maanantai 28. huhtikuuta 2014

Asiasta kuudenteen

Hupsista, en mä eilen ehtinytkään kirjoittamaan tätä sekametelisoppaa koska illalla Lucaksen mentyä nukkumaan telkkarista tuli pyhä asia - Wallander! Rakastan ruotsalaisia dekkareita mutta mulla ei ole kotona niitä kuin kirjoina, joten telkkarista tulevia ei voi missata. Katselen aina Huuto.netistä himoiten kaikkia dvd-paketteja, mutta en tietystikään raaski tilata koska onhan sille rahalle parempaakin käyttöä... Onneks löydän Suomessa usein kirppareilta edes niitä kirjoja!

Oli miten oli, kirjoitin viime postaukseen vahingossa tyhmästi, just sillä tavalla jota itse vihaan - vähän arvuutellen. Viime viikon ultrassa paljastui tosiaan muutakin kuin sukupuoli, mutta ei sentään mitään niin jännittävää että siitä noin pitäis kirjoittaa, sori! Sieltä löytyi lisäistukka, jota katsotaan tarkemmin Innsbruckin klinikalla toukokuussa. Lääkäri sanoi ettei se ole vaarallista eikä aiheuta mitään toimenpiteitä, usein ne löydetäänkin vasta synnytyksessä! Mä en ollut koskaan moisesta kuullutkaan, onko joku muu?


Menen Innsbruckiin siis ihan muusta asiasta (mun täytyy ottaa päivittäin lääkkeitä joiden vuoksi lääkäri tahtoo erikoisultrata vaavin elimet), mutta lekuri sanoi että ne voivat siellä niillä hienoilla laitteillaan katsoa sitten samalla sitäkin. Luultavasti kohdussa on siis kasvanut kaksoset, joka olis musta aika hurjaa, koska meidän kummankaan lähisuvussa ei ole yksiäkään! Kauemmasta suvusta en tiedä, tietääkö joku meidän sukulaisista? Niin ja ettei jää epäselväksi: enää siellä ei siis todellakaan ole kuin yksi vauva, jos on koskaan enempää ollutkaan!

Tästä syystä hannailin vähän kesäistä reissua Suomeen - entäs jos tämä lisäistukka alkaa vuotamaan kesken loman ja joudun siellä meidän pikkukaupungin ensiapuun? Oon kuullut siitä vain ja ainoastaan kamalia juttuja, just sellaisia että ellet sä ole ihan oikeasti kuolemaisillas, niin et saa hoitoa ennen tuntikausien odotusta, ihan sama olitko raskaana, vanhus tai pieni lapsi. Tällainen mamu kaikista vähiten. No, sen näkee sitten jos jotain tapahtuu. Toivotaan tietysti että ei tapahdu, mutta koska olen realisti, vähän jännittää!


Niin, varasin siis lennot! Sinisiivet kuljettaa mut ja Lucaksen tiistaina 17. kesäkuuta Helsinkiin ja palauttaa takaisin Müncheniin seuraavan viikon sunnuntaina. Kolmetoista päivää ilman Stefania kääks, saa nähdä mitä siitä tulee, se tammikuinen viikkokin kun oli jo ihan liikaa! Nojoo, onneks se on tällä kertaa sillekin helpompaa kun se voi kuluttaa kaiken vapaa-aikansa remonttihommissa, viimeks se meinas tylsyyksissään ikävöidä aikalailla. Oli pakko ottaa noin pitkä reissu koska kaikista halvimmat liput löytyi just kyseiselle päiväyhdistelmälle, haha! Finnair on ainut joka lentää a) fiksuihin aikoihin b) suoria lentoja mutta silti c) suht edullisesti, joka on hyvin ärsyttävää koska sen terminaali Münchenissä on aivan kamala.

Olikohan mulla vielä muuta? Joo, Lucas oppi uuden sanan: Männer - miehet, kun pojat vietti miestenaamupäivää kun olin hoitelemassa asioita ja sen jälkeen se onkin hokenut sitä aina isin kanssa. Asioiden hoito liittyi autokouluun joka alkais ens maanantaina... En tahdo! Vihaan autoja! Mutta ostettiin uusi auto, joten on se kortti vaan ajettava. Ja jos joku nyt yrittää multa kysyä millainen auto on - hopeinen! Hyundai! Menen ylihuomenna hoitelemaan vähän lisää asioita, saa nähdä ehdinkö saada kaiken valmiiksi niin että voin sen typerän autokoulun nyt aloittaa.


Muuta mä en enää tähän hätään muista ja vaikka muistaisinkin, en ehkä niitä jaksais kirjoittaa! Eikun hei, Stefan allekirjoitti uuden rakennuttajan kanssa sopimukset ja arvatkaa kenelle kukkalähetti toi kyseiseltä firmalta seuraavana päivänä kukkia - MULLE! Hauskaa! Nyt on pakko mennä mussuttamaan näkkäriä ja katsomaan Disney Channelilta Everwoodia, adios!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Baby is a ...

Voi ei, mun on pitänyt kirjoitella teille kumpaa sukupuolta toivoisin tulevan vaavin olevan ennenkuin se selviää, mutta olen ajatellut että onhan tässä vielä ikuisuus aikaa ennen rakenneultraa koska olen kokoajan kuvitellut olevani tosi alussa, mutta parin viikon päästähän on jo puoliväli! No oho, enpäs myöskään ole tajunnut että mullahan on TÄNÄÄN lääkäri jossa voikin viikkojen puolesta olla että sukupuoli näkyy (olettaen siis että beibi on yhteistyöhaluinen)!

Olin siis viime päiviin asti siinä uskossa että tämä on vain joku höpöhöpötarkastus (viimeksi lekuri sanoi tahtovansa että tulen ennen toukokuuta, kun silloin mulla on Innsbruckin klinikalla vauvan elinultra joten ajattelin että tämä liittyy vain siihen), mutta apua kääk eipäs olekaan, yritän nyt siis tässä äkkiä kirjoitella vähän ajatuksia samalla kun mun pizzataikina kohoilee!


Kun mun ystäväni, itse kahden pojan äiti, kysyi kumpaa toivoisin, sanoin vain kliseisesti ihan sama, kunhan on terve. Sen jälkeen yritin alkaa pohtimaan tarkemmin, kumpaa oikeasti toivoisin. Enkä keksinyt. Kuulostaa typerältä, mutta en ihan totta osaa sanoa kumpi olisi edes hiukan mieluisampi. Keksin molemmista hyviä puolia, mutta en silti niidenkään perusteella osaa laskea kummalla niitä olisi enemmän ja kumman sen vuoksi tahtoisin.

Tiedän lähipiiristä että mitä tahansa mikäkin turvotus tai punktio sanookaan, vauvan terveys ei silti ole taattu. Samoin synnytyksessä voi sattua kaikkea mahdollista - kuten Lucaksenkin kanssa, mähän sain sen lastenosastolta viekkuunkin vasta kolmantena päivänä. Siksi toivonkin vain ja ainoastaan tervettä lasta, sukupuolella ei oikeasti ole mulle mitään väliä, ihan sama kuinka dorkalta kuulostaa.

Mitäkö hyvää olisi TYTÖSSÄ ?

♦ Kaikki olisi ihan uutta pyllypesusta lähtien, siellähän on ihan eri värkit alakerrassa!
♦ Vaatteiden ostelussa aukeaisi samoin aivan uusi maailma, onneks mulla on ollut pian neljä vuotta kummityttö jolle olen saanut ostella kaikkia ihania tyttövaatteita - niitä kun löytää kivoja niin paljon helpommin kuin pojalle.
♦ ... syystä että mä rakastan kaikkia tyttövärejä, omastakin vaatekaapista löytyy eniten pinkkiä, vaaleanpunaista ja violettia.
♦ Lucaksen ruskeavalkokukkaiset yhdistelmävaunut kävisi silti, ne kun valittiin just sen takia että jos joskus saadaan vielä tyttö.
♦ Me voitais sitten isompana harrastella yhdessä kaikkia tyttöjuttuja, esimerkiks me ratsastettiin mun äidin ja siskon kanssa. Tosin mä pelasin myös jääkiekkoa, mutta kuitenkin!

Entäs toinen POIKA ?

♦ Ei menisi vaatteisiin yhtä suuria omaisuuksia kuin tytöllä, koska olen säästänyt jonkin verran Lucaksen vaatteita.
♦ ... tosin en kyllä tahdo pukea vauvaa ihan samoihin vaatteisiin kuin isoveljeä, joten ihana päästä etsimään myös uusia! Nimenomaan etsimään. Niitä kun ei noin vain löydy.
♦ Yhdistelmävaunujen lisäksi myös Lugin uudet matkarattaat voisi kierrättää mainiosti, ne kun ovat ihanan turkoosit!
♦ Ehkä kaikista paras olisi se että saisin sisustaa lastenhuoneen täysin poikavärein enkä millään molemmille sopivilla, koska nojoo, mä oon aika tarkka mikä on kummankin väri eikä mikään valkoinen lastenhuone hotsita tippaakaan!
♦ Ja olishan kaksi poikaa nyt aika hauska. Leikitkin sopis paremmin yhteen isompina!

Kuten olen sata kertaa sanonut mutta ennenkuin joku sen kommentoi - tiedän jokaisen lapsen olevan yksilö ja voihan olla että tulee sieltä kumpi vaan, tulee sisaruksista pahimmat riitapukarit ikinä. Ikinä ei voi tietää, mutta miksi sitä pitäiskään? Ainut minkä tahdon tietää, on se että kumpi sieltä tulee koska haluan ostaa tai olla ostamatta tavaroita, heittää pois tai jaotella Lucaksen vanhat vaatteet, sisustaa lastenhuoneen ja ihan vain suunnitella ja odotella ♥.

... Tittidii, tänään on jo seuraava päivä ja olen äärettömän onnellinen kun saan teillekin kertoa mitä eilisessä ultrassa paljastui - meidän perheeseemme liittyy syksyllä ...

POIKA !


Fiilis on aikalailla samanlainen kuin Lucaksella ylläolevassa kuvassa. Olen onnellinen, mitä sä luulit? Pojathan tunnetusti on ihania! Kenties luvassa on vähemmän draamaa, who knows! Luvassa on tosiaan ainakin ihana, pojille sopiva lastenhuone jonka sisustus mulla hyppää aina mieleen kun on vähänkään ylimääräistä aikaa!

Tänään ei tosiaankaan ole ultrasta seuraava päivä, mutta Stefan tuli sinä iltana töistä kotiin jo silloin kun Lucas nukahti ja siitä tähän asti sillä oli vapaata, joten en ehtinyt kirjoittelemaan, sorry! Ollaan oltu oikeasti älyttömän kiireisiä ja no, eipä mua huvita datailla silloin kun ollaan koko perhe kotona. Kirjoitan vaikka huomiseksi jonkun sillisalaatin kaikista kuulumisista (esimerkiks mitä muuta lääkäri löysikään), nyt pitää rientää "kinkkukiusauksen" tekoon koska ostin punajuuriakin ahh omnomnom adios, terveisin iloinen, tuleva kahden pojan äiti !

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Frohe Ostern!

Pääsiäinen melkein selvitty, jes! Pyhät on ärsyttäviä, koska kaikki paikat on kiinni, kokoajan tuntuu sunnuntailta ja suurin osa telkkarista taukoamatta tulevista leffoistakin on ihan urpoja. Ainut hyvä on se, että joka paikka on täynnä turisteja - me tykätään Lucaksen kanssa pihalla ollessamme erityisesti varsinkin Stanglwirtin lapsiperheasiakkaista, koska ne kulkee shetlanninponien kanssa tosta meidän ohi kokoajan, normiarkena ei ole ihan noin hurjaa liikennettä!


Mitä meidän tylsään pääsiäiseen sitten on kuulunut? Ei mitään! Eilen naapurin mummeli tuli tuomaan Lucakselle pääsiäismunan, kertoi käyneensä kirkossa ja kysyi olenko mäkin katolinen. Vastasin olevani evankelinen, lisäten vielä että mutta eikös ne ole samat jumalat ja jeesukset molemmilla - just silloin Lucas lähti juoksemaan eri suuntaan enkä nähnyt mummelin ilmettä, toivottavasti se ei järkyttynyt!


Yritin eilen herätellä pientä possulia päiväunilta, mutta ei sitä oikein meinannut huvittaa herätä. Lasten unikuvat on niin söpöjä, miksei aikuisten ole?


Stefan tuli eilen myöhässä duunista ja ajattelin sen johtuvan ihan vain peruspääsiäiskiireistä, mutta mitä vielä! Se oli leivoskellut mulle näin ihanan pääsiäismunan ♥ ! Näytin tota mun äitille skypessä ja se alkoi pillittämään, mistä lie oonkaan perinyt mun itkugeenini... Myös Lucas tahtoi tietysti osansa ja kävikin varkain repimässä tota pesäosaa, tyypin ekat suklaat!


Tänään oli taas vaihteeks lämmintä heti aamusta alkaen, joten vietettiin aamupäivää ulkona (heti kun maltoin jättää Hevoskuiskaajan katsomisen). Meidän viereisellä leikkikentällä ei ole hiekkalaatikkoa, joten on huippua että kaivettiin nyt toi kuoppa tohon pihalle, Lucas jaksais istua siellä varmaan koko päivän! Varsinkin kun se sai mummolta uusia hiekkaleluja pääsiäislahjaksi, täällä kun on tapana antaa jonkinmoisia lahjuksia myös pääsiäisenä, kuten joka typeränä vähääkään nimeä omaavana päivänä...


Muotitietoisina! Noi on ihan oikeat aidot Umbron tuulihousut, kaverin pojalta peritty, hyvät pihahousut! Kirahvitakki ei ehkä ollut ihan mun mieleen, mutta Lucas tarttui siihen H&M:llä niin tiukasti ja hihkui innosta että pakko se oli ostaa, varsinkin kun se maksoi vaan 7 euroa! Onhan se aika hauska ja pääasia että Lugi tykkää.


Eräänä sateen jälkeisenä päivänä kaiveltiin matoja mudasta ja nyt se on yks Lucaksen lempitouhuista:


Ainiin, koska kaikki aina valittaa kuinka blogeissa esitellään vain kiillotettua pintaa...


Munalle kävi kuten oli odotettavissa, rairuohot kuihtui ja taivaallakin on pilviä! No, onneks pääsiäinen on tosiaan jo melkein ohi! Nyt jatkan lentojen tutkimista, mua meinaan kovasti huvittais lähteä juhannuksen aikoihin käymään Suomessa - ainut vaan että jouduttais taas lähtemään ilman Stefania joten saa nyt nähdä maltetaanko. Ihanaa arkeenpaluuta kaikille :) !

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Hylätyt suosikit

Olen kerran aikaisemmin kirjoittanut nimiasioista - siitä, kuinka Lucaksen nimivalinta sujui melko helposti ja siitä, että seuraavan lapsen kohdalla ongelmia tulee varmasti enemmän. Tulihan niitä! Nimen kun pitäisi sopia sekä itävaltalaiseen että suomalaiseen suuhun - ääntämisen pitäisi olla samanlainen kummallakin kielellä. Tällaisia nimiä on kyllä ihan tarpeeksi, mutta kuinkahan moni niistä miellyttää meitä molempia? No ei kovin moni!

On kuitenkin olemassa sellaisia nimiä joista olen pitkään tykännyt, mutta joita syystä tai toisesta en voikaan omalle lapselleni antaa. Ja koska olen joutunut luopumaan niistä lemppareista, voin niitä nyt paljastaa teille - niitä siis, jotka eivät sataprosenttisen varmasti tule tälle tulevalle termiitille. Ihankuin niitä sopiviakaan olis... No okei, on ehkä pari nimeä, jotka saattavat miellyttää molempia, tosin erästä nimeä rakastin ja kesti ikuisuus saada myös Stefan tykkäämään siitä ja kun näin tapahtui, ei se ollutkaan musta sitten enää niin kiva. Joten saa nyt nähdä päästäänkö syksyyn mennessä yhteisymmärrykseen!

Tykkään esimerkiks tosi paljon sellaisista oikein vanhoista, perinteisistä suomalaisista nimistä (parina esimerkkinä Ilona, Elias), mutta koska aiotaan kuitenkin pysyä täällä päin Eurooppaa, en tahdo kiusata lasta nimellä jota se joutuisi loppuelämänsä kaikille toistelemaan ja tavuttamaan. Yksi nimiongelmainen perheessä on ihan riittävästi (onneks munkaan ei tarvitse tavutella enää kuin etunimeä). 


Seuraava esimerkki: Ainosta olen tykännyt ikuisuuden, mutta onneks tutun lapsi just sai Ainon nimekseen niin ei tarvitse enää edes kaipailla sen perään kun se on jo ns. viety! Mulla on jotenkin sellainen juttu että jos edes tiedän jonkun tietyn nimisen (esimerkiks tämän kyseisen Ainon äitikin on pelkkä kaverin kaveri jota en ole vuosikausiin nähnyt edes vilaukselta Facebookia lukuunottamatta), en välttämättä osaa kuvitella nimeäväni omaa beibiä siten. Olenko ainoa? (Ps. Ala-Itävallan Aino, jos luet tätä niin kertoisitko miten paikalliset tahtoo kirjoittaa sun nimen, tätä oon miettinyt, haluaako ne nimetä sut Einoksi?)

Samoin suomalaiset, yksinkertaiset luontonimet on musta jotenkin tosi hellyyttäviä! Siis olettaen ettei liiotella kovin rankasti - Valonsäde, Lumpeenkukka, Piparminttu, sellaiset menee vähän yli mun ymmärryksen (kyllä, Väestötietorekisterin mukaan sen nimisiä löytyy). Sen sijaan ihan vain Kukka tai Minttu on okei, ei millään mun lempparilistalla mutta kävi esimerkistä. Mutta siis sellaiset yksinkertaiset ja mielellään pehmeät - Lumi, Helmi, Luna - kuulostavat mun korvaan kauniilta.


Mutta niitä suomalaisiakin nimiä enemmän tykkään kuitenkin kansainvälisistä nimistä. Mun lemppari oli pitkään Patrik (tai jos olisin bongannut sen suomenruotsalaisen miehen niin Patrick), nykyään se kuulostaa musta ehkä vähän liian kovalta. Niin, ja c:n kanssa siksi että lapsi olisi saanut miehen ulkomaalaisen sukunimen - musta se vaan kuulostaa niin dorkalta kun etunimet on jotain superulkomaalaisia hienouksia ja sitten sukunimi on joku supersuomalainen juntti, esimerkiks se Järvinen... Onneks pääsin siitä eroon haha!

Alexander on mun seuraava ihan ykkössuosikki, mutta harmillisesti Stefanin serkku on sen niminen, serkku jonka kanssa ollaan siis jonkin verran tekemisissä. Lisäksi sekä mun veljen että sen pojan toinen nimi on Aleksanteri - taas mennään musta liian lähellä!

Danielista tykkäsin jo pitkään ennenkuin muutin pois Suomesta, mutta sitten täällä tutustuin miljoonaan sen nimiseen ja sen hohto hävis. Paitsi että se on älyttömän yleinen, tulee siitä myös liian monta tonttua heti mieleen!


Entäs tyttöjen nimiä? Niitä on paljon hankalampi keksiä! Ne mun svedusuosikit olen tainnut jo aiemminkin mainita - Stella, Stina, Frida. Stefanin mielestä Stella on stripparin nimi ja Stina ja Frida kuulostaa puupäiltä. Okei. Ellen tai Elin olis musta myös kauniita, mutta heti kun ehdotin Stefanille Elleniä, sanoi se että sehän on miehen nimi - kaikki kirjoittais sen kuulemma muka Alan !

Elliot olis musta ollut myös ihana ja lisäks jopa täyttänyt kaikki kriteerit mutta sen hylkäämiseen Stefanilla oli mun ehdoton suosikkiselitys! Se kuulemma kuulostaa siltä kuin siinä olis pelkästään kirjaimet L ja J - ne kun lausutaan saksaksi "el" ja "jot" - LJ - ELJOT. Haha! Nojoo, tiedän myös yhden megaurpo Elliotin joten ehkä ihan hyväkin että sille tuli hylky.

Ehkä mun kaikista lempparein joka olis käynyt myös Stefanille olis kuitenkin ollut Leonard! Sille pitää kuitenkin myös sanoa ei, koska sekä meidän naapurin poika, alkuvuodesta syntynyt, että mun kaverin maaliskuussa syntynyt poika saivat molemmat nimekseen Leo! Ja Leonardhan lyhentyis aina Leoksi! Byhyy! Mutta selviän tästäkin menetyksestä sen voimalla että Lemmen viemässä on tällä kaudella pääosassa Leonard joten se oliskin ollut liian julkinen.


Onko teillä jotain sellaisia lempparinimiä joista syystä tai toisesta olette joutuneet luopumaan? Ja mikä tämä syy on ollut - onko joku ehtinyt jo nappaamaan kyseisen nimen vai onko muillakin tällaisia Stefanin kaltaisia, yhtä hyviä selityksiä omaavia miehiä kotona? Vai loppuiko lapset kenties kesken? Paljastelkaa!

Ainiin, toivottavasti kenelläkään ei ole yhtä shaibaa nettiä kotona, tästä ei voi ikinä tietää toimiiko vai ei, yleensä just kun Lucas menee illalla nukkumaan niin se katkeaa eikä toimi koko iltana! Aamulla saattaa taas ehkä toimia, aina ei silloinkaan. Tällain päivisin on aika turvallista! Mutta että jos musta ei kuulu niin oon hajottanut kiukuspäissäni ton modeemin lopullisesti! Kivat viikonloput heibba!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Sata vuodenaikaa

En osaa sanoa Itävallan muista osista, mutta ainakin Tirolin kevät jaksaa aika usein yllättää! Meillä nautiskeltiin tosiaan jo maaliskuussa lämmöistä, jotka Suomessa luettais hellelukemiks. Sitten tuli hurja määrä lunta. Sitten taas lämpeni ja mitäs tällä viikolla taas tapahtui - joka paikka valkoisena, myös laaksossa!


No, onneks me rakastetaan lunta! Varsinkin kun meillä oli pihassa roskakontti alkuviikon, oli kiva tyhjentää tavaraa sinne tossa rännässä liukastellen. Onneks Lucas oli taas huippuapuri, kuten aina.
 
  

Tällaiselta näytti ulkona siis vielä eilen. Entäs tänään?


Mun mielestä vuoret voisivat pysyä lumihuippuisina läpi vuoden, ne on paljon kauniimpia valkoisina! Talvivihaajat lienevät samaa mieltä! En ehdi nyt kirjoittelemaan teille enempää, koska tultiin Stefanin kanssa vain syömään, laittamaan Lucas päikkäreille ja pitämään hiljaisuustauko (kuten joskus sanoin, täällähän ei saa metelöidä kello 12-13 välillä) mutta nyt on taas palattava ahkeroimaan!

Vaihdettiin rakennuttajaa/firmaa/rakennusmestaria ja tämä uusi onkin melko vauhdikas tyyppi, joten remontti alkaakin ehkä jo kuukauden päästä! Siispä aloitettiin riemuissamme ihan purkutouhujakin jo (tähän asti ollaan tosiaan vain esim. tyhjennetty kellareita ja vinttejä), koska tuleva lastenhuone on tyhjillään eli voidaan tuhota se jo kokonaan. Näin ahkerasti myös Lucas auttoi aamupäivällä:


Mutta nyt on jo hoppu koska neljältä pitäis sitten olla jo koeajamassa autoa! Adios ja ihanat alkavat pääsiäiset joka säädylle, skypeillään pyhinä!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Keittiö, jossa kelpaa

Kuten olen monesti maininnut (ensimmäisen kerran varmaan jo kuukausia sitten), meillä on ollut melkoinen keittiöstressi! Vaikka remontti alkaa aikaisintaan kesäkuussa, ajateltiin että hoidetaan ensimmäisenä se pahainen keittiö alta pois, koska siten saadaan myös tietoon mihin täytyy laittaa kaikki liitännät. Kaikenhan täytyy olla täydellistä, jotta herra pääkokki voi sitten kunnolla kokkailla kaikkia superluomuksiaan.

No okei, kyllä mäkin tietysti odotan tilavaa, käytännöllistä keittiötä, jossa jokaiselle tavaralle on oma paikkansa eikä taikinaa kaulitessa tarvitse ensin siirtää kuorma-autollista tilpehööriä jonnekin pois tieltä, esimerkiks lattialle, kun ei muualle mahdu. Meillähän ei ole ollut ikinä edes mikroa, koska en tahtonut sitä viemään niitä viimeisiäkin vähäisiä tilanrippeitä keittiöstä.

Oli miten oli, helmikuussa saatiin sitten kuukausia kestäneen jahkailun ja suunnittelun jälkeen hyvä tarjous ja tehtiin vihdoin kaupat! Sanoitte jo silloin että tahdotte kuulla lisää meidän ihanasta keittiöstämme - en ole unohtanut asiaa, en vain ole ehtinyt tai jaksanut! Mutta nyt, bitte schön!

Huom! Värit (ja vähän muukin) ovat vähän mitä sattuu, koska tämä netistä ladattu suunnitteluohjelma on ihan eri firman kuin mistä keittiö lopulta tilattiin. Esimerkiks toi välitilojen mosaiikkilaatta ei tule olemaan tuollainen, ohjelmassa ei vain ollut muita vaihtoehtoja. Kaappien sekä tasojen sävyt ovat aikalailla oikeat. Lattiaa ei olla saatu vielä päätettyä (mutta ei siitä kyllä tuollaista tule). Aito suunnitelma on paperilla eikä meillä ole skanneria joten en saanut sitä suoraan tänne. Mitat ja ikkunat täsmää.


Kuitenkin! Eiköhän tästä nyt jotain selvää saa, vaikka moni asia onkin ihan erilainen kuin oikeasti. Keskellä on siis saareke, jossa on 90 senttiä leveä liesi josta löytyy kaikki tosi tärkeät ominaisuudet (lue: mulle olis kyllä riittänyt vähän pienempi ja vähemmän hifimpi...). Ympäri saareketta on vetolaatikoita, osa isompia, osa pienempiä. Taso on aitoa kiveä, joten siihen voi heitellä kuumia pannuja ja peltejä ilman alusia.


Tiskiallas ei myöskään ole tuollainen mini, vaan kooltaan 45 cm x 55 cm, eli sinne mahtuu jopa uunipelti, jee! Kuten kuvissa näkyy, meillä ei tule kaappeja melkein ollenkaan, kaikki ovat vetolaatikoita koska kaapithan nyt ovat superärsyttäviä. Täytyy varmaan keskustella niihin vielä jotkut lapsilukot kaupan päälle!


Vasemmalla on siis jääkaappi, pakastin tulee kodinhoitohuoneeseen. Seuraavana päällekkäin ihan tavallinen uuni sekä höyryuuni (? jos joku tietää paremman suomenkielisen sanan niin on hyvä ja kertoo) jota ilman olisin myös voinut elää, mutta Stefan tahtoi sen ehdottomasti ja vakuutti että se tulee tarpeeseen. Fine...

Niiden vierestä löytyy taas välitila, johon ollaan suunniteltu laittavamme jotain tollaista mitä päivittäin tarvitsee - kahvinkeitin, leipälaatikko jne. Myös sen taakse tulee samanlaista laattaa jota tiskialtaan luota löytyy (joka ei siis edelleenkään tule olemaan tuo punavalkomyrsky). Heti seuraavassa on korotettu, integroitu tiskikone.

Sellainen ihanuus meitä sitten odottaa! Stefanhan on piirtänyt paperille valmiiksi jo senkin mitä aikoo mihinkin laatikkoon ja kaappiin laittaa (no okei, autoin vähän, se kun päättelee joitain asioita sillä miehenlogiikalla), mä vaan pohdin samaa mitä muidenkin huoneiden kanssa - värimaailmaa, siis esimerkiks noita välitilan laattoja (ja lattiaa). Mitä sävyä heittäisitte tollaisen magnolian ja graniitin sekaan?



Nyt en ehdi kyllä jakamaan enää muita juttuja, koska täytyy alkaa herättelemään Lucasta että päästään kauppaan nyt kun LUMISADE vihdoin taukosi... Joo, täällä on leijaillut koko päivän lunta taivaalta ja ylempänä onkin ihan valkoista, ihanaa! Käytiinkin aamupäivällä heti ulkona tossa lumen kastelemassa mudassa pyörimässä ja sen oltiin näköisiäkin! Toivottavasti olis oikein pitkäkestoinen takatalvi, heippa!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Puolitoistavuotias

Luulin ennen että aika menee nopeasti. Lucas syntyi ja aika alkoi kulkea valonnopeudella. Viikko sitten kyseisestä tapahtumasta tuli kuluneeksi puolitoista vuotta. Puolitoista vuotta! Enää yksi kolmasosa siitä ja tyyppi on kaksivuotias! Apua, kulkeeko kaikkien mielestä aika näin käsittämätöntä vauhtia vai onko se vain äitiytyneiden ongelma?

En olekaan omistanut Lucakselle pitkään aikaan kokonaista postausta, joten ehkä onkin jo aika! Millainen on meidän puolitoistavuotiaamme? Edelleen melkoisen helposti räjähtävä ja herkästi suuttuva, mutta jotenkin ehkä tuntuu siltä että se on saattanut rauhoittua hieman. Jos sitä kieltää asiasta josta se tietää jo valmiiksi ettei se saa tehdä sitä, se ei suutu enää joka kerta ihan yhtä pahasti kuin ennen.


Draamaprinssin tittelistä se ei silti toki ole luopumassa! Vaikka raivokohtaukset ovat ehkä sekä vähentyneet että laimenneet, on sen mielikuvitus kaiken draamailun suhteen silti vailla vertaa. Mistä vaan voi vetää raivarit - siitä jos ei saa koskea kuumaan uuniin, siitä kun ei voi lähteä isin mukaan töihin, siitä kun ei voi olla yöpuvussa koko päivää. Yritän tehdä vaatteiden vaihdosta aina superhauskan tapahtuman mutta yleensä epäonnistun surkeasti ja Lucas riuhtoo kuin hullu ja huutaa kuin hyeena. Välillä (harvoin...) se toki myös yllättää positiivisesti ja kaikki sujuu ongelmitta!

Entäs mitäs herra osaa? Mitä puolitoistavuotiaan edes kuuluisi osata? Noo, ainakin huomasin eräänä päivänä (tai siis joku sanoi Skypessä) että en ole enää pitkään aikaan syöttänyt sitä vaan se syö aina siististi itse, useimmiten haarukalla itseään telomatta. Mukista juominen sillä on onnistunut oikeastaan aina, ei meillä edes ole nokkamukeja. Tuttipullostahan pitäisi luopua juurikin tähän 1,5 ikävuoteen mennessä mutta me hylättiin sekin jo ajat sitten koska Lucas joi siitä ainoastaan iltamaidon joten se oli aika turha.


Entäs muuta? Hampaidenpesu sujuu taas ongelmitta, jee! Ilmeisesti pieni tauko niiden tehtailussa menossa, ehkä ihan hyväkin, sillähän on niitä jo suu täynnä! En nyt voi mennä tarkistamaan kun se nukkuu, mutta just tällä viikolla laskeskelin että alhaalla oli 8-9, ylhäällä jotain samoja lukemia. Kiirettä pitänyt! "Useimmilla lapsilla siis kaikki 20 maitohammasta ovat ilmaantuneet ennen 3-vuotissyntymäpäivää." Lucas aikoo ilmeisesti ehtiä keräämään ne kaikki ennen kuin täyttää kaksi!

Lucas ei todellakaan eikä tietenkään ole pelkkä kiukuttelija jos alusta sellaisen kuvan sai, ehei, suurimman osan ajasta se on ihastuttavan positiivinen pieni poika joka hurmaa kaikki, sekä tutut että tuntemattomat. Se onkin ahkera näyttämään myös näitä iloisia tunteitaan ja pussailu onkin yksi sen lemppariharrastuksista, bakteerit kiertää hyvin kun se suuteloi kaikki ihmiset aina läpi! Toinen uusi suosikkileikki on nukkuminen - maataan ihan-sama-missä ja "kuorsataan" krooh-pyyh-tyylillä. Silloin kun olin superväsynyt niin tää oli ehdottomasti mun lempileikki!


Mitään kunnon puhetta ei tule edelleenkään, mutta aina välillä Lucas yllättää jollain uudella sanalla. Se ymmärtää valtavasti, kokoajan paremmin myös saksaa! En muista yhtään mitä kaikkea teille tänne olen näistä sen kielitaidoista jakanut, mutta olen hyvin tyytyväinen sen tämänhetkiseen tasoon. Jos se ei tottele, se hyvin harvoin johtuu siitä etteikö se olis ymmärtänyt, vaan siitä että sitä ei vain huvita...

Sellainen on meidän ihana Lucas! Se on myös löytänyt kaikkien vanhojen lemppareiden lisäksi uuden rakkaudenkohteen - VAUVAT! Oli kyseessä sitten oikea vauva (mun täkäläinen kaveri sai just muutama viikko sitten pojan ♥), kuva kirjassa tai telkkarin mainos, se alkaa aina hihkua innosta. Äidin masullekin annetaan pusuja aika usein, toivottavasti tämä innostus jatkuis vielä syksylläkin!

Nyt herättämään se pallopää ja hop ulos! Ps. etsin jotain kommenttia ja törmäsin vahingossa joihinkin vanhoihin joihin en ollut vastannut koska _en ollut huomannut niitä_ - pahoittelen, vastasin nyt, myöhässä toki, mutta tarkoitukseni ei ollut jättää vastaamatta! Pusbyeee!

Pps. olen pari kertaa kitissyt ettei Lucaksesta oikein saa sisällä kuvia kun se ei pysy hetkeäkään paikallaan. Jos joku ei mua ole uskonut, niin tässä vielä esimerkkikokoelma. Tällaisia on noin viisisataa, joukossa ehkä yksi onnistunut! Jebou!

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Mitäs siinä kyselet

Miksi toinen lapsi jo nyt, noin pienellä ikäerolla? Mikset mene töihin? Miten kuvittelet pärjääväsi kahden lapsen kanssa? Miksi tehdä vauva keskelle remonttia? Mua ei liiemmin häiritse tällaiset typerät kysymykset, mutta vähän toki huvittaa. Myönnän tottakai että jos munkin mielestä joku ihminen tekee kummallisen päätöksen saatan sitä ihmetellä, myös ääneen. Mutta arvostelemaan en käy kyseisen henkilön kuullen - jokainen tehköön miten tykkää, ei ole multa pois.

Ensinnäkin: mä olen tyyliin koko ikäni tahtonut kaksi lasta, noin kahden vuoden ikäerolla. Miksi just kaksi vuotta? Mulla on aika paljon serkkuja, mutta pieninä vietettiin mummolassa/mökillä aina aikaa porukassa johon kuului mun lisäkseni viisi muuta; mun sisarukset, kaksi serkkua ja yhden kaveri. Ne olivat kaikki mua 3-7 vuotta vanhempia ja se kolme vuotta oli liikaa, olin aina liian pieni ja jäin kaikesta ulkopuolelle.


Isosisko on mua neljä vuotta vanhempi ja vaikka myöhäisteinivuosista lähtien olen lukenut sen yhdeksi mun parhaista ystävistäni, oli se ikäero lapsuudessa vähän liikaa. Tämä kaksi vuotta perustuu siis omiin kokemuksiin - jos joku nyt siellä nauraa että olenpa tyhmä kun sokeasti oletan että meidän lapset varmasti leikkivät ongelmitta yhdessä, niin ei, en todellakaan oleta näin, mutta uskon vakaasti että leikit käyvät paremmin yksiin kuin sitä suuremmalla ikäerolla. En voi sanoa tietäväni, koska lapset ovat tietysti yksilöitä, mutta kuten sanoin: oman lapsuuteni perusteella olen tätä mieltä.

Miten sitten luulen jaksavani yhden uhmaisen terroristin sekä pienen vauvan kanssa? No, siihen en osaa vastata ennen syksyä, sen näkee sitten. Ei mua kyllä pelota tai ahdista mitenkään, päinvastoin, innolla odotan miten arki lähtee rullaamaan! Voihan olla että uusi tulokas on unihäiriöinen, koliikkinen sekä refluksinen ja mitähän vielä, mutta jos niin käy niin eipä sitäkään ikuisesti kestä. Luulen edelleen että jokunen salaa toivoo meille juuri tällaista vauvaa, jotta mäkin oppisin mitä lastenhoito oikeasti on... Hohhoijaa.


Ai miksi en mene töihin? Koska mulla ei ole mitään vakityöpaikkaa odottamassa enkä tahdo hankkia uutta vain sanoakseni pomolle suunnittelevani pian perheenlisäystä. Ei, mä tahdon mennä töihin sitten kun tiedän että lapset on nyt tehty, nyt on työn vuoro. Ja olen lähes sataprosenttisen varma (joo, never say never) että lapsiluku on kahdessa täynnä, koska se nyt vaan on taloudellista. Niin, kuten kaikki tietää, mä olen tarkan markan tonttu.

Taloudellisuus näkyy myös aikatauluissa. Itävallassa ns. kodinhoidontuen summa määräytyy sen mukaan, kuinka pitkään aikoo kotona olla - tietysti mitä pidempään on, sitä vähemmän euroja heruu. Koska tiedettiin molemmat tahtovamme toinen vaavi parin vuoden sisään, laitoin Lucaksen kanssa "kotona olo"-kuukausia sen verran vähän että heinäkuussa tulee viimeinen tuki. Uudesta tulokkaasta alkaa tulla äitiyspäivärahaa elokuussa - täydellinen ajoitus, eikö! Näin niillä lapsilla tienataan!


Ainiin, se remontti, vauva ei toivon mukaan synny keskelle sitä (edelleen never say never, ikinä ei tiedä mitä sattuu). Ollaan just sen takia aloitettu kaikki paperihomma älyttömän ajoissa että päästäisiin myös ihan oikeisiin hommiin hyvissä ajoin, joka meinaa ennen kesää. Rakennusmestari lupaili ehdottomaksi maksimaalikestoksi kolme kuukautta, joten jos edes heinäkuussakin päästään aloittamaan, niin se riittää! Ei siellä tarvitse täysin valmista olla muuttovaiheessa, kunhan on edes seinät ja katto. Ja keittiö. No ja juokseva vesi, mieluiten lämmin. Joo'o, tunnen erään hulleroperheen joka muutti remontin keskelle ja eli monta kuukautta ilman vettä!

Olikos vielä kysymyksiä? En muista, nämä taisivat olla ne yleisimmät. Jos joku jäi vielä mietityttämään niin kysy ihmeessä, kerron kyllä (ehkä) mielelläni! Voisin kirjoittaa tähän samaan syssyyn vielä Itävallan päivähoitojärjestelmästä joka myös vaikutti tähän päätökseen (täällä päiväkoti on ilmainen 3. ikävuodesta alkaen), mutta en nyt ehdi enää kun on niin kamala nälkä! Iltaisinhan ei saisi syödä, nykyään vähän lipsun tästä...

Kuvituksena on taas vain pikku-Lucas, kun ei siitä nykyään oikein saa kuvia. Vauva kuin vauva, sopii aiheeseen! Enivei, onko teidän päätöksiä arvosteltu, onko joku joutunut kuulemaan typeriä kysymyksiä tai jos ei suoraan, niin jonkun kautta? Ihanaa viikonloppua kaikille :) !

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Syy hiljaisuuteen

Moni on varmaan viime ajat ihmetellyt että miten mulla ei ole muka ollut aikaa kirjoitella - eihän kotiäidillä muuta olekaan kuin aikaa eikä niitä remonttiin liittyviä treffejäkään varmasti yötä myöten ole! Joo, totta, saattaishan multa vähän sitä ylimääräistä aikaa löytyäkin eikä sen puute olekaan ihan koko totuus.

Jos joku nyt säikähti että mä olen lopettamassa kirjoittamisen, ettäkö totuus olisi se ettei mua ole huvittanut kirjoittaa - ei huolta, näin ei todellakaan ole. Olisin kirjoittanut mielelläni teille ihan normaaliin, totuttuun tahtiin jos olisin pystynyt. Lienee aika että te lukijatkin kuulette tämän oikean totuuden, syyn siihen miksi blogi on ollut niin hiljainen.


Olen ollut viime viikot aivan tuhottoman väsynyt jonka takia jopa tässä tietokoneella istuminen on ollut liikaa vaadittu. Syy väsymykseen on tiedossa - samasta syystä olen esimerkiksi tehnyt hetken mielijohteesta kaksi pellillistä karjalanpiirakoita vain huomatakseni että mun tekikin sittenkin mieli näkkileipää voilla. Eräänä iltana mun oli pakko saada jotain makeaa ja tein kattilallisen suklaakiisseliä jonka valmistumiseenhan ei mene kuin vartti - siinä vartissa olin kuitenkin jo hukannut makeanhimoni enkä jaksanut syödä sitä kuin kolme lusikallista.

Ainakin samassa tilanteessa olleet luultavasti arvasivat jo mistä on kyse.


Mommy, can you feel me
I'm wriggling for you
I can hear you say you love me
Mom, I love you too

Very soon you'll meet me
And kiss my little face
And I will feel your warm skin
And admire you for your grace

Mommy, are you ready
My life ist just about to start
I will hold your little finger,
but you will hold my heart. 

Kyllä, meitä on siunattu toisella terroristilla - Lucaksesta tulee syksyllä isoveli ♥. Tämä ei ehkä tullut yllätyksenä kovinkaan monelle, koska olen kokoajan puhunut siitä kuinka sekä mun että Stefanin mielestä sopiva ikäero lapsille olisi kaksi vuotta ja syyslapsi olisi paitsi käytännön syistä, myös taloudellisesti sopiva. Kuulostipas hauskalta, tilasin tuossa vauvan kun se nyt sopii hyvin rahatilanteeseen - nojoo, kerron tästä myöhemmin!


Mutta kuten sanoinkin: meitä on siunattu. Koska Lucas tahtoi ilmestyä ilman että sitä toivoimme, ajattelin että tätä toista yritetään sitten ikuisuus. Koska raskaus sujui ongelmitta ja Lucas oli (laryngomalasiaa lukuunottamatta) ja on myös koko tähän astisen elämänsä ollut lähes täysin terve, ajattelin että tämä toinen, toivottu lapsi, ei selviä edes ensimmäisistä kuukausista. Siksi en tätä uskaltanut alkaa mainostamaan ennenkuin ollaan riskirajan turvallisemmalla puolella - ajattelin että karma iskee heti takaisin.

Tänään mennään jo viidennellätoista viikolla ja väsymys alkoi viime viikolla hellittää. Väsyviikkojen aikana Lucaksen mentyä nukkumaan olen jaksanut siivota meidän sotkut pois näkyvistä mutta that's it. Priorisoin tosiaan asiat sen mukaan mikä oikeasti on tärkeää - blogin kirjoittaminen oli pakko jättää jotta jaksoi huolehtia sekä pojista että kodista edes tyydyttävästi. Olisin toki voinut kirjoitella tylsiä täytepostauksia joita muutaman laitoinkin, mutta ajattelin että ette te pelkästään sellaisia jaksa kokoajan lukea.


Nyt onkin ihanaa kun voimat ovat palanneet lähes normaalille tasolle! Enää mun ei tee mieli mennä peiton alle heti kun Lucas nukahtaa, vaan jaksan tehdä kaikkien tavisjuttujen lisäksi vielä jotain ekstraakin. Toki huomaa etten ehkä ihan täysissä voimissani ole, mutta ainakin huomattavasti parempi kuin ne kituviikot! Kävin eilen jopa lenkillä!

Toivottavasti tämä auttoi ymmärtämään, miksi täällä on ollut niin hiljaista. Mulla on älyttömästi kirjoitettavaa, mutta moneen juttuun olisin myös tahtonut mainita jotain uuteen vauvaan liittyvää, joten päätin jättää suosiolla kaiken tämän "paljastuspostauksen" jälkeisiin. Pieni taukoilu teki ihan hyvää, mutta kyllä mua joka päivä harmitti kun en vain jaksanut pakollisten touhujen jälkeen enää kirjoittaa. Läppärin kanssa olis ehkä ollut hyvä maata sohvalla, mutta oon niin tottunut tähän meidän supernopeaan pöytäkoneeseen että läppärin hitaus olis saanut mut varmasti vain entistä enemmän rikki.

Pikkusisaruksen olisi määrä syntyä lokakuun alussa - niinpä, saa nähdä vietetäänkö Lugin 2-vuotissynttäreitä kolmisin, nelisin vai kenties synnärillä! Oli miten oli, meidän pieni perhe on onnensa kukkuloilla ja toivoo vain että kaikki menis hyvin. Luulen että tämä järkyttävin väsymys on nyt ohi ja voin taas hennosti luvata pystyväni tästä lähin postaamaan taas ihan normaalisti, mutta jos en, niin tiedätte miksei mitään kuulu! Täällä ollaan silti! Puseja!

Ps. Ultrakuva on tästä tulevasta termiitistä, lopuissa on viiden päivän ikäinen Lucas ♥

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ankeutta vai värioksennusta?

Mä en seuraamalla seuraa mitään jättimäärää blogeja (ainakaan verrattuna joidenkin lukulistoihin), mutta toki välillä kurkin sellaisiakin joita en jatkuvasti lue. Tämän kevään aikana olen hurjan useasti törmännyt paitsi näissä seuraamissani, myös niissä "kurkkimissani" blogeissa erääseen vaatemerkkiin, jonka käyttöä joka kerta jaksan hämmästellä.

Jokaisella on mielipiteensä joka on musta ihanaa, eihän faktoista saa yhtään niin kivaa keskustelua aikaan kuin mielipiteistä! Esimerkiksi joulu on kerran vuodessa, that's it, ei lisättävää. Minkälaisia joulunviettotapoja eri perheillä on - niistähän vois höpötellä vaikka kuinka pitkään. Tämä esimerkki ei nyt liittynyt tämän tekstin oikeaan aiheeseen mitenkään, mutta uskon että ymmärsitte mun pointin.

Kuten kaikki tietävät, en ymmärrä lasten merkkivaatteita. En pysty käsittämään miksi kukaan kuluttaa 50 euroa, puoli sataa, johonkin vaatteeseen vain sen merkin takia. Tietysti suurin osa pitää ostamiaan vaatteita myös kauniina ja vaikka ne eivät mahtuisikaan paria kuukautta pidempään päälle, ovat ne silti olleet hyvä sijoitus - eivät rispaannu käytössä tai nukkaannu pesussa ja blablabla.


Mutta asiaan - se vaatemerkki, jota älyttömän moni viime aikoina on ylistänyt: POMPdeLUX. Musta ne vaatteet näytti jo blogeista kurkattuina tosi ankeilta, paria hassua poikkeusta lukuunottamatta. Kun menin liikkeen sivuille, järkytyin vielä enemmän. Vaatteiden värimaailma sopis ehkä vankilaan, sairaalaan tai johonkin muuhun yhtä masentavaan paikkaan.


Tyttöjen vaatteissa on ehkä vähän enemmän yritystä, mutta en tiedä maksaisinko niistäkään niin paljoa kuin niistä pyydetään (olettaen siis että meillä olisi tyttö). Jos saisin niitä lahjoituksena tai löytäisin kirpparilta parilla eurolla, voi olla että ostaisin. Mutta 15-50 euroa vaatteesta joka näyttää siltä kuin sen väri olisi haalistunut pesussa? Ei kiitos.


Lapsi rakastaa värejä. Niin rakastan minäkin - siksi musta tuntuu oudolta ajatella miksi kukaan tahtoisi pukea lastaan näihin POMPdeLUXin varmasti laadukkaisiin, mutta niin älyttömän ankean näköisiin vaatteisiin. Mutta koska tosiaan ymmärrän että mielipiteitä on yhtä monta kuin on ihmisiäkin, en tosiaan ajattele sitä mitenkään pahalla, en edes tarvitse vastausta. Niin pitkään kun mun ei tarvitse ostaa niitä, olen tyytyväinen!

En tiedä miksi ja milloin lasten pukemisesta tehtiin niin "aikuismaista". Jopa vauvat pitäisi pukea sellaisiin vaatteisiin joissa ei todellakaan saisi näkyä mitään kuosia, saati sitten printtikuvioita. Sanon taas kerran: ymmärrän tottakai jos sellaiset lapsekkaat kuviot eivät ole äidin mieleen, mutta kun katson tuollaisia värittömiä riepuja, ei mulla tule mitään kivaa mieleen. Mutta toisaalta, mähän en tykkää pukea Lucasta edes harmaaseen.


Sen sijaan yksi mun lempparivaatemerkeistä osaa ihanasti laittaa värit myrskyämään. Olen aina tykännyt Tutan vaatteista (vaikka ne melkoisen suurta kokoa ovatkin), niiden lukemattomien värien lisäksi muhun iskee myös niiden kaikki eläin- sekä retrokuviot! Enkä ole ainoa, myös Lucas rakastaa kaikkia hulvattomia kuvioita, varsinkin jos niissä on eläimiä. Yksi sen tämän hetken lemppareista onkin kaverin pojalta peritty Tutan iki-ihana superretro leijonayöpi (sori, parempaa kuvaa en löytänyt ja Lugi nukkuu).


En tiedä tulenko koskaan ymmärtämään miksi niin moni tahtoo pukea lapsen tuollaisiin POMPdeLUXin malliston kaltaisiin värittömiin, ankean näköisiin vaatteisiin. Miksei lastenvaatteet saa enää olla lapsellisia, nimenomaan lapsethan niitä käyttää! Miksi lapset ja jopa ne pienet vauvatkin pitää pukea mahdollisimman yksinkertaisiin ja värittömiin vaatteisiin, vain koska se on nyt muotia.

Nojoo, kuten useaan otteeseen kirjoitin, ei se mun elämääni vaikuta vaikka moni noista sekä monen muun trendimerkin ankeuttajavaatteista tykkääkin - KUNHAN mun ei tarvitse pukea Lucasta niihin. En mä ajattele että onpas tuolla lapsella kurja elämä kun se ei saa pukeutua värikkäisiin vaatteisiin - ajattelen vain että mami tahtoo olla muodin harjalla! Onhan niitä muotimamejakin oltava, muutenhan kaikki vaatteet olisivat samanhintaisia enkä mä raaskis ostaa enää yhtään mitään! Eli kiitos teille, pysytelkää siellä trenditaivaalla!

Lukisin taas mielelläni mielipiteitä kummaltakin puolelta, vai löytyykö ketään joka olis mun kanssa samaa mieltä värikkäistä vaatteista? Löytyi tai ei, ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Rakkauspöllöt

Vakkarilukijat tietää että mä olen sekä lasten- että omien vaatteideni suhteen melko säästäväinen, moni sanois varmaan jopa pihi! Lucaksen sisävaatteisiin en sijoita kovin mielelläni mitään miljoonia ellei kohdalle satu oikeasti joku mikä on pakko saada. Ulkovaatteet sen sijaan on sellainen asia missä vaadin laatua, mutta en kuitenkaan tahdo ostaa mitään 200 euron haalaria koska haluan että Lucas saa rauhassa rymytä mudassa ja kivissä ilman että mulla vilkkuu euron kuvat silmissä.

Kolusin sekä nettikauppoja että Facebook-kirppareita aivan tajuttoman kauan, kunnes sen löysin - täydellisen välikausihaalarin! Jonathanin haalari Lucaksella oli jo aiemmin ollut ja olin siihen tyytyväinen. Uuden haalarin hinta oli kuitenkin mulle pihiläiselle hieman liikaa - 60 euroa, joten en malttanut ostaa, sillä rahallahan sais jo vaikka ja mitä! Onneks sain sitten vähän sen jälkeen vinkkiä että kyseisessä nettikaupassa oli 20 prosentin alennukset joten tämä säästöpossukin raaski sen täydellisen haalarin tilata!


Aaww, pelkkää rakkautta! Kuten just vähän aikaa sitten kirjoitinkin, tykkään näistä kuosillisista kovasti koska ne antaa sotkuja vähän paremmin anteeksi kuin yksiväriset. Samoin ne yksiväriset on mun mielestä vähän vanhemmille kivoja, tällaiselle taaperolle voi vielä ostaa tällaisia missä on jotain hulvattoman ihania kuvioita! En ehkä tällaista pukisi enää millekään coolille 3-vuotiaalle, mutta toivonmukaan tämä mahtuu vielä syksyllä parivuotiaalle höppänälle Lugille.


Lucaskin tykkää pöllöistänsä kovasti! Harmi vain että vaikka haalari on kuinka täydellinen, ei se silti auta saamaan yhtään sen parempia kuvia kuin normaalistikaan!


Miten te kuvaatte taaperoitanne?! Lucas pysyy paikallaan EHKÄ silloin kun sen lahjoo jollakin, mutta takuuta siitäkään ei ole! Tosin sillä on muutenkin jotain kameroita vastaan, heti kun sen ottaa esille se juoksee karkuun, tämän saivat meidän Suomivieraammekin harmiksensa todeta.

No, vaikka kuvat olivat mitä olivat, ehkä tästä nyt kuitenkin kävi selville millaiseen rakkauteen Lucas tästä lähin pukeutuu! Tosin ei se sitä vielä kovin useasti ole saanut päällensä vetää, koska lämpötilat on mitä on... Täytyy taas alkaa käymään ulkona ennen kukonlaulua tai yömyöhällä niin että on vähän viileämpää! Eiköhän se aurinkokin tästä vielä rauhoitu, heippa!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Maaliskuun viimeiset

Apua! Ihan tahaton jättitauko, tai oikeastaan tietysti tahallinen, mutta kun ei tuo kellonpirulainen vaan anna yhtään tota lisäaikaa niin laitan sen täysin vain sen viaksi! Tälläkin hetkellä mun pitää näpytellä melko hiljaa, koska meidän asentaja (hyvä suomennos, no se kuka tekee kaiken putkistoihin ja vesiin liittyvän, putkimies?) on käymässä. Mä kuuntelen sen juttuja tässä samalla puolella korvalla, ajattelin vain että nyt on pakko tulla teille kertomaan edes se että elossa ollaan!

Pari viikkoa sitten meillä nautittiin tosiaan aikamoisia lämpölukemia eikä aurinko antanut rauhaa hetkeksikään. Sen jälkeen olikin hulvatonta eräänä aamuna katsoa ikkunasta kun ulkona näyttikin tältä:



Ai että! Kyllä me oltiin onnellisia Lucaksen kanssa, ei paljoa ampiaiset häirinnyt tai hiki puskenut! Harmi vain että lumi alkoi sulaa jo heti iltapäivällä eikä seuraavana päivänä sitä ollut enää missään paria varjokohtaa lukuunottamatta. Mutta silti, ihana piristys!


Viime viikolla Stefanilla oli kolmen päivän vapaat joiden aikana saatiin taas vähän asioita eteenpäin. Stefan tahtoi myös kaivaa talon vierestä vähän maata nähdäkseen mitä sieltä paljastuu, mutta se lähti vähän käsistä, varsinkin kun Lucas oli niin reipas auttaja...



Tossa vaiheessa kuoppa oli hiekkakasasta päätellen vielä melko pieni, mutta siitä se vaan kasvoi ja Lucaskin sai kunnon rymyhaalarin päällensä että pääsi auttamaan isiä kunnolla:




Meidän ihanat suomalaiset vieraamme saapuivat perjantaina, joten olin niiden kanssa melkoisen kiireinen aina tähän päivään asti. Ehdin päivisin käydä kotona korkeintaan aina sen verran että Lucas nukkui (aina en edes silloin) jonka aikana piti tietysti tehdä myös kotihommia, koska mulle ne on edelleen tärkeämpiä kuin blogi... Täällä odotti silti aika kamala kaaos aina, tänään olen saanut sitä vähän selvitettyä!

Suomivierailla oli Lufthansan lennot, joten perjantaina turvahenkilöstön lakon vuoksi ne tulivat puoli päivää odotettua myöhemmin ja tänään, kiitos idioottimaisten pilottien ja heidän lakkoilunsa, pääsevät he lähtemään Suomeen 14 tuntia myöhemmin kuin oli suunniteltu. Tosi kurjaa, varsinkin kun matkassa on 3-vuotias siskontyttökin, mutta no can do, tämä on välillä tällaista!


Lucas, täti ja pari serkkua katsomassa PETTÄ purosta ♥

Kirjoittelen meidän ihanasta yhteisestä ajasta myöhemmin, nyt mun pitää alkaa tekemään ruokaa ennenkuin Lucas herää ja koska asentajamies on ehkä pian lähdössä ja mä olen kuolemassa nälkään! Jospa tämä vähän helpotti joidenkin ikävää, mulla olis niin valtaisa määrä juttuja mutta taas itseäni toistaen: tyhmä kello ei anna periksi! Eiköhän se tästä kuitenkin, kyllä mä vielä ehdin! Heippaciao!