perjantai 30. elokuuta 2013

Happy Birthday to Me!

Tämä tässä on tämän pienen, alunperin Suomisukulaisia sekä -kavereita varten perustetun, sittemmin myös jostain syystä muita lukijoita haalineen blogin 99. postaus! Koska aina sadatta juhlitaan, jää numero yhdeksänkymmentäyhdeksän, raukkaparka, ihan huomiotta. Tänään kuitenkin päätin mainita ihan erikseen tämän ressukan ja näin syntymäpäiväni kunniaksi kertoa teille 24, eli yhtä monta kuin mulle elinvuosia aamuyöstä neljän maissa kertyi, faktaa musta. Osan tiesitte, osaa ehkä ette!

 

1. Oli se sitten Mark Sloan, Kurt Wallander, Charlotte Saalfeld tai Meredith Grey - saan kylmiä väreitä, itken ja iloitsen. Niitä ei ole olemassakaan, tiedän. Silti.

 
 
2. Pian saankin, jes! Ei mulla niin paljon vaatteita ole, mutta niiden etsiminen on ÄRSYTTÄVÄÄ.


3. Koska yleensä erittäin rumia. Hyi.

 

4. Ahh, ei enää kauaa.

 

5. Onneks sitä ei tapahdukaan usein!


6. Koska ärsyttävää, ihan sama onko tavisnäppäimet vai kosketusnäyttö. Soitan mieluummin.

 

7. Vanhana sitten, kun on lainat maksettu ja loputtomasti aikaa!

 

8. "There must be more than this provincial life!"



9. Olis parasta tietää, mitä niiden päässä liikkuu. Varsinkin kissojen, ne on niin fiksuja.


 10. Verrattavissa Lumikkiin enkä edes rusketu muuta kuin etelässä.

 

11. Muunmuassa pakettikaupalla riisikakkuja, omnomnom.


12. Varsinkin lukiossa olin ihan liekeissä kiitos meidän huippuopettajien, tein aina läksyt ja olin taululla tyyliin joka tunnilla.

 

13. Starlight Express, Mamma Mia, Cats...

 

14. Kirjojen, en leffojen. Suurinta osaa en ole edes nähnyt.


15. Parhaan vuodenajan paras ominaisuus!


16. Okei, en ehkä cranky, mutta kyllä se on se ainoa oikea aloitus päivälle.

 

17. Tämäkään ei ehkä yllättänyt, kyynelehdin just kun näin yhden ihanan, iloisen kuvan Facebookissa...


18. Varsinkin iltaisin kun pitäis olla jo unessa.


19. Vaikka ne ei hyviä kuvia olekaan, muistoja ne on silti.

 

20. Jos meillä ei soi musiikki, on telkkari päällä. Edes Lucaksen päikkäriaikaan en osaa nauttia siitä hiljaisuudesta.

 

21. Ei se helppoa ole, kun välissä on 2500 kilometriä ja kaikilla on kiire.


22. En varmasti ole ainut Googleriippuvainen, ainakin toivon niin...


23. Koska ikiriidat on tyhmiä.


24. ♥

En olis tarvinut tähän onnellisuuteeni enää mitään sen erikoisempaa, mutta rakas synttärifriikkimieheni antoi mulle maailman mahtavimman lahjan - lahjakortin LASKUVARJOHYPPYYN! Ammattilaisen kanssa tandemhyppy 4000 metristä, ensin 30-40 sekuntia vapaapudotusta ja sitten varjo auki ja leijailua näissä upeissa maisemissa. Can't wait, taidan hypätä vielä tänä syksynä! Nyt kakkua ja skumppaa, ciao :* !

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Innsbruckin reissu ...

... ei mennyt ihan niinkuin piti! Oltiin Wörglin kohdalla (eli noin 25 kilsan päässä kotoa) ajelemassa kun Innsbruckin klinikan vastaanottovirkailija soitti ja kertoi ettei Lucaksen tohtori olekaan ollenkaan paikalla! Nice! Viimeksi ne soittivat sentään päivää ennen. Toki tosi kiva että soittivat, en olis tahtonut että kukaan muu kuin juuri tämä kyseinen kurkkunenäkorvaosaston ylilääkäri olis Lucasta tutkinut, ne eräät naislääkärit ei oikein mua kerran vakuuttanut.

Mietittiin sitten hetki että mitä tehtäisiin, meillä kun oli kaikki mukana, Lucakselle ruokaa ja vaunut ja oltiin kuitenkin asennoiduttu siihen että ollaan reissussa jonkin aikaa. Shoppailu ei oikein kiinnostanut eikä kelikään ollut mikään nautinnollisin mihinkään ulkona oleiluun joten päätettiin sitten ajella Achenseelle Stefanin mummoa ja pappaa katsomaan! Käytiin siellä viimeks huhtikuussa joten oli jo aikakin!


Keli ei tosiaan hellinyt, mutta Achenseen vesi oli ihanan väristä vaikka ei kuvasta oikein erotukaan! Yläkuvassa ei myöskään ole kyllä mummoa, vaan Stefanin kummitäti, ne asuu samassa suuressa talossa, kuten joskus kerroin.

Lucaksen turvakaukalo alkaa olla jo aika siinä hilkulla ettäkö se enää kovin kauaa siinä viihtyy. Nukkuminen siinä on toki ihanaa, mutta me ei oikein ikinä ajella niin pitkiä matkoja että se ehtis kauaa nukkumaan. Mua kuitenkin pelottaa tuo uusi istuin kauheasti, koska se on kasvot menosuuntaan! Luulin lukeneeni että sen saa molempiin suuntiin, koska se on kuitenkin yhdestä ikävuodesta alkaen, 9-18-kiloisille tarkoitettu, mutta eipä saakaan! Miten voi testivoittajaa kehua parhaaksi jos lapsen tulis mieluiten 3-4-vuotiaaksi asti matkata selkä menosuuntaan päin!

Teksti Autoliiton sivuilta: "Vauvan matka turvakaukalossa kestää noin puolesta vuodesta vuoteen. Sen jälkeen matka jatkuu turvaistuimessa selkä menosuuntaan mieluiten noin 4-vuotiaaksi saakka, jolloin pienen lapsen kaularanka jaksaa paremmin kannatella pään painoa."

Kokeiltiin kuitenkin sitä uutta istuinta eilen ja Lucas tykkäs siitä kovasti, mä taas pelkäsin koko matkan. Onneks Stefan on äärettömän hyvä kuski, se on varmaan ainut kenen kyydissä en pelkää juuri koskaan itseni puolesta, mutta Lugin suuri, painava pikkupää pelottaa! Sen saa kyllä makuuasentoon mutta silti! Miten te, autolliset ja turvaistuimelliset, olette toimineet? Onko beibi mennyt suositusten mukaan turvallisesti selkä menosuuntaan päin, polvet suussa, kiukutellen kun ei mitään näe, siihen tarvittavaan kaularangan vahvuuteen asti? Onneks meillä on kuukauden päästä vihdoin MKP-tutkimus joten voin kysellä meidän maailman parhaalta lastenlääkäriltä tästä asiasta.


Onni on myös se, että mulla ei ole ajokorttia niin me voidaan ajella Lucaksen kanssa vain bussilla ilman sydämentykytystä! Landebussikuskit on ihania, just toissapäivänä kun kävin St. Johannissa meni keskustelu kuskin kanssa näin: "Onko sulla perhekorttia?" "Ei" "Miksei!" "No kun en mä niin paljoa busseilla kulje että se kannattais" "No ei se mitään, saat lipun silti sillä hinnalla". Kerran eräs toinen kuski kehui mua Lucakselle "Sun äiti on tosi fiksu!" koska mulla oli kolikot valmiiksi laskettuina. Kuinka monella teistä EI ole ajokorttia ja mitä hankaluuksia se on tuottanut?

Nyt sadepäivän siivouksen pariin ennenkuin Lucas herää, mulla on tosi hyvä idea sen esteiden rakentamiseen (siis niiden, jotka estävät sen pääsyn paikkoihin joihin sillä ei ole asiaa, esimerkiksi takka, siihen ei oikein saa mitään porttia laitettua) enkä malta odottaa että Stefan tulee duunista ja pääsen sen sille kertomaan! Adiooos!

tiistai 27. elokuuta 2013

Babyvaatteista.

Kuten oon ehkä joskus tännekin kertonut, Itävallassa kirpputorikulttuuri on kaukana suomalaisesta. Täällä ei ole samanlaisia, "pysyviä" kirppareita, vaan yleensä joku on varannut tilan jonne pöydät jaetaan joko varaamalla etukäteen tai sitten aamulla ensimmäisinä paikalle oleville. Nämä kirpparit kestävät yhdestä päivästä maksimissaan pariin viikkoon, ja usein niillä on myös joku teema - huonekalut, lastentavarat tmv. Osaiskohan joku suurkaupunkilainen kertoa onko esimerkiksi Wienissä yhtään suomalaistyylistä kirpparia? Facebookista löytyy kyllä monia samanlaisia ryhmiä kuten suomalaisillakin, jaoteltuna joko alueittain tai tavaratyyleittäin.

Tämä on musta hyvinkin kurja asia, koska tykkään kirppareista niin kovin! Vaikka en ennen ikinä löytänytkään niiltä muuta kuin lähinnä kirjoja ja satunnaisesti jotain muuta, tiedän että vauvanvaatteita sieltä löytyy aina. Mun sisko ja äiti onkin pari kertaa käynyt hamstraamassa Lucakselle kirppareilta vaatteita, koska hinta niiden laatuun verrattuna on yleensä aivan naurettavan alhainen! Toki jotkut pyytävät vaatteista isojakin summia (mulle "iso" summa yhdestä vauvan sisävaatteesta tarkoittaa kirpparilla ehkä 5-8 euroa), mutta eihän se tyhmä ole joka pyytää, vaan se joka maksaa.

  
Kaikki saatuja, joko Suomesta sukulaisilta ja kavereilta tai täältä mun kavereilta. Oi paitsi noi ihanat tossut on naapurilta! Suurin osa vaatteista on niitä kirpparilta halvalla hamuttuja.

Me ollaan ostettu Lucakselle tosi vähän vaatteita. Suurin osa on jonkun ostamia, lahjana saatuja tai juurikin niiltä Suomen kirppareilta. Lisäksi viimeksi Suomessa käydessämme mun ihana kaveri toi meille kaksi Ikean kassillista täynnä niiden pojan vanhoja vaatteita, joita en kyllä valitettavasti kaikkia voinut mukaan ottaa (vaikka otettiin äitiltä vielä kolmas matkalaukkukin takastulomatkalle lainaan). Suurin osa tällä hetkellä Lucaksen päällä vilahtelevista vaatteista onkin siis Kalle-pojan vanhoja, kiitos vielä ihana Katja ♥ !


Esimerkiks nämä kaikki bodyt ja sortsiasut (joita ei muuten Itävallassa juurikaan näy) on Kallelta! Esimerkiks! Lisää on ja paljon!

Vaikka rakastan uusien lastenvaatteiden hipelöintiä (ja okei, välillä myös ostelua), on se musta silti vähän tyhmää! Nykyään Lucas käyttää vaatteita toki pidempään kun kasvu ei ole enää ihan niin hurja, mutta käyttöikä on silti melko lyhyt! Kalliiden vaatteiden ostelua en ymmärrä ollenkaan, usein ne "merkkivaatteet" ei edes ole mitään erikoisen kauniita ... :D Sama kuin aikuistenkin vaatteissa, merkki (ja laatu, onhan ne tietysti laadukkaampia) maksaa. Nojoo, aikuisten muotivaatteet on suoraan sanottuna kyllä ihan hirveän näköisiä, lapsilla ne yleensä yrittää olla sentään vähän söpömpiä.


Ulkohaalareista ollaan ostettu itse tasan yksi, vaikka niihin oisin kyllä valmis sijottamaan enemmänkin! Ensimmäinen on vissiin kirpparilta, musta toi oli tosi söpö! H&M:n talvihaalarin oli mun kaveri käynyt ostamassa ja toi meille muiden lahjusten joukossa kun tuli katsomaan parin viikon ikäistä Lucasta, ylemmän Name It:in karhuhaalarin lähetti yks mun parhaista kavereista Suomesta ja tuon alemman H&M:n karhuhaalarin tahdoin itse ehdottomasti, ostin samanlaisen Kalle-pojalle kun se pari vuotta sitten syntyi ja mietin silloin että tahdon myös omalle beibille joskus sellaisen! Näissä kuvissa näkyvä Vendin haalari on myös meidän ehdoton lemppari, mun sydän itkee verta koska se on kohta jo liian pieni!


Niitä harvoja meidän itse ostamia vaatteita, mulle tärkeintä vaatteissa on värit ja mukavuus! Tykkään valkoisesta, sinisen eri sävyistä, punaisesta, ruskeasta, keltaisesta, oranssista, vihreästä... Ainoat, mitä en Lucakselle pukisi on vaaleanpunainen, pinkki, violetti sekä musta. Harmaastakaan en oikein pidä. Näistä yksikään ei ole maksanut yli 10 euroa, paitsi ehkä toi Me&I:n body uutena, mutta mä maksoin siitä kirpparilla 1,5 euroa. Senkin pelkästään siitä syystä, että se on tosi söpö ja erinomaisessa kunnossa, en tuon typerän merkin takia.


Project Maman Facebook-sivulta bongattu, my sentiments exactly! Mä en ymmärrä sitä merkkihullutusta, mutta onneks mun ei tarvitsekaan, jokainen saa tehdä niin kuin tahtoo! Mulla on vain niin paljon parempaakin käyttöä rahalle ja kuten sanoin, normaalihintaiset vaatteet on yleensä paljon söpömpiä. Lisäksi niiden kanssa ei tarvitse "varoa", ei haittaa vaikka niihin tulee tahra joka ei lähde pesussa pois, jälleenmyyntiarvo olisi muutenkin ollut alhainen. Ne ei tietenkään kestä yhtä hyvin kuin kalliit, materiaaliltaan laadukkaammat vaatteet, mutta kun niistä ei ole maksanut niin paljoa niin ei haittaa kun niitä ei voi myydä yhtä kalliilla pois.


Yksi esimerkki tästä laadusta on Lucaksen Me&I:n tipupuku. Se on alunperin Luna-serkun (mun sisko on just semmonen merkkihulluttelija, mun vastakohta), jonka jälkeen se jatkoi matkaansa sille mun kaverin pojalle Kallelle ja nyt Lucakselle. Näin kolmannenkin käyttäjän kohdalla se on edelleen yhtä hyvässä kunnossa, kangas ei ole haalistunut eikä mitkään nepparit ole edes irtoamaisillaan. Mutta silti, en siitä kyllä sitä 20-30 euroa olis maksanut mitä se uutena on kustantanut.

Mulla olis ehkä riittänyt enemmänkin asiaa näistä lastenvaatteista, mutta nyt alettava tekemään lähtöä Innsbruckiin! Kuulisin tästäkin asiasta mielelläni mielipiteitä kaikilta, molempia, sekä niiden muotihulluttelijoiden että meidän pihiliisojen :) !

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Material/essen.

Internet on ihana paikka! Varsinkin Amazon.de, sieltä voi tilata kotiin kannettuna IHAN mitä tahansa lastentarvikkeista salmiakkiin. Jälkimmäistä en ole kyllä vielä tilannut, koska veikkaan että tulis halvemmaks laittaa jonkun finskin tilille rahaa ja käskeä sitä ostoksille sekä postiin, mutta se on varmaan vähän liian työlästä. Ehkä mä myös jaksan taas odottaa vielä pari kuukautta - mami, sen mies ja niiden kaveripariskunta tulee lokakuun puolivälissä muutaman päivän lomalle yksivuotiasta Lucasta katsomaan :) !

Enivei, saksalainen Babymarkt petti mut eikä suostunutkaan toimittamaan tavaroita Itävaltaan. Joten piti taas kääntyä Amazonin puoleen, josta tällä viikolla tilattiinkin vähän kaikkea tarpeellista. Siis oikeasti tarpeellista, mähän en mitään tarpeetonta koskaan haali!


Uusi turvaistuin! Nimeltään Kiddy Phoenixfix Pro 2, 9-18 kiloisille. Tämä oli voittaja kaikissa itävaltalaistenkin (täällä on vähän tiukempaa kuin Suomessa - äiti: sun autolla ei sais ajaa täällä ollenkaan ja Anna: ei myöskään Chryslerin renkailla) liikenne- ja autoliittojen sun muiden tekemissä testeissä ja turvallisuuskokeiluissa, joten oli aika simppeli valinta! Varsinkin kun se sattui olemaan vieläpä tarjouksessa ja maksoi "vain" 190 euroa. Nojoo, tämmösessä asiassa me ei säästetä, muissa sitten!


No se taaperokärry! Jee! Tämä musta oli viisi euroa halvempi kuin punainen joten tietysti se kotiutui meidän pihitalouteen! Lucas ei ole vielä oikein tajunnut sen käyttöä, vaan työntelee sitä kontaten. Ja ilmeisesti kumartelee Mekkaan päin, tai jonnekin päin. Alaoikeassa kuvassa se taputtaa itselleen kun kärry osui seinään... Jarru piti kiristää tiukimmalle, koska se työntää sitä oikeasti TOSI lujaa ja mamia pelottaa! Onko olemassa termiä juoksukonttaus? Pikakonttaus? Lucas Bolt!


Tällä viikolla tuli myös muutakin paitsi tilauksia - minun ihana kummitätini lähetti paketin! Mulla on ens viikolla synttärit, mutta koska en muistanut edes koko asiaa (näin vanha kun jo olen, byhyy) luulin siellä olevan jotain Lucakselle (kuten aina) ja avasin sen heti ups... Mutta oli siellä pojillekin jotain, esimerkiksi uusi Puppe-kirja, jee! Muumit ja Puppe on mun all time favouriteja, niitä kun on itsekin lukenut/katsonut pienenä niin paljon. Onni on noin ihana kummitäti, kiitos vielä ♥.


Lucas (kuten lukemieni blogien mukaan näköjään aika moni muukin tollanen minitonttu, haha) on alkanut vähän nirsoilemaan syömisen kanssa, eikä oikein suostu syömään muuta kuin omin sormin. Onneks edes niin! Mun oli eilen pakko käydä ostamassa tommonen muovinen ruokalappu jonne se ruoka voi rauhassa putoilla (yritin googlettaa, en löytänyt sen oikeaa nimeä :D), koska muuten joudun putsaamaan lattian viidesti päivässä. Sieltäkin on Lugin mielestä ihan hyvä syödä, oli se sitten paprikapastaa, lohiporkkanaperunasössöä tai jauhelihapuikkoja, joita just tein! Varsinkin ne oli herrrkkua!

Nyt mä alan odottelemaan josko Lucas pian heräis jotta päästäis ulos, koska sade on hetkeks tauonnut! Onneks tuossa muutaman sadan metrin päässä on leikkikenttä jonne pääsee keinumaan, joten kun sade pian taas jatkuu niin voidaan kipittää äkkiä takasin kotiin. Tiistaina pitäis myös pitkästä aikaa kipittää Innsbruckiin tapaamaan meidän kurkkunenäkorvatohtoria, nyt adiooos!

perjantai 23. elokuuta 2013

Itkupillin piristykset.

Tällä viikolla tapahtui jotain kamalaa Suomen päässä ja huomenna tulee kuluneeksi kaksi vuotta yhdestä toisesta kamalasta asiasta, jonka takia eksyin lukemaan vanhoja juttuja ja herkistyin. Me ollaan siis ihan kunnossa kuten myös mun Suomen läheiset, mutta jotta koko ilta ei menisi kyynelehtiessä, oli pakko katsoa Youtubesta jotain piristävää. Meillä on telkkari aina auki vaikka kukaan ei sitä katsokaan ja luonnollisesti näen myös jonkinverran mainoksia - tässä pari lempparia.


I feel prettyyyy ! Koska beibit ja aamut sellaisen kanssa on rakkautta ♥.


 Please, daddyyyy! Tyttö on 15, tahtoo festareille mutta vanhemmat sanoo ettei käy. Tyttö on tästä hieman näreissään ja yrittää paiskoa Ikean kaapinovia ja laatikoita mutta kun niissä on se systeemi että niitä ei voi paukuttaa hohohoo. :D


"Tja, söisin kyllä mielelläni vihdoin jo jotain lämmintäkin ruokaa."
"No problem."
- "Valmis."
"Kiitos."
"Älkää odottako pidempään uutta keittiötänne. Tilaa se vain netissä blabla"
Ahh ton isin ilmeet haha.


I love my country, Kinder Country! Tää on niin söpö tää koko mainos, kun tuo miekkonen tanssii linnunpelättimen kanssa tai kun se menee kvaakkujen ohi sillalla ♥

Onneks Stefan tulee kohta duunista. Pahaa mieltä ei tulis peittää, mutta mulla on vähän huono tapa jäädä vellomaan siihen sen iskiessä vaikka mulla ei edes ole mikään hätänä, just lukemalla jotain kurjia juttuja, katsomalla kuvia ja sitten kuunnella jotain surkubiisejä tai katsoa jotain Youtuben surkupätkiä (esimerkiksi hakusanalla "saddest grey's anatomy moments" ... älkää tehkö samaa virhettä). Oon myös maailmankaikkeuden varmasti pahin itkupilli ja itken lähestulkoon joka ohjelmassa, oli se sitten se vanhoille ihmisille suunnattu Lemmen viemää tai Hurja remontti. Soko Kitzbühel on varmaan ainut jossa ei valu yksikään kyynel.

Pusuja Suomeen kaikille, pidetään toisistamme huolta jooko ♥ !

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Negaprincess.

Mammablogit, joissa ei tasaisin väliajoin (eli mahdollisimman useasti) kerrota kuinka kurjaa elämä on, kuinka se ja se asia ärsyttää tai kuinka miehen kanssa riidellään jatkuvasti, eivät ole aitoja. Miksi onnellista ihmistä pidetään epärehellisenä, joka ei varmasti kerro koko totuutta? Tykkään toki itsekin lukea blogeja joissa niissä pilvilinnoissa on välillä vähän säröjä kuten aidossa elämässäkin on, mutta miksi sitä, kun pääosin on tyytyväinen elämäänsä, pidetään jotenkin aivan käsittämättömänä asiana?
 

No okei, Lucas välillä ehkä vähän liioittelee onneaan joka saa sen näyttämään "hieman" hullulta...

Olen kirjoittanut tästä onnellisuusaiheesta sekä meidän parisuhteesta ennenkin, joten en nyt ala toistamaan itseäni. Sen sijaan olen vihdoin "aito" ja kerron mitkä asiat mun elämässä tällä hetkellä on äärettömän huonosti ja mitkä ärsyttää. Tuutte huomaamaan että mulla on tosi suuria ongelmia ja ihmiset voi sen jälkeen jatkaa ihmettelyä miten voin muka olla niin onnellinen ja miksen valita tarpeeksi.

• Naapurin eläkeläismies virittää moottoripyöräänsä ja ajaa sillä tiellä edestakaisin lähes joka päivä, yleensä Lucaksen päiväuniaikaan (kuten nyt). Ellei se viritä sitä, se ajaa nurmikkoaan.

• Lucas pureskelee ja repii kaikista kirjoista sivuja tai kulmia, eikä sillä ole enää kuin ihan muutama kirja joita se saa lukea yksinkin, sellaisia joista se ei saa revittyä paloja irti. Suuri osa kirjoista piti nostaa karanteeniin.


• Hyvän laturin kamera on edelleen hukassa ja joudun käyttämään dorkakameraa, joka on niin hidas että kun painan laukaisunapista ehtii Lucas poistua koko kuvasta ennenkuin välähtää.

• Stefan ei käsien pesun jälkeen ikinä kuivaa käsiään pyyhkeeseen, vaan paitaansa. Vielä pahempi on jos se ei kuivaa niitä ollenkaan ja tulee koskettelemaan mua. Häpeäis!

• Lucas repii aina syödessään pöytäliinan sekä sen ruoka-alustan pidikkeen irti ja heittää sen lattialle. Haaveilen tästä, joka laitetaan imukupeilla pöytään kiinni. Voi ei, ratkaisu ongelmaan!

 
• Lucas saa nykyään vaipanvaihdon kestämään about kymmenen kertaa niin kauan kuin normaalisti. Housuvaipat on pelastus, mutta se likaisen vaipan pois ottaminen on aivan mahdotonta ja se sen aiheuttama huuto kuuluu varmaan naapuriin asti.

• Lemmen viemää on jo toista viikkoa kesätauolla ja uudet jaksot alkavat vasta maanantaina. Viisi päivää vielä, en kestä!

• Jos Lucas on vähänkin väsynyt, kuten äsken, se suuttuu kun ei saa purra/repiä hiuksista/nipistellä/raapia tai muuta yhtä miellyttävää.


• Telkkarista ei tule enää Wallandereita! Nöyyyy! Mikä nyt on mun sunnuntain kohokohtani?

• Meidän minimaalinen kotimme, säilytystilan puute, ylipäätänsä tilan puute, eteisen puute, typerä ruokailuryhmä, typerällä ruokapöydällä oleva tietokone jolle ei ole muuta paikkaa, hetkessä likaantuvat ikkunat, keittiön hana jonka vesi kestää ikuisuuden lämmetä... Vielä jonkin aikaa pitäis kestää!

• Se, että olen Lucakselle "mama", enkä tiedä milloin se ensimmäisen kerran sanoo/on sanonut sen tarkoituksella eikä muuten vain niitä näitä höpötellessään.

• Mulla ei ole yhtään suklaata kotona !

Onpas mulla kurja elämä. Talveenkin on vielä niin kovin pitkä aika, taidan tästä lähtien valittaa sit edes siitä joka päivä, vaikka olihan nuo mun harmituksetkin aika suuria, eikö? Nyt kun tämä on pois alta niin kertokaahan mikä teitä ärsyttää ja jos tahtoisitte kenties lukea jostain tietystä asiasta. Ehkä jostain vähän positiivisemmasta. Hauskaa loppuiltaa kaikille, naurakaa paljon! :)

maanantai 19. elokuuta 2013

Viikkokuulumiset.

Taas meni yksi viikko ohi ilman että sitä edes huomasi, taas on jo uusi maanantai! Viime viikolla ehdittiin tekemään jälleen ei juuri mitään, mutta mun on nyt kuitenkin laitettava teille (siis lähinnä Suomisukulaisille ettei kukaan soita taas että miksei ole tullut kuvia) vähän kuvia koska Stefanilla on tänään ja huomenna taas vapaa (johan se eilen yhden päivän ehti duunissa ahertamaan) enkä varmasti ehdi oikein dataamaan!


Käytiin lenkillä Ellmaussa, jonne edestakaista matkaa kertyikin yli 7 kilometriä, hups! Oli tosi kiva kävellä, koska lämpöä oli ainoastaan 24 astetta joka tuntui älyttömän viileältä viime aikojen paahteiden jälkeen.


Ollaan myös syöty paljon itse! Stefanin pari kaveria (tykkään näistä kyseisistä kavereista kovin, koska ne on saksalaisia ja ymmärrän kaiken mitä ne sanoo) oli meillä grillaamassa ja Lucaskin sai syödä päivällisensä meidän kanssa ulkona pöydän ääressä. Se alkaa pikkuhiljaa suopua jopa myös noille mun herkkukokkauksille... Nykyään se syökin päivän toisen lämpimän ruuan purkista ja toinen on jotain itsetehtyä mössöä sekä yleensä tuoreita vihanneksia.


Lauantaina käytiin Aurachin eläinpuistossa, joka oli ihan kuin Jurassic Park (olenhan käynyt siellä joo monesti), sinne mentiin sisälle isoista porteista ja osa eläimistä oli siellä vapaana! Toki esimerkiks villipossut oli kyllä telkien takana, samoin tollaiset mustat, karvaiset, sarvipäiset lehmät (?). Siellä oli kyllä tosi paljon eläimiä ja Lucas tykkäs hirveesti!


Vuohia pääs silittämäänkin! Stefanin veljentyttö Lena oli siis myös meidän mukana (samoin veli ja sen tyttöystävä). Bambit oli vapaana, ne oli kauniita, varsinkin pikkubambit. Siellä oli myös huisina kaikkia erilaisia pupuja ja marsuja! Oon muuten aina tykännyt saksan marsu-sanasta, "Meerschweinchen" on suoraan suomennettuna meripossunen ♥ !


Jeeeeeeeee! Nyt jatkan tilauksen tekemistä Babymarktilla, tällähetkellä loppusumma näyttää 260 euroa... Mutta siellä on uusi testivoittaja-turvaistuin, ei summa muuten olis noin valtava! Superkivaa viikkoa kaikille, ciaooo!

tiistai 13. elokuuta 2013

Ammattina Hausfrau.

Kotiäitiys on rankkaa, aliarvostettua, hermoja raastavaa ja aivan liian huonopalkkaista. Mun on kyllä pakko väittää vastaan. Ainut mistä en osaa sanoa juuta enkä jaata on palkkaus, koska en tiedä mitä summia äidit Suomessa tällä ah, niin raskaalla työllään tienaavat. Työllä? Miten kukaan voi sanoa kotiäitiyttä työksi? Joku kuka ei ole koskaan tehnyt oikeita töitä?

Ei, myös Stefan sanoo tätä työksi ja se on kyllä vääntänyt ihan oikeaa duunia jo aika monta vuotta. Eihän sillä ole hajuakaan! Mulla pyörii mielessäni haavekuvia, joissa se jäisi toisen lapsen kohdalla kotiin ja mä menisin duuniin. Harmi vaan että ne jää tosiaan haaveeksi, koska Stefanilla on ammatti, eli se tienaa enemmän kuin mä tienaisin pelkällä lukiopohjalla. Olis vaan niin kiva että sekin saisi itse kokea sen, että kotivanhemmuus ei ole niin rankkaa kuin kaikki kuvittelee, vaan mukavaa, hauskaa ja ennenkaikkea palkitsevaa.


Nojoo, enhän minä saa tietenkään sanoa mitään. Minulla on vain yksi lapsi, pieni koti ja ihana, halutessaan avulias mies. Enhän MINÄ tiedä oikeasta kotiäitiydestä tai lapsenhoidosta mitään, varsinkin kun Lucas on "niin helppo" lapsi. Joo, voi olla, ainahan löytyy joku kenellä menee huonommin, mutta kun nämä yhden lapsen vanhemmatkin valittavat kuinka elämä on joka päivä niin rankkaa. Musta on ihan normaalia että mä hoidan kotityöt, Stefan tekee 50 tunnin työviikkoa enkä missään tapauksessa haluaisi kuluttaa sitä yhteistä vapaa-aikaa kiukutteluun siitä mikä on muka kenenkin hommaa. Mä olen kotona, kotihommat on mun hommia!

Mikä tästä muka tekee niin rankkaa? Jos mä oon duunissa ollut väsynyt, en mä ole voinut ottaa tyynyä (tässä "duunipaikassa" Lucaksen puhallettava kuminen putkilelu), mennä vain makaamaan lattialle ja sanoa asiakkaalle että kiipeilee mun päällä. Jos mulla on ollut nälkä, en mä ole voinut sillä sekunnilla avata jääkaappia ja helpottaa sitä. Jos ulkona on ollut kiva keli, en mä ole voinut vain lähteä ulos siitä nauttimaan, mun on pitänyt pysyä työpisteelläni. Jos asiakasta on kiukuttanut, on sen jutut pitänyt kiltisti kuunnella, ei piristää sitä kutittamalla tai laulamalla sille Disneyn lauluja Youtuben säestyksellä.


Myöskään varpaani eivät koskaan ole liiemmin asiakkaita kiinnostaneet.

Esimerkki: Stubain kiirepäivinä sain yleensä 7-8 tuntia ensin työskenneltyäni pidettyä yhden kymmenen minuutin mittaisen tauon jonka aikana ehdin äkkiä käymään vessassa ja syömään seisaalteni, jonka jälkeen jatkoin vielä pari tuntia. Kerran jouduin lautakengät jalassa tekemään raksa- ja siivoushommia vielä kuusi tuntia normaalin kymmenen tunnin duunipäivän päälle. Nykyään mun ei tarvitse edes seistä kuutta tuntia, jos en jaksa. Onpa rankkaa duunia, hikihän tässä tulee.

Okei, kotiäitinä vastuu on valtava. Beibiä ei voi laskea silmistään hetkeksikään, tai jotain tapahtuu (ainakin meidän terroristin kohdalla). Lucas alkoi nukkua kunnon päiväunia vasta 6-7 kuukauden ikäisenä, siihen saakka se veteli maksimissaan puolen tunnin pätkiä. Silloin olikin hurja huomata, kuinka paljon ne päikkärit vaikuttaa myös muhun. On erittäin rentouttavaa kun voi yli tunnin ajan keskittyä täysillä pelkästään omiin juttuihinsa (oli se sitten siivoamista, Greyn anatomiaa tai dataamista), ilman että pitäisi kokoajan katsoa mitä tuhmuuksia Lucaksella milloinkin on mielessään.

 
Kyllä, Greyn anatomia on kotiäidille parasta lääkettä, hillitön parkuminenhan rentouttaa aina!

Se paras palkinto, mitä tästä "työstä" voi saada, on se että saa olla pienen ihmisen elämässä mukana jokaikinen päivä, nähdä kuinka se kokoajan oppii ja tutkii uutta ja välillä löytää jokaisesta pölypallostakin hupia. Ja jos tylsää tulee, niin voi myös vaikka imuroida niitä pölypalloja, niin ettei jokainen päädy sen pienen ihmisen suuhun. Toki sillä samaisella kääpiöllä on välillä hetkiä, jolloin kaikki on huonosti eikä mikään ikinä koskaan voi sitä parantaa, mutta sehän on normaalia, onhan niitä meillä aikuisillakin!

Voin täydestä sydämestäni taas todeta, kuinka rakastan tätä "työtäni" ja oon erittäin onnellinen kun mulla on mahdollisuus olla Lucaksen kanssa kotona, kaikilla sitä ei ole. En kuitenkaan suostu sanomaan tätä työksi muuta kuin lainausmerkeissä ja lomakkeita kirjoittaessani. Lukiskohan tätä joku kuka olis mun kanssa eri mieltä, kuulisin mielelläni ajatuksia, olit sitten samaa tai eri mieltä!

maanantai 12. elokuuta 2013

Liero-Lucas!

Lucas repi toissapäivänä nettikaapelin kaksi osaa irti toisistaan niin, etten näillä uskomattomilla atk-taidoillani osannut niitä toisiinsa enää takaisin liittää. Stefan korjasi sen sitten vihdoin eilen illalla, puolitoista vuorokautta on tällaiselle hausfraulle erittäin pitkä aika olla ilman nettiä! Oon Googleriippuvainen ja eniten ärsyttikin se, etten päässyt heti tarkastamaan, jos joku asia tuli mieleen (esimerkiks kuinka vanha Usain Bolt on tai kuinka lämmintä meidän viereisen maauimalan vesi juuri eilen olis ollut).


Ei Internetyhteyttä. Kiitos Lucas.


Lucaksen mielestä myös kenkäteline vaatii monta kertaa päivässä hieman järjestelemistä.


Samoin laatikosto... Nykyään siinä on edessä tuoli siihen saakka kunnes saan niitä typeriä salpoja!


Lucas osaa irroittaa paitsi johtoja, myös kirjan läppiä, viimeks lähti Tuutikilta pää! :( Onneks oon hyvä laittamaan ne takaisin, kunhan Lucas ei ehdi syömään niitä... Nyt lieroilija pureskelee Stefania, kuten aina väsyneenä, joten äkkiä ruuantekoon että liero pääsee päikkäreille!