Unettomat Tirolissa

Voi, mistähän sitä edes aloittaisi! On tapahtunut niin hurjan paljon kaikkia - lähinnä kivoja - juttuja, että jos illalla on aikaa istua koneella, kuluu se joko niitä kivoja juttuja katsellen tai sitten kaikkia turhuuksia touhuillen. Muutaman edellisviikon ajan meidän päiväthän alkoivat Lucaksen toimesta jo kello viideltä, yleensä kuitenkin viimeistään puoli seitsemältä, joten illalla ei ymmärrettävästi ollut enää ihan terävimmillään!

Otin Lucakselta pinnat pois häkkisängystä, joten sehän nousi sitten aina heti ekalla kerralla herätessään. Eräänä aamuna se oli levittänyt kaakaojauhetta ympäri keittiötä ja itseään, joten en oikein uskaltanut jäädä enää "hetkeks köllimään" sänkyyn kun se tuli meitä herättämään ja jatkoi matkaansa. Aina se ei tosin tullut, kerran esimerkiks heräsin puoli kuuden aikaan siihen kun se imuroi olkkarissa. Kyllä, harkitsin erittäin vakavasti pinnojen takaisin ruuvaamista.

Pidin sen kanssa kuitenkin vähän palaveria ja nykyään se nukkuu noin kuuteen asti, jonka jälkeen tulee hissukseen meitä herättämään kuullessaan Florianin olevan hereillä. Nämä aamut on tosi vaihtelevia varsinkin nyt kun valoisaa on joka päivä aiemmin enkä todellakaan tiedä mitä kellojensiirto saa aikaan. Tuskin ainakaan mitään hyvää. Ja ei, sillä monelta se menee illalla nukkumaan ei ole mitään vaikutusta, kerran se kukkui melkein yhteentoista asti ja tsädääm - viiden jälkeen sirkus jälleen aukesi!

Asiaa ei toki parantanut yhtään se, että Florianin nelikuisena alkanut yöhulinointivaihe ei oikein ottanut rauhoittuakseen, päinvastoin vain pahentui siten että sen höpöttelyn sijaan se itkusteli ja rähinöi. Onneks nyt on alkanut näyttämään paljon paremmalta, viime yönäkin se heräsi vain kahdesti eikä ollut ollenkaan vihainen, tahtoi vain syödä ja nukahti pian uudestaan. Kylläpä olinkin tänä aamuna jälleen kuin uusi ihminen kun Lucas kymmentä vaille kuusi tuli kuiskailemaan olevansa hereillä.

Florian on myös kuin uusi ihminen - se viihtyy nykyään jopa yksin! Siis yksin! En nyt tarkoita ettäkö jätän sen kotiin kun lähden kauppaan, tottakai jonkun pitää olla kokoajan näköetäisyydellä, mutta ne ketkä ovat sen tavanneet voivat myös todeta että ei todellakaan ole sen tapaista viihtyä yksin leikkimatolla leluja katselemassa. Tai ylipäätänsä viihtyä jossain muualla kuin sylissä. Mutta kyllä, nyt se on tapahtunut! Pari kuukautta sitten kirjoitinkin että tuskinpa sitä ikuisesti pitää kantaa ja näin se päivä koitti, kannatti olla kärsivällinen!

Se on siis jo pari viikkoa ollut usein suopea muullekin paikalle kuin sylille eli uskallan jo sanoa että se kanniskelu on ohi. Nyt kun sen vuoksi olen opetellut käyttämään jälleen kahta kättä päivittäisissä askareissa sen yhden sijasta, olen myös tajunnut että olipahan melkoiset ensikuukaudet! Florian on aina ollut aivan ihastuttava, rakas pieni pallero, mutta sen kaltaista newbornia en kyllä toivo kenellekään jolla on jo yksi vilkas uhmainen kotona.

Ylläolevaan kuvaan voi kuvitella Lucaksen kyseisessä tilanteessa: "BABYY, ota kuukkua!". Mun molemmat ihanat muruset ansaitsevat ihan kohta ikiomat postauksensa, kun vain ehtisin! Meillä on tosiaan melkoinen härdelli täällä käynnissä, kun suunnitellaan tässä talon kanssa kaikenlaista kivaa, esimerkiksi siitä pois muuttamista! Niinpä, kauanpa me täällä viihdyttiinkin, mutta koska ilman tätä mahdollisuudet olisi niin paljon suuremmat ollaan päätetty että eihän me haluta näitä lasten lapsuusvuosia elää ikivelkavankeudessa ja finanssihuolissa.

Velkavankeudessa ei siis ole mitään vikaa, mutta jos se velka on niin suuri ja pitkäikäinen (kiitos remontissa ilmenneiden kaikkien hauskojen yllätysten...) kuten meillä, houkuttelee tietysti pienempi ja lyhyempi kivemmalla kodolla hyvin paljon enemmän. Saas nähdä mitä kevät tuo tullessaan, kirjoittelen myös talojutuista mahdollisimman pian lisää, nyt jään odottelemaan armasta miestäni kotiin! Jos jotakuta kiinnostaa joku tietty juttu niin toivokaa, lupaan kiireiltäni toteuttaa toiveenne, pusimuii!

Liian aikaista huomenta

Lucas päätti tänään sanoa huomenta puoli seitsemän tienoilla. Muuten ihan inhimillinen aika, mutta me oltiin Stefanin kanssa käyty nukkumaan alle viisi tuntia aiemmin. Lyhyet ja katkonaiset unet olivat ihan okei silloin pikkuvauva-aikaan, mutta kasvaessaan Lucas alkoi lellimään mua aina vain pidemmillä unipätkillä. Oon aina ollut sitä sorttia ihmisistä, jotka tarvitsevat mieluiten 8-10 tuntia unta ollakseen fit. Vähemmälläkin pärjää, jos taas menee yli kahdentoista, olen aika tillintallin.

Stefan tulee duunista yleensä yhdentoista maissa joten nukkumaanmeno venyy aina kahteentoista asti, koska tahtoohan sitä viettää vielä hetken illalla aikaa kaksinkin. Mä olen kuitenkin järkevä enkä ikinä keiku (enkä anna Stefaninkaan keikkua...) sitä pidempään hereillä, koska tiedän että Lucas saattaa herätä heti kuudelta. Eilen kuitenkin oli menossa niin jännät hetket Prison Breakissa, että katsottiin sitä tosiaan puoli kahteen asti... Koska sitähän ei tietenkään voisi todellakaan katsoa myöhemmin, dvd:thän saattaa vaikka kadota tänne meidän minikotiimme.

Tästä syystä mua lähinnä huvitti aamulla kun taapero alkoi lörpötellä kukonlaulun aikaan. Olihan se arvattavissa! Kun itse typeryyksissään valvoo myöhään, ei voi kiukutella jos päivä alkaa liian aikaisin. Väsytti eikä silmät meinanneet tahtoa avautua, mutta päätin ottaa asian huumorilla. Keitin pannullisen vahvaa kahvia ja hihittelin pirteän taaperon kanssa samaa tahtia. Kun Stefan nousi, jatkoin hihittelyä, koska kuluttaahan se vähemmän energiaakin kuin tiuskiminen.

Mua vähän ärsyttää ne äidit, jotka valittavat väsymystä mutta hilluvat yömyöhään tietokoneella tai puhelimella netissä. Oikeasti uniongelmista kärsivät ovat asia erikseen, mutta ketä alkaisikaan väsyttämään jos tuijottelee kirkasta näyttöä? Jos mua ei meinaa nukuttaa vaikka olisi jo aika käydä unille, en mäkään jaksa pyöriä sängyssä, koska silloin vain miettii että miksei se uni tule ja silloinhan se ei varmasti myöskään tule. Sen sijaan luen kirjaa, koska ellei kyseessä ole joku erityisen jännä kohta, alkaa silmät kyllä lupsua. Pirkkaniksiainesta?

Vaikka Stefanin ei koskaan tarvinutkaan heräillä yöllä Lucaksen kanssa, en ole silti ikinä käyttänyt sitä oikeutena olla väsyneenä sille känkkäränkkä. Eihän se sen vika ole, joten sen ei myöskään tarvitse kuunnella tiuskimista siitä kuinka MINÄ olen väsynyt ja kuinka sen vuoksi MINÄ saan kyllä kiukutella. Arki on sujunut ihanasti kun on ottanut asiat tosiaan sillä huumorilla, vaikka se välillä vähän hakusessa onkin ollut jos on nukkunut yön aikana ala-arvoisen summan ala-arvoisissa alle tunnin pätkissä.

Lapsi on pieni niin vähän aikaa, vauvavuosi on lyhyt, ei tätä ikuisesti kestä ja niin edespäin. Samoja kliseisiä totuuksia, mutta nimenomaan totuuksia. Mähän en tietenkään tähänkään SAA sanoa juuri mitään koska Lucas on aina ollut aika hyvä nukkuja, mutta onhan silläkin niitä huonoja hetkiään. Hampaitaan se on tehtaillut aivan jatkuvasti viisikuisesta asti ja on ihan ymmärrettävää ettei siltä kutinalta saa aina nukuttua. Samoin esimerkiksi uusia taitoja on ihan okei harjoitella kello neljältä aamuyöllä, kyllä äiti ylpeänä katsoo, vaikka sitten silmät puoliksi kiinni.

En väitä ettäkö olisin joku yli-ihminen enkä olisi koskaan väsymyksissäni turhaan Stefanille tiuskinut, sillä saisi jo varmaan maailman liian paras vaimo-pointsit. Löytyykö ruudun toiselta puolelta tällaisia tapauksia - turhaan kiukuttelijoita tai niitä yli-ihmisiä? Mikä oli teidän parisuhteenne vointi vauva-ajan väsymyksen ajan, selvisittekö kahvilla vai vaatiko asia jo jotain muuta? Kivaa lauantaita kaikille ♥ !

Rytmihäiriöitä!

Te, joiden lapsilla ei ole koskaan ollut vedenpitävää päiväunirytmiä mutta olette okei asian kanssa - ette tiedä paremmasta! Mäkin olin ihan tyytyväinen siihen että Lucas pienempänä nukkui edes jossain vaiheessa päivää ne yhdet päikkärit, vaikka kesto olikin enintään puoli tuntia. Ehtihän siinä tehdä vaikka mitä. No eikä ehtinyt. Yritä siinä sitten esimerkiks rentoutua (tiskithän pystyi hoitaa myöhemminkin...), kun tiedät että hetkenä minä hyvänsä termiitin höpötys keskeyttää taas ajatukset.

Voi, kuinka olinkin onnellinen kun se ensin pitkitti lounaspäikkäreiden keston jopa kahteen tuntiin ja myöhemmin jätti iltapäikkärit kokonaan välistä ja nukkui pelkästään yhdet, hyyyvin pitkät päikkärit. Aamupäivä meni älyttömän nopeasti, kun tiesi että kello yhdeltätoista kun ruuan jälkeen beibin kantaa sänkyyn simahtaa se sinne samantien ja tällöin alkaa se kuuluisa mamin oma aika, joka saattaa kestää jopa kolme tuntia.

Vähän on vielä unihiekkaa simmuissa, pitkienkin päikkäreiden jälkeen!

Ja voi, kuinka tällä viikolla olenkin ollut eksyksissä kun se toinen kuuluisa asia, rytmi, onkin ollut kateissa! Lucas on viimeiset viitisen kuukautta herännyt aina seitsemän tienoilla ja kuten viimeksi mainitsin, nyt se onkin päättänyt yhtäkkiä nukkua ensin kahdeksaan. Puoli yhdeksään. Parina aamuna jopa yhdeksään!

Tämähän tarkoittaa tietysti sitä, että myös se lounas sekä päiväunet ovat siirtyneet myöhemmäksi. Nyt taaperolle ei voikaan enää tunkea kuvetta napaan ennen yhtätoista, koska eihän sillä tietenkään ole vielä nälkä, sillä puuro on saatettu syödä vain puolitoista tuntia sitä aiemmin. Vielä vähemmän sitä voi yrittää käskeä päikkäreille ennen kahtatoista, koska eihän taaperoa väsytä! Ihan sama vaikka oltais esimerkiks touhuttu ulkona koko aamupäivä, taapero on hellwach, aivan hereillä ja täysissä voimissaan.

Eilen nukahtaminen kesti reilun tunnin verran. Lucas möyryää sängyssään, heittelee kaiken irtaimiston alas, höpöttää ja hihittää, kuolaa lakanat ja vuorotellen makaa, seisoo, istuu. Se hyvin harvoin päivisin itkee nukuttaessa, onneks, koska en edelleenkään tykkää unikoulutyyppisestä itkettämisestä, meillä kun se ei ole koskaan tullut niin tarpeeseen koska opetin Lucaksen jo pienestä pitäen nukahtamaan omaan sänkyyn.

Opa (eli Toni-pappa) osti ihanan uuden soiteltavan lelun, kun Kallelta peritty alkaa olla vähän finaalissa...

Niin, siitä vielä, Stefanhan olis ennen tahtonut aina nukuttaa sen sylissä, mutta koska tiesin että se olen minä joka yleensä sen teen (Stefan on yleensä maksimissaan kolmena iltana viikossa ennen seitsemää kotona), en sitä sallinut. Mielessä pyöri niitä kauhukuvia, joissa heijailen kaksivuotiasta ympäri kämppää hartiat kipeänä kun ei se nukahda muuten. En siis tietenkään tuomitse teitä jotka näin ovat tehneet, olishan se mustakin ollut aina niin ihana ottaa se käärö syliin ja antaa sen nukahtaa siihen, mutta olen itseäni kovasti siitä kiittänyt että silloin järki voitti tunteet! Ehkä Lucas ei silti kovin kieroon kasva, on se saanut muuten rakkautta melko reilusti.

Tänään selvittiin sentään puolella tunnilla. Heitin Lucaksen sänkyyn kello 12.15 ja 12.45 höpötys vaihtui kuorsaukseksi. Vielä on vähän opittavaa tällaisen uuden rytmin kanssa, saa nähdä onko tämä nyt joku sen pysyvä ratkaisu! Tottakai tiesin ettei se sen edellinen lähes kellontarkka rytmi kestä ikuisesti, mutta oli se vaan niin kätevää kun pystyi sopimaan treffejä ja valikoimaan busseja (täällä landella niitä ei ihan liian usein kulje) helposti, kun tiesi milloin taaperon täytyy olla peiton alla. No okei, se vihaa peittoa, mutta sängyssä kuitenkin.

Lucas on tosiaan aina ollut sellainen että se säätelee ihan itse rytminsä, jos sitä ei väsytä, ei se myöskään nuku. Ihan sama vaikka olis vaunuilemassa, ajais autolla tai laulais tunnin tuutulauluja (tai no, laulan sille edelleen lähinnä Jenni Vartiaista, Kaija Koota tai SMG:tä...) sen sängyn vierellä. Mä en sitä myöskään mielelläni herätä, joten pitäkööt uuden, omituisen rytminsä. Mamilla on vain vielä vähän totuttelemista, varsinkin siihen ettei välttämättä voidakaan enää syödä yhdessä Lemmen viemän aikana, kun saattaa olla että taapero on vielä unimaailmassa!

Negasekakasa!

Lucas on tämän kuluneen reilun vuoden aikana kasvattanut mun kärsivällisyyttä aivan valtavasti, mutta mitä ilmeisimmin varastanut samalla mun loistavaa vastustuskykyä. Olin taas kipeä! No okei, ei voi sanoa että kovin sairas koska voimat ei kadonneet tällä kertaa ihan täysin ja jaksoin tehdä kyllä edes jotakin toisin kuin viimeksi, eilen tallustelin jopa kauppaan asti.

Yskä ja nuha vaivaa edelleen, mutta taukoamaton aivastelu on vihdoin jättänyt mut rauhaan. Paitsi tietysti ihana ACHOO-syndrooma, jonka olemassaolosta en pitkään aikaan edes tiennyt, ajattelin vain aina että onpa kaikki dorkia kun eivät tajua katsoa valoon jos aivastuttaa. Tiedän kaksi ihmistä itseni lisäksi kenellä tämä on - Lucas ja Stefanin isi. Onko muita? Aamuisin pimeässä makkarissa annetaan Lucakselle aina puhelin vaipanvaihdon ajaksi ja kun se saa näyttöön valon tulee heti aivastus!

Aurinko saa Lugin aina aivastamaan!

Sairaskertomukset ohi, Lucas on siis taas säilynyt terveenä, kuten koko elinikänsä ajan. Se ei ole vieläkään ikinä kärsinyt kuin kerran, pari jostain mininuhasta. Onneks! Kyllä mä olen mieluummin itse kipeä kuin katselen sen kärsimyksiä, tollaista puhumatonta taaperoa kun on niin hankala auttaa kun ei se osaa kertoa missä on vika.

Tai no, osaahan se puhua tosi hyvin, se oppi juuri ensimmäisen kunnon sanansa (vaikkakin onhan mamakin tietysti kunnon sana, mutta kuitenkin). Sana oli kala. Tärkeä sana, sitä tarvitsee tosi usein!

Videossa ollaan juuri aamupalalla joten on aika hämärää, varsinkin kun tuona aamuna Lucas päätti herätä kuudelta, kuten tällä viikolla melko usein on käynyt... Ennen se on uskonut mua ja jatkanut unia kun olen sanonut sille että ei kukaan tahdo herätä näin aikaisin, mutta enää ei onnistu! Onneksi se ei sentään ihan joka aamu tee sitä vaan nukkuu sinne seitsemään, mutta jokainen kerta on musta liian usein!

Mua myös pelottaa kokoajan että Lucas herää kohta jo päikkäreiltä, koska eilen se päätti herätä TUNNIN nukuttuaan! Olin just ehtinyt itse pyöriä sängyssä vartin verran (en ilmeisesti osaa nukkua päikkäreitä edes tollain vajaakuntoisena) kun alkoi kuulua höpötystä ja kaikista yrityksistä huolimatta se ei enää nukahtanut. Yleensä se nukkuu siis kolmisen tuntia, joten voi kuinka meillä olikin mukava loppupäivä... Ei vaan, yllättävän kiltisti se oli vaikka varmasti väsytti!

Myös Lucas on usein sitä mieltä että aamu on alkanut liian aikaisin...

No mutta, ennenkuin se herää alan katselemaan josko raaskisin tilata vaatteita itselleni! Naputtelen netin ostoskoreja aina täyteen kaikenlaista ja sitten karsin sieltä pikkuhiljaa huomaamattani kaiken pois kun "en mä oikeasti tätäkään tarvitse". Mulla olis kaapissa jos jonkinlaista hepenettä mutta oon turvonnut tänä vuonna niin ettei ne näytä kovin kivoilta päällä! Ehkä me lähdetään lenkille jahka Lucas herää... Liikunnan riemusta (siis mistä...) joku toinen kerta, adioos :) !

Lucas 10 kuukautta!

• Useimmat lapset osaavat nyt ryömiä tai kontata nopeasti. V !
• Tasapaino kehittyy huimaa vauhtia, ja jotkut lapset saattavat jo osata kävellä tuen, esimerkiksi työnnettävän kärryn, avulla. V
• Seisomaan nouseminen on lapselle helpompaa kuin takaisiin istumaan laskeutuminen. ?
• Kiipeäminen esimerkiksi matalien tuolien päälle tai rappusille alkaa kiinnostaa. X
• Kaatumiset ja muksahtelut kuuluvat siis asiaan ja lapsen kokeilut vaativat vanhemmilta suurta tarkkaavaisuutta — ja nopeaa reaktiokykyä! V
• Liikkuvainen ja utelias lapsi ei ehkä enää ole syömis- ja vaipanvaihtotilanteissa aivan yhä yhteistyöhaluinen kuin ennen. V

Ellei Lucas ole konttaamassa ympäri kämppää, se on nousemassa joka paikkaan seisomaan tai kiertämässä kävellen olkkarin pöytää ympäri siitä tukea pitäen. Ilman tukea ei suju vielä kumpikaan, seisominen tai käveleminen (onneksi), mutta se osaa chillisti nojailla ylävartalollaan pöytään tai sohvaan niin että kädet ovat vapaina muihin aktiviteetteihin. Jokin aika sitten se oppi taputtamaan, eikä meinaa enää malttaa oikein vilkuttaa ihmisille vaan alkaa sen sijaan esittelemään taputustaitojansa. Se myös kuljettaa kaikkea suussaan ympäriinsä ja näyttää ihan koiralta....

Lucas tykkää perusjutuista - juttelemisesta, musiikista, peileistä, lisäksi myös se asioiden terrorisointi ja uutena ihanuutena laatikoiden availu ja tyhjennys on lähellä sen sydäntä! Kaikista parasta on kuitenkin kirjojen lukeminen (varsinkin Puppe saa kiukun hetkessä katoamaan). Puisella helistimellä on ihana hakata ihan kaikkea, esimerkiks lattiaa, pöytää, pesukoneen rumpua, mahdollisimman voimalla tietysti ja mieluiten silloin kun joku nukkuu. Draamailu on nykyään ehkä suurempaa kuin ennen, varsinkin jos jännittää. Ilmeily ei ole vähentynyt, pikemminkin lisääntynyt!

Nukkuminen on ehkä vähän vähentynyt, mutta tadaa - meillä nukutaan heräämättä aamuun asti! Viikon verran Lucas on mennyt nukkumaan yhdeksän maissa ja herännyt sitten 6.30-7.30 välillä, eikä ole edes heti alkanut vaatimaan ruokaa vaan on höpötellyt tyytyväisenä norsunsa kanssa ja heitellyt tavaroita niin pitkään kunnes joku on jaksanut nousta (joka välillä on kestänyt jopa puoli tuntia, hups...).

Pituutta löytyy 71,5 cm joka on 1,5 cm enemmän kuin kuukausi sitten. Muista mitoista ei taaskaan tietoa! Kahdeksas hammas ilmestyi viime viikolla. Lucas on yhä vain edelleen maailman ihanin beibi eikä mami oikein käsitä että enää kaksi kuukautta ja beibi on jo VUODEN vanha! Iiks ♥ !

Lucas 9 kuukautta!

• Vartalon hallinta kehittyy, ja useimmat lapset pystyvät jo istumaan melko vakaasti tuetta. Jos tasapaino pettää, osaavat he ottaa tukea käsillään. V
• Moni lapsi osaa jo ryömiä, konttaamistakin jo kokeillaan ja joskus jopa onnistutaan. V
• Seisominen tukea vasten onnistuu jo monelta. V
• Myös etu- ja keskisormen pinsettiote alkaa olla useimmilla hallussa. V
• Lapsi ymmärtää jo, että esineet tai ihmiset eivät lakkaa olemasta silloin, kun niitä ei voi nähdä. V
• Lähes kaikki lapset tunnistavat oman nimensä ja reagoivat sen kuullessaan. V

Lucas on oppinut kuukaudessa ihan valtavan kasan uusia taitoja! Se oppi sitten pitkän aikaa hytkyteltyään sen konttaamisen, eikä ryömi enää ollenkaan vaan kulkee nelinkontin salamana paikasta toiseen. Viime viikolla se oppi nousemaan itse istumaan ja laskeutumaan takaisin, ja osaakin nyt istua ihan ilman tukea niin ettei jonkun tarvitse olla kokoajan vieressä ottamassa kiinni jos se kippaa. Ei istutettu sitä oikeastaan ollenkaan (paitsi syöttötuolissa), jotta se saisi itse rauhassa oppia sen ilman että selkäranka vääntyy vängäksi.

Lisäksi tällä viikolla se oppi nousemaan itse myös seisomaan tukea vasten! Siis kahdelle jalalle ja jostain kiinni pitäen, ja nyt se reenaiskin sitä nousemista ja laskeutumista mielellään ihan kokoajan. Se myös kävelee jos joku pitää sen käsistä kiinni. Se osaa myös vilkuttaa jos joku tulee tai lähtee, isille tosin vilkutetaan yleensä oikein kahdella kädellä, muille yksi on riittävä. Pinsettiote on jopa vähän liian hyvä, se löytää ja nappaa jokaikisen miniroskan lattialta ja laittaa suuhun!

Rytmissä ei ole kuukaudessa tapahtunut muutoksia, paitsi nyt viime päivinä Lucas on aamupäivällä nukkunut noin kahden tunnin päikkärit ja ottanut myöhään iltapäivällä vielä toisetkin 0,5-1,5 tunnin unet jonka vuoksi se on mennyt sitten yöunille "vasta" yhdeksältä. Lisäksi iltapalan pelkkä hedelmäsose on vaihtunut puuroon, koska testasin kiukkuaisko se edelleen siitä mutta ongelmia ei enää ilmennytkään! Nukkuminen on lisääntynyt varmasti siitä syystä, että se opettelee noita uusia juttuja niin hirveällä vauhdilla, öisinkin kun se nukkuu aina 10-12 tuntia.

Mittoja ei taas ole kuin pituus, meillä ei ole vaakaa! Kaksi viikkoa sitten se painoi jotain 7,8 kiloa, tänään mitattu pituus on about 70 cm, joka on kuukauden takaisesta kasvanut kahdella sentillä. Hampaita sillä on jo seitsemän! Niiden harjaus on nykyään saanut uusia haasteita, koska Lucas puree heti harjan suuhunsa saatuaan sen hampaidensa väliin eikä meinaa päästää irti.

Oon nyt siirtänyt meidän puulaatikon keittiöön, niin ettei Lucas voi enää järsiä sitä. Takan edessä on tylsä, ruskea, paksu pahvieste jota se ei edes enää noteeraa. Sen omat kirjat on olkkarin pöydän alatasolla, josta se levittää ne alas noin tuhat kertaa päivässä. Kenkäteline on edelleen lemppari, nekin on ihana levittää lattialle. Meidän keinuva sitterikin on viety kellariin, joten se ei voi heiluttaa sitäkään niin että se kolahtelee päähän. Johdotkin on piilossa eikä Lucas osaa vielä avata laatikoita, joten sen terrorisointiyritykset on aika harmittomia! Ehkä eniten se tykkää nykyään harjoitella jonkun kanssa niitä uusia oppimiaan asioita. Ja ilmeillä!

En taas viitsi toistaa itseäni, joten sanon vain että maailman ihanin ja hulvattomin pieni poika joka tuo mielettömästi paitsi rakkautta, myös huumoria jokaiseen päivään ♥ !

Kuulumisia, endlich!

MINÄ korjasin internetin! Mun läppäriä ei saa vaihdettua saksan kielelle (tai saa, mutta ainut mitä se vaihtaa on tuolta kalenterista nuo päivät ja kuukaudet, muut säilyy suomeks) enkä todellakaan osaa saksantaa kamalaa tietokonesanastoa, muutenhan Stefan olis osannu korjata sen helposti mutta nyt mä jouduin ränkkäämään jotain suojausasetuksia ja koodeja (ei kannata kysyä mitä). Oon ihan urpo tollasissa jutuissa, mut pääasia että toimii, ei kai sen niin väliä miten se onnistui! Okei, korjasin sen jo heti tota viime postausta seuraavana päivänä, mutta koska olin jo ilmottanut täällä ettei mitään tarvii odotella niin jätin sitten tän läppärin rauhaan (kun on tottunut Stefanin huippukoneeseen niin tää tuntuu niiiin hitaalta) ja keskityin tärkeämpiin asioihin!

Lucaksesta on tullut kauhea linssilude, se aina ryömii hullulla vauhdilla kameraa päin kun yritän ottaa siitä kuvan!

Kuten siihen kiekkoon! Aurinkoon! Sadepäiviin! Siivoukseen! Ostoksiin! Ja lisäksi tietysti niihin vähän tylsempien, mutta välttämättömien asioiden hoitoon. Tai no, yhtä ei kyllä voi tylsäksi sanoa ja sen avulla saadaankin Lucakselle passi ja tadaaaa - reilun kuukauden päästä sinisiivet kuljettaa meidät Suomen maalle! Löydettiin huippuhalvat lennot ja Suomessa viihdytään reilu viikko, 20.-29.6. Halusin tosiaan ajoittaa sen just tolle juhannukselle, koska Stefan on aina hehkuttanut sitä yötöntä yötä joten saapahan kokea nyt sitten ihan livenä. :D Itse en oikein muista kun oon ollut kaikki viime Suomijuhannukset semmosessa muutaman päivän ikuisuushipassa Himosfestareilla...

Lucas ryömii olkkarista usein katsomaan mitä joku touhuaa keittiössä/makkarissa/vessassa, eilen aamulla olin kahvinkeitossa ja aurinko taittoi keittiön ikkunasta noinkin hauskan valosuikaleen josta oli kiva yrittää ohi sokaistumatta!

Tiistaina alkoi vihdoin se vauvauinti ja voi kuinka ihanaa se oli! :') Lucas rakastaa vettä ja oli isosta altaasta niin innoissaan että muita mamoja nauratti kun se vaan hihkua kiljui kokoajan. Ei taidettu ehtiä olemaan vedessä kun parikymmentä minuuttia kun meni aikaa kaikkiin alkuhöpötyksiin, mutta seuraavilla kerroilla se on aina 45 minuuttia. Beibejä oli myös niin paljon että vetäjä jakoikin meidät ens viikosta lähtien kahteen ryhmään ja me otettiin tietysti mieluummin myöhempi, eli kello 9:15 sijaan me päästään aloittamaan vasta kympiltä, ihanaa. Vaikka Lucas nukkuukin yleensä maksimissaan puoli kasiin on silti kivempi aloittaa aamut ihan rauhassa, Fieberbrunniinkin kun on tästä meiltä kuitenkin 20 kilsaa.

Vauvauinnista ei nyt ole yhtään kuvaa (oli vähän hoppu), mutta teemaan sopiva meidän viereinen maauimala eilisessä ilta-auringossa. :D

Ollaan myös saatu heittää hyvästit ihanan rauhallisille ja hyväunisille öille, koska Lucaksen mielestä kello kolme on välillä mielettömän hyvä aika opetella konttaamista ja sen jälkeen huutamista kun reenit ei taidakaan sujua toivotulla tavalla! Onneks viime yö kesti taas tauottomat yhdeksän tuntia josta johtuen oonkin taas kuin uudestisyntynyt enkä jaksa istua tässä kun tää aina jumittaa ja tulee eilinen Lemmen viemääkin, ciaoo :*

Ja paaaljon terkkuja myös maailman söpöimmältä (ja varmasti äänekkäimmältä) pieneltä sähköpäältä !

Touhuiluja.

Hiphei, kesä vaihtui toissapäivänä yhdessä yössä kalsean kylmään sateeseen, joten me viihdyttiin pari päivää ihan neljän seinän sisällä. Tänään lämpö sitten taas palasi ja ens viikolla pitäis olla taas päälle kahtakymppiä. Jawohl, ehkä mä voin jo vihdoin ja viimein kantaa nuo talvitakit ja -kengät ensi talvea odottamaan kun ei niitä ole kukaan pitkään aikaan edes enää käyttänyt, mäkin oon jo hyvän tovin sipsutellut ballerinoissa ja kohta voikin jo jättää leggaritkin mekon alta pois! No okei, siihen menee kyllä vielä hetki ellei tahdo keuhkokuumetta.

 Ei huolta, sillä oli kyllä hattukin! Ja mistä saa kunnollisia lasten aurinkolaseja eikä tommosia pilipalibrillejä?!

Sadepäivien ansiosta sain jopa jotain aikaiseksikin - vaihdoin vihdoin makkarissa järjestystä ja keksin fiksun paikan sille häkkisängylle (kyllä, minä yksin, Stefan kun oli eilen duunissa vaivaset 15 tuntia). Tai no, fiksun ja fiksun, mutta kun meidän makkari on oikeasti ihan minimaalinen ja tavarat jotenkin ihan dorkia (sänkykin syö siitä vähästä pinta-alasta jo neljä neliötä) niin ei sille nyt löytynyt mitään parempaakaan paikkaa. En millään tahtois luopua tosta Lucaksen ihanasta kehtosängystä koska se on niin kovin kauniskin, joten jätän sen nyt vielä makkariin. Ei sitä siis todellakaan myydä mutta ehkä se vois kuitenkin varastoitua siihen asti kunnes sille tulee mahdollisesti taas uusi käyttäjä.

Nuinpäin! Lucas nukkui vielä viime yön stubenwagenissaan, mutta tänään aattelin kokeilla pinnistä! Aloitin siis jo eilen tyhjentämään sitä mutta motivaatio katos ja jatkoin tänään, koska siellä oli tosiaan kaikki Lucaksen pieneks käyneet vaatteet ja niitä oli paljon... Sain ne järjesteltyäkin vihdoin kolmeen kasaan, Caritasille (vähän niinkuin UFF) menevät, kirpparille menevät ja sitten tietysti ne tärkeimmät eli meille jäävät! Mulla on ihania suosikkeja joista ei vaan pysty luopumaan mutta ne oli kaikki jotain 50-56-kokoa (ja tietty unisex), sitä suuremmat menee kyllä kaikki pois. Paitsi muutama, mutta oikeasti pois menevien kasa oli kyllä paljon isompi, mä en ole mikään hamstraaja! :D

 Vanha sänky vs. uusi sänky, saa nähdä kuinka käy!

Mitähän vielä, käytiin kukkakaupoilla tällä viikolla kun Stefan on nyt sitten innostunut tällä kertaa bonsaipuista ja on repinyt pihalta ja metsistä ja ties mistä ehdokkaita joista aikoo kasvattaa semmosia. En tiedä kuinka kauan tää innostus kestää, koska niiden kasvamiseen menee vuosia. :D Tosin se on edelleen yhtä innoissaan kaktuksistaan vaikka ei nekään sen nopeammin kasva joten saa nähdä. Enivei, mentiin sinne rehukaupoille oikeasti hakemaan jotain Lucakselle - istutettiin sille takapihalle kirsikkapuu! :) Nyt kun on lähes sataprosenttisen varmaa että tässä pysytään (ei tässä asunnossa, mutta samassa talossa), niin voitiin vihdoin tehdä sekin. Ja nojoo eipä sitä talvella paljoa puita istutellakaan.

 

 Kovin on kaunis, vähän saattaa tuota aikaa vierähtää ennenkuin saadaan omia kirsikoita napaan... :D Aita alkaa jo vähän vihertää, kesäisin se on niin tiheä ettei läpi näe.

Mulla oli vielä jotain muitakin uutuuksia mutta ylläri kun en muista mut ei se mitään, Lucas herääkin kohta joten alan laittelemaan sille ruokaa. Se söi lounaaks jotain kalaskeidaa ja yök miltä sen henki hais vielä tunti sen jälkeenkin, harmi kun vauvojen hampaita ei voi pestä hammastahnalla. :D Niin just, HAMPAITA! Me ei käydä enää pesemässä hammasta, vaan niitä on kaksi ja ne on jättimäiset! Ja nyt ciaoo :*

Jotain uutta.

Lucas kävi tuttuun tapaansa kympiltä nukkumaan ja Stefan on kaverinsa kanssa bissellä. Telkkarista ei tullut yhtään mitään, joten katsoin netistä taas Matkaoppaita (se on mun uusin lemppari mut mulla on enää viikko katsomisaikaa jäljellä voiei!) ja apua en kestä miten jotkut ihmiset voi olla niin aivotornadoja. Suokaa mulle anteeks kun päivittelen kyseistä ohjelmaa näin pari vuotta jäljessä, mut en oo koskaan aiemmin kattonut sitä. Selvis sekin minkä takia Teuvo Hakkaraisen tyyliset sankarit on päässeet eduskuntaan, no, jos ihmiset äänestää niissäkin vaaleissa samoilla periaatteilla kun yhdet Turkissa asuvat eläkeläiset kunnallisvaaleissa niin ei ole mikään ihme. "Kunhan nyt jotain äänestin" sekä "ihan nimen perusteella valitsin" oli musta mitä mahtavimmat perustelut.

 Lucaskin pohtii.

Mutta asiaan! Lucaksella on HAMMAS! Kääk! Ei se taida vielä olla ihan läpi, mutta se on niin terävä että mua sattuu kun se järsii mun kättä. Se oli yks ilta tosi itkuinen, kesti kaksi tuntia saada se nukkumaan (normaalisti se siis nukahtaa heti syötyään) ja Stefan sanoikin että tän on nyt pakko johtua niistä hampaista koska sillä oli muuten asiat ihan kohdallaan ja sanoin vaan et joojoo, niin ollaan luultu monesti aiemminkin. Mutta eilen se sitten oli ilmestynyt! Illalla se vielä heräs kaksi tuntia nukuttuaan, itki lohduttomasti hetken ja nukahti sitten taas uudestaan ja nukkui aamuun asti. Siinä toista sylitellessäni mietin jo kauhulla kuinka se heräilee koko yön vartin välein itkemään mutta ei (kaikki kunnioitus ja syvä kumarrus koliikkivauvojen vanhemmille, mulle riitti kauhuks jo kun mietin moista mahdollisuutta).

Toinen uutuus on se että Lucas on alkanut nukkumaan kyljellään? Erikoinen tyyppi, mutta nukkukoon miten tahtoo. En tosiaan tiedä nukkuuko se koko yön tai päikkärit kyljellään vai ei kun en siinä vieressä vahtaa ja herätessään se on kääntynyt jo takaisin selälleen. Paitsi aamuisin, jolloin sängyssä norsunsa kanssa hihitellessään se on ehtinyt yleensä kääntyä jo mahallensa ja läpsii sängyn reunoja kun mä nousen ja aloitetaan uusi päivä. Yhyy, musta on kurjaa että meidän pitää kohta jo luopua meidän ihanasta kehtosängystä ja siirtyä pinnasänkyyn, koska pian Lucas ei mahdu enää nukkumaan tuossa. Se on niin kovin ihana, pitää varmaan jo alkaa miettimään jotain vielä ihanempia tapoja millä naamioida alkuun katala pinniskin samanlaiseks pesäks kun tuo että tottuminen olis helpompi.

 Ilopilleri Tikruineen.

Eikö mulla muita uutuuksia ollukaan! Ups, no nyt tää mama menee sit sänkyyn odottelemaan kumpi tulee ensin, uni vai Stefan, ciaooo :*

Soseterkkuja.

Lieropäämieheni on varastanut kameran duuniin mukaan jotta saa kuvata työvaiheet sen majakasta. Kyllä, hän rakentaa nyt en tiedä monettako päivää suklaamajakkaa kalabuffetin koristeeksi ja on hupiloinu siihen jo yli 20 kiloa suklaata. Anyway, mun kameran laturi on hävinnyt mystisesti jonnekin, oon etsinyt sitä jo useamman kerran tästä meidän pienestä kodosta mutta ei näy ja luulin että Stefanin toinen kamera on rikki mutta tänään se mulle kertoi että se toimii vallan hyvin (toisinkun mun siskoraukan kamera joka oli myös rikki puoli vuotta kunnes korjasin sen ... vaihdoin patterit).

Syy miksi tänään siis kaipasin kameraa oli se että maistettiin ekakertaa porkkanaa ja voi mitä hulvattomia ilmeitä Lucakselta ensin tuli :D ! Maisteltiin viime viikko sitä perunaa ja kuten todettua eihän se nyt maistu millekään, varsinkaan verrattuna porkkanaan. Porkkana on paljon kivemman väristäkin! Lucas on hauska kun se oppi heti sen syömisen jujun - kun avaa suun niin saa nannaa eikä sen tarvi kun nähdä lusikan nousevan lautasesta (MUUMI-lautasesta ♥) niin heti aukee suu. :D Soseutin tota porkkanaa kerralla vähän enemmän niin ei tarvii tälläviikolla enää tehdä muuta kun naputella sitä jääpaloina pois pakkasesta ja jos perunan kanssa sotkis sitä joku kerta.

Joo, soseutin myös kukkakaalia pakkaseen odottamaan parempia aikoja (koska ostin sen alunperin mun dippejä varten mutta unohdin sen sitten ja aattelin et en tahdo syödä sitä ennenkun se menee huonoks) koska ostettiin uusi kone keittiöön, ihana Philipsin lahja maailmalle, ja voisin käyttää sitä kokoajan ja kaikkeen. :D Kerron siitä myöhemmin sitten jahka saan loputkin ostokseni kotiutumaan ja eritoten jahka saan mun ystävänpäivälahjani Stefanilta! Mä melkein tiedän mitä se on mulle ostanut mutta en ole ihan varma. :D Sille mulla on myös jotain ihanaa mut en voi kertoa sitä vielä (se tahtoo aina et saksannan näitä mun juttuja sille), katotaan torstaina, toivon että se saapuu siihen mennessä!

Huijasin Lucasta hymyilemään kuvaa otettaessa (kameraan katsominen ei ihan vielä onnistunut).

Tänään Lucas nukkui jopa kolmen tunnin päikkärit, unbelievable! Nyt toivon jospa se jaksais kuitenkin valvoa ainakin sinne kybään asti vaikkei otettukaan enää miniunia tossa illemmalla, kohta alkaa varmaan kiukuttaa. Siispä jätän tän nyt tähän ja jään Lucaksen viihdytyksen ohessa ihastelemaan telkkarista taas vanhoja sataan kertaan nähtyjä, mutta aina yhtä ihania (mutta dubattuja..) Sinkkuelämiä ja ihanaa lyhyttukkaista Aidenia ciaooo :*

Arkeenpaluu.

Viikonloppu meni vieraista toipuillessa ja sit Stefanilla olikin heti vapaata, joten me vaan nautittiin kaikki kolme yhdessä stressittömyydestä ja toisistamme. On aivan mahtavan upean ihanaa (olikohan tarpeeks monta positiivista sanaa?) saada vieraita Suomesta, mutta huomasin sen jo pari vuotta sitten Stubaissa että se kestitseminen ottaa kunnon päälle. :D Vaikka ne asuukin omillansa, miettii niitä about taukoomatta ja yrittää keksiä ohjelmaa, tosin noi osas kyllä keksiä sitä itse itsellensä tosi hyvin, mut Lucaksen rytmit meni kyllä silti ihan sekasin. :D

Se on kyllä mennyt muutenkin ihan sekasin, terveisin se hemmoteltu mama jota ei ole pitkään aikaan herätetty yöllä - no nyt on! Nyt on kolme moista yötä takana ja okei, se herää ainoastaan kerran yössä mutta kun se ei sitten meinaa malttaa enää nukahtaa! :D Kivaa toki ettei se itke, mutta ei se pelkkä hengailukaan siihen aikaan oikeen oo se mun juttu... Varsinkin kun ei voi puhua tai laulaa mitään ettei se herää entistä enempää niin onhan se vähän tylsää. :D Täytyy nyt kattoa jatkuuko tää vai häviääkö taas niinku aiemmin, saattaahan se olla että pelkkä maman maitu alkaa olla liian vähän, alotellaan jokatapauksessa kohtapuoliin maistelemaan soseita hihihii. Päivisin sen syöminen on edelleen samassa rytmissä joten en nyt ole ainakaan vielä kovin huolissani tosta yöheräämisestä, varsinkin kun se on tosiaan yksikkö. Ehkä se tekee hampaita. :)

Mamalla on vielä paljon touhuttavaa ja ihanan iloinen ilopilleri heräs joten nyt seuraa pelkästään muutama kuva edellispäiviltä:

Katja lähetti Lucakselle ihanan pipon ♥ ! Meillä on samasta langasta tehdyt takki ja semmonen pussukka, mut siihen toi tyyppi ei kyllä enää mahdu. :D

Suomen tuliaisia: ekana jotkut komeet gamssitossut, sitten Annikan tekemät ihanan turkoosit (toi kuva vääristää vähän sitä väriä, ne on siis semmoset ihan turkoosit) villikset, minun mummon tekemät hulvattomat hapsuvillikset sekä Lunan vanhat helistinsukat, noissa kukissa on kulkuset haha. :D

Käytiin Kitzbühelissä, lapsenihan ei kuolaa. :D Meillä oli samistossut Lucaksen kanssa! Ja nyt tässä samalla ciao ->

Hyvää yötä piltit...

Hilfeee, Lucas on hemmotellut mut ihan pilalle! Ihmettelin kun se nukahti eilen illalla vasta kahdeltatoista ja herätti mut tänään JO ennen kahdeksaa. Haloo, se nukkui taas melkein kahdeksan tuntia putkeen josta monet tän ikäisen vanhemmat hyppis riemusta katon läpi! Mutta koska Lucas ei tämän jälkeen enää tahtonutkaan uinua, meinas mua alkaa kiristämään, kunnes taas päässäni kuului se haloo-ääni. Lapseni erottaa päivän yöstä ja nukkuu öisin niinkun jokaisen ihmisolennon kuuluiskin! Sitten on niitä tapauksia jotka nukkuu edelleen 2-3 tunnin pätkiä. Ajattelin että meilläkin nukutaan läpi yön aikasintaan ehkä joskus puolivuotiaina, sikspä tämmöset hairahdukset on niin kummallisia kun huumaannuin siitä että se nukkuu jo nyt niin hyvin (kuukauden päästä tilanne voi olla taas ihan eri).

Tänään se nukkui sitten aamupäivällä 20 minuuttia, iltapäivällä toiset ja sitten vielä myöhemmin puoli tuntia. Olin varma että me ei taas illalla muuta tehdä kuin itketä kuten aina kun se on tosi väsynyt eikä osaa nukahtaa (mä en tosin vielä oo sortunu kertaakaan itkemään, varmaan jos se sen kahden tunnin huutorajan ylittäis niin alkais paukkua). Laitoin itelleni kaks kaljaa kylmään normaalin yhden sijaan (alkoholitonta siis, juon yhden joka ilta, mulla on sitä korillinen keittiössä :D, auttaa maidontuloa ja maistuu hyvälle) ja nakersin jopa Stefanin leivontasuklaita endorfiinin toivossa koska olin varma että tonight's gonna be a long long night.

Mutta ei ! Lucas on nukkunu jo tunnin ! Ilman suurempia kiukkuja, se tais sammua vahingossa. :D Aattelin että herätän sen vielä syömään, kävi miten kävi, ja sitten se saakin uinua niin pitkään kun tahtoo. En tahdo että se luulee että nyt on yö ja se sen pisin 7-9 tunnin unipätkä menossa jonka jälkeen ei välttämättä tarviikaan enää nukkua, vaan tahdon että se kuvittelee nin vasta syötyään. :D On hankalaa tietää nuin pienen ihmisen ajatuksenjuoksua (välillä tuntuu ettei ne ainakaan kovin vauhdilla juokse) ja erityisen hankala yrittää syöttää omia hienoja kuvitelmiaan toiselle.

Maanantaisin lempparikanavalta Sixxiltä tulee Mädelsabend, ensin jakso ekakauden Greyn anatomiaa ahh (joka tosin tulee joka ilta, ihana kattoa näitä kaikkia ikivanhoja hulvattomuuksia) ja sitten neljä jaksoa Sinkkuelämää ahhh. Näiden jälkeen tulee vielä Gossip Girliä mut siitä oon kattonu vuosikausia sitten pelkän ykköskauden ja noi on jotain uusimpia joten nou tänks. Mutta siis pointtina oli että koska rakas Lucas on noin ikimaan ihanin (kuten aina tietysti ♥) niin mama sanoo ciao ciao ja alkaa nauttia kuorsauksesta, Sinkuista ja bissestä !