sunnuntai 29. syyskuuta 2013

"Syökö Lucas jo oikeaa ruokaa?"

Tällaista kysyi armas siskokultani! Yksivuotiaanhan tulisi syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa. Meillä tämä ei kyllä yleensä onnistu, en oikein edes tiedä miksi! Lucas syö lounaan jo yhdeltätoista, jolloin me ei vielä syödä, varsinkin jos Stefan on töissä. Kun sillä on hyppyvuoro, joita se enimmäkseen tekee, syödään me aina kolmelta (koska Lemmen viemää...). Silloin Lucas usein syö sovelletusti samaa ruokaa, olettaen että se ei ole esimerkiks tortilloja. Purkkiruokaa se ei ole syönyt enää pitkään aikaan, paitsi jos satutaan olemaan jossain muualla kuin kotona.

Lucaksen lemppariruoka on ehdottomasti pasta tomaattikastikkeella. Se on myös maailman yksinkertaisin valmistaa, ensin hakkaan raakoja makaroneja vähän pienemmäksi ja keitän ne sipulin ja vaihtelevan lisukkeen kanssa - paprikaa, kesäkurpitsaa, jauhelihaa. Lucas rakastaa sipulia, joten sitä voi olla ruuassa aika paljonkin makua tuomassa. Kun kaikki on keitetty, heitän sekaan valmista tomaattisosetta (vai mitähän toi olis suomeks?) ja yrttejä. Valmis! Ja kuten huomaa, Lucas tykkää...


En ole itse ollut koskaan mikään keittojen paras ystävä (onhan ne aika tylsiä), mutta kasvissosekeitto on ollut kouluajoilta asti yksi suosikeista. Opetin Stefanille miten tehdään cremesuppe, siis keitto kerman kanssa, ja siitä asti se on tehnyt sitä tosi usein (uskomatonta että mä olen opettanut ykköskokille jotakin). Keitellään kasvikset (viimeksi Stefan teki kurpitsakeittoa, melkoinen Muumimamma), soseutetaan ja laitetaan sekaan kerma ja taas niitä yrttejä, suolan käyttö kun on beibiltä pannassa. Tehdään kerralla aina isompi satsi, niin että keittoa on aina pakastimessa muutama annos. Sen kanssa Lucas syö yleensä ihan tavallista vaaleaa leipää.


(Vinkkivitonen: kun menet hakemaan sitä leipää keittiöstä, tarkasta että soppakulho on tarpeeksi kaukana lapsesta, muuten voi käydä niin että se kiepauttaa sen ympäri. Kyllä, me söimme sitten pöydältä.)

Peruna ei kuulu Lucaksen ykköslemppareihin, mutta syö se yleensä senkin kiltisti, jos sitä vain on maustettu tarpeeksi. Keittelen perunaa, sitä ihanaa sipulia ja mitä milloinkin kaapista löytyy, esimerkiks kesäkurpitsaa, porkkanaa tai paprikaa, lisään joukkoon vähän maitoa tai kermaa ja yrttejä ja soseutan vähän. Lucas on jo pidempään syönyt melko karkeaa ruokaa jossa on isompiakin paloja, no kyllähän noilla hampailla hyvin pureskeleekin!


Alavasemmalla näkyvä perunamuusi on tosi sileetä siks koska meilläkin oli muusipäivä eikä siellä kuulu olla paakkuja!

Jauhelihasta Lucas tykkää ja teenkin yleensä jauhelihapuikkoja (idioottihelpolla reseptillä) pakkaseen, koska niitä on helppo sulattaa ja pilkkoa minkä tahansa ruuan sekaan tai antaa syötäväksi sellaisenaan. Seuraavaks ajattelin kokeilla miten soijarouhepullat tekee kauppansa koska ne on tosi hyviä, mutta soija kuuluu siihen kastiin jota ei suositella annettavaksi ennen yhden vuoden ikää joten oon jättänyt sen tähän asti testaamatta.

Riisiä Lucas ei syö kovin usein, en taaskaan edes oikein tiedä miks, kun ei senkään kiehuminen niin kauaa kestä. Oon myös superhuono tekemään mitään babykastikkeita, joten riisikin menee yleensä sillä tomaattikastikkeella... Oho, mutta kun Lucas niin tykkää siitä! Kananmunakastikkeesta Lucas ei esimerkiks syty yhtään! Se taas on yks mun herkuista, vaikka sitä aika harvoin teenkin.


Lucas juo korvikkeen sijaan tosiaan kahdesti päivässä ihan tavallista (luomu)kevytmaitoa, kuten mamakin! Muissa kuvissa riisiä ja tomaattikastiketta sekä riisiä ja kananmunakastiketta, joka ei vieläkään oikein tehnyt kauppaansa joten herra Urpo lounasti sitten pelkkää ruisleipää...

Nykyään Lucakselle kokkaaminen on kyllä oikein mukavaa, koska ei tarvitse enää varoa oikeastaan mitään sellaisia perusruoka-aineita (eikä kyllä ei-peruksiakaan, mitä lie ikinä ovatkaan). Kananmunaa ja maitotuotteita on testattu jo pitkään eikä ongelmia ole ilmennyt, ainut on se suola ja tietysti kaikki "kielletyt" ruuat, joita en tosin muutenkaan käyttäisi sen ruokiin, esimerkiks pavut ja pinaatti.

Kalaa en ole hetkeen antanut, koska tämä taapero ei siitä oikein pidä! Kokeilen myöhemmin paremmalla onnella kunhan sen makuhermot tuosta kehittyy. Muuten Lucas on aikalailla kaikkiruokainen, kunhan sillä on oikeasti nälkä. Ellei ole, ei se suostu ottamaan suuhunsa lusikallistakaan ja jos suostuukin, se sylkee kaiken heti ulos. Siksipä se syökin vain neljästi päivässä (lounas, päivällinen ja aamu- sekä iltapuurot) ja lisäksi jossain välissä välipalaa, riippuen miten muut syömiset ovat menneet.


Välipalaksi kelpaa esimerkiks riisikakut (joita mä itsekin syön pakettikaupalla), kaikenmaailman hedelmät ja korput. Aamuisin se voi syödä mitä tahansa puuroa ja tällä hetkellä menossa on tuo Babyloven kolmen jyvän puuro. Iltaisin taas esimerkiks se ei kelpaa, muuten yöllä kiukuttaa ja nyt ollaankin iltaisin syöty tota Milupan (näyttää ihan Suomi-Muksun logolta) huippuherkullista stracciatellapuuroa. Syötän Lucakselle laiskana aina vaan tollaisia babypuuroja koska ne on niin nopea valmistaa! On meillä kaapissa myös "aikuisten" kaurahiutaleita, niistä keittelen puuroa jos muuta ei ole.


Meillä on nyt enää yksi pakkaus korviketta ja kaksi pakkausta tota Kindermilchiä ("lastenmaito", alkaen vuoden iästä) kotona jemmassa, ja kun ne loppuvat saa Lucas alkaa juomaan kokonaan pelkästään ihan tavismaitoa. Noista tosin riittää vielä aika pitkäksi aikaa, jauheita kun ovat.

Kuten oon kertonut, Stefan on meillä se intohimoinen pääkokki joka rakastaa ruuanlaittoa. Lucaksen ruoka on kuitenkin mun jobi - nyt kun aloin miettimään niin Stefan varmaan uskoo että olisin kokoajan ärsyttävästi pätemässä jos se kokkais jotain Lucakselle (en voi nyt tarkastaa oonko oikeassa koska se on duunissa). Välillä ruokaa tehdessään se kehittää jotain mistä erottaa Lucakselle oman annoksen ennen maustamista tai jonkun "kielletyn" aineen lisäämistä (esimerkiks halloumijuusto, joka on aivan liian mausteista lapselle).

Jos jollakin on vinkata jotain hyviä beibinkastikereseptejä niin bitte, tai ylipäätänsä tollaisen vuosikkaan reseptejä! En ole mikään kovin luova kokki muutenkaan ja varsinkin kun parhaat ystäväni maistuvat mausteet on kielletty niin aika hiljaista, milloin ne taaperon elimet alkaa sietää sitä suolaa? Kiitos srilankalaiset kun opetitte äidilleni miten ruokaa maustetaan kunnolla ja kiitos äiti kun totutit mut sitten just sellaiseen niin että kaikki muu maistuu ihan puulta. :D Enivei, milloin teillä on onnistuttu siinä että koko perhe syö aina samaa ruokaa?

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pikaterkut!

Oho, minne katosi taas yksi viikko? Oho, en tosiaan tiedä! Stefanin mummo ja pappa Achenseeltä olivat yks päivä käymässä ja menin ihan shokkiin kun pappa sanoi että Lucaksellahan on ensi viikolla synttärit. ENSI VIIKOLLA JO? Tiedän kyllä varsin hyvin minä päivänä lapseni on syntynyt ja tiesin kyllä että se on tässä kohta, mutta että se on jo viikon päästä!


Ensimmäinen vauvavuosi alkaa olla ohi. En tiedä ymmärtävätkö lapsettomat noiden sanojen merkitystä samanlailla, ainakaan itse en ennen ajatellut sitä mitenkään erikoisemmin. Vauva täyttää vuoden, okei, mutta onhan niitä synttäreitä joka vuosi. Ensimmäisen vauvavuoden päättyminen on kuitenkin ihan ainutlaatuista ja mulla meinaa tulla itku jo nyt, joten jatkan joku toinen kerta!

Yritän kuvien avulla muistella mitähän on tapahtunut... Pöydällä olevat Stefanin mummon tuomat kukat muistuttaa ainakin siitä, että ne kävi tosiaan vieraisilla. Sitten olen näköjään kuvaillut Lucaksen hiuksia, jotka kasvaa ihan hullua vauhtia! Tosin osa tukasta on ihan kiharaa kuten isillänsä, JEE!


Tilasin Suomesta sen välikausihaalarin, koska en vain löytänyt täältä yhtäkään kivaa. Se tuli alkuviikosta, onneks mittailin koon 74 vaikka Lucas käyttääkin lähinnä kokoa 80, koska se on valtava!


Samaan syssyyn tilasin myös töppöset ja rukkaset. Toi haalari oli -50% alennuksessa koska se on vissiin viime kauden mallia, aika kamalaa vai mitä. Sen kanssa käytiin yksi aamu Badeseellä (joo, aamu, koska päivisin on ollut niin lämmin ettei mistään haalarista puhettakaan):


Eipäs, tänään satoi koko päivän! Oli kuitenkin silti pakko päästä myös ulos, Lucas oli innoissaan ja oliskin tahtonut vaan istua nurtsilla siinä sateessa.


Mulla olis iso kasa videoitakin, mutta en osaa kääntää niitä... Mutta tästä saatte yhden oikeinpäin olevan, Lucashan on jo jonkin aikaa työnnellyt taaperokärryänsä kuten taaperon kuuluukin sitä työnnellä! Jatketaan joskus toiste, Stefan tulee hetkenä minä hyvänsä duunista, adiooos!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Lugin kielikatsaus!

Kaksikielisyys on sekä vanhemmille että lapselle hurja haaste. Yleensä perhe asuu jommankumman vanhemman kotimaassa (ei tietenkään aina), jolloin toisen äidinkieli jää auttamatta enemmän varjoon. Tässä tapauksessa mun kieleni, joka sattuu olemaan just se yks maailman hankalimmista kielistä oppia. Jos lapsen tahtoo opettaa kaksikieliseksi, on kummankin vanhemman puhuttava lapselle aina pelkästään omaa äidinkieltään, vaikka pieni vauva ei sitä eroa ensin tietenkään huomaakaan. Myöhemmin lapsi alkaa erottamaan kielet toisistaan, koska kummallakin kielellä on omat, erilaiset äänenpainot sekä rytmi.

Me puhutaan Stefanin kanssa keskenämme saksaa eikä se osaakaan suomeksi kuin muutamia (lähinnä melko tarpeettomia, kuten esimerkiksi nakupelle) sanoja. Siksi onkin vähän tyhmää, että kun mä puhun Lucakselle, ei Stefan (tai kukaan muukaan) ymmärrä edes mistä on kyse. Silti olen ahkerasti jaksanut puhua pelkästään suomea, mitä nyt välillä saattaa lipsahtaa jotain saksaksi, mutta tosi harvoin. Välillä käännän meidän juttuja Stefanille, mutta silloin en edes katso Lucakseen päin.


Kaksikielisten lasten puheenkehitys on yleensä huomattavasti hitaampaa kuin yksikielisten, sillä aivojen täytyy rekisteröidä niin paljon enemmän. Jo pelkästään puheen ymmärtäminen saattaa kestää kauemmin, joten oonkin tosi iloisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon Lucas tällä hetkellä jo ymmärtääkään! Mä olen eniten sen kanssa, joten se ymmärtää tietysti paljon paremmin suomenkielisiä sanoja.

Tällä hetkellä, 11,5 kuukauden iässä, Lucas ymmärtää mitä tarkoittaa anna (äidille/isille) ja kiitos/danke.  Jos sillä on jotain kädessä ja sille sanoo että anna äitille, antaa se tavaran kiltisti ja kun sitä sen jälkeen kiittää, alkaa se hihkua ja taputtaa itselleen.

Ennen se ymmärsi myös sanan isi, jos siltä kysyi esimerkiks missä isi on, kääntyi se heti katsomaan Stefania tai konttasi etsimään sitä. Nykyään isikin on mama... Jos näytän itseäni ja kysyn kuka tässä on, vastaus on mama. Jos Stefan näyttää itseään ja kysyy kuka minä olen, vastaus on mama.


Lucas osaa joka paikassa osoittaa missä lamppu on, ollaan sitten kotona tai kylässä tai kaupassa. Lamppu ja saksaksi Lampe on niin samankuuloinen, että kun Stefan kysyy saksaksi wo ist die Lampe, osaa Lucas näyttää sen sillekin.

Toinen helppo sekä suomeksi että saksaksi on auto. Kun Lucakselta kysyy mitä auto sanoo, kummalla tahansa kielistä, alkaa se pärisemään. Lisäksi se myös tietää mikä auto on, koska ihan sama näyttääkö sille leluautoa, kirjasta auton kuvaa tai ulkona oikeaa autoa, alkaa sama pärinä.


Verbi taputtaa on myös jäänyt pääkoppaan, missä tahansa muodossa sen suomeksi sanoo (taputa/osaaksä taputtaa/miten taputetaan), ymmärtää Lucas sen ja alkaa taputtaa. Sen se ymmärtää myös myös saksaksi. Isi sanoo klatschen, ja taas taputetaan.

Lucaksella on puinen viiden palan kalapalapeli (mun lempparisana), josta se sanoo aina tata. Kun se tahtoo kuunnella Dodo-sorsan, kipittää se tietokoneen luo ja sanoo toto. Lisäksi yksi tosi tarpeellinen sana minkä se osaa, on haisulipossu. Kun siltä kysyy onko se haisulipossu, alkaa se nyrpistellä nenäänsä.


En nyt muista enää enempää, saattaa se osata muutakin. Tule tänne/komm on myös yksi, tosin sitä se ei aina tajua ilman että näyttää myös käsillä. Haliakin se osaa, esimerkiks sylissä ollessa kaulaa tai sitten pehmolelua, kun sanoo aaiaai, mutta sitäkään se ei välttämättä tajua heti. Pusun antaminen onnistuu myös yleensä (tuo huulensa suu auki mun naamalle). Yksi sen kokoajan hokemista sanoista on mitä, vaikkei se sen merkitystä taidakaan ymmärtää.

Semmonen zweisprachige tonttu meillä, entäs teillä? Tarkastellaan kielen kehitystä taas joku kerta, ciao :) !

perjantai 20. syyskuuta 2013

Yllärimahdollisuus!

Ensin mainittakoon että en ole yhtäkkiä mitenkään kyllästynyt Hausfraun hommaan! En ole edelleenkään suonut töihinpaluulle juuri ajatustakaan, koska en ajatellut sen olevan mahdollista ennen kuin Lucas menee hoitoon - kenellä muka olis antaa duunia kahtena päivänä viikossa (Stefanilla on aina kaksi vapaata), fiksuun aikaan vuorokaudesta eikä liian montaa tuntia päivässä (en tiedä miten selviäisin ilman Lucasta)? Toinen maininta: tässä postauksessa ei sitten ole kuvan kuvaa!

No löytyipäs ihan vahingossa lehteä selaillessa ilmoitus tällaisesta! Valitettavasti ala on sellainen, jolta mulla ei ole yhtään kokemusta - siivoamista! Tai no, kohteet olisivat samanlaisia loma-asuntoja joita itse on oman käytön jälkeen hinkannut Himoksella (tosin siitä ei ole saanut palkkaa), joita on ollut kiva siivota (varsinkin oikein pahassa darrassa). Lisäks mä lukeudun niihin ihmisiin joista siivoaminen on ihan kivaa, vaikka en ikinä olekaan edes miettinyt tekeväni sitä työkseni.

Tämä ilmoitus ei ehkä muuten olis herättänyt mun mielenkiintoa, mutta kun kyseessä olis tosiaan talvikaudella YKSI päivä viikossa, jolta maksettaisiin palkkaa 15 euroa tunnilta NETTONA. Palkka on varmaan siksi noin suuri koska kovin moni ei tahdo noin vähän duunia, sillä työttömyyskorvaus häviää heti, olit sitten yhden tai kuusi päivää viikossa. Mulle se taas olis kuitenkin hyvä, koska kotihoidontuen aikana saa kyllä tehdä töitä, tulorajakin on melko suuri.

Musta tässä ehkä ihaninta olis se, että Lucas sais viettää aikaa ihan yksin isinsä kanssa! Stefan saa tosiaan vapaata aina ne päivät jotka tahtoo, seuraavan viikon työvuorolista niillä tehdään edeltävänä viikonloppuna. Ja jos joku muka ylitsepääsemätön ongelma tuliskin (joka on erittäin epätodennäköistä), niin onhan Lucaksella myös mummonsa. No okei, kaikkein ihaninta olis tietysti se raha! Viisitoista euroa tunnissa noin helposta duunista on aika paljon, varsinkin kun täällä palkkataso tosiaan on Suomea alhaisempi.

Mä en tiedä kuinka suosittu Zimmermädchenin ammatti täällä on (monella on varmasti paperilla ainakin enemmän kokemusta kuin mulla), voihan olla että tämä paikka on jo mennyt eikä mun tarvitsekaan pohtia tätä asiaa enempää. Oon jotenkin kuitenkin tosi innostunut tästä! En epäile hetkeäkään ettenkö OSAISI kyseistä hommaa, koska kuka tahansa osaa siivota, se on ainoastaan laiskuudesta kiinni. Kotimamina on oppinut myös tekemään erittäin nopeaa, mutta silti huolellista jälkeä, kiitos miniterroristin! Enemmän mua epäilytti esimerkiks se, kun yhdessä duunipaikassa mun piti olla KOKKI... siis tehdä syötävää ruokaa maksaville asiakkaille. Kyllä, olen pelkästään ylioppilas, jonka myös silloinen työnantajani tiesi.

Ainoa, mikä mua epäilyttää on se, miten tosiaan kestäisin olla monta tuntia erossa Lucaksesta, koska silloin harvoin kun jossain käyn ilman sitä, on maksimi ollut joku 4-5 tuntia. Joskushan sen on kuitenkin tapahduttava ja tiedän että se olisi huippua sekä mulle että varsinkin Lugille! Jos mä olen jossain ja Lucas on Stefanin kanssa, en ikinä edes mieti että se "on hoidossa". Whaaat, sehän on isinsä kanssa!

Kohta lähtee sähköpostia, jännää! Voi tosiaan olla hyvin mahdollista että se paikka on jo mennyt ja kaikki tämä pohtiminen oli täysin turhaa, mutta oli pakko vähän avautua myös suomeksi mun mietteistä! Nyt alan kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässäni (Youtubesta harjoiteltuani) karjalanpiirakoiden tekoa (wish me luck), kivaa viikonloppua kaikille :) !

tiistai 17. syyskuuta 2013

Komm schon Winter!

Täällä on satanut vettä viime päivät eikä vuoria ole näkynyt kuin välillä ihan pilkahdukselta, silloin kun pilviverho on rakoillut. Tänä aamunakin tihkutti vielä kunnes iltapäivällä aurinko vihdoin saapui piilostansa jolloin me lähdettiin tietysti heti Lucaksen kanssa pihalle ja mitä meidän silmät näkivätkään - lumisia vuorenhuippuja! Jippii! Mitä kaunokaisia!


Kotivuori Wilder Kaiser tänään ihanassa peitteessään ♥

Turha varmaan taas sanoa, mutta ehkä sitä joku ei vielä tiennyt - rakastan talvea. Mä olen kuitenkin realisti ja tiedän ettei se ole vielä aikoihin tulossa, mutta saahan sitä vähän fiilistellä! Oon ikävöinyt lunta taas koko pitkän kesän joten on ihana nähdä sitä edes ylhäällä. Se luultavasti sulaa kohta pois joten täytyy ottaa nyt ilo irti. Toivottavasti ylihuomenna ei sada, tahtoisin kovasti päästä kiipeämään vähän ylemmäs Kaiserille.


Samainen kotivuori viime vuoden jouluaattona. Stefankin on tässä kuvassa. :D

Mikä talvesta tekee niin ihanan?

+ Viileys. Vihaan sitä kun kaikki mahdolliset vaatteet on jo otettu pois ja hiki valuu silti, ei sitä koko aikaa nakunakaan voi pyöriä!
+ Ei tarvitse olla niissä minivaatteissa/bikineissä, vaan saa pukea paksuja, isoja, ihanan lämpöisiä vaatteita päälleen jotka sopii tälle kropalle paljon paremmin kuin jotkut paljastavat kauheudet!
+ Lautailu! Jospa tänä talvena malttaisin ehkä jättää Lucaksenkin vähän useammin hoitoon kuin viime talvena...


Pikkuisessa Schlickin hiihtokeskuksessa joskus talvella 2010.

 + Iltojen pimeys, ihana fiilistellä sisällä, normaalistihan tähän pitäis kirjoittaa vielä että kynttilät - meillä on niitä kyllä paljon, mutta aika harvoin jaksan niitä poltella.
+ Päivien valoisuus! Lumi valaisee ihan käsittämättömän paljon!
+ Glühwein, viime talvena en sitä imetyksen takia voinut lipitellä joten täytyy nyt sit nauttia senkin edestä! Stefan tekee hyvää glühweinia, mutta kaupasta ostetussakaan ei ole mitään vikaa.
+ Joulumarkkinat, miljoonia, joka paikassa, kokoajan, jee!


Innsbruckin joulumarkkinat alkaa jo marraskuun puolivälissä ja loppuu vasta loppiaisena.

+ Lumi - pääsee pulkkailemaan Lucaksen kanssa (meillä on jo pulkka odottamassa)! Tai vaan möyrimään maassa. Tai leikkimään lumileikkejä. Lumesta on niin moneksi, toisinkuin paljaasta nurtsista!
+ Joulu, juhla jota en pitänyt moneen vuoteen oikein minään. Lucaksen ansiosta oon saanut ihan uutta joulumieltä!
+ Aurinkoiset pakkaspäivät. Tai saa olla vähän sulaakin, kunhan se aurinko paistaa ja meillähän se paistaa!
+ Tuhannet turistit joiden ansiosta ruokakaupoissa on aina tuhansia tarjouksia!
+ ... kaikki ne ihanat ruoatkin maistuu paremmilta kun ei ole niin tuskaisen kuuma. Esimerkiks fondue, olen ikävöinyt sinua niin!
+ Ensilumen aiheuttama innostus. Viime vuonna se jopa pysyi maassa!


Marraskuussa 2009 tuo ensilumi suli muistaakseni seuraavana päivänä...

Entäs ne huonot puolet? Talvi on kovin lyhyt! Toisaalta, jos se olis pidempi, en varmaan osais nauttia siitä samanlailla. Toinen on se, että ulos lähtiessä pitää miettiä mitä laittaa sekä itselle että toiselle päälle. Kesällä ei tarvinut pukea muuta kuin hattu, Lucas sai tulla aina esimerkiks viemään roskia mun kanssa. Siinäpä ne sitten olikin. Olenko mä ainoa kuka rakastaa talvea eikä malta odottaa että se saapuu?

lauantai 14. syyskuuta 2013

Laryngomalasia.

Tänne blogiin päädytään Googlesta tosi usein hakusanoilla, jotka liittyy Lucaksen sairauteen - pehmeä kurkunpää, lääkärikielellä laryngomalasia. Aika harva etsijä on tuskin löytänyt täältä oikeaa, tarvitsemaansa tietoa (sitä voi kysellä ammattitaitoisilta lääkäreiltä, jooko), joten ajattelin nyt kertoa miten tämä sairaus on meidän elämään vaikuttanut. Oireet ovat tosin toki kaikilla yksilöllisiä, toisilla pahempia ja toisilla lievempiä. Mun sanomiset perustuu ainoastaan omiin kokemuksiin sekä meidän lääkäreiden lausuntoihin.

"Laryngomalasia on synnynnäinen kurkunpään rakennevika, jonka hallitsevana oireena on rasituksessa paheneva vinkuva sisäänhengitys (stridor). Oireet huomataan usein muutaman viikon iässä. Pahimmillaan oireet ovat noin puolen vuoden iässä ja loppuvat yleensä ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. Koska laryngomalasian oireet helpottavat ja loppuvat ajan mittaan, leikkaushoitoa ei yleensä tarvita." teksti: Wikipedia

Lucaksella laryngomalasia todettiin parin viikon ikäisenä, siitä lisää täällä. Saatiin diagnoosi Innsbruckin lastenklinikalla jossa lääkärit vakuutteli ettei se ole mitään vakavaa ja että se on yksi yleisimmistä synnynnäisistä sairauksista, mitä vauvoilla on. Meidän oma lastenlääkäri (uusille lukijoille tiedoksi: neuvolan sijaan Itävallassa käydään aina lastenlääkärillä) sanoi ettei harmittomampaa sairautta vauvalla oikeastaan voi ollakaan. Lucaksen hengitys on aina ollut kuorsaukselta kuuluvaa rohinaa, ei vinkunaa (onko tuo edes sana?).

Kuten Wikipedian tekstistä ilmenee, laryngomalasiaan ei oikeastaan ole hoitokeinoa, koska pientä lasta ei mielellään turhaan nukuteta. Meille lääkäri sanoi, että jos oireet ovat 3-vuotiaana edelleen huomattavan suuria, voidaan kurkunpää operoida. Yleensä se kuitenkin kovettuu ajan myötä itsekseen, en osaa sanoa kuinka suuri osa lapsista täytyy leikata.

Diagnoosin jälkeen käytiin ensin pari kertaa kuukauden välein Innsbruckin kurkkunenäkorvaklinikalla (sairaanhoitajakaverini sanoi ettei tätä voi suomentaa paremmin!) tähystyksessä. Eräällä keskustelupalstalla törmäsin toiseen laryngomalasiapotilaan äitiin (suomalaiseen siis), joka ihmetteli että ei hänen lasta ole koskaan tähystetty. Maassa maan tavalla, musta oli ihan mukava käydä aina tarkastamassa että kaikki on kunnossa.


Innokas pikku-Lucas matkalla Innsbruckiin tammikuussa, tais tietää kurjan tähystyksen olevan edessä!

Sittemmin ollaan käyty kontrollissa kolmen kuukauden välein. Enää en oikein tiedä miksi, koska laryngomalasia ei tosiaan voi pahentua, kurkunpää voi ainoastaan joko kovettua tai pysyä samanlaisena, ei pehmetä enempää. Alkuun se oli tosi ahdas, sanoi tohtori, mutta melko pian se alkoi jo kovettua. En itse ole pystynyt huomaamaan rohinassa muutosta koska olen kuunnellut sitä kokoajan lähes vuoden, mutta ihmiset, jotka tapaavat Lucasta harvemmin sanovat että muutos on ollut valtava.

Ensimmäisellä kontrollikerralla Lucas oli noin puolentoista kuukauden ikäinen. Meille oli kurkkunenäkorvatohtorin tapaamisen jälkeen seuraavaksi päiväksi laitettu lastenklinikallekin vielä toinenkin aika, jossa oli lastenlääkärin lisäksi jonkin sortin psykologi paikalla! Se kyseli tosi tarkkaan kaikkea, Lucaksen syömisen ja nukkumisen lisäksi sitä, kuinka ME voidaan, siis me vanhemmat. Bitte?

Tämä leidi oli tosi innoissaan siitä, että pystyin täysimettämään ja siitä, että Lucas kasvoi niin mainiosti. Se kertoi, että laryngomalasiaa sairastavien lasten vanhemmat eivät usein saa beibin kuorsaukselta nukuttua ja ovat muutenkin tosi stressaantuneita, jolloin äidin maidontuotantokin tietysti vähenee tai loppuu kokonaan. Mä sitten ihmettelin että jos lääkärit ovat mulle vannottaneet että kaikki on kunnossa eikä Lucakseen satu ollenkaan eikä sairaus voi paheta, niin mistä mun pitäisi stressata? Totuin siihen kuorsaukseen heti, musta oli ihana kuulla kokoajan että Lucas hengittää.


Onneks Innsbruck on kaunis kaupunki, siellä käy oikein mielellään!

Lucaksen kurkunpää oli siis tosi ahdas, mutta ahtaampikin voisi olla. Silloin myös hengitys kulkisi huonommin ja se olisi vauvalle vaivalloisempaa, joillekin saattaa tulla jopa hengityskatkoja. Lucas ei kuitenkaan ole koskaan kärsinyt sellaisia, ainut mistä se on välillä kärsinyt on se, että se on kuorsannut niin kovaa että on herännyt siihen itse! Syöminen on myös aina ollut aivan ongelmatonta, joka ei kaikilla laryngomalasiavauvoilla välttämättä suju.

Meidän elämään tämä vaiva ei ole siis kummemmin vaikuttanut, Innsbruckiin ajeluja lukuunottamatta. Lastenlääkärimme sanoi, ettei vauvauinnille ja sukeltamiselle ole mitään estettä. Nykyään Lucas rohisee lähinnä silloin kun on todella innostunut jostain. Välillä myös nukkuessa, mutta melko harvoin. Jos se konttailee pitkään ympäriinsä, myös silloin hengitys saattaa alkaa rohisemaan, jolloin sen ensi kertaa kuulevat ihmiset kysyy "Onko sillä vähän nuhaa?".


"Potilaalla" on usein hymy herkässä, varsinkin hyvien päikkäreiden jälkeen ♥

Ehkä tästä oli jollekin huolestuneelle mamille hyötyä, ehkä ei. Meidän lähipiirissä on kuitenkin ollut jonkin verran oikeasti vakavia sairauksia, joten tämä ei oikeastaan edes tunnu sairaudelta kun tietää että Lucasta ei ole koskaan sattunut mihinkään. Lukeekohan tätä joku muu laryngomalasiapotilaan mami, lukisin mielelläni kokemuksia! Lisäksi lukisin enemmän kuin mielelläni kokemuksia myös muista vauvojen sairauksista, niistä vakavemmista ja lievemmistä - vaikka ihan korvatulehduksesta, sitäkään kun ei meillä ole vielä koskaan sairastettu. Vielä! Tervettä viikonloppua kaikille! :)

torstai 12. syyskuuta 2013

Haalariviha!

Mun haalarihelvettini on jatkunut kohta kuukauden päivät! Mikään ei miellytä silmää niin paljoa, että tahtoisin siitä maksaa sellaista hintaa mikä siitä pyydetään! Välikausihaalarin löysin vihdoin ja sen tilasinkin jo. Talvihaalari on kuitenkin aivan järkyttävä murheenkryyni, onneks sillä ei ole vielä niin kiire koska a) jos edellisvuosiin on luottaminen niin talvi ei vielä muutamaan kuukauteen tule ja b) Lucaksella tosiaan on kyllä jo yksi toppahaalari jos se nyt sittenkin päättääkin tulla.

Viime talvenahan mun ei tarvinut edes miettiä koko asiaa, koska mun kaveri oli ostanut Lucakselle kamalan kasan lahjoja, mukaanlukien toppahaalarin! Se oli ihana H&M:n ihan joku perus babyhaalari, jota ihmeellisempää Lucas ei todellakaan olis tarvinutkaan koska se vaan kölli vaunuissa. No ja okei, meidän pakkasetkin on toki vähän eri luokkaa Suomen kanssa, viime talvenahan kylmin oli -17 astetta ja se oli jo tosi kylmä... Me pärjättiin siis näillä viime talvi.

Tänä talvena tahdon kuitenkin jonkun kunnon haalarin, koska Lucas on tosi mielellään pihalla. Se meidän ensimmäinen, kaverin pojalta peritty, toppahaalari on ehkä Lindexin (muistaakseni, en voi mennä nyt tarkastamaan) eli teknisiltä ominaisuuksiltaan ei ehkä ihan mikään parhain. Tai mistäpä minä testaamatta tietäisin, mutta vaikuttaa ainakin siltä että jos sen kanssa istuu kauan lumipenkassa ei se vielä seuraavanakaan päivänä ole kuiva. Olisinko (olisinpa) väärässä, onko Lindexin talvihaalarit laadukkaita?

Meillä ei ole mitään kuivausmahdollisuutta, siis jotain kaappia tai saunaa (kuivaako joku jotain saunassa?) tai muuta vastaavaa. No en mä edes tiedä saako niitä haalareita laittaa kuivauskaappeihin, näitä yli 200 euron Mini Rodineita tuskin ainakaan. Ja ei, tollaisesta en kyllä haaveile vaikka se olis halvempikin, noi ei vaan jotenkin kolahda muhun, aika kamalia kuoseja. Enivei, toiseen talvihaalariin panostan siis kyllä mielelläni, koska tahdon oikeasti laadukkaan haalarin, josta ei tarvitse pelätä tuleeko beibi kipeäksi kun se päästää kylmyyden ja kosteuden heti läpi.

En vain tosiaan ole löytänyt kuin ihan muutaman hassun mikä kolahtaa! Kaikki poikien haalarit on älyttömän tummia, en tykkää. Tytölle sen sijaan olisin löytänyt jo vaikka kuinka monta söpöläistä, mutta poikien haalarit on tosi tympeitä! Tässä kuitenkin ne pari suosikkia, niistä about sadastatuhannesta jotka olen nähnyt.


Reimatec® Tanke




Reimatec® Temper


Name It Mini Storm Snowsuit


Legotec Jacob


Racoon Baby Boy


Reimatec® Marty


Color Kids Karno

Jos merkkiä tai hintaa ei katsota niin mikä on teidän suosikki? Se, kenellä on tyttö, kuvitelkoot nämä jonkun pojan päällä! Näistä osa sopii mun budjettiin, osa ei. Milloin alkaa talvihaalariale, vasta keväälläkö? Eikös ennen joulua ole kaikenlaisia aleja? Mikä haalari teillä on tänä talvena?

maanantai 9. syyskuuta 2013

Meidän maanantai.

Viimeisimmästä meidän päivästä on jo aikaa vaikka sitä on toivottukin, mutta kun muistan kuvien oton aina vasta kun päivä on jo melko pitkällä! Eilen kuitenkin ihanan Niilon päivän tarinasta reipastuneena päätin että tänään sen saatte kun ollaan sinne Innsbruckiinkin kerta menossa ja laitoin kameran jo valmiiksi pöydälle, etten varmasti unohda!

Heräsin Lucaksen ensimmäisiin mölinöihin kello 6:40. Ensin se höpötteli rauhassa itsekseen, kunnes nousi seisomaan, heitti norsunsa lattialle, heittäytyi martyyrina takaisin makuulle ja jätti sitten vielä jalkansa pinnojen väliin, jolloin höpötys muuttuikin jo melkein kiukutteluks! Noustiin 6:55, Stefanilla oli vapaa joten se sai nukkua pitkään.

Hoideltiin aamuhommia - tärkeimpinä vaipanvaihto ja kahvinkeitto! 7:20 päästiin syömään aamupuuroa kera banaanin ja veden.


Puuroisilla sormilla on ihana silitellä mamia...


Aamuisin Lucas on tosi iloinen ja viihtyy yksin lelujensa kanssa, kun on pitkän yön ollut ilman niitä! Aamut onkin ainoita hetkiä kun voin sen hereillä ollessa istua hetken koneella, sen kanssa jutellen ja välillä sen haalarin lahkeita korjaillen.


Lucas tykkää aamuisin myös kovasti rakastaa, pussailla ja halia ♥. 8:10 vaihdettiin taas likainen vaippa, pestiin hampaat ja laitettiin päivävaatteet päälle. En tahtonut kuitenkaan häiritä Stefanin unia hakemalla vaatteita makkarista, joten laitettiin olkkarista löytynyt Vendin haalari.


Olin tiskaamassa ja Lucaskin päätti ahkeroida. Arvostan. Teippasin sitten nuo kaapinovet kiinni... Meni hermo. 9:15 Lucas alkoi jo tylsistymään, joten laitettiin naapurilta saadut jättimäiset kuravaatteet päälle ja mentiin pihalle.


Sateista, harmaata ja märkää! Ihana syksy, voi kunpa saisin sen välikausihaalarin jo pian!


9:50 tultiin takaisin sisälle ja alettiin kokkailemaan. Keitin samalla uudet kahvit, koska arvelin Stefanin kohta heräävän ja oikein arvelinkin. Lucaksen ruoka oli 10:25 valmista ja se söikin suurella ruokahalulla tomaattipaprikasipulipastansa, mamin lounas oli tuore kahvi! Samoihin aikoihin Innsbruckin klinikalta soitettiin, ettei meidän tohtori ole TÄNÄÄNKÄÄN paikalla joten kontrolli siirtyi TAAS huomiselle! Ärrrr!

Lucas joi vielä maidon ja 10:45 vein sen sänkyyn, jonkin aikaa se ehti siellä mölistä ennenkuin nukahti. Mun piti siivota, mutta yllättäen (not) jumituin Facebookin kirppareille ja Huutonettiin katselemaan haalareita Lucakselle... Valvoin eilen puoli yhteen asti kun jumituin lukemaan kirjaa (taaskin tosi yllättäen), joten yritin kello 11:30 mennä myös päikkäreille, mutta puoli tuntia yritettyäni luovutin ja menin siivoamaan.


13:30 makkarista kuului höpötystä, kun Lucas päätti vihdoin herätä! "Nukkuittä hyvin", sanoi Stefan. Päikkäreiden jälkeen se on myös aina ihan vallattoman hyvällä tuulella! Vaihdettiin vaan vaippa ja vaatteet ja lähdettiin sitten heti kauppaan kello 14:00.


Käytiin ensin lastenvaateliikkeessä etsimässä syystöppösiä mutta ei löytynyt! Kotiin tultiin 15:10, jolloin sulatin Lucakselle äkkiä pakkasesta itsetehtyä kasvissosekeittoa, lisäks se sai leipää ja maitoa. Sillä aikaa kun Stefan syötti Lugin, tein mä tortilloja varten kaiken valmiiks. Tortilloja syödessä katsottiin Kitzbühel Sokoa (haha, hulvaton, oonko ainut kuka tätä katsoo?) jossa oli ihana talvijakso!


Sitten vaan seurusteltiin ja leikittiin, kello 18:10 syötiin yhdet luumut. Stefan leipoi samalla olutleipää ja olis tahtonut tehdä vielä kaspressknödeleitäkin, mutta sanoin että mieluummin huomenna! Leipäänsähän se leipoi Lucaksen yhdessä lelulaatikossa... Ok.


18:35 alkoi ihana jokapäiväinen Täydelliset naiset, jonka katson aina Lugin kanssa lattialla istuen tai maaten. Sitä ei kiinnosta katsoa telkkarista muuta kuin alkutunnarit ja mainokset, en tiedä johtuuko se siitä että ruutu on noin ylhäällä. Sen aikana tietysti leikittiin, koottiin kalapalapeli noin tuhat kertaa ja pojat ehti myös reenaamaan kävelemistä ympäri kämppää!


Kello 19:55 mentiin kylpemään, sieltä iltahommiin ja sitten Lucas palloili vielä peppu paljaana siihen asti kunnes sain puuron tehtyä. Sekaan laitoin persikkabanaanisosetta, saatiin eilen naapurilta iso kasa persikoita! 20:30 syötiin puuroa, sen päälle vielä maitoa. Hammaspesu meinas olla vähän hankalaa, koska Lucas oli jo ihan puoliunessa ja vietyäni sen sänkyyn se ehtikin ainoastaan kerran kääntämään kylkeä ennenkuin nukahti. Siltä jäi tänään toiset päikkärit välistä, yleensä nukahtaminen kestää vähän kauemmin.

Semmoinen maanantai meillä, entäs teillä? Meillä on siis huomenna aika Innsbruckissa aamupäivästä (jos on...), joten täytyy lähteä jo kympin maissa ajelemaan, eli nyt äkkiä suihkun kautta vielä hetkeks sohvalle ja sitten voiskin jo mennä nukkumaan. Pusciao :* !

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kuvakatsaus / Hoi lukijat!

Mun mami, eli Lucaksen Suomimummo, tykkää kovasti kuvista. En tiedä teistä muista, luetteko mieluummin kunnon tekstejä vai katsotteko mielellänne myös (huonolaatuisia, sorry...) kuvia beibistä, joita näkee joka blogissa. Okei, tietysti Lucas on ainutlaatuinen (haha, kukapa ei), en ole törmännyt vielä yhteenkään suomalais-itävaltalaiseen beibiin! Enivei, koska tämä blogi oli tosiaan alunperin pelkästään Suomituttuja varten, on niillä myös paljon sananvaltaa!


Mun synttäreitä vietettiin aurinkoisissa tunnelmissa. Stefanin äiti oli taas leiponut kakun, täällä ei ole normaalia että leivot itse synttärikakun, vaan joku toinen tekee sen aina, passt! Lucaksen mustelma otsassa on muisto varmaan jostain kaatumisesta, varsinkin väsyneenä täysiä kontatessaan se usein kompastuu omiin jalkoihinsa... Dorka ♥.


Viime päivät on olleet taas tosi kuumia! Käytiin Badeseellä (no se meidän viereinen maauimala) leikkimässä sillä ihanalla hiekalla, vaikkakaan kunnon hiekkalaatikkoa sieltä ei kyllä löydy. Tuokin loota oli jonkun aurinkovarjon pidike, mutta muutkin lapset oli selkeästi leikkinyt siinä!


Viileä vesi sai Lucaksen pienet nakkivarpaat vähän kipristymään mutta ilo ei kadonnut, ellei Stefan olis pitänyt siitä tiukasti kiinni niin se olis tuupannut itsensä tonne lampeen pää edellä!


Pääsi pojat sitten myös kunnolla leikkimään sillä vedellä! Jouduttiin myös riisumaan Lucas kokonaan, koska se pärskytti tota vettä niin hulluna ja tahtoi konttailla tossa matalikossa, mulla oli silloin jo niin kiire etten ehtinyt enää kuvata.


Eilen käytiin vielä Lucaksen kanssa leikkimässä taas ihanan Luis-pojan kanssa, joka on vain puolitoista kuukautta Lugia nuorempi. Tutustuin sen mamiin ihan vahingossa jokin aika sitten kauppareissulla, kun ei mahduttu ohittamaan vaunuilla toisiamme ja piti kulkea peräkanaa. :D Siitä asti ollaan sitten tapailtu toisiamme, mamit kahvittelee ja pojat leikkii uskomattoman kiltisti keskenään (siis ainakin melkein aina)!

Nyt lähden vielä ulos maalaaman meidän takaneduksen estekyhäelmää ennenkuin Lucas herää! Kertokaahan mitä te muut tahdotte täältä lukea - enemmän tekstejä vai enemmän kuvia, enemmän vauvajuttuja vai enemmän esimerkiksi Itävalta/Suomi-juttuja - enemmän MITÄ? Nyt on teidän vuoronne kertoa! Kirjoitan osaksi tosi paljon juttuja myös pelkästään itseäni varten, jotta voin myöhemmin tulla lukemaan ja esimerkiks vertailemaan Lucasta mahdolliseen pikkusisarukseen, mutta tottakai myös teille ihanille tutuille sekä muille ihanille lukijoille! Nyt on jo kiirus, ciao! :*

perjantai 6. syyskuuta 2013

Lucas 11 kuukautta!

  • Lapsi osaa nyt kääntyä 90 astetta seisaallaan. V
  • Hän osaa myös nostaa esineitä lattialta yhdellä kädellä samalla, kun hän ottaa tukea toisella kädellä esimerkiksi pöydänkulmasta. V
  • Silloin tällöin tukea vasten seisova lapsi saattaa päästää irti kokonaan ja seistä tuokion täysin omilla jaloillaan. Toisaalta on lapsia, jotka osaavat jo kävellä. X
  • Aikuisen sylissä on mukava tanssahdella, mutta moni lapsi tanssii myös jo ihan itse tukea vasten. V
  • Istuessaan lapsi osaa kääntyä poimimaan esineitä sivuiltaan. V
  • Mukista juominen alkaa onnistua ja syödä lapsi osaa poimimalla ruuan lautaselta pinsettiotteella ja laittamalla sen suuhunsa. V
  • Lapsen käyttämät äänteet tulevat selkeämmiksi, ja pian hän  alkaa käyttää sanoja johdonmukaisesti niin, että tietty sana tarkoittaa joka kerta samaa asiaa. V
  • Lapsi tykkää jutella, laulaa ja leikkiä loruleikkejä. V
Lucaksen liikkumisessa ei ole tapahtunut kummempaa kehitystä. Kontataan kovaa ja kävellään ympäri olkkarin pöytää siitä tukea pitäen. Joka paikkaan noustaan edelleen seisomaan, uusi suosikki on kaappien ovien availu. Nykyään se ei tykkää vilkutella oikeastaan muuta kuin isille, välillä ei edes sille. Kun mami tekee pusuhuulet, maiskauttaa Lugi takaisin!

Lucas on nykyään kova poika tanssimaan, oli musiikkina sitten Hakuna Matata, Dodo-sorsa tai Greyn anatomian tunnari (telkkarin tyttökanavalta tulee joka päivä vanhoja jaksoja). Lukeminen on edelleen parasta, samoin pyykkien vetäminen alas narulta. Uusia lemppareita on hiekalla leikkiminen sekä portaiden ylös kiipeäminen, sitä se tahtois harrastaa aina kun ollaan portaiden lähettyvillä!


Rytmi ei ole muuttunut, nukkumaan mennään 20.30-21 välillä ja nukutaan heräämättä seitsemään. Lounaan jälkeen uni tulee aikalailla minuutilleen kello 11 (eilen kaupoilla vähän venähti ja Lucas nukahti kello 11:01 ostoskärryihin...) ja unet kestävät 1-2,5 tuntia. Jos illemmalla ei enää nukuta ~30 minuutin pikkupäikkäreitä, on se ilta sitten yleensä aikamoista huutoa. Siis kirjaimellisesti huutoa, se ei aina itke, vaan HUUTAA ja KILJUU, jos erehdyn poistumaan esimerkiks keittiöön, jonne se ei pääse.


Ollaan alettu totuttelemaan lehmänmaitoon, ainakin tähän asti ilman mitään ongelmia. Lucas ei myöskään saa enää korviketta joka ruokailulla, vaan esimerkiks aamuisin pelkkää puuroa. Se ei juo muuta kuin oikeasta mukista ja aina vettä, paitsi nyt välillä tavismaitoa ruuan kanssa. Pituutta löytyy hurjat 74 cm (ehkä, vähän hankala mitata...), joka on 2,5 cm enemmän kuin kuukausi sitten. Hampaita on edelleen kahdeksan, mutta en tiedä tekeekö se nyt lisää koska hampaiden harjaus on ollut jonkin aikaa lähes mahdotonta eikä se anna oikein koskea suuhun.

Lucas osaa maman ja papan lisäksi sanoa myös "toto" (siis ehkä lähimpänä sitä mitä se sanoo) ja osoittaa tietokonetta - tarkoittaa tietysti meidän uusinta lempparibiisiä Dodo-sorsaa. Lisäks se osaa myös osoittaa missä lamppu on ja mitähän se vielä osaa, aikamoisia taitoja eikö... Aikamoinen pölkkypääkin se on, mutta ah, kuinka ihana sellainen ♥ !

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Sydämeltäni ylpeä ulkohölmöläinen.

Suomessa on aina kylmää ja pimeää, suomen kieli on maailman hankalin kieli ja suomalaiset on joko hiljaisia, masentuneita mököttäjiä tai sitten hulluja (die Finnen, sie spinnen). Maailmalla liikkuu Suomesta kaikenlaisia mielikuvia. Osa pitää Suomea erittäin hyvänä, puhtaana valtiona siellä jossain pohjoisessa, joku kuvittelee sen olevan pelkkä Venäjän tai Ruotsin maanosa, jollekin on iskostunut päähän mielikuva ikitalven maasta jossa porot kävelee kaduilla ja osa ei osaa sanoa maasta yhtään mitään. Joku tietää sen, ettei keskikesällä tule pimeää ollenkaan, joku sen, että Suomea ei turhaan kutsuta tuhansien järvien maaksi.


Mulle suomalaisuus on edelleen tärkeä osa omaa identiteettiä, enkä ikinä ole kokenut häpeää vastatessani jollekin, mistä olen kotoisin. Mulla on paljon erimaalaisia kavereita ja tuttavia, joista huomaa, ettei kaikki ole synnyinperästään kovin ylpeitä. Kun joku kysyy yhdeltä slovakialaiselta kaveriltani, mistä hän on kotoisin, on vastaus ympäripyöreä "oon asunut tosi pitkään Saksassa ja Itävallassa". Niin, sitähän se kysyikin.

Itsehän en ole sen eteen mitään tehnyt, että Suomi on niin hyvä valtio elää tai että satuin sinne syntymään. Voin silti sanoa, että olen osittain ylpeä suomalaisuudestani. Vaikka en tahdokaan asua siellä, on mulla henkilökohtaisesti silti kuitenkin ehkä enemmän positiivista sanottavaa Suomesta kuin negatiivista. Musta on upeaa, että niin pieni valtio puskee voimalla eteenpäin, kehittyy ja pysyy suurten valtioiden vauhdissa mukana. Vertailuissahan se menee niiden jättien ohitsekin - ehkä pienemmässä maassa on helpompi pitää pakka kasassa, en tiedä kun ei kiinnosta ihan liian paljoa.

Ne asiat, joista en pidä, on kuitenkin mulle niitä tärkeimpiä. Se mielikuva, joka monella on suomalaisista, on valitettavasti aivan totta. En taaskaan yleistä joten ei pidä ottaa itseensä, mutta vähemmän Suomesta löytyy kyllä ystävällisiä ihmisiä ja enemmän niitä urpoja, jotka eivät osaa olla mukavia muuta kuin ihmisille jotka he tuntevat. "Miks sä mollaat suomalaisia, kaikki keitä mä olen tavannut, on ollut tosi kivoja!", sanoi Stefan kerran. Joo, oot puhunut ainoastaan mun sukulaisten ja kavereiden kanssa, tottakai ne on kivoja.


 Suomessa ollessani en edes oleta, ettäkö joku tekis mulle niitä asioita jotka täällä on normaaleja - moikkaus, ovien avaus, bussissa tai kassajonossa nopeamman eteen päästäminen. Aina jos oon ollut kantorepun kanssa liikkeellä ja Lucas on heittänyt jonkun lelun maahan on joku samalla sekunnilla nostanut sen sille. Suomessa taas menin lähes sanattomaksi kun kerran olin junassa ja vieressä istunut leidi alkoi puhumaan mulle (okei, se sätti kuinka likainen mun läppäri oli mut silti, puhui). Kesällä Helsingissä ollessamme joku toinen leidi alkoi bussissa kehumaan Lucaksen hampaita, siitäkin yllätyin mutta en ihan yhtä hurjasti (oon kuullut huhuja että jopa siellä kiireisellä pääkaupunkiseudulla tuntemattomatkin saattaa alkaa lässyttämään vauvoille).


Suomalainen kulttuuri on ihan okei, onhan meillä kaikkea mitä mikään muu valtio ei varmasti tahtoisi myöntää omakseen, saunat ja mämmit sun muut. Perinteitä on jonkin verran - jouluna rauhoitutaan, juhannuksena dokataan. On eukonkantoa ja hanki- sekä suojalkapalloa. Lihava joulupukki, hyviä (dopingista kärähtäneitä) hiihtäjiä, juhlivia jääkiekkoilijoita sekä jääkylmiä formulakuskeja. Jos kerron olevani Suomesta, liittyy ensimmäinen kommentti yleensä kuitenkin ilmastoon. "Onkse totta että siellä ei talvella paista aurinko ollenkaan?" Joo, ei koskaan. Elämme neljäsosan vuodesta täydessä pimeydessä. Loput kolme neljännestä vihaamme ulkomaalaisia. Tästäkin mulla mamulla riittäis kerrottavaa, mut joku toinen kerta.


Oli miten oli, vaikka Itävalta on nykyään mun kotimaa, pysyy Suomi silti aina mun synnyinmaana ja tärkeänä osana mua. En mitenkään saa kasvatettua Lucaksesta yhtä suomalaista kuin musta, mutta pyrin edes puolikkaaseen! Koska ei tosiaan asuta siellä, en myöskään usko että se tulee arvostamaan toista kotimaataan samanlailla kuin minä. Musta olis mahtavaa, että vielä joskus kaksoiskansalaisuus Itävallan ja Suomen välillä tulisi onnistumaan, koska mä en tahdo luopua suomalaisuudestani ja olis hienoa jos Lucaskin saisi toisen kotimaansa kansalaisuuden, on se kuitenkin sen verran arvokas. Vaikka Suomellakin erittäin valitettavia virheitä onkin:


Kuvat täältä.