Bed (time) stories.

 Hyvää yötä me, päästiin vihdoin eroon meidän kamalasta sängystä ja huomenna tulee ihana uusi joka viime viikolla ostettiin. Tää yö siis nukutaankin lattiatasossa patjalla, mut tääkin on parempi kun se edellinen sänky. :D Lucas nukkuu omassa kehtosängyssään, "Stubenwagen", koska tolla häkkisängyllähän on paljon tärkeämpi tehtävä:

 

 Joo, puretaan toi huomenna (aattelin yllättää Stefanin ja purkaa sen aamupäivällä niin et se on valmis ku se tulee duunista, mut entiedä kannattaiskohan jättääki vaan ajatuksen tasolle...) koska se vie kauheesti tilaa ja Lucas ei tosiaan vielä siinä nuku ja säilytän siellä VIELÄ ainoastaan pieneks jääneitä vaatteita ja jotain muita sen kamoja, mut en tahdo tietää kuinka täynnä se myöhemmin kaikkee turhaa on. Jos joku ihmettelee että missä Lucas sitten nukkuu:

Stubenwagen, "tupakärry" suoraan suomennettuna. Täällä ei perhepedistä niin perusteta, tosin ihan vauvana Lucas kyllä nukkui aika usein meidän kanssa, useimmiten Stefanin päällä. :D Mutta tyytyväisenä se tuolla on aina uinunu, vaikka mua ensin kammostutti etten nää sitä kun se nukkuu, mutta sekin meni ohi. Toi oli sillon vastasyntyneenä kätevä kun Lucas nukkui kokoajan niin ton pysty ajeleen olkkariin, nykyään se on vaan iltasin täällä koska herrahan ei päivisin enää koe sitä unta tarvitsevansa. :D Kaikki on valkoista sen takia että jos se herää yöllä, näkee se pelkästään tota tylsää valkoista (ja tietysti norsunsa) eikä heti tuhansia värikkäitä juttuja joista mennä sekaisin ja herätä ja alkaa ihmetellä. :D

Tällanen Stubenwagen meillä oli sairaalassa, tossa oli siis kanssa renkaat (pysty ajeleen esim. Babyhuoneeseen hoitsujen luo jos tahto ite käydä vaikka suihkussa) ja ton etummaisen osan pysty laskeen niin että sai vauvan ihan sänkyyn kiinni.

Oi ja nää vielä pakko laittaa ! Ylempi roikku Babyhuoneessa pyykkinarulla jotta ne ties keitä kaikkia vauvoja siellä onkaan ja alempi roikku sängyssä kiinni. :) "Sydämellisesti tervetuloa! Minun nimeni on Järvinen Lukas (no kumpikin väärin), synnyin 6.10.2012 klo 23:14, olen jo 50cm pitkä, syntyessäni painoin 3070g, asun huoneessa 9/3". Tytöillä oli vaaleenpunaset, pojilla vaaleensiniset. Niiiin söpö!

Mehän ei Lucaksen kanssa mennä vielä yli tuntiin nukkumaan mutta mama alkaa nyt kuunnella sen villejä tarinoita kummallakin korvalla eikä vaan toisella, joten me sanotaan nyt Gute Nacht :*

Sairaalakertomuksia.

Eli, kuten kerroin, ollaan ehditty viettään ihan kiitettävästi aikaa sairaalassa syntymän jälkeen. Ensinnäkin täällä ensisynnyttäjät on sairaalassa aina viisi päivää, seuraavien vauvojen kohdalla pääsee jo nopeammin pois. Tai no okei, tuo sairaala missä synnytin (Bezirkskrankenhaus St. Johann in Tirol) oli kyllä mielettömän viihtyisä ja henkilökunta aivan ihana että ei siellä kärsiä tarvinut, mutta tottakai kotona on kivempaa ja Stefania oli ihan järjetön ikävä kokoajan, onneks mulla oli kiva huonekaveri. Mutta tosiaan, olin ekaa kertaa pidempään itävaltalaisessa sairaalassa ja voin sanoa että voittaa kyllä esimerkiks Jyväskylän keskussairaalan ihan satanolla.

Synnytys oli tietysti kamala, mutta kamalan myös pienelle Lucakselle siitä teki se että se kesti 25 tuntia (supistukset toki vielä kauemmin). Kirjottelen siitäkin vielä erikseen (niin mukavaa se oli) mutta lyhesti: ponnistusvaihekin kesti aivan järjettömän kauan, en ole varma kuinka pitkään kun en ihan liiaks kelloa kivuiltani tuijotellut eikä tossa synnytyslappusessa mitään siitä lukenut (oltiin synnytyssalissa enivei 8 tuntia). Joka tapauksessa, sen takia Lucas oli niin ressaantunut että se vietiin lyhen kontaktin jälkeen samantien Kinderstationille, lastenosastolle, tarkkailuun. Siellä se olikin sitten reilut kolme päivää (!), sain sen vasta toisiksviimeisenä päivänä omaan huoneeseen.

Syynä oli siis ensin siitä pitkästä ponnistusvaiheesta johtuneet hengitysvaikeudet ja seuraavana päivänä alkanut syömisen jälkeinen kaikki ulos-puklaus tai pareminkin oksennus. Äiti sanoi että mun isoveljellä oli ollu sama ja se oli kestänyt puoli vuotta (kysyin sitten että miten se sitten kasvoi "no syömällä vaan lisää, normaaliltahan se nyt näyttää"), Lucaksella se meni onneksi parissa päivässä ohi. Toki se saattaa edelleen puklata paljonkin ellei sitä röyhtäytä kunnolla ja anna olla tarpeeks kauaa vähän pystymmässä asennossa esimerkiks olalla, mut sekin on johtuu siitä vaivasta joka ilmeni about 2 viikon iässä.

Hah, ihana laryngomalasia, pehmeä kurkunpää, lapseni kuorsaa niinkun mummonsa. Kuunneltiin pari päivää kotona että hengittääpä se äänekkäästi kunnes kävin näyttämässä sitä "omalääkärille" (Hausarzt). Se sanoi huolettomasti että taitaa olla vain hieman ahtaat hengitystiet ja laittoi ei-kiireellisen lähetteen St. Johannin sairaalaan. Mentiin sinne sitten seuraavana päivänä (mun on tosiaan vähän hankala liikkua kun sitä ajokorttia en ole ajanut :D) ja siellähän vasta helvetti irtos ! Sata hoitsua ja samanverran lääkäreitä juos huoneeseen ja laitto Lucaksen ties millasiin laitteisiin ja Kinderstationin ylilääkäri kyseli vihasena miksei olla tultu aiemmin.

Mähän en muuta sitten tehnyt kuin itkenyt koko päivän, lähdettiin ambulanssilla (!) Innsbruckiin. Se samainen ylilääkäri oli mukana ja jouduin istumaan etupenkillä, Innsbruckissa ne vei Lucaksen suoraan teholle joten en nähny sitä pariin tuntiin ollenkaan. :( Mutta itku vaihtui onnenitkuks kun aivan ihana lastenlääkäri tuli ja sanoi "älä itke, ei tämä ole ollenkaan vakavaa!" ja selitti mikä Lucaksella on. Kurkunpää on siis pehmeä ja painuu enemmän kasaan kuin normaalisti, mutta se ei satu pieneen ollenkaan eikä muutenkaan aiheuta mitään harmia. Mulle enemmän harmia aiheuttaa se kun se on välillä nukkuessaan ihan hiljaa ja joudun minuutein välein menemään kuuntelemaan hengittääkö se kun en kuule tuota ihanaa kuorsausta. :D Mutta enivei, viimeistään toiseen ikävuoteen mennessä se on normaalisti poissa pienen vauvan kehittyessä taaperoksi. :)

Innsbruckin Kinderklinik, lastenklinikka, oli tosi kiva paikka, sielläkin me oltiin perjantaista maanantaihin kun kurkkunenäkorvatohtori (mä en ihan totta tiedä miten ton vois suomentaa joten suomensin vaan suoraan saksasta :D) ei ollut viikonloppuna paikalla. Maanantaina se sitten tähysti kurkun, joka oli niin ahdas että antoivat meille laitteen mukaan kotiseurantaa varten, jonka tosin seuraavalla kontrollikäynnillä kuukauden päästä totesivat "kaikkien elämänlaadun pilaavaksi" ja saatiin jättää se pois. :D Se laite siis mittas pulssia ja sydäntä ja rekisteröi kaikki hälytykset, nojoo, ne oli kaikki vääriä ja kyllähän se elämänlaatua oikeasti pilaa kun saisit nukkua mutta kun laite vinkuu niitä vääriä hälytyksiä joka viides minuutti. Lääkärihän kysy siis ihan tosissaan että "eikö vauva ole ollut kertaakaan sininen?" - herranjumala, enköhän mä ois siinä vaiheessa soittanu jo ainakin kuus ambulanssia jos se olis ollu SININEN kun ei ole saanut henkeä... Osaa Itävallan tohtoritkin välillä olla vähän hupsuja.

Hoppla kuinka pitkä näistä kertomuksista tuli, harmittaa ettei mulla ollu kameraa Innsbruckissa mukana enkä ikinä muistanut käskeä Stefania tuomaan tullessaan, meillä kun oli Lucaksen kanssa ihana värikäs tilava huone kaksin jossa oli mm. yhden seinän kokoinen ikkuna vuorille. :) St. Johannissa mulla toki oli kamera mutta ressasin niin pienestä etten jaksanut ottaa kuvia, ja no vietinkin kaiken aikani siellä Kinderstationilla Lucaksen luona enkä huoneessa. Eipäs, onhan mulla yks kuva. Kun oltiin saavuttu Innsbruckin klinikalle ja ne vei Lucaksen sinne teholle käski joku mut johonkin niiden taukotilaan jossa joku hoitsu hyysäs mua kokoajan (no okei itkin taukoomatta). Sitten joku vei mut eri osastolle pumppaamaan maitoa, jossa oli aivan ihanan lempeä, ei paljoa mua vanhempi, hoitsu joka kysyi "voinko mä askarrella sinulle onnenkortin?" - mähän vaan itkin edelleen ja sanoin vaan että joojoo, kunnes se tuli takaisin tämän kanssa ja sanoi "kyllä kaikki järjestyy". Teki mieli vaan halata.

= Onnea, Good luck. :')))

Muita sairauskertomuksia mulla ei tähän hätään sitten taidakaan vielä olla ! Huom. vielä. Ollaan kyllä tota kurkunpäätä lukuunottamatta selvitty tosi vähällä nää ekat kuukaudet, edes vaippaihottumaa ei ole ollut. Siihen mulla on kyllä ihan selkeät syyt: kaikenmaailman rasvojen sun muiden sijaan me käytetään ainoastaan manteliöljyä ja päivän aikana ollaan vähintään kerran ilman vaippaa ihan pidemmän aikaa, ainakin puoli tuntia. Nojoo mutta se niistä kertomuksista, ai paitsi hei kun tällä teemalla ollaan niin pakko kertoo et Vuoristolääkärihän on täällä meillä kuvattu ahihi. Sit tähän loppuun vielä yks kuva kuinka coolisti meidän herra osaa ottaa ruokaillessaan! Ja sit ciao :*

Niin tuore vhs et pakko saada...

Joulukuu !

 Vihdoin tuli talvi ! No okei, en edes odottanu pysyvää lunta laaksoon ennen joulua mutta silti, Suomen lumikuvia katsellessa tulin hirveen kateelliseks. :D Viereinen kuva on otettu keittiön ikkunasta tänä aamuna (lunta tuli siis "jo" maanantaina), taustalla näkyy himmeesti Kitzbüheler Horni, kyllä täällä jo jonkin verran lunta on! Viime joulu oli toki tosi valkoinen koska asuin 2600 metrin korkeudessa mutta sitä edelliset on ollu lumettomia, silläpä vähän jännittää pysyykö lumi vai ei. Yks päivä oli jopa -10 pakkastakin, joka alkaa oleen laaksolukemille jo aika hurja! Ja varsinkin mulle, viime vuosina täällä kun oon ehtinyt ne Suomen järjettömät pakkaset jo unohtamaan. Mutta en tiedä eroaako tää Itävallan talvi Suomen talvesta tolla auringollaan, oon ihan unohtanut paistaako Suomessa muuta kuin tammi-helmikuussa aurinko. :D Ja ei, mä en todellakaan mollaa aina Suomea, se on yksi parhaista maista maailmassa (johan tän kertoo kaikki tilastotkin) ja muutan sinne varmasti vielä joskus mutta en vaan oikeasti muista enää kunnolla kaikkea.

Toki toi syksykin oli aivan ihana, aurinko paisto ja vettä sato ihan muutamana päivänä. Äiti kun oli täällä lokakuun puolenvälin jälkeen oli terassilla auringonpaisteessa +27. :D Tommosia lukemia tosin ei enää elokuun jälkeen nähty, mutta se aurinko riitti vallan mainiosti, tykkään raikkaasta kelistä (kyllä, minä vihaan hellettä, paitsi lomamatkoilla). Nyt täytyy vaan taas kelien vaihdellessa opetella aina uudestaan millasia vaatteita Lucakselle täytyy laittaa ulos päälle ilman että sillä on liian kylmä tai liian kuuma. Noin me pukeuduttiin keskiviikkoiltana joulumarkkinoille, Lucas taitaa olla enemmän kylmä- kuin kuumakalle, kotonakin kun pitää öisin unihaalarin alla pitää bodya, molemmat on tosin aika ohuita mutta silti. No okei, meillä on kyllä öisin aika viileää, mutta niinhän sen pitäisi ollakin. Täällähän ihmiset tosiaan nukkuu kesät talvet makkarin ikkuna auki, ollaan jo tapeltu siitä että meillä se pysyy edelleen kiinni myös sitten kun Lucas muuttaa omaan huoneeseen.

Stanglwirtin joutsenlampi, siis nuo on oikeita lintuja !

 Meidän joulukuuhun ei ole vielä kuulunut kummempia, ollaan vaan ihasteltu lunta ja käyty ostoksilla, saatiin melkein riita aikaan myös sänkyostoksilla, kulttuuri- ja tottumuseroja kun ilmenee vähän joka asiassa. :D Ai joo, käytiinhän me Stefanin työpaikalla Stanglwirtillä joulumarkkinoilla. Yleensä joulumarkkinoilla on tullut kitattua glühweiniä (eli Suomen hehkuviiniä, tosin maistuu paremmalta) ja nyt maistoin sitten punssia jossa ei oo alkoholia mutta jotain sokereja sitäkin enemmän, ihan kauheen makeeta. :D Eilen olin sitten vielä muiden kanssa tuolla naapuritalolla (no okei naapuri, kesti sinne joku puoli tuntia kävellä) päivällä pienillä joulumarkkinoilla (siis Itävallassahan saa järjestää ihan jokapuolella näitä, "Weihnachtsmarkt", myynnissä paikasta riippuen ihan kaikkea mahdollista joulukoristeista liukuvoiteisiin), siellä uskaltauduin juomaan yhden glühweinin kun tiesin että Lucas ei syö vielä tunteihin, ai että oli hyvää omnomnom täytyy pyytää Stefania tekemään kotona, josko se saisi sinne keiteltyä vähemmän promilleja enemmällä maulla. :D

Stefan toi piparkakkutalon duunista, tollasiakin se tekee. :D

 Ensi viikon perjantaina matkataan taas Innsbruckiin tuon kurkunpään tähystykseen. Suurempia suunnitelmia ei sitten olekaan, eli jos Lucas nukkuu kiltisti edes ne yhdet päikkärinsä niin voin ehkä postaillakin. :D Ainiin, mun vanhin Suomen parhaista kavereista soitti eilen ja muistin että mun pitää kertoa että tuo Tove Janssonin teksti tossa alapalkissa on aivan ihanasta kortista jonka se lähetti lahjusten mukana. Siis ei iältään vanhin, vaan ollaan tunnettu koko pienet 23 vuottamme. Musta on ihanaa että vaikka ei edes soitella usein ja tein sillekin tosi kurjasti niin silti tiedän ettei unohduta toisiltamme, toivottavasti ikinä. :) Mutta nyt hempeilyt sikseen ja yks pimeä mutta tuorehko (onhan toi suomea) kuva vielä loppuun suomalaistirolilaisesta ilopilleristä, tältä meillä näytetään joka päivä, bis später ciao :*

Eka "neuvola".

Ollaan ravattu Innsbruckin lastenklinikalla syntymän jälkeen jonkin verran jossa on saatu aina kuulla asioiden olevan hyvin, jonka takia ensimmäinen "neuvola" on vähän jäänyt. Täällä ei siis neuvolasysteemiä ole ollenkaan, vaan kaikki tutkimukset, kontrollit jne. tehdään lastenlääkärillä. Eilen oltiin "neuvolakortin", kulkee täällä nimellä "Mutter Kind Pass" (Äiti-lapsi-passi), ensimmäisessä tarkastuksessa joka tulisi siis suorittaa vauvan elinviikoilla 4-7. Lucas täytti tänään 7 viikkoa, joten aika ajoissahan me oltiin!

Paino on nyt jo 4310g, pituus 55cm ja päänympärys 37cm. Syntymämitat oli 3070g, 50cm ja 34cm eli mainiosti ollaan kasvettu. :) Lisäks lääkäri teki tavallisen tutkimuksen (silmät, korvat jne.), ortopedisen tutkimuksen sekä ultrakuvat lonkista, jotka kaikki oli perfekt ! Lucas vaan hymyili ja jokelteli kokoajan, ainoastaan sitten alko kiukuttaan kun piti pukea vaatteet päälle, se on kyllä kotonakin mielellään nakupellenä. :D Valittiin kyllä kiva lääkäri, jo pelkät vastaanottotilat oli hirveen viihtyisät ja itse lääkärisetä oli tosi mukava, luuli tosin osaavansa suomea, korjasin sen kyllä olevan ruotsia. :D

Seuraava MKP-käynti (Mutter Kind Pass-tutkimus) on tammikuun 10. päivä, tullaan siis aina käymään tolla samalla lastenlääkärillä. Sitä ennen matkustetaan nyt viikon päästä Innsbruckin klinikalle kontrolliin jossa harmaa lääkärisetä tähystää taas kurkunpään. Lucaksella on siis pehmeä kurkunpää, "laryngomalasia" (en oikein osaa selittää sitä fiksusti suomeks joten suoraan Wikipediasta: synnynnäinen kurkunpään rakennevika, jonka hallitsevana oireena on rasituksessa paheneva vinkuva sisäänhengitys). Postailen siitä vielä erikseen, mutta lyhyesti Lucas kuulostaa aikalailla siltä kuin kuorsaisi kokoajan, eilen lastenlääkäri sanoi vain ohimennen huolettomasti "tuo ääni tulee varmaan kurkunpäästä" - sanoin että joo, vietettiin jo neljä päivää Innsbruckissa "tuon" takia. :D Se vähän ihmetteli ennen kuin kerroin koko tarinan ja sanoi sitten että se on kyllä harmittomin kaikista yleisistä vaivoista mitä vauvalla voi olla.

Mut nyt untenmaille, meidän ihana rytmi on mennyt aivan sekasin enkä osaa yhtään arvioida kuinkahan monta tuntia herra mahtaa uinua, nyt on yksi takana. Päivisin nukutaan edelleen ainoastaan 3-4h päikkärit vaunuilun ansiosta, en tiedä miten ajottaisin huomenna kun pitää mennä katsomaan Lucaksen Lena-serkkua joka on isällään, eli Stefanin veljellä, ainoastaan joka toinen viikonloppu ja olis kiva jos Lucas olis hereillä, mutta kun yleensä mennään vaunuilemaan siinä yhden pintaan. Pöh, entiedä, ehkä huomenna tiedän paremmin, tää oli nyt vähän tylsä ilman mitään kuvia mutkun en jaksanut ettiä muistikorttia, ens kerralla kivemmin adiooos. :D

Lapsen toive.

Te isot ihmiset ymmärtäkäähän
Voi pientäkin joskus ottaa päähän
Voi lastakin väsyttää päivän työ
Voi häneltäkin huonosti mennä yö
Voi ystävä pettää ja huutaa pomo
Ja muutenkin olla surkea olo
 

Voi raivari tulla ja palaa roppu
Kun aina on niin kamala hoppu
Ei murheet ole vain isojen alaa
Voi pikkuiseltakin pinna palaa
 

Voi sattua harmeja aamusta asti
Niin että keljuttaa kamalasti
Voi äiti huutaa ja ymmärtää väärin
Ja isääkin siepata ylenmäärin
Voi päivä mennä niin pipariksi
Että on pantava ranttaliksi

Siis...
Koittakaa ottaa lapsenne lukuun
Te kuulutte samaan heimoon ja sukuun
Ei aina paista ja ole kesä
Eikä kotikaan ole kilttien pesä
Jos paha päivä on sulla ja mulla
Niin annetaan kiukkujen ulos tulla
Niin aina ei vallitse riita ja kränä
ja pysytään muutenkin terveempänä!

*

En tiedä kenen kirjoittama runo, mutta aivan hulvattoman ihana. Innolla odotan pienen Lucaksen uhmaikää, silloin menee varmasti monikin päivä "niin pipariksi että on pantava ranttaliksi". :'D

6 viikkoa.

Kukkuluuruuuuu.

Rakas lapseni on päättänyt että hänen ei tarvitse nukkua päivisin. Ymmärtäähän sen, onhan hän jo niin kovin vanha, maailmassa on paljon nähtävää ja koettavaa. Saan sen nukkumaan vaunuihin, joissa uinuukin sitten kolmisen tuntia, mutta muuten ei kyllä toivookaan. Aamuisin herätään 6-8 välillä ja nukkumaan illalla mennään sitten yleensä aikaisintaan puoli kymmeneltä, yleensä lähempänä yhtätoista. Mutta tokkopa lasta voi pakottaakaan nukkumaan jos on noinkin tyytyväinen kuin tuo pieni päivänsäde. :) Täällä loistetaan kilpaa auringon kanssa, joka onneks on myös hereillä aamusta iltaan, muuten ei huvittais ehkä toi vaunuilukaan niin (mamaa siis). Mulle sää on aina luonut pohjan sen päivän mielialalle, siinäkin yksi hyvin painava syy miksi Suomen sijasta asun täällä. :D

Tältä näyttää joka päivä, lumisia vuorenhuippuja ikävöi hän. :(

Mutta näin kuuden viikon kunniaksi Lucas saa kertoa tuntojaan.

Minusta on kivaa:

• kun äiti laulaa
• kuunnella Kuurapartaa
• kun äiti tai isi pussaa minun paljasta masua
• olla ilman vaippaa
• kylpeä
• nukkua öisin niin että voin hillua vaikka koko päivän !
• raapia äitiä ja isiä
• puklata bodyja sitä tahtia kun niitä vaihdetaan päälle

Minusta ei ole kivaa:

• kun äiti hylkää sohvalle yksin pitkäksi aikaa (joskus 10 sekuntia on hyvin pitkä aika)
• jos äiti kuvittelee että minulla on nälkä eikä tajua heti etten aio syödä
• kun minulla on nälkä ja ilmoitan sen ja jos silti menee yli puoli minuuttia että tissi on suussani
• oikeastaan maailmassa on paljon enemmän kivoja kuin kurjia asioita.

Tuo viimeinen on niin totta, Lucas kyllä kiukuttelee aivan ihanan harvoin. No okei, mitäpä sitä kiukuttelemaan jos kaikki on hyvin, mutta itse en kyllä aina sitä muista. :D Sillon täytyis varmaan vaan aina katsoa tota nappulaa. Tähän väliin juurikin niitä kivoja asioita: äiti ja miehensä tulee tammikuun lopulla viideks päiväks ! :) Jeii ! Tosin mun pitäis oikeasti ennen sitä yrittää edetä sinne Suomeen ennenkuin ihmiset saa hepulin, muttakun ensin pitäis edetä Wieniin hankkimaan pienelle passi. Ihanaaaa (not). Nyt me aletaan taas ruokailemaan, yötä kohti pitää tankata 1-2 tunnin välein että jaksaa sitten nukkua pitkät pätkät, siitä äiti ja isi tykkää. :) Vielä yks aurinkokuva loppuun!

Suomalaiset joululaulut on niiin kivoja !

Eka hymy :')))

Mua ärsytti aamulla koska herättiin hirveen myöhään, kunnes sänkyä olkkariin ajellessani laitoin laulavan pellen laulamaan ja tadaa - Lucas väläytti ihkaensimmäisen hymynsä jolloin maman sydän suli eikä ärsyttäny enää ollenkaan ! Meinasin laittaa Stefanille jo viestiä mut maltoin odottaa että se tuli töistä kotiin. :D Sain tosin vain yhden kuvan koska en meinannut löytää kameraa ja sitten alkokin jo kiukuttaan kun nälkä yltyi, mut eiköhän näitä hymyjä vielä ehdi kuvaamaan, tää eka oli vain pakko heti ilmottaa. Aaawww.