And a part of me will stay here

Olen tähän, lähes 27 vuoden ikään, mennessä asunut kahdessa eri maassa, viidellä eri paikkakunnalla kahdessatoista eri kodissa. Eli tuleva muutto ei ole mikään järkyttävän suuri, erilainen muutos elämässäni eikä myöskään varmasti jää viimeiseksi muutoksi. Ollaan ajateltu että jos nyt tuossa viihdytään niin noin kuuden vuoden päästä olisi hyvä jälleen vaihtaa isompaan asuntoon, Lucaksen ollessa kymmenen eli vaihtaessa muutenkin koulua. Mutta saa nähdä, voi olla että muutetaan heti vuoden päästä, never know!

Tottakai asunnosta toiseen muutto on aina muutos, oli se sitten samalla paikkakunnalla tai jopa maasta toiseen. Innsbruck on kuitenkin meille molemmille tuttu paikka vaikka mä en juuri siellä asunut olekaan ja jossa esimerkiksi tiedän eksyväni ehkä jopa joka päivä ensimmäisten vuosien ajan. Asuin Jämsässä yli 20 vuotta ja viimeisinä vuosinani eksyin sinne kahdesti (Tervasmäkeen sekä Palomäkeen, varokaa vain, petollisia paikkoja). Kitzbühel on vielä Jämsääkin pienempi kaupunki jossa käyn melko usein, mutta eksyn sinne silti jokaikinen kerta. En tajua miten ihmismuisti voi pelata - muistan kaikenmaailman tunnusluvut, vakuutusnumerot, pankkikoodit sekä -salasanat vuosien takaa mutta en muista mistä risteyksestä pitikään kääntyä ja minnehän suuntaan jotta löytää viraston jossa kuukausi sitten kävi.

Olen asunut mitä kauneimmissa paikoissa, mitä upeimpien vuorien juurilla. Montaa tietä on tullut kuljettua, monia maisemia nähty. Ja nyt on jälleen aika vaihtaa niitä maisemia. Mutta se ei tietenkään tarkoita ettäkö jätettäisiin Wilder Kaiser täysin taaksemme - asuuhan täällä edelleen meidän sukulaisiamme joita varmasti tullaan tervehtimään. Ja kuvat kulkevat aina mun mukana, minne ikinä menenkin. Ei voi ehkä kuitenkaan puhua ikävästä, sillä maisemiin liittyviä tunteita ei voi mitenkään verrata siihen ikävään mitä tunnen ihmisiä kohtaan. Mutta joku tunne.

Se joku tunne mulle tulee mietin mä mitä tahansa ihanaa paikkaa jossa olen ollut vain lomallakin. Esimerkiksi Kreikan pieni, sympaattinen Kos-saari, sinne haluan ehdottomasti vielä joskus uudestaankin! Tai Sri Lankan valkeat hiekkarannat! Toisaalta voisi myös ajatella että Innsbruckiin muutto on myös hieman paluuta mun Tirol-juurilleni - ensi kertaa Itävaltaan tullessani laskeuduin juurikin Innsbruckin lentokentälle, katsoin Nordketteä ja olin hetkessä myyty. Nyt se mun samainen ensirakkaus näkyy meidän uuden kodin ikkunasta.

Ihan sama missä on, kaikkein tärkeintä on musta ehdottomasti yksi ainoa asia: se että on onnellinen. Oli se sitten Tirolissa, Lapissa tai Jämsässä (nämä vaihtoehdot eivät tietystikään ole ainoat mahdollisuudet...)! Tunnen läheisesti ihmisiä jotka ovat asuneet koko elämänsä kotikaupungissaan ja ovat siellä enemmän kuin onnellisia. Moni koko ikänsä jopa samassa talossa! Ihmiset ovat niin erilaisia, joten ymmärrän jos jonkun on hankala käsittää meidän intoiluamme tästä muutosta. Samalla haluan kuitenkin muistuttaa asiasta jonka olen jo sata kertaa sanonut: elämä ei ole ikuinen, jos haluaa asioita muuttaa niin se kannattaa tehdä nyt eikä myöhemmin.

"I take a part of you with me now and you won’t get it back
And a part of me will stay here
You can keep it forever dear

Byebye Hollywood Hills
I’m gonna miss you where ever I go

I’m gonna come back to walk these streets again
Remember that we had fun together"

Hollywood Hillsin tilalle voi oikeastaan vaihtaa minkä tahansa paikan jossa olen viihtynyt. Byebye Stubai Hills, byebye Neste Jämsän Portti, byebye St. Johann, byebye Sepänkuja ... Pusii ja ainiin ps. meidän tietokone sekosi (ja olin 6, siis kuusi, vuorokautta täysin ilman internetiä) niin mulla on anopin läppäri lainassa joka ei jaksa pyörittää skypeä :( ! Stefanilla alkoi ISYYSLOMA ja se lupasi yrittää korjata koneen kuntoon, siihen asti hejpodej!

And isn't it ironic ...

Alustukseksi: mulla on ollut oksennustauti viimeksi joskus 14-15-vuotiaana. Meidän perheessä on ollut oksennustauti kerran, jolloin silloinkin ainoastaan Stefan kärsi siitä. Mulla oli viime lauantaina pääsykokeiden ensimmäinen osa - ja mitä tapahtuu! Stefan tuo torstaina töistä mukanaan kiukkuisen, jo puoli työpaikkaa kaataneen oksennustaudin joka tarttuu myös muhun! Aivan käsittämätöntä mikä tuuri.

Heräsin siis perjantaina puolenyön jälkeen pahaan oloon ja siitähän se riemu repesi. Sain lopulta nukuttua muutamia minimaalisia pätkiä kunnes aamulla oli lähdettävä kohti Innsbruckia. Toisaalta oli siinä myös jotain hyvää - koska olin niin kuolemanväsynyt ei mua jännittänyt tippaakaan! Koe oli myös siinä mielessä kiva että sain huomata että olin todellakin harjoitellut tarpeeksi, ainoa vain että aikaa tehtäviin oli äärimmäisen vähän (eikä se johtunut pelkästään mun väsymyksestä, muutkin sanoivat että oli hyvin hankala). En kuitenkaan kovin suuria toivo, reilun viikon päästä tulee tieto jatkosta.

Tauti saavutti lauantaina myös Lucaksen jonka paras ystävä olikin ämpäri koko päivän. Jos jotain hyvää täytyy sanoa niin ainakin se että oksennustauti on nopiasti lusittu eikä se jää lenssun tavoin päiväkausiksi häiriköimään. Floriankin oksensi kahdesti, mutta se oli aivan yhtä villi pöllöpää kuin normaalistikin ja riehui miten sattuu joten en tiedä lasketaanko sen sairastaneen sitä...

Nyt on ollut jokseenkin tyhjä olo lasten nukkuessa koska viimeiset miljoona kuukautta se aika on aina mennyt joko autokoulun teoriakokeeseen tai tuohon pääsykokeeseen reenatessa. Ja nyt ne on yhtäkkiä molemmat ohi! Päiväuniaika on mennyt nyt useimmiten niinkin jännittävästi että olen laittanut musiikit korville ja joko kokannut tai siivonnut... On niin ihanaa kun ei tarvitse siivota kiireisesti lasten kanssa että voi sitten hyötykäyttää niiden uniajan vaan voi ihan rauhassa touhuta!

Lucaksesta ei saa nykyään enää muutakuin tällaisia kuvia: se sanoo "Ota musta kuva" ja on muka ei huomaavinaan ja sitten katsoo tollain ... parempi toki kuin se että juoksisi karkuun!

Jos jotain muuta hauskaa: mun "kodinhoidontuki" (vai onkohan Kbg jotenkin siihen verrattavissa) loppuu kesäkuussa MUTTA - Stefan jää vielä neljäksi kuukaudeksi lasten kanssa kotiin! Mulla on tuesta variaatio 20+4 joka tarkoittaa sitä että yksi vanhempi saa käyttää maksimissaan 20 kuukautta ja JOS toinen vanhempi haluaa niin hän voi käyttää lopun 1-4 kuukautta, jos ei, se vain menee hukkaan. Nyt kun ollaan kesällä muutenkin muuttamassa ja Stefan etsimässä uutta työpaikkaa niin mikäs sillä siinä onkaan etsiessä! Saa totutella lapset rauhassa uuteen päiväkotiin ja muutenkin viettää paljon aikaa Papin kanssa, ihanaa.

Nyt heräsi ensimmäinen joten en jää odottelemaan että toinenkin herää vaan sanon että heippa, olkaahan joskus skypessä ♥ ! Jos jollakin on joku ehdoton toive mistä haluaisi kirjoitettavan niin kertokaa, nyt mulla on taas hetkeksi aikaa :) !