sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ulkosuomalaisen hoono soomi

Kerran jo mainitsemani Facebookin dorkin ryhmä, ÄiTyLit, jaksaa huvittaa mua harva se päivä. Välillä siellä saattaa olla jopa ihan asiallinenkin keskustelu joka ei herätä mussa mitään tunteita, mutta sellainen tulee vastaan aika harvoin. Jokaikinen kerta kun sieltä jotain lueskelen, mietin vain mielessäni wtf, miten kukaan voi olla noin idiootti ja kiitän ylempää tahoa siitä, että itse en ole, tai vaikka olisinkin, niin ainakaan en jaa tyhmyyttäni kymmenelletuhannelle tuntemattomalle.

Eilen seurailin taas kerran huvittuneena erästä keskustelua, jossa aloittaja oli erittäin ärsyyntynyt käytyään ulkomailla asuvan kaverinsa kanssa kahvilla. Kyseinen kaveri ei ollut muistanut kaikkia sanoja suomeksi, ja oli korvannut ne englanninkielisillä. Kaveri oli monesti jopa sanonut "Meillä siellä ... ". No ai kamala. Pitäiskö munkin pyöritellä silmiäni jos joku kertoo mulle että meillä Suomessa ... ?


Muut myöntelivät mukana - joo, ihan naurettava pelle, ei kukaan unohda äidinkieltään. Moni kertoi kuinka joku tutuista oli myös asunut sata vuotta ulkomailla ja puhui ihan normaalia suomea. Jokunen sentään tajusi muistuttaa muita dorkia siitä, että kaikki ihmiset ovat erilaisia, toisilla unohtuu, toisilla ei. Erilaisuuden lisäksi tietysti sekin vaikuttaa paljon, puhuuko uudessa kotimaassaan myös suomea vai pelkästään toista kieltä.

Huvituksen lomassa aloin pohtimaan kuinka paljon mun Suomessa asuvia läheisiäni ärsyttää keskustella mun kanssa. Kun olen käynyt Suomessa ja iloinnut nähdessäni kavereita, kuinkahan moni on vain odottanut milloin treffit on ohi ettei tarvitse kuunnella juurikin noita ÄiTyLeissäkin bongattuja fraaseja - "mikä se nyt on suomeksi" tai "meillä Itävallassa...".


Tottahan se on, että oma äidinkieli, se, jota on puhunut kaksikymmentä vuotta, tuskin koskaan voi unohtua. Mutta jos käyttää toista kieltä kokoajan, on ihan normaalia että sen kielen sanoja tunkeutuu helposti lauseisiin, jos ei heti muista sen vähemmän käytetyn kielen vastaavaa sanaa. Suomeen palatessani tungen tiedostamatta esimerkiks bitteä joka väliin, jolle ei suomenkielessä kunnollista käännöstä ole. Kahvia, kiitos.

Nykyään käytän suomea kokoajan mutta on vähän eriasia höpötellä Lucaksen kanssa, joka ei puutu mun kielioppiini tai outoihin sanoihin. Samaisen tontun ansiosta skypeilen Suomeen paljon useammin kuin ennen. Blogin kirjoittaminenkin toki vaikuttaa, saan muistella sitä omaa äidinkieltä myös kirjoittamisen saralla. Tämäkin on kyllä välillä älyttömän hankalaa, ette uskois kuinka kauan saatan miettiä jotain ihan yksinkertaista sanaa.


Kuten mainitsin, tungen usein tiedostamatta saksankielisiä sanoja lauseisiin. Mutta välillä tulee myös niitä ongelmia, kun ei oikeasti keksi hyvää, sopivaa vastaavaa sanaa suomeksi, jolloin on pakko hetkeksi katkaista keskustelu sanomalla odota, mikä se nyt olis suomeksi. Jos en katkaise, saatan sanoa jonkun aivan ihmeellisen sanan jota ei ole olemassakaan vain koska olen nopeasti ajatellut että se on suomea, vaikka se on joku saksankielinen sana johon olen esimerkiks vain tunkenut i:n perään.

Toki on olemassa myös niitä, jotka ovat asuneet tyyliin kuukauden ulkomailla ja ovat niin maailmankansalaisia ettei suomenkieli suju enää ollenkaan ja isossa maailmassa kaikki on paremmin ja laadilaadilaa. Mä tiedän että että ekoina vuosina ensimmäisinä päivinä Suomeen palattuani olin tosi rasittava, koska kipuilin ja ikävöin takaisin Itävaltaan niin paljon että oli hankala nähdä valoa tunnelin päässä, sitä että Suomessakin on ihanaa.

Kirjoittelen joskus toiste juurikin tuosta toisesta ihmisten vihaamasta tavasta, tämä keskittyi nyt pelkästään kieliasioihin. Antakaa mulle anteeksi jos ärsytän teitä puheellani, mutta musta on outo yrittää muistaa esimerkiks tervehtiä sanomalla moi, kun hallo tulee suoraan miettimättä eikä kuulosta tyhmältä mun korvaan, toisinkuin moi.

Kuka on törmännyt meihin ärsyttäviin ulkomailla asuviin, luonnottomasti äidinkielen sanojaan unohteleviin pelleihin? Minkälaisia pellejä olette tavanneet, mikä on ärsyttänyt eniten? Entäs ulkosuomalaiset - miten teidän aivot yhdistävät kaksi kieltä?

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulu/Weihnachten


Meidän perheen toinen yhteinen joulu oli ihana, mutta on myös ihanaa että se on ohi! Lucas on pari päivää repinyt ikkunassa olevia jouluvaloja alas ja heitellyt ikkunalaudalla olevaa tonttua sillä voimalla lattialle, että sekin vaikuttaa olevan jo täysin sitä mieltä että ciao joulu. Onneks vesisade sentään alkoi vasta eilen, joten saatiin nauttia edes osittain valkeasta joulusta (kun kohdisti katseen pihalla varjopaikkoihin).


Aattona heräsin Lucaksen höpötykseen pirteänä seitsemältä. Laitoin heti riisipuurot tulille porkkanalaatikkoa varten, en siis sellaisenaan syötäväksi, taapero tuskin olis jaksanut odottaa niin pitkään aamupalaansa. Ainiin, se perunalaatikko EI todellakaan onnistunut! Ehkä vielä joskus? Stefanin herättyä vietiin Lucas mummollensa ja me lähdettiin laskemaan. Ei ollut yhtä autiot rinteet kuin viime jouluna, mutta ei myöskään yhtäkään urpoa, kukaan ei yrittänyt teilata!


Aurinko on sulattanut tuolta Sonnseitelta, "aurinkopuolelta", kaiken lumen, byhyy!

Me tultiin kotiin kahdentoista maissa, joka on siis normaali Lucaksen nukkumaanmenoaika. Mutta taaperopa olikin jo nukkunut puolitoista tuntia ja väitti olevansa ihan pirteä! Vein siis aamulla Lugin mukana myös sen ulkovaatteet jos he tahtovat mennä ulos, mutta unohdin sanoa että ei saa lähteä vaunuilemaan. Koska jos lähtee, Lucas nukahtaa heti eikä sitä saa mitenkään hereille.


Tonttuakin vähän kiinnosti isin videot!

No, ei siinä enää mikään auttanut! Lohduttauduin sillä että ehkä se ei se jaksa olla kiukkuinen kun on niin paljon muuta puuhaa (eli lahjojen availu). Kotona mä halusin keittää päiväkahvit, mutta hajotin kahvipannun sitä pestessäni. Olipa yllätys kun on pyhät! Tästä en meinannut löytää lohtua ollenkaan, kunnes löysin kaapin perältä jotain pikakahvia, sekin maistuu taivaalliselta kun on kuvitellut ettei kolmeen päivään saa kahvia.


Koska tein vielä sitä porkkanalaatikkoa ja lisää karjalanpiirakoita (Stefan teki munavoin, Suomitraditiot hallussa), jäi itsensä tekeminen yllättäen viime tinkaan. Oltiin sovittu viideksi treffit anopille, mä olin valmis noin kolmea vaille. Kerrankin ajoissa!


Mun joululautanen oli suomalaisin vuosikausiin - karjalanpiirakoita, porkkanalaatikkoa, graavilohta sekä Stefanin mamin tekemää perunasalaattia. Lähes kaikissa asioissa olen aika ehdoton kumpi on parempi - suomalainen tai itävaltalainen, mutta perunasalaatti on niitä harvoja joista en osaa päättää koska molemmat on hyviä!


Lucas toi meille lahjoja jo meidän syödessä, joten niiden availu pitikin aloittaa sitten heti ruuan jälkeen. Ja onneks aloitettiin, koska niitä oli valtavasti! Kuviakin on paljon, mutta aika harva on edes vähän onnistunut, koska Lucas ei tietenkään pysynyt sekuntiakaan paikallaan, vaan kiisi paketilta paketille.


Yllättäen paras lahjojenavailukaveri oli Stefanin veli, jonka kanssa Lucas ei koskaan ole ollut erikoisen läheinen!


Tonttu oli vakaasti sitä mieltä että iso paketti oli hänelle, eikä meinannut suostua hyväksymään että se oli Toni-papan eikä sen...


 Roman-sedältä Lugi sai maailman cooleimman pikku-Hyundain, jossa on musiikit ja vilkut ja kaikki pelit ja vehkeet!


Loppuillasta meininki alkoikin olla aikalailla tätä luokkaa, kaikilla! Lucas jaksoi kyllä aivan mahtavasti valvoa yhdeksään asti niillä lyhyillä aivan liian aikaisilla päikkäreillään, superreipas tonttu!


Lucas sai aivan upeita lahjoja, suurkiitos vielä kaikille Joulupukeille ja Christkindleille! Paketeista paljastui esimerkiks iso kasa kirjoja, jättipaketti Duploja (vähän isiäkin varten...), lahjakortteja ja tietysti myös kaikkia ihania vaatteita. Leluja tuli onneks sopivan vähän, koska niitä onkin jo ihan tarpeeks!

Parhaat lahjat kaikista oli kuitenkin SEITSEMÄNTOISTA heijastinta sekä pieni heijastinliivi Lucakselle! Nämä oli kirjaimellisesti LOISTAVAT lahjat, varsinkin kun kaikki oli niin söpöjä! Mami ja isi sai lisäksi kamalan paljon muutakin tarpeellista, kyllä olikin Joulupukki ollut fiksuna.


Tänään saatiin vielä aamulla ihania vieraita, kun Ala-Itävallasta Tirolissa joulua viettämässä olleet Maija ja parikuinen poikansa tulivat kylään! Pikku K onkin (Lugin lisäksi tietysti) ainut suomenitävaltalainen beibi jonka tunnen, lisäksi myös ensimmäinen noin pieni tyyppi johon Lucas sai tehdä lähempää tuttavuutta. Tai olis saanut, mutta rakkaus meinas olla vähän liian rajua, turvallisen välimatkan päästä tutustuminen sujui paremmin! Ihana kun ehditte käymään!

Porkkanalaatikko loppui eilen, suklaat voinee jo siirtää syrjään ja täten poistaa päivittäisestä ruokavaliosta (eilinen aamupala oli kourallinen Dumleja), vielä kun telkkaristakin tulis muutakin kuin kaikkia dorkaleffoja (huhuu Lemmen viemää, missä viivyt?) niin tavallinen rytmi sais vallan tästä joulun ihmeellisestä ajasta. Joulu on nykyään ihanaa aikaa, mutta kuten sanoin - on se vaan huippua palata normaaliin arkeenkin! Nyt menen kokkailemaan jotain oikein suolaista ruokaa, toivottavasti teilläkin oli kiva joulu ♥ !

tiistai 24. joulukuuta 2013

Luukku 24: Jouluntoivotukset

 
Guten Morgen - toteutan taas erään toiveen ja nyt sen sitten saatte, videon! Sori tosta pituudesta, vähän venähti!


Muuta sanottavaa mulla ei olekaan, pitäkää huoli toisistanne, syökää hyvin ja PALJON! Pusuja, haleja ja vielä kerran IHANAA JOULUA KAIKILLE ♥ !

maanantai 23. joulukuuta 2013

Luukku 23: Willkommen zurück!


Minun ihana mummoni, eli Lucaksen isomummo, on ollut viikon Madeiralla Suomen synkkää "talvea" paossa ja palaa tänään takaisin kotiin. Ainakaan mun vanhassa kotikaupungissa ei ole kuulemma yhtään lunta (en sitten tiedä miten muissa osissa maata), joten jotta mummon sopeutuminen takaisin Pohjolan pimeyteen sujuisi helpommin, tässä vähän kuvamuisteloita tältä vuodelta!

Osa on ennen julkaisemattomia, osa jo nähtyjä, osa huonolla kameralla otettuja, osa puhelimella joten laatu on sen mukaista mutta ei anneta sen häiritä!


Isomummo ja kaksi tavismummoa, toukokuussa kun tulivat yllätyksenä kylään. Vihkimisjuhlallisuuksien jälkeen vietettiin ihana ilta hyvin syöden, Lucaskin tykkäs kun oli niin paljon viihdyttäjiä, kaikki sille just tossakin ilmeilee!


Samoin toukokuussa, isomummo oli pukenut pinkkiä päälle ettei lapsenlapsenlastansa jänskäis koska lapset kuulemma tykkää värikkäistä vaatteista hihi!


Mummoilla näyttäis olevan hauskaa, Lucas ei taida olla samaa mieltä :D !


Toukokuun keli helli, mummon ja isomummon lisäksi kuvassa myös Toni-pappa ja mummon mies!


Ciao Tirol!


Sitten olikin meidän perheen vuoro pakata kimpsut ja kampsut ja lentää Suomeen - koitti ihana juhannus, jonka saimme viettää mummon luona landella.


Lucas olis heti tahtonut tehdä tuttavuutta mummon kissan kanssa, mutta Siiri ei oikein lämmennyt, jännä...


Juhannusaattona saatiin lippukin lopulta salkoon!


Kuusi juhlijaa puuttuu kuvasta, mutta ihana joukko silti! Varsinkin Naku-koira, jonka Stefan tahtois meille koska niin moni sitä vähän syrjii. :D


Saman sävyiset Stefan ja mummo ja taustalla menossa viiden juhannusruusun (minä, Anna, Luna, Sofia, Emma) kuvaustuokio...


Juhannuspäivällistä syötiin pitkään ja hartaasti omnomnom.



Kyllä meitä kelit helli Suomessakin!


Lucas pääsi isomummonsa kanssa ihan kaksin kävelyllekin, molemmat olivat kiltisti!


Kyllä landella rakkaiden ihmisten keskellä sielu lepäsi, kiitos vielä kaikille ketkä niin ihanan juhannuksen mahdollisti ♥ !

Toivottavasti tästä oli iloa rakkaalle mummolle, ja miksei tietysti muillekin sukulaisille. Näin ihanien muistojen avulla sitä jaksaa odottaa seuraavaa kesää, saa nähdä päästäänkö juuri juhannukseks Suomeen, olis se kuitenkin jotenkin niin erityinen juttu! En sitä itse kesää mitenkään odota (varsinkaan keväällä alkavaa remonttia...), talvihan se on se paras vuodenaika, mutta onhan siinä kesässäkin tiettyä hohtoa!

Mulla on huomiseksi teille ajastettuna kalenterin viimeinen luukku, koska en ehdi/jaksa/huvitu (viimeisin on ihan varmasti taas hyvää suomea) jouluaattona enää mitään postaamaan. Laitan sen aamuksi Suomen kellon anivarhaiseksi, koska mun mami toivoi että voisi avata jonkun luukun heti aamusta! Se olkoon se viimeinen luukku, haha, hei parempi myöhään kuin ei silloinkaan! Nyt täytyy mennä herättämään Lucas ja lähteä kauppaan - vielä kerran tervetuloa Suomeen mummo ♥ !

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Luukku 22: Siivoustaukokysely

 
Koska mulla on kamala joulunvalmisteluvimma, ehdin istua tässä pelkästään sen aikaa että mopattu lattia kuivuu! Olen ollut aamusta alkaen niin ahkera, että tästä sais joku jo hyvän Facebook-päivityksen itselleen (terveisin pakko nauraa aina niille "koko talo kaappeja ja saunaa myöten kuurattu ja uunissa kolme karjalanpaistia ja sämpylät ja pullat ai että"-statuksille...). Siksi saattekin tänään pelkästään tämän monessa blogissa näkyneen joulukyselyn, kuvituksena vanhoja joulukuvia!


 Pikkujoulut 2008, Pukki & Muori

1. Parasta joulussa ?
 
Tunnelma! Vaikka en edellisvuosina ole edes oikein viettänyt erikoisemmin joulua, on siinä aatossa silti jotain erityistä, aamusta asti on sellainen kiva, iloinen fiilis.
 
2. Joulumusiikkisi ?
 
Nyt Lucaksen kanssa kaikki iloiset rallatukset, esimerkiks Tonttupolkka ja Kuuraparta!
 
3. Tykkäätkö katsoa jouluelokuvia ? Millaisia ?
 
Joo ! Love Actually on kaikista lempparein ikinä, hyvänä kakkosena tulee molemmat Yksin kotonat!
 
4. Jouluherkkusi ?

Musta jouluruoka on se paras herkku, vaikka toki ne konvehtirasiatkin oli aina ihania.

5. Mitä pitää ehdottomasti olla jouluaterialla ?
 
Imellettyä perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja kinkkua ♥ !
 
6. Koska joulukoristeet pääsevät kotiasi koristamaan ?
 
Pääsivät heti marraskuun lopussa!


Pikkujoulut 2005
 
7. Joulu kotona vai jossain muualla ?
 
Suomessa oltiin aina aatto kotona (pari joulua tais mennä Sri Lankassa), tänä vuonna en vielä tiedä ollaanko kotona vai mennäänkö yläkertaan anopille.

 8. Itsetehdyt lahjat vai kaupasta ostetut valmiit vai molempia ? 

Mä olen niin kädentaidoton ihminen että kaikki ostettiin kaupasta, mutta itse vastaanotan kyllä mielelläni esimerkiks virkattuja juttuja (vai miten vaikka villasukkia tehdään, kudotaan, neulotaan tmv...).

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan ?

 En! Ehkä ens jouluna vois laittaa parvekkeelle kun on sellainen.
 
10. Joulu oman perheen kanssa vai isommassa porukassa ?
 
Oman perheen kanssa! Perheeseen toki voi kuulua muitakin sukulaisia, mutta onhan nekin tavallaan perhettä.
 
 11. Onko sinulla joululahjatoive ?
 
Joo, onnistuispa mun laatikot!

12. Paras saamasi joululahja ?

Hmmm onpas hankala, kaikki lahjathan on kivoja! No vaikka duunista saatu 100 euron lahjakortti Intersportiin. :D


Pikkujoulut 2007

13. Kuvaile unelmiesi joulu ?
 
Lähes minkälainen tahansa kävisi, jos seuraksi edes kerran saisi rakkaita Suomisukulaisia ♥.

14. Mikä on ärsyttävin joululaulu ?
 
Mulla on jostain syystä soinut päivittäin päässä Nylon Beatin Musta joulu, vaikka en ole edes kuullut sitä vuosikausiin!

15. Oletko tehnyt jouluvalmisteluja tälle vuodelle, mitä ?
 
Ostanut kamalasti lahjoja sekä paketoinut niitä, laittanut joulukoristeita, pystyttänyt meidän puolimetrisen muovikuusen, aloitellut joulusyötävien teon, miettinyt joulukorttien tekoa, vaihtanut Facebookin kansikuvaksi Lucaksen tonttukuvan, aloittanut joulusiivouksen... Oho, onpas lista!
 
16. Paras joulujuoma ?
 
Glühwein!
 
17. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan ?
 
Oikea kuusi on tietysti se ihanin, mutta tänä vuonna ei mahdollinen, kiitos a) minikodin sekä b) taaperon. Pikkuinen tekokuusi pöydällä tuo myös tunnelmaa!

18. Käykö teillä joulupukki ?
 
En edes muista milloin viimeksi on käynyt, joskus kun olin ihan tosi pieni? Meillä on muutenkin Stefanin kanssa vähän erimielisyyksiä siitä, tuoko meille lahjat Joulupukki vai Christkindl...
 
 
Jouluaatto 2009

19. Paras joulumuistosi lapsuudesta ?
 
Oli ihana heti aamusta käydä ponin kanssa maastossa ilman satulaa pöllyttelemässä lunta, kun ei ollut ketään missään ja sen jälkeen palata punaposkisena kotiin ja rauhoittua siihen joulun viettoon.

20. Laittaudutko jouluaattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän pyjamassa ?
 
Jouluna koitetaan vähän laittautua, toivottavasti mun mekko tulee huomenna!
 
21. Peruna-, porkkana-, bataatti- vai lanttulaatikko ?
 
Jos perunan ja porkkanan välillä on pakko valita niin pottu ♥ !
 
22. Paras joulusuklaa ?
 
Ennen tykkäsin konvehtirasioiden (sekä Fazerin että Pandan) liköörikonvehteja lukuunottamatta kaikista, viime jouluina herkkua on ollut tietysti salmiakkisuklaa kun sitä saa niin harvoin.

23. Joulutortut vai piparit ?

Oho, vaikea! Sanon itävaltalaiset joulukeksit! Piparit on aika tylsiä ja tortut vähän kuivia!


Pukki ja Muori sai ovat saaneet mehuakin! Ja nyt takaisin hommiin, esimerkiks karjalanpiirakat odottaa tekijäänsä (en kestä enää ilman munavoita...) ciao!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Luukku 21: Ihanan muodikasta


Mainoksia tai kuvastoja katsellessani kiitän usein maailmaa siitä, että en ole muotihullua sorttia. Siitä, että asun landella enkä missään suuressa kaupungissa jossa joku katsois mun halpisvaatteita nenän vartta pitkin. Tai no, eipä sekään mua kyllä liiemmin kiinnostais vaikka katsoiskin. Joskus peruskouluaikana oli tärkeää, että oli samanlaiset vaatteet muiden kanssa. Onneks ei enää!

Ehkä tässä sitten tulee taas se mun suvaitsevaisuus esiin - mulle on ihan sama mitä muut ihmiset päälleen pukevat, ei paljoa liikuta. Mutta ei se mua silti estä pitämästä niitä vaatteita rumina, kyllähän moni pitää munkin ryysyjä ihan kamalina. Kuten sanoin, senkus pitävät. Ainakaan mä en ole kuluttanut niihin mitään friikkisummia, vain syystä että koska ne on muotia.

Etsin tuossa taannoin uutta talvitakkia, siis kaupunkikäyttöön. Menin H&M:n sivuille, sieltä kun tekee usein aika halpoja löytöjä, vaikka vaatteet ei laadultaan ehkä olekaan mitään huippuluokkaa. Mutta mitä kamaluuksia siellä niiden taviksien lisäksi olikaan tarjolla!


Kuvat H&M

Siis ei moro! Muodikas on sama asia kuin kallis, ja taas voin sanoa että kiitos kun ei tarvitse sellainen olla, tack och adjö, pitäkää hirvityksenne!


 Kuvat Mango

Mango yllätti, sieltä jouduin ihan etsimällä etsimään näitä kamaluuksia! Keskimmäisellä on kunnon hinta, muotivaatteet on yleensä niin rumia ettei ne todellakaan ole niiden järkkyhintojen arvoisia!


Kuvat Zalando

Kaikista kamalimmat tarjosikin Zalando! Myös hirveimmät hinnat löytyivät sieltä!

Ainoat vaatteet, joihin suostun kuluttamaan suurempia summia, on laskukamat koska niiden on oltavakin laadukkaat. Löysin esimerkiks ihanat uudet laskuhousut pari vuotta sitten, oikealta hinnaltaan 230 euroa, mutta koska oli kesä (ja koska ne olivat edelliskauden mallistosta, ai kamala) ne olivat tarjouksessa puoleen hintaan! Kiitos ja hei!

Oletteko te näitä kalliin muodin perässä juoksijoita vai niitä, jotka ovat tehneet kamalia löytöjä joista mietitte että kuka niitä tahtoo päällensä pukea vai olenko ainoa sorttiani - haaveileeko kaikki muut rikkaudesta niin että voisivat niitä hirvityksiä ostella?

perjantai 20. joulukuuta 2013

Luukku 20: Löllöhistoria


Havahduin jokunen aika sitten (siis tyyliin keväällä) todellisuuteen - minähän olen lihava! Vaikka mulle ei Lucaksesta tullutkaan kuin kymmenisen kiloa ja suuri osa jäi synnärille ja loput katosi imettäessä (järkyttävästä suklaan ja keksien ahmimisesta huolimatta), olen silti entiseen verrattuna aikamoinen lihapullalöysäke!


2004, tuollakin hetkellä olin mielestäni lihava!

Mä olen oikeastaan teinistä asti kuvitellut että olen jotenkin normaalia isompi, ehkä johtuen siitä että olin ympäröity niin laihoilla kavereilla. Tosin mulla on kyllä aina ollut leveä lantio ja olematon uuma, oon siis aina näyttänyt melkoiselta puupökkelöltä, ehkä sekin vaikutti mun mielipiteeseen. Mutta kun noita vanhoja kuvia nyt katson, en oikein tiedä kukahan mua sieltä peilistä on sitten katsonut jos olen pitänyt itseäni lihavana! Yksi tollainen keho tänne kiitos hep!

En ole kuitenkaan tästä mielipiteestä huolimatta ikinä ollut mikään himoliikkuja, tai no, edes mikään tarkoituksella liikkuja. Ratsastin viisivuotiaasta aina lukioikään asti ja loppuvuosista oman ponin kanssa sitä tulikin harrastettua ihan jatkuvasti, mutta se ei tuntunut liikunnalta, vaan ihanalta harrastukselta. Fillaroin lisäksi aina kelien salliessa tallille ja takaisin, matkaa kun ei edestakaisin ollut kuin alle kahdeksan kilometriä.


2007.

Olenkin aina ollut hyötyliikkuja! Kävelin kouluun, samoin myös myöhemmällä iällä aina joka paikkaan kun en sitä ajokorttia omistanut. Kun aloitin työt 16-vuotiaana, sain juosta koko päivän huoltsikkaa ympäri. Itävallassa hyötyliikunta se vasta alkoikin. Vaikka työpisteeni ei kovin suuri ollutkaan, oli se aamusta välillä jopa ihan iltaan asti sitä pientä väliä juokseminen yhdistettynä lautailuun ihan tarpeeksi liikuntaa, varsinkin kun syöminen aika usein tuppasi ajanpuutteesta johtuen jäämään.

Imetysaikana saatoin siis vetää oikeasti paketillisen keksejä ja levyllisen suklaata yhdessä päivässä eikä tuottanut mitään ongelmia tehdä samaa vaikka ihan joka päivä, varsinkin kun mun rutikuivasta ihosta johtuen se ei myöskään näkynyt naamassa. Onneks imetyksen loputtua olin vetänyt niistä niin överit, etten pystynyt enää levylliseen edes viikossa. Lisäks mun silloin alkanut hullu vedenjuonti jatkui, edelleenkin juon pari litraa päivässä.

Keväällä aloinkin ahkerasti jumppaamaan kotona. Ahkeruus kesti ehkä pari viikkoa. Kuukauden päästä sama ja taas huvitti ehkä viikon. Voisinpa sanoa että olen vaunuilijaihmisiä, mutta en kyllä ole ollut sitäkään enää. Siitä asti kun Lucas on nukkunut säännöllisest päikkärit, ei ole muka koskaan "oikea aika" mennä lenkille. Aamupäivällä Lucas nukahtaisi vaunuihin eikä suostuisi nukkumaan lounaan jälkeisiä päikkäreitään. Iltapäivällä yleensä Stefan on hyppyvuorollaan kotona. Kun se lähtee takaisin duuniin, on jo pimeää enkä uskalla ettei autot aja päälle.


Muutama kuukausi sitten kesällä.

Mulla onkin aina ollut hirveän hyviä selityksiä itselleni! Yksi useimmiten käyttämistäni on se, että toisen lapsen tullessa sitä turpoaa taas ja kaikki ahkerointi on ollut turhaa, on parempi odottaa siihen asti että toinen on pihalla, imetetty eikä uusia lapsia ole näköpiirissä. Joo, mutta olishan niitä kiloja helpompi sitten alkaa karistamaan (tai oikeastaan kaikkea tätä löllöä kiinteyttämään), kun niitä ei olis jo ennestään tuhatta ylimääräistä.

Tämän hetkinen tilanne on siis se, että olen tyytymätön kehooni, mutta vähän liian saamaton tekemään sen eteen vielä(kään) mitään suurempia ihmeitä. Siitä syystä en myöskään valita päivittäin kenellekään kokoani, sitä voisi tehdä jos yrittäisi oikeasti päästä kiloista eroon. Palataan tähän nykyhetken tilanteeseen myöhemmin, eiköhän tämä tästä joskus muutu! Viimeistään sitten sen toisen beibin jälkeen, toivottavasti saan jo aiemmin itseäni niskasta kiinni! Pitäisköhän ostaa joku oikein iso peili vai mikähän siihen auttais? :D

Luukku 19: Ilopäävideoita

Eilen kävi se, jota joka päivä vähän pelkäsin, koska se tapahtuu tuntemattomasta syystä aina välillä - netti oli koko illan poikki! Ensin siis pahoittelut että eilisen luukku tulee myöhässä, varsinkin kun se oli jo melkein julkaisua vaille valmis. Onneks mua lohdutti telkkarista tullut ihkaeka Harry Potter ♥ !


On olemassa ihmisiä, jotka eivät ikinä tahdo omia lapsia. Syitä tähän on monia, esimerkiks jotkut ajattelevat että kaikki kakarat vain huutavat yötä päivää uhmaikään asti, jonka jälkeen se todellinen helvetti vasta alkaakin. Moni ajattelee elämän olevan jokapäivä tällaista, pelkkää yritystä selvitä hengissä aamusta iltaan.

Meillä uhmaikään on vielä matkaa enkä varmaan taas saa muutenkaan sanoa mitään, asuuhan meillä niin helppo vauva, tai no, nykyinen taapero. Silti, osaa sekin välillä mun hermoja kiristää, mutta voi, miten paljon useammin se osaakaan mua naurattaa, ihan vain olemalla ihana oma hulvaton itsensä! Tässä teille pari todistetta siitä, että kaikki lapset eivät ole kotoisin helvetistä tai peräisin Saatanasta!


Yksi Lucaksen lemppariharrastuksista on ratsastaminen (meillä lauletaan ahkerasti Ihahaata ja Hopotihopotihoita), tyynyn päällä, sohvan selkänojalla, mamin jalkojen päällä tai kuten tässä tapauksessa - isin pään päällä!


Myös ihan vaan "taaksepäin puhuminen" naurattaa, kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Tämänpäiväinen luukku tulee tänään tietysti ihan normaalisti! Voisin tietty ajastella teille postauksia, mutta mulla on jotenkin tässäkin asiassa sama kuin kaikessa muussakin - pakko vielä lopussa tehdä sitä sun tätä kun mieli muuttuu sata kertaa, joka ei tietenkään onnistu jos kirjoittelee postauksia valmiiksi. Noh, ehkä mä vielä yllätän ;) Bis später ciao!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Luukku 18: Jokainen tavallaan, mutta...

 

Ei varmasti tarvitse olla äiti- tai isäihminen tietääkseen, että jokaikinen vauva on erilainen. Toki monella lapsettomalla on ennakkoluuloja, tai ehkä paremmin sanottuna todeksi uskomaansa tietoa, asioista joista ei todellisuudessa tiedäkään mitään. Esimerkiks mä luulin ennen vauvan saamista, että kaikki ne äidit, jotka eivät imetä, eivät vain halua imettää ettei tissit mene pilalle! Ei mulla ollut hajuakaan että se on osalle lähes mahdotonta, ihan sama kuinka paljon sitä tahtoo.

Koska jokainen vauva on erilainen, tarvitsee jokainen myös erilaista, juuri hänen korkeudelleen sopivaa hoitoa! Mä en todellakaan tässä nyt tahdokaan arvostella ketään (en edes sillä hauskalla "ei millään pahalla, mutta..."-tavalla), kerron vain mitä suosituista perusjutuista en ITSE tahtoisi tehdä. Vähän toivonkin että tämä aiheuttaisi keskustelua, koska ei musta ole ollenkaan väärin että joku tekee just toisinpäin kuin minä, päinvastoin! Olishan se nyt kamalaa jos me kaikki oltais samanlaisia, eikö?


(Laitan samalla parit kuvat finskeille, isin kanssa isossa kylvyssä ♥.)

Perhepeti on mun aivoille käsittämätön ajatus. Onhan se aivan ihanaa kun beibi tuhisee ihan vieressä, mutta varsinkin se, kun se nukkuu vanhempien välissä, kuulostaa musta erittäin epätoimivalta - paitsi vanhempien nukkumisen, eritoten parisuhteen kannalta. Ehkä mä olen jotenkin kummallinen, mutta jos esimerkiks kuulen joidenkin eronneen ensimmäisen vauvavuoden aikana ja kuulen että heillä on nukuttu vauva välissä, en ylläty erouutisesta ollenkaan. Musta on ihana nukahtaa Stefanin kainaloon, on ihana olla päivän päätteeksi vielä ihan kaksin ihan lähekkäin.

Ulkomailla asuvien suomalaisten äitien Facebook-ryhmästä olen huomannut, että taaperoimetys tuntuu olevan normaalia ainakin ulkomailla. En tiedä miten Suomessa siihen suhtaudutaan, mihin esimerkiks neuvolassa kehoitetaan? Tottakai se on musta siis mahtavaa, upeaa että vauva saa terveellistä, juuri itselleen sopivaa (ja ilmaista!) ravintoa pitkään, mutta musta siinä on jotain outoa.

En tiedä kuinka pitkään mulla olis riittänyt maito, mutta lopettelin omasta halustani imetyksen joskus puolen vuoden jälkeen. Imetys ei todellakaan ole musta mitenkään ällöttävää, mutta jotain omituista siinä on, että taapero tulee repimään äidin paidanrinnuksesta kun tahtoo vähän tissitellä, varsinkin jos se sitten tulistuu kun ei sitä saakaan. Erityisesti julkisilla paikoilla tämä kuulostaa musta jotenkin, no, kummalliselta.


(Haha, aika filosofisen näköinen mietiskelijä.)

Yksi turhake jonka käyttöä en myöskään ymmärrä, on tutti. Ymmärrän kyllä että se tuo vauvalle turvaa ja lohtua, mutta en mä nyt tiedä kumman vauva valitsisi jos se saisi itse valinnan suorittaa - muovinen kapistus imettäväksi vai mamin syli. Varsinkin sellainen "tarpeeton" taaperotutteilu mua kummastuttaa, usein kun näkee jopa 2-3-vuotiaita leikkimässä jossain tutit suussa. Silloin se ei ole musta enää sitä lohdun saamista, vaan vanhempien laiskuutta, koska he ovat varmasti tietoisia mitä pitkään jatkuva tutin syöminen aiheuttaa hampaille, eivät vain ole jaksaneet vieroittaa vauvaa siitä.

Entäs ne lastenvaatteet? Nehän on ihania! Mutta vähän turhan kalliita tälle pihiliisalle! Kuten olen monesti todennut, mä en ymmärrä sitä että tuhlataan satoja euroja nimenomaan vauvanvaatteisiin, koska pieni beibi kasvaa niin hirveän nopeaa tahtia, vaate saattaa olla jo kahdessa viikossa liian pieni! Nykyään, kun Lucas ei enää veny ihan samanlailla, olenkin malttanut kuluttaa roposia sen vaatteisiin vähän useammin.

Tässä vaateasiassa tosin ymmärrän äitejä (isit niitä harvemmin hamuavat...) aika hyvin, koska lastenvaatteet on oikeasti ihan supersöpöjä, ja mä ostelisinkin mielelläni kaikki maailman vaatteet, jos vain raaskisin. Niistä ei kuitenkaan ikinä saa täyttä hintaa takaisin (toki joissain vaatteissa aika lähelle saattaa päästä) ja tahdon että beibi saa rellestää kuten tahtoo, ilman että tarvitsee pelätä ikilikaa tai hajoamista. Lastenvaatteista olen kirjoittanut jo aiemmin, joten jätetään tämä asia nyt!


(Pitäisköhän tota tukkaa vähän leikata...)

Vielä kerran muistutan, että olen sitä mieltä että jokainen tehköön parhaakseen näkemällään tavalla, minä en ketään tuomitse saatika koita käännyttää, kenties mä sit olen vain liian suvaitsevainen ihminen? Kyllä moni varmasti ihmettelee jotain meidänkin touhuja, mutta ihmetelkööt! Kuulisin myös toki mielelläni jos näin on, voin yrittää selittää miksi niin on! Onko joku koittanut käännyttää jotakin meidän ihanista lukijoista johonkin? Onko teillä joku asia mitä ette tahtoisi itse vauvan kanssa tehdä? :)