sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kuinka selviää autoton perhe

Siinä missä muut lapsiperheet ostaa kakkosautoja ja vaihtaa niitä isompiin, myytiin me meidän ainoa automme pois. Miten se on mahdollista - eihän lasten kanssa voi elää ilman autoa, tai ylipäätänsä: eihän ilman autoa voi elää ! Voihan, vieläpä paremmin kuin auton kanssa. Me ei myyty autoa syystä että tarvitaan rahaa, vaan koska auto söi mielettömästi täysin turhaa rahaa.

Kuten kaikki mun tutut tietää, vihaan autolla ajoa. Ainoa paikka missä on ihan jees ajaa autolla on autobaana: ei risteyksiä, ei vastaantulijoita, ei ahdistavia "ajat liian hiljaa"-perässä roikkuvia kanssa-autoilijoita, ei edes mutkia. Keskustassa ajaminen on kamalinta mitä tiedän, no paitsi autokoulun autolla sekin vielä jotenkin meni: se oli diesel, eli ei sammunut kertaakaan liikennevaloista lähtiessäni. Landella ei tosin ole sen kivempi: kapeita teitä ja isoja traktoreita.


 Miten me sitten selvitään kaikista pakollisista touhuista ilman autoa? Autohan tosiaan ehti seisoa tallissa melko pitkään ennen kuin se meni kaupaksi, mutta ei me sillä kyllä ajettu. Ainoa, mihin sitä säännöllisesti käytettiin, oli Stefanin kerta viikkoon-työmatkat jotka se nyt menee työkaverinsa kyydissä ja takaisin tulee työpaikan ilmaistaksilla. Paristi käytiin Oman (lasten mummo) ja Uroman (isomummo) luona.


Lapsia ei ole ikinä viety päiväkoteihin autolla - miksi olisikin, Lucaksen on 900 metrin ja Florianin 650 metrin päässä. Nykyään lapset ajaa ne aina innosta soikeana pyörillänsä. Entäs mun koulu? Mulla on tällähetkellä tunteja neljässä eri paikassa, joista lähin on 400 metrin ja kauimmainen 1,7 kilometrin päässä. Stefanin tämänhetkinen koulu on 1,4 kilometrin päässä, yliopiston aloittaessaan matka pienenee 900 metriin. Aika pahoja.


Entäs kaupassa käynti? Me ollaan jo kuukausia tilattu ihan kaikki ruokakaupasta suoraan kotiin - jossa ruokalistojen avulla säästetään myös ihan älyttömästi. Jos jotain unohtuu tai loppuu, on sekä Lucaksen että Florianin päiväkotimatkojen ja mun koulumatkojen varrella kaupat. Jos viikonloppuna sattuukin tarvitsemaan jotain niin sotken fillarilla lähikauppaan alle minuutissa! Samalla kun vien lasi- ja metalliroskat, joiden lähin keräyspiste on noin 100 metrin päässä, toinen Lucaksen päiväkotimatkan varrella.


Botaanisen puutarhan pääsiäistapahtumassa munia etsimässä!

Ennen ajattelin etten uskalla täällä ajaa pyörällä kuin tiettyjä teitä joissa on erillinen pyörätie (jos ei ole siis pyörätietä niin pitää ajaa autotiellä koska pyörä on "ajoneuvo"), mutta innostuin siitä niin että ajelen nykyään joka paikkaan pyörällä, se on ihanaa! Varsinkin ratikan reittejä on kiva ajaa koska ne on niin hitaita eikä varmasti vois ajautua raiteiltaan mun päälle!

Lääkäri? Valitsin mun Hausarztin, omalääkärin, paitsi hyvien arvostelujen myös sen perusteella että pääsen tosihädän yllättäessä (jalka poikki tms.) myös bussilla kotiovelta suoraan sen ovelle. Sitä en tosin ole kuin kerran tarvinut (keuhkoputkentulehduksessa kun en pystynyt kunnolla hengittämään), muuten 800 metriä menisi vähän kipeänä helposti kävellenkin. Lastenlääkäri on vähän kauempana. Ensiapuun/lastenklinikalle on 900 metriä, sitä ei onneksi olla tarvittu kuin vasta kerran kun Florianille iski korvatulehdus perjantai-iltana enkä saanut ketään lääkäriä kiinni.


Öömm, mitähän vielä? Harrastukset? Nordkette-vuorelle kulkevan junan ala-asemalle on 900 metriä (käytetään sitä yleensä vähintään kerran viikossa, meillä on Tirolin vapaa-ajanliput joilla se on ilmainen). Innsbruckin uimahallit ovat sillä myös ilmaisia joista lähin (ja tosi kiva) löytyy 600 metrin päästä. Leikkipuistoja on pelkästään yhden kilometrin säteellä kahdeksan. Innpromenade, jolla on erikseen kävely- ja pyörätiet, lähtee talon takaa ja jatkuu kilometrikaupalla molempiin suuntiin. Nykyään kun lapset pyöräilee aina on se ihan huippu, ei tarvitse pelätä autoja.


Tarvitaankohan me muuta? Jos shoppailisi niin 1,5 kilometrin säteellä olisi neljä ostoskeskusta (siskokullalle tiedoksi :*). Me ei kyllä ikinä shoppailla... Tilataan melkein kaikki Amazonista koska ilmaiset toimituskulut, jopa esimerkiksi Lucaksen pyöräkin tuli sieltä, suoraan kotiovelle. No hei lentokentälle on 3 kilometriä! Jonne tosin pääsee tarvittaessa helposti suoralla bussilla lähipysäkiltä. Siellä on uusi, kiva näköalaterassi josta voi katsella lentokoneita (harmi vain että noin pienellä kentällä ne ei kovin tiheään laske tai nouse...).


"Ilman autoa ei voi elää" ei siis todellakaan päde meihin (kuten ei kovin moneen muuhunkaan kaupunkilaiseen, mutta kummasti se auto "on oltava"). Me säästetään nyt kuukaudessa 300 euroa ilman että ollaan luovuttu yhtään mistään - paitsi siitä että auto seisoo autotallissa. Ja niistä reissuista mummoloihin, mutta onneksi Oma käy meillä tosi usein. Tarvittaessa voitaisiin kyllä vuokrata aika monta kertaa auto tuolla 300 eurolla mutta vielä ei ole tarvinut. Esimerkiksi lentokentällä on Sixtin piste josta Sixt-kortilla homma onnistuu nopeasti ja helposti (hintaan esim. Opel Astra 65€/päivä, viikko 35€/päivä). Eiköhän me vielä joskus auto osteta, mutta tällähetkellä se olisi täysin turha.


Tallusteltiin eräänä iltapäivänä kiertämään Bergisel-mäkihyppytorni!

Kenties tämä selvitti vähän sitä, miksi me ei autoa tahdottu pitää! Edes talvi ja jopa 18 asteen pakkasaamut tai viikon putkeen räntää vihmova märkä huhtikuu ei pistänyt ikävöimään autoa. Jos unohdin jotain elintärkeää mihin autoa tarvitsisi tai jäi jotain epäselväksi niin kysykää!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Hallo huhtikuu!


Oho, sunnuntaistahan on tulossa melkein mun vakipostauspäivä! Ei ehkä sentään, mutta koska me sunnuntaisin herätään ihan samaan aikaan kuin kaikkina muinakin päivinä (eli siinä kello 6-6:30 välillä) mutta koska kahdeksan maissa ei yleensä tarvitse lähteä minnekään, on tämä ainoa lorvimisaamu. Lauantaisinkin kun me lasten kanssa lähdetään aina heti aamusta jonnekin että Stefan saa nukkua yötyönsä jäljiltä - ja koska lauantaiaamut tyhjässä kaupungissa kävellessä on rakkautta ♥ !

 

Oikeastaan tulin vain kertomaan ja laittamaan kuvia siitä kuinka meille ilmestyi pari viikkoa sitten melkein kesäkelit! Just kun kerroin että kevät tuli, alkoi lämmetä vielä enemmän. Tämän viikon oli 25 asteeseen asti lämpöä joka auringossa tuntui vähintään kolmeltakympiltä, varsinkin näin pian kylmän talven jälkeen! Kesällähän tuo olisi "ihanan viileä", mutta nyt oli kyllä hiki! En muista että olisi ikinä ihan näin lämmintä maaliskuussa ollut, yksittäisiä päiviä joo mutta tätä on nyt jo pari viikkoa tosiaan kestänyt.


Paitsi että kaikkialla on yhtäkkiä ihan vihreää, tuntuu että koko kaupunki on herännyt talviunesta! Joka paikka on täynnä ihmisiä - tykkään kyllä ihmisistä, mutta liika on liikaa! Talvella tottui siihen että leikkipuistoissa sai olla oikeastaan aina ainoastaan sillä kokoonpanolla jolla sinne meni, tällä viikolla kaupungin puistot ovat olleet ihan ääriään myöten täynnä. Kaveri just sanoi että eräänä päivänä niiden lempipuistossa oli ollut 43 äitiä! Huh, me ollaan edelleen vain usein kiivetty Alpenzoon Judenbühelille, siellä on niin ihanaa ja rauhallista.



Josta moni näistä kuvistakin on! Kuten näkyy, aamuisin on edelleen viileää mutta aikas äkkiä se siitä lämpenee. Välillä vieraana on tietysti Innsbruckin yksi perustuntomerkeistä nimeltä tuuli, joka osaa olla kyllä ihan järkyttävän kova (vaikkakaan ei kylmä, mutta jos asteet on alhaiset niin sekin tuntuu jäätävältä). Nyt lapset ei jaksa enää leikkiä nätisti keskenään, ihanaa huhtikuuta kaikille, heibba!