Kun ei viitsi edes viheltää

On niin kiire että ei ehdi edes tietokonetta avaamaan, tai jos ehtii, niin sitä jumiutuu tekemään jotakin hirvittävän tärkeitä asioita. Esimerkiks tilaamaan kenkiä, koska Amazonilla oli -70% kenkäalennukset (löysin viisi paria (joista kaksi Stefanille) toimituskuluineen vaivaisella satasella!). Tai höpöttämään meidän Facebookin beibiryhmässä. Tai etsimään vauvalle vaatteita (vieläkään en ole raaskinut tilata). Onni ja kiitos että Maija tuo meille Alaitävallasta sitterin lainaan niin sitä ei sentään tarvitse enää miettiä!

Jos joku taas nauraa siellä partaansa että hah, mitä kiireitä kotiäidillä muka on - no, aika paljon kaikenlaista! Ensinnäkin tämä monen mielestä siro masu ei edelleenkään tunnu miltään muulta kuin hidasteelta ja iltaisin olen monesti joutunut hylkäämään ajatuksenkin tietokoneesta, koska ainoa asento jossa on voinut olla ei sitten ole kyllä tarjonnut enää mitään paikkaa läppärille. Ja Lucaksen nukkuessa, no, on tosiaan aika paljon muutakin ajateltavaa! Äitihän tässä just kysyi olenko purkittanut hilloja... joo, hillothan ne on aina mielessä, mutta ei kyllä ihan mitkään marjahillot!

Mitä me sitten oikein ollaan touhuttu?

Nautittu viileistä päivistä Badeseellä leikkien, jonne ei silloin tarvitse maksaa sisäänpääsystä!

Käyty rymyämässä metsissä ja nähty hirvittävästi kauriita, kuka löytää alemmasta yhden?

Telottu itseämme!

Toteutettu itseämme...

Eräänä sateisena päivänä busseiltiin ja junailtiin Innsbruckiin klinikalle tapaamaan Lucaksen kurkkutohtoria, joka ei vieläkään ollut tyytyväinen vaan puolen vuoden päästä täytyy mennä taas kontrolliin, puuh!

Eilen oli pitkästä aikaa oikeasti kunnon, lämmin kesäpäivä joten me vietettiin se tietysti kokonaan ulkona - esimerkiks Ellmaussa penkillä piknikiä pitäen ja rekkoja, busseja ja kaivureita ihaillen!

Koska materiaa löytyy täältä blogista erittäin harvoin, voin vilauttaa edes muutamat kenkäostokset: mun ihanat kymmenen euron talvitöppöset (tule jo lumi!), ihkaensimmäinen ostos beibille (mitäpä sitä niillä vaatteilla kunhan varpaat pysyy lämpöisinä...) sekä Lucaksen itse itselleen valitsemansa Adidakset.

Nyt meidän täytyy lähteä Lucaksen kanssa etsimään sille SISÄKENKIÄ, koska maanantaina tapahtuu jotain hurjan jännittävää - minun pieni vauvani menee tutustumaan Krabbelstubeen ! Itävallassa ei yleisesti ole päiväkoteja ollenkaan alle kolmevuotiaille ja olikin suunnitelmissa että Lucas menisi sitten vasta ensi syksynä, mutta keväällä tuli infoa että meidän pieneen kyläämme tulee näin syksyllä myös "Krabbelstube", joka on siis vähän niinkuin päiväkoti 1-3-vuotiaille. Vaikka mulla on ollut koko kesä aikaa miettiä ajatusta ja vaikka kyse ei ole kuin muutamasta tunnista yhtenä päivänä viikossa jonka tiedän olevan ehdottoman hyvä Lucakselle (ja mäkin saan pyhittää yhden aamupäivän täysin maalaukselle), olen silti ihan diudiu, mutta kuulunee asiaan! Kirjoittelen näistä tuntemuksista vielä erikseen, nyt täytyy ihan tosi mennä herättämään Lucas, heibba!

Vauvatohtoreilla

Huhuu, nyt on tapahtunut niin paljon kivoja juttuja etten edes tiedä mistä aloittais! Ensin pitää tietysti varmaan taas pahoitella hiljaisuutta mutta samalla jälleen kerran vaatia ymmärrystä - päivän ainoa mahdollisuus kirjoitella on Lucaksen päiväunet ja jos Stefan on silloin kotona tai mä en ole kotona ollenkaan, on se tietysti mahdotonta. En ole myöskään ehtinyt lukemaan seuraamiani blogeja (vaikka niitä ei ole edes paljoa) saati kyselemään kenenkään kuulumisia vaan elän ihan pimennossa, byhyy!

No mutta, aloitetaan vaikka vauvakuulumisista! Keskiviikkona kävin mun omalla lääkärilläni joka sai mut hyvin iloiseksi kertomalla ettei näe sydämessä mitään poikkeavaa eikä lapsiveden määräkään vaikuta enää mitenkään erityisen liialliselta! Se muistutti toki että eihän hänellä yhtä cooleja superlaitteita ole kuin Innsbruckin klinikalla, mutta luotin silti herran diagnooseihin, sillä kun on kokemusta kuitenkin jo muutamia vuosikymmeniä.

Torstaina mulla olikin sitten taas Innsbruckissa kontrolli jonne kiltisti tietysti menin vaikka just edellispäivänä olinkin käynyt omalla tohtorillani. Nuorehko naislekuri siellä vähän nyrpisteli että miksen ollutkaan tehnyt jo sokeritestiä, mutta kun sanoin että luotan eniten omaan lääkäriini joka sanoi että ei ole mitään erityisiä riskitekijöitä miksi sitä pitäisi aikaistaa, sanoi naikkonenkin että no niin sen pitääkin olla! En taaskaan uskalla yleistää koko Itävallaksi kun monet asiat vaihtelevat osavaltioittain, mutta ainakin täällä sokerirasitus on siis pakollinen kaikille, mites muualla?

Erikoisultra ei tällä kertaa kestänyt onneks kovin kauaa, heidänkin mielestään lapsivesi oli normaali ja sydänpussin nesteet kadonneet! Paikalla oli jopa lasten kardiologi, sanoivat että kerta meillä on samassa talossa tiettyihin asioihin erikoistuneita lääkäreitä niin tottakai me aina myös hyödynnetään moinen mahdollisuus! Tuli kyllä hyvä mieli, tuo Innsbruckin klinikka on siis valtava yliopistosairaala (koko Itävallan neljänneksi suurin) jossa on kaikki mahdolliset eri osastot.

Vaavi voi siis hyvin ja paksusti (tyyppi on jo yli puolikiloinen!), mutta entäs me muut saatika meidän taloparkamme? Kerron niistä erikseen - moni kun on sanonut että tykkää kun postauksia tulee usein, pituudella ei niin väliä (jos olet eri mieltä niin avauduhan) joten ennenkuin Lucas herää ehdin vielä ehkä ajastaa teille jotain muita juttuja. Siihen asti adiooos!

Elinultra

Hallihallo ja terveisiä Innsbruckista! Mulla oli tosiaan toissapäivänä siellä erikoisultra, organ screening, jossa lääkäri kävi siis vauvan jokaikisen elimen sekä sormenpään läpi - aikaahan siihen kului lähes kaksi tuntia, ei ollut häävi kokemus! En muista olenko maininnut miksi mun oma lääkärini tätä siis suositteli, mutta lyhyesti: poni potkaisi vuosia sitten mulle reiän aivolohkoon jonka vuoksi olen päivittäisellä lääkityksellä. Lääkkeiden vaikutuksesta sikiöön ei ole täyttä turvallisuusvarmuutta, joten siksi mun ihana lääkärini laittoi mut tuonne jossa selvisikin monia asioita!

Ensinnäkin: kaikki oli mallillaan, ei mitään huolestuttavia tai hälyttäviä poikkeuksia. Tietenkään mitään ei voi satavarmaksi tietää ennenkuin vauva on maailmassa, mutta toivon ettei kukaan ajattelisi niin - tottakai saa toivoa ja ajatella että se oma vauva on täysin terve, mutta musta se nyt vaan on jotenkin naiivia kuvitella että koska raskauden aikaiset tutkimukset jotain osoittavat, on asia sitten tietysti juuri niin. Viisi varvasta tuskin enää kuudeksi muuttuu, mutta muita poikkeavuuksia saattaa silti ilmetä vaikka ultra toisin kertoo.

Vaikka mikään ei saanutkaan lääkäreitä huolestumaan, ilmeni siellä kuitenkin jotain seurattavaa: lapsivettä oli vähän normaalia enemmän jonka vuoksi suosittelivat sokeritestiä jo nyt (yleensä se tehdään hieman myöhemmin). Sitä ei siis ollut mitenkään hälyttävästi liikaa, sille ei välttämättä löydy mitään syytä ja voi olla ettei se aiheuta edes mitään oireita - ellei se vähene niin masu saattaa kasvaa vähän vauhdikkaammin, oh no! Onko kohtalotovereita tai tietääkö joku jonkun saman kokeneen?

Lapsiveden lisäksi sydämessä näkyi jotain pientä josta lääkäri ei saanut ihan tarkkaa varmuutta koska sen parituntisen session lopulla beibiäkään ei enää oikein tainnut huvittaa olla kuvattavana... Menen ensi viikolla uudestaan jolloin sitä katsotaan taas mutta lääkäri käski olla huolestumatta - jos se olisi ollut jotain kovin vakavaa, olisi se kyllä näkynyt. Eli te jotka stressaatte ja ahdistutte kaikesta pienestä - älkää ikinä menkö tollaiseen ultraan koska siellä näkyy KAIKKI!

Mutta näiden parin negatiivisemman asian lisäksi näkyi siellä jotain kivaakin, lisäistukka oli kadonnut, jee! Saatiin myös taas uusi varmistus pojasta, herra kun ehti siinä riehumisen lomassa esitellä vehkeitään niin että lääkäri otti niistä oikein erillisen kuvan isiä varten! Sainkin kyllä melkoisen kasan kuvia kotiin vietäväksi, suurimmasta osasta jopa erottaa mitä ne on! Riehuminen oli kyllä ihan älytöntä, vauva ei tainnut oikein tykätä lääkäritädistä.

Olin siis ihan yksin liikenteessä koska sanoivat aikaa varatessani että hätätapausten vuoksi siellä saattaa joutua odottamaan jopa 3-4 tuntia - ajattelin että on paras että pojat jäävät kotiin. Vaikka oonkin viime viikkoina viettänyt valtavasti aikaa ilman niitä, oli toi Innsbruckin reissu melko extremeä! Asuin yhteensä reilun vuoden verran 20 kilometrin päässä sieltä joten se on tuttu ja rakas ja kuten joskus kirjoitinkin - yksi maailman kauneimmista ellei jopa kaunein vähän isompi kaupunki ja olikin jotenkin outoa hengailla siellä näin vuosien jälkeen taas ihan yksin.

Tosta "omasta ajasta" mulla riittäis juttua enemmänkin joten taidan kirjoitella siitä ihan erikseen, nyt jään odottelemaan josko Lucas kohta heräis ja päästäis etsimään jostain metsän läpi reitti raksalle jossa Stefan on taas aamusta asti ahkeroinut, me ollaan vaan siivottu Lucaksen kanssa täällä meidän landekodossa. Se ei ole vielä ihan tottunut noihin mattoihin ja kompastelee vähän väliä juoksennellessaan ja tänään se sitten lensikin hurjasti päin ovenkarmia ja sai aikamoiset vekit otsaan ja nenuun: :(

No, ei voi mitään! Muut kuvat on muuten jo muutaman viikon vanhoja, täällä on ollut nyt niin synkkää ja sateista ettei ole oikein tullut kuvailtua muuta kuin raksalla josta seuraa kuulumisia taas joku päivä, seinä on kaatunut enkä kestä miten kaunis se nyt onkaan, meidän ihana, ihana keittiö-olohuone-yhdistelmä jollaista oon aina toivonut! Joskus toiveetkin käyvät toteen, adioos! :)

Ihanassa Innsbruckissa

Eilen tapahtui melkoinen ihme - ensinnäkin, Innsbruckin tohtori oli paikalla ja toisekseen päästiin herran paikalle heti sisälle ehdittyämme vaikka oltiin etuajassa! Uudet lukijat sekä huonomuistiset vanhat: Lucaksella on synnynnäinen kurkunpään vika, laryngomalasia, jonka takia käydään aina Innsbruckin kurkkunenäkorvaklinikalla tähystyksessä. Eilen tohtori sanoi että vaiva on melkein kokonaan poissa eikä seuraavaan kontrolliin tarvitse mennä kuin vasta heinäkuussa, jee!

Innsbruck on mun mielestä yksi maailman kauneimmista kaupungeista (ellei jopa kaunein), se on tosi kompakti ja lepää ihanasti vuorien ympäröimässä laaksossa. Jos joku suunnittelee talviaikaan reissua johonkin Euroopan kaupunkiin, suosittelen aina Innsbruckia! Varsinkin joulun alla siellä on aivan ihana tunnelma kun joulumarkkinat valtaavat puolet kaupungista.

Käytiin samalla reissulla myös siellä Ikeassa vähän katselemassa ja löydettiinkin yksi sen näköinen keittiö joka miellytti molempien silmiä. Tollainen vaalea, maalaistalotyylinen olisi meidän kummankin mielestä kiva - se onkin yksi niistä harvoista jutuista mistä ollaan täysin samaa mieltä! Käytiin tänään keittiösuunnittelijalla ja saatiin aika ensi viikolle johon se suunnittelee pari mallia, jännää!

Ikeassa Lucas viihtyi hedelmähuvin voimalla mutta kotimatkalla iski väsy! Nyt jatkan iloitsemista - meillä sataa lunta! Tai mitälie räntää, mutta maa on jo valkoinen! Saa nähdä onko aamulla enää mitään jäljellä, tschüssiii!

Innsbruckin reissu ...

... ei mennyt ihan niinkuin piti! Oltiin Wörglin kohdalla (eli noin 25 kilsan päässä kotoa) ajelemassa kun Innsbruckin klinikan vastaanottovirkailija soitti ja kertoi ettei Lucaksen tohtori olekaan ollenkaan paikalla! Nice! Viimeksi ne soittivat sentään päivää ennen. Toki tosi kiva että soittivat, en olis tahtonut että kukaan muu kuin juuri tämä kyseinen kurkkunenäkorvaosaston ylilääkäri olis Lucasta tutkinut, ne eräät naislääkärit ei oikein mua kerran vakuuttanut.

Mietittiin sitten hetki että mitä tehtäisiin, meillä kun oli kaikki mukana, Lucakselle ruokaa ja vaunut ja oltiin kuitenkin asennoiduttu siihen että ollaan reissussa jonkin aikaa. Shoppailu ei oikein kiinnostanut eikä kelikään ollut mikään nautinnollisin mihinkään ulkona oleiluun joten päätettiin sitten ajella Achenseelle Stefanin mummoa ja pappaa katsomaan! Käytiin siellä viimeks huhtikuussa joten oli jo aikakin!

Keli ei tosiaan hellinyt, mutta Achenseen vesi oli ihanan väristä vaikka ei kuvasta oikein erotukaan! Yläkuvassa ei myöskään ole kyllä mummoa, vaan Stefanin kummitäti, ne asuu samassa suuressa talossa, kuten joskus kerroin.

Lucaksen turvakaukalo alkaa olla jo aika siinä hilkulla ettäkö se enää kovin kauaa siinä viihtyy. Nukkuminen siinä on toki ihanaa, mutta me ei oikein ikinä ajella niin pitkiä matkoja että se ehtis kauaa nukkumaan. Mua kuitenkin pelottaa tuo uusi istuin kauheasti, koska se on kasvot menosuuntaan! Luulin lukeneeni että sen saa molempiin suuntiin, koska se on kuitenkin yhdestä ikävuodesta alkaen, 9-18-kiloisille tarkoitettu, mutta eipä saakaan! Miten voi testivoittajaa kehua parhaaksi jos lapsen tulis mieluiten 3-4-vuotiaaksi asti matkata selkä menosuuntaan päin!

Teksti Autoliiton sivuilta: "Vauvan matka turvakaukalossa kestää noin puolesta vuodesta vuoteen. Sen jälkeen matka jatkuu turvaistuimessa selkä menosuuntaan mieluiten noin 4-vuotiaaksi saakka, jolloin pienen lapsen kaularanka jaksaa paremmin kannatella pään painoa."

Kokeiltiin kuitenkin sitä uutta istuinta eilen ja Lucas tykkäs siitä kovasti, mä taas pelkäsin koko matkan. Onneks Stefan on äärettömän hyvä kuski, se on varmaan ainut kenen kyydissä en pelkää juuri koskaan itseni puolesta, mutta Lugin suuri, painava pikkupää pelottaa! Sen saa kyllä makuuasentoon mutta silti! Miten te, autolliset ja turvaistuimelliset, olette toimineet? Onko beibi mennyt suositusten mukaan turvallisesti selkä menosuuntaan päin, polvet suussa, kiukutellen kun ei mitään näe, siihen tarvittavaan kaularangan vahvuuteen asti? Onneks meillä on kuukauden päästä vihdoin MKP-tutkimus joten voin kysellä meidän maailman parhaalta lastenlääkäriltä tästä asiasta.

Onni on myös se, että mulla ei ole ajokorttia niin me voidaan ajella Lucaksen kanssa vain bussilla ilman sydämentykytystä! Landebussikuskit on ihania, just toissapäivänä kun kävin St. Johannissa meni keskustelu kuskin kanssa näin: "Onko sulla perhekorttia?" "Ei" "Miksei!" "No kun en mä niin paljoa busseilla kulje että se kannattais" "No ei se mitään, saat lipun silti sillä hinnalla". Kerran eräs toinen kuski kehui mua Lucakselle "Sun äiti on tosi fiksu!" koska mulla oli kolikot valmiiksi laskettuina. Kuinka monella teistä EI ole ajokorttia ja mitä hankaluuksia se on tuottanut?

Nyt sadepäivän siivouksen pariin ennenkuin Lucas herää, mulla on tosi hyvä idea sen esteiden rakentamiseen (siis niiden, jotka estävät sen pääsyn paikkoihin joihin sillä ei ole asiaa, esimerkiksi takka, siihen ei oikein saa mitään porttia laitettua) enkä malta odottaa että Stefan tulee duunista ja pääsen sen sille kertomaan! Adiooos!

Lomatunnelmia.

Stefan tuli Serfauksesta torstaina jo puolenpäivän aikaan mutta sen loma jatkuu vielä huomiseen, joten me ollaan vaan nautittu kolmisin toistemme seurasta eikä oo oikein tullut datailtua. Ei olla kyllä mitään erikoista tehtykään, tulin vain ilmottamaan että ollaan elossa. Varsinkaan Lucaksen eläminen ei jää epäselväks sen ollessa hereillä, se juttelee nykyään vaan entistä enemmän niin että hyvä jos ite saa jotain väliin sanoa. Se metelöi kyllä muutenkin tosi paljon, varsinkin jos sen kanssa vähän riehuu niin se kiljuu nauraessaan niin että korvia vihloo. :D

 Lomafiiliksissä. :)

Eilen käytiin Innsbruckissa taas kurkkunenäkorvatohtorilla, joka sanoi että muutosta (siis parempaan, tietysti, koska huonommaks se ei voi muuttua) on tapahtunut, mutta niin vähän ettei silti vieläkään päästy tohtorista eroon vaan seuraavan kerran olis toukokuussa aika. Innsbruckissa oli ihan kevät jo, varjossakin lämpöä 14 astetta. :) En oo muutamaan vuoteen edes tahtonut että kesä tulee, mutta nyt se saa kyllä mun puolesta tulla ihan millon haluaa (olettaen ettei oo yhtä kuuma kun viime kesä)! Tästä kiitos kuuluu taas mun miehilleni, jos viettäsin edelleen vanhaa arkeani olisin ihan masis kun lumet alkais sulaa ja talvi muuttua kevään kautta kesäks, mut nyt on kaikkea kivaa odotettavaa.

Innsbruckin reissulla pysähdyttiin ostoksille ja Lucas sai syödäkseen - uuden hoitolaukun mukana tuli tuttipullolle termospussi jossa maito pysy lämpösenä tuntitolkulla.

Täälläkin oli kyllä tänään ihan kevät, oli ihana kun sai tuuletettua kunnolla eikä tarvinut vaan äkkiä pitää ikkunaa auki ja lämmittää sit heti kiireellä. On myös kiva kun nyt ei ole tarvinut pukea Lucakselle miljoonia vaatekertoja päälle, no okei, Suomen keleihin verrattuna nää meidän pakkaset oli aika heikkoja (-10°C on jo paljon haha :D) mut silti, on kivempi heittää vaan karhuhaalari ja pipo ja lähteä, lenkiltäkin on kivempi tulla ja heittää Lucas makkariin jatkaan unia kun ei tarvi yrittää riisua siltä vaatekerroksia ilman että se herää.

Nyt ei kyllä irtoo enempää, on nautittava vielä vikasta lomaillasta ciaoo :*

...ja tältä näytti Stefanin lomailut Serfauksessa. :)

Viime päiviä.

Siskokulta soitti ja käski päivittämään ja mielelläni sen tekisin mutta on ollu viime päivinä vähän hektistä. :D Vaikka ei edes olla tehty mitään erikoista, toistan taas itseäni mutta kun Lucas ei niitä päikkäreitä nuku niin ei nappaa istua koneella naputtamassa aina niitä muutamaa puolen tunnin pätkää mitä se nukkuu, sillon tekee mieli siivota, tehdä ruokaa tmv. Oho, taas valehtelin, en tee ikinä ruokaa ilman Stefania (paitsi sillon kun sillä on aamuvuoro). Sanotaan sitten vaikka että siivouksen lisäks tekee mieli syödä, vaikka onhan toi myslin ja jugurtin sekottaminen tai kurkun pilkkominen toki aikamoista kokkaamista haha. :D

 Karhunpennun piti eilen pukea haalari päälle kun tuuletin ikkunat auki. :D

Maanantaina käytiin Innsbruckissa kurkkunenäkorvatohtorilla tähystyksessä ja ah ihanaa meidän oikea tohtori oli paikalla. :) Ah ihanaa että myös yli tunnin myöhässä ! Mutta nyt ei ollut muutosta tapahtunut, painuu edelleen vähän kasaan ettei päästäkään sedästä vielä eroon, maaliskuussa on taas kontrolli. Suomessa tästä kärsiviä vauvoja ei kaikkia edes tähystetä kun on niin yleinen ja harmiton vaiva, tottahan se on, en mäkään ehkä ihan ymmärrä miksi me tuolla enää ravataan kun on mahdotonta että se pahentuisi eikä ne sitä operoi eikä niillä ole antaa mitään ohjeita kun ei tolle mitään voi tehdä. :D

Lucas tais arvata että kohta tungetaan letku sieraimeen ...

Eilen me ei sitten tehtykään mitään, himmailtiin vaan himassa kun Stefanilla oli vapaa. Harjoiteltiin taas pitkästä aikaa juomaan pullosta joka ei meinannut ihan ongelmitta taas sujua mutta kyllä se sitten siitä  läks. :) Oli myös niin ihana ilma että käytiin yhdessä kolmisin vaunuilemassa, onneks, koska tänään lumentulo onkin taas jatkunut ja jatkuu yhä vaan edelleen. Ei haittaa, rakastan lunta, rakastan talvea. Harmi vaan että meidän talvi ei ihan niin pitkä oo kun Suomessa mutta onneks siitä hyvästä meillä ei ole yhtä inhottavaa syksyä ja kevättä, tosin you never know ! Anna armaani, tässä teidän ensi viikon koti (sekä vähän muitakin ja KYLLÄ, maanantaina minun ihanat Suomen sukulaiset saapuvat jeii ! ):

Sitten se tärkein! Lucas on oppinu vihdoin oikean tyylin pään kannattelussa, siis mahalla ollessaan! Se on ollu jo pitkään tosi vahva mutta toi tekniikka on ollu vähän hakusessa jolloin sen pää on hetken kannattelun jälkeen vaan lysähtäny takasin maahan ja sit sitä onkin alkanu kiukuttaan. :D Nyt se haluiskin sit jo heti mennä eteenpäin ja meinaa hermostua kun ei osaa ... mistä lie ton kärsimättömyyden periny, ei ainakaan multa, ehkä kaikkitännemullehetinyt-Luna-serkultansa. :D Sori näistä kuvista, oli ilta (yöpukukin jo päällä!) ja piti ottaa salamalla joten en voinu ottaa nassua kuvaan ettei torvelo ois sokaistunu (silti se näytti mulle keskaria).

Ja tässä vielä terkut tältä päivältä kun siivottiin yhdessä makkarissa vaatekaappeja. :) Joo, kamera on edelleen kauhee liero jolle ei todellakaan voi hymyillä, harmi, koska Lucaksen hymy on niin kovin söpö eikä se muuta teekään kun vaan hymyilee ja kikattelee kokoajan. :D Ja dodii nyt herra hymyhuuli heräskin joten ciaooo ja seuraavaan kertaan :*

Suuria terkkuja.

Dodiin, Stefan on duunissa (tarkoittaa etten saa enää yhtä hyviä ruokia...) ja Lucas unessa joten mulla on ehkä vähän aikaa. Vähän sen takia etten tiedä kuinka pitkään Lucas uinuu, se kun ei edelleenkään oikein noista päiväunista tykkää sekä sen takia, että täällä on ihan järkyttävä hävityksen kauhistus ja pitäis siivota. Ei siinä, siivoon mielelläni mutta kun en oikeesti tiedä minne noita kaikkia tavaroita siivoaisin. :D Onneks ostettiin eilen ihana laatikosto olkkariin jonka Stefan lupas ens viikolla koota, sinne saan tosi paljon tavaraa ahh. Ei ihan liiaks tosin vaihtoehtoja ollut, kun pitää jo vähän ajatella sitä aikaa kun Lucas alkaa ryömiä ja nousta tukea vasten pystyyn niin sen hyllyn pitää olla semmonen minkä ovet saa kiinni, muutenhan joutusin sata kertaa päivän aikana nostamaan ne tavarat lattialta takaisin. Ryömimisestä puheenollen, eikö olis sitten tämmönen kätevä:

Joo, siis perjantaina oli tosiaan kontrolli Innsbruckissa tosta kurkunpäästä. Meidän kurkkunenäkorvatohtori (eikö tolle oikeesti ole mitään fiksumpaa suomennosta, hoitsut hei?), harmaa setä, oli leikkauksessa joka venyikin odotettua pidemmäks joten Lucaksen tutki kaks naislääkäriä. Tuli vähän erikoinen olo kun ne puhu keskenään "haluutsä?" "emmä oo tottunu vauvoihin, laita sä?", jonka jälkeen toinen sitten vihdoin laittoi sitä tähystysputkea, mutta siinä vaan kesti ja kesti (ja Lucas karju ja karju), ja sitten se halus vielä vaihtaa sieraintakin. Syy siihen miksi se niin kauan kesti, ei suinkaan ollut se etteikö hän olis ollu pätevä, vaan se, että aiemmin niin pehmeä ja kasaanpainunut kurkunpää olikin vahvistunut niin ettei se enää meinannut löytää sitä kun siellä olikin pelkkää tilaa! :))) Ne oli aiemmin kattoneet harmaansedän kuvaaman videon ekasta tähystyksestä joten tietysti odottivat samanlaista ahtautta, jonka takia olivat niin ihmeissään kun sitä ei löytynyt. :D 14. tammikuuta olis vielä kontrolli ja sen jälkeen "pääsette meistä eroon" sanoi tohtori, jihuu! Ei muuten, musta on ihana käydä tarkistamassa kunnon lääkärillä että kaikki on kunnossa, mutta toi ajomatka nyt on vaan vähän kurja.

Kuinka söpöjä vaatteita ostettiinkaan samalla reissulla ! Rakastan C&A:n lastenvaatteita, niitä kun saa kaikissa mahdollisissa väreissä, on raitaa, kuvioita ja eritoten kaikkia ihania Disney-motiiveja! :) Ja vaikka hinta ei oo mikään huima, ne kestää ihan hyvin, siis kehtaisin kyllä viedä kirpparille noita pieneks käyneitä. Mut siis kattokaa nyt noita 101 dalmatialaista-housujakin, tuo sukkaosa on niiiin söpö. :D Mikä ton musta silmä-dalmiksen nimi oli, en muista? Noissa C&A:n vaatteissa on myös se hyvä puoli että ne on just sitä kokoa kun mitä sanookin olevansa, eikä niinkun jotkut merkit (esim. ainakin Tutan vaatteet) on ihan hullusti isompia mitä väittävät olevansa.

Sängystä en voi ottaa kuvaa koska makkarissa on se pahin pommi räjähtänyt, Stefan kun kokos siellä sen sängyn eikä tilaa ollut ihan liiaks joten oon heitelly tavaroita ihan miten sattuu, suurimmaks osaks lattialle... Mutta se asia muuttuu vielä tänään, koska siinä sängyssä on alhaalla laatikot joihin mahtuu ihan hullusti tavaraa jeii ! Siis ei mitkään rumat muoviboksit vaan samaa puuta sängyn kanssa olevat, raiteilla (ainoastaan tuo sana mulle tuli mieleen..) kulkevat kauniit laatikot.

 

Mun neurodermatiitista kärsivä ihohan on siis aivan järkyttävässä kunnossa, Lucas kun imee multa maidon mukana kaiken hyvän mitä mun iho tarvitsis. :D Toki tää talvi kuivattaa sitä aina, mut näin pahana se ei ole koskaan ollut. Unohdin Innsbruckin reissulla rasvan kotiin, ja poispäin tullessa Stefan kyllästy mun raapimiseen ja ajo sitten apteekkiin ja osti noita Avènen tuotteita; puhdistusaineen, suihkun jälkeen levitettävän rasvan sekä jonkun sprayn, sen vaikutuksista en oo vielä ihan perille päässy. Naapuri touhuaa noiden Nahrin-luomurasvojen parissa ja vakuutti mulle että ne toimii joten päätin sitten kokeilla niitäkin, tuo merisuolavoide on kasvoille ja teepuuvoidetta voi laittaa jokapuolelle, jopa rikkinäiselle iholle. Mulla kirvelee kyllä sormia kun levitän tota merisuolavoidetta nassuun, johtuen siitä että mun sormien iho on ihan rikki. :(

Hahaha, Stefan sai sieltä apteekista kaupan päälle myös tommosen "raapimiskissan", "Kratzen Katze". :D Toi sen maha on jotain tekonahkaa mitälie ja sitä pitäis raapia aina kun tekee mieli raapia, joo, ei nyt ihan liikaa ole auttanut. :D Lucas-kuolapelle on taas mussuttanut käsiään kun on noin kuolainen, se on sen uusi lempiharrastus nyt kun se on löytänyt kätensä! Ja oikealla toinen sen uusista lempiharrastuksista, aamulla kun se herää se alottaa jokeltelun ja ilmeisesti jumppaamisen, koska laitan sen nukkumaan suorassa keskelle sänkyä peitto päällä, mutta aamulla kun se on aikansa jokellellut ja mua herätellyt niin löydän sen sitten tommosista asennoista unilelut heiteltynä minne sattuu. Se ei myöskään enää yhtään tykkää hymyillä kameralle vaan tuijottaa sitä ihan kauhuissaan. :D

Ehkä mä olen taas tarinoinut tarpeeksi ja alan siivoomaan, Lucas kun nukkuu vieläkin, unbelievable ! Ei tarvii ees tehdä ruokaa kun Stefan teki fondueta omnomnom ennenkun lähti duuniin ja oon vieläkin ihan täynnä. Lucaksen mielestä isin sylissä oli tänään hyvä ihmetellä maman touhuja ja joojoo tää on viimeinen kuva, nyt ciao :*