Autoillen Alpeilta Välimerelle

Kaunista lauantaita Tirolista! Saavuttiin kotiin tosin jo keskiviikkona, mutta lomasta palautuminen otti aikansa, varsinkin kun ihan hetken päällä ollut auton ilmastointi ilmeisesti aiheutti mulle pikakipeytymisen ja koko eilinen meni vain maaten. Onneks kyseessä oli tosiaan vain nopea tauti ja tänä aamuna olo oli taas hyvä!

Juhannushan on perinteisesti vietetty Suomessa ja olen edelleen sitä mieltä että se todellakin on se paras paikka sitä viettää, mutta koska lasten passeissa kestikin odotettua kauemmin olisi lentäminen äkkilähdöllä sinne ollut niin kallista että se piti nyt skipata. Sen sijaan äkkilähtövaraus Välimeren Adrian rantakohteisiin oli hurjan halpa - varsinkin kun varasimme bungalowin very last minute, alle vuorokausi varauksesta kirjauduimme jo sisään!

Iloinen matkaaja vielä yöpuvussa kello 5:19.

Mutta mitä kuului Kroatiaan? Hyvää, oikein hyvää! Kirjoittelen itse lomasta vielä erikseen, ensin vuorossa pelkkä matkustusosuus. Mehän emme siis lentäneet, vaan matkattiin autolla - vaikka bensakin on kallista, on lentäminen huomattavasti paljon kalliimpaa nyt kun Lucaskin maksaa lipusta jo täyden hinnan. Me käytettiin myös paikan päällä autoa lähes joka päivä, mutta silti bensaa kului alle kaksi tankillista, eli noin 120 euron edestä.

Oksutauolla yhdestä pahimmista Paßeista (vuorelle ylös sekä takaisin alas toiselle puolelle vievä tie on nimeltään Paß), tie meni näin:

Keski-Eurooppa on hyvin suosittu kiertoajelukohde, mutta mähän en ole oikein autoiluihmisiä joten en ole täällä asuessani ikinä myöskään tehnyt moista reissua, tuohon lähelle Italiaan olen usein ollut kyytiläisenä ja tietysti lukemattomia kertoja Müncheniin lentokentälle. Nekään eivät silti ole todellakaan verrattavissa tällaiseen 8-11 tunnin matkantekoon Alppien läpi aina Välimeren rannalle saakka - vaikka en edelleenkään välitä autoilusta, oli itse ajomatkatkin jo tosi upeita ja voin ehdottomasti moista suositella! Näin jo pelkästään tästä kotimaasta niin paljon kaikkea että huh!

Menomatkan reitti vs. ....

Kilometrejähän meidän lomakohteeseen Kroatian Vrsariin ei olisi ollut kuin 400 - jonkahan Suomessa voisi selvitä neljään tuntiin! Täällä kuitenkin tiet ovat kaikkea muuta kuin suoraa eikä kokoajan voi todellakaan ajaa sata lasissa, muutamat vuoret me ylitettiin jopa 30km/h-vauhtia koska kurvit olivat niin hurjia ja Lucas voi niin pahoin. Tästä syystä menoreissu kesti kahdeksisen tuntia josta viisastuneina takaisinpäin tultiin eri reittiä - samalla kierrettiin parisataa kilometriä mutta menomatkan noin 50 oksupysähdyksen sijaan emme pysähtyneet kun neljästi: aamupalalle, hakemaan kahvia, oksulle/pissille sekä lounaalle. Vältimme siis takaisin tullessa Paßeja (ei tuolle taida mitään suomennosta olla) jolloin Lucaskaan ei oksentanut kuin kerran.

... paluumatkan reitti. Südtirolin pääkaupunkiin Bozeniin poikkesimme lounaalle, oli kiva kaupunki ja hyvää pizzaa!

Matkustus oli siis täysin erilaista Suomen maanteihin verrattuna. Olen kerran ollut kyytiläisenä parin viikon Suomi-Norja-Ruotsi-Suomi-kiertoajelulla eikä näitä voi kyllä mitenkään toisiinsa verrata, ehdottomasti täytyy näiden mun miesten kanssa tehdä sellainen jahka pojat on isompia jotta tajuavat sen eron. Itse en ole ennen oikein edes tajunnut kuinka maantieteellisesti erilaisia maita Suomi sekä Itävalta ovat - meillä on vuoria joo ja Suomessa on tasaista joo, mutta nyt sen kyllä tosissani käsitin enkä enää ihmettele miksi niin monet suomalaisetkin tekevät ajoretkiä tänne päin Eurooppaa, oli tuo kyllä hieno kokemus ja mielettömästi nähtävää jo ihan vain autostakin katsellessa.

Näin tosiaan paljon asioita joita en ennen ole nähnyt, yksi hurjimmista oli Tirolin ja Salzburgin rajalla olevan Felbertauernstraßen täydellisesti tuhonnut kivivyöry. Kurkatkaa kuvia linkistä, mä olin jotenkin niin ihmeissäni etten tajunnut itse napata kuvaa - eihän tällaistakaan tapahdu Suomessa! Muuten olin aika ahkera kuvaaja, tosin lähinnä vain autosta lasin takaa joten määrä korvaa laadun!

Reitiltä löytyi kaikkea - autobaanaa, kurvikkaita vuoristoteitä, huimia korkeuksia sekä pikkukylien läpi ajoa. niin ja tietysti paljon pitkiä tunneleita, niistä Florian tykkäs erityisesti!

Lasten kanssa autoilusta en oikein osaa kummemmin kertoa koska kaikki lapset ovat niin erilaisia ja saattavat myös muuttaa autokäyttäytymistään ihan lennossa. Olin esimerkiksi aika kauhuissani miten autovihaaja-Florian kestää kaukalossaan niin pitkään, mutta matkat menikin melko kivuttomasti! Toki yhden voin sanoa: kaikki pitää tehdä lasten ehdoilla ja nuttura löysällä niin koko porukalla on kivaa!

Klo 5:40 Viimeinen näköyhteys merelle vs. ...

... klo 7:00 ensimmäiset vuoret näkökentässä ♥ !

Mutta yhden tajusin loman aikana (viimeistään puolivälissä viikkoa täällä meidän kylässä kuvattavaa Bergdoktoria telkkarista katsoessa) - kyllä mulla nämä vuoret tosiaan vie siitä vedestä voiton. Meret on aina kauniita ja erittäin vaikuttavia ja usein ikävöin kunnon suomalaisia järviä, mutta viimeistään nyt vakuutuin siitä että jos valita pitää niin vuoristo on mulle tosiaan se ykkönen.

Tässä kohtaa meinasi itku päästä, 10,5 tunnin matkanteon jälkeen tervehti meitä vihdoin ihana Innsbruck.

Sellainen kokemus oli se! Jos on jotain kysyttävää voi tietysti yrittää kysyä mutta en lupaa että ainakaan autoaiheisiin kysymyksiin osaan vastata, haha! Lisää matkajuttuja sekä muita kuulumisia seuraa myöhemmin (mutta ei välttis kovin tiheästi koska Stefan on perjantaihin asti lomalla ja torstaina mun äiti tulee viikoks meille), jos joku tietty asia kiinnostaa kovasti niin saa toivoa :) !

Ulkomailla ollaan!

Hallihalloo Kroatiasta! Tulin vain pikaisesti Stefanin luurilla kertomaan syyn miksi taalla on jalleen hiljaista - me ollaan lomalla!

Paras tapa viettaa juhannusta on tietysti Suomessa, mutta akkilahtoloma sinne pain Eurooppaa olisi tullut aivan liian hintavaks joten piti tyytya lahempaan ratkaisuun. Mutta ei haittaa, Kroatia on oikein kiva ja lomailu ihan oman perheen kesken aivan mahtavaa!

Siispa lampimia terveisia Adrianmeren rannalta, palaillaan!

Florian 8 kuukautta

• Peukalon ja etusormen pinsettiote saattaa jo onnistua, ja lapsesta onkin tavattoman hauskaa poimia sormiinsa pieniä esineitä. V
• Lapsi osaa siirtää esineen kädestä toiseen, paukuttaa leluja toisiaan vasten ja esimerkiksi laittaa lusikan kuppiin. V
• Useimmat lapset osaavat nyt kääntyä selinmakuulta päinmakuulle. V
• Kahdeksannen kuukauden loppuun mennessä jotkut lapset oppivat istumaan ilman tukea. X
• Lapsi kommunikoi innokkaasti ympärillään olevien ihmisten kanssa. V
• Hän sekä toivoo että vaatii huomiota osakseen ja rakastaa yleisöä. Aplodit erilaisten ”esitysten” jälkeen ilahduttavat suunnattomasti. V
• Lapsi matkii ja opettelee sanoja ja osaa vilkuttaa hyvästiksi. X
• Hän saattaa myös naurattaa vanhempiaan matkimalla heitä. V
• Yhä enemmän liikkuva lapsi nauttii uudesta vapaudestaan. Vapaus ei kuitenkaan ole täydellistä, sillä vanhempien luomat rajat ovat lapsen oman turvallisuuden tähden vielä kovin tiukat. Tätä lapsen saattaa olla usein vaikea ymmärtää. Kaikesta huolimatta hän alkaa reagoida kieltoon. V

Florianin touhuista on tullut viime aikoina kerrottua useammankin kerran, mutta kehitystä on silti taas ehtinyt tapahtumaan! Se osaa nykyään kontata mainiosti missä vain, mutta jos sillä vain on vaatteet päällä niin sisällä se mieluiten silti edelleen ryömii. Nakuna sitten täälläkin konttaillaan, kun lattia ei taida paljaaseen masuun tuntua niin kivalta!

Joka paikkaan noustaan vähintään polvilleen, yleensä kuitenkin ihan seisomaan asti. Hellepäivät ei taidakaan olla Florin lemppareita kun mamilla on pelkät sortsit jalassa eikä niihin ylety eli niitä pitkin ei pääsekään kiipeämään! Vielä ei ole mitään hurjaa vahinkoa sattunut, lattialle kaatuessa ensin vähän säikähdetään mutta sitten jo nauretaan ja tietysti jatketaan kiipeilyä... Kun joku on sohvalla on hauska roikkua sohvan vilteissä reunaa järsien ne heiluvat vastasyntyneen Bambin jalat ruhoa juuri ja juuri kannatellen. Eilen se keksi uuden harrastuksen: se kävelee samaista sohvanreunaa eestaas!

Rytmissä ei ole tapahtunut mitään muutoksia, paitsi että parin viikon ajan Florian onkin saanut kerran, kaksi päivässä imetyksen sijaan korviketta! Huonolla menestyksellä! Jos tässä on sama tahti kuin kiinteitä aloitellessa tai mitä tahansa muuta uutta kokeiltaessa niin voi olla että muutaman viikon päästä menee jo viisi milliä, jihuu. Nojoo, jos nyt viimeistään kymmenen kuukauden korvilla imetys olis loppunut niin olisin tyytyväinen. Jos on niin nopea tuholainen kaikissa touhuissaan niin miten voikin olla näin hidas omaksumaan jotain uutta! Onneks meillä on aikaa opetella!

Florian kokeilee myös tosi paljon istumista, mutta vielä ei suju ilman tukea. Lucas kyllä usein silmät pyöreinä huutaa "Beibi istuu! Kato, mama, kato, beibi osaa!", mutta yleensä silloinkin se on vain noussut vähän pystympään ja nojaa käsiinsä. Lucas oppi istumisen jalon taidon juhannuksena, joten Florillakin on vielä vähän aikaa! Käytiin maanantaina vihdoin meidän ihanalla lastenlääkärillä MKP-tutkimuksessa joka totesi kaiken olevan jälleen perfekt - mitatkin olivat komeat 8430 g ja 73 cm. Vaatekoko vaihtelee merkin ja käyttöiän mukaan, mutta yleisesti bodyt ja haalarit ovat 74-80-86, housut ja sortsit 62-68-74 - selkä on edelleen jalkoja pidempi.

Muuta uutta en sitten enää keksi ja vaikka keksisinkin niin en ehdi! Olen tämän viikonlopun yksinhuoltaja kun Stefan lähti työreissulle  Düsseldorfiin tai Dortmundiin - molemmat on niin kaukana että vaikka tietäisinkin kumpi olikaan kyseessä niin eipä se hädän hetkellä auttais. Yksi hätähän mulla tuli jo keskiviikkoiltana kun telkkari ei lähtenytkään enää päälle vaan hajos lopullisesti. Ihan kamalaa! Varsinkin kun meillä on pelkkä kallis prepaid-nettitikku niin ei oikein netistäkään viitsi mitään katsella. Toistan: ihan kamalaa! Tai no, muuten menee ihan hyvin mutta illat on melko mielenkiintoisia... Ei voi mitään, vielä pari päivää pitäis kestää! Bis dann!

Helleterkut

Pahoittelen blogihiljaisuutta, mutta kesä on jälleen saapunut Tiroliin (moneskohan kerta tänä vuonna, joku kuudessadas?) tuoden mukanaan paitsi kammottavat helteet, myös aivan upeat ukkosmyrskyt! Jos iltaisin olisikin ollut aikaa istua tässä, on ollut niin hurja myrsky että enpäs olekaan laittanut Lucasta aikaisin nukkumaan vaan ollaan yhdessä ihasteltu salamoita ja sitä hillitöntä jyrinää.

En ole auringonottajaihminen, joten nyt kun pojat nukkuvat samaan aikaan en makaakaan pihalla, vaan ajattelin teille tulla vielä äkkiä kertomaan kuulumisia. Tai oikeastaan vain laittamaan kuvia, en uskalla kovin pitkään tarinoida koska jompikumpi tai kummatkin saattaa herätä hetkenä minä hyvänsä!

Vielä pari viikkoa sitten satoi viisi (!) päivää putkeen taukoamatta ja oli niin viileää ettei sateen loppumisenkaan jälkeen ulos voinut mennä ilman noin paksuja vaatteita! Uhmattiin kylmyyttä ja haettiin Florianin kanssa Lucas päiväkodista ja Puppanen uinui puolet matkasta, olipas rauhallista lenkkeillä kun ketään ei tarvinut kantaa tai viihdyttää eikä kukaan karjunut!

Sitten alkoi vähän lämmetä ...

... ja vähän enemmän ...

Illatkin on olleet hirvittävän lämpöisiä, mutta vielä pahempaa (vai parempaa?) oli luvassa!

En ole vielä ostanut pojille sellaista kunnon polskinta-allasta, mutta näköjään tämä ammekin riitti ensi hätään!

Sellaista tänne! Ja nyt heräsi ensimmäinen joten adios, jahka toinenkin herää niin meitä odottaa maauimala ja vähän isommat uimamahdollisuudet! Ihanaa kesän alkua kaikille jotka siitä tykkää, vähemmän kesäihmisille: ei se onneks kauaa kestä, pian on taas talvi! :)

Pupan uudet kujeet

Hallihalloo! Tulin vaan kertomaan että mulla on vihdoin ja viimein hammas! Mami yritti valokuvata sitä eräänä päivänä, mutta 37 kuvaa otettuaan joutui myöntymään siihen että ei se saa yhtäkään! Buahaha! Onneks sitten myöhemmin samana päivänä tuttuun tapaani raivosin autossa niin lujaa ja pitkään että silloin se sai kuin saikin kuvansa!

Noniin - tällainen on siis mun hieno, ensimmäinen hampaani jonka sain noin 7,5 kuukauden iässä. Mun isoveljeni oli tässä vähän nopeampi, sille tuli ensimmäiset kaksi jo 5,5-kuisena, ja nimenomaan kaksi kerralla. Mulle tuli vain yksi, mutta toivon että muut tulevat vähän helpommin että nukkuisin edes hieman paremmin, en tiedä kestääkö mamin masu niin paljon kahvia mitä se nyt lipittelee.

Mami ja Papi ovat molemmat enemmän kissaihmisiä, mutta ensinmainitun haaveisiin kuuluu koira syystä että olisi kätevä kun olisi joku kuka söisi lattialta kaiken sinne putoavan ruoan (plus että sen olisi sitten pakko lenkkeillä vähän enemmän). Mä ajattelin ryhtyä nyt hetkeks sellaiseks koiraks - yhtenä aamuna huomasin kuinka mun isoveljeni jätti paahtamattoman paahtoleivän palasensa saavutettavissa olevaan paikkaan ja heti kun mamin silmä vältti, iskin kiinni! Omnomnom!

Jos tästä tuli nyt tällainen mun oma postaus jossa voin kertoa kaikenlaisia uusia juttuja, niin kerrottakoon vielä että oon opetellut kaikkia muitakin hullutteluja - sellaisia, joita tehdessäni mami on aika kauhuissaan! Katsokaa kun olen taitava!

Ensin kiipesin polvilleni ...

... ja samana päivänä päätin nousta vielä seisomaankin! Mun mami oppi nämä jekut ihan samanikäisenä kuin mäkin, isoveikka pari kuukautta myöhemmin.

Sellaisia terkkuja multa, osaan myös jo kontata mutta sitä en tee vielä muuta kuin kylpyhuoneessa - mami ottaa mut aina mukaan suihkuun niin että makoilen alasti matolla leikkien omaa pesuvuoroani odottaen. Viime viikolla huomasin että kun konttaan, lattia ei tunnu niin kylmältä! Ja nyt sitten aina konttaan mamin suihkun alle läpsyttelemään, sillä kun on sellainen leveä sadesuihku niin mullekin riittää vettä! Onko mulla lukijoiden joukossa muita yhtä ovelia vauvakamuja joilla on kaikkia samanlaisia hauskoja jekkuja? Nyt mun mamin pitää jatkaa passihakemusten tekoa, heibbulii :* !

Ainiin ps. mamilta vielä sellaiset terkut että mä en saa sitä kommenttirobottivarmennusta pois päältä vaikka kuinka ja miten yritän. Yritin hankkia apua ja googlettaa, mutta en vain osaa! Ellei kukaan mua osaa tälläkään itkulla auttaa niin ainahan teillä kommentoijilla on mahdollisuus - tehkää omat tunnukset/tilit! Poikien ihana isomummokin osasi, ehkä te muutkin osaatte, ja ellette - kysykäähän siltä apua ;) !

Erään syliriippuvaisen tarina

Joku on ehkä ihmetellyt miksi ennen kitisin siitä, että jouduin kantamaan vauvaani jatkuvasti. Sellaisiahan vauvat ovat - niillehän kuuluu antaa läheisyyttä, he tarvitsevat usein syliä ja lämpöä, se luo turvaa ja hyvää oloa!

Kyllä, totta joka sana. Mutta kun kannat sitä ihanaa pienokaista lähes kahden kuukauden ajan jokaikinen päivä (eli noin kuudenkymmenen päivän ajan) siitä asti kun se aamulla herää aina sinne asti että se illalla menee nukkumaan (eli noin kaksitoista tuntia päivässä, poislukien imetykset), ei se enää tuotakaan kovin hyvää mieltä.

Kuvituksena tälläkertaa Florian asiaankuuluvasti milloin kenenkin sylissä (aikajärjestyksessä), tässä tasan 80 vuotta vanhempi isomummo!

Tämä kanniskelu ei siis ollut sellaista söpöstelyä että vauva otettiin aina välillä syliin sen kanssa hassutellen ja ilmeillen. Se ei ollut sellaista, jota esimerkiksi pienen Lucaksen kanssa aina tein - istuin sohvalla vauva polviin nojaten. Ei, se oli sellaista että sitä piti nimenomaan kantaa ympäriinsä. Jos istahti siihen sohvalle oli aivan sama millä keinoin sitä yritti viihdyttää, sen huudosta ymmärsi aina että nouse ylös ja kanna minua ympäri taloa, se on ainoa keino miten olen tyytyväinen.

Vessaan mennessä Florian piti ottaa mukaan, ja jos yritti laskea sen lattialle edes pariksi minuutiksi, kuului heti vaativa rääyntä. Jos yritti laskea sitä sänkyynsä siksi aikaa että saisi meidän sängyn pedattua - ei. Ruokaa tehdessä se saattoi ehkä viihtyä pöydällä sen ajan että sain sipulit leikattua, ehkä koska jossain vaiheessa se tajusi että ne kirvelevät sen silmiä. Raaka bataatti on muuten myös hankala pilkkoa yhdellä kädellä koska se on niin kova ja veri saattaa lentää, siihen hommaan sopisi paremmin kirves.

Onneksi mulla oli nuorempana oikea käsi muutaman viikon lastassa, jolloin opin tekemään kaikki perusasiat yhdellä kädellä. Nythän tilanne oli siinä mielessä parempi että mulla oli sentään juurikin se oikea, parempi käsi käytössä! Sen jälkeen kun Florian alkoi vihdoin viihtyä hetki hetkeltä enemmän esimerkiksi lattialla tai sitterissä, oli hurja huomata kuinka nopeasti ja helposti asiat hoituukaan kun niitä käsiä onkin kaksi. Monet asiathan pystyi onneksi siirtämään illalle, hetkelle jolloin se kävi nukkumaan, mutta esimerkiksi piilareiden laitto, hiusten kiinnittäminen, pukeminen ja muut vastaavat oli pakko tehdä tietysti jo päivällä. Meikkaaminen onnistui ja onnistuu edelleen hyvin aamuyhdeksän imetyksellä, sekin kun on mulle päivittäinen tarve.

Hermoja kiristi tosiaan myös se, että tämä samainen lapsikulta ärsytti kitinällään Stefania kovasti jonka vuoksi en halunnut tyrkätä sitä sen kanniskeltavaksi (sehän käy oikeissa töissä) ja se, että se ei nukkunut minkäänmallisia päiväunia. Niinä aikoinahan olisi voinut tehdä kaikkia tarpeellisia asioita, esimerkiksi pilkkoa niitä vihanneksia valmiiksi ruokaa varten. Mutta jotenkin sitä vain tottui kaikkeen - sen jälkeen kun huomasi että ei se vaan tosiaan viihdy muutakuin sylissä eikä nuku muutakuin öisin, homma oli ihan rutiinia. Ajattelin vain että voisihan asiat olla huonomminkin, voisihan se kukkua vaikka kaikki yötkin.

Ai ja vielä yksi bonus - Florianhan ei tämän syliriippuvuutensa vuoksi suostunut olemaan edes niissä vaunuissa, jotta olisimme Lucaksen kanssa saaneet edes ulkona ollessamme rauhan. Jos joku miettii että miksen kantanut sitä sisälläkin kantorepussa - yritin, useasti, aina vain uudestaan, mutta siinäkin se viihtyi ainoastaan ulkona eikä sielläkään kovin pitkään kerrallaan. Yleensä esimerkiks Lucaksen päiväkodista hakemiset menivät niin, että jo ennen puoliväliä lykin tyhjiä vaunuja ja kannoin Floriania.

Välillä joku meille kylään tullut ihmetteli miksei mulla ole sukkia jalassa, olihan kuitenkin keskitalvi! Siksi, koska varpailla oli hyvä nostella tavaroita lattialta, ilman että tarvitsi jatkuvasti kyykistellä sen sylilapsen kanssa. Paitsi haba, myös reisilihakset saivat hyvää treeniä ja olen huomannut että nykyäänkin laskeudun lattiatasoon yleensä kyykkyyn enkä vain venyttäydy esimerkiksi nostamaan jotain. Kun Florian hiljalleen alkoi viihtyä myös vaikkapa lattialla, saattoi Skypessä Suomisukulaisten kanssa jutellessa tulla heti kysymys - mitä, missäs Florian on kun ei ole sylissä?

Jos joku nyt edelleen miettii että no ei voinut olla noin kamalaa, olishan sillä voinut olla vaikka koliikki tai ainakaan se ei valvonut öitä tai blablabla, niin one word: ainoa, joka voi sanoa että älä valita, asiat vois olla huonomminkin, on mun mielestä koditon, kädetön, jalaton, kuuromykkäsokea neliraajahalvaantunut henkilö. Tällainen henkilö lienee ainoa, kelle tämän lauseen suon. Ne omat ongelmat on sillä hetkellä maailman suurimmat ongelmat, oli kyseessä sitten kiinni juuttunut hillopurkki tai vesisade. En mäkään tykkää siitä että jatkuvasti valitetaan ja usein tekiskin mieli vähätellä muiden aivan mitättömiltä tuntuvia ongelmia, mutta hei, ne saattaa olla sille just sillä hetkellä pahinta maailmassa.

Jos joku silti on sitä mieltä että tämäkin on ollut ihan mitätön ongelma niin lainatkaa jonkun parikuinen, 6-8-kiloinen, päiväunia nukkumaton vauva, yksi uhmaikäinen, minimoitu tukiverkosto ja 10-15 tunnin työpäiviä tekevä mies ja kanniskelkaa sitä vauvaa ihan koko päivä ympäriinsä, se noin kaksitoista tuntia päivässä riittänee. Ottakaa se mukaan vessaan, tehkää vähintään yksi lämmin ruoka per päivä, siivotkaa (vinkki: mieluiten alasti, imurointi nostattaa aika hyvän hien päälle), pesette vähintään kerran päivässä pyykkiä (tai ei se pesu, vaan se niiden levitys) ja elätte kaikkine päivän touhuinenne kuten tähänkin asti - yhden käden kanssa. Ja selviätte siitä järjissänne, edelleen onnellisen parisuhteen omaavana ja mitään tyhmyyksiä tekemättä.

Ehkä sitten ymmärrätte että aiemmin mainitsemani lause "Florianin kaltaista newbornia en toivo kenellekään jolla on jo yksi uhmainen kotona" on ainoastaan totta, ei mitenkään kurjasti ajateltu - ettäkö en pitäisi meidän pikku-Pupasta! Pidän, rakastan, tuhat kertaa maapallon ympäri, se on aivan ihana, mutta ne pari kuukautta olivat vain aika hurjat ja halusin kirjoittaa tämän itselleni muistiin, jotta sitten kun tuntuu ettei mikään taas onnistu, voin jälleen virkistää muistiani ja lukea tämän täältä! Nykyäänkin kun siitä on tullut aivan painajaismaisen huono yönukkuja, mietin vain että ainakin mulla on huomenna molemmat kädet käytössä päivällä ja ainakin se nukkuu päiväunia!

Ja tässä vihdoin käännekohta maaliskuussa: Florian ihkaensimmäistä kertaa ulkona ihan vain maassa, viihdykkeenään ainoastaan lehti, jonka kanssa hän oli enemmän kuin tyytyväinen. Elämä alkoi jälleen hymyillä!

Jokuhan on sitä mieltä että jos öisin joutuu jatkuvasti heräilemään, ei päivistäkään tule mitään - oliko lukijoiden joukossa tällaisia? Entäs onko kenelläkään sattunut kohdalle samanlaista sylissä roikkujaa? Meidän Facebookin vauvaryhmässä on mun lisäkseni 54 ihmistä, eikä heistä kenelläkään ollut vastaavaa enkä mä edes tiennyt että tällaisia vauvoja on olemassa! Onneksi se on todellakin nyt ohi ja meillä asustaa paitsi se hurmaava uhmainen, myös tämä iki-ihana, rakastettavan aurinkoinen pikkuinen! Tämän ansiosta ehkä ymmärrätte senkin paremmin miksei talvella postauksia herunut! Ihanaa viikonloppua kaikille :* !

Florian 7 kuukautta

• Leluilla on mukava leikkiä — puristella, paukuttaa, pudotella ja maistaa. V
• Vauva osaa nostaa esimerkiksi pallon lattialta tai pöydältä. V
• Polvella hyppyyttäminen on monen vauvan mielestä mukavaa. V
• Lapsi oppii osoittamaan sormellaan asioita, joita hän haluaa tai joista hän on kiinnostunut. X
• Jos lapsen halutaan kiinnittävät huomionsa johonkin tiettyyn kohteeseen, onnistuu sekin kohdetta lapselle osoittamalla. V
• Lapsi oppii etsimään piilotettuja esineitä. V
• Jotkut lapset jo kokeilevat istuvaa asentoa. X
• Voimistuneet jalat kannattelevat lapsen painoa sen verran, että vauva saattaa pystyä seisomaan jonkin aikaa tukea vasten ja ”tanssimaan” tuettuna. V
• Käsien liikkeiden kontrollointi onnistuu jo melko hyvin; lapsi osaa esimerkiksi kiinnittää yhteen kaksi yksinkertaista esinettä ja erottaa ne jälleen sekä pitää itse kiinni mukistaan tai pullostaan. V

Florian on tällähetkellä liikkumisen suhteen täysin kuten veljensä samanikäisenä - "...on tuultakin nopeampi pieni mato, joka ryömii hetkessä paikasta toiseen.  Jo pelkästään olkkarissakin se vetää hillitöntä rinkiä, vaikkakin välillä rauhoittuu leikkimään myös lelujensakin kanssa. Lisäksi se nousee kokoajan myös konttausasentoon ja heiluttaa itseään melko epäilyttävän näköisesti, mutta eteenpäin ei vielä ole menty.". Konttaamista yrittäessä pettävät takajalat tosiaan alta, mutta onneksi ryömienkin pääsee niin kovaa, aina siihen asti kunnes jumiutuu jonnekin kurjaan paikkaan!

Rytmikin on aivan kuin suoraan samanikäiseltä Lucakselta napattu, paitsi että Florian syö päivällä kerran enemmän ja yöllä milloin sattuu. Tämä johtuu melko varmasti siitä että imetän edelleen, Lucas sai tässä iässä jo korviketta mun iho-ongelmieni takia. Aamulla Florian herää kaikesta mahdollisesta riippuen 6-8 välillä, aamupuuroa syödään 8-9 välillä, lounasta keskipäivällä, kolmelta välipalaa, 17-18 välillä päivällistä ja iltapalaa mahdollisimman paljon kello 19:30 jälkeen! Yleensä sitä ei kuitenkaan saa kovin pitkään venytettyä, koska puoli yhdeksältä Florian on aivan taju pois.

... joka taas johtunee siitä että herra tekee vihdoin ja viimein ensimmäisiä hampaitansa ja herää pari tuntia nukuttuaan raivoamaan. Muutama ilta on nyt mennyt niin että sitä on joutunut nukuttamaan uudelleen noin tunnin verran - ihan vain jotta se voi sitten taas pari tuntia siitä herätä syömään! Aloin jo aiemmin jättämään yöimetyksiä vähemmälle, joten en nyt mielelläni halua taas vain väliaikaisen tilanteen vuoksi rikkoa yksin nukahtamaan oppimista. Kyllä se joskus taas nukkuu, aivan varmasti!

Yöt ovat siis hampaiden vuoksi melkoista showta, mutta sen ansiosta päiväunet ovatkin sitten taas erittäin hyviä! Vaikka meteliäkin olisi, nukkuu Florian aina vähintään tunnin, välillä jopa kaksi, paitsi iltatorkkujen en anna venyä yli puolituntisiksi. Myös vaunuissa se alkaa viihtyä kokoajan pidempään - kunhan näkee ympärilleen, niihin se tosi harvoin nukahtaa. Muuten istuminen ei kiinnosta, siis vaunuja ja syöttötuolia lukuunottamatta, jos edes yrittää niin se vetää jalat suoriksi ja selän kaarelle!

Florianin ehdoton lempitouhu tällähetkellä on keinuminen jota se voisi harrastaa varmaan tuntitolkulla jos mahdollisuus olisi! Muita superkivoja juttuja on isoveljen kanssa riehuminen, ulkona nurmikon ja kukkien repiminen, kaikenmalliset piiloleikit ja suihkussa käyminen. Lucashan on aina vihannut suihkua vaikka tykkää kylpemisestä kovasti, saa nähdä miten käy Florianin!

Se on muutenkin edelleen tosi iloinen ja onnellinen pieni poika (päivisin siis, jospa yötkin pian taas helpottaa) jonka kanssa jopa perheen miehet mielellään viettävät aikaa - toisinkuin se ensikuukausien kaikesta suuttuva, sylissä roikkuva vinkuiita. Siihen verrattuna siis heräilen myös koko yön lähes mielelläni, mitä tahansa kunhan tänne ei enää muuta samanlaista beibiä! Ainoa mikä vähän riepoo on sen korviavihlova kiljunta ja karhun lailla rääyntä ellei jokin asia mene kuten hän haluaa, mutta sekin on pientä! Iloisia terveisiä meiltä!