perjantai 6. joulukuuta 2013

Luukku 6: Taapero ikääntyy


Lucaksen syntymästä tuli tänään kuluneeksi jo neljätoista kuukautta! Sen kunniaksi voidaan taas tarkastella vähän sitä, millainen se meidän hölmöläinen nykyään onkaan. Jos sitä pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi edelleen vilkas. Yritin tossa päivällä myös mitata sitä, mutta menestys ei ollut kovin suuri... Yllättävää.

Katselen aina kateellisena muiden kuvia, joissa taapero istuu nätisti, hymyilee kameralle tai on ylipäätänsä paikallaan. Lucaksesta sellaisia kuvia ei juurikaan saa, paitsi silloin kun sen lahjoo jollakin. Tai kun se nukkuu. Tai kun se on oikein kiinnostunut jostakin asiasta. Mutta silloinkin yleensä heti kun vaivihkaa kaivaa kameran esille, alkaa se taas riekkua ja rellestää.


Kuten todettua, Lucas on erittäin dramaattinen kaveri! Se ei myöskään juurikaan tottele sanaa ei ja jos se saa käsiinsä jotain kiellettyä (esimerkiks nenäliinapaketin), onkin parempi esittää ettei sitä ole huomannut, koska silloin se tuo sen itse. Jos se tahtoo antaa jotakin jollekin, nappaa se lahjan saajan kädestä kiinni, avaa sormet ja laittaa tavaran käteen ja painaa käden takaisin kiinni.

Vaipanvaihto ei enää ole ongelma, samoin vaatteiden pukeminen on vähän helpottunut. Jälkimmäinen aiheuttaa tosin edelleen aika ajoin melkoisia tuskia, jonka vuoksi välillä jos on kiire jonnekin, lahjon sen pysymään paikoillaan telkkarin mainosten avulla. Onneks välillä puhelimen näpyttelykin sopii tähän tarkoitukseen!


Sukat on edelleen ehdoton ei, mutta toinen inhokki, mikä mua näin talven tullen on vähän kummastuttanut, on peitto. Sille ei voi sänkyyn viedessä laittaa peittoa päälle, koska se vihaa sitä yli kaiken, okei. Mutta kun meidän nukkumaan mennessä yritän hennosti laskea Lucaksellekin peiton, saattaa se välillä herätä siihen ja alkaa rähisemään! Asuuko kenenkään muun perheessä tällaista peittovihaajaa? Stefan ehdotti unipussia, mutta veikkaan että siitä se suuttuisi kahta kauheammin kun sitä ei sais pois ollenkaan!

Lucas ymmärtää sanoja tosi paljon, molemmilla kielillään. Itsekin se puhuu myös kokoajan, mutta kaikki on kaka. Tai ka, gä, tätä, gägä, noita se hokee osoitellessaan tavaroita (eräässäkin eläinkirjassa on yksi kala sekä 17 ka-eläintä). Onneksi sillä ei mikään kiire olekaan, kaksikielisille kun voi antaa vielä enemmän anteeksi. Se osaa nykyään myös näyttää ymmärrystaitojaan Skypen avulla sukulaisille, ennen se on vaan ihmetellyt että kuka dorka huutelee ja mistä!


Ilman tukea Lucas seisoo jo melko vakaasti, kunhan ei vain erehdy sitä siihen kehoittamaan saati yritä ottaa kuvaa. Ensimmäiset askeleensa ilman tukea se otti jo reilu kuukausi sitten, mutta ne nyt oli vain sellaisia hyökkäyksiä paikasta a paikkaan b. Tällä viikolla se kuitenkin alkoi yhtäkkiä askeltamaan ihan oikeasti! Ennätys on ollut seitsemän, aika hurja, haha, mutta jostainhan se on aloitettava!

Taaperolla on alkanut jo nyt minä itse-vaihe, kaikki sujuu mainiosti kunhan herra saa itse ainakin aloittaa touhut. Hampaiden harjaus on helppoa heti kun se saa ensin itse laittaa harjan suuhun, juominen ja syöminen on samoin menestyksekkäämpää kun se saa itse sen tehdä. Lucas ei siis ole koskaan juonut nokkamukista vaan ihan tavismukista, sen takia juotin sitä aina mieluummin kuin annoin sen kastella kaikki vaatteensa... Onneks sillä on nykyään vakaat kädet!


Kiteytettynä - meillä asuu hulvattoman dramaattinen mutta hillittömän hauska pikkudorka! Dorka, jonka kanssa jokaisesta päivästä löytyy paitsi monta turhaa kyyneltä, sitä tärkeämpänä valtava määrä hymyä ja naurua, niin taaperolta kuin isiltä ja mamilta ♥.

2 kommenttia:

  1. Isomummo meinasi jo hermostua,kun ei postausta alkanut tulla,vaikka monta kertaa itsenäisyysjuhlia katsoessakin kävin läppärillä.Mutta odottaminen kannatti! Ihania kuvia! Kiitos kun pääsen osalliseksi tästä! Kannatti muuten katsoa itsenäisyysjuhlakonsertti,ei voinut välttyä tipoilta silmistä.Hyvä Suomi!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nohnoh mummo, eipäs riehaannuta :D ! Ai kappas tämähän onkin tullut teidän aikaa 23.54, no mut en ollu myöhässä! Mä en katsonut edes Linnan juhlia, kun ei ne mitkään Linnan juhlat enää ole niin aattelin että ei olis samanlaista fiilistä! Hyvä Suomi silti!

      Poista