sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Suomi: Juhannus!

Oh my dear lord, tiesin kyllä ettei se loma varmaan kovin lomalta tuntuis mutta että noin hässäkkää! Oli aivan mahtavaa huomata, että mulla on Suomessa yhä edelleen niin uskomattoman ihania ystäviä vaikka ei oltu taas yli vuoteen nähty. Se paikasta toiseen juoksu ja vierailijoiden määrä osoitti paitsi sen, myös sen että seuraava Suomivierailu täytyy järjestää vähän lyhyemmällä aikavälillä kuin tässä nyt ehti olemaan. Ja jos mahdollista, loman pitää olla vähän pidempi!

Matka viime viikon torstaina Suomeen meni ongelmitta, lentokoneessa ensimmäiset puolitoista tuntia Lucas vain tutki kiinnostuneena kaikkea häiriköimättä kanssamatkustajia kunnes sitten simahti ja nukkui toisen tunnin. Meillä oli siis Münchenistä suora lento Helsinkiin, josta mun isi tuli meidät noutamaan ja ajeltiin huoltsikkapysäkin kautta Keski-Suomeen mun vanhaan kotikaupunkiin. Mentiin suoraan landelle mun mummolle jossa äitikin odotteli, illalla vielä kävi myös siskokulta, Luna-neiti ja yks mun vanhoista parhaista kavereista. Torstai-ilta oli nopeasti ohi ja me kaikki nukuttiin onnellisina aamuun asti heräämättä, myös Lucas!


Perjantaina heräiltiin siis rauhassa hyvin levänneinä ja me lähdettiin mummon kanssa vielä kaupoille kahdestaan, Stefan ja Lucas jäi pitämään taloa pystyssä. Takaisin landelle palatessa porukkaa alkoikin sitten tulla, vietettiin siis ihanaa sukulaisjuhannusta kaiken sen kauneuden keskellä. Keli helli, mutta ei ollut kuitenkaan liian kuuma! Syötiin hyvin, seurusteltiin, saunottiin kaikissa kolmessa saunassa, uitiin (päivällä vain paljussa, Stefanin kanssa uskaltauduttiin järveen vasta yöllä). Lucasta ei jännittänyt yhtään kaikki ne vieraat naamat (yhteensä meitä oli siis 16), se oli oma ihana itsensä! Välillä se kävi ottamassa päikkäreitä meidän huoneessa matkasängyssään, mutta muuten se kyllä pyöri tosi reippaana kokoajan meidän kanssa ja välillä ilmankin!


Lauantai lähti vähän hitaasti käyntiin, mutta lopulta mansikkakakku sai jokaisen hereille. Meidän poppoo lähti käymään keskustassa, koska mun elinikäinen paras kaveri oli käymässä Tampereelta ja meidän oli pakko treffata (molemmilla meinaskin vähän silmät kostua...). Illalla taas vaan rentoiltiin mummolla samalla kaavalla kuin edellisiltanakin, nukkumaan mentiin tosin vähän aiemmin ja sunnuntaina olikin taas kiva herätä kun Lucas nukkuikin yhdeksään asti. Se nukkuikin kaikki yöt ihan yhtä hyvin kuin kotonakin, paitsi yhden mutta sen jälkeisenä aamuna sille olikin ilmestynyt hammas!


On vähän hankala verrata tätä juhannusta niihin monen vuoden festarijuhannuksiin kun on niin erilaisia, mutta omassa sarjassaan kyllä ihan ykkönen! Täytyy varmaan yrittää ajoittaa ens kesänä taas reissua juhannukselle, on se kuitenkin aina niin erityinen kun Suomessa on. Oli myös ihana aloittaa loma olemalla siellä landella ihan rauhassa, ilman että tarvitsi miettiä mitään aikatauluja (paitsi Lucaksen) tai kantaa puhelinta mukana kun ties että ei siihen kuitenkaan kukaan soita kun kaikki kaverit oli juhlimassa ja keskittyä vaan niihin sukulaisiin ja yhdessäoloon.

Loppulomasta tarinoita ja kuvia myöhemmin, Suomessa oli ihanaa mutta voi kuinka kotona vasta onkin ihanaa ♥ ! Jos joku tätä lukeva ei tahdo olla kuvissa (näissä tai tulevissa!) niin kertokoot, yritin ainakin isoista kuvista jättää pois nassuja, lukuunottamatta mun uskomatonta linssiludesiskoani. :D Nyt nukkumaan pus!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Suomi kutsuu!

Laukut on melkein pakattu, yllättäen Stefanin osuus puuttuu! En tiedä pitäiskö mun kuitenkin pakata senkin kamat koska otetaan käsimatkatavaroiden lisäksi vain yksi yhteinen laukku mukaan ja sen pakkaustyyli on just niin miesmäinen ilman mitään järjestystä. On taas kiva pakata vain reilun viikon tavarat, kun aika usein on kuitenkin joutunut ahtamaan koko elämänsä kolmeen laukkuun. Kerran Münchenissä kysyivät mun 180 senttiä pitkästä, laudan lisäksi kenkiä ja vaatteita täyteen tungetusta lautapussistani "onko täällä golfvarusteita?" On joo, oonkin usein nähnyt kaksmetrisiä golfmailoja!


Tänään käytiin vielä aamulla kävellen kaupassa, piti siis lähteä jo yhdeksän maissa koska täällä tulee kammottava kuumuus jo ennen kymmentä. Toivonkin kovasti ettei Suomessa olis näin kuuma, ei siis välttämättä tarvitse sataa, mutta kyllä mulle pilvet kelpais! Nyt mun täytyy jatkaa kaikkien asioiden viidenteen kertaa tarkistamista ja kohta pitääkin laittaa Lucas jo nukkumaan ja mennä sitten mahdollisimman pian itsekin perässä! Huomenna on rauha mennyttä, saa nähdä ehdinkö tai jaksanko postailla Suomen päästä, mutta jos en, niin ensi viikon lauantaina me palataan kotiin. Ihanaa lomaa meille ja oikein hauskaa juhannusta kaikille :) !

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Onnellisuudesta.

Kymmenen vuotta sitten olin onnellinen siitä, että sain viettää juhannuksen meidän mökillä kolmistaan kahden mun parhaan kaverin kanssa, sinne salakuljetettuja siidereitä maistellen ja alasti naapurin mutapellossa kierien. Viisi vuotta sitten olin onnellisena juhlimassa juhannusta Himosfestareilla aivan loistavan mökkiporukan kanssa, ihania bändejä rokaten ja huonojakin huonompia juttuja ensimmäisestä päivästä neljänteen nauraen. Kolme vuotta sitten olin onnellinen siitä, että Itävallasta keväällä palattuani innostuin vihdoin juhannuksena oikeasti jostakin. Vuosi sitten olin onnellinen, mutta en läheskään niin onnellinen kuin nyt.


Himosfestarit meni aina näin onnellisissa tunnelmissa, paitsi silloin kun itkin keikoilla... Esimerkiks Tehosekoitinta hehkutin kuukausikaupalla ennen ja jälkeen.

Onnellisuus on ollut mulle hirvittävän tärkeää siitä asti kun pystyin vihdoin itse siihen vaikuttamaan. Kuten oon muutaman kerran maininnut, koulussa istuminen ei tehnyt mua kovin onnelliseksi. Lukio tarjosi mulle kuitenkin muutaman elämäni onnellisimmista päivistä - wanhojentanssit, penkkari-abiristeily-yhdistelmä, ylioppilasjuhlat. Kävin toisena lukiovuotena yhden jakson ammattikoulussa vaihdossa (opo painosti, sain sieltä saman verran kursseja kuin mitä lukiossa sain 3-4 jaksossa aikaan) ja huomasin että oli ihan eriasia käydä koulussa jossa opetettiin asioita jotka sua kiinnosti. Tiesin kuitenkin aina että tahdon sen typerän lakin, sama se vaikka vähän pitäisi kärsiäkin.


Kun mulla sitten oli vihdoin se typerä lakki, olin varmasti onnellisimmillani siihen astisessa elämässäni. Mulla oli duunipaikka josta tykkäsin tosi paljon, ihanat ystävät, mahtava kesä tuloillansa ja syksyllä tiedossa hyppy tuntemattomaan. Silloin mua aina ärsytti ihmiset jotka kitisi kuinka inhaa niiden elämä on, kuinka tylsä paikka meidän pieni kotikaupunki on. Ihmiset, joita ei sitonut kyseiseen kaupunkiin yhtään mikään muu kuin sukulaiset ja kaverit. Mä olin myös hyvin riippuvainen mun kavereista mutta tiesin etten vois olla oikeasti onnellinen siellä, joten tein sen mistä olin kaikki viime vuodet haaveillut, otin ja lähdin.

Mua ärsyttää edelleen sellaiset ihmiset jotka voisivat tehdä elämällään ihan mitä ikinä vaan keksisivät, mutta eivät tee, vaan valittavat siitä jatkuvasti. Tällä tarkoitan siis vapaita, lapsettomia ihmisiä. Jos sulla on joku love of the life rinnalla, et voi vaan "ottaa ja lähteä" vaan asiasta täytyy ensin keskustella. Saatika jos sulla on lapsia, silloin kaikkea pitää pohtia tietysti myös paljon enemmän. Mutta ei se niidenkään kanssa mahdotonta ole, kunhan sulla on edes vähän jotain suunnitelman tynkää, nimimerkillä katson telkkarista paljon ns. dokkareita, joissa seurataan saksalaisten uutta elämää jossain muualla (esimerkiks Ruotsin Lappi oli hauska).

Kenenkään ei silti tarvitse pysyä tilanteessa jossa on onneton, esimerkiks vakityöpaikka on hieno juttu mutta jos sä et viihdy siellä niin ei se kyllä kovin hienolta tunnu. Jos sulla ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa sun poikaystävästä, niin miksi sä olet sen kanssa? Suurempien asioiden muuttaminen voi olla hankalaa, mutta sen jälkeen huomaa varmasti kuinka hyvää se teki. Mun tekis välillä mieli poistaa pari tuttua Facebookin kaverilistalta, mutta toisaalta on niin jännittävää huomata jos sieltä kerrankin tuleekin jotain positiivista.


Tietysti jotta jotain saa, on jostain luovuttava. Mä luovuin mun läheisten fyysisestä läsnäolosta lähtiessäni paitsi toteuttamaan haaveitani, myös tavoittelemaan onnellisempaa elämää, enkä ole hetkeäkään katunut. Ennen olin onnellinen villinä ja vapaana, enkä osannut kuvitella viettäväni elämääni "kahlittuna" johonkin. Sittemmin taas juuri se vastakohta, saman ihmisen kanssa nukkumaan meneminen ja uuteen päivään herääminen, on se mikä tekee mut kaikkein onnellisimmaksi.

Lucas nosti sen onnellisuuden vieläkin korkeammalle. On mahtavaa seurata jokaikinen päivä, kuinka toinen oppii uutta tai innostuu jostain ihan tavallisesta asiasta, kun se vilpittömän onnellisena vastaa sun hymyyn. Musta on ihanaa, että voin itsekin olla samanlailla vilpittömästi onnellinen. Tottakai on joitain huolia ja joitain asioita, jotka voisivat olla paremmin, mutta niinhän on aina. Pääasiassa elämä on kuitenkin ainoastaan ihanaa, kuten sen pitäisi ollakin, sen verran vähän aikaa me täällä eletään. :)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Syöttötuolipuoli.

Lucas syö mielellään itse, mutta koska meillä ei ole syöttötuolia, on meidän sormiruokailu keskittynyt lähinnä naposteltaviin - babykekseihin, -riisikakkuihin, hedelmiin ja vihanneksiin. Ollaan kuitenkin syöty sormin lautaselta myös esimerkiksi raasteita ja pastaa. Lucas ei edelleenkään osaa istua täydellisesti ilman että ottaa tukea lattiasta, mutta aika hyvin kuitenkin, oppiminen kävikin tosi nopeasti! Syöttötuolin hankinta on nyt siis vihdoin ajankohtaista!


Nurtsilla ja lelulaatikossa, no problem!

Samalla tulee ongelma - millainen syöttötuoli? Mä himoitsin sellaista kaunista, siroa tavisyksilöä mitä Suomessa näkee usein, mutta täällä en ole mistään sellaista löytänyt. Joten help, millainen olisi kiva? Kätevä? Pitkäikäinen vai joku joka pitää pian vaihtaa uuteen? Sellainen, jossa vauvalla on "oma pöytä", vai niin että se syö oikealta pöydältä?


Kuva www.syottotuoli.com, about tällaista avattavaa kaveria mä olisin toivonut (eri värisenä tosin)!

Mutta tosiaan, suunnitelmaa pitää siis muuttaa. Minkä mallista suosittelisitte ensimmäiseksi tuoliksi, kannattaako heti ostaa joku kallis Trip Trap joka lupaa tuhat käyttövuotta? Olisiko sellainen pöytään kiinnitettävää pelkkä "istuin" vai ihan oikea syöttötuoli parempi? Musta tuntuu että semmoisen pelkän istuimen alta olis helppo siivota sotkut, Lucas on meinaan aika kova poika pudottamaan ruokaa joka paikkaan (kuten varmasti jokainen vauva on). Toisaalta taas ei sitä kunnon tuoliakaan ole kovin hankala siirtää.


Tällainen "istuin" olisi siis Stefanin mielestä kiva. Mun mielestä tää oli ensin kauheen ruma, mutta nyt kun oon miettinyt niin tää sopis kyllä meidän minikämppään aika hyvin, syöttötuolitkin kun osaa olla aika massiivisia...


Tuollaisista muovisista hirviöistä en tykkää yhtään! Enkä myöskään liiemmin tuollaisista kaksiosaisista kummajaisista, ne näyttää musta jotenkin keskeneräisiltä.


Nämä kolme miellyttää edes jotenkin mun silmää. Tuo keskimmäinen näyttää ehkä eniten Suomiklassikolta, mutta samalla myös jotenkin huteralta? En tiedä, kertokaa vinkkejä varsinkin tuosta pelkästä istuimesta, mä alan oikeasti nyt kallistua sen puoleen! Kaikki kuvat www.kika.com.

Nyt alan odottelemaan jospa Lucas kohta heräisi niin voitaisiin alkaa yhdessä siivoamaan! Stefan pääsee puoli seiskalta ja sillä alkaa LOMA! Huippua! Mutta nyt huspois pyykkejä levittämään, aamulla kun tällainen pieni termiitti oli taas pyykinpesussa, ciaoo :*

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Babyschwimmen!


Näitä kuvia on varsinkin mun äitini odotellut! Meillä kävi viime viikolla vauvauinnissa valokuvaaja ja eilen saatiinkin jo kuvat levyillä itsellemme. Me ei olla ikinä jaksettu kuvata altaassa oloa, joten tää oli tosi kiva! Tiesin sen kyllä tulevan mutta en yhtään muistanut päivämäärää, jos olis muistanut niin olis ehkä voinut laittaa vähän meikkiäkin, mä kun vaan luulin että me jatketaan sukellusharjoituksia mut mitäpä tuosta! :D


Lucas näyttää ihan siltä kuin se itkeä huutais täyttä kurkkua ton kastelukannun alla mut ei, se tykkää siitä, en tiedä miksi se näyttää tolta. :D



Vasemmanpuolimmaisesta kuvasta mun piti rajata mut kokonaan pois koska näytin niin dorkalta ja yläkuvassa Lucas vissiin komentaa kuvaajaa.


Stefan oli eilen vielä vähän kipeä eikä tullut mukaan uimaan ja Lucas tais sitä vähän ikävöidä! Vetäjällä ei ole omaa vauvaa mukana, vaan se käyttää nukkea tai lainaa aina meistä joltakin oikean vauvan (kuulostipas hauskalta). Ennen Lucas ei ole ottanut millänsäkään vaikka se muuten vierastaakin, mutta eilen vetäjä ei meinannut saada tulla lähellekään! Onneks isi ei ole usein pipi. Kuinka yleistä Suomessa on että miehet on mukana vauvauinnissa?

Eilen aamulla uimahallilla Lucas myös otti aika montakin askelta nelinkontin mutta kotiin tullessa se taas unohtui. Pojat jäi kotiin kun mä lähdin treffaamaan Maijaa ja illalla Lucas sitten konttas! Täysiä! Tänään se on jatkanut reenejänsä, nopeiten pääsee tietysti nurmikolla ja matolla, vaikka on se kyllä paljaalla lattiallakin hirmuisen nopea. Sen passi myös tuli tänään, haha, aika koominen läpyskä! Tähän hätään ei muita terkkuja, loma stressaa, mitä kaikkea tarvii mukaan, mitä ei kannata kantaa mukanaan ja blabla! Saako Suomesta mistään Hippin veteen sekoitettavaa jauhekorviketta? Jos ei, niin edes Hippin valmiskorviketta?


Nyt kaikki stressipallot nukkumaan! Kun Lucasta väsyttää illalla, se on aina tuollaisessa asennossa. Ihan rento! Pus ciao!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Lucas 8 kuukautta!

  • Peukalon ja etusormen pinsettiote saattaa jo onnistua, ja lapsesta onkin tavattoman hauskaa poimia sormiinsa pieniä esineitä. V
  • Lapsi osaa siirtää esineen kädestä toiseen, paukuttaa leluja toisiaan vasten ja esimerkiksi laittaa lusikan kuppiin. V
  • Useimmat lapset osaavat nyt kääntyä selinmakuulta päinmakuulle. V
  • Kahdeksannen kuukauden loppuun mennessä jotkut lapset oppivat istumaan ilman tukea. X
  • Lapsi kommunikoi innokkaasti ympärillään olevien ihmisten kanssa. V
  • Hän sekä toivoo että vaatii huomiota osakseen ja rakastaa yleisöä. Aplodit erilaisten ”esitysten” jälkeen ilahduttavat suunnattomasti. V
  • Lapsi matkii ja opettelee sanoja ja osaa vilkuttaa hyvästiksi. X
  • Hän saattaa myös naurattaa vanhempiaan matkimalla heitä. V
  • Yhä enemmän liikkuva lapsi nauttii uudesta vapaudestaan. Vapaus ei kuitenkaan ole täydellistä, sillä vanhempien luomat rajat ovat lapsen oman turvallisuuden tähden vielä kovin tiukat. Tätä lapsen saattaa olla usein vaikea ymmärtää. Kaikesta huolimatta hän alkaa reagoida kieltoon. V
Lucas ei malta edelleenkään pysyä hetkeäkään paikallaan, paitsi silloin jos joku tutkii leluja sen kanssa. Muuten se mennä viipottaa menemään hirmuisella nopeudella, liikkumismuoto on edelleen ryömiminen. Se harjoittelee konttausta kuitenkin jatkuvasti, mutta ainoastaan hytkymällä nelinkontin. Se nousee myös entistä enemmän polvilleen pitäen käsillään tukea jostain ja yrittää nykyään myös aina vain ylemmäs, enää ei riitä olkkarin pöydän alataso, vaan myös ylätaso olisi kiva. Siitä se onkin nyt kerran kaatunut takaraivolleen lattiaan. Lucas osaa myös seistä lyhyen ajan pitäen itse jostain kiinni, ilman että jonkun tarvitsee antaa tukea. Istuminen ilman tukea onnistuu maksimissaan kymmenen sekunnin ajan.


Rytmi on sama kuin kuukausi sittenkin. Aamulla herätään 5-7 välillä maidolle, jatketaan unia 7-8 asti, aamupuuroa syödään 8-9 välillä, lounasta ja maitoa 11-12, päivällistä ja maitoa 15-16 ja illalla 20-21 hedelmäsosetta ja maitoa. Välissä syödään hedelmiä, babykeksejä tai babyriisikakkuja (Lucas osaa jo hienosti syödä itse, melkein kaikki päätyy mahaan). Nukkumaan se menee edelleen viimeistään kello 21, yleensä jo aikaisemmin. Päikkäreitä vetää välissä 1-3 tuntia, joskus kerralla, joskus osissa, riippuu ollaanko vaan kotona vai jossain menossa, koska autoon se nukahtaa melkein aina mutta herää kun otetaan sitä taas ulos. Kotona taas jos sen laittaa sänkyyn nukkumaan niin se saattaa nukkua kolmekin tuntia putkeen.

Mittoja ei ole muutakuin itsemitattu pituus, 68 cm, joka on kaksi senttiä enemmän kuin kuukausi sitten. Meillä oli tuo MKP-tutkimus seitsenkuisena ja seuraava on vasta viikkoa ennen yksivuotispäivää! Täällä on ollut joo aina paljon pidemmät "neuvola"-välit kuin Suomessa, mutta tämä viisi kuukautta on musta jo tosi pitkä, täytyy taas keksiä jostain joku vaaka, pituuden saa itse onneksi mitattua. Lucaksella on myös jo neljä hammasta ja viides on nyt just lähipäivinä ilmestynyt alhaalle, tänään se oli jo melkein läpi!


Lemppariasioita vanhojen suosikkien lisäksi on kaiken terrorisointi ja oikeasti ihan kaiken syöminen. Jos se saa hetkenkin olla yksin niin se järsii pahvista puulaatikkoa niin että siitä irtoaa paloja, imuria ei varmaan tarvitsis ollenkaan kun Lucas nappaa suuhun jokaisen silmillä just ja just nähtävän roskan, mitä tahansa se näkee - suuhun. Kannan sen yleensä aina keittiöön lattialle vahdittavaks kun oon siellä ja annan sille jotain uskomattoman hienoja ennennäkemättömiä leluja - kauhan, lastan, tmv. ja se on hetken tyytyväinen ilman että se kokee palavaa halua syödä jotain tai terrorisoida kaikkea (kaataa sitä lamppua, mennä pöydän alle, yrittää kaataa takan edessä olevaa estettä...).

Kaikenkaikkiaan Lucas on kyllä aivan käsittämättömän ihana, utelias pieni poika joka edelleen kiukuttelee ainoastaan hyvästä syystä. Se ei enää edes suutu niinkuin ennen kun en anna sen tehdä jotain, vaan yrittää ensin kokeilla uudestaan mutta kun ei onnistu niin se keksii tyynesti jotain muuta. Tyyneksi sitä tosin ei voi muuten sanoa, mutta onneksi me ollaan totuttu sen vauhtiin. :)

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Superclothes.

Lucaksella on muutamia vaatteita, jotka tuntuu kummallisesti venyvän ja venyvän kuitenkaan haalistumatta monista pesuista huolimatta. Ne ei vain käy pieneksi millään! Yksi on Tutan ihana body, kokoa 56, jonka Lucaksen isomummo sille Suomesta lähetti. Sitä ollaan käytetty kuukauden iästä lähtien. Samaan settiin kuului myös kahdet sukat ja housut, sukat menee tietysti edelleen mutta housuista jouduttiin luopumaan jo aika kauan sitten, ne kun kävi lyhyeksi ja alkoi kiristämään vyötäröltä. Mutta toi body! Seitsemän kuukautta jo eikä vieläkään kiristä tai näytä siltä että se pitäis heittää roskiin kun ois niin valju!



Seuraavat on jotkut H&M:n ihanat kirahvihousut, vai mikskä tollaisia sukkaosan omaavia housuja sanotaan? Ne on jonkun vanhat, veikkaisin kirpparilta, mutta kestänyt äärettömän hyvin toisenkin (vai kolmannen, neljännen, never know kuinka moni niitä on käyttänyt) käyttäjän. Nekin on kokoa 56, mutta elämä Lucaksen päällä alkoi vähän myöhemmin. Aluksi ne oli vyötäröltä käännetty, mutta sittemmin kun jalat piteni niin käänsin vaan sen osan ja hyvin meni taas! Se sukkaosakin on edelleen sopiva, eli Lucas ei ole mikään kovin bigfoot.


Lisäksi oon huomannut että ainakin Name it:in bodyt on älyttömän venyvää sorttia, ne mahtuu myös paljon pidempään kuin pari kuukautta, jonka esimerkiks useimmat H&M:n vaatteet kestää. Ne on mun mielestä myös kestänyt pesua hyvin, koska meillä tosiaan pienempänä puklattiin oikeasti tosi paljon sen kurkunpään takia joten vaatteita sai olla pesemässä joka käyttökerran jälkeen. Jotkut merkit taas haalistui hirveen nopeasti ihan parin pesun jälkeen, tosin osa olikin jo jonkun vanhoja vaatteita.

Merkit, haha, meillä ei siis todellakaan ole mitään merkkivaatteita jos joku niin erehtyy luulemaan! Enitenhän meillä taitaa olla tota BabyClubia joka on hintalaatusuhteeltaan mainio. Mä en ikinä ostais mitään ökykallista tollaselle alle vuoden ikäiselle tontulle, koska se kasvaa niistä niin nopeasti ohi (paitsi esimerkiks jotkut ulkohaalarit saa olla vähän hintavampia). Ja siis kasvaa kaikesta muusta ohi, paitsi näistä yllämainituista, jotka mua kummastuttaa! Positiivisella tavalla tietysti, onneks nykyään tosin muutkin vaatteet kestää vähän pidempään, pienempänä kun joku vaate saattoi oikeasti olla kahdessa viikossa jo pieni.

Onko kellään muulla kokemusta tällaisesta, onko jonkun tietyn vaatemerkin vaatteet oikeasti tällaista venyvää ikuisuuskokoa (esimerkiks Tutta?), vai onko meille vain sattunut jotain ihmekappaleita? Onneks tietty tollaisia söpöjä ihmekappaleita, varsinkin toi body on ihan mun lemppari, terkkuja Mummolle :)  !

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Hochdeutsch vs. tirolinsaksa

En tiedä mitä aattelin 10-vuotiaana, kun koulussa piti valita tahtooko alkaa lukea saksaa seuraavana syksynä. Siinä iässä tuskin ainakaan mielessä kävi että muuttaisin joskus saksankieliseen maahan, sen sijaan tykkäsin äidinkielestä ja englannista ja varmaan vain tahdoin jotain uutta tylsään koulunkäyntiin. Yläasteellakin se oli vielä ihan okei, mutta lukiossa into katosi täysin. Meitä pitkän saksan lukijoita oli alle kymmenen hengen ryhmä joten kursseja ei tarjottu kuin tasan se yksi per lukuvuosi, joten ne oli pakko käydä silloin kun ne oli tarjolla (muuten huolin lukujärjestykseeni lähinnä keskipäivän tunteja). En vieläkään tiedä millä tuurilla pääsin niitä kursseja läpi, samoin ylioppilaskokeen lubenter (eli 4-10 asteikolla about 6) on aika mysteeri, koska kirjoituksissa lähes koko pakollisen kolmituntisen pidättelin oksennusta tai yritin nukkua koska ne sattui maanantaiaamulle jota edeltävä koko viikonloppu oltiin juhlittu kaverin synttäreitä.


Opin käsittämättömän paljon saksaa heti ekana Itävallan vuonna, mutta ne kahdeksan kouluvuotta opetti kuitenkin ne tärkeimmät kieliopit, siis mistään adjektiivin heikosta taivutuksesta tai refleksiiviverbeistä tai muusta höpönlöpöstä en kyllä muista mitään mutta tarkoitankin nyt ihan peruskielioppia. Mulla oli ekana vuonna unkarilainen työkaveri joka ei osannut ollenkaan saksaa, mutta kauden lopussa me ei tarvittu keskustellessa enää ollenkaan viittomia koska se oli oppinut niin hyvin kaikkea. Silti sen lauseet oli edelleen kummallisesti rakennettuja, verbit vähän oudosti taivutettuja ja prepositiot välillä vääriä, mutta ymmärsin kyllä yleensä mitä se haki takaa. Jos sillekin olis koulussa vuosikausia painotettu kaikenmaailman spotpia ja konsulikieprejä sun muita niin se olis itsekin huomannut että lause kuulostaa oudolta, mutta ei se omaan korvaan särähdä jos ei ole koskaan oppinut.

Peruskielioppi oli mulla siis aina ihan tyydyttävästi hallussa, mutta tosiaan ne vaikeammat asiat on edelleen vähän hakusessa. Jos puhun nopeasti, en aina taivuta artikkeleja oikein. En edes muista kunnolla mitkä prepositioryhmät kuuluu minkäkin kanssa, mutta tiedän alitajuntaisesti joidenkin taivutukset eikä niissä tule koskaan virheitä. Jopa Stefan sanoo välillä jotain mikä kuulostaa mun mielestä hupsulta, jolloin kysyn että eikö siihen kuulukaan akkusatiivimuoto - silloin se huomaa sanoneensa väärin mutta kysyy multa että mikä on akkusatiivi. Niin, en mäkään muista kaikenmaailman illatiiveja ja allatiiveja, mutta suomen kielessä niitä onkin 16, saksalla vain neljä. Toisaalta, niiden saksan artikkelien oppimiseen voi suomalaisella mennä hetki, niitä kun ei sitten taas suomen kielessä ole ollenkaan.


Stefan korjaa mua yleensä aina jos sanon jotain väärin, joka on musta äärettömän hyvä (välillä se ei tosin jaksa, esimerkiks jos oon nähnyt suomenkielisiä unia niin aamuisin menee hetki ennenkuin kykenen puhumaan normaalia saksaa). Oon tajunnut sen ansiosta jonkun älynväläyksen perusasioista, just esimerkiks taivutuksista, joita en koulussa koskaan jaksanut ymmärtää. Saksassa on myös kauhea lista verbejä, joihin kuuluu prepositio (mikä lie niiden oikea nimi on). Niitäkään en ikinä jaksanut opetella, mutta nykyään niitä osaa ulkoa aika suuren määrän. Esimerkiks suomeksihan mä voin sulkea tai käynnistää mitä tahansa, mutta saksan kielessä täytyy tietää mitä avaat tai suljet jotta voit valita preposition. Ovi laitetaan kiinni ZU machen, telkkari laitetaan kiinni AUS machen.

Saksan puhuminen on nykyään ihan vaivatonta, eikä mun tarvitse miettiä ensin päässäni mitä sanon, jos siis juttelen jonkun kanssa. Tietysti jos olen menossa hoitamaan jotain virallisia asioita, täytyy ensin kysyä Stefanilta tai vilkaista sanakirjaa koska jos koulussa on opetettu jotain semmoisia sanoja on ne kadonnut päästä samantien kun on astunut luokasta ulos. Tuttujen kanssa käytän usein "en tiedä mikä se on saksaks mutta blablabla"-termiä, eli kiertoilmaisua tai selitystä - jos joku sana on hukassa niin selitän sen muilla sanoilla niin että keskustelukumppani tajuaa mitä haen takaa. Unohdan välillä ihan tavallisiakin sanoja, mutta niin mulle voi käydä suomenkin kanssa.


Tirolin murre ei ole hankalimmasta päästä, mutta tietysti vähän sekavampaa hochdeutschiin, eli siihen kirjakieleen mitä opetetaan koulussakin, verrattuna. Sitäkin oli onneksi pakko oppia jo ekana Itävallan vuonna, koska meidän silloinen pääkokki oli paikallinen ja puhui pelkästään murretta. Nykyään senkin ymmärtää jo lähes ongelmitta, toki välillä joudun pyytämään esimerkiks Stefanin mamalta voisko se toistaa, koska se ei varmaan edes osaa enää hochdeutschia. Naapurin mummon puheesta en ymmärtänyt ensin sanaakaan (tosin Stefankaan ei usein ymmärrä sitä) eikä se meinannut käsittää kun sanoin että en ymmärrä, kunnes sen mies tuli ja huus sille "PUHU SAKSAA!". Jotkut sanat kun saattavat olla aivan erilaisia kuin mitä on koulussa oppinut, esimerkiks schön (kaunis) äännetään tirolinmurteella schian. A-kirjain vääntyy yleensä o:ksi, esimerkiks schlafen (nukkua) on schlofen. Lisää yleisempiä erilaisia sanoja suomi - hochdeutsch - tirol:

minä = ich = i
myös = auch = a
meillä on (/onko meillä) = wir haben = hamma/homma
me menemme (/menemmekö me) = gehen wir = gemma
(ja ylipäätään melkein kaikki me-muotoiset verbit voi lopettaa ma-päätteeseen)
mutta = aber = oba
nyt = jetzt = iaz

Jotkut kirjoittaa myös esimerkiks Facebookiin murteella ja silloin mun on yleensä pakko lukea ne tekstit ääneen että ymmärrän mitä henkilö hakee takaa, koska kirjoitusasu eroaa oikeasta niin paljon. Silloin se onkin ihan kuin suomea - kirjoitetaan juuri niinkuin lausutaan. Murteet myös tietysti vaihtelee eri osissa maata (ihan niinkuin Suomessakin, miähä oon viettän kesii Kotkas, entässiä). Toisenakin Itävallan vuonna mulla oli se sama unkarilainen työkaveri joka siinä vaiheessa osasi jo aika paljon ja me heitettiinkin välillä läpällä kaikkea dorkaa murteella. Kerran hissimieskaveri kuuli ja melkein suuttui kun se luuli että me pilkataan sen rakasta kieltä (tirolilaiset on hyvin ylpeitä tirolilaisuudestaan).


Tämäpäs tulikin mainioon kohtaan, just näin koulujenpäättymisviikonloppuna! Opiskelu kannattaa aina, mutta jos on yhtä laiska kuin minä eikä jaksa opiskella kieliä kunnolla (tai yhtään mitään...) mutta tahtoisi silti ulkomaille niin ei huolta! Mun lukion saksanryhmän pari lukee myös tätä ja voi vahvistaa että olin ihan überhuono (silloin kuin jaksoin mennä tunneille) mutta tosiaan, kun kieltä käyttää joka päivä niin sitä oppii tietysti tuhat kertaa paremmin kuin koulussa, jossa sitä on 2-5 tuntia viikossa.

En kuitenkaan suosittele lähtemään minnekään jos kohdemaan kieli ei ole lainkaan hallussa tai jos tietää ettei maassa englannin osaaminen ole kovin yleistä, koska se omalla kielellä säkätys on raivostuttavaa ja yksi ärsyttävimpiä piirteitä asiakkaissa. Esimerkiks suurin osa italialaisista saapuu Tiroliin lomalle ja olettaa että kaikki puhuu italiaa, ja kun ei puhu, ne alkaa puhua kovemmalla äänenvoimakkuudella eivätkä ymmärrä kun yrittää sekä saksaksi että englanniksi sanoa että en ole kuuro, en vain ymmärrä italiaa.

Jos joku ei ymmärtänyt jotain (tai mitään) tai tahtoo kysyä jotain niin tietysti saa kysyä, toivottavasti tässä oli Annikalle kunnolla vastausta. :D Ja tästä vielä lopuksi DJ Ötzin Tirol-laulu, kuinkahan moni saksaa lukenut ymmärtää sanat? Es sagt griaß gott i kimm ausn Stubaital :D !


Täytyy toivoa että tämä allaoleva tonttu oppii myös hochdeutschia !