Pikkuprinssi

Adapteria muistikortille ei ole vieläkään löytynyt joten vaikka aikaa sattuiskin olemaan (no okei, ei sitä kyllä ole tai jos oliskin, mietin vaan kokoajan mitä pitäisi tehdä jolloin se tärkeämpi vie voiton) en saa aikaiseksi aloittaa mitään kun olen ilman kuvia ihan hukassa! Jaksoin joku aika sitten (oho, siitä onkin jo viikko...) vähän säätää läppärin kautta (jonka senkin palautan anopille anydaynow, meidän kummankin läppärithän on hajalla) joten on edes jotakin - kun en tosiaan kirjoittamaan ehdi niin toive oli että jospa edes kuvia joten voin tällä kertaa vilautella teille otoksia Florianista!

 

 

Florian oli ahkera vääntelemään naamaansa ja kurtistelemaan kulmiansa kunnes viiden viikon iässä myös se tapahtui. Hän hymyili ♥ ! Kesti viikon ennenkuin sain sitä edes taltioitua, koska kameran nähdessäänhän se tietysti heti vakavoitui. Nyt hymyt on kuitenkin jo ihan jokapäiväisiä eikä enää ihan vahinkoja, tällä viikolla se on jopa hihkunut!

 

Kukkuuuu, tervehtii Lucas aina kun soitetaan jollekin skypellä. Mutta enpäs taaskaan ehdi tähän hätään enää muuta koska Stefan tuli juuri duunista, kerroin sille heti siitä kamalasta uutisesta että suklaa on loppumassa maailmasta ja mistä se sitten leipoo kaakkuja johon hän vain totesi että eiköhän niiden hotlalla ole silti sitä varaa ostaa. Nojoo, kyseisen hotlan nähneet ehkä yhtyvät mielipiteeseen...

Nyt bai, mä en ihan totta enää tiedä mistä sitä adapteria etsiä kun olen mielestäni purkanut kaikki mahdolliset laatikot ja laukut missä se voisi olla, mutta ehkä pitää tästedes alkaa etsiä niistä mahdottomistakin paikoista! Huomenna juhlitaan Stefanin syntymäpäiviä ja ostin sille lahjaks älyluurin (siis ei mitään yliälykästä, konsultoin mun elektroniikkaveljeltä saman kuin sen 8-vuotiaalla pojalla on), oon dorkien dorka apua mitä meninkään tekemään! Heibba!

I'm heeere!

Twinkle, twinkle little star

We made a wish

And here you are ♥

Kuten hiljaisuudesta kenties arvata saattoi, hän on täällä ♥ Täydellinen poikalapsi saapui maailmaan pitkien kärsimysten jälkeen 6.10. - kyllä, juuri isoveljensä syntymäpäivänä! Rakkauspakkaus sai nimekseen Florian Elias (joka on täällä hyvinkin tavallinen nimi, kyseessä ei ole siis mikään erikoisuudentavoittelu) ja on tässä viikon aikana osoittanut olevansa aikalailla täysin veljensä vastakohta ellei jatkuvaa puklaamista oteta huomioon, siinä molemmat pojat ovat olleet mestareita.

Kaikki meni lopulta vähän suunnitelmien vastaisesti, koska perjantaina 4.10. kävin kontrollissa jossa lääkäri ultratessaan huolestui erittäin vähäisestä lapsivedestä. Sain käskyn tulla sunnuntaiaamuna takaisin, jolloin synnytys sitten käynnistettiin - juuri se mitä olin kammonnut! Se olikin vielä kahden vuoden takaistakin hirveämpi ja olenkin vielä näin viikonkin jälkeen edelleen 150-prosenttisesti sitä mieltä että meidän lapsiluku on todellakin täynnä!

Ei, minä en tiedä mistä tuo tukka on peräisin, koska mähän olen blondi ja Stefan punapää, mutta pääasia että on söpö! Oltiin sairaalassa torstaihin asti, joten arki kotona on edelleen melkoista uuden opettelua (ensipäiviä kuvailisin sanalla katastrofaalinen, nyt menee jo melko hyvin) joten ymmärtänette että jos sattuu olemaan ylimääräistä aikaa, sitä ei välttämättä tahdo viettää tässä!

Lucas on ottanut Florianin vastaan yllättävän hyvin, tahtoo aina auttaa vaipanvaihdossa eikä ole ollut edes väkivaltainen silittäessään tai pussaillessaan veljeään, välillä vain yrittänyt ajaa autolla sen yli sen ollessa sitterissä... Nyt pojat sattuivat nukkumaan pidempään samaan aikaan joten ehdin kirjoitella teille tämän, mutta ennenkuin jompikumpi herää niin lopetan tähän ja palaan takaisin vauvakuplaan! Tämä kupla on kyllä täysin erilainen kuin kaksi vuotta sitten mutta ehkä juuri sen vuoksi samalla niin hulvaton! Pusuja, palaillaan taas heti kun sattuu sopiva rako ♥ !

Mitä tarvitsee newborn?

Tänä aamuna Facebookin avatessani sain halosta päähän - meidän lokakuisten vauvaryhmässä oli yön aikana syntyneet ensimmäiset kaksi vauvaa! Ja nämä vieläpä henkilöille, joiden lasketut ajat eivät todellakaan olleet ensimmäisten joukossa, toinen oli itseasiassa kaikista viimeisin! Mähän olen elänyt kokoajan siinä ajatuksessa että meidän beibi menee yliajalle, mutta eihän se tietenkään välttämättä niin ole, herrahan vois päättää syntyä vaikka tänään!

En voi sanoa ettäkö paniikki olis mut nyt vallannut, koska tottakai olen tiedostanut tämän mahdollisuuden. En vain ole antanut sille tilaa kovin etuosasta aivoja, vaan sysännyt sen jonnekin mielen perukoille odottamaan parempaa aikaa - sitä että koti olisi valmis, sitä että kaikki hankinnat olisi tehty, sitä että mä olisin valmis! Tänään sitten tajusin että se aika on nyt. Ei lasketun ajan päivänä tai viikko sen jälkeen, vaan nyt! Eli kuules prinssi: olet tervetullut liittymään perheeseemme heti kun tahdot!

Vastasyntynythän ei yleisen käsityksen mukaan tee mitään muuta kuin nukkuu ja syö. Siihen verrattuna se tavaramäärä, mitä tollainen pieni rääpäle tarvitsee, onkin melkoinen! Me oltiin tietoisia siitä että tahdotaan myös toinen lapsi, joten säästettiin paljon Lucaksen vanhoja tarvikkeita. Jonkin verran kuitenkin vielä puuttuu - mutta mitä?

ISOMMAT

○ Sänky V Lucaksen ihana vanha kehto ♥ Tyynyä ja peittoa newborn ei vielä tarvitse.

○ Turvakaukalo V Lucaksen vanha Maxi-Cosi.

○ Vaunut V Lucaksen vanhat yhdistelmät, kantokoppakin jopa löytyi!

○ Sitteri V Saatiin tosiaan Maijalta oikein Baby Björn lainaksi, jee!

○ Hoitopöytä V Lucaksen vanha, siihen pitäisi ostaa vielä alusta, heitin edellisen roskiin.

○ Kylpyamme V Alunperin Lena-serkulta peritty.

○ Itkuhälytin V Lucaksen "vanha".

HOITOTARVIKKEET

○ Vaippoja X

○ Navanpuhdistusvälineet X

○ Manteliöljyä/perusrasvaa X/V

○ Harsoja V

○ Kynsisakset V

○ Kylpyveden lämpömittari X Mulle ihan ehdoton, Lucas heitti omansa parvekkeelta alas joten se hajos...

○ Kylpypyyhkeitä V

○ Nenä-Frida X ... Mamiii ?

○ Vanupuikkoja ja -lappuja V

○ Pehmeä hiusharja V

○ Kuumemittari X Lucas mittaili tällä viikolla niin innokkaasti kuumettansa että sai senkin hajalle!

○ Suojus sänkyyn V

○ Lakanoita V

○ Yksi tuttipullo X

MAMILLE

○ Imetysliivejä V

○ Liivinsuojia X

○ Siteitä X

Oho, eihän meiltä sittenkään puutu juuri mitään! Oon tosiaan ollut ihan päinvastaisessa luulossa - kuvitellut että meillä ei ole mitään valmiina! Mutta kai se on tuo koti minkä vuoksi oon niin ajatellut joten olipas hyvä että tein tällaisen listan, sai vähän mielenrauhaa. Miltä lista näyttää, olenko unohtanut jotain elintärkeää?

Ennenkuin alatte ehdottelemaan: talkki on musta epäilyttävää, korviketta voi isi hakea jos imetys ei lähdekään käyntiin (sairaalassa sitä on kuitenkin tarjolla), tuttia en tahtoisi tällekään joten en osta valmiiksi, imetystyyny on musta turhake ja vaatteita meillä onkin tarpeeksi aina myssyistä sukkiin asti.

Törmäsin myös hauskaan ideaan: kun Lucas saapuu ensimmäisen kerran katsomaan pikkuveljeä, voisi tällä olla joku lahja isoveljelleen. Onko kukaan tehnyt samaa - mitä olette ostaneet ja mitä parivuotiaat ovat tuumanneet? Lucaksellahan on synttärit ihan tässä lähiaikoina, joten mistään isosta lahjasta ei tosiaan olis kyse, mutta jos tässäkin pätis "ajatus on tärkein".

Mutta tosiaan - jatkakaa mun listaani jos (vai kun?) kuulostaa siltä että jotain tarvittavaa puuttuisi! Lista on tosiaan vastasyntynyttä varten, ei tietenkään koko vauva-ajaksi! Stefan toi meidän tavarasäilöstä tänään myös kehdon, vielä kun sen saisi siirrettyä täältä väliaikaiskodosta ihan oikeaan kotiin niin täällä olisi mami vallan valmiina, adios!

Babycheck

Tadaa, yksi maaginen raja raskaudessa jälleen saavutettu - 34 viikkoa täynnä! Ja sehän tarkoittaa sitä että jos vaavi päättäisi nyt syntyä, olisi sillä lähes täydet sataprosenttiset mahdollisuudet selviytyä (olettaen siis että toinen on tähänkin asti kehittynyt ihan normaalisti jonka tämä jäbä todellakin on tehnyt). Onneks lääkäri eilen taas tiesi kertoa ettei mitään merkkejä ennenaikaisuudesta edelleenkään ole - "Olen hyvin tyytyväinen, kaikki on perfekt!".

32+0

Tosiaan, vauva on mainiosti kehittynyt ja painoakin on jo huimat 2180 grammaa! Kuten olen tuhat kertaa sanonut, täällä ei ole neuvolasysteemiä ollenkaan, vaan raskauden aikaiset käynnit ovat omalla gynekologilla/synnytyslääkärillä joka myös ultraa joka kerta, joku kun ihmetteli miten voin tietää painon aina noin tarkasti. Muutamakin on maininnut kuinka kurjaa olisi ilman neuvolaa, mä taas olen enemmän kuin iloinen että beibiä katsoo joka kerta asiansa oikeasti osaava lääkäri eikä vain ööö ... en itseasiassa edes tiedä minkä koulutuksen neuvolatyöntekijät käyvät? Sairaanhoitaja?

34+0

Vaikka edessä on vielä kuusi viikkoa (kaikki sormet ristissä), painan silti jo enemmän kuin koskaan ennen eläessäni! Ja nämä kaikki kamalat yli yksitoista ekstrakiloa huolimatta siitä että olen oikeastaan koko raskaanaoloajan himoinnut pelkästään kaikkea melko terveellistä (top3: vesi, verigreipit ja porkkanat...) ja liikkunutkin Lucaksen sekä kivuttomuuden ansiosta melko normaalisti. Ahdistaa, mutta onneks sain Suomessa käydessä mun ihanalta ystävältä ison kasan mammavaatteita, niihin on hyvä tunkea tällaista virtaheporuhoa, näyttää ihmiseltä mutta tuntea olonsa silti mukavaksi!

Ei, en edelleenkään ole varma missä vauvan kehto on, nimestä ei olla yhteisymmärryksessä, yhtäkään vaatetta en ole ostanut saati mitään muutakaan. Mulla on enää yksi käynti tolla mun omalla tohtorilla ja sainkin siltä jo lähetteen synnärillekin, ai kauheaa, loppusuoralla tosiaan ollaan jo! Ei kai tässä auta muu kuin alkaa hankintahommiin! Jos jollakin on vinkata kivasta sitteristä niin vinkit otetaan ilolla vastaan, en ole löytänyt yhtäkään silmää (sekä rahapussia) miellyttävää. Suuremmista asioista meiltä ei sitten muuta puutukaan, olettaen että löydetään kaikki! Ei hättäillä, istutaan mättäälle, muimuii!

Kolme neljännestä

Oho, miten tässä näin kävi! Raskausviikkoja täynnä jo kolmekymmentä ja enää kymmenen (toivottavasti) jäljellä! Moni on jo tässä vaiheessa ihan kypsä koko odotukseen, minä en! Mun puolesta beibi saa pysyä yksiössään vähintään sinne laskettuun aikaan asti, katsotaan sitten millä mallilla remontti on - jos näyttää hyvältä, saa jäbä ulostautua (mieluummin myös nopeammin kuin isoveljensä). Jos ollaan edelleen tässä tilanteessa (en edes tiedä missä esimerkiksi vauvan kehto on, koska meidän tavaroita on 3-4 eri paikassa), voi se vielä jatkaa odottelua!

Mitään merkkejä ennenaikaiseen synnytykseen ei onneksi ole, tiesi lääkäri eilen kertoa. Kaikki oli muutenkin perfekt, sekä vauvalla että mamilla. Mitä nyt vähän järkytyin omista kiloistani, mä kun olen tähän asti katsonut vaa'an sijasta pelkkää peiliä joka ei ole säikäyttänyt vielä ihan noin pahasti - painan yhtä paljon kuin viimeksi synnärille lähtiessä ja vielä olis tosiaan yksi neljännes jäljellä, kääk! Beibin paino kuulosti musta myös hurjalta johtuen siitä että viimeksi se oli vain puolikiloinen, mutta 1390 g on juuri sopiva näille viikoille.

Helle on vähän hellittänyt joka on näin tukevalle ihmiselle erittäin suuri helpotus. Muutenhan mä olen voinut mainiosti, mutta kun varjossakin on 35 astetta lämmintä ei se hyvinvointi paljoa lohduta kun hiki valuu ilman että tekis yhtään mitään. Erikoista oli tosin se että sain nukuttua ne trooppisimmatkin yöt ihan ongelmitta! Tai no, eipä se mikään kovin suuri erikoisuus ole, varsinkin kun hemoglobiinikin on laskenut sataan niin uni maistuu kyllä aina kun mahdollista.

Vauva on paitsi terve, myös erittäin liikkuvainen, välillä tuntuu että jopa vähän liiankin! Mutta eipähän tarvitse miettiä onko kaikki hyvin, se kyllä ilmoittaa itsestään ihan jatkuvasti. Seuraava lääkäri mulla onkin vasta viiden viikon päästä, toivottavasti aika matelis! Alkaahan tämä pallo olla jo nyt vähän ikävä kantaa, mutta mitä vain kunhan remontti valmistuu ajallaan. Tiedossa ei tosin ole mitään miksi ei valmistuisi, mutta never know! Huokaisen sitten kun ollaan taas kotona, jota en millään malta odottaa! Sen voimalla jaksan odottaa vielä beibiäkin nämä pitkät viikot!

Kukkuu masu!

Vakkarilukijat tietää että itsensä jatkuva kuvailu (tai kuvauttaminen) ei oikein ole mun juttu. Aika usein ihmettelen myös Facebookissa tai muita blogeja lukiessani että miten kummassa kukaan jaksaa tehdä sitä - ottaa joka päivä kuvia siitä samasta naamasta! Ei se mua siis häiritse, mutta joitakin tuntuu vähän häiritsevän jos joku ei olekaan samanlainen selfie- tai "ota musta kuva"-tyyppi.

No, olin mitä olin, oon nyt yrittänyt vähän tsempata tässä asiassa! En suinkaan oman pärstäni takia, siinä ei ole edelleenkään mitään nähtävää, vaan tietysti kasvavan beibimasun vuoksi! Muutama on kysellyt kuvien perään (ensimmäinen jo joskus maaliskuussa, silloinhan sikiö oli noin 5-10 gramman painoinen joten kyseessä ei kyllä todellakaan ollut vielä vauvamasu vaan ihan vain oma epämääräinen löllö...) joten tässä näitä nyt sitten tulee!

16+6

"Sikiön paino 135 g, koko pituus 16 cm. Jalat saavuttavat kädet kehityksessä, ja ovat tästä lähtien pidemmät. Vilkkaat liikkeet tulevat koko ajan paremmin koordinoitaviksi."

18+1

"Sikiön paino 220 g, koko pituus 18 cm. Korvat pistävät hieman ulos päästä ja silmät asettuvat paikoilleen."

18+6

21+0

"Sikiön paino 400 g, koko pituus 26 cm. Vauva on erittäin aktiivinen ja sillä on yhä paljon tilaa kohdussa. Koska se on täysin lapsiveden ympäröimä, ovat liikkeet sulavampia kuin syntymän jälkeen." 

23+2

"Sikiön paino 500 g, koko pituus 28 cm. Tiedämme, että sikiö voi nyt kuulla, koska se reagoi eri tavalla erilaisiin ääniin." 

Ja huomisesta alkaenhan Suomitutut jo näkevätkin millainen se on joten tota viime viikkoista tuoreempaa kuvaa en jaksa enää ottaa! Jos joku miettii että mitä noi luvut tarkalleen tarkoittaa, niin esimerkiksi viimeisimmässä kuvassa raskautta on kestänyt 23 kokonaista viikkoa ja kaksi päivää - mennään 24. viikolla.

Ja juuri yllämainitusta syystä en kirjoittele enää yhtään enempää vaan jatkan pakkailua (= tavaroiden etsimistä) ja nautin vielä viimeiset hetket Stefanin kanssa! Kaksi viikkoa on hirmuisen pitkä aika olla erossa mutta ehkä me jotenkin selvitään, byhyy. Onneks mua ja Lucasta odottaa hirmuisen moni kiva juttu Suomessa joten me lähdetään reissuun ihan hymyssä suin! Katsotaan ehdinkö postailla sieltä päin mitään, yritetään, nyt adiooos ja ihanaa juhannusta jo etukäteen kaikille :) !

Vauvatohtoreilla

Huhuu, nyt on tapahtunut niin paljon kivoja juttuja etten edes tiedä mistä aloittais! Ensin pitää tietysti varmaan taas pahoitella hiljaisuutta mutta samalla jälleen kerran vaatia ymmärrystä - päivän ainoa mahdollisuus kirjoitella on Lucaksen päiväunet ja jos Stefan on silloin kotona tai mä en ole kotona ollenkaan, on se tietysti mahdotonta. En ole myöskään ehtinyt lukemaan seuraamiani blogeja (vaikka niitä ei ole edes paljoa) saati kyselemään kenenkään kuulumisia vaan elän ihan pimennossa, byhyy!

No mutta, aloitetaan vaikka vauvakuulumisista! Keskiviikkona kävin mun omalla lääkärilläni joka sai mut hyvin iloiseksi kertomalla ettei näe sydämessä mitään poikkeavaa eikä lapsiveden määräkään vaikuta enää mitenkään erityisen liialliselta! Se muistutti toki että eihän hänellä yhtä cooleja superlaitteita ole kuin Innsbruckin klinikalla, mutta luotin silti herran diagnooseihin, sillä kun on kokemusta kuitenkin jo muutamia vuosikymmeniä.

Torstaina mulla olikin sitten taas Innsbruckissa kontrolli jonne kiltisti tietysti menin vaikka just edellispäivänä olinkin käynyt omalla tohtorillani. Nuorehko naislekuri siellä vähän nyrpisteli että miksen ollutkaan tehnyt jo sokeritestiä, mutta kun sanoin että luotan eniten omaan lääkäriini joka sanoi että ei ole mitään erityisiä riskitekijöitä miksi sitä pitäisi aikaistaa, sanoi naikkonenkin että no niin sen pitääkin olla! En taaskaan uskalla yleistää koko Itävallaksi kun monet asiat vaihtelevat osavaltioittain, mutta ainakin täällä sokerirasitus on siis pakollinen kaikille, mites muualla?

Erikoisultra ei tällä kertaa kestänyt onneks kovin kauaa, heidänkin mielestään lapsivesi oli normaali ja sydänpussin nesteet kadonneet! Paikalla oli jopa lasten kardiologi, sanoivat että kerta meillä on samassa talossa tiettyihin asioihin erikoistuneita lääkäreitä niin tottakai me aina myös hyödynnetään moinen mahdollisuus! Tuli kyllä hyvä mieli, tuo Innsbruckin klinikka on siis valtava yliopistosairaala (koko Itävallan neljänneksi suurin) jossa on kaikki mahdolliset eri osastot.

Vaavi voi siis hyvin ja paksusti (tyyppi on jo yli puolikiloinen!), mutta entäs me muut saatika meidän taloparkamme? Kerron niistä erikseen - moni kun on sanonut että tykkää kun postauksia tulee usein, pituudella ei niin väliä (jos olet eri mieltä niin avauduhan) joten ennenkuin Lucas herää ehdin vielä ehkä ajastaa teille jotain muita juttuja. Siihen asti adiooos!

Elinultra

Hallihallo ja terveisiä Innsbruckista! Mulla oli tosiaan toissapäivänä siellä erikoisultra, organ screening, jossa lääkäri kävi siis vauvan jokaikisen elimen sekä sormenpään läpi - aikaahan siihen kului lähes kaksi tuntia, ei ollut häävi kokemus! En muista olenko maininnut miksi mun oma lääkärini tätä siis suositteli, mutta lyhyesti: poni potkaisi vuosia sitten mulle reiän aivolohkoon jonka vuoksi olen päivittäisellä lääkityksellä. Lääkkeiden vaikutuksesta sikiöön ei ole täyttä turvallisuusvarmuutta, joten siksi mun ihana lääkärini laittoi mut tuonne jossa selvisikin monia asioita!

Ensinnäkin: kaikki oli mallillaan, ei mitään huolestuttavia tai hälyttäviä poikkeuksia. Tietenkään mitään ei voi satavarmaksi tietää ennenkuin vauva on maailmassa, mutta toivon ettei kukaan ajattelisi niin - tottakai saa toivoa ja ajatella että se oma vauva on täysin terve, mutta musta se nyt vaan on jotenkin naiivia kuvitella että koska raskauden aikaiset tutkimukset jotain osoittavat, on asia sitten tietysti juuri niin. Viisi varvasta tuskin enää kuudeksi muuttuu, mutta muita poikkeavuuksia saattaa silti ilmetä vaikka ultra toisin kertoo.

Vaikka mikään ei saanutkaan lääkäreitä huolestumaan, ilmeni siellä kuitenkin jotain seurattavaa: lapsivettä oli vähän normaalia enemmän jonka vuoksi suosittelivat sokeritestiä jo nyt (yleensä se tehdään hieman myöhemmin). Sitä ei siis ollut mitenkään hälyttävästi liikaa, sille ei välttämättä löydy mitään syytä ja voi olla ettei se aiheuta edes mitään oireita - ellei se vähene niin masu saattaa kasvaa vähän vauhdikkaammin, oh no! Onko kohtalotovereita tai tietääkö joku jonkun saman kokeneen?

Lapsiveden lisäksi sydämessä näkyi jotain pientä josta lääkäri ei saanut ihan tarkkaa varmuutta koska sen parituntisen session lopulla beibiäkään ei enää oikein tainnut huvittaa olla kuvattavana... Menen ensi viikolla uudestaan jolloin sitä katsotaan taas mutta lääkäri käski olla huolestumatta - jos se olisi ollut jotain kovin vakavaa, olisi se kyllä näkynyt. Eli te jotka stressaatte ja ahdistutte kaikesta pienestä - älkää ikinä menkö tollaiseen ultraan koska siellä näkyy KAIKKI!

Mutta näiden parin negatiivisemman asian lisäksi näkyi siellä jotain kivaakin, lisäistukka oli kadonnut, jee! Saatiin myös taas uusi varmistus pojasta, herra kun ehti siinä riehumisen lomassa esitellä vehkeitään niin että lääkäri otti niistä oikein erillisen kuvan isiä varten! Sainkin kyllä melkoisen kasan kuvia kotiin vietäväksi, suurimmasta osasta jopa erottaa mitä ne on! Riehuminen oli kyllä ihan älytöntä, vauva ei tainnut oikein tykätä lääkäritädistä.

Olin siis ihan yksin liikenteessä koska sanoivat aikaa varatessani että hätätapausten vuoksi siellä saattaa joutua odottamaan jopa 3-4 tuntia - ajattelin että on paras että pojat jäävät kotiin. Vaikka oonkin viime viikkoina viettänyt valtavasti aikaa ilman niitä, oli toi Innsbruckin reissu melko extremeä! Asuin yhteensä reilun vuoden verran 20 kilometrin päässä sieltä joten se on tuttu ja rakas ja kuten joskus kirjoitinkin - yksi maailman kauneimmista ellei jopa kaunein vähän isompi kaupunki ja olikin jotenkin outoa hengailla siellä näin vuosien jälkeen taas ihan yksin.

Tosta "omasta ajasta" mulla riittäis juttua enemmänkin joten taidan kirjoitella siitä ihan erikseen, nyt jään odottelemaan josko Lucas kohta heräis ja päästäis etsimään jostain metsän läpi reitti raksalle jossa Stefan on taas aamusta asti ahkeroinut, me ollaan vaan siivottu Lucaksen kanssa täällä meidän landekodossa. Se ei ole vielä ihan tottunut noihin mattoihin ja kompastelee vähän väliä juoksennellessaan ja tänään se sitten lensikin hurjasti päin ovenkarmia ja sai aikamoiset vekit otsaan ja nenuun: :(

No, ei voi mitään! Muut kuvat on muuten jo muutaman viikon vanhoja, täällä on ollut nyt niin synkkää ja sateista ettei ole oikein tullut kuvailtua muuta kuin raksalla josta seuraa kuulumisia taas joku päivä, seinä on kaatunut enkä kestä miten kaunis se nyt onkaan, meidän ihana, ihana keittiö-olohuone-yhdistelmä jollaista oon aina toivonut! Joskus toiveetkin käyvät toteen, adioos! :)

Asiasta kuudenteen

Hupsista, en mä eilen ehtinytkään kirjoittamaan tätä sekametelisoppaa koska illalla Lucaksen mentyä nukkumaan telkkarista tuli pyhä asia - Wallander! Rakastan ruotsalaisia dekkareita mutta mulla ei ole kotona niitä kuin kirjoina, joten telkkarista tulevia ei voi missata. Katselen aina Huuto.netistä himoiten kaikkia dvd-paketteja, mutta en tietystikään raaski tilata koska onhan sille rahalle parempaakin käyttöä... Onneks löydän Suomessa usein kirppareilta edes niitä kirjoja!

Oli miten oli, kirjoitin viime postaukseen vahingossa tyhmästi, just sillä tavalla jota itse vihaan - vähän arvuutellen. Viime viikon ultrassa paljastui tosiaan muutakin kuin sukupuoli, mutta ei sentään mitään niin jännittävää että siitä noin pitäis kirjoittaa, sori! Sieltä löytyi lisäistukka, jota katsotaan tarkemmin Innsbruckin klinikalla toukokuussa. Lääkäri sanoi ettei se ole vaarallista eikä aiheuta mitään toimenpiteitä, usein ne löydetäänkin vasta synnytyksessä! Mä en ollut koskaan moisesta kuullutkaan, onko joku muu?

Menen Innsbruckiin siis ihan muusta asiasta (mun täytyy ottaa päivittäin lääkkeitä joiden vuoksi lääkäri tahtoo erikoisultrata vaavin elimet), mutta lekuri sanoi että ne voivat siellä niillä hienoilla laitteillaan katsoa sitten samalla sitäkin. Luultavasti kohdussa on siis kasvanut kaksoset, joka olis musta aika hurjaa, koska meidän kummankaan lähisuvussa ei ole yksiäkään! Kauemmasta suvusta en tiedä, tietääkö joku meidän sukulaisista? Niin ja ettei jää epäselväksi: enää siellä ei siis todellakaan ole kuin yksi vauva, jos on koskaan enempää ollutkaan!

Tästä syystä hannailin vähän kesäistä reissua Suomeen - entäs jos tämä lisäistukka alkaa vuotamaan kesken loman ja joudun siellä meidän pikkukaupungin ensiapuun? Oon kuullut siitä vain ja ainoastaan kamalia juttuja, just sellaisia että ellet sä ole ihan oikeasti kuolemaisillas, niin et saa hoitoa ennen tuntikausien odotusta, ihan sama olitko raskaana, vanhus tai pieni lapsi. Tällainen mamu kaikista vähiten. No, sen näkee sitten jos jotain tapahtuu. Toivotaan tietysti että ei tapahdu, mutta koska olen realisti, vähän jännittää!

Niin, varasin siis lennot! Sinisiivet kuljettaa mut ja Lucaksen tiistaina 17. kesäkuuta Helsinkiin ja palauttaa takaisin Müncheniin seuraavan viikon sunnuntaina. Kolmetoista päivää ilman Stefania kääks, saa nähdä mitä siitä tulee, se tammikuinen viikkokin kun oli jo ihan liikaa! Nojoo, onneks se on tällä kertaa sillekin helpompaa kun se voi kuluttaa kaiken vapaa-aikansa remonttihommissa, viimeks se meinas tylsyyksissään ikävöidä aikalailla. Oli pakko ottaa noin pitkä reissu koska kaikista halvimmat liput löytyi just kyseiselle päiväyhdistelmälle, haha! Finnair on ainut joka lentää a) fiksuihin aikoihin b) suoria lentoja mutta silti c) suht edullisesti, joka on hyvin ärsyttävää koska sen terminaali Münchenissä on aivan kamala.

Olikohan mulla vielä muuta? Joo, Lucas oppi uuden sanan: Männer - miehet, kun pojat vietti miestenaamupäivää kun olin hoitelemassa asioita ja sen jälkeen se onkin hokenut sitä aina isin kanssa. Asioiden hoito liittyi autokouluun joka alkais ens maanantaina... En tahdo! Vihaan autoja! Mutta ostettiin uusi auto, joten on se kortti vaan ajettava. Ja jos joku nyt yrittää multa kysyä millainen auto on - hopeinen! Hyundai! Menen ylihuomenna hoitelemaan vähän lisää asioita, saa nähdä ehdinkö saada kaiken valmiiksi niin että voin sen typerän autokoulun nyt aloittaa.

Muuta mä en enää tähän hätään muista ja vaikka muistaisinkin, en ehkä niitä jaksais kirjoittaa! Eikun hei, Stefan allekirjoitti uuden rakennuttajan kanssa sopimukset ja arvatkaa kenelle kukkalähetti toi kyseiseltä firmalta seuraavana päivänä kukkia - MULLE! Hauskaa! Nyt on pakko mennä mussuttamaan näkkäriä ja katsomaan Disney Channelilta Everwoodia, adios!

Baby is a ...

Voi ei, mun on pitänyt kirjoitella teille kumpaa sukupuolta toivoisin tulevan vaavin olevan ennenkuin se selviää, mutta olen ajatellut että onhan tässä vielä ikuisuus aikaa ennen rakenneultraa koska olen kokoajan kuvitellut olevani tosi alussa, mutta parin viikon päästähän on jo puoliväli! No oho, enpäs myöskään ole tajunnut että mullahan on TÄNÄÄN lääkäri jossa voikin viikkojen puolesta olla että sukupuoli näkyy (olettaen siis että beibi on yhteistyöhaluinen)!

Olin siis viime päiviin asti siinä uskossa että tämä on vain joku höpöhöpötarkastus (viimeksi lekuri sanoi tahtovansa että tulen ennen toukokuuta, kun silloin mulla on Innsbruckin klinikalla vauvan elinultra joten ajattelin että tämä liittyy vain siihen), mutta apua kääk eipäs olekaan, yritän nyt siis tässä äkkiä kirjoitella vähän ajatuksia samalla kun mun pizzataikina kohoilee!

Kun mun ystäväni, itse kahden pojan äiti, kysyi kumpaa toivoisin, sanoin vain kliseisesti ihan sama, kunhan on terve. Sen jälkeen yritin alkaa pohtimaan tarkemmin, kumpaa oikeasti toivoisin. Enkä keksinyt. Kuulostaa typerältä, mutta en ihan totta osaa sanoa kumpi olisi edes hiukan mieluisampi. Keksin molemmista hyviä puolia, mutta en silti niidenkään perusteella osaa laskea kummalla niitä olisi enemmän ja kumman sen vuoksi tahtoisin.

Tiedän lähipiiristä että mitä tahansa mikäkin turvotus tai punktio sanookaan, vauvan terveys ei silti ole taattu. Samoin synnytyksessä voi sattua kaikkea mahdollista - kuten Lucaksenkin kanssa, mähän sain sen lastenosastolta viekkuunkin vasta kolmantena päivänä. Siksi toivonkin vain ja ainoastaan tervettä lasta, sukupuolella ei oikeasti ole mulle mitään väliä, ihan sama kuinka dorkalta kuulostaa.

Mitäkö hyvää olisi TYTÖSSÄ ?

♦ Kaikki olisi ihan uutta pyllypesusta lähtien, siellähän on ihan eri värkit alakerrassa!

♦ Vaatteiden ostelussa aukeaisi samoin aivan uusi maailma, onneks mulla on ollut pian neljä vuotta kummityttö jolle olen saanut ostella kaikkia ihania tyttövaatteita - niitä kun löytää kivoja niin paljon helpommin kuin pojalle.

♦ ... syystä että mä rakastan kaikkia tyttövärejä, omastakin vaatekaapista löytyy eniten pinkkiä, vaaleanpunaista ja violettia.

♦ Lucaksen ruskeavalkokukkaiset yhdistelmävaunut kävisi silti, ne kun valittiin just sen takia että jos joskus saadaan vielä tyttö.

♦ Me voitais sitten isompana harrastella yhdessä kaikkia tyttöjuttuja, esimerkiks me ratsastettiin mun äidin ja siskon kanssa. Tosin mä pelasin myös jääkiekkoa, mutta kuitenkin!

Entäs toinen POIKA ?

♦ Ei menisi vaatteisiin yhtä suuria omaisuuksia kuin tytöllä, koska olen säästänyt jonkin verran Lucaksen vaatteita.

♦ ... tosin en kyllä tahdo pukea vauvaa ihan samoihin vaatteisiin kuin isoveljeä, joten ihana päästä etsimään myös uusia! Nimenomaan etsimään. Niitä kun ei noin vain löydy.

♦ Yhdistelmävaunujen lisäksi myös Lugin uudet matkarattaat voisi kierrättää mainiosti, ne kun ovat ihanan turkoosit!

♦ Ehkä kaikista paras olisi se että saisin sisustaa lastenhuoneen täysin poikavärein enkä millään molemmille sopivilla, koska nojoo, mä oon aika tarkka mikä on kummankin väri eikä mikään valkoinen lastenhuone hotsita tippaakaan!

♦ Ja olishan kaksi poikaa nyt aika hauska. Leikitkin sopis paremmin yhteen isompina!

Kuten olen sata kertaa sanonut mutta ennenkuin joku sen kommentoi - tiedän jokaisen lapsen olevan yksilö ja voihan olla että tulee sieltä kumpi vaan, tulee sisaruksista pahimmat riitapukarit ikinä. Ikinä ei voi tietää, mutta miksi sitä pitäiskään? Ainut minkä tahdon tietää, on se että kumpi sieltä tulee koska haluan ostaa tai olla ostamatta tavaroita, heittää pois tai jaotella Lucaksen vanhat vaatteet, sisustaa lastenhuoneen ja ihan vain suunnitella ja odotella ♥.

... Tittidii, tänään on jo seuraava päivä ja olen äärettömän onnellinen kun saan teillekin kertoa mitä eilisessä ultrassa paljastui - meidän perheeseemme liittyy syksyllä ...

POIKA ♥ !

Fiilis on aikalailla samanlainen kuin Lucaksella ylläolevassa kuvassa. Olen onnellinen, mitä sä luulit? Pojathan tunnetusti on ihania! Kenties luvassa on vähemmän draamaa, who knows! Luvassa on tosiaan ainakin ihana, pojille sopiva lastenhuone jonka sisustus mulla hyppää aina mieleen kun on vähänkään ylimääräistä aikaa!

Tänään ei tosiaankaan ole ultrasta seuraava päivä, mutta Stefan tuli sinä iltana töistä kotiin jo silloin kun Lucas nukahti ja siitä tähän asti sillä oli vapaata, joten en ehtinyt kirjoittelemaan, sorry! Ollaan oltu oikeasti älyttömän kiireisiä ja no, eipä mua huvita datailla silloin kun ollaan koko perhe kotona. Kirjoitan vaikka huomiseksi jonkun sillisalaatin kaikista kuulumisista (esimerkiks mitä muuta lääkäri löysikään), nyt pitää rientää "kinkkukiusauksen" tekoon koska ostin punajuuriakin ahh omnomnom adios, terveisin iloinen, tuleva kahden pojan äiti !

Hylätyt suosikit

Olen kerran aikaisemmin kirjoittanut nimiasioista - siitä, kuinka Lucaksen nimivalinta sujui melko helposti ja siitä, että seuraavan lapsen kohdalla ongelmia tulee varmasti enemmän. Tulihan niitä! Nimen kun pitäisi sopia sekä itävaltalaiseen että suomalaiseen suuhun - ääntämisen pitäisi olla samanlainen kummallakin kielellä. Tällaisia nimiä on kyllä ihan tarpeeksi, mutta kuinkahan moni niistä miellyttää meitä molempia? No ei kovin moni!

On kuitenkin olemassa sellaisia nimiä joista olen pitkään tykännyt, mutta joita syystä tai toisesta en voikaan omalle lapselleni antaa. Ja koska olen joutunut luopumaan niistä lemppareista, voin niitä nyt paljastaa teille - niitä siis, jotka eivät sataprosenttisen varmasti tule tälle tulevalle termiitille. Ihankuin niitä sopiviakaan olis... No okei, on ehkä pari nimeä, jotka saattavat miellyttää molempia, tosin erästä nimeä rakastin ja kesti ikuisuus saada myös Stefan tykkäämään siitä ja kun näin tapahtui, ei se ollutkaan musta sitten enää niin kiva. Joten saa nyt nähdä päästäänkö syksyyn mennessä yhteisymmärrykseen!

Tykkään esimerkiks tosi paljon sellaisista oikein vanhoista, perinteisistä suomalaisista nimistä (parina esimerkkinä Ilona, Elias), mutta koska aiotaan kuitenkin pysyä täällä päin Eurooppaa, en tahdo kiusata lasta nimellä jota se joutuisi loppuelämänsä kaikille toistelemaan ja tavuttamaan. Yksi nimiongelmainen perheessä on ihan riittävästi (onneks munkaan ei tarvitse tavutella enää kuin etunimeä). 

Seuraava esimerkki: Ainosta olen tykännyt ikuisuuden, mutta onneks tutun lapsi just sai Ainon nimekseen niin ei tarvitse enää edes kaipailla sen perään kun se on jo ns. viety! Mulla on jotenkin sellainen juttu että jos edes tiedän jonkun tietyn nimisen (esimerkiks tämän kyseisen Ainon äitikin on pelkkä kaverin kaveri jota en ole vuosikausiin nähnyt edes vilaukselta Facebookia lukuunottamatta), en välttämättä osaa kuvitella nimeäväni omaa beibiä siten. Olenko ainoa? (Ps. Ala-Itävallan Aino, jos luet tätä niin kertoisitko miten paikalliset tahtoo kirjoittaa sun nimen, tätä oon miettinyt, haluaako ne nimetä sut Einoksi?)

Samoin suomalaiset, yksinkertaiset luontonimet on musta jotenkin tosi hellyyttäviä! Siis olettaen ettei liiotella kovin rankasti - Valonsäde, Lumpeenkukka, Piparminttu, sellaiset menee vähän yli mun ymmärryksen (kyllä, Väestötietorekisterin mukaan sen nimisiä löytyy). Sen sijaan ihan vain Kukka tai Minttu on okei, ei millään mun lempparilistalla mutta kävi esimerkistä. Mutta siis sellaiset yksinkertaiset ja mielellään pehmeät - Lumi, Helmi, Luna - kuulostavat mun korvaan kauniilta.

Mutta niitä suomalaisiakin nimiä enemmän tykkään kuitenkin kansainvälisistä nimistä. Mun lemppari oli pitkään Patrik (tai jos olisin bongannut sen suomenruotsalaisen miehen niin Patrick), nykyään se kuulostaa musta ehkä vähän liian kovalta. Niin, ja c:n kanssa siksi että lapsi olisi saanut miehen ulkomaalaisen sukunimen - musta se vaan kuulostaa niin dorkalta kun etunimet on jotain superulkomaalaisia hienouksia ja sitten sukunimi on joku supersuomalainen juntti, esimerkiks se Järvinen... Onneks pääsin siitä eroon haha!

Alexander on mun seuraava ihan ykkössuosikki, mutta harmillisesti Stefanin serkku on sen niminen, serkku jonka kanssa ollaan siis jonkin verran tekemisissä. Lisäksi sekä mun veljen että sen pojan toinen nimi on Aleksanteri - taas mennään musta liian lähellä!

Danielista tykkäsin jo pitkään ennenkuin muutin pois Suomesta, mutta sitten täällä tutustuin miljoonaan sen nimiseen ja sen hohto hävis. Paitsi että se on älyttömän yleinen, tulee siitä myös liian monta tonttua heti mieleen!

Entäs tyttöjen nimiä? Niitä on paljon hankalampi keksiä! Ne mun svedusuosikit olen tainnut jo aiemminkin mainita - Stella, Stina, Frida. Stefanin mielestä Stella on stripparin nimi ja Stina ja Frida kuulostaa puupäiltä. Okei. Ellen tai Elin olis musta myös kauniita, mutta heti kun ehdotin Stefanille Elleniä, sanoi se että sehän on miehen nimi - kaikki kirjoittais sen kuulemma muka Alan !

Elliot olis musta ollut myös ihana ja lisäks jopa täyttänyt kaikki kriteerit mutta sen hylkäämiseen Stefanilla oli mun ehdoton suosikkiselitys! Se kuulemma kuulostaa siltä kuin siinä olis pelkästään kirjaimet L ja J - ne kun lausutaan saksaksi "el" ja "jot" - LJ - ELJOT. Haha! Nojoo, tiedän myös yhden megaurpo Elliotin joten ehkä ihan hyväkin että sille tuli hylky.

Ehkä mun kaikista lempparein joka olis käynyt myös Stefanille olis kuitenkin ollut Leonard! Sille pitää kuitenkin myös sanoa ei, koska sekä meidän naapurin poika, alkuvuodesta syntynyt, että mun kaverin maaliskuussa syntynyt poika saivat molemmat nimekseen Leo! Ja Leonardhan lyhentyis aina Leoksi! Byhyy! Mutta selviän tästäkin menetyksestä sen voimalla että Lemmen viemässä on tällä kaudella pääosassa Leonard joten se oliskin ollut liian julkinen.

Onko teillä jotain sellaisia lempparinimiä joista syystä tai toisesta olette joutuneet luopumaan? Ja mikä tämä syy on ollut - onko joku ehtinyt jo nappaamaan kyseisen nimen vai onko muillakin tällaisia Stefanin kaltaisia, yhtä hyviä selityksiä omaavia miehiä kotona? Vai loppuiko lapset kenties kesken? Paljastelkaa!

Ainiin, toivottavasti kenelläkään ei ole yhtä shaibaa nettiä kotona, tästä ei voi ikinä tietää toimiiko vai ei, yleensä just kun Lucas menee illalla nukkumaan niin se katkeaa eikä toimi koko iltana! Aamulla saattaa taas ehkä toimia, aina ei silloinkaan. Tällain päivisin on aika turvallista! Mutta että jos musta ei kuulu niin oon hajottanut kiukuspäissäni ton modeemin lopullisesti! Kivat viikonloput heibba!

Mitäs siinä kyselet

Miksi toinen lapsi jo nyt, noin pienellä ikäerolla? Mikset mene töihin? Miten kuvittelet pärjääväsi kahden lapsen kanssa? Miksi tehdä vauva keskelle remonttia? Mua ei liiemmin häiritse tällaiset typerät kysymykset, mutta vähän toki huvittaa. Myönnän tottakai että jos munkin mielestä joku ihminen tekee kummallisen päätöksen saatan sitä ihmetellä, myös ääneen. Mutta arvostelemaan en käy kyseisen henkilön kuullen - jokainen tehköön miten tykkää, ei ole multa pois.

Ensinnäkin: mä olen tyyliin koko ikäni tahtonut kaksi lasta, noin kahden vuoden ikäerolla. Miksi just kaksi vuotta? Mulla on aika paljon serkkuja, mutta pieninä vietettiin mummolassa/mökillä aina aikaa porukassa johon kuului mun lisäkseni viisi muuta; mun sisarukset, kaksi serkkua ja yhden kaveri. Ne olivat kaikki mua 3-7 vuotta vanhempia ja se kolme vuotta oli liikaa, olin aina liian pieni ja jäin kaikesta ulkopuolelle.

Isosisko on mua neljä vuotta vanhempi ja vaikka myöhäisteinivuosista lähtien olen lukenut sen yhdeksi mun parhaista ystävistäni, oli se ikäero lapsuudessa vähän liikaa. Tämä kaksi vuotta perustuu siis omiin kokemuksiin - jos joku nyt siellä nauraa että olenpa tyhmä kun sokeasti oletan että meidän lapset varmasti leikkivät ongelmitta yhdessä, niin ei, en todellakaan oleta näin, mutta uskon vakaasti että leikit käyvät paremmin yksiin kuin sitä suuremmalla ikäerolla. En voi sanoa tietäväni, koska lapset ovat tietysti yksilöitä, mutta kuten sanoin: oman lapsuuteni perusteella olen tätä mieltä.

Miten sitten luulen jaksavani yhden uhmaisen terroristin sekä pienen vauvan kanssa? No, siihen en osaa vastata ennen syksyä, sen näkee sitten. Ei mua kyllä pelota tai ahdista mitenkään, päinvastoin, innolla odotan miten arki lähtee rullaamaan! Voihan olla että uusi tulokas on unihäiriöinen, koliikkinen sekä refluksinen ja mitähän vielä, mutta jos niin käy niin eipä sitäkään ikuisesti kestä. Luulen edelleen että jokunen salaa toivoo meille juuri tällaista vauvaa, jotta mäkin oppisin mitä lastenhoito oikeasti on... Hohhoijaa.

Ai miksi en mene töihin? Koska mulla ei ole mitään vakityöpaikkaa odottamassa enkä tahdo hankkia uutta vain sanoakseni pomolle suunnittelevani pian perheenlisäystä. Ei, mä tahdon mennä töihin sitten kun tiedän että lapset on nyt tehty, nyt on työn vuoro. Ja olen lähes sataprosenttisen varma (joo, never say never) että lapsiluku on kahdessa täynnä, koska se nyt vaan on taloudellista. Niin, kuten kaikki tietää, mä olen tarkan markan tonttu.

Taloudellisuus näkyy myös aikatauluissa. Itävallassa ns. kodinhoidontuen summa määräytyy sen mukaan, kuinka pitkään aikoo kotona olla - tietysti mitä pidempään on, sitä vähemmän euroja heruu. Koska tiedettiin molemmat tahtovamme toinen vaavi parin vuoden sisään, laitoin Lucaksen kanssa "kotona olo"-kuukausia sen verran vähän että heinäkuussa tulee viimeinen tuki. Uudesta tulokkaasta alkaa tulla äitiyspäivärahaa elokuussa - täydellinen ajoitus, eikö! Näin niillä lapsilla tienataan!

Ainiin, se remontti, vauva ei toivon mukaan synny keskelle sitä (edelleen never say never, ikinä ei tiedä mitä sattuu). Ollaan just sen takia aloitettu kaikki paperihomma älyttömän ajoissa että päästäisiin myös ihan oikeisiin hommiin hyvissä ajoin, joka meinaa ennen kesää. Rakennusmestari lupaili ehdottomaksi maksimaalikestoksi kolme kuukautta, joten jos edes heinäkuussakin päästään aloittamaan, niin se riittää! Ei siellä tarvitse täysin valmista olla muuttovaiheessa, kunhan on edes seinät ja katto. Ja keittiö. No ja juokseva vesi, mieluiten lämmin. Joo'o, tunnen erään hulleroperheen joka muutti remontin keskelle ja eli monta kuukautta ilman vettä!

Olikos vielä kysymyksiä? En muista, nämä taisivat olla ne yleisimmät. Jos joku jäi vielä mietityttämään niin kysy ihmeessä, kerron kyllä (ehkä) mielelläni! Voisin kirjoittaa tähän samaan syssyyn vielä Itävallan päivähoitojärjestelmästä joka myös vaikutti tähän päätökseen (täällä päiväkoti on ilmainen 3. ikävuodesta alkaen), mutta en nyt ehdi enää kun on niin kamala nälkä! Iltaisinhan ei saisi syödä, nykyään vähän lipsun tästä...

Kuvituksena on taas vain pikku-Lucas, kun ei siitä nykyään oikein saa kuvia. Vauva kuin vauva, sopii aiheeseen! Enivei, onko teidän päätöksiä arvosteltu, onko joku joutunut kuulemaan typeriä kysymyksiä tai jos ei suoraan, niin jonkun kautta? Ihanaa viikonloppua kaikille :) !

Syy hiljaisuuteen

Moni on varmaan viime ajat ihmetellyt että miten mulla ei ole muka ollut aikaa kirjoitella - eihän kotiäidillä muuta olekaan kuin aikaa eikä niitä remonttiin liittyviä treffejäkään varmasti yötä myöten ole! Joo, totta, saattaishan multa vähän sitä ylimääräistä aikaa löytyäkin eikä sen puute olekaan ihan koko totuus.

Jos joku nyt säikähti että mä olen lopettamassa kirjoittamisen, ettäkö totuus olisi se ettei mua ole huvittanut kirjoittaa - ei huolta, näin ei todellakaan ole. Olisin kirjoittanut mielelläni teille ihan normaaliin, totuttuun tahtiin jos olisin pystynyt. Lienee aika että te lukijatkin kuulette tämän oikean totuuden, syyn siihen miksi blogi on ollut niin hiljainen.

Olen ollut viime viikot aivan tuhottoman väsynyt jonka takia jopa tässä tietokoneella istuminen on ollut liikaa vaadittu. Syy väsymykseen on tiedossa - samasta syystä olen esimerkiksi tehnyt hetken mielijohteesta kaksi pellillistä karjalanpiirakoita vain huomatakseni että mun tekikin sittenkin mieli näkkileipää voilla. Eräänä iltana mun oli pakko saada jotain makeaa ja tein kattilallisen suklaakiisseliä jonka valmistumiseenhan ei mene kuin vartti - siinä vartissa olin kuitenkin jo hukannut makeanhimoni enkä jaksanut syödä sitä kuin kolme lusikallista.

Ainakin samassa tilanteessa olleet luultavasti arvasivat jo mistä on kyse.

Mommy, can you feel me

I'm wriggling for you

I can hear you say you love me

Mom, I love you too

Very soon you'll meet me

And kiss my little face

And I will feel your warm skin

And admire you for your grace

Mommy, are you ready

My life ist just about to start

I will hold your little finger,

but you will hold my heart. 

Kyllä, meitä on siunattu toisella terroristilla - Lucaksesta tulee syksyllä isoveli ♥. Tämä ei ehkä tullut yllätyksenä kovinkaan monelle, koska olen kokoajan puhunut siitä kuinka sekä mun että Stefanin mielestä sopiva ikäero lapsille olisi kaksi vuotta ja syyslapsi olisi paitsi käytännön syistä, myös taloudellisesti sopiva. Kuulostipas hauskalta, tilasin tuossa vauvan kun se nyt sopii hyvin rahatilanteeseen - nojoo, kerron tästä myöhemmin!

Mutta kuten sanoinkin: meitä on siunattu. Koska Lucas tahtoi ilmestyä ilman että sitä toivoimme, ajattelin että tätä toista yritetään sitten ikuisuus. Koska raskaus sujui ongelmitta ja Lucas oli (laryngomalasiaa lukuunottamatta) ja on myös koko tähän astisen elämänsä ollut lähes täysin terve, ajattelin että tämä toinen, toivottu lapsi, ei selviä edes ensimmäisistä kuukausista. Siksi en tätä uskaltanut alkaa mainostamaan ennenkuin ollaan riskirajan turvallisemmalla puolella - ajattelin että karma iskee heti takaisin.

Tänään mennään jo viidennellätoista viikolla ja väsymys alkoi viime viikolla hellittää. Väsyviikkojen aikana Lucaksen mentyä nukkumaan olen jaksanut siivota meidän sotkut pois näkyvistä mutta that's it. Priorisoin tosiaan asiat sen mukaan mikä oikeasti on tärkeää - blogin kirjoittaminen oli pakko jättää jotta jaksoi huolehtia sekä pojista että kodista edes tyydyttävästi. Olisin toki voinut kirjoitella tylsiä täytepostauksia joita muutaman laitoinkin, mutta ajattelin että ette te pelkästään sellaisia jaksa kokoajan lukea.

Nyt onkin ihanaa kun voimat ovat palanneet lähes normaalille tasolle! Enää mun ei tee mieli mennä peiton alle heti kun Lucas nukahtaa, vaan jaksan tehdä kaikkien tavisjuttujen lisäksi vielä jotain ekstraakin. Toki huomaa etten ehkä ihan täysissä voimissani ole, mutta ainakin huomattavasti parempi kuin ne kituviikot! Kävin eilen jopa lenkillä!

Toivottavasti tämä auttoi ymmärtämään, miksi täällä on ollut niin hiljaista. Mulla on älyttömästi kirjoitettavaa, mutta moneen juttuun olisin myös tahtonut mainita jotain uuteen vauvaan liittyvää, joten päätin jättää suosiolla kaiken tämän "paljastuspostauksen" jälkeisiin. Pieni taukoilu teki ihan hyvää, mutta kyllä mua joka päivä harmitti kun en vain jaksanut pakollisten touhujen jälkeen enää kirjoittaa. Läppärin kanssa olis ehkä ollut hyvä maata sohvalla, mutta oon niin tottunut tähän meidän supernopeaan pöytäkoneeseen että läppärin hitaus olis saanut mut varmasti vain entistä enemmän rikki.

Pikkusisaruksen olisi määrä syntyä lokakuun alussa - niinpä, saa nähdä vietetäänkö Lugin 2-vuotissynttäreitä kolmisin, nelisin vai kenties synnärillä! Oli miten oli, meidän pieni perhe on onnensa kukkuloilla ja toivoo vain että kaikki menis hyvin. Luulen että tämä järkyttävin väsymys on nyt ohi ja voin taas hennosti luvata pystyväni tästä lähin postaamaan taas ihan normaalisti, mutta jos en, niin tiedätte miksei mitään kuulu! Täällä ollaan silti! Puseja!

Ps. Ultrakuva on tästä tulevasta termiitistä, lopuissa on viiden päivän ikäinen Lucas ♥