaatiman lisälainan vuoksi kuukausierä kohosi pilviin emmekä varmasti olisi saaneet taloa seuraavaan 30 vuoteen valmiiksi. Nyt onkin jälleen ihana etsiä uutta asuntoa, heti kun talo on myyty on suuntana Innsbruck tai joku sen lähikylistä emmekä voisi olla enemmän innoissamme!

Kevät oli jälleen Tirolille tyypillistä säidenvaihteluaikaa, oli lämmintä, tuli lunta, oli jälleen lämmintä... Pääsiäisenä saapui taas mun äitini muutamaksi päiväksi ja ehdimme muunmuassa käydä heittämässä hyvästit pitkään palvelleelle Hartkaiserbahn-funikulaarille jolla aika moni mun sukulaisistakin on vuorille ajellut! Kesän aikana hiihtokeskus on rakentanut sen tilalle huippumodernin 10 hengen gondoliradan joten eivätpä tosiaan huonompaan vaihtanut!

Kevät vaihtui kuitenkin nopeasti kesäksi ja toukokuussa Florian sai kokea myös ensimmäiset helteensä! 7,5 kuukauden iässä ilmestyi vihdoin ensimmäinen hammas ja samoihin aikoihin herra alkoi kehittyä hurjaa tahtia myös motorisesti - ryömiminen vaihtui konttaamiseksi ja polvien kautta se nousi myös seisomaan. Lisäksi se alkoi myös viimein viihtyä rattaissa - tähän asti olin joutunut kantamaan sitä aina kantorepussa eli voitte vain kuvitella mikä helpotus tämä oli!

Nautittiin hyvistä, ei vielä liian kuumista, keleistä, retkeiltiin ja ulkoiltiin paljon. Juhannuksen alla lähdettiin äkkilähdöllä Kroatiaan - varattiin bungalow tiistai-iltana ja siitä noin 12 tuntia ja lähdettiinkin jo ajamaan. Reissu oli aivan ihana, jo itse ajomatka Alppien läpi aina Välimerelle asti oli hurjan mielenkiintoinen. Loma olikin meidän ensimmäinen oikea perheloma jonka vuoksi se ehkä olikin niin ihana, muuten ollaan oltu vain Suomessa ja kerran kaksin Italiassa.

Kroatiasta palattuamme alkoi kuumuus. Ei mikään miellyttävä lämpö, vaan aivan järkyttävä jokapäiväinen 30-38 asteen kuumuus. Eilen illalla kun kiiruhdin autokoulusta liian ohuessa takissa, korvat jäässä ja aivan paleltuneena mietin vain että parempi tämä kuin se helle! Kuumuutta kesti kaksi kuukautta lähes taukoamatta, sinne tänne mahtui pari viileämpää päivää - ja tokihan öisin helle hellitti ja saatiin nauttia jopa niinkin viileästä kuin 25 asteesta.

Meidän heinä-elokuu kului siis lähinnä rannalla, sillä järvi oli ainoa paikka jossa pystyi olemaan hikoilematta. Heinäkuussa myös mun äitini tuli jälleen vieraisille ja koska Suomen kesä oli ilmeisesti aika kurja, nautti se tietysti täysin sieluin siitä hikoilusta! Kuumuudesta huolimatta Florian oppi paljon uutta ja monia asioita täysin saman ikäisenä kuin Lucas kaksi vuotta sitten.


Syyskuussa kelit alkoivat vihdoin parantua ja ulos kykeni menemään muutakin kuin anivarhain aamulla tai myöhään iltapäivällä. Jouduin jopa etsimään jälleen pitkähihaiset bodyt ja housut jostain kaapin periltä - viimeistään silloin kun puolivälissä kuuta lähdettiin Suomeen koko perhe. Florianista ei kuoriutunut kivaa lentokaveria, koska eihän siellä voinutkaan kiitää pitkin käytäviä vaan piti vain kokoajan istua mamin sylissä. Lennon lopulla olikin aika urakka yrittää etsiä kaikki sen ympäriinsä heittelemät tavarat, samalla tuli otettua vahingossa mukaan myös infantin pelastusliivi, vielä ei ole tullut Finnairilta palautuspyyntöjä...

Muuten pohjoisen loma meni oikein mukavasti, pojat nukkuivat vieraassakin paikassa (tässä tapauksessa mummolassa) hyvin ja isi hoiti heitä mainiosti kun mami kävi muunmuassa 50 ihmisen luokkakokouksessa jossa oli aivan huikeaa nähdä kaikki monen vuoden jälkeen! Lisäksi Florian pääsi myös tapaamaan meidän Facebookin lokavauvaryhmän 17 mammaa ja 17 vauvaa kun käväisimme Tampereella treffeillä! Reilun viikon loma oli äkkiä lusittu ja kotiin palatessa syksy oli alkanut ihan tosissaan.

Lokakuu alkoi lempeänä ja aurinko on hellinyt meitä aina tähän päivään asti. Florian saavutti sen maagisen yhden vuoden iän ja Lucas täytti jo kolme - ja samana päivänä sain puhelun Suomesta että rakas mummoni oli pitkän sairaalassa olon jälkeen nukkunut pois. Itkun lomassa vähän nauratti se, että myös rakas pappani (jolta Lucas toisen nimensä on perinyt) nukkui 14 vuotta sitten lähisukulaisen synttärinä pois - liekö pariskunta suunnitellut tämän ettei kukaan varmasti vahingossakaan ikinä meinaa unohtaa!

Poikien oikea syntymäpäivä ajoittui tiistaille, joten juhlimme niitä vasta seuraavana viikonloppuna. Florian osasi jo hienosti availla lahjoja ja papereista se taisikin olla eniten innoissaan! Ja niin päättyi hänen ensimmäinen, ihana vuotensa. Hurja ajatella että meillä asuu nykyään jo toista elinvuottaan viettävä, melko vakaasti kävelevä hulvattoman hauska pikkutaapero eikä enää se ainoastaan sylissä viihtyvä, kaikesta loukkaantuva dramaqueen.

Niin - Florian on tosiaan parin viikon verran kävellyt jo pitkiäkin matkoja! Sisällä siis, ulkona ei vielä niinkään. Sanoja ei tule vielä yhtään, mutta se ymmärtää puhetta todella hyvin. Erityisen paljon Florian tykkää nuppipalapeleistä ja taputtaa aina itselleen leveästi hymyillen oikeaan osuessaan. Vuotiaana oli myös se ensimmäinen korvatulehdus joka onneksi antibiooteilla helpotti nopeasti. Yksivuotismitat olivat komeat 9530 g, 75,5cm ja 46,5cm. Pituus olikin tismalleen sama kuin Lucaksella yksivuotiaana!

Sellainen oli meidän ihanan kuopuksen ensimmäinen vuosi. Jäämme innolla odottamaan seuraavia ♥.

"Each year we'll add another candle,

so proud to see you grow.

But always with the memory,

of your first day long ago."

Florian 9 kuukautta

• Vartalon hallinta kehittyy, ja useimmat lapset pystyvät jo istumaan melko vakaasti tuetta. Jos tasapaino pettää, osaavat he ottaa tukea käsillään. V
• Moni lapsi osaa jo ryömiä, konttaamistakin jo kokeillaan ja joskus jopa onnistutaan. V !
• Seisominen tukea vasten onnistuu jo monelta. V
• Myös etu- ja keskisormen pinsettiote alkaa olla useimmilla hallussa. V
• Lapsi ymmärtää jo, että esineet tai ihmiset eivät lakkaa olemasta silloin, kun niitä ei voi nähdä. V
• Lähes kaikki lapset tunnistavat oman nimensä ja reagoivat sen kuullessaan. V

Florian on edelleen lähes aina maailman iloisin ilopilleri joka aurinkoisuudellaan hurmaa sekä tutut että tuntemattomat. Toki välillä on päiviä kun kaaaikki tuntuu vaaajoavaaan, mutta yleensä sekin johtuu väsymyksestä johon unet tietysti auttavat - siis jos sen vain saa niille unille, nukkuminenhan on aika tyhmää! 

Taidot on muuten edelleen samaa luokkaa kuin kuukausi sitten, paitsi että lomalla Florian oppi istumaan täydellisesti itse sekä nousemaan istuma-asentoon - aivan kuten veljensäkin tasan kaksi vuotta sitten Suomen juhannuslomalla! Sen konttausvauhti on ihan käsittämätön, varsinkin ulkona ja isoissa tiloissa se kiitää niin että polvet just ja just ehtii koskea maahan.

Rytmissä ei ole tapahtunut viime kuukausina muutoksia, paitsi yöthän tuovat aina jotain uutta kivaa tullessaan eikä niistä voikaan koskaan tietää miten mikäkin menee. Yleensä ensimmäinen herääminen tapahtuu pari tuntia nukkumaan menon jälkeen ja uudestaan nukahtaminen kestää puolesta minuutista kahteen tuntiin. Näitä on sitten vaihtelevasti pitkin yötä, milloin mistäkin syystä. Yksi ongelma meidän herneprinsessan uudestaan nukahtamisessa on se että se herää silloin pienimpäänkin ääneen - siihen kun peitto kahahtaa, mun nivel naksahtaa, Lucas yskäisee toisella puolella taloa...

Muuten Pupalla menee mainiosti, varsinkin nyt kun sille vihdoin, viiden viikon opettelun jälkeen, alkoi maistua myös korvike! Imetän enää illalla ja aamuyöllä/aamulla ja tässä mahdollisimman pian yritän päästä niistäkin eroon. Kolmen viikon päästähän tuo on jo kymmenkuinen ja saa alkaa maistelemaan lehmämaitotuotteita! Kauramaitoa se onkin jo ruokien seassa saanut. Nyt on vähän kiire kun helle palasi taas joten on äkkiä kiirehdittävä järveen, ei tätä muuten kestä, tschüssii!

Pupan uudet kujeet

Hallihalloo! Tulin vaan kertomaan että mulla on vihdoin ja viimein hammas! Mami yritti valokuvata sitä eräänä päivänä, mutta 37 kuvaa otettuaan joutui myöntymään siihen että ei se saa yhtäkään! Buahaha! Onneks sitten myöhemmin samana päivänä tuttuun tapaani raivosin autossa niin lujaa ja pitkään että silloin se sai kuin saikin kuvansa!

Noniin - tällainen on siis mun hieno, ensimmäinen hampaani jonka sain noin 7,5 kuukauden iässä. Mun isoveljeni oli tässä vähän nopeampi, sille tuli ensimmäiset kaksi jo 5,5-kuisena, ja nimenomaan kaksi kerralla. Mulle tuli vain yksi, mutta toivon että muut tulevat vähän helpommin että nukkuisin edes hieman paremmin, en tiedä kestääkö mamin masu niin paljon kahvia mitä se nyt lipittelee.

Mami ja Papi ovat molemmat enemmän kissaihmisiä, mutta ensinmainitun haaveisiin kuuluu koira syystä että olisi kätevä kun olisi joku kuka söisi lattialta kaiken sinne putoavan ruoan (plus että sen olisi sitten pakko lenkkeillä vähän enemmän). Mä ajattelin ryhtyä nyt hetkeks sellaiseks koiraks - yhtenä aamuna huomasin kuinka mun isoveljeni jätti paahtamattoman paahtoleivän palasensa saavutettavissa olevaan paikkaan ja heti kun mamin silmä vältti, iskin kiinni! Omnomnom!

Jos tästä tuli nyt tällainen mun oma postaus jossa voin kertoa kaikenlaisia uusia juttuja, niin kerrottakoon vielä että oon opetellut kaikkia muitakin hullutteluja - sellaisia, joita tehdessäni mami on aika kauhuissaan! Katsokaa kun olen taitava!

Ensin kiipesin polvilleni ...

... ja samana päivänä päätin nousta vielä seisomaankin! Mun mami oppi nämä jekut ihan samanikäisenä kuin mäkin, isoveikka pari kuukautta myöhemmin.

Sellaisia terkkuja multa, osaan myös jo kontata mutta sitä en tee vielä muuta kuin kylpyhuoneessa - mami ottaa mut aina mukaan suihkuun niin että makoilen alasti matolla leikkien omaa pesuvuoroani odottaen. Viime viikolla huomasin että kun konttaan, lattia ei tunnu niin kylmältä! Ja nyt sitten aina konttaan mamin suihkun alle läpsyttelemään, sillä kun on sellainen leveä sadesuihku niin mullekin riittää vettä! Onko mulla lukijoiden joukossa muita yhtä ovelia vauvakamuja joilla on kaikkia samanlaisia hauskoja jekkuja? Nyt mun mamin pitää jatkaa passihakemusten tekoa, heibbulii :* !

Ainiin ps. mamilta vielä sellaiset terkut että mä en saa sitä kommenttirobottivarmennusta pois päältä vaikka kuinka ja miten yritän. Yritin hankkia apua ja googlettaa, mutta en vain osaa! Ellei kukaan mua osaa tälläkään itkulla auttaa niin ainahan teillä kommentoijilla on mahdollisuus - tehkää omat tunnukset/tilit! Poikien ihana isomummokin osasi, ehkä te muutkin osaatte, ja ellette - kysykäähän siltä apua ;) !