Pupan uudet kujeet

Hallihalloo! Tulin vaan kertomaan että mulla on vihdoin ja viimein hammas! Mami yritti valokuvata sitä eräänä päivänä, mutta 37 kuvaa otettuaan joutui myöntymään siihen että ei se saa yhtäkään! Buahaha! Onneks sitten myöhemmin samana päivänä tuttuun tapaani raivosin autossa niin lujaa ja pitkään että silloin se sai kuin saikin kuvansa!

Noniin - tällainen on siis mun hieno, ensimmäinen hampaani jonka sain noin 7,5 kuukauden iässä. Mun isoveljeni oli tässä vähän nopeampi, sille tuli ensimmäiset kaksi jo 5,5-kuisena, ja nimenomaan kaksi kerralla. Mulle tuli vain yksi, mutta toivon että muut tulevat vähän helpommin että nukkuisin edes hieman paremmin, en tiedä kestääkö mamin masu niin paljon kahvia mitä se nyt lipittelee.

Mami ja Papi ovat molemmat enemmän kissaihmisiä, mutta ensinmainitun haaveisiin kuuluu koira syystä että olisi kätevä kun olisi joku kuka söisi lattialta kaiken sinne putoavan ruoan (plus että sen olisi sitten pakko lenkkeillä vähän enemmän). Mä ajattelin ryhtyä nyt hetkeks sellaiseks koiraks - yhtenä aamuna huomasin kuinka mun isoveljeni jätti paahtamattoman paahtoleivän palasensa saavutettavissa olevaan paikkaan ja heti kun mamin silmä vältti, iskin kiinni! Omnomnom!

Jos tästä tuli nyt tällainen mun oma postaus jossa voin kertoa kaikenlaisia uusia juttuja, niin kerrottakoon vielä että oon opetellut kaikkia muitakin hullutteluja - sellaisia, joita tehdessäni mami on aika kauhuissaan! Katsokaa kun olen taitava!

Ensin kiipesin polvilleni ...

... ja samana päivänä päätin nousta vielä seisomaankin! Mun mami oppi nämä jekut ihan samanikäisenä kuin mäkin, isoveikka pari kuukautta myöhemmin.

Sellaisia terkkuja multa, osaan myös jo kontata mutta sitä en tee vielä muuta kuin kylpyhuoneessa - mami ottaa mut aina mukaan suihkuun niin että makoilen alasti matolla leikkien omaa pesuvuoroani odottaen. Viime viikolla huomasin että kun konttaan, lattia ei tunnu niin kylmältä! Ja nyt sitten aina konttaan mamin suihkun alle läpsyttelemään, sillä kun on sellainen leveä sadesuihku niin mullekin riittää vettä! Onko mulla lukijoiden joukossa muita yhtä ovelia vauvakamuja joilla on kaikkia samanlaisia hauskoja jekkuja? Nyt mun mamin pitää jatkaa passihakemusten tekoa, heibbulii :* !

Ainiin ps. mamilta vielä sellaiset terkut että mä en saa sitä kommenttirobottivarmennusta pois päältä vaikka kuinka ja miten yritän. Yritin hankkia apua ja googlettaa, mutta en vain osaa! Ellei kukaan mua osaa tälläkään itkulla auttaa niin ainahan teillä kommentoijilla on mahdollisuus - tehkää omat tunnukset/tilit! Poikien ihana isomummokin osasi, ehkä te muutkin osaatte, ja ellette - kysykäähän siltä apua ;) !

Erään syliriippuvaisen tarina

Joku on ehkä ihmetellyt miksi ennen kitisin siitä, että jouduin kantamaan vauvaani jatkuvasti. Sellaisiahan vauvat ovat - niillehän kuuluu antaa läheisyyttä, he tarvitsevat usein syliä ja lämpöä, se luo turvaa ja hyvää oloa!

Kyllä, totta joka sana. Mutta kun kannat sitä ihanaa pienokaista lähes kahden kuukauden ajan jokaikinen päivä (eli noin kuudenkymmenen päivän ajan) siitä asti kun se aamulla herää aina sinne asti että se illalla menee nukkumaan (eli noin kaksitoista tuntia päivässä, poislukien imetykset), ei se enää tuotakaan kovin hyvää mieltä.

Kuvituksena tälläkertaa Florian asiaankuuluvasti milloin kenenkin sylissä (aikajärjestyksessä), tässä tasan 80 vuotta vanhempi isomummo!

Tämä kanniskelu ei siis ollut sellaista söpöstelyä että vauva otettiin aina välillä syliin sen kanssa hassutellen ja ilmeillen. Se ei ollut sellaista, jota esimerkiksi pienen Lucaksen kanssa aina tein - istuin sohvalla vauva polviin nojaten. Ei, se oli sellaista että sitä piti nimenomaan kantaa ympäriinsä. Jos istahti siihen sohvalle oli aivan sama millä keinoin sitä yritti viihdyttää, sen huudosta ymmärsi aina että nouse ylös ja kanna minua ympäri taloa, se on ainoa keino miten olen tyytyväinen.

Vessaan mennessä Florian piti ottaa mukaan, ja jos yritti laskea sen lattialle edes pariksi minuutiksi, kuului heti vaativa rääyntä. Jos yritti laskea sitä sänkyynsä siksi aikaa että saisi meidän sängyn pedattua - ei. Ruokaa tehdessä se saattoi ehkä viihtyä pöydällä sen ajan että sain sipulit leikattua, ehkä koska jossain vaiheessa se tajusi että ne kirvelevät sen silmiä. Raaka bataatti on muuten myös hankala pilkkoa yhdellä kädellä koska se on niin kova ja veri saattaa lentää, siihen hommaan sopisi paremmin kirves.

Onneksi mulla oli nuorempana oikea käsi muutaman viikon lastassa, jolloin opin tekemään kaikki perusasiat yhdellä kädellä. Nythän tilanne oli siinä mielessä parempi että mulla oli sentään juurikin se oikea, parempi käsi käytössä! Sen jälkeen kun Florian alkoi vihdoin viihtyä hetki hetkeltä enemmän esimerkiksi lattialla tai sitterissä, oli hurja huomata kuinka nopeasti ja helposti asiat hoituukaan kun niitä käsiä onkin kaksi. Monet asiathan pystyi onneksi siirtämään illalle, hetkelle jolloin se kävi nukkumaan, mutta esimerkiksi piilareiden laitto, hiusten kiinnittäminen, pukeminen ja muut vastaavat oli pakko tehdä tietysti jo päivällä. Meikkaaminen onnistui ja onnistuu edelleen hyvin aamuyhdeksän imetyksellä, sekin kun on mulle päivittäinen tarve.

Hermoja kiristi tosiaan myös se, että tämä samainen lapsikulta ärsytti kitinällään Stefania kovasti jonka vuoksi en halunnut tyrkätä sitä sen kanniskeltavaksi (sehän käy oikeissa töissä) ja se, että se ei nukkunut minkäänmallisia päiväunia. Niinä aikoinahan olisi voinut tehdä kaikkia tarpeellisia asioita, esimerkiksi pilkkoa niitä vihanneksia valmiiksi ruokaa varten. Mutta jotenkin sitä vain tottui kaikkeen - sen jälkeen kun huomasi että ei se vaan tosiaan viihdy muutakuin sylissä eikä nuku muutakuin öisin, homma oli ihan rutiinia. Ajattelin vain että voisihan asiat olla huonomminkin, voisihan se kukkua vaikka kaikki yötkin.

Ai ja vielä yksi bonus - Florianhan ei tämän syliriippuvuutensa vuoksi suostunut olemaan edes niissä vaunuissa, jotta olisimme Lucaksen kanssa saaneet edes ulkona ollessamme rauhan. Jos joku miettii että miksen kantanut sitä sisälläkin kantorepussa - yritin, useasti, aina vain uudestaan, mutta siinäkin se viihtyi ainoastaan ulkona eikä sielläkään kovin pitkään kerrallaan. Yleensä esimerkiks Lucaksen päiväkodista hakemiset menivät niin, että jo ennen puoliväliä lykin tyhjiä vaunuja ja kannoin Floriania.

Välillä joku meille kylään tullut ihmetteli miksei mulla ole sukkia jalassa, olihan kuitenkin keskitalvi! Siksi, koska varpailla oli hyvä nostella tavaroita lattialta, ilman että tarvitsi jatkuvasti kyykistellä sen sylilapsen kanssa. Paitsi haba, myös reisilihakset saivat hyvää treeniä ja olen huomannut että nykyäänkin laskeudun lattiatasoon yleensä kyykkyyn enkä vain venyttäydy esimerkiksi nostamaan jotain. Kun Florian hiljalleen alkoi viihtyä myös vaikkapa lattialla, saattoi Skypessä Suomisukulaisten kanssa jutellessa tulla heti kysymys - mitä, missäs Florian on kun ei ole sylissä?

Jos joku nyt edelleen miettii että no ei voinut olla noin kamalaa, olishan sillä voinut olla vaikka koliikki tai ainakaan se ei valvonut öitä tai blablabla, niin one word: ainoa, joka voi sanoa että älä valita, asiat vois olla huonomminkin, on mun mielestä koditon, kädetön, jalaton, kuuromykkäsokea neliraajahalvaantunut henkilö. Tällainen henkilö lienee ainoa, kelle tämän lauseen suon. Ne omat ongelmat on sillä hetkellä maailman suurimmat ongelmat, oli kyseessä sitten kiinni juuttunut hillopurkki tai vesisade. En mäkään tykkää siitä että jatkuvasti valitetaan ja usein tekiskin mieli vähätellä muiden aivan mitättömiltä tuntuvia ongelmia, mutta hei, ne saattaa olla sille just sillä hetkellä pahinta maailmassa.

Jos joku silti on sitä mieltä että tämäkin on ollut ihan mitätön ongelma niin lainatkaa jonkun parikuinen, 6-8-kiloinen, päiväunia nukkumaton vauva, yksi uhmaikäinen, minimoitu tukiverkosto ja 10-15 tunnin työpäiviä tekevä mies ja kanniskelkaa sitä vauvaa ihan koko päivä ympäriinsä, se noin kaksitoista tuntia päivässä riittänee. Ottakaa se mukaan vessaan, tehkää vähintään yksi lämmin ruoka per päivä, siivotkaa (vinkki: mieluiten alasti, imurointi nostattaa aika hyvän hien päälle), pesette vähintään kerran päivässä pyykkiä (tai ei se pesu, vaan se niiden levitys) ja elätte kaikkine päivän touhuinenne kuten tähänkin asti - yhden käden kanssa. Ja selviätte siitä järjissänne, edelleen onnellisen parisuhteen omaavana ja mitään tyhmyyksiä tekemättä.

Ehkä sitten ymmärrätte että aiemmin mainitsemani lause "Florianin kaltaista newbornia en toivo kenellekään jolla on jo yksi uhmainen kotona" on ainoastaan totta, ei mitenkään kurjasti ajateltu - ettäkö en pitäisi meidän pikku-Pupasta! Pidän, rakastan, tuhat kertaa maapallon ympäri, se on aivan ihana, mutta ne pari kuukautta olivat vain aika hurjat ja halusin kirjoittaa tämän itselleni muistiin, jotta sitten kun tuntuu ettei mikään taas onnistu, voin jälleen virkistää muistiani ja lukea tämän täältä! Nykyäänkin kun siitä on tullut aivan painajaismaisen huono yönukkuja, mietin vain että ainakin mulla on huomenna molemmat kädet käytössä päivällä ja ainakin se nukkuu päiväunia!

Ja tässä vihdoin käännekohta maaliskuussa: Florian ihkaensimmäistä kertaa ulkona ihan vain maassa, viihdykkeenään ainoastaan lehti, jonka kanssa hän oli enemmän kuin tyytyväinen. Elämä alkoi jälleen hymyillä!

Jokuhan on sitä mieltä että jos öisin joutuu jatkuvasti heräilemään, ei päivistäkään tule mitään - oliko lukijoiden joukossa tällaisia? Entäs onko kenelläkään sattunut kohdalle samanlaista sylissä roikkujaa? Meidän Facebookin vauvaryhmässä on mun lisäkseni 54 ihmistä, eikä heistä kenelläkään ollut vastaavaa enkä mä edes tiennyt että tällaisia vauvoja on olemassa! Onneksi se on todellakin nyt ohi ja meillä asustaa paitsi se hurmaava uhmainen, myös tämä iki-ihana, rakastettavan aurinkoinen pikkuinen! Tämän ansiosta ehkä ymmärrätte senkin paremmin miksei talvella postauksia herunut! Ihanaa viikonloppua kaikille :* !

Florian 7 kuukautta

• Leluilla on mukava leikkiä — puristella, paukuttaa, pudotella ja maistaa. V
• Vauva osaa nostaa esimerkiksi pallon lattialta tai pöydältä. V
• Polvella hyppyyttäminen on monen vauvan mielestä mukavaa. V
• Lapsi oppii osoittamaan sormellaan asioita, joita hän haluaa tai joista hän on kiinnostunut. X
• Jos lapsen halutaan kiinnittävät huomionsa johonkin tiettyyn kohteeseen, onnistuu sekin kohdetta lapselle osoittamalla. V
• Lapsi oppii etsimään piilotettuja esineitä. V
• Jotkut lapset jo kokeilevat istuvaa asentoa. X
• Voimistuneet jalat kannattelevat lapsen painoa sen verran, että vauva saattaa pystyä seisomaan jonkin aikaa tukea vasten ja ”tanssimaan” tuettuna. V
• Käsien liikkeiden kontrollointi onnistuu jo melko hyvin; lapsi osaa esimerkiksi kiinnittää yhteen kaksi yksinkertaista esinettä ja erottaa ne jälleen sekä pitää itse kiinni mukistaan tai pullostaan. V

Florian on tällähetkellä liikkumisen suhteen täysin kuten veljensä samanikäisenä - "...on tuultakin nopeampi pieni mato, joka ryömii hetkessä paikasta toiseen.  Jo pelkästään olkkarissakin se vetää hillitöntä rinkiä, vaikkakin välillä rauhoittuu leikkimään myös lelujensakin kanssa. Lisäksi se nousee kokoajan myös konttausasentoon ja heiluttaa itseään melko epäilyttävän näköisesti, mutta eteenpäin ei vielä ole menty.". Konttaamista yrittäessä pettävät takajalat tosiaan alta, mutta onneksi ryömienkin pääsee niin kovaa, aina siihen asti kunnes jumiutuu jonnekin kurjaan paikkaan!

Rytmikin on aivan kuin suoraan samanikäiseltä Lucakselta napattu, paitsi että Florian syö päivällä kerran enemmän ja yöllä milloin sattuu. Tämä johtuu melko varmasti siitä että imetän edelleen, Lucas sai tässä iässä jo korviketta mun iho-ongelmieni takia. Aamulla Florian herää kaikesta mahdollisesta riippuen 6-8 välillä, aamupuuroa syödään 8-9 välillä, lounasta keskipäivällä, kolmelta välipalaa, 17-18 välillä päivällistä ja iltapalaa mahdollisimman paljon kello 19:30 jälkeen! Yleensä sitä ei kuitenkaan saa kovin pitkään venytettyä, koska puoli yhdeksältä Florian on aivan taju pois.

... joka taas johtunee siitä että herra tekee vihdoin ja viimein ensimmäisiä hampaitansa ja herää pari tuntia nukuttuaan raivoamaan. Muutama ilta on nyt mennyt niin että sitä on joutunut nukuttamaan uudelleen noin tunnin verran - ihan vain jotta se voi sitten taas pari tuntia siitä herätä syömään! Aloin jo aiemmin jättämään yöimetyksiä vähemmälle, joten en nyt mielelläni halua taas vain väliaikaisen tilanteen vuoksi rikkoa yksin nukahtamaan oppimista. Kyllä se joskus taas nukkuu, aivan varmasti!

Yöt ovat siis hampaiden vuoksi melkoista showta, mutta sen ansiosta päiväunet ovatkin sitten taas erittäin hyviä! Vaikka meteliäkin olisi, nukkuu Florian aina vähintään tunnin, välillä jopa kaksi, paitsi iltatorkkujen en anna venyä yli puolituntisiksi. Myös vaunuissa se alkaa viihtyä kokoajan pidempään - kunhan näkee ympärilleen, niihin se tosi harvoin nukahtaa. Muuten istuminen ei kiinnosta, siis vaunuja ja syöttötuolia lukuunottamatta, jos edes yrittää niin se vetää jalat suoriksi ja selän kaarelle!

Florianin ehdoton lempitouhu tällähetkellä on keinuminen jota se voisi harrastaa varmaan tuntitolkulla jos mahdollisuus olisi! Muita superkivoja juttuja on isoveljen kanssa riehuminen, ulkona nurmikon ja kukkien repiminen, kaikenmalliset piiloleikit ja suihkussa käyminen. Lucashan on aina vihannut suihkua vaikka tykkää kylpemisestä kovasti, saa nähdä miten käy Florianin!

Se on muutenkin edelleen tosi iloinen ja onnellinen pieni poika (päivisin siis, jospa yötkin pian taas helpottaa) jonka kanssa jopa perheen miehet mielellään viettävät aikaa - toisinkuin se ensikuukausien kaikesta suuttuva, sylissä roikkuva vinkuiita. Siihen verrattuna siis heräilen myös koko yön lähes mielelläni, mitä tahansa kunhan tänne ei enää muuta samanlaista beibiä! Ainoa mikä vähän riepoo on sen korviavihlova kiljunta ja karhun lailla rääyntä ellei jokin asia mene kuten hän haluaa, mutta sekin on pientä! Iloisia terveisiä meiltä!

Kevään ensimmäinen

Stefan ehti vihdoin viettää talvilomaansa reilun viikon verran - tai no, ei se vielä käyttänyt edes lomaviikkojansa vaan pelkkiä ylityötunteja villin talven jäljiltä. Toukokuu sillä on vielä melkoista hässäkkää uusien kokoonpanojen vuoksi mutta sitten pitäisi alkaa helpottaa, joka tarkoittaa tietysti helpotusta myös mulle!

Loma ei kovin lomalta sille tuntunut kun lähinnä aherrettiin pihan kanssa, se kun on remontin jäljiltä vielä erittäin karussa kunnossa kun eihän talvella voinut mitään tehdä, kiitos valtavien lumikinosten. Ehdittiin kuitenkin sen lisäksi tehdä kivojakin juttuja - esimerkiks käytiin ensi kertaa nelihenkisenä perheenä vaeltamassa!

Florian lähti retkelle täydellisellä moodilla - hyvin syöneenä ja uupuneena.

Ja viisi minuuttia käveltyämme se olikin umpiunessa!

Oltiin ihan tuossa kotivuorella, Wilder Kaiserilla, sieltäkin kun sentään löytyy vielä paikkoja joissa Stefan ei ole ehtinyt käydä! Heidän isihän on erittäin kova vuori-ihminen (talvet sukset selässä ensin ylös ja sitten laskien alas, kesät kiipeillen ja vaeltaen) joten Stefan ja veljensä viettivät suuren ajan lapsuudesta myös samalla tavalla.

Puolen tunnin voimatorkut otettuaan heräsi Puppakin iloisena!

Lukijoihin kun kuuluu myös ihan vain Tirolin maisemista kiinnostuneita: vasemmalla Kitzbüheler Horn, oikeista ei tietoa, jos joku muistaa niin jakakoon tietonsa. Appiukko joskus tarinoi kuinka jotkut vuoret on jo jotain Salzburgin puolella olevia, mutta en muista mitkä!

Evästauko pidettiin näin kivalla paikalla! Oli kyllä tosi karua vielä jokapuolella kun laakson vallannut vihreys ja vehreys ei ulottunut ihan noin ylös.

Lucaskin koki monia hurjan jännittäviä seikkailuja, ne jotka sanoo ettei ole varaa harrastaa: menkää metsään, jo se on leikki-ikäisen paratiisi!

Laaksossa lämpötilat ehtivät olla jo jopa yli 25 astetta ja mehän esimerkiks syötiin useampanakin päivänä terassilla. Floriankin on nykyään hyvä syömäkaveri, se kun on alkanut viihtymään sitterissä vähän pidempään - varsinkin jos saa mussuttaa jotakin, tässä taas yksi lempikaveri nimeltä kurkku! Tämä viikko sen sijaan on taas ollut säiden puolesta perustirolikevättä - sadetta, aurinkoa, sadetta, sumua, aurinkoa. Eikä tuleva viikko ennusteiden mukaan näytä yhtään sen vakaammalta, mutta Lucasta lainaten: ei haittaa! Kivaa alkavaa viikkoa myös muille!

Oma koti turhan kallis

Kuten mainitsinkin, meillä on tällähetkellä menossa jälleen uusi projekti, nimittäin tämän talon myynti ja uuden kodin etsintä josta toivottiin lisäinfoa. Ainakin vakkarilukijat tietää millainen elämänkatsomus mulla on - happiness is not a destination, it's a way of life. Ja jotta voi kokeilla olisiko mahdollista olla nykyhetkeä onnellisempi, täytyy välillä tehdä vähän isompiakin päätöksiä - oli se sitten ulkomaille muutto tai talon myyminen.

Meidän remonttihan sai monia monituisia yllättäviä käänteitä kuten vanhaa remontoidessa yleensä käy. Olimme varautuneet myös siihen, mutta emme niin suuresti mitä nyt satuttiin vaatimaan (esimerkiksi se koko alakerran lattian auki kaivaminen, katon uusiminen, seiniin rautapalkkien asennusta ja mitähän muuta). Kaikkia näitä kamaluuksia varten jouduttiin ottamaan iso lisälaina - ei siis mikään parin tonnin vaan lähes neljäsosa alkuperäisen päälle. Mietittiin tosin jo silloin että entä jos vain jätetään jotain tekemättä, mutta ajateltiin että tehdään nyt huolella ja jos tulee finanssiongelmaa niin on helpompi sitten myydä kun kaikki on perfekt!

Jokunenhan ajatteli että no, oma vikansa kun aloivat hulluttelemaan. Mutta kuka nyt haluaisi asua kodissa jossa ei viihdy? Tuskin kovin moni. Me emme hullutelleet, raha ei palanut timanttihanoihin tai kullattuihin ovenkahvoihin, vaan esimerkiksi energiaystävällisiin lämmitysmenetelmiin, jotka taas ovat sellaisia jotka hyödyttävät myös uutta ostajaa. Jo viime viikolla lämmitys sammutti itse itsensä pariksi päiväksi ja vesi lämpeni pelkän auringon voimalla - eli täysin ilmaiseksi!

Jotta keittiöstä saimme sellaisen kuten toivoimme sekä yhteydessä olohuoneeseen, piti uuteen tilaan laittaa kokonaan uudet putket. Ja koska kaikki putket ja johdot olivat jo 35 vuotta vanhoja, miksei sitten samalla vaivalla uusittu jokaikistä kun se olisi muutenkin kohta ollut edessä. En tiedä miten Suomessa, mutta täällä ainakin uusi, energiamyönteinen talo, sellainen josta tietää ettei sitä vuosikymmeniin tarvitse muuta kuin pintaremontoida, myy huomattavasti paremmin kuin vanha, öljylämmitteinen torppa jonka lämmitykseen saa vuodessa kulumaan kolminollaisen summan.

Lainan kuukausierä kohosi siis melko suureksi. Sekin vielä menisi, mutta lähes millekään ylimääräiselle ei sitten olisikaan tilaa. Kuten kaikki myös tietävät, mä en todellakaan ole mikään suuri rahankuluttaja joka shoppailee kaikki päivät (tai edes kerran kuukaudessa...), mutta joskus sitä haluaa kuitenkin ostaa muutakin kuin ruokaa tai jotain isoa - esimerkiksi lentolippujen tilaaminen äkkiaikataululla ei olisi mahdollista.

Miksi siis kuluttaa lasten lapsuusvuodet puolivalmiissa kodissa suurta lainaa maksellen kaikesta kivasta tinkien kun voi myydä koko talon, maksaa sekä oman että anopin lainat pois, ostaa sille asunnon ja saada vielä varsin mukavan starttisumman uutta, valmista, ihanampaa kotia varten. Niinpä, miksi, mutta silti joku niin sijainnin tai talon vuoksi tekee.

Meille tämä itse talo ei ole tärkeä eikä sijaintikaan juuri meille ole häävi. Nyt kun tätä myy niin sijainti on tietysti paras kaikista koska esimerkiksi dorkat saksalaiset dorkine rahoinensa ovat niin hulluina tähän alueeseen. Suomalaisten on ehkä vaikea käsittää miksi joku maksaa aivan tavallisesta talosta niin friikkejä summia ja onkin aivan eri asia tehdä talokauppoja täällä kuin Suomessa samanlaisella landella, täällä kun jo pelkän tontin hinta on 500-1500 euroa neliöltä.

Mutta että siinä muutama syy jonka ansiosta meitäkin kenties ymmärretään paremmin! Moni kun tuntuu ajattelevan että ihan kamalaa, miksi, mutta me ollaan vain ja ainoastaan innoissamme - ihana päästä sittenkin pois täältä, hihi! Saa nähdä minne me päädytään, ehdottomasti lähemmäs sivistystä ainakin. Jonkin aikaa pääajatuksena oli että muutetaan Innsbruckin lähelle ja siellä käytiin katsomassakin yhtä aivan täydellistä kotosta, mutta sitten Stefan ylenikin yllättäen töissä niin että me taidetaankin pysytellä vähän lähempänä.

Seuraavan kerran asumisista kirjoitellessa voin sitten kertoa millainen asunto meillä on haaveissa - jos on jotain kyseiseen aiheeseen liittyvää mielessä niin hep! Muista aiheista on tulossa mahdollisimman pian juttuja - kun vain joskus ehtisi, tätäkin kirjoitin varmaan viikon kun aina joku heräsi tai tuli kotiin. ;) Ja kohta herää taas Florian eli adioos!

Ps. Ehkä ainoa tänne jäävä asia jota täältä sitten jään kaipaamaan on meidän vastapäiset, ihanat naapurit. Talvella heidän isi rakensi pihalle suuren iglun, jolle Lucas aina nukkumaan mennessä halusi antaa ikkunasta pusun. Kerroin tämän heille ja iglun alkaessa murentua teki naapuri siitä Minionin jotta Lucaksella olisi vielä kivempi hyvänyöntoivotuskamu! How cute is that! :*

Florian 6 kuukautta

• Jokunen puolivuotias osaa jo kääntyä selältä vatsalleen. V
• Vauva tukee ylävartaloaan vankasti käsivarsiensa varassa ollessaan päinmakuulla. V
• Käsien koordinointi kehittyy, lapsi oppii taputtamaan. X
• Lapsi oppii siirtämään esineitä kädestä toiseen ja pitämään kiinni yhdestä esineestä samalla, kun hän kurottuu ottamaan toista. V
• Lapsi tekee kaikkensa päästäkseen liikkeelle joko pyörimällä, ryömimällä ja itseään vetämällä. V
• Vauva on kosketusherkkä. Hän erottaa toisistaan märän ja kuivan sekä kylmän ja lämpimän. V
• Tykkää leikkiä vedellä. V
• Vauvan muisti kehittyy ja yltää nyt noin kahden viikon päähän. ?
• Kiinnostus leluihin kasvaa ja vauva tutkii niitä entistä perusteellisemmin. V
• Tavaroiden heitteleminen lattialle on todella mukavaa, koska sillä on monia seurauksia. V
• Äänet ja äänteet kiinnostavat, mikä on tärkeä osa kielellistä kehitystä. V
   

Florianin syliriippuvuus alkoi pikkuhiljaa hellittää neljän kuukauden jälkeen ja pari viikkoa sitten uskalsin jo tännekin juhlia ettei sitä tarvitse kantaa enää ihan koko päivää. Iloisena voin todeta että tilanne menee kokoajan vain parempaan suuntaan! Nykyään se saattaa makoilla lattialla yli puolikin tuntia leluillansa leikkien ja hyväntuulisena höpötellen samalla kun esimerkiksi kokkailen. Ennen se viihtyi pöydällä, mutta nyt se on jo niin nopea liikkeissään etten uskalla pitää sitä niin korkealla.

Liikkeet on tosiaan nopeat (ja näyttävät...) ja kokoajan myös hallitummat! Ennen mahalta selälleen kääntyessään se kopsautti aina ensimmäisenä painavan päänsä lattiaan, nykyään sitä tapahtuu ainoastaan silloin jos Lucas antaa pikkuveljelle vähän kääntövauhtia... Florian pääsee nykyään myös ryömien eteenpäin mutta onneks ei vielä muuta kuin sohvalla, lattia ja alta luistava matto on vähän liian liukkaita. Lattialla se pyörii rinkiä masullaan ja selällään, työntelee itseään päkiöillä ympäriinsä ja nousee konttausasentoon, mutta ilmeisen kovasta halusta huolimatta eteenpäin ei vielä päästä!

Florianin kiinteiden aloitus tapahtui vähän vaille viisikuisena, jolloin se maistelu oli sen mielestä ihan kamalaa. Aloiteltiin siispä ihan hissukseen ja melkein kuukauden päivät siihen menikin että se pikkuhiljaa suopui ajatukselle, mutta nyt syöminen onkin ihan parasta ikinä (ylläolevassa herra hieman himoitsee bataattia)! Hedelmäsoseet oli alkuun kaikista pahimmat, mutta nyt nekin maistuu. Syödään jo viidesti päivässä ja parit maidot yöllä/aamuyöllä/aamulla (vähän vaihtelee milloin...) päälle ja välisnackseina se napostelee ihan itse omin kätösin esimerkiks kurkkua!

Nukkuminen on parantunut ihan koko talossa hurjasti ja Florian nukkuu nykyään melkein joka päivä yhdet tai kahdet puolen tunnin tirsat sekä usein yhdet pidemmät iltapäiväunoset. Tämä riippuu kovasti myös siitä, onko Lucas kotona/hereillä, koska isoveli on hieman äänekäs (varsinkin innostuessaan) ja pikkuveli taas melkoisen herkkäkuuloinen... Tirsojen ajaks me mennään melkein aina ulos Lucaksen kanssa jotta Florian saa nukuttua (= jolloin se on myös hyvällä tuulella), mutta ei se silti koskaan yli puolta tuntia nuku.

Pupan selkä on edelleen yhtä pitkä, koska jotkut bodyt ovat tällähetkellä jo kokoa 80! Toki ne on Lucaksen vanhoja eli pesussa pienentyneitä, mutta ihan uudetkin bodyt on oltava kokoa 74 kun taas housuista menee jopa 62 ongelmitta. Lähes ongelmitta sujuu nykyään myös vaunuilu (ainakin yleensä) mutta ei edelleenkään kovin kauaa kerralla, muuten loppumatkasta joutuu kantohommiin. Koska kaikki muutkin Florin ongelmat on helpottaneet, uskon että tämäkin on vielä joskus muisto vain! Se on nykyään aina niin iloinen ja aurinkoinen etten edes osaa valittaa enää mistään, koska ah, se nyt vaan on niiin ihana puolivuotias ♥ ♥ ♥ ! Vähintään yhtä ihanaa viikonloppua kaikille!

Viisi puolikasta

Meidän hurmaava esikoisemme, yhtä ihanalta isopapaltaan toisen nimensä perinyt Lucas Olavi, täytti toissapäivänä viisi kertaa niin paljon kuin samana päivänä puolivuotispäiväänsä juhlistanut pikkuveljensä. Kaksi ja puoli vuotta! Iiks ja kääks, nyt on ikioman postauksen paikka! Kuvat on valitettavasti vähän mitä on, koska Lucas ei oikein valokuvauksesta pidä - tai paremminkin: hän ei EHDI.

Millainen Lucas sitten onkaan? Päikkytäti juuri mainitsi sen olevan niin iloinen että on ihanaa miten joku onkin aina niin hyvällä tuulella. Ja se on kyllä täysin totta - Lucas on tosi elämäniloinen pieni poika! Ellei uhmakohtaus ole päällä (joita se ei päiväkodissa tietenkään saa) tai mami kiellä tekemästä jotain kivaa (esimerkiks ottaa kynät pois herran keksiessä seinän olevan hyvä piirustusalusta), on se aikalailla aina ihan huisin hyväntuulinen. Se on myös hurjan itsenäinen ja omatoiminen ja vaikka se "ITE, ITE" meinaa joskus hieman ärsyttää (esimerkiks jos se "IHAN ITE!" on piirtänyt koko ruhonsa tussilla täyteen viivoja), on se toisinaan myös oikea pelastus! Allaolevassa kuvassa hän on ihan itse hakenut housut kaapista ja pukenut ne, voitte kuvitella millainen sota täällä oli että ulos lähtiessä sain nämä "housut" herralta riisuttua.

Uhmaikä on ehkä juuri nyt syvimmissä syövereissään - ainakin toivon ettei tästä enää kovin paljoa alemmas porauduta! Se alkoi melko voimakkaana jo pitkän aikaa sitten, mutta silloin olisin kaivannut juuri sitä ärsyttävää "odota vaan, pahempaa on luvassa"-lausahdusta, koska hyvin paljon pahempaa todella oli luvassa! Onneks siihen on tottunut jo niin että osaa säilyttää hermonsa täydellisesti niissä aivan järkyttävissäkin tilanteissa, silloin kun mielessä tekee mieli nakata kakara ojaan ja juosta pois niin kovaa kuin jaloista lähtee - silloinkin sitä vain laskee kymmeneen ja selittää sen 597. kerran lapsiparalle miksei ole okei kävellä autotiellä ja miksi siihen kiellon jälkeen ei saa jäädä myöskään makaamaan.

Vaikka uhmakohtauksia saadaan edelleen useita päivissä ties ja mistä toinen toistaan hulvattomimmista syistä, mahtuu meidän päiviin myös paljon niitä Lucaksen iloiseks tekeviä asioita. Kaksi sen ehdotonta lempparia on piirtäminen ja lukeminen, samoin askartelu, maalaaminen ja muutenkin kaikki käsillä tehtävä on hauskaa ja niissä se viihtyy pidempäänkin keskittyneenä. Vesi on aina ollut sen mielestä ihanaa - paitsi suihku ja tukanpesu, ne on niitä maailman kamalimpia asioita. Kylvyssä ja uimassa se kuitenkin viihtyis vaikka kuinka pitkään!

Lucas on automies henkeen ja vereen, samoin eläimet on hyvin lähellä sen sydäntä. Niistä se tunnistaakin vaikka kuinka monta - just tossa satuin pistämään merkille eläinkirjaa lukiessamme että yhteensä 18 eläimestä se osasi nimetä kolmetoista, niistä kolme saksaksi (ja lehmä on edelleen "muu"). Se, kumpaa kieltä Lucas käyttää, riippuu jo ihan täysin siitä kenen kanssa se puhuu. Se muistaa että mamin kanssa ja skypessä jutellessa puhutaan suomea, isin, sen sukulaisten sekä muiden lasten kanssa saksaa. Toki se sekoittaa edelleen kieliä tosi paljon yhteen ja joukossa on muutama niitä keksittyjäkin sanoja, mutta pääasiassa se on kyllä tosi taidokas kaksi- ja puolivuotias joka vaihtaa kieltä lennossa hyvinkin nopeasti tarpeen niin vaatiessa.

Kielellisestä kehityksestä voin joskus kirjoitella ihan erikseen koska kuten olen monesti sanonut, kaksikielisyys on musta valtavan kiinnostava aihe ja haluan myös vertailla myöhemmin miten veljesten kehitys toisistaan eroaakaan. Oon varma että Lucas ihan kohta herää joten ennenkuin niin tapahtuu niin lopetan tähän että ehdin julkaistakin tämän! Meillä on ollut tässä edelleen vähän hässäkkää, varsinkin kun mun äitini oli täällä just melkein viikon. Tänään illalla Stefanilla alkaa viikon loma ennen enedeshaluatietääkuinkapitkää työputkea joten koitan ehtiä silloin kirjoittelemaan teille nuita rästijuttuja, Florianin puolivuotistarinat seuraa pian perässä! Heibba!