Hello, it's us!

Puhh! Lyhyestä virsi kaunis: mulla oli ennen joulua vihdoin ja viimein se autokoulun teoriakoe. Lääkärintodistuksen saaminen kesti kaikkine paperitouhuineen niin pitkään että jouduin istumaan koko teoriakurssin uudestaan. No hard feelings, onneks ei maksanut mitään, ohi on ja sitä rataa, pääasia että sain vihdoin tehtyä sen typerän kokeen. Paitsi että en päässyt kuin yhden moduulin läpi, joten jouduin uusimaan toisen moduulin joka taas kesti koska oli joululomat ja mitä vielä. No, pääsin sen sitten onneksi läpi, enää ei puutu kuin ajotunnit ja inssi!

Lisäksi mulla oli Innsbruckissa kielidiplomikoe, jota vieraskielisenä tarvitsen kouluun hakemiseen. Onneksi sitä varten mun ei tarvinut kuin opetella muutamia kielioppiasioita jotka puheessa on unohtuneet, muuten koe oli hyvin iisi. Pari tekstiä, kuullunymmärtämisiä, lyhyitä esseitä sekä suullinen osio. Stressiä tuotti ainoastaan se että diplomin tarpeesta ilmoitettiin hyvin myöhään, kokeita on erittäin harvoin, se kesti 4-5 tuntia ja ainoa sopiva oli Stefanin yhtenä vuoden tärkeimmistä työpäivistä (eli Hahnenkammrennen-Weißwurstparty-perjantaina).

Noo, been there, done that. Diplomin saatuani sain sitten vihdoin lähetettyä kouluhakemukseni joka sisälsikin vaivaiset 23 sivua kaikenmaailman papereita - ja ehdin kuin ehdinkin ja viime viikolla saapui pääsykoekutsu, kahden viikon päästä on ensimmäinen osio.  Paperihommat sikseen - mitäs muuta meille kuuluu? Ei mitään kummempia, odoteltiin kovasti talvea ja joulun jälkeen se sitten vihdoin tuli! Tämä oli mun seitsemäs jouluni Tirolissa - ja seitsemäs musta sellainen. Tokihan yli 2000 kilometrissä on ollut aina lunta, mutta laaksossa ei.

 

Mieletöntä kesää seurasi siis upea syksy sekä alkutalvi. Vaikka lunta ei herunut, muistin silti olla kiitollinen siitä että aurinko jaksoi melkein joka päivä paistaa täysin pilvettömältä taivaalta - olisihan sitä voinut sataa vettä tai räntää vaakasuoraan. Silti, me toivottiin kovasti että kunnon talvi vihdoin ilmoittaisi itsestään ja onneksi se sitten vihdoin tuli! Jälleen kerran Tirolille tyypilliseen tapaan tuli monta päivää putkeen lunta ja kun taivas vihdoin aukesi, oli maisema aivan uskomattoman kaunis.

Mun sisko aina käskee kirjoittaa blogia ja kun vastaan olevani kiireinen se ihmettelee että miten muka voin olla! Aamupäivät kuluvat milloin missäkin touhuissa lasten kanssa, heidän mennessä päiväunille treenaan pääsykokeisiin, sitten touhutaan taas ja heidän mennessä yöunille joko treenaan jälleen pääsykokeisiin tai katsotaan Stefanin kanssa iki-ihanaa Walking Deadia! Istun tässä tietokoneella ainoastaan lasten ollessa nukkumassa jolloin usein ajattelen että "käyn vain äkkiä" jolloin teen vain jotain höpöhöpöjuttuja ajatellen että en ehdi kirjoittamaan.

Mutta nyt sen tein! Ei me siis oikeasti olla mitään älykiireisiä vaikka mähän käyn nykyään jopa töissä ! Haha, naapuri kysyi voisinkohan auttaa heidän pienessä hotellissa parina iltana viikossa ja mähän suostuin - aivan mahtava mahdollisuus totutella pikkuhiljaa lähes 3,5 vuoden kotona olon jälkeen jälleen työelämään. Mitä tulee kotiäitiyteen, olen täysin keskieurooppalaistunut: haluan olla mahdollisimman pitkään mahdollisimman paljon lasten kanssa kotona kun he vielä pieniä ovat.

Siksikin on hyvä että ammattikorkealinjalle jolle olen hakemassa, on erittäin hankala päästä. Koulupäivät saattavat venyä tosi pitkiksi, kun taas työpaikat joille syksyllä aion hakea, ovat maksimissaan 18-21h/viikko. Olen aina ollut hurja tekemään töitä, mutta kauhistuttaa ajatus että olisin 8-10 tuntia päivästä erossa lapsista kun he ovat vielä näin pieniä. Yritän ehdottomasti ihan parhaani haun kanssa mutta mulla on nyt sellainen asenne että tänä keväänä käyn vähän niinkuin vain katsomassa millaiset pääsykokeet ovat ja ensi keväänä haen sitten ihan sata lasissa.

Mitäpä muuta - kirjoitettiin joku aika sitten talosta myyntisopimus ja pari viikkoa sitten löydettiin täydellinen asunto Innsbruckista. Oltiin jo asennoiduttu siihen ettei löydetä ikinä mitään, muutetaan vain vuokralle ja etsitään samalla kunnes tämän kyseisen asunnon hinta alkoi pudota. Tällähetkellä odotellaan mitä meidän talon ostaja sanoo - jos hän maksaisi vähän aiemmin saatettaisiin hyvinkin ostaa kyseinen asunto, myyjällä kun on kova kiirus saada se myytyä ja on valmis laskemaan hintaa entisestään aika hurjasti!

Tämä oli nyt vain tällainen yleinen kuulumispostaus - kaikilla menee siis hyvin! Lapset on ihania omia itsejään, Florian ei osaa sanoa mitään muuta kuin "Papa" (eli isi) ja Lucas hallitsee molemmat kielensä mainiosti. Mun äiti oli juuri täällä viikon ja hyvin ymmärsivät toisiaan! Silloin molemmat lapset sattuivat olemaan kipeänä joten ei päästy touhuamaan mitään erikoisuuksia, mutta onneks kotonakin on kivaa!

Pienensin jo hirviän kasan kuvia kunnes tajusin että eihän ne mahdukaan tähän! Siispä jätin kaikki ihanat talvikuvat pois ja laitan ne heti omaan postaukseen jonka lupaan laittaa vaikka heti huomenna, ainakin sukulaiset ja Tirolifanit kun tykkää katsoa pelkkiä kuviakin! Siksikään tässä ei nyt juuri Lucaksesta ole kuvia, siitä kun ei sisällä oikein saa mitään normaaleja kuvia! Anyhow, sellaista kuuluu meille, entäs teille? Paljon terveisiä kaikille ♥ !

Ps. Sandra, oletko vielä täällä? Mitä kuuluu, joko vaavi on maailmassa, onko se tyttö vai poika, minkä nimen se sai jajajaja ! Kerro mitä teille kuuluu :) !

Yllärimahdollisuus!

Ensin mainittakoon että en ole yhtäkkiä mitenkään kyllästynyt Hausfraun hommaan! En ole edelleenkään suonut töihinpaluulle juuri ajatustakaan, koska en ajatellut sen olevan mahdollista ennen kuin Lucas menee hoitoon - kenellä muka olis antaa duunia kahtena päivänä viikossa (Stefanilla on aina kaksi vapaata), fiksuun aikaan vuorokaudesta eikä liian montaa tuntia päivässä (en tiedä miten selviäisin ilman Lucasta)? Toinen maininta: tässä postauksessa ei sitten ole kuvan kuvaa!

No löytyipäs ihan vahingossa lehteä selaillessa ilmoitus tällaisesta! Valitettavasti ala on sellainen, jolta mulla ei ole yhtään kokemusta - siivoamista! Tai no, kohteet olisivat samanlaisia loma-asuntoja joita itse on oman käytön jälkeen hinkannut Himoksella (tosin siitä ei ole saanut palkkaa), joita on ollut kiva siivota (varsinkin oikein pahassa darrassa). Lisäks mä lukeudun niihin ihmisiin joista siivoaminen on ihan kivaa, vaikka en ikinä olekaan edes miettinyt tekeväni sitä työkseni.

Tämä ilmoitus ei ehkä muuten olis herättänyt mun mielenkiintoa, mutta kun kyseessä olis tosiaan talvikaudella YKSI päivä viikossa, jolta maksettaisiin palkkaa 15 euroa tunnilta NETTONA. Palkka on varmaan siksi noin suuri koska kovin moni ei tahdo noin vähän duunia, sillä työttömyyskorvaus häviää heti, olit sitten yhden tai kuusi päivää viikossa. Mulle se taas olis kuitenkin hyvä, koska kotihoidontuen aikana saa kyllä tehdä töitä, tulorajakin on melko suuri.

Musta tässä ehkä ihaninta olis se, että Lucas sais viettää aikaa ihan yksin isinsä kanssa! Stefan saa tosiaan vapaata aina ne päivät jotka tahtoo, seuraavan viikon työvuorolista niillä tehdään edeltävänä viikonloppuna. Ja jos joku muka ylitsepääsemätön ongelma tuliskin (joka on erittäin epätodennäköistä), niin onhan Lucaksella myös mummonsa. No okei, kaikkein ihaninta olis tietysti se raha! Viisitoista euroa tunnissa noin helposta duunista on aika paljon, varsinkin kun täällä palkkataso tosiaan on Suomea alhaisempi.

Mä en tiedä kuinka suosittu Zimmermädchenin ammatti täällä on (monella on varmasti paperilla ainakin enemmän kokemusta kuin mulla), voihan olla että tämä paikka on jo mennyt eikä mun tarvitsekaan pohtia tätä asiaa enempää. Oon jotenkin kuitenkin tosi innostunut tästä! En epäile hetkeäkään ettenkö OSAISI kyseistä hommaa, koska kuka tahansa osaa siivota, se on ainoastaan laiskuudesta kiinni. Kotimamina on oppinut myös tekemään erittäin nopeaa, mutta silti huolellista jälkeä, kiitos miniterroristin! Enemmän mua epäilytti esimerkiks se, kun yhdessä duunipaikassa mun piti olla KOKKI... siis tehdä syötävää ruokaa maksaville asiakkaille. Kyllä, olen pelkästään ylioppilas, jonka myös silloinen työnantajani tiesi.

Ainoa, mikä mua epäilyttää on se, miten tosiaan kestäisin olla monta tuntia erossa Lucaksesta, koska silloin harvoin kun jossain käyn ilman sitä, on maksimi ollut joku 4-5 tuntia. Joskushan sen on kuitenkin tapahduttava ja tiedän että se olisi huippua sekä mulle että varsinkin Lugille! Jos mä olen jossain ja Lucas on Stefanin kanssa, en ikinä edes mieti että se "on hoidossa". Whaaat, sehän on isinsä kanssa!

Kohta lähtee sähköpostia, jännää! Voi tosiaan olla hyvin mahdollista että se paikka on jo mennyt ja kaikki tämä pohtiminen oli täysin turhaa, mutta oli pakko vähän avautua myös suomeksi mun mietteistä! Nyt alan kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässäni (Youtubesta harjoiteltuani) karjalanpiirakoiden tekoa (wish me luck), kivaa viikonloppua kaikille :) !