Oma koti turhan kallis

Kuten mainitsinkin, meillä on tällähetkellä menossa jälleen uusi projekti, nimittäin tämän talon myynti ja uuden kodin etsintä josta toivottiin lisäinfoa. Ainakin vakkarilukijat tietää millainen elämänkatsomus mulla on - happiness is not a destination, it's a way of life. Ja jotta voi kokeilla olisiko mahdollista olla nykyhetkeä onnellisempi, täytyy välillä tehdä vähän isompiakin päätöksiä - oli se sitten ulkomaille muutto tai talon myyminen.

Meidän remonttihan sai monia monituisia yllättäviä käänteitä kuten vanhaa remontoidessa yleensä käy. Olimme varautuneet myös siihen, mutta emme niin suuresti mitä nyt satuttiin vaatimaan (esimerkiksi se koko alakerran lattian auki kaivaminen, katon uusiminen, seiniin rautapalkkien asennusta ja mitähän muuta). Kaikkia näitä kamaluuksia varten jouduttiin ottamaan iso lisälaina - ei siis mikään parin tonnin vaan lähes neljäsosa alkuperäisen päälle. Mietittiin tosin jo silloin että entä jos vain jätetään jotain tekemättä, mutta ajateltiin että tehdään nyt huolella ja jos tulee finanssiongelmaa niin on helpompi sitten myydä kun kaikki on perfekt!

Jokunenhan ajatteli että no, oma vikansa kun aloivat hulluttelemaan. Mutta kuka nyt haluaisi asua kodissa jossa ei viihdy? Tuskin kovin moni. Me emme hullutelleet, raha ei palanut timanttihanoihin tai kullattuihin ovenkahvoihin, vaan esimerkiksi energiaystävällisiin lämmitysmenetelmiin, jotka taas ovat sellaisia jotka hyödyttävät myös uutta ostajaa. Jo viime viikolla lämmitys sammutti itse itsensä pariksi päiväksi ja vesi lämpeni pelkän auringon voimalla - eli täysin ilmaiseksi!

Jotta keittiöstä saimme sellaisen kuten toivoimme sekä yhteydessä olohuoneeseen, piti uuteen tilaan laittaa kokonaan uudet putket. Ja koska kaikki putket ja johdot olivat jo 35 vuotta vanhoja, miksei sitten samalla vaivalla uusittu jokaikistä kun se olisi muutenkin kohta ollut edessä. En tiedä miten Suomessa, mutta täällä ainakin uusi, energiamyönteinen talo, sellainen josta tietää ettei sitä vuosikymmeniin tarvitse muuta kuin pintaremontoida, myy huomattavasti paremmin kuin vanha, öljylämmitteinen torppa jonka lämmitykseen saa vuodessa kulumaan kolminollaisen summan.

Lainan kuukausierä kohosi siis melko suureksi. Sekin vielä menisi, mutta lähes millekään ylimääräiselle ei sitten olisikaan tilaa. Kuten kaikki myös tietävät, mä en todellakaan ole mikään suuri rahankuluttaja joka shoppailee kaikki päivät (tai edes kerran kuukaudessa...), mutta joskus sitä haluaa kuitenkin ostaa muutakin kuin ruokaa tai jotain isoa - esimerkiksi lentolippujen tilaaminen äkkiaikataululla ei olisi mahdollista.

Miksi siis kuluttaa lasten lapsuusvuodet puolivalmiissa kodissa suurta lainaa maksellen kaikesta kivasta tinkien kun voi myydä koko talon, maksaa sekä oman että anopin lainat pois, ostaa sille asunnon ja saada vielä varsin mukavan starttisumman uutta, valmista, ihanampaa kotia varten. Niinpä, miksi, mutta silti joku niin sijainnin tai talon vuoksi tekee.

Meille tämä itse talo ei ole tärkeä eikä sijaintikaan juuri meille ole häävi. Nyt kun tätä myy niin sijainti on tietysti paras kaikista koska esimerkiksi dorkat saksalaiset dorkine rahoinensa ovat niin hulluina tähän alueeseen. Suomalaisten on ehkä vaikea käsittää miksi joku maksaa aivan tavallisesta talosta niin friikkejä summia ja onkin aivan eri asia tehdä talokauppoja täällä kuin Suomessa samanlaisella landella, täällä kun jo pelkän tontin hinta on 500-1500 euroa neliöltä.

Mutta että siinä muutama syy jonka ansiosta meitäkin kenties ymmärretään paremmin! Moni kun tuntuu ajattelevan että ihan kamalaa, miksi, mutta me ollaan vain ja ainoastaan innoissamme - ihana päästä sittenkin pois täältä, hihi! Saa nähdä minne me päädytään, ehdottomasti lähemmäs sivistystä ainakin. Jonkin aikaa pääajatuksena oli että muutetaan Innsbruckin lähelle ja siellä käytiin katsomassakin yhtä aivan täydellistä kotosta, mutta sitten Stefan ylenikin yllättäen töissä niin että me taidetaankin pysytellä vähän lähempänä.

Seuraavan kerran asumisista kirjoitellessa voin sitten kertoa millainen asunto meillä on haaveissa - jos on jotain kyseiseen aiheeseen liittyvää mielessä niin hep! Muista aiheista on tulossa mahdollisimman pian juttuja - kun vain joskus ehtisi, tätäkin kirjoitin varmaan viikon kun aina joku heräsi tai tuli kotiin. ;) Ja kohta herää taas Florian eli adioos!

Ps. Ehkä ainoa tänne jäävä asia jota täältä sitten jään kaipaamaan on meidän vastapäiset, ihanat naapurit. Talvella heidän isi rakensi pihalle suuren iglun, jolle Lucas aina nukkumaan mennessä halusi antaa ikkunasta pusun. Kerroin tämän heille ja iglun alkaessa murentua teki naapuri siitä Minionin jotta Lucaksella olisi vielä kivempi hyvänyöntoivotuskamu! How cute is that! :*

Florian 6 kuukautta

• Jokunen puolivuotias osaa jo kääntyä selältä vatsalleen. V
• Vauva tukee ylävartaloaan vankasti käsivarsiensa varassa ollessaan päinmakuulla. V
• Käsien koordinointi kehittyy, lapsi oppii taputtamaan. X
• Lapsi oppii siirtämään esineitä kädestä toiseen ja pitämään kiinni yhdestä esineestä samalla, kun hän kurottuu ottamaan toista. V
• Lapsi tekee kaikkensa päästäkseen liikkeelle joko pyörimällä, ryömimällä ja itseään vetämällä. V
• Vauva on kosketusherkkä. Hän erottaa toisistaan märän ja kuivan sekä kylmän ja lämpimän. V
• Tykkää leikkiä vedellä. V
• Vauvan muisti kehittyy ja yltää nyt noin kahden viikon päähän. ?
• Kiinnostus leluihin kasvaa ja vauva tutkii niitä entistä perusteellisemmin. V
• Tavaroiden heitteleminen lattialle on todella mukavaa, koska sillä on monia seurauksia. V
• Äänet ja äänteet kiinnostavat, mikä on tärkeä osa kielellistä kehitystä. V
   

Florianin syliriippuvuus alkoi pikkuhiljaa hellittää neljän kuukauden jälkeen ja pari viikkoa sitten uskalsin jo tännekin juhlia ettei sitä tarvitse kantaa enää ihan koko päivää. Iloisena voin todeta että tilanne menee kokoajan vain parempaan suuntaan! Nykyään se saattaa makoilla lattialla yli puolikin tuntia leluillansa leikkien ja hyväntuulisena höpötellen samalla kun esimerkiksi kokkailen. Ennen se viihtyi pöydällä, mutta nyt se on jo niin nopea liikkeissään etten uskalla pitää sitä niin korkealla.

Liikkeet on tosiaan nopeat (ja näyttävät...) ja kokoajan myös hallitummat! Ennen mahalta selälleen kääntyessään se kopsautti aina ensimmäisenä painavan päänsä lattiaan, nykyään sitä tapahtuu ainoastaan silloin jos Lucas antaa pikkuveljelle vähän kääntövauhtia... Florian pääsee nykyään myös ryömien eteenpäin mutta onneks ei vielä muuta kuin sohvalla, lattia ja alta luistava matto on vähän liian liukkaita. Lattialla se pyörii rinkiä masullaan ja selällään, työntelee itseään päkiöillä ympäriinsä ja nousee konttausasentoon, mutta ilmeisen kovasta halusta huolimatta eteenpäin ei vielä päästä!

Florianin kiinteiden aloitus tapahtui vähän vaille viisikuisena, jolloin se maistelu oli sen mielestä ihan kamalaa. Aloiteltiin siispä ihan hissukseen ja melkein kuukauden päivät siihen menikin että se pikkuhiljaa suopui ajatukselle, mutta nyt syöminen onkin ihan parasta ikinä (ylläolevassa herra hieman himoitsee bataattia)! Hedelmäsoseet oli alkuun kaikista pahimmat, mutta nyt nekin maistuu. Syödään jo viidesti päivässä ja parit maidot yöllä/aamuyöllä/aamulla (vähän vaihtelee milloin...) päälle ja välisnackseina se napostelee ihan itse omin kätösin esimerkiks kurkkua!

Nukkuminen on parantunut ihan koko talossa hurjasti ja Florian nukkuu nykyään melkein joka päivä yhdet tai kahdet puolen tunnin tirsat sekä usein yhdet pidemmät iltapäiväunoset. Tämä riippuu kovasti myös siitä, onko Lucas kotona/hereillä, koska isoveli on hieman äänekäs (varsinkin innostuessaan) ja pikkuveli taas melkoisen herkkäkuuloinen... Tirsojen ajaks me mennään melkein aina ulos Lucaksen kanssa jotta Florian saa nukuttua (= jolloin se on myös hyvällä tuulella), mutta ei se silti koskaan yli puolta tuntia nuku.

Pupan selkä on edelleen yhtä pitkä, koska jotkut bodyt ovat tällähetkellä jo kokoa 80! Toki ne on Lucaksen vanhoja eli pesussa pienentyneitä, mutta ihan uudetkin bodyt on oltava kokoa 74 kun taas housuista menee jopa 62 ongelmitta. Lähes ongelmitta sujuu nykyään myös vaunuilu (ainakin yleensä) mutta ei edelleenkään kovin kauaa kerralla, muuten loppumatkasta joutuu kantohommiin. Koska kaikki muutkin Florin ongelmat on helpottaneet, uskon että tämäkin on vielä joskus muisto vain! Se on nykyään aina niin iloinen ja aurinkoinen etten edes osaa valittaa enää mistään, koska ah, se nyt vaan on niiin ihana puolivuotias ♥ ♥ ♥ ! Vähintään yhtä ihanaa viikonloppua kaikille!

Viisi puolikasta

Meidän hurmaava esikoisemme, yhtä ihanalta isopapaltaan toisen nimensä perinyt Lucas Olavi, täytti toissapäivänä viisi kertaa niin paljon kuin samana päivänä puolivuotispäiväänsä juhlistanut pikkuveljensä. Kaksi ja puoli vuotta! Iiks ja kääks, nyt on ikioman postauksen paikka! Kuvat on valitettavasti vähän mitä on, koska Lucas ei oikein valokuvauksesta pidä - tai paremminkin: hän ei EHDI.

Millainen Lucas sitten onkaan? Päikkytäti juuri mainitsi sen olevan niin iloinen että on ihanaa miten joku onkin aina niin hyvällä tuulella. Ja se on kyllä täysin totta - Lucas on tosi elämäniloinen pieni poika! Ellei uhmakohtaus ole päällä (joita se ei päiväkodissa tietenkään saa) tai mami kiellä tekemästä jotain kivaa (esimerkiks ottaa kynät pois herran keksiessä seinän olevan hyvä piirustusalusta), on se aikalailla aina ihan huisin hyväntuulinen. Se on myös hurjan itsenäinen ja omatoiminen ja vaikka se "ITE, ITE" meinaa joskus hieman ärsyttää (esimerkiks jos se "IHAN ITE!" on piirtänyt koko ruhonsa tussilla täyteen viivoja), on se toisinaan myös oikea pelastus! Allaolevassa kuvassa hän on ihan itse hakenut housut kaapista ja pukenut ne, voitte kuvitella millainen sota täällä oli että ulos lähtiessä sain nämä "housut" herralta riisuttua.

Uhmaikä on ehkä juuri nyt syvimmissä syövereissään - ainakin toivon ettei tästä enää kovin paljoa alemmas porauduta! Se alkoi melko voimakkaana jo pitkän aikaa sitten, mutta silloin olisin kaivannut juuri sitä ärsyttävää "odota vaan, pahempaa on luvassa"-lausahdusta, koska hyvin paljon pahempaa todella oli luvassa! Onneks siihen on tottunut jo niin että osaa säilyttää hermonsa täydellisesti niissä aivan järkyttävissäkin tilanteissa, silloin kun mielessä tekee mieli nakata kakara ojaan ja juosta pois niin kovaa kuin jaloista lähtee - silloinkin sitä vain laskee kymmeneen ja selittää sen 597. kerran lapsiparalle miksei ole okei kävellä autotiellä ja miksi siihen kiellon jälkeen ei saa jäädä myöskään makaamaan.

Vaikka uhmakohtauksia saadaan edelleen useita päivissä ties ja mistä toinen toistaan hulvattomimmista syistä, mahtuu meidän päiviin myös paljon niitä Lucaksen iloiseks tekeviä asioita. Kaksi sen ehdotonta lempparia on piirtäminen ja lukeminen, samoin askartelu, maalaaminen ja muutenkin kaikki käsillä tehtävä on hauskaa ja niissä se viihtyy pidempäänkin keskittyneenä. Vesi on aina ollut sen mielestä ihanaa - paitsi suihku ja tukanpesu, ne on niitä maailman kamalimpia asioita. Kylvyssä ja uimassa se kuitenkin viihtyis vaikka kuinka pitkään!

Lucas on automies henkeen ja vereen, samoin eläimet on hyvin lähellä sen sydäntä. Niistä se tunnistaakin vaikka kuinka monta - just tossa satuin pistämään merkille eläinkirjaa lukiessamme että yhteensä 18 eläimestä se osasi nimetä kolmetoista, niistä kolme saksaksi (ja lehmä on edelleen "muu"). Se, kumpaa kieltä Lucas käyttää, riippuu jo ihan täysin siitä kenen kanssa se puhuu. Se muistaa että mamin kanssa ja skypessä jutellessa puhutaan suomea, isin, sen sukulaisten sekä muiden lasten kanssa saksaa. Toki se sekoittaa edelleen kieliä tosi paljon yhteen ja joukossa on muutama niitä keksittyjäkin sanoja, mutta pääasiassa se on kyllä tosi taidokas kaksi- ja puolivuotias joka vaihtaa kieltä lennossa hyvinkin nopeasti tarpeen niin vaatiessa.

Kielellisestä kehityksestä voin joskus kirjoitella ihan erikseen koska kuten olen monesti sanonut, kaksikielisyys on musta valtavan kiinnostava aihe ja haluan myös vertailla myöhemmin miten veljesten kehitys toisistaan eroaakaan. Oon varma että Lucas ihan kohta herää joten ennenkuin niin tapahtuu niin lopetan tähän että ehdin julkaistakin tämän! Meillä on ollut tässä edelleen vähän hässäkkää, varsinkin kun mun äitini oli täällä just melkein viikon. Tänään illalla Stefanilla alkaa viikon loma ennen enedeshaluatietääkuinkapitkää työputkea joten koitan ehtiä silloin kirjoittelemaan teille nuita rästijuttuja, Florianin puolivuotistarinat seuraa pian perässä! Heibba!

Unettomat Tirolissa

Voi, mistähän sitä edes aloittaisi! On tapahtunut niin hurjan paljon kaikkia - lähinnä kivoja - juttuja, että jos illalla on aikaa istua koneella, kuluu se joko niitä kivoja juttuja katsellen tai sitten kaikkia turhuuksia touhuillen. Muutaman edellisviikon ajan meidän päiväthän alkoivat Lucaksen toimesta jo kello viideltä, yleensä kuitenkin viimeistään puoli seitsemältä, joten illalla ei ymmärrettävästi ollut enää ihan terävimmillään!

Otin Lucakselta pinnat pois häkkisängystä, joten sehän nousi sitten aina heti ekalla kerralla herätessään. Eräänä aamuna se oli levittänyt kaakaojauhetta ympäri keittiötä ja itseään, joten en oikein uskaltanut jäädä enää "hetkeks köllimään" sänkyyn kun se tuli meitä herättämään ja jatkoi matkaansa. Aina se ei tosin tullut, kerran esimerkiks heräsin puoli kuuden aikaan siihen kun se imuroi olkkarissa. Kyllä, harkitsin erittäin vakavasti pinnojen takaisin ruuvaamista.

Pidin sen kanssa kuitenkin vähän palaveria ja nykyään se nukkuu noin kuuteen asti, jonka jälkeen tulee hissukseen meitä herättämään kuullessaan Florianin olevan hereillä. Nämä aamut on tosi vaihtelevia varsinkin nyt kun valoisaa on joka päivä aiemmin enkä todellakaan tiedä mitä kellojensiirto saa aikaan. Tuskin ainakaan mitään hyvää. Ja ei, sillä monelta se menee illalla nukkumaan ei ole mitään vaikutusta, kerran se kukkui melkein yhteentoista asti ja tsädääm - viiden jälkeen sirkus jälleen aukesi!

Asiaa ei toki parantanut yhtään se, että Florianin nelikuisena alkanut yöhulinointivaihe ei oikein ottanut rauhoittuakseen, päinvastoin vain pahentui siten että sen höpöttelyn sijaan se itkusteli ja rähinöi. Onneks nyt on alkanut näyttämään paljon paremmalta, viime yönäkin se heräsi vain kahdesti eikä ollut ollenkaan vihainen, tahtoi vain syödä ja nukahti pian uudestaan. Kylläpä olinkin tänä aamuna jälleen kuin uusi ihminen kun Lucas kymmentä vaille kuusi tuli kuiskailemaan olevansa hereillä.

Florian on myös kuin uusi ihminen - se viihtyy nykyään jopa yksin! Siis yksin! En nyt tarkoita ettäkö jätän sen kotiin kun lähden kauppaan, tottakai jonkun pitää olla kokoajan näköetäisyydellä, mutta ne ketkä ovat sen tavanneet voivat myös todeta että ei todellakaan ole sen tapaista viihtyä yksin leikkimatolla leluja katselemassa. Tai ylipäätänsä viihtyä jossain muualla kuin sylissä. Mutta kyllä, nyt se on tapahtunut! Pari kuukautta sitten kirjoitinkin että tuskinpa sitä ikuisesti pitää kantaa ja näin se päivä koitti, kannatti olla kärsivällinen!

Se on siis jo pari viikkoa ollut usein suopea muullekin paikalle kuin sylille eli uskallan jo sanoa että se kanniskelu on ohi. Nyt kun sen vuoksi olen opetellut käyttämään jälleen kahta kättä päivittäisissä askareissa sen yhden sijasta, olen myös tajunnut että olipahan melkoiset ensikuukaudet! Florian on aina ollut aivan ihastuttava, rakas pieni pallero, mutta sen kaltaista newbornia en kyllä toivo kenellekään jolla on jo yksi vilkas uhmainen kotona.

Ylläolevaan kuvaan voi kuvitella Lucaksen kyseisessä tilanteessa: "BABYY, ota kuukkua!". Mun molemmat ihanat muruset ansaitsevat ihan kohta ikiomat postauksensa, kun vain ehtisin! Meillä on tosiaan melkoinen härdelli täällä käynnissä, kun suunnitellaan tässä talon kanssa kaikenlaista kivaa, esimerkiksi siitä pois muuttamista! Niinpä, kauanpa me täällä viihdyttiinkin, mutta koska ilman tätä mahdollisuudet olisi niin paljon suuremmat ollaan päätetty että eihän me haluta näitä lasten lapsuusvuosia elää ikivelkavankeudessa ja finanssihuolissa.

Velkavankeudessa ei siis ole mitään vikaa, mutta jos se velka on niin suuri ja pitkäikäinen (kiitos remontissa ilmenneiden kaikkien hauskojen yllätysten...) kuten meillä, houkuttelee tietysti pienempi ja lyhyempi kivemmalla kodolla hyvin paljon enemmän. Saas nähdä mitä kevät tuo tullessaan, kirjoittelen myös talojutuista mahdollisimman pian lisää, nyt jään odottelemaan armasta miestäni kotiin! Jos jotakuta kiinnostaa joku tietty juttu niin toivokaa, lupaan kiireiltäni toteuttaa toiveenne, pusimuii!

Florian 5 kuukautta

• Vauva osaa nousta päinmakuulla suorien käsivarsien varaan, ja hän harjoittelee ahkerasti kääntymistä päinmakuulta selälleen. V
• Selällään ollessaan vauva pystyy nostamaan päätään sen verran, että hän ulottuu tarttumaan omiin polviinsa ja varpaisiinsa. V
• Jotkut lapset alkavat vähitellen ryömiä tai vetää itseään eteenpäin. X
• Esineen vaihtaminen kädestä toiseen onnistuu. V
• Esineeseen tarttumiseen vauva käyttää koko kättään, tai molempia käsiään, mutta irrottaa otteensa, jos hänen eteensä tuodaan jotain muuta kiinnostavaa. V
• Pitää toistosta ja tekee mielellään yhtä ja samaa asiaa kerta toisensa jälkeen. V/X
• Osa erottaa toisistaan kolme esinettä muodon, värin ja koon perusteella. V
• Side omiin vanhempiin vahvistuu ja epäluulo vieraita ihmisiä kohtaan kasvaa. Lapsi iloitsee tutut kasvot nähdessään ja saattaa pelästyä tuntemattomia ihmisiä kohdatessaan. V
• Vauva on kiinnostunut peilikuvastaan, jolle hän usein hymyilee. V
• Hän kuuntelee mieluiten yksinkertaisia sanoja ja lauseita, laulua ja ”vauvapuhetta” ja vastailee mielellään kysymyksiin. V

 

Florian on jo pitkään osannut kääntyä kumpaankin suuntaan ja nostelee myös takamustaan mutta ryömimiseen ei vielä osoita sen enempää kiinnostusta. Selällään se viihtyykin ainoastaan jos joku tekee jotain hassua, mutta muuten se on vain masullaan, meidän syödessä se makaa pöydällä! Se ei edelleenkään viihdy hetkeäkään kauempaa yksin, mutta enää sitä ei tarvitse sentään kanniskella ympäriinsä kokoaikaa.

Aloitettiin soseiden maistelu viikko sitten, tähän asti selvittiin siis täysin täysimetyksellä josta olen hyvin iloinen. Ei me olla vielä ehditty maistamaan kuin porkkanaa (ihkaensikosketus yllä) ja kesäkurpitsaa, aloitellaan ihan rauhassa ja tutustutaan myös siihen lusikkaan, tämä aloitus tuli lähinnä sen vuoksi, ei ruokatarpeen sillä Florian on todellakin kasvanut vallan tarpeeksi! Tältä kuulta ei ole kuin pituus joka on 68cm, mutta nelikuisena paino oli jo (vaikka tyhjensi koko masun sekunti ennen punnitusta) 7180g, puh!



Florian on jälleen parantanut päiväuniaan entisestä ja saattaa nukkua jopa puolitoistatuntia kerralla (jolloin olen ihan paniikissa että onko se kipeä)! Mutta jos sille kehittyy joku rytmi kestää sitä riemua ehkä viikon verran. Edelleen välillä on päiviä että se ottaa yhdet puolen tunnin unet koko päivän aikana. Nyt olen tosin saanut sitä nukahtamaan myös jopa vaunuihin (pitkällisten lykkimisten ja laulelujen jälkeen), mutta ei se niissäkään pidempään nuku. Öisin herätään nykyään myös ihan miten sattuu ja välillä halutaan yrittää pysyä hereillä höpöttämässä (jolloin vaan käännän kylkeä ja annan sen jatkaa seurusteluaan yksin), nelikuisena alkanut hulinavaihe ei meinaa ottaa loppuakseen.

Kun Florian syntyi, samana päivänä kuin Lucas, ajattelin heti että onpa kätevää, Lucaksen vanhat vaatteet mahtuvat täydellisesti! Joopajoo, se on käyttänyt nyt sellaisia vaatteita joita Lucas piti vasta ensimmäisenä kesänään ja syksynään! Suurin osa on edelleen sen selän syytä, koska housuista menee vieläkin jotkut 56:t, mutta bodyt ja haalarit on oltava 68-74-kokoa. Mutta yksi sama niissä on ollut: Floriankin vihaa pukemista ylikaiken.

Vaunuilu ei siis edelleenkään ole mikään Florianin lempiharrastus enkä kovin kauas kotoa uskalla lähteä, mutta olen esimerkiks voinut hakea Lucaksen "päiväkodista" niin että Flori on vaunuissa! Edistystä! Toki selkänoja pitää olla koholla niin ettei se ole täysin makuuasennossa, mutta ennen sekään ei auttanut. Vaikka tämäkin beibe on joihinkin muihin tuholaisiin verrattuna edelleen sellainen helppo vauva, olen silti iloinen että vauvat on nyt tehty ja kohta meillä asustaa kaksi taaperoa! Siihen asti nautiskellaan vielä tästä kaikesta kitisevästä höpönassusesta, on se tällaisenakin niin kovin söpö ♥ !

Sittenkin ihan tavallinen

"Aika erikoinen nimi!"

"Siis mikä?!"

"Mikä se oli, Amaryllis?"

"Onpa outo, mutta ihan kiva!"

"Jaa, kyllä se taitaa ihan oikea nimi olla."

Jokainen nimetköön lapsensa ihan miten halajaa, eihän ne minun lapsiani ole. Ainoa, mitä en kestä, on se, kun lapselle annetaan joku aivan uskomattoman omituinen nimi ihan vain siksi että halutaan erottua joukosta. Tämä erikoisuudentavoittelu menee musta siinä kohtaa vähän yli - mitäpä jos vaan ostais jotkut erikoiset vaatteet, niitä ei lapsiraukan tarvitsisi kantaa loppuelämäänsä, toisinkuin sitä idioottimaista nimeä.

Kun Florianin nimi syntymän jälkeen paljastettiin,  suomalaisilta tutuilta sain tai kuulin muuta kautta ylläolevia kommentteja. Ainoa, kuka sanoi jotain positiivista, oli mun veljeni. Tähän syynä taisi olla se että hän on jo pari vuosikymmentä ollut ahkera urheilun seuraaja, joten hän on myös satavarmasti törmännyt nimeen ja tiesi sen olevan "ihan oikea nimi".

Suomalaiset taisivat tosiaan unohtaa erään asian: meidän perhe ei asu Suomessa. Me asumme Itävallassa, joten on ihan täysin luonnollista ettei lapsi saa nimekseen Jannea tai Pekkaa. Florian on täällä kaikkea muutakuin erikoinen - se on ikivanha, perinteinen nimi, joka viimeisten 40 vuoden aikana on ollut aina 40 suosituimman nimen joukossa.

Kuten totesin: lapsensa erikoisesti nimeäminen ihan pelkästä erikoisuudentavoittelusta on musta ärsyttävää. Jos joku erikoisempi nimi on omasta mielestä tosi kiva, niin fine, mutta jos ainoa syy miksi lapsensa nimeää Porkkanaksi on se, että haluaa jonkun tosi joukosta erottuvan nimen niin metsään mennään. Tosin kuten myös totesin: ei se minulta pois ole vaikka niitä dorkanimiä tulee kasteilmoituksissa vastaan.

On varmasti jo tarpeeksi hankala yrittää löytää molempien mielestä kiva nimi, mutta miettikää siihen vielä sellainen mukava lisäbonus että olet sen toisen osapuolen kanssa eri maalainen. Se se vasta lystiä onkin. Kirjoitin aiemmin tästä hauskuudesta ja paljastelin niitä suosikkinimiä joita en syystä tai toisesta voikaan omalle lapselleni antaa.

Florian oli pitkään Stefanin ehdoton lemppari ja mäkin olen aina pitänyt sitä tosi kauniina nimenä. Sille lopullisesti lämpeäminen tapahtui kuitenkin vasta synnärillä, koska siihen asti epäilin että se on liian keskieurooppalainen - Lucashan on tosi kansainvälinen, mainiosti myös suomalaiseen suuhun sopiva ja haaveilinkin että löydettäisiin samanlainen. No, eipä löytynyt. Kun Florianin synnyttyä kätilö kysyi nimeä, katsoin ensin vauvaa ja sen jälkeen Stefania ja totesin että kyllähän se näyttää ihan Florianilta.

Nimen ääntämisen piti ehdottomasti olla sama molemmilla kielillä ja siinä onnistuttiinkin lähes täydellisesti, saksalaisittain ärrähän lausutaan vähän sortaen suomalaiseen terävään tapaan verrattuna. Se on kuitenkin lähes huomaamaton ero, toisinkuin esimerkiks Stefan itse huomaa kuinka suomalaiset eivät suhauta hänen nimeänsä. Mä hellittelen Floriania välillä mm. Florppa-nimellä, josta Lucas onkin napannut sille ihkaoman lempinimen: Puppa. Siis Puppa! How cute is that!

Oli miten oli: mulle on siis ihan se ja sama mitä muut ovat mieltä meidän nimivalinnoista, halusin vain vähän valottaa miksi Florian saikaan "niin erikoisen" nimen. Kun se just, kun ei se saanut. Meillä oli lopulta erittäin vähän niitä molempien mielestä tosi kivoja nimiä, jolloin ei parane alkaa nirsoilemaan. Tosin eipä me nirsoiltukaan, musta Florian on aivan uskomattoman kaunis nimi. Eiköhän se joskus ala kuulostamaan myös Suomituttujen korvaan kivalta! Onko muilla ollut samanmoisia ongelmia? :)

Kiireinen tammikuu

Puhhuh! Ensin meillä oli viisi päivää vieraisilla minun rakas siskokulta ja hänen hurmaava nelivuotiaansa, minun kummityttöni Luna. Sitten oltiin yksi yö keskenämme ja seuraavana päivänä saapui minun armas äitini. Sitten minä tulin hyvin kipeäksi. Olenpa tainnut täälläkin mainita siitä, että ollessani kipeä en koskaan saa kuumetta vaan kituuttelen sellaisessa nuhayskässä ikuisuuden. Edes synnytyksissä lämpö ei ole noussut siitä 36 asteesta mihinkään joka on herättänyt hoitsuissa ihmetystä.

No, nyt nousi! Enpä todellakaan tiedä milloin mulla olisi viimeks ollut lämpöä ennen tätä, joten 39 asteen kuume oli erittäin raaka, varsinkin kun piti samaan aikaan pitää Florian tyytyväisenä. Korkeimmille voimille kiitos siitä että äiti oli edelleen silloin vielä täällä, koska se viihdytti Lucasta niin ettei sen sentään tarvinut kärsiä siitä tylsyydestä. Toki vähän harmi että loppupäivät menivät niin että mä makasin vain sohvalla, mutta aina ei voi voittaa. Onneks äiti tietänee että on tervetullut meille milloin vain ehtiikään, nyt kun meillä on niin ihanasti tilaa!

Tilaa on tosiaan edelleen reilusti, osaksi huonekalujen puutteesta johtuen. Viedessään mun siskon ja Luna-neidin Münchenin lentokentälle otti Stefan äitinsä mukaan ja he poikkesivat Ikeaan Saksan puolelle, koska siellä suuri osa tavaroista on halvempaa kuin Itävallan puolella. Mukaan tarttuikin esimerkiksi pari Kallaxia joista rakennellaan ihana kirjahylly meille, musta kirjat kun ovat yksi kauneimmista sisustuselementeistä! Pelastin ennen remonttia anopilta 21-osaisen valtavan kokoisen kirjasarjan jonka se meinas heittää mäkeen, ne sopii täydellisesti Kallaxin lokeroihin!

Mutta sisustuksesta lisää höpöjä myöhemmin, tämä oli nyt vain tällainen pikainen päivitys että elossa ollaan mutta tämän pidempää en ehdi tarinoimaan, kuvat ehdin ehkä pienentämään! Florian on edelleen samanlainen possu kuin ennen jolle ei juuri kelpaa muu kuin syli, joten näin iltaisin menee hetki ennenkuin saa kaikki asiat hoidettua. Milloinhan se huomaa että elämä on ihan kivaa vaikka ei oliskaan kokoajan mamin sykyssä? Noo, ei parane valittaa, onneks se on tyytyväinen edes silloin, voishan se kitistä vaikka kokoajan! Terveisiä talven keskeltä!