Missä on ne illat joina meri on musta

Tirolissa (kuten käsittääkseni koko maassa) on ollut kesäkuun lopusta asti kuuma. Ei vähän lämmin, vaan Afrikan ilmastoon verrattavissa oleva järjetön helle. Suomen hellerajalle, 25 asteeseen, laskeudutaan öisin ja se tuntuu hurjan viileältä - onhan se kymmenen astetta vähemmän kuin päivisin varjossa, saati auringossa.

Pahimmillaan Innsbruckissa on mitattu 38,2 astetta. Jokaisen kuuman päivän aikana, litroittain hikeä valuessani, koitan vain ajatella että ainakin olen sentään koko kesän vain lomalla! Tai siis, älkää ylirasittuneet kotiäidit vetäkö herneitä nenuun, tarkoitan siis että en ole oikeissa töissä. Siinä kun on vissi ero vietätkö päivää työvaatteet päällä ilmastoimattomissa sisätiloissa vai bikinit päällä järvessä lilluen nauravia lapsia uimarenkaalla ajeluttaen.

Jos olisin kesäihminen ja halunnut elää maassa jossa on aina lämmin, olisin loogisesti sellaiseen muuttanut! Mutta mä muutin Keski-Eurooppaan, mukavan viileille Alpeille! Je-bouu! Näin kuukauden jatkuvan tappohelteen jälkeen alkaa hiljalleen huumori loppua ja olisin varmasti muuttanut lämpöpakolaiseksi Suomeen ellei nämä helleputket aina välillä hellittäisi ja olisi edes yhden päivän viileämpää.

Täällä päin siis pitkään jatkuvat helteet päättyvät lähes poikkeuksetta aina myrskyyn - huisin hieno ukkoskuuro ja edes yksi päivä jolloin ei tarvitse kastella kukkia ja uusia nurmikoita. Kuten sunnuntaina! Iltapäivällä lämpötila oli vielä yli kolmessakymmenessä, sitten alkoi yllättäen sataa ja pienen hetken jälkeen näytti tältä:

Mieletön raekuuro! Jossain oli tullut jopa golfpallon kokoisia, meillä onneksi vähän pienempiä. Puolet kukista tuhoutui mutta auto onneksi säilyi täysin vaurioitta!

Lucaksella taitaa äitinsä kylmien pohjolageenien sijaan olla enemmän keskieurooppalaisia geenejä, hän kun totesi raekakkuja noin viisi minuuttia tehtyämme "Hrrr, on kylmä, mennään sisälle". Olisikin! On tämä ollut ihana kesä kaikinpuolin näiden tolvanoiden kanssa mutta silti voi talvi, odotan sinua niiiin! Miellyttävää kesän jatkoa muuallekin päin Eurooppaa, oli lämmin tai kylmä!

Erään syliriippuvaisen tarina

Joku on ehkä ihmetellyt miksi ennen kitisin siitä, että jouduin kantamaan vauvaani jatkuvasti. Sellaisiahan vauvat ovat - niillehän kuuluu antaa läheisyyttä, he tarvitsevat usein syliä ja lämpöä, se luo turvaa ja hyvää oloa!

Kyllä, totta joka sana. Mutta kun kannat sitä ihanaa pienokaista lähes kahden kuukauden ajan jokaikinen päivä (eli noin kuudenkymmenen päivän ajan) siitä asti kun se aamulla herää aina sinne asti että se illalla menee nukkumaan (eli noin kaksitoista tuntia päivässä, poislukien imetykset), ei se enää tuotakaan kovin hyvää mieltä.

Kuvituksena tälläkertaa Florian asiaankuuluvasti milloin kenenkin sylissä (aikajärjestyksessä), tässä tasan 80 vuotta vanhempi isomummo!

Tämä kanniskelu ei siis ollut sellaista söpöstelyä että vauva otettiin aina välillä syliin sen kanssa hassutellen ja ilmeillen. Se ei ollut sellaista, jota esimerkiksi pienen Lucaksen kanssa aina tein - istuin sohvalla vauva polviin nojaten. Ei, se oli sellaista että sitä piti nimenomaan kantaa ympäriinsä. Jos istahti siihen sohvalle oli aivan sama millä keinoin sitä yritti viihdyttää, sen huudosta ymmärsi aina että nouse ylös ja kanna minua ympäri taloa, se on ainoa keino miten olen tyytyväinen.

Vessaan mennessä Florian piti ottaa mukaan, ja jos yritti laskea sen lattialle edes pariksi minuutiksi, kuului heti vaativa rääyntä. Jos yritti laskea sitä sänkyynsä siksi aikaa että saisi meidän sängyn pedattua - ei. Ruokaa tehdessä se saattoi ehkä viihtyä pöydällä sen ajan että sain sipulit leikattua, ehkä koska jossain vaiheessa se tajusi että ne kirvelevät sen silmiä. Raaka bataatti on muuten myös hankala pilkkoa yhdellä kädellä koska se on niin kova ja veri saattaa lentää, siihen hommaan sopisi paremmin kirves.

Onneksi mulla oli nuorempana oikea käsi muutaman viikon lastassa, jolloin opin tekemään kaikki perusasiat yhdellä kädellä. Nythän tilanne oli siinä mielessä parempi että mulla oli sentään juurikin se oikea, parempi käsi käytössä! Sen jälkeen kun Florian alkoi vihdoin viihtyä hetki hetkeltä enemmän esimerkiksi lattialla tai sitterissä, oli hurja huomata kuinka nopeasti ja helposti asiat hoituukaan kun niitä käsiä onkin kaksi. Monet asiathan pystyi onneksi siirtämään illalle, hetkelle jolloin se kävi nukkumaan, mutta esimerkiksi piilareiden laitto, hiusten kiinnittäminen, pukeminen ja muut vastaavat oli pakko tehdä tietysti jo päivällä. Meikkaaminen onnistui ja onnistuu edelleen hyvin aamuyhdeksän imetyksellä, sekin kun on mulle päivittäinen tarve.

Hermoja kiristi tosiaan myös se, että tämä samainen lapsikulta ärsytti kitinällään Stefania kovasti jonka vuoksi en halunnut tyrkätä sitä sen kanniskeltavaksi (sehän käy oikeissa töissä) ja se, että se ei nukkunut minkäänmallisia päiväunia. Niinä aikoinahan olisi voinut tehdä kaikkia tarpeellisia asioita, esimerkiksi pilkkoa niitä vihanneksia valmiiksi ruokaa varten. Mutta jotenkin sitä vain tottui kaikkeen - sen jälkeen kun huomasi että ei se vaan tosiaan viihdy muutakuin sylissä eikä nuku muutakuin öisin, homma oli ihan rutiinia. Ajattelin vain että voisihan asiat olla huonomminkin, voisihan se kukkua vaikka kaikki yötkin.

Ai ja vielä yksi bonus - Florianhan ei tämän syliriippuvuutensa vuoksi suostunut olemaan edes niissä vaunuissa, jotta olisimme Lucaksen kanssa saaneet edes ulkona ollessamme rauhan. Jos joku miettii että miksen kantanut sitä sisälläkin kantorepussa - yritin, useasti, aina vain uudestaan, mutta siinäkin se viihtyi ainoastaan ulkona eikä sielläkään kovin pitkään kerrallaan. Yleensä esimerkiks Lucaksen päiväkodista hakemiset menivät niin, että jo ennen puoliväliä lykin tyhjiä vaunuja ja kannoin Floriania.

Välillä joku meille kylään tullut ihmetteli miksei mulla ole sukkia jalassa, olihan kuitenkin keskitalvi! Siksi, koska varpailla oli hyvä nostella tavaroita lattialta, ilman että tarvitsi jatkuvasti kyykistellä sen sylilapsen kanssa. Paitsi haba, myös reisilihakset saivat hyvää treeniä ja olen huomannut että nykyäänkin laskeudun lattiatasoon yleensä kyykkyyn enkä vain venyttäydy esimerkiksi nostamaan jotain. Kun Florian hiljalleen alkoi viihtyä myös vaikkapa lattialla, saattoi Skypessä Suomisukulaisten kanssa jutellessa tulla heti kysymys - mitä, missäs Florian on kun ei ole sylissä?

Jos joku nyt edelleen miettii että no ei voinut olla noin kamalaa, olishan sillä voinut olla vaikka koliikki tai ainakaan se ei valvonut öitä tai blablabla, niin one word: ainoa, joka voi sanoa että älä valita, asiat vois olla huonomminkin, on mun mielestä koditon, kädetön, jalaton, kuuromykkäsokea neliraajahalvaantunut henkilö. Tällainen henkilö lienee ainoa, kelle tämän lauseen suon. Ne omat ongelmat on sillä hetkellä maailman suurimmat ongelmat, oli kyseessä sitten kiinni juuttunut hillopurkki tai vesisade. En mäkään tykkää siitä että jatkuvasti valitetaan ja usein tekiskin mieli vähätellä muiden aivan mitättömiltä tuntuvia ongelmia, mutta hei, ne saattaa olla sille just sillä hetkellä pahinta maailmassa.

Jos joku silti on sitä mieltä että tämäkin on ollut ihan mitätön ongelma niin lainatkaa jonkun parikuinen, 6-8-kiloinen, päiväunia nukkumaton vauva, yksi uhmaikäinen, minimoitu tukiverkosto ja 10-15 tunnin työpäiviä tekevä mies ja kanniskelkaa sitä vauvaa ihan koko päivä ympäriinsä, se noin kaksitoista tuntia päivässä riittänee. Ottakaa se mukaan vessaan, tehkää vähintään yksi lämmin ruoka per päivä, siivotkaa (vinkki: mieluiten alasti, imurointi nostattaa aika hyvän hien päälle), pesette vähintään kerran päivässä pyykkiä (tai ei se pesu, vaan se niiden levitys) ja elätte kaikkine päivän touhuinenne kuten tähänkin asti - yhden käden kanssa. Ja selviätte siitä järjissänne, edelleen onnellisen parisuhteen omaavana ja mitään tyhmyyksiä tekemättä.

Ehkä sitten ymmärrätte että aiemmin mainitsemani lause "Florianin kaltaista newbornia en toivo kenellekään jolla on jo yksi uhmainen kotona" on ainoastaan totta, ei mitenkään kurjasti ajateltu - ettäkö en pitäisi meidän pikku-Pupasta! Pidän, rakastan, tuhat kertaa maapallon ympäri, se on aivan ihana, mutta ne pari kuukautta olivat vain aika hurjat ja halusin kirjoittaa tämän itselleni muistiin, jotta sitten kun tuntuu ettei mikään taas onnistu, voin jälleen virkistää muistiani ja lukea tämän täältä! Nykyäänkin kun siitä on tullut aivan painajaismaisen huono yönukkuja, mietin vain että ainakin mulla on huomenna molemmat kädet käytössä päivällä ja ainakin se nukkuu päiväunia!

Ja tässä vihdoin käännekohta maaliskuussa: Florian ihkaensimmäistä kertaa ulkona ihan vain maassa, viihdykkeenään ainoastaan lehti, jonka kanssa hän oli enemmän kuin tyytyväinen. Elämä alkoi jälleen hymyillä!

Jokuhan on sitä mieltä että jos öisin joutuu jatkuvasti heräilemään, ei päivistäkään tule mitään - oliko lukijoiden joukossa tällaisia? Entäs onko kenelläkään sattunut kohdalle samanlaista sylissä roikkujaa? Meidän Facebookin vauvaryhmässä on mun lisäkseni 54 ihmistä, eikä heistä kenelläkään ollut vastaavaa enkä mä edes tiennyt että tällaisia vauvoja on olemassa! Onneksi se on todellakin nyt ohi ja meillä asustaa paitsi se hurmaava uhmainen, myös tämä iki-ihana, rakastettavan aurinkoinen pikkuinen! Tämän ansiosta ehkä ymmärrätte senkin paremmin miksei talvella postauksia herunut! Ihanaa viikonloppua kaikille :* !

Uhmaikäisen aakkoset

A: Antaa periksi

Kun hermot ovat melkein siinä katkeamispisteessä tai fyysiset voimat aivan lopussa (tapahtuu näin tukevana melko usein), älä silti luovuta. Lapsella on mieletön muisti - jos erehdyt sanomaan "no okei sitten", on ne kuin taikasanat jatkossa seuraaville vielä järkyttävämmille taisteluille.

B: Banaani

Kuvittele tähän yksi taaperosi lempihedelmistä, joka Lucaksella on banaani. Oli joskus, nykyään ainoastaan silloin tällöin, yleensä tällöin. Silloin, kun se on itse kertonut haluavansa aivan ehdottomasti, monta kertaa varmistettuna, juuri banaanin. Kun sitä alkaa kuoria, muuttuu mieli. Mutta ei hätää, se saattaa muuttua takaisin! Monesti. Koska kuluuhan siinä aikaakin noin kaksikymmentä sekuntia.

C: Celsiusasteet

Mitä väliä vaikka mittari näyttää vaivaista kymmentä lämpöastetta? Pelkät kumisaappaat on vallan sopiva asuvalinta, tai jos taaperolta kysyisi - se on ainoa asuvalinta. Ei kannata kysyä. Jos asteita sen sijaan on 35, on ihan okei himoita päällensä just sitä paksua krokotiilitakkia.

D: Doktor

"Lääkäri on niin tyhmään aikaan ettei uhmikselle ole hoitajaa. Ei se mitään, otan taaperon mukaan." EI, vaan vaihdat lekuriaikaa. Ei pelkästään omasi, vaan ihan kaikkien mielenterveyden vuoksi. Varsinkin jos tohtori sattuu olemaan sellainen kun minun on, aina vähintään tunnin myöhässä. Koskenee ihan kaikkia vähänkään tärkeämpiä tapaamisia.

E: EI

"En tahdo, eikä mun tarvitse
Olen kuningas, suuri kuningas
Kuningas E ja I
Täällä hallitsee kuningas EI"

Kuunnelkaa koko biisi. Ei mitään lisättävää.

F: Fahren, Auto

Stefan ehdottaa Lucakselle että lähdetään ajamaan autolla. Jokaikinen kerta se on väärä auto - jos kyseessä on herran oma potkuauto, tahtoisi se lähteä ajelemaan oikealla autolla. Jos taas ollaan lähdössä sillä oikealla autolla liikenteeseen, raivoaa se potkuautonsa perään.

G: Geschwister, sisarus

Niinpä, jännityksellä odotellaan mitä herra tuumaa pian syntyvästä pikkuveljestään. Se tykkää hirvittävästi vauvoista, mutta sitä, miten se reagoi siihen että hänen kotiinsa muuttaa ihan kokopäiväisesti vauva jota maminkin täytyy välillä hoivata, ei voi mitenkään tietää etukäteen.

H: Huumori

Ilman tätä ei uhmaikäisen kanssa yksinkertaisesti selviä. Tai kai joku selviää, mutta itse olen kokenut helpommaksi tietyissä tilanteissa nauraa esimerkiksi itkemisen sijaan, vaikka jälkimmäinen olisikin ollut ensimmäisenä mielessä.

I: Itsenäistymisvaihe

Se hienompi nimitys tälle ihanalle vaiheelle. Niin, eihän uhmaikäinen ilkeyttään tai huvikseen ole niin hmm... voimia vaativa, vaan taapero on vain ensi kertaa keksinyt jotain hurjaa - hänellähän on ihan ikioma tahto! Pistäähän sellainen pienen pään sekaisin.

J: Johdonmukaisuus

On ihan normaalia että mamilla voi olla hieman eri toimintatavat kuin mummolla, mutta esimerkiksi päivistä ne tavat eivät voi riippua. "Kyllä viikonloppuna voi syödä sohvalla" - niin no, mä en kyllä tunne yhtäkään kaksivuotiasta joka osaisi viikonpäivät. Ja auta armias kun se taapero tahtoo syödä siellä sohvalla sitten seuraavanakin iltana. Siinähän opetatte sitten kakaralle sen kalenterin.

K: Kiristys

Yksi kolmesta kultaisesta lastenkasvatussäännöstä! Käytän tätä tosin vähän pehmeämmin, tyylillä "Ai sä et syö, okei, mama syö sunkin ruuat", en suoraan kiristäen. Ainakaan kovin usein.

L: Lahjonta

Ja heti perään toinen! Tähänkin mulla on hieman nössömpi tapa - en suoranaisesti uskalla ihan lahjomalla lahjoa Lucasta, vaan ennemminkin ehdottelen: "Olikohan sisällä vielä niitä luumuja, mennääs katsomaan". Ehkä hyvinkin paljon hitaampaa kuin oikea lahjominen (esimerkiksi "Tule tänne niin saat karkkia"), mutta pitkällä aikavälillä varmasti parempi.

M: Minä

Uhmakohtauksen iskiessä ei taaperon päähän mahdu ketään muuta ihmistä kuin Hän Itse. On aivan sama mitä kukaan yrittää sanoa tai kuinka moni ihminen tuijottaa. Minä, minä, minä eikä kukaan muu!

N: Nää

Lucashan ei osaa sanoa vielä suomeksi ei, vaan käyttää pelkästään saksankielistä "nää"-ilmaisua, joka on tarttunut siltä myös mulle - entinen perustirolilainen naa on usein maminkin suussa nää, joka tosin ei kauheasti yllätä koska sitä sanaa tässä taloudessa ehdottomasti eniten kuulee.

O: Oikeus

Taaperon mielestä hänellä olisi oikeus hyvinkin moniin asioihin, joten tottakai harmitus iskee kun mitään ei saa tehdä. Sen hirvittävän harmituksen tullessa on mamin vain yritettävä rauhassa muistuttaa itselleen että uhmaikäisellä on oikeus omiin, uusiin tunteisiinsa.

P: Pukeminen

Tämä se vasta hauskaa hommaa onkin! Ja yllätyksellistä, ikinä et voi etukäteen tietää käykö se (melko) helposti vai aivan käsittämättömän huudon ja raivon siivittämänä. Se, kuinka mielellään taapero on ulkona mutta kuinka vaikeaa se pukeminen on, ovatkin melkoisessa ristiriidassa keskenään.

R: Rajat

Mä olen ehdottomasti sitä mieltä että rajat ovat rakkautta, eivät turhanpäiväistä nipoilua. Vaikka lapsosen pitääkin antaa rauhassa uhmata ja näyttää tunteensa, ei se silti tarkoita sitä ettäkö se saisi tehdä aivan mitä lystää, koska se luo vain lisää turvattomuutta pieneen päähän.

S: Syöminen

Ah, lisää hulvattomia ajanvietteitä! Kirjaimellisesti juuri niitä, ruokailuun kun saa erittäin helposti kulumaan hyvinkin paljon aikaa. Ihan sama vaikka taapero on itse osoittanut innokkaasti tahtovansa juuri kyseistä ruokaa, voi olla että kymmenen sekuntia myöhemmin se onkin täysin väärää. Harmi vaan että me ei olla mikään ravintola, meillä syödään sitä mitä on tarjolla.

T: Teletapit

Asia, joka saa täällä asuvan uhmaikäisen hetkessä hyvälle tuulelle tai tekemään jotain toivottua. Yritän silti välttää sen käyttöä viimeiseen asti, koska sekin on tietysti lahjomista. Välillä tulee kuitenkin tilanne (esimerkiksi kaatosateessa bussipysäkiltä kotiin tulevaa jättimäkeä ylöspäin lyllertäessä Lucaksen raivotessa ja aina takaisin alaspäin juostessa) että se on ainoa mahdollisuus selvitä moisesta tilanteesta järjissään. Tai elossa.

U: Uni

Nukkuminen saattaa välillä olla yhtä mielenkiintoista kuin se syöminen. Onneksi harvemmin, uhmaikäinen tuntuu tarvitsevan kauneusunensa jotta energiaa kiukkuamiseen riittää varmasti tarpeeksi. Sitä energiaahan saa myös ruoasta ja onkin ihan okei alkaa aamuviideltä huutamaan "MENNÄÄN ESSEN" (essen = syödä) kun uni ei enää maistukaan.

V: Voittajafiilis

Kun jaksaa selittää taaperolle juurta jaksain miksi jotain ei saa tehdä ja kieltää tätä noin kolmetuhatta kertaa jonka jälkeen tämä vihdoin uskoo ja tyytyy kohtaloonsa, on olo todellakin kuin voittajalla. Ainakin sen kaksi minuuttia, jolloin sama alkaa taas alusta.

Y: Ylireagointi

Sitä voisi melkein luulla että lapsella jyllää päässä vähintään saman verran hormoneja kuin raskaana olevalla naisella, sen verran rankasti sekin ylireagoi lähes jokaiseen asiaan. Eli tästä vois päätellä että mäkinhän voisin heittäytyä lattialle huutamaan käsillä ja jaloilla rytmiä paukuttaen? Vai?

Ä: Äiti

Tämän kaiken keskellä yritän vain muistaa jaksaa tolkuttaa itselleni että tämä on vain vaihe, vaihe joka kertoo siitä että äiti on hyvin rakas ja tärkeä, sellainen jolle uskaltaa olla sellainen kuin se pieni, uudesta ominaisuudesta sekaisin oleva pää käskee.

Ö: Överit

Mieluummin överit kuin vajarit - toinen mitä yritän muistuttaa itselleni. Jos uhmaikää, anteeksi, itsenäistymisvaihetta, ei kuuluisi, pitäisi huolestua. Eli meidän ei todellakaan tarvitse huolestua. Nyt vain odotellaan kuinka kauan tätä lystiä kestääkään.

Entäs siellä, te muut uhmaikäisten äidit, kenen kärsivällisyys on kasvanut siihen pisteeseen että se "lasken kymmeneen, ei auta, jatkan tuhanteen" toimii ja kuka laantuu taaperon tasolle kiukun iskiessä? Entäs te, joille on muuttanut uusi beibi juuri vanhemman uhmaiän aikaan, millaisia vastaanottoja uudet sisarukset ovat saaneet? Ja te, jotka vielä odottelette taaperonne uhmaikää: valmistautukaa kaikkeen ettekä silti ole valmiita! LET THE DRAMA BEGIN!

Kun isi lomailee

Stefan jäi lomalle muutama viikko sitten joka oli meistä kaikista tietysti ihanaa. Mä en ole koskaan ymmärtänyt niitä jotka eivät malta odottaa että mies taas palaa takaisin töihin, vaikka ihan vain viikonlopunkin jälkeen. On ymmärrettävää että kotiäidille se normaali arki on arki ilman miestä johon tottuu, mutta musta siinä on jotain outoa että sitten kun se mies on kotona, kyllästyy vaimoke ja laskee jo hetkiä milloin saakaan taas olla rauhassa. Perhe-elämää parhaimmillaan?

Okei, tämänhetkinen loma on kyllä toki eronnut hieman normaaleista lomista, koska Stefan viettää paljon aikaa raksalla ja mulla on jonkin verran omia juttuja - ei ehkä ehditä käymään toistemme hermoille ihan joka päivä ja sitä yhteistä laatuaikaa on lopulta aika vähän. Silti, en muista edellisiltä lomiltakaan saati vapailta sellaista ettäkö olisin toivonut että menis jo. Jos joku tunnistaa itsensä niin osaatko kertoa miksi näin?

Yksi asia joka mua kuitenkin vähän on tässä Stefanin lomassa ärsyttänyt on Lucas! Se on tähän asti ollut ihan mamin poika, tottakai isikin on ollut tärkeä mutta jos on tullut esimerkiksi kolhu niin ensimmäisenä on juostu mamin luokse. Ei enää. Mut on unohdettu enkä kelpaa mihinkään, en edes vastaanottamaan tavaroita joista herra tahtoo luopua. Papaaaaa, se on ainoa mikä tässä asunnossa kaikuu.

Kysyessäni Lucakselta tahtoisiko se tehdä jotain, on vastaus aikalailla aina Papaa, ei kyllä tai uusi suosikkisana nää. Jos päästän tämän papan samantien toisesta korvasta ulos ja yritän viedä Lucaksen esimerkiksi hammaspesulle, voisi sen huudosta kuvitella mun vähintään kiduttavan sitä. Huudon määrä ei riipu myöskään siitä, onko tekeminen mukavaa vai vähemmän mukavaa - jos yritän saada sitä lukemaan kirjaa mun kanssa, nousee kiukku aikalailla samoihin sfääreihin kuin vaikkapa vaippaa vaihdettaessa.

Jos Stefan ei ole paikalla niin mitään ongelmia ei ole (niitä normaaleja esiuhmaisen taaperon huolia lukuunottamatta). Meillä on kivaa yhdessä, mami saa tehdä kaiken haluamansa eikä papaa huudeta ollenkaan, paitsi korkeintaan päiväunille käydessä, nykyään ei oikeastaan enää silloinkaan. Ero on aivan valtava verrattuna siihen millainen Lucas on silloin kun isi on kotona. On toki ollut ihana taas jälleen kerran huomata kuinka mielellään pojat yhdessä touhuaa mutta hei, rajansa kaikella! Eihän nyt voi mamia tollain unohtaa!

Stefanin loma alkaa siis olla lopuillaan joka surettaa tietysti meitä kaikkia. Vaikka mua tuo Lucaksen maminirsoilu vähän onkin ärsyttänyt, on tämä ollut mullekin aikamoista lomailua! Onneks se on kuitenkin ollut tosiaan ihan normaali silloin kun isi ei ole ollut kotona, muuten mua huolettais kyllä aikalailla ensi viikon Suomen reissu!

Täytyy myös toivoa että Lucas neutralisoituisi arjen taas alkaessa eikä olisi enää ihan niin riippuvainen isistä. Onko kenenkään muun taaperot osoittanut samanlaisia piirteitä, jompaakumpaa vanhempaa kohtaan? Ei kai tämä ikuisesti kestä, onhan tämä vain lomasairaus, jooko!

Nolot luomuilijapellet

Mua on tässä ns. pakollisen olympiablogitauon aikana ärsyttänyt tai kummastuttanut tosi moni asia, mutta valitettavasti en ole niitä ajanpuutteen takia saanut tänne purettua! Tein eilen päivälliseks kasvispihvejä ja lohkoperunoita, tai no, oikeastaan niistä tuli ranskalaisia kun pilkoin perunat niin pieniksi. Siinä niitä pilkkoessani olin onnellinen siitä että ne olivat luomuperunoita - sain hyvillä mielin jättää niihin kuoret, koska niissä ei ole mitään kamalia myrkkyjä.

Samaan aikaan mieleeni hyppäsi myös se yksi ihmetyksen aihe - miksi luomuruoka, tai oikeastaan sen suosijat, saa niin monissa ihmisissä käsittämättömän ärsytyksen aikaan? Olen jo pitkään seuraillut kaikissa mahdollisissa suomenkielisissä sosiaalisissa medioissa tätä aihetta - Facebookin ryhmissä (eritoten dorkimmista dorkimmassa ÄiTyLeissä), blogeissa ja forumeilla. Kuvat ovat Vauva.fi-forumilta löytyneistä idioottimaisista keskusteluista.

Suurimmaksi ärsytyssyyksi osoittautui ehkä se että "luomuruokaa suosivat kuvittelevat olevansa muita, ei-ekologisesti valmistettua ruokaa käyttäviä, parempia". Tähän liittyi myös toinen, paljon ärsytystä aiheuttava syy: "miksi sitä pitää erikseen mainostaa, eikö sanan luomu-sitäsuntätä sijaan voi vain sanoa että söin sitäsuntätä". Okei, jälkimmäisen kyllä ymmärrän, en mäkään jaksaisi lukea esimerkiksi blogia jossa aina kerrottaisiin että tänään tein keittoa luomukasviksista johon lisäsin luomukermaa jonka jälkeen join hyvät luomukahvit.

Mutta siis ensimmäinen - mitähän ihmettä? Ehkä sellaisiakin hihhuleita jostain löytyy, mutta enpä ole törmännyt. Mua ei oikeastaan huvita mainostaa kyseistä asiaa - sitä että meillä suositaan luomua - kenellekään, koska se on monelle niin kamala asia, monelle taas ihan vitsi. Viimeisimmällä Suomilomalla äidin yllärisynttäreillä en edes maininnut kyseistä sanaa, mutta silti sain kuulla mulle osoitettuja heittoja "piirakassa on sitten LUOMUjauhoja!" tai "puolet porkkanoista on LUOMUA!".

Tämä oli mun ehdoton lemppari! Toivon että tämä oli provo, eihän kukaan voi oikeasti olla noin tyhmä, eihän!

Mulle on ihan sama mitä muut (varsinkin täysin tuntemattomat) ihmiset kitaansa tunkee (kuten varmasti erittäin monelle muullekin), joten miksi niin moni ärsyyntyy siitä jos joku suosii luomuruokaa? Enhän mäkään kiukuttele tai vitsaile siitä että joku käyttää kemikaaleja - torjunta-aineita sun muita - täynnä olevia raaka-aineita. Vähän kyllä vauvojen puolesta harmittelen, mutta ei se mun maailmaa kaada kun en asialle mitään voi tehdä. Lihansyönnistä kirjoitin jo aiemmin joten siitä en nyt paasaa.

Jos joku alkaa mulle kyseisestä asiasta päätään aukomaan, en jaksa alkaa siitä tappelemaan tai henkilöä jotenkin käännyttämään. Totean vain että luomuraaka-aineet yksinkertaisesti maistuvat paremmalta, omapahan on menetyksensä, mutta eipä siitä mulle hiekkaa housuihin ilmesty niin pitkään kun mä saan rauhassa syödä mun hyvänmakuisia ruokiani. En tiedä ovatko nämä suurimmat luomuvihaajat edes maistaneet ekologisesti valmistettuja tuotteita - esimerkiksi hedelmissä ja kasviksissa huomaa valtavan eron. Onhan ne yleensä paljon pienempiä ja välillä on ärsyttävä kuoria tuhat pienen pientä porkkanaa, mutta on se maku vain sen arvoinen.

Eihän ne ihan myrkkyä ole, mutta johan sen jo se kokokin kertoo että ei ne ilman myrkkyjä niin kasva.

Unohdin taas Suomessa käydessämme katsella luomutuotteiden hintoja. Johtuuko se suomalaisten luomuviha kenties siitä että ne ovat monien mielestä niin kalliita? Löysin jonkun hintavertailusivun joka sanoo että kilo luomuporkkanaa maksaa 2,78 euroa - meillä 1,38 euroa. Kilo luomuperunaa 1,40 euroa - meillä 1,34 euroa. Litra luomukevytmaitoa 1,29 euroa - meillä 1,19 euroa. Muistetaanhan että elintaso Suomessa on korkeampi, ihmiset tienaavat siellä paremmin, joten erot siihen verrattuna eivät ole juuri mitään. Hinnat on tietysti vain löytämiäni esimerkkejä eikä absoluuttisia totuuksia, toisaalla maksaa enemmän ja toisaalla vähemmän.

Itävallassa ollaan melkoisen luomumyönteistä sakkia ja koska ei se näköjään voi oikeastaan halvoista hinnoista johtua niin enpä tosiaan tiedä mistä se viha suomalaisten kohdalla johtuu. Tai no, tiedän, suomalaisista itsestään, mehän tunnetusti ollaan melkoisen erikoista kansaa. Tunnistitko itsesi, ärsyttääkö suakin jokainen tuntematon jonka ostoskorissa näet luomubanaaneja? Sehän kuvittelee olevansa sua parempi ihminen, sehän ei mitenkään voi johtua siitä että ne nyt vain maistuvat paremmalta. Ihanaa tiistaita kaikille! :)

Vinkkejä taaperomatkaajille

1. Älä mieti liikaa miten kaikki sujuu. Jos sellaisia miettii, ei asiat mene todellakaan suunnitelmien mukaan. On myös paljon asioita joille ei yksinkertaisesti voi mitään jolloin niiden jatkuva päivittely lähinnä ärsyttää.
2. Minimoi mukaan otettava tavaramäärä. Ellet ole matkustamassa aavikolle, on paikan päällä kyllä myös kauppoja joista saa ostettua esimerkiksi vaippoja. Älä ahda matkalaukkua kotona täyteen, mahtuu enemmän kotiintuomisia!
3. Muista myös tunkea kaikki turha, esimerkiksi ulkovaatteet, ruumaan menemisiksi jotta niitä ei tarvitse kanniskella mukana kentillä ja käsimatkatavarat ovat mahdollisimman pienet. Jos unohdat, on ihan okei jättää vaikkapa oma talvitakki kohteeseen. Mä tahdoinkin sen uuden takin, nyt onkin pakko ostaa!
4. Älä kuvittele että taapero käyttäytyisi reissun päällä kuten kotona. Vaikka lapsi rakastaisi lukemista, saattaa lentokoneessa kirjat ainoastaan lennellä muita matkustajia päin.

5. Hyvä suunnitelma on antaa lapsen riehua ja juoksennella lentokentällä niin paljon että se uinahtaa koneeseen. Älä kuitenkaan unohda että kyseinen suunnitelma ei ole vedenpitävä, taaperot ovat aika arvaamattomia ja saattavat väittää että puolen tunnin unet on ihan riittävät.
6. On ihana lomailla paikassa jossa on paljon ystäviä ja sukulaisia, mutta jos kaipaat rauhaa ja rentoutumista, pakene sellaiseen mestaan josta et tunne yhtäkään ihmistä. Esimerkiksi sinne Saharaan.
7. Jos taaperosi ei ole ollut koskaan kunnolla kipeä, voit olla varma että sellainen tapahtuu juuri silloin kun olette jossain reissussa.

8. Vaikka itse et suostu syömään lääkkeitä, älä silti panttaa niitä lapselta. On suorastaan hienoa että ekat lääkkeet käytetään vasta vuoden ja neljän kuukauden iässä!
9. Sairas lapsi vieraassa paikassa on melko vaativa yhdistelmä - saattaa olla että jopa se että joku kehtaa katsoa häneen on liikaa. Jos olet itse läheisyysriippuvainen, tätä yhdistelmää kannattaa kokeilla!
10. Kun pelkkä sairas taapero ei riitä ja tulet vielä itsekin kipeäksi, ota edes yksi Finrexin. Sekin auttaa jo, edes vähän. Paitsi jos olet pumpannut itseäsi aina heti pienestäkin päänsärystä täyteen lääkkeitä, silloin ehkä ei.
11. Tarkasta lentokentällä lähtöportti usein, mieluiten joka ruudusta jonka ohi kuljet. Se saattaa vaihtua ilman että sitä kuulutetaan ja on hieman ikävää kiitokävellä vartin matka vaihtuneelle portille - varsinkin se kipeä, itseään kannattelematon painava lötkömakaronitaapero sylissä roikkuen.

12. Huomattuasi että lentokoneessa vieressäsi istuu ulkomaalainen, huikkaa hänelle heti surusilmin lapsesi olevan kipeä ja tämän huutaessa on sillä vain kipuja. Saat ymmärtäväisen ja sympatiaa täynnä olevan vastauksen. En tiedä toimiiko suomalaisiin.
13. Vaikka olet lentänyt monia kymmeniä lentoja kokematta korvakipuja, voit olla varma että kipeänä pää tuntuu räjähtävän. Kipu saattaa myös säteillä niskaan asti jolloin edes tieto kokoajan lähestyvästä kodistakaan ei hukuta kipuja.
14. Pääasia on kuitenkin että sairas lapsi nukkuu. Oman kivun kyllä kestää, niin kauan kun saa taaperon pysymään unessa. Lähes koko lennon ajan. Kiitos.
15. Jos et ole loman aikana ehtinyt lukemaan blogeja, älä huoli, kyllä ne siellä odottavat! Vaikka et lukisikaan monia blogeja, voi Bloglovin paukuttaa silti sataa lukematonta postausta! Muilla ei ole ollut kiire ja käytettävissä pelkästään omituista läppäriä väärällä näppäimistöllä.
16. Muistuttaisin vielä uusista käsimatkatavaramääräyksistä jotka astuivat kuun alusta voimaan. Kohtuullinen määrä luettavaa oli ilmeisesti viisi lasten kirjaa, koska yhtäkään ei takavarikoitu. Kamera sekä kameralaukku sen sijaan tutkittiin erittäin tarkkaan, vaikka tarkastajakin hieman kyllä epäili olisko musta huumekuriiriksi.

Kuten ehkä huomattavissa oli, Suomen loma ei siis mennyt ihan nappiin. Lucas sairastui puolivälissä ja tartutti tautinsa sitten muhunkin. Harmi vain että meillä kummallakaan ei tule koskaan sitä kunnon kuumetta niitä pöpöjä tappamaan, vaan kituutellaan molemmat aina ikuisuus tällaisen inhottavan, kaikki voimat vievän räkätaudin kanssa. Onneks ollaan jo parantumaan päin, Lucasta auttoi valtavasti kotiin pääseminen ja isin näkeminen! Tänä aamuna se jaksoi levitellä tavaroitansa jo näin reippaasti:

Kirjoittelen lomasta vielä erikseen, nyt piti vain äkkiä hihkaista että hengissä ollaan! Ja koska olen tosiaan vielä vähän puolikuntoinen ei ajatus oikein kulje joten parempi etten kirjoittelekaan liiempiä vaan alan vain lueskelemaan viikon aikana väliin jääneitä muiden postauksia. Mä en tosiaan seuraa edes mitään jättimäärää blogeja mutta Bloglovin näyttää silti aika hurjaa lukua - 94 lukematonta postausta, saa nähdä milloin olen valmis! Toivottavasti muut ovat terveitä, ciaoo!

Newborn vs. taapero

En ole koskaan uskonut sitä että Osama bin Laden olisi kuollut ja viime viikkojen aikana olenkin saanut siitä varmistuksen. Joku on nimittäin vaihtanut meidän kiltin vauvamme ihan oikeaan terroristiin ja taaperon saamasta koulutuksesta päätellen epäilen vahvasti Al Gaidan olleen asialla.

Pieni vauva makasi kiltisti sohvalla, katseli suurilla silmillään ja väläytteli välillä söpöä, pikkuruista hymyään. Jos sen jätti paikkaan A, löytyi se myöhemmin samasta paikasta, aina siihen asti kunnes se oppi ensin kääntyilemään, sitten ryömimään ja lopulta nousemaan kaikkiin paikkoihin joihin sillä ei olisi ollut mitään asiaa.

Taapero taas pystyy olemaan paikallaan ainoastaan nukkuessaan. Selällään makaaminen onkin yksi pahimmista asioista mitä on olemassa. Vieno hymy on vaihtunut hullun virneeseen ja kovaan ääneen nauramiseen, joka se on tosin hulvatonta kuunneltavaa.

Pienen vauvan kanssa oli helppo laittaa ruokaa, sillä se oli pitkiäkin aikoja tyytyväinen ainoastaan lattialla makoillessaan ja leluja tutkiessaan. Taaperon kanssa kokkaaminen on lähes mahdotonta, koska Lucaksesta on tullut aivan järkyttävän huomionkipeä ja jos erehdyn poistumaan keittiöön yli minuutiksi, tulee se kitisten roikkumaan lahkeeseen, paukuttamaan kaapinovia ja repimään seinätarroja sekä lattialistaa irti. Lattialistaa! Kuka tekee sellaista!

Pikkuvauva ei ymmärtänyt sanoja lainkaan, mutta sille ei myöskään tarvinut sanoa ei, koska se ei koskaan tehnyt mitään kiellettyä. Jopa meidän kaksikielinen taaperomme ymmärtää valtavasti, mutta kieltäminen kaikuu kyllä täysin kuuroille korville. Se tietää tasan tarkkaan mitä se ei saa tehdä ja sellaista tehdessään ei tarvitse sanoa kuin Lucas ja kävellä sitä kohti niin se alkaa hihkumaan! Siis hihkumaan!

Olin jo unohtanut sen että pienet vauvat eivät oikein nukkumisen ja syömisen lisäksi tee muuta kuin makoilevat vaikuttaen söpöiltä ja viattomilta, kunnes tapasin kaverin beibin. Muistiini palasi myös se aika, jolloin vauva ei tosiaan ikinä tehnyt mitään mitä ei saisi tehdä jonka vuoksi sen ei myöskään tarvinut oppia miksei jotain kannata tehdä.

Taapero sen sijaan vaikuttaa melko itsetuhoiselta yrittäessään juosta upottavalla sohvalla ja sieltä pudotessaan sitä luulee että se olisi oppinut ettei niin kannata tehdä. Väärin, hetken itkun jälkeen sama toistuu uudestaan. Milloin se vaihe tulee jolloin se oppii kerrasta?

Tottakai monet asiat sujuu helpommin nyt kun lapsi on jo isompi. Esimerkiksi syöminen - kaiken ei tarvitse olla puhdistettua, kuorittua, soseutettua tai keitettyä eikä lattioita tarvitse hinkata enää joka päivä jotta vauva ei ryömisi tunkemaan suuhunsa jotain kiellettyä.

Lucas onkin melkoinen hausschwein, kotipossu, jos ruokaa laittaessa keittiön lattialle putoaa mitä tahansa, esimerkiks raakaa sipulia, menee se ja syö sen! Kyyneleet silmistä valuen, mutta syö! Melkein kaiken kielletyn, esimerkiks paperin, syömisen se on onneksi lopettanut, se tuskin oli kovin terveellistä.

Pienelle vauvalle tuli toisteltua enimmäkseen "voi sua pientä ihanuutta"-lauseita. Taaperon kanssa näiden sijaan suusta pääsee enemmän "sä et voi käydä ihan täysillä"-tyylisiä kommentteja. Toki taapero huvittaa päättömillä touhuillaan enemmän kuin newborn. Sillä on myös paljon mielenkiintoisempia leluja kuin pikkuvauvalla - mä sovinkin ilmeisesti aika hyvin pojan äidiksi, koska leikin esimerkiks legoilla välillä jopa mieluummin kuin Lucas!

Yksi asia, joka on taaperoarjessa ehdottomasti parempaa kuin pikkuvauvan kanssa, on rakkaus. Pikkuvauvan kanssa tunsi olonsa tarpeelliseksi, taapero taas antaa paitsi sitä tarpeellisuudentunnetta, myös vastarakkautta. Täydellä sydämellään, kuolaisilla pusuillaan ja repivillä halauksillaan. Taapero ottaa paljon, mutta antaa niin valtavasti takaisin.

Vaikka hermot on päivittäin tiukalla kiitos Lucaksen käsittämättömien tempausten, kuurojen korvien ja turhan rääkymisen, rakastan sitä myös joka päivä enemmän. Toki näin oli ensihetkestä alkaen, mutta kun toinen osoittaa rakkautta takaisinkin niin tottakai siitä saa myös enemmän irti. Lucas on myös löytänyt ensirakkautensa jota se kirjoista pussailee - Pikku Myyn! Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

(Niin, ja kiitos taaperoksi muuttumisen on tarjolla taas vain vanhoja kuvia, koska lapsesta on lähes mahdoton saada kuvia, paitsi ehkä urheiluasetuksella. Tai silloin kun se nukkuu.)

Liian aikaista huomenta

Lucas päätti tänään sanoa huomenta puoli seitsemän tienoilla. Muuten ihan inhimillinen aika, mutta me oltiin Stefanin kanssa käyty nukkumaan alle viisi tuntia aiemmin. Lyhyet ja katkonaiset unet olivat ihan okei silloin pikkuvauva-aikaan, mutta kasvaessaan Lucas alkoi lellimään mua aina vain pidemmillä unipätkillä. Oon aina ollut sitä sorttia ihmisistä, jotka tarvitsevat mieluiten 8-10 tuntia unta ollakseen fit. Vähemmälläkin pärjää, jos taas menee yli kahdentoista, olen aika tillintallin.

Stefan tulee duunista yleensä yhdentoista maissa joten nukkumaanmeno venyy aina kahteentoista asti, koska tahtoohan sitä viettää vielä hetken illalla aikaa kaksinkin. Mä olen kuitenkin järkevä enkä ikinä keiku (enkä anna Stefaninkaan keikkua...) sitä pidempään hereillä, koska tiedän että Lucas saattaa herätä heti kuudelta. Eilen kuitenkin oli menossa niin jännät hetket Prison Breakissa, että katsottiin sitä tosiaan puoli kahteen asti... Koska sitähän ei tietenkään voisi todellakaan katsoa myöhemmin, dvd:thän saattaa vaikka kadota tänne meidän minikotiimme.

Tästä syystä mua lähinnä huvitti aamulla kun taapero alkoi lörpötellä kukonlaulun aikaan. Olihan se arvattavissa! Kun itse typeryyksissään valvoo myöhään, ei voi kiukutella jos päivä alkaa liian aikaisin. Väsytti eikä silmät meinanneet tahtoa avautua, mutta päätin ottaa asian huumorilla. Keitin pannullisen vahvaa kahvia ja hihittelin pirteän taaperon kanssa samaa tahtia. Kun Stefan nousi, jatkoin hihittelyä, koska kuluttaahan se vähemmän energiaakin kuin tiuskiminen.

Mua vähän ärsyttää ne äidit, jotka valittavat väsymystä mutta hilluvat yömyöhään tietokoneella tai puhelimella netissä. Oikeasti uniongelmista kärsivät ovat asia erikseen, mutta ketä alkaisikaan väsyttämään jos tuijottelee kirkasta näyttöä? Jos mua ei meinaa nukuttaa vaikka olisi jo aika käydä unille, en mäkään jaksa pyöriä sängyssä, koska silloin vain miettii että miksei se uni tule ja silloinhan se ei varmasti myöskään tule. Sen sijaan luen kirjaa, koska ellei kyseessä ole joku erityisen jännä kohta, alkaa silmät kyllä lupsua. Pirkkaniksiainesta?

Vaikka Stefanin ei koskaan tarvinutkaan heräillä yöllä Lucaksen kanssa, en ole silti ikinä käyttänyt sitä oikeutena olla väsyneenä sille känkkäränkkä. Eihän se sen vika ole, joten sen ei myöskään tarvitse kuunnella tiuskimista siitä kuinka MINÄ olen väsynyt ja kuinka sen vuoksi MINÄ saan kyllä kiukutella. Arki on sujunut ihanasti kun on ottanut asiat tosiaan sillä huumorilla, vaikka se välillä vähän hakusessa onkin ollut jos on nukkunut yön aikana ala-arvoisen summan ala-arvoisissa alle tunnin pätkissä.

Lapsi on pieni niin vähän aikaa, vauvavuosi on lyhyt, ei tätä ikuisesti kestä ja niin edespäin. Samoja kliseisiä totuuksia, mutta nimenomaan totuuksia. Mähän en tietenkään tähänkään SAA sanoa juuri mitään koska Lucas on aina ollut aika hyvä nukkuja, mutta onhan silläkin niitä huonoja hetkiään. Hampaitaan se on tehtaillut aivan jatkuvasti viisikuisesta asti ja on ihan ymmärrettävää ettei siltä kutinalta saa aina nukuttua. Samoin esimerkiksi uusia taitoja on ihan okei harjoitella kello neljältä aamuyöllä, kyllä äiti ylpeänä katsoo, vaikka sitten silmät puoliksi kiinni.

En väitä ettäkö olisin joku yli-ihminen enkä olisi koskaan väsymyksissäni turhaan Stefanille tiuskinut, sillä saisi jo varmaan maailman liian paras vaimo-pointsit. Löytyykö ruudun toiselta puolelta tällaisia tapauksia - turhaan kiukuttelijoita tai niitä yli-ihmisiä? Mikä oli teidän parisuhteenne vointi vauva-ajan väsymyksen ajan, selvisittekö kahvilla vai vaatiko asia jo jotain muuta? Kivaa lauantaita kaikille ♥ !

Palasia päivästä

Kun Stefanin herätyskello aamulla soitti joskus puoli kahdeksan aikaan, pomppasi Lucas samantien sängyssään seisomaan ja alkoi höpöttämään, ihan kuin se olisi ollut jo kauemmin hereillä ja vain odottanut että mekin herätään. Kurkistin verhojen välistä ulos - lumi ei ollut sulanut, päinvastoin, sitä oli tullut lisää ja sitä tuli yhä vain edelleen!

Aamupalan jälkeen lähdettiinkin heti pihalle! Kiitos suuresti teille kaikille ketkä suosittelitte ja kehuitte Reimatecia, se on täysin kehujensa väärti! Tänään lumi oli jo enemmän pakkaslunta, mutta eilen se oli ihan pelkkää litimärkää loskaa ja vaikka Lucas konttaili ja istuskeli maassa pitkät tovit, ei se ollut sisäpuolelta mistään kohdalta edes kostea!

Ikkunastakin oli vielä niin kiva ihastella ulkona näkyvää lunta kun oli koko jäbä pysynyt niin hyvin kuivana!

Gay vai ei... Haha.

Lounashetki paisui taas hetkestä ikuisuuteen kun ei meinannut oikein maistua, mutta iltapäivällä muuttui ääni kokonaan kellossa. Lucaksen masu oli vähän pipi eikä oikeaa ruokaa mennyt alas lusikallistakaan, joten päivällinen olikin pelkkä omena. Iltasnacksinä päärynä.

Mikään ei ollut hyvin, kirjoja jaksoi lukea ehkä minuutin kunnes se tylsistytti, palikoilla rakentaminen oli ihan tyhmää, ylipäätänsä oikeastaan kaikki lelut vain nostivat ärsytystä ja itkun tuherrusta. Sylissäkin oli aika kamalaa, mutta se meni edes jotenkin.

Mutta onneksi kello alkoi vihdoin lähentelemään sitä aikaa, että päästiin kylpemään! Siitäkös taapero vihdoin riemastui! Ja joo, sillä on hampaita about miljoona...

Osaan myös pestä itse hiukseni...

Kylvystä poistuttua elämä oli jo vähän kivempaa, aina niin pitkään kun äiti ei yrittänyt tehdä mitään tyhmyyksiä, esimerkiksi siivota keittiötä. Stefan teki tänään sellaista ruokaa että koko keittiö oli täynnä pannuja ja kattiloita ja sanoin ettei sen tarvitse siivota kerta sillä on duunipäivä. Harmi. No, sain mä raivattua siihen sen verran tilaa että sain Lugin iltapalan tehtyä.

Onneks puuroa menikin alas iso lautasellinen! Maitoa ei tippaakaan, mutta se ei niin haittaa. Pääasia että on jotain masussa. Kuvittelin nukkumaanmenon kestävän vähintään tunnin, mutta Lucas tahtoikin itse mennä sänkyyn. En malttanut jättää sitä yksin kun se oli kuitenkin niin ressukka, vaan laulelin sille vielä melkein puoli tuntia, niin pitkään kunnes hengitys vaihtui nukkuvan tuhinaksi.

Nyt toivon että Stefan jo pian tulis töistä, tilasin meille oikeastaan joululahjaksi Prison Breakin kaikki tuotantokaudet mutta ajattelin että voidaan me yksi kausi jo ennen joulua aloittaa, paketoin loput sitten pukinkonttiin... Saa nähdä onko se yhtä hyvä kuin silloin joskus sata vuotta sitten! Kauniita unia!

Lokamegaterkut!

Joo, sorry, tiedetään! En vain edelleenkään voi istua koneella jos Lucas on hereillä ja oon kaksin sen kanssa kotona, koska se alkaa pureskelemaan mun jalkaa tai karjumaan. Stefan teki ikuisuuden pelkkää hyppyvuoroa joten ei huvittanut kuluttaa sitä vähäistä yhteistä aikaa tässä istumiseen, onneks sillä on vihdoin vapaata! Lucaksen päikkärit oon kuluttanut erilaisten mitä upeimpien projektieni parissa ja illalla kun se menee nukkumaan katson Täydellisiä naisia siihen saakka kunnes Stefan tulee duunista. Toi vika kausi on ihan superjännä, käääk!

Toissapäivänä mun oli pakko järjestää pitkästä aikaa kuvia, koska muistikortti oli ääriään myöten täynnä (toisen olinpaikasta ei ole havaintoa). Mulle on hyvin tärkeää että kuvat on järjestyksessä päivämäärälleen oikein, koska jos etsin jotain ei löytäminen kauaa kestä kun tiedän mistä etsiä! Nämä on siis pelkästään tässä viimeisen vuoden aikana otettuja... Joo. Mun vuosilta 2004-2012 mulla on vielä yli 17 000 otosta. Kyllä, mä rakastan valokuvia!

Lokakuu toi vihdoin tullessaan kunnon syksyn, vaikka päivisin onkin ollut edelleen liian lämmintä sille uudelle ihanalle välikausihaalarille... Byhyy. Ollaankin Lucaksen kanssa ulkoiltu usein siis vasta kun isi on illalla palannut duuniin puoli kuudelta. No okei, kyllä me päivänvaloakin ollaan välillä käyty katsomassa. Tänä aamuna nouseva aurinko oli värjännyt keittiön ikkunasta näkyvän vuoriryhmän ja taivaan ihan punaiseksi, Lucas katsoi niitä ihmeissään monta minuuttia!

Syyskuun vikana iltana oli vielä näin lämmin!

Mutta onneks lokakuu tuli ja vähän viileni, yhtenä iltana tarvi jopa talvipipon päähän!

Eilen meillä oli vihdoin ja viimein MKP-tutkimus! Viimeisin oli tosiaan viisi kuukautta sitten joten on tätä odotettukin. Joo, jos kaikki on kunnossa niin Itävallassa ei lekurilla turhaan ravailla! Onneks seuraavan kerran päästään jo parin kuukauden päästä, kun otetaan monivaiheisista rokotuksista viimeiset. Meidän oma ihana tohtori ei ollut taaskaan paikalla, vaan eräs naispuolinen lääkäri jota Lucas vihas! Oli kyllä kamala tutkimus, Lucas vaan itki ja karjui eikä suostunut isin sylistä pois ollenkaan. :D Saatiin me mitat sentään otettua!

Paino: 9070 g

Pituus: 75,5 cm

Pipo: 46 cm

Mihinhän noita mittoja vertais, kun ne on tosiaan melko pitkän ajan päästä.. No enivei, juhannuksena Lucas tosiaan painoi 7,8 kiloa, kuukausi sitten pituus oli 74 cm ja päänympärys viisi kuukautta sitten 44 cm. Kasvaa normaalin tasaisesti ja muutenkin kaikki oli ihan perfekt, yleistutkimuksen lisäksi lääkäri teki myös silmätutkimuksen.

Tässä vaiheessa meni vielä hyvin kun lääkäri ei ollut saapunut...

Lääkärin jälkeen ajatuksena oli käydä ihan meidän normikaupassa, mutta käytiinkin nappaamassa Lucakselle ruokaa kotoa ja lähdettiinkin Wörgliin. Tai no, ensin yritettiin käydä Kufsteinissa mutta ei löydetty sieltä mitään ja kaupungissa oli tosi tyhmä ajella joten ajeltiin suosiolla tuttuun ja turvalliseen Wörgliin! Sieltä oli tarkoitus etsiä Lucakselle syyspipo, mutta mukaan tarttuikin kolme talvipipoa sekä kauluri, kyllä se talvi sieltä pian tulee...

Joo, Lucas ei oikein aamusella innostunut kokeiluista, no eihän ne yöpaitaan sovikaan!

Tänään käytiin aamulla kävellen lähikaupassa hakemassa kakkutarpeita, koska meillähän juhlitaan täällä pian syntymäpäiviä! Kyllä, ylihuomenna meidän pieni vaavero muuttuu iällisesti taaperoksi... Apua! Onneks se on edesauttanut tätä muutoksen hyväksymistä jo pitkään kaikella sillä terrorisoinnillaan mitä se järjestää!

Ihanien lemmujen näkemisen sai Lugin iloiseksi! Meillä vähän venähti (ylläri, meillä tuntuu usein vähän venähtävän...) kaupassa ja takaspäin tullessa alkoi olla Lucaksen päikkäriaika joten piti kantaa sitä ettei se nukahda vaunuihin, muuten olis ollut päikkärit pilalla!

Nyt mun pitää alkaa tekemään riisipiirakoita (koska himoitsen munavoita), ne onnistui viime (eli ensimmäisellä) kerralla ihan täydellisesti! Oon aina ajatellut että ne on hullun hankalia tehdä mutta eihän ne edes olleet! Mulla on paljon muutakin kerrottavaa, mutta nyt täytyy ihan totta mennä, adiooos :*