Hyvää yötä piltit...

Hilfeee, Lucas on hemmotellut mut ihan pilalle! Ihmettelin kun se nukahti eilen illalla vasta kahdeltatoista ja herätti mut tänään JO ennen kahdeksaa. Haloo, se nukkui taas melkein kahdeksan tuntia putkeen josta monet tän ikäisen vanhemmat hyppis riemusta katon läpi! Mutta koska Lucas ei tämän jälkeen enää tahtonutkaan uinua, meinas mua alkaa kiristämään, kunnes taas päässäni kuului se haloo-ääni. Lapseni erottaa päivän yöstä ja nukkuu öisin niinkun jokaisen ihmisolennon kuuluiskin! Sitten on niitä tapauksia jotka nukkuu edelleen 2-3 tunnin pätkiä. Ajattelin että meilläkin nukutaan läpi yön aikasintaan ehkä joskus puolivuotiaina, sikspä tämmöset hairahdukset on niin kummallisia kun huumaannuin siitä että se nukkuu jo nyt niin hyvin (kuukauden päästä tilanne voi olla taas ihan eri).

Tänään se nukkui sitten aamupäivällä 20 minuuttia, iltapäivällä toiset ja sitten vielä myöhemmin puoli tuntia. Olin varma että me ei taas illalla muuta tehdä kuin itketä kuten aina kun se on tosi väsynyt eikä osaa nukahtaa (mä en tosin vielä oo sortunu kertaakaan itkemään, varmaan jos se sen kahden tunnin huutorajan ylittäis niin alkais paukkua). Laitoin itelleni kaks kaljaa kylmään normaalin yhden sijaan (alkoholitonta siis, juon yhden joka ilta, mulla on sitä korillinen keittiössä :D, auttaa maidontuloa ja maistuu hyvälle) ja nakersin jopa Stefanin leivontasuklaita endorfiinin toivossa koska olin varma että tonight's gonna be a long long night.

Mutta ei ! Lucas on nukkunu jo tunnin ! Ilman suurempia kiukkuja, se tais sammua vahingossa. :D Aattelin että herätän sen vielä syömään, kävi miten kävi, ja sitten se saakin uinua niin pitkään kun tahtoo. En tahdo että se luulee että nyt on yö ja se sen pisin 7-9 tunnin unipätkä menossa jonka jälkeen ei välttämättä tarviikaan enää nukkua, vaan tahdon että se kuvittelee nin vasta syötyään. :D On hankalaa tietää nuin pienen ihmisen ajatuksenjuoksua (välillä tuntuu ettei ne ainakaan kovin vauhdilla juokse) ja erityisen hankala yrittää syöttää omia hienoja kuvitelmiaan toiselle.

Maanantaisin lempparikanavalta Sixxiltä tulee Mädelsabend, ensin jakso ekakauden Greyn anatomiaa ahh (joka tosin tulee joka ilta, ihana kattoa näitä kaikkia ikivanhoja hulvattomuuksia) ja sitten neljä jaksoa Sinkkuelämää ahhh. Näiden jälkeen tulee vielä Gossip Girliä mut siitä oon kattonu vuosikausia sitten pelkän ykköskauden ja noi on jotain uusimpia joten nou tänks. Mutta siis pointtina oli että koska rakas Lucas on noin ikimaan ihanin (kuten aina tietysti ♥) niin mama sanoo ciao ciao ja alkaa nauttia kuorsauksesta, Sinkuista ja bissestä !

Lucas 3 kuukautta!

• Vauva tykkää kuunnella omaa ääntään, hän nauraa ja kehittelee jatkuvasti erilaista puheenpulputusta. V
• Hän käyttää monenlaisia ääniä ja ilmeitä tarpeidensa ja tunteidensa ilmaisemiseen. V
• Hän kuuntelee tarkkaavaisesti ja vastaa ääntelemällä, kun hänelle puhutaan tai lauletaan. V
• Tarttuminen esineisiin alkaa jo onnistua, kuten myös helistimen käyttö. V
• Vauva kurottautuu eteensä asetettuja esineitä kohti ja alkaa tarttua omiin vaatteisiinsa ja vetää niistä. V
• Katse kääntyy ääntä kohti ja tämä taito kehittyy nyt nopeasti. X - paitsi jos ei ole keskittynyt omiin juttuihinsa. :D
• Vauvan potkuihin tulee lisää voimaa. V
• Vauva osaa tehdä jo kahta asiaa yhtä aikaa, esimerkiksi imeä jotakin ja katsoa jotakin muuta. V
• Hän pystyy nostamaan päinmakuulla päänsä ja rintakehänsä maasta ja tukemaan itseään käsivarsiensa varassa. X, vähän heikosti vielä.
• Vauvan kiinnostus ympäröivää maailmaa kohtaan kasvaa entisestään. Hän on utelias pieni tutkija. V
• Äänellään vauva leikittelee yhä ahkerammin ja rohkeammin. V
• Hymy kirvoittaa hymyn myös vauvan kasvoille, ääntely innostaa myös lasta ääntelemään.V
• Vauva kannattaa päätään käsistä kohotettaessa ja vatsallaan ojentaa lantiota, hänen kätensä ovat enimmäkseen auki. V
• Vauva nukkuu noin 14 tuntia vuorokaudessa. V/X
  
  Kääpiö Vilkas kehittyy, kasvaa ja muuttuu päivä päivältä hurmaavammaksi. Viikonloppu on tosin mennyt nuhailun ja aivastelun merkeissä, mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Mä en kyllä usko että tuon syntymästä on jo 3 kuukautta, aika on mennyt ihan älyttömän nopeesti ! Justhan se oli vasta pienenpieni rääpäle ja nyt se on jo hirmuisen vahva ja päättäväinen pikkukääpiö.
  
  Meillä on torstaina MKP-tutkimus joten sillon tulee mitat tietoon. :) Sen jälkeen seuraava onkin sit vasta 7.-9. kuukauden iässä, tylsää! Eiks Suomessa käydä neuvolassa kerran kuussa! 14. päivä matkataan Innsbruckiin tapaamaan kurkkunenäkorvatohtoria (jospa se oikea setä olis tälläkertaa paikalla eikä ne urpot naistohtorit :D) toivottavasti viimeistä kertaa!
  
  Vertailun vuoksi, ekoja vaatteita ja missä nyt mennään:

Ja ihkaekat sukat ♥

Lucas tänään, 6.1.2013, tasan 3 kuukauden ikäisenä, mikä makkara :) !

 

Ja viimeisenä vielä pikku-Lucas 11.10.2012, 5 päivän ikäisenä aaww ♥

(meillä on Stefanin kans melkein samankokoset kädet ! mut noi housut on mun lempparit :D)

Uuden vuoden mietteitä.

Hyvää uutta päivää ja uutta vuotta! Lucas nukkui 9 tuntia putkeen heräämättä! Heräämättä tarkoittaa meillä ihan totta kokonaan heräämättä, mä herään heti kun se alkaa vähänkin inistä jota se ei tosin tee muuta kun halutessaan ruokaa. Ja viime yönä ei tainnut olla nälkä. :D No okei, se oli kyllä maailman eniten poikki koska se nukku eilen autossa noin puoli tuntia ja sitten vielä toiset puoli tuntia kun käytiin vaunuilemassa (loput puoli tuntia se olikin hereillä), tunnin päikkärit on hitusen liian vähän mutta silti se sinnitteli illalla puoli yhteentoista asti. Ja herätti mut aamulla puoli kahdeksalta. Jebou!

Vuosi alkoi mainiosti, kävin eilen Kitzbühelissäkin ilmottautumassa täällä olevaksi ja sanoivat että seuraavan kerran tarvii tulla jos oon 6 kuukautta poissa. Eli mun ei ihan hetkeen, Lucas pitää ilmottaa ens kuuhun mennessä. Mies siellä sanoi että mukana pitää olla passi ja kansalaisuusvahvistus, kysyin että eikö se onnistu mitenkään ilman ja se sanoi että kun me ei olla naimisissa niin hän tarvitsee molemmat, muuten Lucas olis myös Itävallan kansalainen. Tokaisin että no me mennään sitten naimisiin, ei ehditä mitenkään saada niitä Suomesta aiemmin kun pitää vielä hankkia notaarilta kansainvälisiä todistuksia ja apostilleja ja mennä Wieniin ja muuta shaibaa niin sopikin yhtäkkiä tulla myös ilman passia ja kansalaisuusvahvistusta haha "noo ei teidän naimisiin ole pakko mennä, kunhan vaan tehdään sitten vain se ilmoitus se on tärkein, tehdään loput sitten kun olette saaneet passin". :D

Matkalla Kitzbüheliin meinas ensin vähän epäilyttää kunnes uni vei voiton. Posket on saanu ihanasti taas pyöreyttä! :D

Vaikka mun viime vuodet on ollu ihan mielettömän huippuja, uskon että tästä vuodesta tulee kaikkein paras tähän mennessä. Tosin en mä tiedä voiko niitä ees vertailla toisiinsa, entistä hedonistin arkea ja tätä uutta vauva-arkea. Jälkimmäinen on niin palkitsevaa joka ikinen päivä, ensimmäinen taas saattoi useinkin aiheuttaa ikäviä tuntemuksia (esim. darrassa, joka oli usein, tuntu aina että maailma tuntuu hajoavan). Nykyään nauran eri asioille, mutta yhtä paljon. Itken helpommin, mutta en yhtä kauaa. Sen lisäksi että ikävöin Suomen ihmisiäni, saatan ikävöidä pientä ihmistä sen ollessa päiväunilla tai suurta ihmistä sen ollessa töissä. Nämä kaksi ihmistä on ne maailman tärkeimmät ja rakkaimmat joista en tahdo olla päivääkään erossa tänä vuonna.

Tänä vuonna tahdon sen sijaan tehdä jotain muuta. Laihtua takaisin omiin mittoihini! Oon aina ollu ihan normaalipainoinen, mutta synnytyksen jälkeen on tuntunu olo kyllä erittäin isolta ja löysältä! Onneks oli toi joulu tossa niin sain suklaasta vihdoin oikeesti liiakseni ja oon vaihtanu sen viinirypäleisiin ja keksit (joita söin myös ihan pakettikaupalla) kurkkuun ja kesäkurpitsaan, omnomnom. Muutenhan meillä syödään tosi terveellisesti tuhansia kasviksia ja vihanneksia, mutta mä mätin menemään noita herkkuja aikalailla ja kun en vaunuilun lisäksi liikkunut yhtään niin vähemmästäkin turvottaa (huolimatta siitä että imetyksen takia juon joka päivä vähintään 2-3 litraa vettä)! Kilomääristä en tiedä (paitsi mitä raskausaikana lääkäri punnitsi) kun en ole vaakaa vuosikausiin omistanut mutta mulla on peili sekä kaappi täynnä vanhoja vaatteita jotka näyttää nykyään erilaiselta päällä. Plussaa on toki että ne menee päälle, miinusta se etten ne päällä kehtais kyllä kotoota poistua.

Lisäksi tahdon tänä vuonna mennä käymään Suomessa vähintään viikon verran, suunnitella uutta kotia, suunnitella tulevaisuutta ylipäätään, opettaa Lucakselle uutta ja oppia siltä uutta. Mennä vauvauintiin, käydä laskemassa, ajaa ajokortin, pitää kukat elossa, maalata, mennä ratsastamaan. Saada ehkä jopa suomituttuja vierailulle. Näistä suurin osa toteutuu, osa ei, mut eniten kaikesta tahdon että saan viettää meidän pienen perheen kanssa yhtä onnellisia hetkiä kun tähänkin asti. Rakastan molempia mun miehiä joka päivä vaan enemmän, joten jos vaan pysytään kaikki terveinä niin ehkä se onnistuu. Pienempi miehistä herännee kohta päiväuniltansa, joten mama kuittaa tähän nämä ajatukset ciaooo :*

Byebye 2012 !

Meidän uudenvuoden aatto ei eroa muista päivistä mitenkään, paitsi että Stefan on duunissa about kolmeen asti. Ja että se saattaa tulla vähän hipassa kotiin (Itävallassa ei oo gastroalalla paheksuttavaa juhlapäivinä ottaa vähän duunissakin). :D Lucas uinahti, mä kaadoin itelleni lasin skumppaa ja kohta meen myös unten maille, en tiedä jaksanko odottaa vuoden vaihtumista, niin tärkeenä sitä en pidä, oon vähän huono näiden juhlapyhien kanssa. :D

 

Ruotsin kuningasperheen virallinen uudenvuodentoivotuspotretti. Carl Philip on tietty komee, mutta Estelle hurmaa kyllä virallisuudellaan!

Toivottavasti teillä oli Suomen muruset kiva vuodenvaihde (eikä kovin paha darra tätä lukiessanne). En oo teidän juhlimisestanne kateellinen mutta seurassanne ois ollu kiva olla, mutta sitä ikävöinkin joka päivä, en ainoastaan tänä iltana. :) Tuhannesti onnea vuodelle 2013 kaikille, sillon nähdään ♥ !

Totuuksia ja uutuuksia.

Jos joku on nyt erehtynyt jotenkin kuvittelemaan että Lucas on aina ihana ja kiltti eikä itke tai raasta mun hermoja ikinä koskaan niin mun pitää ehkä korjata se mielikuva. :D Toki on totta ettei se kyllä turhaan vaan huvin vuoksi itke, kyllä sille aina on syynsä joka yleensä on väsymys. Eilen illalla paijasin ja lauloin puoltoista tuntia ennenkun se nukahti. Toissayönä se päätti että kahden tunnin hereilläolo on mamallekin kivaa vaihtelua. Äsken mentiin iltapesuille ja se puklas mun päälle (siis ei mitenkään pienesti, vaan niin että sitä valu lattialle asti). Kannoin sen makkariin jotta sain sen ja itteni pyyhittyä ja se pissi mun päälle. Pojat. :)))

Mutta koska se nukkuu yöt niin mainiosti niin ei se mua kyllä hermostumaan saa, mitä kaikkea se päivisin keksiikään touhuta koska mua ei itteäni väsytä, eriasia ois varmaan jos se heräilis öisinkin tunnin välein niin saattais päivisin väsyneenä olla huumori vähän hakusessa. Oma vika etten ottanu harsoa olalle kun vein sitä pesulle, tiedän että se puklaa kurkunpäänsä takia jatkuvasti. Oma vika etten laittanu pyyhettä vaipaks sen pukluja putsatessani, tiedän ettei se hallitse rakkoaan eikä tee sitä ilkeyttään. Eikä sekään ole sen vika ettei se aina oikein osaa nukkua päiväunia, tänään puol tuntia lenkkeiltyämme se simahti mutta puol tuntia myöhemmin oli se taas hereillä, ennenku oltiin ees kotona. Eli ei auta vaikka sitä tuolla kolme tuntia lykkis (en oo kyllä kokeillu mutta en myöskään aio kokeilla).

Mutta niin, ei se ole mikään ihmelapsi jolla ei koskaan mene huonosti, mutta se on äärimmäisen ihana iloinen pieni poika jonka harvoihin tarpeisiin (niiden perustarpeiden lisäks tietty siis) kuuluu seura. Jos sen kanssa seurustelee, laulaa, jumppaa tai mitä vaan niin se pysyy kyllä tyytyväisenä. Näin pienen perheen vaate- tai astiatalous ei kaadu jos pyykkäämisen ja tiskaamisen hoitaa myöhemmin (vaikkakaan mun silmät ei sotkujen kattomista siedä, laitan Lucaksen kuitenkin omien pinnallisten tarpeideni edelle :D). Helppohan se olis vaan kääntää toisen nassu telkkariin kun siitä hiljenee hetkessä eikä kaipaa enää seuraa, mutta sitä ei vielä tahdota opettaa.

Mulla ei tosiaan kyseisestä aiheesta kovinkaan kuvia oo koska mieluummin auttaa toista hädässä kun alkaa ettiä kameraa ja hyviä kuvakulmia. :D Hyviä kuvakulmia joo, niinku Emmalle sanoin mua melkein hävettää nää kuvat täällä blogissa kun ne on niin huonoja verrattuna kaikkien kaikenmaailman järkkärilaatuihin mutta ehkä niistä välittyy se tärkein! :D Mutta enivei kiukkukuvien sijaan voin laittaa kuvia meidän illasta johon on kuulunut mm. käsien varaan nousun yritystä:

Toi retropotkupuku on maailman söpöin en kestä kun se jää ihan kohta jo pieneks! :( Ja takaisin aiheeseen siis: jätin Lucaksen selälleen vessassa käydessäni ja takaisin tullessani se oli kiepauttanu itsensä kyljelleen ! 

Moisten hurjien jumppaliikkeiden lisäks ollaan jo jonkin aikaa vaihdeltu jopa pään kallistusta oikeellekin eikä pidetä päätä enää aina pelkästään vasemmalle käännettynä (kuten nalle odottaa :D).

Matti Nykäsen sanoin: tällasta tänään, huomenna jotain muuta !

"A baby will make love stronger,
days longer, nights shorter,
bankroll smaller,
a home happier, clothes shabbier,
the past forgotten and the future worth living for"

Kirjoittaja unknown, mutta kuvaa babyelämää aika hyvin, huominen on taas niin odottamisen arvoinen kun tietää Lucaksen olevan tän maan pinnalla. :) Ja näääin nää rakkauspakkaukset kuittaa ciao :*

Kulttuurieroja, osa 1.

Kuten arvata saattaa, kahden eri kansalaisuuden eläessä yhdessä saman katon alla ei yhteentörmäyksiltä voi välttyä. Meillähän näitä tulee edelleen tosi usein, välillä lievempiä ja välillä todella ihmetystä aiheuttavia (joista keskustellessa saattaa äänikin vähän korottua kun kumpikin yrittää selittää toiselle miksi se toinen tapa on muka parempi :D). Stefan on tosi hyvä kyseenalaistaan asioita ja keksimään nasevia kysymyksiä ja mä vuorostani vähän huono vakuuttelemaan jonkun asian paikkaansapitävyyttä (paitsi rakasta sisartani voin huijata ihan miten sattuu :D), joten välillä jään itekin miettimään että oiskohan tää nyt oikeesti fiksumpi itävaltatyyliin.

Suomalaisille ehkä se omituisin on perheen kanssa asuminen. Samassa talossa saattaa asua yli kolmekin sukupolvea, toki riippuen talon koosta, mutta yleensä talo on ollut suvulla jo ikuisuuksia, "pääasuja" vaan vaihtuu. Useimmat talot ei ole Suomen malliin vaan yksinkertaisesti yläkerta ja alakerta, vaan joka asunto on ihan omansa keittiöineen, kylppäreineen, sisääntuloineen jne. mitä nyt normaalista kämpästäkin löytyy. :D Lisäksi usein taloista löytyy lisäksi turisteille joko kokonaisia loma-asuntoja tai sitten vuokrattavia huoneita (jolloin majoitusvaihtoehtoon saa lisäksi usein halutessaan aamupalan). Täällä ei juurikaan ole suomalaisten hiihtokeskusten tapaisia erillisiä vuokrattavia mökkejä, vaan kaikki on omistajan talossa tai ainakin pihapiirissä.

Tirolilainen perustalo.

Syynä tähän perheiden yhteisasumiseen on usein a) vaikka ihmiset tienaa vähemmän Itävallassa niin tontit on silti paljon kalliimpia kuin Suomessa (johtuen siitä että esim. rikkaat venäläiset maksavat mielellään miljoonia näillä maisemilla tontista jolle voi rakentaa kivan yhtä kalliin huvilan ja käydä siellä sitten kerran vuodessa) ja b) itävaltalaiset nyt vain on jotain ihan muuta verrattuna finskeihin jotka ei "ehdi" yksinäiselle mummolle edes kerran viikossa kahville. Kun asuu lähekkäin on helpompi pitää huolta toisista.

Keittiöstä löytyy jonkun verran mua häiritseviä asioita. Ekaan työsuhdekämppääni tutustuessani huomasin heti ettei astioille ollut kuivauskaappia, mikskä sitä sanotaan, se ritiläsysteemi kaapissa lavuaarin yläpuolella keittiössä. :D Juustohöylää sai etsiä kaupasta pitkään, koska juusto "kuuluu leikata veitsellä niin että saa itse päättää siivun paksuuden". Entäs se ruoka sitten? Suomalaisia perinneruokia on musta hankala keksiä, joku karjalanpaisti, ruisleipä, mitä muuta? Itävaltalaisia näin muutamankin vuoden jälkeen voisin luetella hetkessä roppakaupalla gröstlistä miljooniin erilaisiin knödeleihin. Varsinaista jouluruokaa täällä ei sitten taas ole, ainoastaan juomia (glühwein, punssi) ja herkkuja (joulukeksit, kuumat kastanjat).

Joulukeksejä on lukemattomia erilaisia, tossa Stefanin maman tekemiä, niitä oli "vain" 14 eri sorttia.

Vauvajuttuja mun on ehkä vähän hankala keksiä, kun en Suomessa ole muutakuin joidenkin tuttujen vauvojen kanssa ollu tekemisissä, mutta semmoista arkitouhuilua en ole harrastanu. No mutta, ehkä se suurin ero kuitenkin on se että täällä ei ole neuvolasysteemiä ollenkaan, siitä kerroin jo aiemmin. Raskaudenaikaiset tutkimukset tehdään omalla gynekologilla, ihan vikat (tai yleensä vika, mutta mulla niitä ehti oleen enemmänkin kun meni vähän yli) tutkimukset on sitten sairaalassa jonne aikoo mennä synnyttämään. Musta oli kyllä ihana mennä tonne St. Johannin sairaalaan kun siellähän sattuikin olemaan mun oma gynekologini (joka painaa aika pitkää päivää, aamun se on omalla vastaanotollaan, sitten menee sairaalaan ja illalla menee taas omalle vastaanotolleen ja välillä menee taas vielä senkin jälkeen sairaalalle, lääkärin perusvuoro täällä).

Entäs vauvan kanssa sitten? St. Johannissa on aika paljon lastenlääkäreitä, niistä voi valita itse mille tahtoo, sekin säilyy sitten samana koko MKP-ajan (no se Mutter Kind Pass, neuvolakortti). St. Johanniin on meiltä n. 10 km, joten jos jotain akuuttia tulee niin voin kyllä mennä myös "omalääkärille" ("Hausarzt"), se on yleensä lähellä, meidän on tossa Goingin keskustassa n. 2 km päässä meiltä. Tämän lisäks joka puolella on semmosia ilmasia vastaanottoja kerran viikossa/kuussa (meidän lähellä kerran kuussa, St. Johannissa kerran viikossa) joissa on aina kätilö/hoitsu paikalla, siellä voi punnita ja mitata babya, kysellä asioista tai vaikka vaan jutella muiden mamojen kanssa.

Meillä ei vielä syödä muutakun maman maituu, mutta sitten kun soseiden aika koittaa löytyy kaupasta ihan samanlailla paikallisia Pilttejä ja Bonia kun Suomesta, vaikka tietysti kannustetaankin tekemään itse mahdollisimman paljon. Sen sijaan yksi ero mitä babyn ravinnosta keksin on iki-ihana vauvatee ! Kyllä ! Kun toisella on masu pipi, ei sitä tarvitse ainoastaan hieroa ja katsella kärsimystä, vaan keittää vauvateetä, jäähdyttää ja juottaa ja tsäp, ei mene kauaakaan niin jo toimii suolisto taas ja on parempi olla. :) Eikä sitä todellakaan tarvitse juoda paljoa, joku 10 milliäkin riitti (mä join sitten aina loput, niin herkullista mauton fenkolitee kun on, not, mutta meni mun maidon mukana sitten Lucakselle). Imperfekti siksi että nyt Lucaksen kasvaessa ei kurjia masuvaivoja ole samanlailla esiintynyt kun pienempänä (ihanku se nyt ois tosi iso haha :D).

Bio-Fenchel-Tee, Ab 1. Woche - Luomufenkolitee, 1. elinviikosta lähtien. Jos Stefanilta kysyttäis meillä ei muuta suuhun pistettäskään kun luomua, mutta mun on vähän pakko välillä näyttää sille hintoja. :D

Nää ei todellakaan ollu tässä, ei huolta, kaikenlaisia eroja löytyy juurikin tosta asumisesta lähtien varmaan ihan hautajaisiin asti (niissä en onneks ole täällä käynyt). Huomioikaa myös että oon asunut koko täälläoloaikani Tirolissa (paitsi yhden kesän Salzburglandissa), joten asiat saattaa toki olla erilailla muissa osissa maata (tää on kuitenkin se paras osa maata, täällä on kauneimmat vuoret). No mutta en jaksa enää tuijottaa tätä typerää ruutua, jatkoa tähän aiheeseen seuraa taas joskus adiooos  :*

Synnytysstory !

Varoitus: tämä on pitkä, kamala ja (melkein) kuvaton tarina ! Laskettu aika, 30.9., oli ja meni, ilman että isoa mahaa lukuunottamatta edes huomasin olevani niin pitkällä. Perjantaina 5.10. kävin aamulla sairaalalla kontrollissa, jossa minun ihana lääkärisetäni tutki babylla kaiken olevan kunnossa, kehotti syömään kanelia sisältäviä tuotteita, juomaan jotain tiettyä teetä (jota en nyt tähän hätään muista), kiipeilemään portaita ja ylipäätänsä liikkumaan ennenkuin ronkki kohdunsuuta niin että totesi vielä lopuksi mahdollisuuksien olevan 50-50 täytyykö tulla jo viikonloppuna, mutta laittoi silti vielä kontrollin maanantaille.

Siitä muutama tunti eteenpäin alkoikin jo supistukset! Ajeltiin Scheffaun vuorilla olevalle järvelle, ja mua alko supistelemaan jo autossa mutta aattelin että ne nyt menee ohi tai ainakin laantuu koska ne oli heti alkuun aika voimakkaita. Ei ehditty kuitenkaan kovin kauaa luonnosta (ja lämmöstä, muistan et mulla oli päällä mekko, leggarit ja ballerinat ja silti oli kuuma, joka ei johtunu pelkästään mun mahastani) nauttia koska vaikka supistusväli oli toki pitkä, niin silti teki mieli mennä kotiin niitä kärsimään. Kotona ne ei kyllä joo laantunu vaan paheni vaan, kiitos mun liikkumisen.

Illalla kymmenen aikaan menin suihkuun, mutta ei sekään auttanut yhtään. Supistusväli oli kymmenen minuuttia, jonka lääkäri oli laittanu sairaalaantulorajaks. Mulla pyöri silti vaan mielessä se että Suomessa lähetetään ihmisiä synnäriltä kotiin kärsimään, joten Stefan joutu lähestulkoon kantamaan mut autoon (ei sentään, sen verran norsu olin) ja vakuutteli että ei täällä semmosta tehdä. :D Supistukset oli siihen mennessä kestänyt jo melkein 10 tuntia kokoajan vaan pahentuen joten eihän mua kotiin tosiaaan lähetetty, vaikka olinkin vasta 3 senttiä auki. Käyrillä makaaminen oli aivan järjetöntä tuskaa, supistuksen tullessa kun olisin mieluiten seisonut kyyryssä enkä maannut kyljelläni sängyssä.

Lilluin kylvyssäkin siinä joutessani, mutta siitä oli yhtä paljon hyötyä kun jostain särkylääkkeistä mitä hoitsu mulle tyrkkäs - ei tippaakaan. Mä en todellakaan tiedä mitä ihmettä ollaan touhuttu koko yö ja seuraava päivä. :D Siis kärsitty tietysti, en pelkästään minä, vaan myös Stefan. Tiedän kyllä, se on ihan kamala tunne nähdä toisen paha olo ja olla täysin kykenemätön auttamaan. Tosin se oli aivan korvaamaton apu, vaikka ei ite sitä uskokaan. :) Mun lemppariohjelmassa "Babys!" sanotaan että miehet kärsii synnytyssalissa vähintään yhtä paljon kun naiset, ja se on musta ihan totta, se henkinen kipu on varmasti valtava.

Synnytyssali ! Sinne päästiin neljän aikaan seuraavana päivänä, siihen mennessä olin viettäny jo 18 tuntia sairaalassa, "supistushuoneessa" sekä synnärin käytävällä vaellellen Stefanin tukiessa mua aina supistuksen tullessa. Ne ei tosiaan ollu sitä ennen tarpeeks säännöllisiä ettäkö olis kannattanu saliin mennä, ei joo mustakaan ... Ekasta kätilöstä en muista mitään, paitsi sen että se oli blondi. Ja sen että sille sanoin tahtovani ehdottomasti epiduraalin sitten kun sen aika koittaa, siinä vaiheessa en saanu vielä ku suppareita voimistavaa ainetta joka teki olon vielä tukalammaks, jos mahdollista.

Siinä meni sitten pelkästään kipuillessa jokunen tovi, Stefan kävi kotona syömässä mutta ei aavistustakaan monelta ja kuinka kauan se siellä oli, tuskin kauaa mutta tuntu ikuisuudelta. Kätilö vaihtui. Joskus seitsemän aikaan paikalle tuli hulvattomat +50-vuotiaat anestesialääkärit jotka väitti olevansa harjottelijoita, kun sitten lähestulkoon huusin että mulle on aivan sama mitä ootte kunhan nyt laitatte sen epiduraalin niin ne sitten äkkiä sanokin että ei hätää ei me oikeasti olla harjottelijoita haha. :D Kun epiduraali alkoi vaikuttaa oli se yks parhaita hetkiä mun elämässäni. Kipu lakkasi, yhtäkkiä vaan katosi ja sitten nukahdin. En nukkunu kun puoli tuntia, mutta jo se autto taas vähän jaksamaan, olin siinä vaiheessa valvonu kuitenkin jo 36 tuntia.

Sit en tiedä kyllä enää yhtään mitä on tapahtunu ! Theresa-kätilö oli hulvattoman hauska ja Stefan mahtava, mutta siihen ne mun muistikuvat jääkin. Yhtäkkiä olikin täys tohina päällä, en tiedä kuinka monta tuntia oon ponnistanut, ihan liikaa. Komea kirurgi tuli apuun mun masua painamaan, koska asiat ei meinannut mennä niinkuin piti. Kätilö sanoi "seuraavalla kerralla ponnistat yksin, sitä seuraavalla lääkäri auttaa taas", mä olin vaan huutanut että miksei se voi muka auttaa kokoajan. :D Mun gynekologi kävi "toinen ja kolmas tulee sitten paljon helpommin, rouva Järvinen!" johon olin taas huutanut että ei tule mitään toista eikä kolmatta. :D Lopulta, ikuisuuksien jälkeen, klo 23.14, Lucas vihdoin päätti että seilaaminen riittää ja antoi hänen korkeutensa siirtyä lämpimästä masusta tähän kylmään maailmaan. Muistan vain sen äärettömän helpotuksen kun kipu taas vain yhtäkkiä katosi heti kun Lucas oli ulkona, ja sen että Stefania itketti, mun teki mieli vain nauraa hysteerisesti, se oli ohi, vihdoin! :D

Lyhyt kontakti rinnalla, rääkäisy, Stefan leikkas napanuoran. Muuta en sitten taas seuraavista hetkistä muistakaan. Synnytyssalin tuikkiva tähtikatto, kätilö kertomassa että pitkästä ponnistusvaiheesta johtuen babyn hengitys ei ole tasainen ja se viedään lastenasemalle mutta kaikki on kunnossa, pääsen myöhemmin katsomaan sitä. Komea kirurgi tikkaamassa mun alakertaa, tosin "kiitos" sen ikuisuuden kestäneen ponnistusvaiheen oli nahka venynyt niin etten revennyt kovin pahasti. En kyllä tiedä kumman olisin mieluummin ottanut, lyhyen synnytyksen ja pahan repeämisen vai tommosen järkyttävän kärsimysmaratonin pienellä repeämisellä. Nojoo, nyt kun sitä muistelee ei toki muista ihan niitä kaikkia kauheuksia enää, varsinkaan jos tuota pientä ihmettä katsoo. :')

Kun kirurgi oli valmis lähti Stefan kotiin ja kätilö lähti ajeluttamaan mua pyörätuolilla jonka toisessa renkaassa oli jotain vialla, törmäiltiin jokapaikkaan. :D Se näytti mulle mun huoneen ja sitten pääsin Lucaksen luo. Se oli maailman kaunein ja ihanin asia mitä koskaan olin nähnyt, vaikkei vauvat yleensä kovin kauniita olekaan, mutta sen urakan jälkeen mun vauva oli niin kaunis etten sanoja keksinyt. :)

Synnytyksestä jäi käteen paitsi se kaikkein tärkein aarre Lucas, myös Babypass. Ja kamalasti hyviä (sekä vähän huonompia, fyysisesti...) muistoja, mutta enimmäkseen hyviä, kiitos ihanan henkilökunnan, ja tietysti Stefanin. Mun pitää nykyään myös kirjottaa tänne aina sille jotain saksaks koska sekin "lukee" näitä ... :D Also Stefan das hast du gewartet oder: hab jetzt hundertmal geschrieben dass du sooooo ein schatz bei der geburt warst, lieb dich. :***

Babypass: nimi, päivämäärä, mitat, alhaalla kätilön terveiset. "Sydämelliset onnittelut poikanne syntymän johdosta! Paljon iloa ja kaikkea hyvää teille toivottaa teidän kätilönne Theresa". Ja sen ottama kuva ja pienenpieni jalanjälki. Saako Suomessa tämmösiä, musta vääryys jos ei saa, tää on yks niistä ihanista muistoista ♥

Tarinan päähenkilö, pieni rakkauspakkaus nukkuu, sivuosan esittäjä isompi rakkauspakkaus tulee kohta duunista joten tää toinen sivuosan esittäjä katoaa odottamaan toista, gute nacht :*

No okei yks kuva Lucaksestakin pitää olla, joko on niin älyttömän hyvä kirja (hän on niin taitava että voi lukea sitä myös kun se on kiinni) tai sit siitä on suvun tapaan (miinus rakas sisareni) tulossa lukutoukka haha. :D Joojoo nyt heippa !