Ruokaaaaa !

Alkuviikosta selvitty hyvillä yöunilla (viime yönä ensin 7h ja sitten vielä 3h), päiväunilla (uskokaa tai älkää, oon saanu kattoa Lemmen viemää epämääräisen älämölön sijaan kuorsausta kuunnellen) sekä kahvilla. Nojoo, kofeiinittomalla edelleen mutta maistuu se vaan niin paljon paremmalta normaalilla keittimellä keitettynä kuin siitä typerästä koneesta vaan nappia painamalla, luulis että sillä sekunnilla pavuista jauhettu tuore kahvi olis parempaa kun purukahvi mutta ei kyllä ainakaan musta. Stefan tosin jaksaa usein muistuttaa että suomalaisilla on olematon makuaisti, mut en mä nyt siihenkään usko. :D Syön nykyään niin paljon mitä kummallisimpia vihanneksia että mun makuaisti on ainakin kehittynyt olevaksi.

Vihanneksista puheenollen, aattelin kokeilla jouluksi porkkanalaatikkoa. Tosin luotto omiin taitoihin on niin alhainen että olis varmaan parempi jättää kokeilematta... Täällähän ei jouluna mitään perinneruokia ole niinku Suomessa, vaan ihmiset syö mitä sattuu mieli tekemään. Mulla on nyt ekaa kertaa neljään vuoteen uuni käytössä jouluna, joten olis kiva kuitenkin jotain finskiruokia kokeilla, mutta perunalaatikko on varmasti ihan liian hankala mun tasoselle kokille (en jaksanut lukea reseptiä edes puoleenväliin), lanttulaatikosta en muista tykkäänkö vai enkö mutta porkkanalaatikkohan on herkkua ! Ainakin jos sen tekee oikein, jos jollain on jotain hyviä vinkkejä ni bitte ! Kinkkuahan me veget emme syö ja ei, en todellakaan ole luopunut lihasta mutta en ikinä jaksa ostaa sitä kokkaukseen koska Stefan ei sitä syö (siis ei edes kanaa eikä kalaa). On mulla leivänpäälliseks jotain makkaraa ja pakastimessa lohta ja jauhelihaa jos esim. tortilloja tehdään. Mutta muuten syödään kyllä aina samaa ruokaa, niin ne makuhermot kehittyy !

Oon muutenkin aika innoissani tosta uunista, teen tosi usein kaikenmaailman kermaisia herkkupaistoksia (puhelu kerran armaan siskoni kanssa: "mitä teet" "ruokaa" "mitä ruokaa" "perunapinaattipaistosta" "YÖÖÖÖK"). :D Tosin meillähän Stefan on se pääkokki, en oikein osaa ideoida noita vegeruokia yhtä monipuolisesti kun se. Ja no sen kokkailut on kyllä muutenkin parempia, mun lempiruokahan oli pitkään makaroni ja jauheliha ketsupilla, olisin voinut syödä sitä vaikka joka päivä. Nyt syön vaan niin paljon vihanneksia etten ole ikinä syönyt, mm. Suvi muistanee kuinka pienenä ja vähän isompanakin rakastinkaan kaikkea värikästä ruokaa... Lucas saa kyllä sitten kokeilla kaikkea lihasta rehuihin, musta on ihana sitten muutaman vuoden päästä kun on joku toinenkin kelle tehdä esimerkiks uunilohta aaww ! Uuni on muutenkin kätevä, tein esimerkiks sitten joo niitä torttuja ... kuningatarhillo vähän levis, mut sopi kyllä melkein yhtä hyvin ku luumuhillo josta Stefan ei tykkää. Kokeilin myös aprikoosi- ja mansikkahilloa, mut ne levis vielä pahemmin. :D

Pipareita en aio leipoa, koska ne on aika tylsiä ja koska Stefanin mielestä mun pitäis tehdä taikina itse jos aikosin niitä leipoa... in your dreams. Täällä ei muutenkaan jouluna pipareita syödä, ainoastaan piparkakkutalo tehdään, mutta muuten leivotaan "joulukeksejä" joita on tosi monia erilaisia. Niitä syödään jo marraskuusta lähtien, ainakin Stefanin mama on leiponut ja minä tietysti syönyt pois. :D Ehkä ens jouluna sit voin itekin leipoa, nyt voin vedota vielä Lucakseen, tosin vetoominen väsyttäviin "yöheräämisiin" ja "kotihommiin" on vähän huono koska Lucas herää max. kerran yössä ja kotihommat ei kestä kovin kauaa koska meidän koti on niin pieni. :D Nyt mun pitää kyllä levittää pyykit, äitiltä kun tuli eilen joulupaketti:

Kyllä ! Minun lumilautani ! Sekä kaikenmaailman vaatteita joita siis nyt pesen koska entiedä kuinka kauan ne on ollu teljettyinä (huomatkaa myös mun viime talvena ostamani maailman söpöimmät lautakengät!) sekä sen ainoan mitä toivon: mun Cold Feet-tuotantokaudet. Lisäksi tuli myös mun yksi ihanimmista kirjoista: Marley ja minä, jos joku on nähnyt leffan niin kirja on (tietysti) vieläkin parempi. Vähän harmittaa että melkein mun kaikki kirjat on Suomessa, rakastan lukemista. :( Oon nyt lainannut tosin Stefanin mamalta Nessereitä, niiden lukeminen vaan kestää vähän kauemmin kun ne on saksaks, mut Mankelleita oon löytäny myös englanniks Tyroliasta, vaikkakin musta alkaa tuntua et on helpompi lukea saksaks.

No mut nyt ne pyykit ennenkun Lucas herää ja ennenkun eksyn taas kirjottamaan lisää ihan ilmapallojuttuja ! Loppuun vielä eilisiä kuvia kun punnerrettiin ... tosi onnistuneesti mut onse aika vahva kerl jo haha ciao. :D

Ps. tänään tuijoteltiin myös lumihiutaleita ikkunasta. :)

Rakkauspakkaus.

 

On helppoa sanoa näin mamana että se on maailman söpöin pieni poika mutkun onhan se !

Suuria terkkuja.

Dodiin, Stefan on duunissa (tarkoittaa etten saa enää yhtä hyviä ruokia...) ja Lucas unessa joten mulla on ehkä vähän aikaa. Vähän sen takia etten tiedä kuinka pitkään Lucas uinuu, se kun ei edelleenkään oikein noista päiväunista tykkää sekä sen takia, että täällä on ihan järkyttävä hävityksen kauhistus ja pitäis siivota. Ei siinä, siivoon mielelläni mutta kun en oikeesti tiedä minne noita kaikkia tavaroita siivoaisin. :D Onneks ostettiin eilen ihana laatikosto olkkariin jonka Stefan lupas ens viikolla koota, sinne saan tosi paljon tavaraa ahh. Ei ihan liiaks tosin vaihtoehtoja ollut, kun pitää jo vähän ajatella sitä aikaa kun Lucas alkaa ryömiä ja nousta tukea vasten pystyyn niin sen hyllyn pitää olla semmonen minkä ovet saa kiinni, muutenhan joutusin sata kertaa päivän aikana nostamaan ne tavarat lattialta takaisin. Ryömimisestä puheenollen, eikö olis sitten tämmönen kätevä:

Joo, siis perjantaina oli tosiaan kontrolli Innsbruckissa tosta kurkunpäästä. Meidän kurkkunenäkorvatohtori (eikö tolle oikeesti ole mitään fiksumpaa suomennosta, hoitsut hei?), harmaa setä, oli leikkauksessa joka venyikin odotettua pidemmäks joten Lucaksen tutki kaks naislääkäriä. Tuli vähän erikoinen olo kun ne puhu keskenään "haluutsä?" "emmä oo tottunu vauvoihin, laita sä?", jonka jälkeen toinen sitten vihdoin laittoi sitä tähystysputkea, mutta siinä vaan kesti ja kesti (ja Lucas karju ja karju), ja sitten se halus vielä vaihtaa sieraintakin. Syy siihen miksi se niin kauan kesti, ei suinkaan ollut se etteikö hän olis ollu pätevä, vaan se, että aiemmin niin pehmeä ja kasaanpainunut kurkunpää olikin vahvistunut niin ettei se enää meinannut löytää sitä kun siellä olikin pelkkää tilaa! :))) Ne oli aiemmin kattoneet harmaansedän kuvaaman videon ekasta tähystyksestä joten tietysti odottivat samanlaista ahtautta, jonka takia olivat niin ihmeissään kun sitä ei löytynyt. :D 14. tammikuuta olis vielä kontrolli ja sen jälkeen "pääsette meistä eroon" sanoi tohtori, jihuu! Ei muuten, musta on ihana käydä tarkistamassa kunnon lääkärillä että kaikki on kunnossa, mutta toi ajomatka nyt on vaan vähän kurja.

Kuinka söpöjä vaatteita ostettiinkaan samalla reissulla ! Rakastan C&A:n lastenvaatteita, niitä kun saa kaikissa mahdollisissa väreissä, on raitaa, kuvioita ja eritoten kaikkia ihania Disney-motiiveja! :) Ja vaikka hinta ei oo mikään huima, ne kestää ihan hyvin, siis kehtaisin kyllä viedä kirpparille noita pieneks käyneitä. Mut siis kattokaa nyt noita 101 dalmatialaista-housujakin, tuo sukkaosa on niiiin söpö. :D Mikä ton musta silmä-dalmiksen nimi oli, en muista? Noissa C&A:n vaatteissa on myös se hyvä puoli että ne on just sitä kokoa kun mitä sanookin olevansa, eikä niinkun jotkut merkit (esim. ainakin Tutan vaatteet) on ihan hullusti isompia mitä väittävät olevansa.

Sängystä en voi ottaa kuvaa koska makkarissa on se pahin pommi räjähtänyt, Stefan kun kokos siellä sen sängyn eikä tilaa ollut ihan liiaks joten oon heitelly tavaroita ihan miten sattuu, suurimmaks osaks lattialle... Mutta se asia muuttuu vielä tänään, koska siinä sängyssä on alhaalla laatikot joihin mahtuu ihan hullusti tavaraa jeii ! Siis ei mitkään rumat muoviboksit vaan samaa puuta sängyn kanssa olevat, raiteilla (ainoastaan tuo sana mulle tuli mieleen..) kulkevat kauniit laatikot.

 

Mun neurodermatiitista kärsivä ihohan on siis aivan järkyttävässä kunnossa, Lucas kun imee multa maidon mukana kaiken hyvän mitä mun iho tarvitsis. :D Toki tää talvi kuivattaa sitä aina, mut näin pahana se ei ole koskaan ollut. Unohdin Innsbruckin reissulla rasvan kotiin, ja poispäin tullessa Stefan kyllästy mun raapimiseen ja ajo sitten apteekkiin ja osti noita Avènen tuotteita; puhdistusaineen, suihkun jälkeen levitettävän rasvan sekä jonkun sprayn, sen vaikutuksista en oo vielä ihan perille päässy. Naapuri touhuaa noiden Nahrin-luomurasvojen parissa ja vakuutti mulle että ne toimii joten päätin sitten kokeilla niitäkin, tuo merisuolavoide on kasvoille ja teepuuvoidetta voi laittaa jokapuolelle, jopa rikkinäiselle iholle. Mulla kirvelee kyllä sormia kun levitän tota merisuolavoidetta nassuun, johtuen siitä että mun sormien iho on ihan rikki. :(

Hahaha, Stefan sai sieltä apteekista kaupan päälle myös tommosen "raapimiskissan", "Kratzen Katze". :D Toi sen maha on jotain tekonahkaa mitälie ja sitä pitäis raapia aina kun tekee mieli raapia, joo, ei nyt ihan liikaa ole auttanut. :D Lucas-kuolapelle on taas mussuttanut käsiään kun on noin kuolainen, se on sen uusi lempiharrastus nyt kun se on löytänyt kätensä! Ja oikealla toinen sen uusista lempiharrastuksista, aamulla kun se herää se alottaa jokeltelun ja ilmeisesti jumppaamisen, koska laitan sen nukkumaan suorassa keskelle sänkyä peitto päällä, mutta aamulla kun se on aikansa jokellellut ja mua herätellyt niin löydän sen sitten tommosista asennoista unilelut heiteltynä minne sattuu. Se ei myöskään enää yhtään tykkää hymyillä kameralle vaan tuijottaa sitä ihan kauhuissaan. :D

Ehkä mä olen taas tarinoinut tarpeeksi ja alan siivoomaan, Lucas kun nukkuu vieläkin, unbelievable ! Ei tarvii ees tehdä ruokaa kun Stefan teki fondueta omnomnom ennenkun lähti duuniin ja oon vieläkin ihan täynnä. Lucaksen mielestä isin sylissä oli tänään hyvä ihmetellä maman touhuja ja joojoo tää on viimeinen kuva, nyt ciao :*

Ihania pikaterkkuja!

Töttöröööö, täällä on ihanan paljon lunta! :) Stefanilla on vapaata jolloin päivät kuluu nopeesti eikä yleensä läppärin äärellä. Nyt mun ihanat miehet on jo molemmat unten mailla ja niin meen kohta minäkin, kerron vaan äkkiä että tänään käytiin siis ihanassa Innsbruckissa tähystämässä tuo kurkunpää ja saatiin hirvittävän ihania uutisia, ostettiin Lucakselle paljon ihania vaatteita, kasattiin ihana uusi sänky, ostettiin mulle ihanalla 80 eurolla rasvoja neurodermatiittiin ja saatiin ihania paketteja (tai no, ihana Lucas sai, mut ihana Suvi lähetti myös mulle salmiakkia ahh!). Huomenna jatkuu yhteinen vapailu (mun ja Lucaksen vapailuhan nyt jatkuu vielä aika kauankin...) ja aattelin leipoa joulutorttuja, koska niitäkään täällä ei tunneta niin tarkka leipurimieheni ei voi väittää että ne on menny pilalle jos niistä tulee tosi rumia nimimerkillä muistoissani paikalliseen "lehtitaikinaan" tehdyt tortut vuosimallia 2009 Stubaissa, sillon ei voinut laulaa "tiedän että olet kaunista katseltavaa".

Mutta jotain kaunista katseltavaa sentään - lapseni nukkuu vaikka on päivä ! Uskomatonta !

Tarinoin huomenna tai ylihuomenna nuo lyhyet jutut mut nyt on pakko mennä nukkumaan, naapuri toi mulle noita rasvoja ja oli kateellinen kun sanoin että meillä nukutaan jo 6-8 tuntia heräämättä kertaakaan. No joo, niillä tosin nukuttiin vähän enemmän noita päiväunia kun meillä... Tänään Lucas kyllä nukku automatkat niin en tiedä haluaako se aamulla kuinka aikasin seuraa kun ei enää väsytä, siispä nyt kiireesti sinne unimaailmaan että jaksan sitten herätä pirteenä sen kanssa jokeltamaan jos niin käy, sillä kun on aamusin kamalasti tarinoitavaa. Also gute Nacht :*

Bed (time) stories.

 Hyvää yötä me, päästiin vihdoin eroon meidän kamalasta sängystä ja huomenna tulee ihana uusi joka viime viikolla ostettiin. Tää yö siis nukutaankin lattiatasossa patjalla, mut tääkin on parempi kun se edellinen sänky. :D Lucas nukkuu omassa kehtosängyssään, "Stubenwagen", koska tolla häkkisängyllähän on paljon tärkeämpi tehtävä:

 

 Joo, puretaan toi huomenna (aattelin yllättää Stefanin ja purkaa sen aamupäivällä niin et se on valmis ku se tulee duunista, mut entiedä kannattaiskohan jättääki vaan ajatuksen tasolle...) koska se vie kauheesti tilaa ja Lucas ei tosiaan vielä siinä nuku ja säilytän siellä VIELÄ ainoastaan pieneks jääneitä vaatteita ja jotain muita sen kamoja, mut en tahdo tietää kuinka täynnä se myöhemmin kaikkee turhaa on. Jos joku ihmettelee että missä Lucas sitten nukkuu:

Stubenwagen, "tupakärry" suoraan suomennettuna. Täällä ei perhepedistä niin perusteta, tosin ihan vauvana Lucas kyllä nukkui aika usein meidän kanssa, useimmiten Stefanin päällä. :D Mutta tyytyväisenä se tuolla on aina uinunu, vaikka mua ensin kammostutti etten nää sitä kun se nukkuu, mutta sekin meni ohi. Toi oli sillon vastasyntyneenä kätevä kun Lucas nukkui kokoajan niin ton pysty ajeleen olkkariin, nykyään se on vaan iltasin täällä koska herrahan ei päivisin enää koe sitä unta tarvitsevansa. :D Kaikki on valkoista sen takia että jos se herää yöllä, näkee se pelkästään tota tylsää valkoista (ja tietysti norsunsa) eikä heti tuhansia värikkäitä juttuja joista mennä sekaisin ja herätä ja alkaa ihmetellä. :D

Tällanen Stubenwagen meillä oli sairaalassa, tossa oli siis kanssa renkaat (pysty ajeleen esim. Babyhuoneeseen hoitsujen luo jos tahto ite käydä vaikka suihkussa) ja ton etummaisen osan pysty laskeen niin että sai vauvan ihan sänkyyn kiinni.

Oi ja nää vielä pakko laittaa ! Ylempi roikku Babyhuoneessa pyykkinarulla jotta ne ties keitä kaikkia vauvoja siellä onkaan ja alempi roikku sängyssä kiinni. :) "Sydämellisesti tervetuloa! Minun nimeni on Järvinen Lukas (no kumpikin väärin), synnyin 6.10.2012 klo 23:14, olen jo 50cm pitkä, syntyessäni painoin 3070g, asun huoneessa 9/3". Tytöillä oli vaaleenpunaset, pojilla vaaleensiniset. Niiiin söpö!

Mehän ei Lucaksen kanssa mennä vielä yli tuntiin nukkumaan mutta mama alkaa nyt kuunnella sen villejä tarinoita kummallakin korvalla eikä vaan toisella, joten me sanotaan nyt Gute Nacht :*

Sairaalakertomuksia.

Eli, kuten kerroin, ollaan ehditty viettään ihan kiitettävästi aikaa sairaalassa syntymän jälkeen. Ensinnäkin täällä ensisynnyttäjät on sairaalassa aina viisi päivää, seuraavien vauvojen kohdalla pääsee jo nopeammin pois. Tai no okei, tuo sairaala missä synnytin (Bezirkskrankenhaus St. Johann in Tirol) oli kyllä mielettömän viihtyisä ja henkilökunta aivan ihana että ei siellä kärsiä tarvinut, mutta tottakai kotona on kivempaa ja Stefania oli ihan järjetön ikävä kokoajan, onneks mulla oli kiva huonekaveri. Mutta tosiaan, olin ekaa kertaa pidempään itävaltalaisessa sairaalassa ja voin sanoa että voittaa kyllä esimerkiks Jyväskylän keskussairaalan ihan satanolla.

Synnytys oli tietysti kamala, mutta kamalan myös pienelle Lucakselle siitä teki se että se kesti 25 tuntia (supistukset toki vielä kauemmin). Kirjottelen siitäkin vielä erikseen (niin mukavaa se oli) mutta lyhesti: ponnistusvaihekin kesti aivan järjettömän kauan, en ole varma kuinka pitkään kun en ihan liiaks kelloa kivuiltani tuijotellut eikä tossa synnytyslappusessa mitään siitä lukenut (oltiin synnytyssalissa enivei 8 tuntia). Joka tapauksessa, sen takia Lucas oli niin ressaantunut että se vietiin lyhen kontaktin jälkeen samantien Kinderstationille, lastenosastolle, tarkkailuun. Siellä se olikin sitten reilut kolme päivää (!), sain sen vasta toisiksviimeisenä päivänä omaan huoneeseen.

Syynä oli siis ensin siitä pitkästä ponnistusvaiheesta johtuneet hengitysvaikeudet ja seuraavana päivänä alkanut syömisen jälkeinen kaikki ulos-puklaus tai pareminkin oksennus. Äiti sanoi että mun isoveljellä oli ollu sama ja se oli kestänyt puoli vuotta (kysyin sitten että miten se sitten kasvoi "no syömällä vaan lisää, normaaliltahan se nyt näyttää"), Lucaksella se meni onneksi parissa päivässä ohi. Toki se saattaa edelleen puklata paljonkin ellei sitä röyhtäytä kunnolla ja anna olla tarpeeks kauaa vähän pystymmässä asennossa esimerkiks olalla, mut sekin on johtuu siitä vaivasta joka ilmeni about 2 viikon iässä.

Hah, ihana laryngomalasia, pehmeä kurkunpää, lapseni kuorsaa niinkun mummonsa. Kuunneltiin pari päivää kotona että hengittääpä se äänekkäästi kunnes kävin näyttämässä sitä "omalääkärille" (Hausarzt). Se sanoi huolettomasti että taitaa olla vain hieman ahtaat hengitystiet ja laittoi ei-kiireellisen lähetteen St. Johannin sairaalaan. Mentiin sinne sitten seuraavana päivänä (mun on tosiaan vähän hankala liikkua kun sitä ajokorttia en ole ajanut :D) ja siellähän vasta helvetti irtos ! Sata hoitsua ja samanverran lääkäreitä juos huoneeseen ja laitto Lucaksen ties millasiin laitteisiin ja Kinderstationin ylilääkäri kyseli vihasena miksei olla tultu aiemmin.

Mähän en muuta sitten tehnyt kuin itkenyt koko päivän, lähdettiin ambulanssilla (!) Innsbruckiin. Se samainen ylilääkäri oli mukana ja jouduin istumaan etupenkillä, Innsbruckissa ne vei Lucaksen suoraan teholle joten en nähny sitä pariin tuntiin ollenkaan. :( Mutta itku vaihtui onnenitkuks kun aivan ihana lastenlääkäri tuli ja sanoi "älä itke, ei tämä ole ollenkaan vakavaa!" ja selitti mikä Lucaksella on. Kurkunpää on siis pehmeä ja painuu enemmän kasaan kuin normaalisti, mutta se ei satu pieneen ollenkaan eikä muutenkaan aiheuta mitään harmia. Mulle enemmän harmia aiheuttaa se kun se on välillä nukkuessaan ihan hiljaa ja joudun minuutein välein menemään kuuntelemaan hengittääkö se kun en kuule tuota ihanaa kuorsausta. :D Mutta enivei, viimeistään toiseen ikävuoteen mennessä se on normaalisti poissa pienen vauvan kehittyessä taaperoksi. :)

Innsbruckin Kinderklinik, lastenklinikka, oli tosi kiva paikka, sielläkin me oltiin perjantaista maanantaihin kun kurkkunenäkorvatohtori (mä en ihan totta tiedä miten ton vois suomentaa joten suomensin vaan suoraan saksasta :D) ei ollut viikonloppuna paikalla. Maanantaina se sitten tähysti kurkun, joka oli niin ahdas että antoivat meille laitteen mukaan kotiseurantaa varten, jonka tosin seuraavalla kontrollikäynnillä kuukauden päästä totesivat "kaikkien elämänlaadun pilaavaksi" ja saatiin jättää se pois. :D Se laite siis mittas pulssia ja sydäntä ja rekisteröi kaikki hälytykset, nojoo, ne oli kaikki vääriä ja kyllähän se elämänlaatua oikeasti pilaa kun saisit nukkua mutta kun laite vinkuu niitä vääriä hälytyksiä joka viides minuutti. Lääkärihän kysy siis ihan tosissaan että "eikö vauva ole ollut kertaakaan sininen?" - herranjumala, enköhän mä ois siinä vaiheessa soittanu jo ainakin kuus ambulanssia jos se olis ollu SININEN kun ei ole saanut henkeä... Osaa Itävallan tohtoritkin välillä olla vähän hupsuja.

Hoppla kuinka pitkä näistä kertomuksista tuli, harmittaa ettei mulla ollu kameraa Innsbruckissa mukana enkä ikinä muistanut käskeä Stefania tuomaan tullessaan, meillä kun oli Lucaksen kanssa ihana värikäs tilava huone kaksin jossa oli mm. yhden seinän kokoinen ikkuna vuorille. :) St. Johannissa mulla toki oli kamera mutta ressasin niin pienestä etten jaksanut ottaa kuvia, ja no vietinkin kaiken aikani siellä Kinderstationilla Lucaksen luona enkä huoneessa. Eipäs, onhan mulla yks kuva. Kun oltiin saavuttu Innsbruckin klinikalle ja ne vei Lucaksen sinne teholle käski joku mut johonkin niiden taukotilaan jossa joku hoitsu hyysäs mua kokoajan (no okei itkin taukoomatta). Sitten joku vei mut eri osastolle pumppaamaan maitoa, jossa oli aivan ihanan lempeä, ei paljoa mua vanhempi, hoitsu joka kysyi "voinko mä askarrella sinulle onnenkortin?" - mähän vaan itkin edelleen ja sanoin vaan että joojoo, kunnes se tuli takaisin tämän kanssa ja sanoi "kyllä kaikki järjestyy". Teki mieli vaan halata.

= Onnea, Good luck. :')))

Muita sairauskertomuksia mulla ei tähän hätään sitten taidakaan vielä olla ! Huom. vielä. Ollaan kyllä tota kurkunpäätä lukuunottamatta selvitty tosi vähällä nää ekat kuukaudet, edes vaippaihottumaa ei ole ollut. Siihen mulla on kyllä ihan selkeät syyt: kaikenmaailman rasvojen sun muiden sijaan me käytetään ainoastaan manteliöljyä ja päivän aikana ollaan vähintään kerran ilman vaippaa ihan pidemmän aikaa, ainakin puoli tuntia. Nojoo mutta se niistä kertomuksista, ai paitsi hei kun tällä teemalla ollaan niin pakko kertoo et Vuoristolääkärihän on täällä meillä kuvattu ahihi. Sit tähän loppuun vielä yks kuva kuinka coolisti meidän herra osaa ottaa ruokaillessaan! Ja sit ciao :*

Niin tuore vhs et pakko saada...

Joulukuu !

 Vihdoin tuli talvi ! No okei, en edes odottanu pysyvää lunta laaksoon ennen joulua mutta silti, Suomen lumikuvia katsellessa tulin hirveen kateelliseks. :D Viereinen kuva on otettu keittiön ikkunasta tänä aamuna (lunta tuli siis "jo" maanantaina), taustalla näkyy himmeesti Kitzbüheler Horni, kyllä täällä jo jonkin verran lunta on! Viime joulu oli toki tosi valkoinen koska asuin 2600 metrin korkeudessa mutta sitä edelliset on ollu lumettomia, silläpä vähän jännittää pysyykö lumi vai ei. Yks päivä oli jopa -10 pakkastakin, joka alkaa oleen laaksolukemille jo aika hurja! Ja varsinkin mulle, viime vuosina täällä kun oon ehtinyt ne Suomen järjettömät pakkaset jo unohtamaan. Mutta en tiedä eroaako tää Itävallan talvi Suomen talvesta tolla auringollaan, oon ihan unohtanut paistaako Suomessa muuta kuin tammi-helmikuussa aurinko. :D Ja ei, mä en todellakaan mollaa aina Suomea, se on yksi parhaista maista maailmassa (johan tän kertoo kaikki tilastotkin) ja muutan sinne varmasti vielä joskus mutta en vaan oikeasti muista enää kunnolla kaikkea.

Toki toi syksykin oli aivan ihana, aurinko paisto ja vettä sato ihan muutamana päivänä. Äiti kun oli täällä lokakuun puolenvälin jälkeen oli terassilla auringonpaisteessa +27. :D Tommosia lukemia tosin ei enää elokuun jälkeen nähty, mutta se aurinko riitti vallan mainiosti, tykkään raikkaasta kelistä (kyllä, minä vihaan hellettä, paitsi lomamatkoilla). Nyt täytyy vaan taas kelien vaihdellessa opetella aina uudestaan millasia vaatteita Lucakselle täytyy laittaa ulos päälle ilman että sillä on liian kylmä tai liian kuuma. Noin me pukeuduttiin keskiviikkoiltana joulumarkkinoille, Lucas taitaa olla enemmän kylmä- kuin kuumakalle, kotonakin kun pitää öisin unihaalarin alla pitää bodya, molemmat on tosin aika ohuita mutta silti. No okei, meillä on kyllä öisin aika viileää, mutta niinhän sen pitäisi ollakin. Täällähän ihmiset tosiaan nukkuu kesät talvet makkarin ikkuna auki, ollaan jo tapeltu siitä että meillä se pysyy edelleen kiinni myös sitten kun Lucas muuttaa omaan huoneeseen.

Stanglwirtin joutsenlampi, siis nuo on oikeita lintuja !

 Meidän joulukuuhun ei ole vielä kuulunut kummempia, ollaan vaan ihasteltu lunta ja käyty ostoksilla, saatiin melkein riita aikaan myös sänkyostoksilla, kulttuuri- ja tottumuseroja kun ilmenee vähän joka asiassa. :D Ai joo, käytiinhän me Stefanin työpaikalla Stanglwirtillä joulumarkkinoilla. Yleensä joulumarkkinoilla on tullut kitattua glühweiniä (eli Suomen hehkuviiniä, tosin maistuu paremmalta) ja nyt maistoin sitten punssia jossa ei oo alkoholia mutta jotain sokereja sitäkin enemmän, ihan kauheen makeeta. :D Eilen olin sitten vielä muiden kanssa tuolla naapuritalolla (no okei naapuri, kesti sinne joku puoli tuntia kävellä) päivällä pienillä joulumarkkinoilla (siis Itävallassahan saa järjestää ihan jokapuolella näitä, "Weihnachtsmarkt", myynnissä paikasta riippuen ihan kaikkea mahdollista joulukoristeista liukuvoiteisiin), siellä uskaltauduin juomaan yhden glühweinin kun tiesin että Lucas ei syö vielä tunteihin, ai että oli hyvää omnomnom täytyy pyytää Stefania tekemään kotona, josko se saisi sinne keiteltyä vähemmän promilleja enemmällä maulla. :D

Stefan toi piparkakkutalon duunista, tollasiakin se tekee. :D

 Ensi viikon perjantaina matkataan taas Innsbruckiin tuon kurkunpään tähystykseen. Suurempia suunnitelmia ei sitten olekaan, eli jos Lucas nukkuu kiltisti edes ne yhdet päikkärinsä niin voin ehkä postaillakin. :D Ainiin, mun vanhin Suomen parhaista kavereista soitti eilen ja muistin että mun pitää kertoa että tuo Tove Janssonin teksti tossa alapalkissa on aivan ihanasta kortista jonka se lähetti lahjusten mukana. Siis ei iältään vanhin, vaan ollaan tunnettu koko pienet 23 vuottamme. Musta on ihanaa että vaikka ei edes soitella usein ja tein sillekin tosi kurjasti niin silti tiedän ettei unohduta toisiltamme, toivottavasti ikinä. :) Mutta nyt hempeilyt sikseen ja yks pimeä mutta tuorehko (onhan toi suomea) kuva vielä loppuun suomalaistirolilaisesta ilopilleristä, tältä meillä näytetään joka päivä, bis später ciao :*