Kun kuopus päiväkodin aloitti

Kuten olen monesti kertonut, Itävallassa ei ole ollenkaan päiväkoteja alle 3-vuotiaille vaan ainoastaan yksityisiä Kinderkrippejä tai perhepäivähoitajia. Tosin nyt Innsbruckin kaupunki on alkanut touhuamaan myös kunnallisia Krippejä näille pienemmille (tarkoittaen 18 ikäkuukaudesta eteenpäin) ja tällähetkellä heillä onkin jo kymmenen tilaa jotka ensi vuonna haluaisivat avata. Nekin ovat tosin maksullisia, mutta ilmeisesti vähän edullisempia kuin nämä yksityiset - en tosiaan juuri asiasta tiedä kun on kokonaisuudessaan ihan uusi juttu.

Florianin Krippetaival alkoi siis elokuun alussa - alkuun tosi hyvin, sitten heikommin ja kun taas meni hyvin, jäikin päiväkoti (puhun nyt kuitenkin päiväkodista vaikka se ei "oikeasti" se olekaan) puolentoista viikon remonttilomalle. Maanantaina palattiin jälleen arkeen ja otettiin pari ensimmäistä päivää jälleen rauhassa, ensin olin vain tunnin poissa ja seuraavana päivänä jo kaksi. Aamun hyvästit olivat kamalia - itku silmässä huuli väristen Florian sanoi heippa ja tassutteli leikkimään.

Mutta meni tosiaan vain pari hassua päivää ja se olikin taas kuin vanha tekijä! Enää ei harmita eikä suupielet valu alaspäin hyvästellessä ja kun tulen sitä hakemaan kertoo se (sillä omalla, hieman hankalalla kielellään) hurjan innoissaan mitä kaikkea onkaan tehnyt (tai mitä on syönyt...). Tänään he olivat olleet vähän kauempana puistossa ja päiväkodintäti kertoi että Florian ei oikein olisi malttanut istua kärryssä vaan olisi halunnut vain itse kokoajan kävellä! Totesin vain että en oikeasti edes muista milloin se viimeksi olisi istunut vaunuissa - me liikumme joka paikkaan joko kävellen tai hän kolmipyörällään!

Se on siis nyt näin totutuksen päätteeksi ollut pari päivää siellä puoli yhdeksästä noin varttia vaille kahteentoista - sitten kun kunnon arki (ts. meidän koulut) alkaa tulee aikataulu olemaan ehkäpä noin 4 x klo 8:30-12. Joskus viedään myöhemmin ja joskus haetaan aiemmin, sen näkee sitten! Ainoa miinus on se että he aloittavat syömään lounasta jo klo 11:15, joten jos ei halua että lapsi syö siellä niin pitää hakea jo yhdeltätoista johon ei oikein ehdi.

Kokonaisuudessaan ollaan oltu kyllä Florianin kanssa hurjan tyytyväisiä, tädit ovat ihania ja ruoka on hyvää, terveellistä ja joka päivä itse tehtyä! Muutaman viikon päästä on ensimmäinen vanhempainilta, saa nähdä mitä kivaa siellä selviää. Viimeksi kun olin Krippen vanhempainillassa (Lucaksen entisen), askartelimme lapsille lyhdyt Martinsumzugia varten, joimme olutta ja kuohuviiniä ja söimme sipsiä joten en tiedä yhtään mikä mua tällä kertaa odottaa ... :D Ensi viikolla myös Lucas pääsee vihdoin päiväkotiinsa, siitä lisää sitten ♥ !

Hellurei Suomi!

Heinäkuun puolivälissä me tosiaan sanoimme Innsbruckin kodille ensimmäistä kertaa loman merkeissä adjö ja suuntasimme auton nokan kohti Müncheniä. Entisestä kodista ajoi lentokentälle vain tunnin verran, joten kaksituntinen ajo tuntui melko pitkältä vaikka koko matka olikin pelkkää autobaanaa! Münchenissä meitä odotti jo Stefanin äiti ja tämän paras ystävä. Anoppi oli puhunut jo pitkään että haluaisi joskus lähteä meidän mukaan Suomeen ja kun mun ihana Mummoni vielä sanoi heidän olevan tervetulleita asustelemaan hänen luokseen loman ajaksi, oltiin jo heti menossa!

Otettiin tämäkin loma melko rennoissa merkeissä: vietettiin paljon aikaa sukulaisten kanssa mutta näin myös muutamia mun tärkeitä, pitkäaikaisia ystäviä - joista kahden kanssa bailattiin kirjaimellisesti ihan aamuun asti! Taas me kohdataan kuin päiviä ois mennyt vaan, elämälle kiitos, jatketaan siitä mihin jäätiin viimeksi kun tavattiin ... Saattoi ihan pari Kaijaa ja muutama muistelubiisi tulla laulettua ja todettua että kyllä vanhatkin vielä jaksaa, vitsi oli niin kivaa pus!

Näissä kuvissa ollaan mun veljen perheen kanssa Varpaisniemessä uimassa joka oli aivan mahtava uimaranta, harmi vain että olen ilmeisesti vähän liian ulkosuomalaistunut enkä pystynytkään niin kylmässä uimaan! Pojat sentään läpsytteli jonkin verran, niissä selkeästi virtaa suomalainen veri! Äitin luona saunasta uskaltauduin kyllä uimaan ja vaikka se oli kyllä äärimmäisen viileää, oli se samalla kyllä niin ihanaakin! Viimeisenä iltana myös Stefan pakotti itsensä järveen ja uikin heti naapuriin asti. Lucas taas olis halunnut uida joka päivä!

Rantaleijona-Florian, joka myös kaatui järveen mutta eipä haitannut!

Anna-tädin luona landella oli hirvittävästi tilaa juosta ja tutkia, kuin myös ihania miesryöniä...

Loman loppupuolelle oli mun isi sopinut melkoisen hauskuuden - vene-ajelun! Se olikin varsinkin mulle ihan yksi kohokohdista. Kuten olen monesti todennut, täällä vuorten keskellä tulee usein ikävä vettä - sitä mikä on suomalaisille aivan normaali, monille jopa ihan jokapäiväinen, asia. Vaikka muuten lomalla ripotteli vettä joka päivä, sattui meidän veneilyillalle aivan mainio sää joka kruunasi loistavan iltapäivän!

Florian ja Lucas pääsivät molemmat ohjaamaan, onneksi ei ollut Päijänteellä ruuhkaa...

Näihin tunnelmiin päättyi anopin ja hänen ystävänsä loma, he kun lähtivät seuraavana aamuna kohti kotia. Me jäimme vielä pariksi päiväksi kunnes koitti meidänkin aika! Lomilla on aina ihanaa mutta borta bra, hemma bäst, kotiin on vielä ihanampi tulla. Toivottelin jo silloin kaikkia tervetulleiksi meille mutta sanon vielä täälläkin: tulkaa tulkaa tulkaa! Olis ihana nähdä ihmisiä ennen ensi kesää, sitä ennen me tuskin pohjoiseen päin ollaan tulossa! :)

Näin minä vihellän matkallani

Terveisiä Innsbruckista, maailman ihanimmasta kaupungista! Muutoksia on ollut valtava kasa, mutta pikkuhiljaa aletaan taas päästä kiinni normaalielämään. Normaaliarjeksi tätä ei vielä voi kuvailla, sillä ollaan kaikki vielä kotona. Paitsi pieni Florian joka aloitti viime viikolla päiväkotiin tutustumisen! Tokihan mä olen sen kanssa joka päivä ollut, mutta ei sitäkään vielä ihan arjeksi kuvailla.

Syksyllä sana "arki" tulee tarkoittamaan sitä, että minä vietän päiväni yliopistolla! En päässyt ammattikorkeaan ja suunnitelmissa oli että menen vain johonkin töihin ja haen ensi vuonna uudestaan sekä sinne että jonnekin muualle. Linjalle jolle hain ei kuitenkaan olekaan hakua kuin kolmen vuoden välein joten jäin hetkeksi pohtimaan valintojani. Sain kutsuja työhaastatteluihin jolloin tajusin että mullehan saattaa käydä niin että viihdyn töissä niin hyvin että keksinkin etten halua vielä ensi vuonnakaan kouluun kun "töissä on niin kivaa". Ja sitä en halunnut, haluan niin kovasti opiskella ammatin itselleni.

Yliopistohaku oli vielä auki joten lyhyen mietiskelyn jälkeen päätin kokeilla - mitäpä sitä vuotta hukkaamaan kun tiesin että ensi vuonna hakisin samalle linjalle. Lokakuussa mua nyt sitten kutsuukin kasvatustieteiden opinnot joilta suuntautumista en ole vielä päättänyt, tällähetkellä eniten kiinnostaisi sosiaalipedagogiikka mutta olen avoin lähes kaikelle! Olen paitsi avoin, myös hurjan innoissani kaikesta siitä kiinnostavasta mikä mua odottaa.

Lauantaina käytiin tyhjentämässä viimeiset tavarat vanhasta kodista ja eilen sain vihdoin inssin läpi (kiitos ihanan tarkastajan, jos olisi taas ollut kuten kaksi edellistä niin tuskin olisin ja päinvastoin jos hän olisi ollut ekalla kerralla niin olisin ehkä päässyt läpi), joten seuraavan kerran kun ajellaan "Ala-Tiroliin" on kyseessä vain hupiretki ilman mitään velvoitteita. Mä itseasiassa ajoin eilen sitten heti takaisin kotiin Innsbruckiin, autobaanalla ja keskustassa, huhhuh! Kyllä olen onnellinen että täällä en autoa tule tarvitsemaan vaan kävellen pääsee joka paikkaan. Voin sitten aina ajella Suomessa tai kun vuokrataan auto - voitaisiin vuokrata kerran kuussa viikoksi auto ja se tulisi silti halvemmaksi kuin oman auton pito. Ja huom, meidän autosta ei ole edes mennyt vielä mitään rikki eli laskelmista puuttuu kaikki "jarruhihna hajosi", "akku pimahti" jne. vanhenevien autojen yllättävät remonttilaskut.

Aloitettiin jo viime viikolla Florianin kanssa siis totuttelemaan päiväkotiin - koska heillä oli siellä "liian vähän lapsia" ja toivoivat että me aloittaisimme jo nyt, eihän meidän muuten olisi ennen syyskuun loppua tarvinut mennä. Meillä on ollut hurjan kivaa, paitsi toissapäivänä kun olin jo tunnin poissa, silloin Florian oli ilmeisesti tajunnut että mami ei tosiaan ole täällä eikä ole ollut pitkään aikaan ja itki lohduttomasti. Sitä ennen se oli kuitenkin käynyt pitkän "keskustelun" erään tytön kanssa, tiesi täti kertoa. Florianhan osaa noin viisi sanaa, mutta sitä elehtimistä oli ollut kuulemma ihana seurata.

Lucaksen päiväkoti alkaa syyskuun puolessavälissä ja vaikka se onkin jo "isommille" lapsille, myös siellä on lempeä aloitus joka on musta hurjan kiva. Mulla alkaa koulu lokakuun alussa joten ehdin käydä myös sen kanssa totuttelun! Stefan aloittaa ns. maturan (ylioppilastodistus) teon jotta pääsee myös hakemaan yliopistoon. Tai ei se kyllä oikeastaan ole ihan matura, koska se saa hyväksiluettua jo valmiilla ammatillaan paljon juttuja, mutta sinne suuntaan, en nyt keksi kunnon suomennosta sille nimenomaiselle hommalle!

En paljoa tässä koneella istu ja tabletilla en osaa kirjoittaa, varsinkin kun se suoltaa mulle pelkästään saksankielisiä sanoja. Kuvia en nyt ehtinyt kunnolla valikoida joten ne on nyt vain kaikki meidän sunnuntaiselta retkeltä eräälle vuorimajalle - Innsbruck on siitäkin mahtava että keskeltä ydinkaupunkia olet vartissa täysin metsässä! Innsbruck on muutenkin aivan kertakaikkisen super ja me ollaan kyllä äärettömän onnellisia että asiat meni juuri näin, puseja kaikille ja tulkaa kaikki pian meitä moikkaamaan :* ! Ensi kerralla yritän laitella kuvia Suomilomalta, siihen asti heippa!

Juhannus on meillä olematon

Kuukauden jatkuneen sateen jälkeen saapui meillekin Tiroliin vihdoin jälleen kesä! Ainakin toviksi, huomenna pitäisi taas sataa. Kauhulla olen odotellut tuleeko tästä kesästä yhtä kamala kuin viime vuotisesta - kaksi kuukautta taukoamatta jatkuneita 35 asteen helteitä kun ei tällainen pohjoisen tyttö ihan hetkessä unohda... Tällä hetkellä näyttää kuitenkin vielä melko positiiviselta, eilisen 32 asteen iltapäivän sain viettää autokoulun ilmastoidussa autossa ja aktuelli 25 astetta tuntuu mukavan viileältä!

Ollaan tehty nyt pari viikkoa muuttoa Innsbruckiin ja hommat on hyvällä mallilla. Lucas on vielä ensi viikolla päiväkodissa täällä landella, sitten yritetään päästä lopullisesti muuttamaan ennen kuin 12. päivä matkataan Suomeen. Innsbruckin kaikki päiväkodit ovat kaupungille ominaisesti ihan täynnä, mutta sainkin tuurilla Lucakselle ihan mun suosikista paikan ja syyskuussa se aloittaakin sitten uuden taipaleen aivan ihanassa päiväkodissa. Sehän olisi muutenkin elokuussa vaihtanut "pienten päiväkodista", Kinderkrippestä, oikeaan päiväkotiin joten yritän olla haikailematta liikaa näiden nykyisen päikyn mahtavien tätien perään.

Lapset ovat sopeutuneet ongelmitta uuteen kotiin jossa ollaan nyt välillä vietetty jo muutamia päiviä ja öitä. Varsinkin Florianin ehdoton lemppari on istua meidän makkarin ikkunalaudalla ja katsoa alhaalla kadulla ajavia autoja, busseja, rekkoja sekä traktoreita - joita muuten näkyy enemmän kuin meillä täällä landella vaikka koti on keskustassa! Lisäksi vastapäätä oleva kirkko saa sen myös aina iloitsemaan kellonkilkatuksellaan. Innolla odotetaan että asutaan siellä ihan pysyvästi ja loppuu tämä jatkuva tavaroiden raahaaminen!

On nyt pakko käydä kertomassa tällaisia kuulumisia kun mulla on edelleen vain tämä anopin läppäri joka ei skypeä pyöritä. Uudessa kodissa oli keskiviikkona nettiasentaja, enää pitäis formatoida pöytäkone kuosiin niin sitten voitais skypeillä sieltä suunnilta! Nyt ollaan tosin ensi viikkoon täällä landella paitsi Lucaksen päikyn, myös sen takia että mulla on pari ajotuntia sekä INSSI! Huhhuh, saa nähdä miten käy, toivottavasti ei tulis liian tiukka tarkastaja niin ehkä selviän...

Kohta lapset herää joten lopetan tähän, sitten täytyy lähteä mitä pikimmiten purolle. Sekä maalata päiväkotitätien jäähyväislahjat valmiiksi, tosin se tehdään ehkä vasta huomenna jos kerta sataa. On vielä sata ja yksi muutakin juttua (kivoja siis vain) mitä täällä päässä Tirolia pitäisi vielä nähdä ja kokea, saa nähdä ehditäänkö tekemään kaikki vai täytyykö tulla sitten Oman luokse niitä tusaamaan! Nyt heippa, kertoilkaahan kuulumisia, tuttujen kanssa enää pari hassua viikkoa ja nähdään ♥ !

And a part of me will stay here

Olen tähän, lähes 27 vuoden ikään, mennessä asunut kahdessa eri maassa, viidellä eri paikkakunnalla kahdessatoista eri kodissa. Eli tuleva muutto ei ole mikään järkyttävän suuri, erilainen muutos elämässäni eikä myöskään varmasti jää viimeiseksi muutoksi. Ollaan ajateltu että jos nyt tuossa viihdytään niin noin kuuden vuoden päästä olisi hyvä jälleen vaihtaa isompaan asuntoon, Lucaksen ollessa kymmenen eli vaihtaessa muutenkin koulua. Mutta saa nähdä, voi olla että muutetaan heti vuoden päästä, never know!

Tottakai asunnosta toiseen muutto on aina muutos, oli se sitten samalla paikkakunnalla tai jopa maasta toiseen. Innsbruck on kuitenkin meille molemmille tuttu paikka vaikka mä en juuri siellä asunut olekaan ja jossa esimerkiksi tiedän eksyväni ehkä jopa joka päivä ensimmäisten vuosien ajan. Asuin Jämsässä yli 20 vuotta ja viimeisinä vuosinani eksyin sinne kahdesti (Tervasmäkeen sekä Palomäkeen, varokaa vain, petollisia paikkoja). Kitzbühel on vielä Jämsääkin pienempi kaupunki jossa käyn melko usein, mutta eksyn sinne silti jokaikinen kerta. En tajua miten ihmismuisti voi pelata - muistan kaikenmaailman tunnusluvut, vakuutusnumerot, pankkikoodit sekä -salasanat vuosien takaa mutta en muista mistä risteyksestä pitikään kääntyä ja minnehän suuntaan jotta löytää viraston jossa kuukausi sitten kävi.

Olen asunut mitä kauneimmissa paikoissa, mitä upeimpien vuorien juurilla. Montaa tietä on tullut kuljettua, monia maisemia nähty. Ja nyt on jälleen aika vaihtaa niitä maisemia. Mutta se ei tietenkään tarkoita ettäkö jätettäisiin Wilder Kaiser täysin taaksemme - asuuhan täällä edelleen meidän sukulaisiamme joita varmasti tullaan tervehtimään. Ja kuvat kulkevat aina mun mukana, minne ikinä menenkin. Ei voi ehkä kuitenkaan puhua ikävästä, sillä maisemiin liittyviä tunteita ei voi mitenkään verrata siihen ikävään mitä tunnen ihmisiä kohtaan. Mutta joku tunne.

Se joku tunne mulle tulee mietin mä mitä tahansa ihanaa paikkaa jossa olen ollut vain lomallakin. Esimerkiksi Kreikan pieni, sympaattinen Kos-saari, sinne haluan ehdottomasti vielä joskus uudestaankin! Tai Sri Lankan valkeat hiekkarannat! Toisaalta voisi myös ajatella että Innsbruckiin muutto on myös hieman paluuta mun Tirol-juurilleni - ensi kertaa Itävaltaan tullessani laskeuduin juurikin Innsbruckin lentokentälle, katsoin Nordketteä ja olin hetkessä myyty. Nyt se mun samainen ensirakkaus näkyy meidän uuden kodin ikkunasta.

Ihan sama missä on, kaikkein tärkeintä on musta ehdottomasti yksi ainoa asia: se että on onnellinen. Oli se sitten Tirolissa, Lapissa tai Jämsässä (nämä vaihtoehdot eivät tietystikään ole ainoat mahdollisuudet...)! Tunnen läheisesti ihmisiä jotka ovat asuneet koko elämänsä kotikaupungissaan ja ovat siellä enemmän kuin onnellisia. Moni koko ikänsä jopa samassa talossa! Ihmiset ovat niin erilaisia, joten ymmärrän jos jonkun on hankala käsittää meidän intoiluamme tästä muutosta. Samalla haluan kuitenkin muistuttaa asiasta jonka olen jo sata kertaa sanonut: elämä ei ole ikuinen, jos haluaa asioita muuttaa niin se kannattaa tehdä nyt eikä myöhemmin.

"I take a part of you with me now and you won’t get it back
And a part of me will stay here
You can keep it forever dear

Byebye Hollywood Hills
I’m gonna miss you where ever I go

I’m gonna come back to walk these streets again
Remember that we had fun together"

Hollywood Hillsin tilalle voi oikeastaan vaihtaa minkä tahansa paikan jossa olen viihtynyt. Byebye Stubai Hills, byebye Neste Jämsän Portti, byebye St. Johann, byebye Sepänkuja ... Pusii ja ainiin ps. meidän tietokone sekosi (ja olin 6, siis kuusi, vuorokautta täysin ilman internetiä) niin mulla on anopin läppäri lainassa joka ei jaksa pyörittää skypeä :( ! Stefanilla alkoi ISYYSLOMA ja se lupasi yrittää korjata koneen kuntoon, siihen asti hejpodej!

Toukoterkut

Helöyy ja sateisia terveisiä Tirolista kesäiseen Suomeen! Siinä missä huhtikuu oli aivan oma itsensä - tuli lunta, oli +25°C-lämpötiloja, tuli rakeita, tuli vettä, oli hiki, oli jäätä, niin toukokuu on kyllä yllättänyt kaikki! Aamut alkavat usein tosi kauniina (Florianin eli myös mun aamut alkavat usein kello kuusi) mutta pian pilvet kiitävät jostain taivaalle ja sataa sataa sataa. Välillä ne on vain pieniä kuuroja, mutta välillä sitten taas sataa koko päivän taukoamatta. Ja ukkostaa! Ja tuulee! Myrskyt on kyllä bingo, mutta näin jatkuvaa sadetta en ehkä tarvitsisi.

Pääsykokeiden toinen osa oli kolme viikkoa sitten ja se oli tosi kiva kokemus. Se vaihtelee kouluittain ja vuosittain niin paljon etten tiennyt mikä mua odotti - ja se olikin 2,5-tuntinen 12 ihmisen (6 hakijaa ja 6 arvioijaa) sessio täynnä puhumista! Esiteltiin toisiamme, keskusteltiin ryhmässä, esiteltiin itseämme... Vaikka en edelleenkään usko mahdollisuuksiini tänä vuonna, jäi mulle kuitenkin siitä hyvä mieli - kiva että tietää taas enemmän mitä siellä ensi vuonna ehkä odottaa ja varsinkin tietää ettei se ole mitään kurjaa!

... ja sitten alkoikin jääkiekon MM-kisat! Kevään kohokohta, tai no, oikeastaan koko vuoden koska mä en juuri muuta kiekkoa seuraamalla seuraakaan. Kun talvilajit loppuvat maalis-huhtikuussa, loppuu myös mun urheilun seuraaminen sillä kesälajeissa ei ole yhtäkään mua kiinnostavaa lajia - varsinkaan sellaista jota katsoisi pulssi taivaissa telkkarin edessä hyppien! Ajatuksissani olen jo ensi talvessa Innsbruckin Bergiselillä katsomassa Vierschanzentourneeta! Vielä ehtii Suomesta päin varata lentoja...

... koska meillä on nyt myös uusi koti! Kokonaisuudessaan jokseenkin täydellinen, täydellisen vuokraisännän kanssa samassa talossa. Täydellisyyttä lisäisi vielä se jos viimeistään ensi vuonna pääsisin kouluun - se kun sijaitsee olemattoman 1,5 kävelykilometrin päässä. Siihen asti voin nauttia muutenkin täydellisestä sijainnista, esimerkiksi siitä että 500 metrin päässä on Markthalle josta saa kuutena päivänä viikossa tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Toki talon takaa alkava Innpromenade on myös todellinen helmi - vaikka on lähes ytimessä, on silti samalla keskellä vihreää.

Kirjoitin oikeastaan tästä alun jo viime viikolla, mutta en sitten ehtinyt jatkamaan ja yleensä aina kun lasten nukkuessa ajattelin että no nyt, jumituinkin esimerkiksi katsomaan Youtubesta jääkiekkopätkiä... Tai etsimään lentoja, ollaan heinäkuussa tulossa/menossa Suomeen ja hauskaa siinä on se, että myös anoppi lähtee parhaan ystävättärensä kanssa mukaan! Mun ihana mummoni lupasi jo majoittaa heidät, joten nyt ei tarvitsisi muutakuin löytää sopivat lennot. Niillehän loma Suomessa tulee olemaan todellista eksotiikkaa - he kun eivät voisi kuvitellakaan ettäkö jollain olisi esimerkiksi takapihalla järvi jossa voisi ihan omassa rauhassa käydä polskimassa!

Olisi taas paljon vielä lisääkin kaikenlaista, mutta nyt täytyy alkaa valmistautumaan Suomi-Venäjä-välierään ennenkuin lapset herää! Huominen tulee olemaan jännä, koska paitsi että tulee pronssi- tai kultamatsi, tulee lisäksi myös presidentinvaalien toinen kierros. En todellakaan ole yhtään poliittisesti aktiivinen, mutta huomisia ehdokkaita olen seurannut tämän pari kuukautta - he ovat niin täydellisen erilaisia että jännittää miten Itävalta valitsee! Varsinkin kun toinen kandidaateista on aivan kammottava, joten tietysti toivon toisen voittoa. Arvaakohan joku itävallansuomalaisista kumpi tässä on kumpi...

Nomutta nyt täytyy jo mennä, heippa ja sukulaiset ja kaverit: nähdään viimeistään heinäkuussa :* !

Sä laitoit minut nettiin

Aloin kirjoittamaan blogia kolmisen vuotta sitten ystäväni pyynnöstä - olisi kiva lukea meidän kuulumisia ja nähdä kuvia Lucaksesta. Ensin kirjoittelinkin ainoastaan sukulaisia ja kavereita varten kunnes jostain tarttui mukaan lisää lukijoita. Osa toivoi vauvoihin liittyviä juttuja, toiset halusivat mun kertovan ulkomailla asumisesta, kolmannet olivat kovia Tiroli-faneja ja tykkäsivät siihen liittyvistä teksteistä ja kuvista.

Mielessä on tottakai käynyt myös lasten oikeuksiin liittyvät asiat, se, miten paljon heistä kirjoitan tai minkälaisia kuvia heistä julkaisen. Toisin kuin suomalaisia perhebloggareita, ei mua pelota esimerkiksi voidaanko lapsia myöhemmin kiusata heistä netistä löytyvän materiaalin takia. Jos poikien nimillä yrittää googlata, ainoa mitä löytää on sairaalan babygalleriassa olevat syntymäilmoitukset. Kuvagooglauksella ei löydy yhtäkään kuvaa, ei vaikka kirjoittaisi molempien nimet samaan hakuun.

Olisi ehkä eri asia jos kirjoittaisin blogia sen maan kielellä jossa asumme, eli saksaksi. Silloin olisi kenties helpompi alkaa etsimään tietoja ja kuvia - mutta silloinkin pitäisi ensin tietää edes se että kirjoitan koko blogia! Ja että kirjoitan sitä lempinimelläni! Munkaan nimellä ei löydy mitään muuta kuin samaiset sairaalan ilmoitukset, sillä olen Facebookissakin tyttönimelläni - jota moni muuten on ihmetellyt. Siihenkin on kuitenkin fiksut syyt: kaikki vanhat tutut jotka liittyvät vasta nyt Facebookiin löytävät mut helposti mutta kukaan uusi tuttu (ts. henkilö joka tuntee mut mun nykyisellä sukunimelläni) ei mua löydä ellen niin tahdo! Ha!

Sitten joskus kun pojat alkavat ymmärtää tällaisista asioista, saavat he tietysti itse päättää mitä blogilleni teen (jos tätä silloin enää edes olemassa on). Tällähetkellä tämä kuitenkin on tärkeä paikka kirjoitella ajatuksia (vaikkakin viimeisen reilun vuoden aikana toki vähemmän), laitella kuvia sukulaisia varten ja lueskella vanhoja muistoja. Nyt varsinkin Florianin kasvaessa on ollut hauska lukea miten se kehittyy kahden vuoden takaiseen Lucakseen verrattuna. Esimerkiksi puheen suhteen molemmat ovat näin 1,5-vuotiaina olleet täysin samalla tasolla - Mama, Papa sekä lisäksi yksi sana! Lucaksella se oli kala, Florianilla nenä...

Mä en siis koe mitään tunnontuskia vaikka tällaisia moraalisia vääryyksiä teenkin - kirjoitan asioita muista ihmisistä ja julkaisen kuvia joita nämä kyseiset henkilöt eivät itse ole valinneet julkaistavan. Kuten sanoin, isompina saavat itse sitten päättää kuinka kammottava asia tämä onkaan ollut. Siihen asti, yritän pysyä taas enemmän linjoilla! Stefan viettää kuitenkin juuri "talvilomaansa" ja kelit on hellineet (aina +25°C asti) niin hilijasta o! Pusii!