Viisi puolikasta

Meidän hurmaava esikoisemme, yhtä ihanalta isopapaltaan toisen nimensä perinyt Lucas Olavi, täytti toissapäivänä viisi kertaa niin paljon kuin samana päivänä puolivuotispäiväänsä juhlistanut pikkuveljensä. Kaksi ja puoli vuotta! Iiks ja kääks, nyt on ikioman postauksen paikka! Kuvat on valitettavasti vähän mitä on, koska Lucas ei oikein valokuvauksesta pidä - tai paremminkin: hän ei EHDI.

Millainen Lucas sitten onkaan? Päikkytäti juuri mainitsi sen olevan niin iloinen että on ihanaa miten joku onkin aina niin hyvällä tuulella. Ja se on kyllä täysin totta - Lucas on tosi elämäniloinen pieni poika! Ellei uhmakohtaus ole päällä (joita se ei päiväkodissa tietenkään saa) tai mami kiellä tekemästä jotain kivaa (esimerkiks ottaa kynät pois herran keksiessä seinän olevan hyvä piirustusalusta), on se aikalailla aina ihan huisin hyväntuulinen. Se on myös hurjan itsenäinen ja omatoiminen ja vaikka se "ITE, ITE" meinaa joskus hieman ärsyttää (esimerkiks jos se "IHAN ITE!" on piirtänyt koko ruhonsa tussilla täyteen viivoja), on se toisinaan myös oikea pelastus! Allaolevassa kuvassa hän on ihan itse hakenut housut kaapista ja pukenut ne, voitte kuvitella millainen sota täällä oli että ulos lähtiessä sain nämä "housut" herralta riisuttua.

Uhmaikä on ehkä juuri nyt syvimmissä syövereissään - ainakin toivon ettei tästä enää kovin paljoa alemmas porauduta! Se alkoi melko voimakkaana jo pitkän aikaa sitten, mutta silloin olisin kaivannut juuri sitä ärsyttävää "odota vaan, pahempaa on luvassa"-lausahdusta, koska hyvin paljon pahempaa todella oli luvassa! Onneks siihen on tottunut jo niin että osaa säilyttää hermonsa täydellisesti niissä aivan järkyttävissäkin tilanteissa, silloin kun mielessä tekee mieli nakata kakara ojaan ja juosta pois niin kovaa kuin jaloista lähtee - silloinkin sitä vain laskee kymmeneen ja selittää sen 597. kerran lapsiparalle miksei ole okei kävellä autotiellä ja miksi siihen kiellon jälkeen ei saa jäädä myöskään makaamaan.

Vaikka uhmakohtauksia saadaan edelleen useita päivissä ties ja mistä toinen toistaan hulvattomimmista syistä, mahtuu meidän päiviin myös paljon niitä Lucaksen iloiseks tekeviä asioita. Kaksi sen ehdotonta lempparia on piirtäminen ja lukeminen, samoin askartelu, maalaaminen ja muutenkin kaikki käsillä tehtävä on hauskaa ja niissä se viihtyy pidempäänkin keskittyneenä. Vesi on aina ollut sen mielestä ihanaa - paitsi suihku ja tukanpesu, ne on niitä maailman kamalimpia asioita. Kylvyssä ja uimassa se kuitenkin viihtyis vaikka kuinka pitkään!

Lucas on automies henkeen ja vereen, samoin eläimet on hyvin lähellä sen sydäntä. Niistä se tunnistaakin vaikka kuinka monta - just tossa satuin pistämään merkille eläinkirjaa lukiessamme että yhteensä 18 eläimestä se osasi nimetä kolmetoista, niistä kolme saksaksi (ja lehmä on edelleen "muu"). Se, kumpaa kieltä Lucas käyttää, riippuu jo ihan täysin siitä kenen kanssa se puhuu. Se muistaa että mamin kanssa ja skypessä jutellessa puhutaan suomea, isin, sen sukulaisten sekä muiden lasten kanssa saksaa. Toki se sekoittaa edelleen kieliä tosi paljon yhteen ja joukossa on muutama niitä keksittyjäkin sanoja, mutta pääasiassa se on kyllä tosi taidokas kaksi- ja puolivuotias joka vaihtaa kieltä lennossa hyvinkin nopeasti tarpeen niin vaatiessa.

Kielellisestä kehityksestä voin joskus kirjoitella ihan erikseen koska kuten olen monesti sanonut, kaksikielisyys on musta valtavan kiinnostava aihe ja haluan myös vertailla myöhemmin miten veljesten kehitys toisistaan eroaakaan. Oon varma että Lucas ihan kohta herää joten ennenkuin niin tapahtuu niin lopetan tähän että ehdin julkaistakin tämän! Meillä on ollut tässä edelleen vähän hässäkkää, varsinkin kun mun äitini oli täällä just melkein viikon. Tänään illalla Stefanilla alkaa viikon loma ennen enedeshaluatietääkuinkapitkää työputkea joten koitan ehtiä silloin kirjoittelemaan teille nuita rästijuttuja, Florianin puolivuotistarinat seuraa pian perässä! Heibba!

Unettomat Tirolissa

Voi, mistähän sitä edes aloittaisi! On tapahtunut niin hurjan paljon kaikkia - lähinnä kivoja - juttuja, että jos illalla on aikaa istua koneella, kuluu se joko niitä kivoja juttuja katsellen tai sitten kaikkia turhuuksia touhuillen. Muutaman edellisviikon ajan meidän päiväthän alkoivat Lucaksen toimesta jo kello viideltä, yleensä kuitenkin viimeistään puoli seitsemältä, joten illalla ei ymmärrettävästi ollut enää ihan terävimmillään!

Otin Lucakselta pinnat pois häkkisängystä, joten sehän nousi sitten aina heti ekalla kerralla herätessään. Eräänä aamuna se oli levittänyt kaakaojauhetta ympäri keittiötä ja itseään, joten en oikein uskaltanut jäädä enää "hetkeks köllimään" sänkyyn kun se tuli meitä herättämään ja jatkoi matkaansa. Aina se ei tosin tullut, kerran esimerkiks heräsin puoli kuuden aikaan siihen kun se imuroi olkkarissa. Kyllä, harkitsin erittäin vakavasti pinnojen takaisin ruuvaamista.

Pidin sen kanssa kuitenkin vähän palaveria ja nykyään se nukkuu noin kuuteen asti, jonka jälkeen tulee hissukseen meitä herättämään kuullessaan Florianin olevan hereillä. Nämä aamut on tosi vaihtelevia varsinkin nyt kun valoisaa on joka päivä aiemmin enkä todellakaan tiedä mitä kellojensiirto saa aikaan. Tuskin ainakaan mitään hyvää. Ja ei, sillä monelta se menee illalla nukkumaan ei ole mitään vaikutusta, kerran se kukkui melkein yhteentoista asti ja tsädääm - viiden jälkeen sirkus jälleen aukesi!

Asiaa ei toki parantanut yhtään se, että Florianin nelikuisena alkanut yöhulinointivaihe ei oikein ottanut rauhoittuakseen, päinvastoin vain pahentui siten että sen höpöttelyn sijaan se itkusteli ja rähinöi. Onneks nyt on alkanut näyttämään paljon paremmalta, viime yönäkin se heräsi vain kahdesti eikä ollut ollenkaan vihainen, tahtoi vain syödä ja nukahti pian uudestaan. Kylläpä olinkin tänä aamuna jälleen kuin uusi ihminen kun Lucas kymmentä vaille kuusi tuli kuiskailemaan olevansa hereillä.

Florian on myös kuin uusi ihminen - se viihtyy nykyään jopa yksin! Siis yksin! En nyt tarkoita ettäkö jätän sen kotiin kun lähden kauppaan, tottakai jonkun pitää olla kokoajan näköetäisyydellä, mutta ne ketkä ovat sen tavanneet voivat myös todeta että ei todellakaan ole sen tapaista viihtyä yksin leikkimatolla leluja katselemassa. Tai ylipäätänsä viihtyä jossain muualla kuin sylissä. Mutta kyllä, nyt se on tapahtunut! Pari kuukautta sitten kirjoitinkin että tuskinpa sitä ikuisesti pitää kantaa ja näin se päivä koitti, kannatti olla kärsivällinen!

Se on siis jo pari viikkoa ollut usein suopea muullekin paikalle kuin sylille eli uskallan jo sanoa että se kanniskelu on ohi. Nyt kun sen vuoksi olen opetellut käyttämään jälleen kahta kättä päivittäisissä askareissa sen yhden sijasta, olen myös tajunnut että olipahan melkoiset ensikuukaudet! Florian on aina ollut aivan ihastuttava, rakas pieni pallero, mutta sen kaltaista newbornia en kyllä toivo kenellekään jolla on jo yksi vilkas uhmainen kotona.

Ylläolevaan kuvaan voi kuvitella Lucaksen kyseisessä tilanteessa: "BABYY, ota kuukkua!". Mun molemmat ihanat muruset ansaitsevat ihan kohta ikiomat postauksensa, kun vain ehtisin! Meillä on tosiaan melkoinen härdelli täällä käynnissä, kun suunnitellaan tässä talon kanssa kaikenlaista kivaa, esimerkiksi siitä pois muuttamista! Niinpä, kauanpa me täällä viihdyttiinkin, mutta koska ilman tätä mahdollisuudet olisi niin paljon suuremmat ollaan päätetty että eihän me haluta näitä lasten lapsuusvuosia elää ikivelkavankeudessa ja finanssihuolissa.

Velkavankeudessa ei siis ole mitään vikaa, mutta jos se velka on niin suuri ja pitkäikäinen (kiitos remontissa ilmenneiden kaikkien hauskojen yllätysten...) kuten meillä, houkuttelee tietysti pienempi ja lyhyempi kivemmalla kodolla hyvin paljon enemmän. Saas nähdä mitä kevät tuo tullessaan, kirjoittelen myös talojutuista mahdollisimman pian lisää, nyt jään odottelemaan armasta miestäni kotiin! Jos jotakuta kiinnostaa joku tietty juttu niin toivokaa, lupaan kiireiltäni toteuttaa toiveenne, pusimuii!

Florian 5 kuukautta

• Vauva osaa nousta päinmakuulla suorien käsivarsien varaan, ja hän harjoittelee ahkerasti kääntymistä päinmakuulta selälleen. V
• Selällään ollessaan vauva pystyy nostamaan päätään sen verran, että hän ulottuu tarttumaan omiin polviinsa ja varpaisiinsa. V
• Jotkut lapset alkavat vähitellen ryömiä tai vetää itseään eteenpäin. X
• Esineen vaihtaminen kädestä toiseen onnistuu. V
• Esineeseen tarttumiseen vauva käyttää koko kättään, tai molempia käsiään, mutta irrottaa otteensa, jos hänen eteensä tuodaan jotain muuta kiinnostavaa. V
• Pitää toistosta ja tekee mielellään yhtä ja samaa asiaa kerta toisensa jälkeen. V/X
• Osa erottaa toisistaan kolme esinettä muodon, värin ja koon perusteella. V
• Side omiin vanhempiin vahvistuu ja epäluulo vieraita ihmisiä kohtaan kasvaa. Lapsi iloitsee tutut kasvot nähdessään ja saattaa pelästyä tuntemattomia ihmisiä kohdatessaan. V
• Vauva on kiinnostunut peilikuvastaan, jolle hän usein hymyilee. V
• Hän kuuntelee mieluiten yksinkertaisia sanoja ja lauseita, laulua ja ”vauvapuhetta” ja vastailee mielellään kysymyksiin. V

 

Florian on jo pitkään osannut kääntyä kumpaankin suuntaan ja nostelee myös takamustaan mutta ryömimiseen ei vielä osoita sen enempää kiinnostusta. Selällään se viihtyykin ainoastaan jos joku tekee jotain hassua, mutta muuten se on vain masullaan, meidän syödessä se makaa pöydällä! Se ei edelleenkään viihdy hetkeäkään kauempaa yksin, mutta enää sitä ei tarvitse sentään kanniskella ympäriinsä kokoaikaa.

Aloitettiin soseiden maistelu viikko sitten, tähän asti selvittiin siis täysin täysimetyksellä josta olen hyvin iloinen. Ei me olla vielä ehditty maistamaan kuin porkkanaa (ihkaensikosketus yllä) ja kesäkurpitsaa, aloitellaan ihan rauhassa ja tutustutaan myös siihen lusikkaan, tämä aloitus tuli lähinnä sen vuoksi, ei ruokatarpeen sillä Florian on todellakin kasvanut vallan tarpeeksi! Tältä kuulta ei ole kuin pituus joka on 68cm, mutta nelikuisena paino oli jo (vaikka tyhjensi koko masun sekunti ennen punnitusta) 7180g, puh!



Florian on jälleen parantanut päiväuniaan entisestä ja saattaa nukkua jopa puolitoistatuntia kerralla (jolloin olen ihan paniikissa että onko se kipeä)! Mutta jos sille kehittyy joku rytmi kestää sitä riemua ehkä viikon verran. Edelleen välillä on päiviä että se ottaa yhdet puolen tunnin unet koko päivän aikana. Nyt olen tosin saanut sitä nukahtamaan myös jopa vaunuihin (pitkällisten lykkimisten ja laulelujen jälkeen), mutta ei se niissäkään pidempään nuku. Öisin herätään nykyään myös ihan miten sattuu ja välillä halutaan yrittää pysyä hereillä höpöttämässä (jolloin vaan käännän kylkeä ja annan sen jatkaa seurusteluaan yksin), nelikuisena alkanut hulinavaihe ei meinaa ottaa loppuakseen.

Kun Florian syntyi, samana päivänä kuin Lucas, ajattelin heti että onpa kätevää, Lucaksen vanhat vaatteet mahtuvat täydellisesti! Joopajoo, se on käyttänyt nyt sellaisia vaatteita joita Lucas piti vasta ensimmäisenä kesänään ja syksynään! Suurin osa on edelleen sen selän syytä, koska housuista menee vieläkin jotkut 56:t, mutta bodyt ja haalarit on oltava 68-74-kokoa. Mutta yksi sama niissä on ollut: Floriankin vihaa pukemista ylikaiken.

Vaunuilu ei siis edelleenkään ole mikään Florianin lempiharrastus enkä kovin kauas kotoa uskalla lähteä, mutta olen esimerkiks voinut hakea Lucaksen "päiväkodista" niin että Flori on vaunuissa! Edistystä! Toki selkänoja pitää olla koholla niin ettei se ole täysin makuuasennossa, mutta ennen sekään ei auttanut. Vaikka tämäkin beibe on joihinkin muihin tuholaisiin verrattuna edelleen sellainen helppo vauva, olen silti iloinen että vauvat on nyt tehty ja kohta meillä asustaa kaksi taaperoa! Siihen asti nautiskellaan vielä tästä kaikesta kitisevästä höpönassusesta, on se tällaisenakin niin kovin söpö ♥ !

Sittenkin ihan tavallinen

"Aika erikoinen nimi!"

"Siis mikä?!"

"Mikä se oli, Amaryllis?"

"Onpa outo, mutta ihan kiva!"

"Jaa, kyllä se taitaa ihan oikea nimi olla."

Jokainen nimetköön lapsensa ihan miten halajaa, eihän ne minun lapsiani ole. Ainoa, mitä en kestä, on se, kun lapselle annetaan joku aivan uskomattoman omituinen nimi ihan vain siksi että halutaan erottua joukosta. Tämä erikoisuudentavoittelu menee musta siinä kohtaa vähän yli - mitäpä jos vaan ostais jotkut erikoiset vaatteet, niitä ei lapsiraukan tarvitsisi kantaa loppuelämäänsä, toisinkuin sitä idioottimaista nimeä.

Kun Florianin nimi syntymän jälkeen paljastettiin,  suomalaisilta tutuilta sain tai kuulin muuta kautta ylläolevia kommentteja. Ainoa, kuka sanoi jotain positiivista, oli mun veljeni. Tähän syynä taisi olla se että hän on jo pari vuosikymmentä ollut ahkera urheilun seuraaja, joten hän on myös satavarmasti törmännyt nimeen ja tiesi sen olevan "ihan oikea nimi".

Suomalaiset taisivat tosiaan unohtaa erään asian: meidän perhe ei asu Suomessa. Me asumme Itävallassa, joten on ihan täysin luonnollista ettei lapsi saa nimekseen Jannea tai Pekkaa. Florian on täällä kaikkea muutakuin erikoinen - se on ikivanha, perinteinen nimi, joka viimeisten 40 vuoden aikana on ollut aina 40 suosituimman nimen joukossa.

Kuten totesin: lapsensa erikoisesti nimeäminen ihan pelkästä erikoisuudentavoittelusta on musta ärsyttävää. Jos joku erikoisempi nimi on omasta mielestä tosi kiva, niin fine, mutta jos ainoa syy miksi lapsensa nimeää Porkkanaksi on se, että haluaa jonkun tosi joukosta erottuvan nimen niin metsään mennään. Tosin kuten myös totesin: ei se minulta pois ole vaikka niitä dorkanimiä tulee kasteilmoituksissa vastaan.

On varmasti jo tarpeeksi hankala yrittää löytää molempien mielestä kiva nimi, mutta miettikää siihen vielä sellainen mukava lisäbonus että olet sen toisen osapuolen kanssa eri maalainen. Se se vasta lystiä onkin. Kirjoitin aiemmin tästä hauskuudesta ja paljastelin niitä suosikkinimiä joita en syystä tai toisesta voikaan omalle lapselleni antaa.

Florian oli pitkään Stefanin ehdoton lemppari ja mäkin olen aina pitänyt sitä tosi kauniina nimenä. Sille lopullisesti lämpeäminen tapahtui kuitenkin vasta synnärillä, koska siihen asti epäilin että se on liian keskieurooppalainen - Lucashan on tosi kansainvälinen, mainiosti myös suomalaiseen suuhun sopiva ja haaveilinkin että löydettäisiin samanlainen. No, eipä löytynyt. Kun Florianin synnyttyä kätilö kysyi nimeä, katsoin ensin vauvaa ja sen jälkeen Stefania ja totesin että kyllähän se näyttää ihan Florianilta.

Nimen ääntämisen piti ehdottomasti olla sama molemmilla kielillä ja siinä onnistuttiinkin lähes täydellisesti, saksalaisittain ärrähän lausutaan vähän sortaen suomalaiseen terävään tapaan verrattuna. Se on kuitenkin lähes huomaamaton ero, toisinkuin esimerkiks Stefan itse huomaa kuinka suomalaiset eivät suhauta hänen nimeänsä. Mä hellittelen Floriania välillä mm. Florppa-nimellä, josta Lucas onkin napannut sille ihkaoman lempinimen: Puppa. Siis Puppa! How cute is that!

Oli miten oli: mulle on siis ihan se ja sama mitä muut ovat mieltä meidän nimivalinnoista, halusin vain vähän valottaa miksi Florian saikaan "niin erikoisen" nimen. Kun se just, kun ei se saanut. Meillä oli lopulta erittäin vähän niitä molempien mielestä tosi kivoja nimiä, jolloin ei parane alkaa nirsoilemaan. Tosin eipä me nirsoiltukaan, musta Florian on aivan uskomattoman kaunis nimi. Eiköhän se joskus ala kuulostamaan myös Suomituttujen korvaan kivalta! Onko muilla ollut samanmoisia ongelmia? :)

Kiireinen tammikuu

Puhhuh! Ensin meillä oli viisi päivää vieraisilla minun rakas siskokulta ja hänen hurmaava nelivuotiaansa, minun kummityttöni Luna. Sitten oltiin yksi yö keskenämme ja seuraavana päivänä saapui minun armas äitini. Sitten minä tulin hyvin kipeäksi. Olenpa tainnut täälläkin mainita siitä, että ollessani kipeä en koskaan saa kuumetta vaan kituuttelen sellaisessa nuhayskässä ikuisuuden. Edes synnytyksissä lämpö ei ole noussut siitä 36 asteesta mihinkään joka on herättänyt hoitsuissa ihmetystä.

No, nyt nousi! Enpä todellakaan tiedä milloin mulla olisi viimeks ollut lämpöä ennen tätä, joten 39 asteen kuume oli erittäin raaka, varsinkin kun piti samaan aikaan pitää Florian tyytyväisenä. Korkeimmille voimille kiitos siitä että äiti oli edelleen silloin vielä täällä, koska se viihdytti Lucasta niin ettei sen sentään tarvinut kärsiä siitä tylsyydestä. Toki vähän harmi että loppupäivät menivät niin että mä makasin vain sohvalla, mutta aina ei voi voittaa. Onneks äiti tietänee että on tervetullut meille milloin vain ehtiikään, nyt kun meillä on niin ihanasti tilaa!

Tilaa on tosiaan edelleen reilusti, osaksi huonekalujen puutteesta johtuen. Viedessään mun siskon ja Luna-neidin Münchenin lentokentälle otti Stefan äitinsä mukaan ja he poikkesivat Ikeaan Saksan puolelle, koska siellä suuri osa tavaroista on halvempaa kuin Itävallan puolella. Mukaan tarttuikin esimerkiksi pari Kallaxia joista rakennellaan ihana kirjahylly meille, musta kirjat kun ovat yksi kauneimmista sisustuselementeistä! Pelastin ennen remonttia anopilta 21-osaisen valtavan kokoisen kirjasarjan jonka se meinas heittää mäkeen, ne sopii täydellisesti Kallaxin lokeroihin!

Mutta sisustuksesta lisää höpöjä myöhemmin, tämä oli nyt vain tällainen pikainen päivitys että elossa ollaan mutta tämän pidempää en ehdi tarinoimaan, kuvat ehdin ehkä pienentämään! Florian on edelleen samanlainen possu kuin ennen jolle ei juuri kelpaa muu kuin syli, joten näin iltaisin menee hetki ennenkuin saa kaikki asiat hoidettua. Milloinhan se huomaa että elämä on ihan kivaa vaikka ei oliskaan kokoajan mamin sykyssä? Noo, ei parane valittaa, onneks se on tyytyväinen edes silloin, voishan se kitistä vaikka kokoajan! Terveisiä talven keskeltä!

Florian 3 kuukautta

• Vauva tykkää kuunnella omaa ääntään, hän nauraa ja kehittelee jatkuvasti erilaista puheenpulputusta. V
• Hän käyttää monenlaisia ääniä ja ilmeitä tarpeidensa ja tunteidensa ilmaisemiseen. V
• Hän kuuntelee tarkkaavaisesti ja vastaa ääntelemällä, kun hänelle puhutaan tai lauletaan. V
• Tarttuminen esineisiin alkaa jo onnistua, kuten myös helistimen käyttö. V
• Vauva kurottautuu eteensä asetettuja esineitä kohti ja alkaa tarttua omiin vaatteisiinsa ja vetää niistä. V
• Katse kääntyy ääntä kohti ja tämä taito kehittyy nyt nopeasti. V
• Vauvan potkuihin tulee lisää voimaa. V
• Vauva osaa tehdä jo kahta asiaa yhtä aikaa, esimerkiksi imeä jotakin ja katsoa jotakin muuta. V
• Hän pystyy nostamaan päinmakuulla päänsä ja rintakehänsä maasta ja tukemaan itseään käsivarsiensa varassa. V
• Vauvan kiinnostus ympäröivää maailmaa kohtaan kasvaa entisestään. Hän on utelias pieni tutkija. V
• Äänellään vauva leikittelee yhä ahkerammin ja rohkeammin. V
• Hymy kirvoittaa hymyn myös vauvan kasvoille, ääntely innostaa myös lasta ääntelemään.V
• Vauva kannattaa päätään käsistä kohotettaessa ja vatsallaan ojentaa lantiota, hänen kätensä ovat enimmäkseen auki. V
• Vauva nukkuu noin 14 tuntia vuorokaudessa.V/X
  

Florian on edelleen melko kova kitisemään jos asiat ei mene kuten hän haluaa, mutta nimenomaan kitisemään, se itkee kunnolla ainoastaan tosi nälkäisenä, autossa, vaunuissa, ulospukeutumisen loppuvaiheessa tai jostain muusta yhtä hyvästä syystä. Kuulostaa siltä että se muka kokoajan itkisi tai kitisisi mutta eijei, se on itse aurinko! Kunhan kaikki on tosiaan kuten herra haluaa, onneks se ei vaadi ihan kovin paljoa.

Nykyään päiväunet on tosiaan hieman paremmalla mallilla, vaikka usein onkin päiviä että niitä kertyy pätkissä maksimissaan yhteensä puolitoistatuntia. Rytmi vaihtelee miten sattuu, mutta nyt on jonkin aikaa ollut vakio että aamupäivällä otetaan aika kellontarkasti 30 minuutin unet ja iltapuolella vielä toiset samanlaiset. Mitä päivällä ja iltapäivällä tapahtuu, vaihtelee hurjasti. Välillä Florian saattaa repäistä ja nukkua melkein kaksi tuntia!

Syömisessä ei ole minkäänlaista aikataulua, edelleen 2-3 tunnin välein on nälkä. Paitsi öisin, koska öisin tietysti nukutaan. Viimeistään kympiltä jäbä on umpiunessa ja nukkuu heräämättä yleensä aamuun asti asti, riippuen monelta on nukahtanut, mutta pätkä on 8-11 tuntia. Paitsi öihinkin mahtuu tietysti poikkeuksia, esimerkiks viime yönä herra heräsi kolmelta, tahtoi syödä ja tämän jälkeen jutella! En ollut juttutuulella joten hänhän alkoi sitten esittelemään kuinka hän osaa kääntyillä masulta selälleen! En oikein ollut taitotuulellakaan joten ei nyt ole kuvia esitellä.

Mutta siis niin - Florian on aivan ihana epeli joka saa todellakin hymyn aina huulille, joko sitten silloin kun kuvittelee että se käy unille mutta sieltä paljastuukin ihana hampaaton virnistys tai sitten silloin kun joku ihan yksinkertainen asia naurattaa sitä hurjasti. Tai ei nyt naurata, ääneen se ei ole vielä nauranut mutta hymisee ja juttelee jo tosi kovasti! Se on myös tosi kiinnostunut kaikesta mitä ympärillä tapahtuu ja varsinkin Lucaksen touhut on siitä huvittavia (paitsi silloin kun se on hieman väkivaltainen).

Florianilla on tosi pitkä selkä, koska bodyt ja unihaalarit ovat jo kokoa 68, muutama 62 enää mahtuu! Housuista sitten taas menee vielä parit 56:setkin! Anyhow, ainakin kaksi asiaa on jo paremmin: enää pikkupossua ei tarvitse kantaa koko päivää. Toinen: se yleensä viihtyy kantorepussa, joten päästään ongelmitta ulkoilemaan, Lucas joko pulkan kanssa tai vaunuihin teljettynä. Eiköhän se vielä joskus innostu myös vaunuilusta, onko kenelläkään muulla ollut vauvaa joka vihaa vaunuja, milloin on helpottanut? Vihaa mitä vihaa, niin kovin ihana se on silti ♥ !

Taikaterveiset

Tirolin talvi on siitä hauska, että koskaan ei tiedä millainen keli aamulla herätessä on. Tai millaiseksi se muuttuu tunnin sisällä. Jos se ei olisi niin yllätyksellinen ja vaihteleva, olisi se yllätys. Jos joku tätä lukeva sattui esimerkiks eilen olemaan tässä lähistöllä, koki hänkin sen aamupäiväisen lystin - ensin satoi vettä kaatamalla, sitten tuli hurja tuuli joka toi tullessaan myrskyisän räntä- ja lumipöllytyksen, hetken päästä paistoi aurinko ja puolilta päivin alkoi sataa lunta. Tämä kaikki viiden tunnin sisällä, ei huonosti!

Kuten kerroin, meillä vietettiin aivan lumeton, täysin musta joulu. Mutta mitäs sen jälkeen tapahtui - lunta saatiin kerralla (Tirolin tapoihin kuuluen) heti kahden kuukauden edestä! Ei voi ehkä edes enää sanoa lumisade, sillä se oli jotain paljon enemmän. Ja sitähän kesti kolme päivää aivan täysin taukoamatta. Vähän harmitti että Lucas sairastui juuri silloin, koska jouduttiin ihailemaan kasvavia hankia vain ikkunan takaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä se oli sittenkin onni!

Kun lumisade vihdoin ja viimein kolmantena päivänä lakkasi ja taivas aukeni, esittäytyi edessä uskomattoman kaunis maisema. Tutut ja vakkarilukijat tietää että mä olen ehdoton talvi-ihminen. Nyt kuitenkin kun on kaksi puettavaa: yksi uhmainen pukemista inhoksuva taapero ja yksi aikalailla kaikkea vähänkin epämiellyttävää vihaava beibi, on se talven hehku ehkä vähän vähentynyt. Mutta tämä lumisade palautti hehkun takaisin. Hien pintaan nostava, yleensä 20-30 minuutin mittaiseksi venyvä pukemisrumba on jälleen kaiken sen huutamisen ja kiljumisen arvoista.

Kuten myös viimeksi mainitsin, kun lähtökohdat joululle ovat huippuhyvät, on jotain pakko mennä pieleen. Ja sehän tapahtui välittömästi aamulla - heti herättyään Lucas oksensi Stefanin päälle! Onneks se kuitenkin jäi ainoastaan siihen yhteen oksuun, mutta lämpö oli vähän normaalia korkeammalla (lopulta se nousi jopa yli neljänkympin, sairasteluista lisää myöhemmin). Muuten Lucas oli melkein normaali itsensä koko päivän, hieman väsyneempi johon vaikutti tietysti myös ne huuurjan monet, upeat lahjat!

Joulusta ja sairastelusta tosiaan myöhemmin, tässä kuitenkin edes vähän kuvia tästä meidän taikatalvesta! Toivotaan pian samaa myös eteläisempäänkin Suomeen, Lapissa on kuulemma jo ihan täysi talvi päällä!

Uudenvuodenpäivän aamulenkiltä palatessa jopa repussa matkannut Herra Herneprinsessa (saksaa taitavat: Floriania kuvaa täydellisesti sana Zicke, en tiedä miten sen suomentais yhtä hyvin) oli näin hyvällä tuulella!

Jopa Lucas tuli erittäin mielellään sisälle pitkän ulkoilun jälkeen, mutta kiukku iski kun mami tahtoi ottaa kuvan sen ihanista omppuposkista!

Keittiön (jossahan oli ennen makuuhuone) ikkunasta aukeaa tällainen maisema - vieläkö joku ihmettelee miksi vaihdettiin makuuhuoneen ja keittiön paikkaa? 

Kesällä mainitsin kuinka helposti sitä unohtaakaan miten kauniissa ympäristössä asuukaan. Sama mulla oli Suomessa - kuinka monen aamu siellä alkaa ikkunasta katsoen samalla huokaisemalla aahh, onpa täällä kaunista. Niinpä, tuskin kovin monen, koska ne maisemat siellä on niin itsestäänselvyydet. Ne maisemat, joita mä pääsen kerran, pari vuodessa ihastelemaan. En muista olenko kesän jälkeen muistanut huokaista kotona, mutta nyt ihan pysähdyin ja hymähtelin hetken itsekseni. Koska - niin, tuskin tarvitsee enää edes sanoja, ainakaan tällaiset mun kaltaiset talven ystävät. Tschüssii!