tiistai 23. joulukuuta 2014

A very merry Christmas...


Houhouhouu, täällä ollaan! Oon kirjoittanut teille hirvittävän useasti - öisin, unissani! Se onkin ainoa aika jolloin mulla olis ihan oikeasti aikaa, mutta meidän talossa nukutaan öisin, ihan joka iikka (varsinkin minä). Tälläkin hetkellä mua odottais ties ja mikä tärkeämpi, mutta ajattelin että kaikki saa nyt tosiaan vielä hetken odottaa ja vihdoin ja viimein kerron kuulumisia ja laitan kuvia, koska aika harvan kanssa tulee esimerkiksi skypeiltyä! Suomen suunnilta kantautui vieno toive jostakin ihanasta joulupostauksesta, olkoon tämä sekamelska moinen!


Jos joku on jo ehtinyt pohtimaan johtuuko mun hiljaisuuteni eräästä syystä jota useammastakin blogista on syksyn mittaan jouduttu lukemaan, niin ehei, siitä ei ole kyse - meidän parisuhde voi varsin mainiosti! Samoin mitään kolmatta termiittiä ei todellakaan ole tulossa (never say never, mutta minä kyllä sanon, lapsiluku on täynnä) joka väsyttäisi tätä mamia. Väsynyt olen muutenkin erittäin harvoin, sillä Florian herää nykyään normaalisti maksimissaan kerran yössä, välillä vasta aamulla yhtäaikaa meidän kanssa!


Koska herra nukkuu yöt tosiaan niin mahtavasti, annettakoon sille anteeksi se että päivisin moinen touhu oli ennen sen mielestä täysin turhaa. Onneks nyt parin viikon sisällä se on alkanut oppimaan että päiväunet on sittenkin ihan kiva juttu, koska se on myös siten paremmalla tuulella ja viihtyy hetken myös jossain muualla kun kanniskeltavana. Aiemmin se oli ainut paikka missä se oli tyytyväinen, liikkuvassa sylissä. Ei siis riittänyt että esimerkiksi istui lattialla Lucaksen kanssa samalla jotain rakennellen, vaan häntä kantavan ihmisen piti liikuskella, tai vähintään seistä. Mutta sitten taas jos yritti tehdä samalla jotain järkevää, vaikkapa viikata pyykkejä, niin sepäs ei sopinutkaan!


Florian on kuitenkin ihan perustyytyväinen kaveri jos se on nukkunut ja kunhan asiat menee kuten hän haluaa. Lucashan oli varsin helppo beibi, joten tällaisessa sylipossuitkumaakarissa on ollut vähän totuttelemista, mutta kuten sanoin, onneksi se nukkuu öisin niin uskomattoman hyvin (pahoittelut, V & E...) että sen kanssa on melko harvoin hermo kireällä ja jos meinaa olla, niin sille ei tarvitse kuin vähän venyttää suupieliä niin sieltä tulee takaisin sellainen hymy joka sulattaa joka sydämen! Lucas taas ottaa vauvahelppouttaan nyt triplana takaisin, sen uhma sekoitettuna mustasukkaisuuteen on välillä aivan täysin käsittämätöntä, mutta yritän sen parhaita keksintöjä todistaessa vaan miettiä että ei tätä ainakaan vuosikausia kestä, pelkät vuodethan kuluu nopeasti!


Meidän joulu menee ihan rauhassa kotona, tänä vuonna anoppi tuleekin meille eikä toisinpäin koska meidän kodithan vaihtuivat. Porkkanalaatikko onnistui viime jouluna niin hyvin että tein täysin samasta ohjeesta nytkin, huomenna näkee suosiko onni toistekin. Perunalaatikkoa en edes yrittänyt koska se oli viimeksi niin katastrofi! Kenties tässä toimii ne vuosikaudet, ehkä se joskus onnistuu... mites siskokulta, yrititkö?


Stefanilla ei olekaan kuin huominen vapaa joten mä touhuan nyt äkkiä vielä loput hommat valmiiksi ja painun unimaan jotta herään pirteänä viettämään ihanaa jouluaattoa. Ja näin kun ajattelee, jotainhan on pakko mennä ihan pieleen, eikös! No, toivotaan tietysti että ei, lähtökohdat on kuitenkin ihan hyvät. Paitsi että meillä ei ole yhtään lunta. Hyvä jos edes vuorenhuiput valkoisina. Yllättävää. When you're still waiting for the snow to fall, doesn't really feel like Christmas at all... Noo, kyllä tuntuu, on näitä lumettomia jouluja tässä tullut jo muutama vietettyä. Ehkä sitten tammikuussa!


Oli miten oli, IHANAA JOULUA JOKAISELLE ♥ ! Täällä tosiaan ollaan ja teitä ajatellaan, tänne asti ei vain ajatus aina ehdi juosta! Eiköhän se tästä pikkuhiljaa, jos tuo pienempi tonttu nyt meinaa tosissaan alkaa viihtyä muuallakin kuin mamin sykyssä! Isot jouluhalit kaikille meidän koko poppoolta!

perjantai 21. marraskuuta 2014

Pikkuprinssi

Adapteria muistikortille ei ole vieläkään löytynyt joten vaikka aikaa sattuiskin olemaan (no okei, ei sitä kyllä ole tai jos oliskin, mietin vaan kokoajan mitä pitäisi tehdä jolloin se tärkeämpi vie voiton) en saa aikaiseksi aloittaa mitään kun olen ilman kuvia ihan hukassa! Jaksoin joku aika sitten (oho, siitä onkin jo viikko...) vähän säätää läppärin kautta (jonka senkin palautan anopille anydaynow, meidän kummankin läppärithän on hajalla) joten on edes jotakin - kun en tosiaan kirjoittamaan ehdi niin toive oli että jospa edes kuvia joten voin tällä kertaa vilautella teille otoksia Florianista!

 


Florian oli ahkera vääntelemään naamaansa ja kurtistelemaan kulmiansa kunnes viiden viikon iässä myös se tapahtui. Hän hymyili ♥ ! Kesti viikon ennenkuin sain sitä edes taltioitua, koska kameran nähdessäänhän se tietysti heti vakavoitui. Nyt hymyt on kuitenkin jo ihan jokapäiväisiä eikä enää ihan vahinkoja, tällä viikolla se on jopa hihkunut!



Kukkuuuu, tervehtii Lucas aina kun soitetaan jollekin skypellä. Mutta enpäs taaskaan ehdi tähän hätään enää muuta koska Stefan tuli juuri duunista, kerroin sille heti siitä kamalasta uutisesta että suklaa on loppumassa maailmasta ja mistä se sitten leipoo kaakkuja johon hän vain totesi että eiköhän niiden hotlalla ole silti sitä varaa ostaa. Nojoo, kyseisen hotlan nähneet ehkä yhtyvät mielipiteeseen...

Nyt bai, mä en ihan totta enää tiedä mistä sitä adapteria etsiä kun olen mielestäni purkanut kaikki mahdolliset laatikot ja laukut missä se voisi olla, mutta ehkä pitää tästedes alkaa etsiä niistä mahdottomistakin paikoista! Huomenna juhlitaan Stefanin syntymäpäiviä ja ostin sille lahjaks älyluurin (siis ei mitään yliälykästä, konsultoin mun elektroniikkaveljeltä saman kuin sen 8-vuotiaalla pojalla on), oon dorkien dorka apua mitä meninkään tekemään! Heibba!

torstai 13. marraskuuta 2014

Kaksivuotiaan juhlapäivä

Koska meillä on ollut mun pienempien poikieni kanssa tänään ihan niinkin kiva päivä että Floriania piti taukoamatta kanniskella iltapäivästä aina siihen asti että se kahdeksalta vihdoin ja viimein ummisti silmänsä (se nukkuu yleensä tosi hyvin yöt mutta päivisin ottaa vain sellaisia minitorkkuja, tänään ei niitäkään joten tottakai väsyneenä kiukuttaa), jää myös tältä päivältä tämä mun oma, rauhaisa iltahetki väliin ja heitän teille tässä siivouksen lomassa pelkästään kasan Lucaksen synttärikuvia! Valikoin ja pienensin nekin jo ikuisuus sitten, mutta tänne saakka niitä ei vain ole ehtinyt saamaan koska meidän usb-laite on muuton jäljiltä jossakin hävöksissä, pahoittelen!

Florianin laskettu aika oli siis vain muutaman hassun päivän ennen Lucaksen kaksivuotispäivää, joten tuumasin jo aikoja sitten että synttärijuhlat on paras järjestää vasta lokakuun puolessa välissä, samaan aikaan kun poikien Suomimummokin miehensä kanssa on kylässä. Huhhuh, siitäkin on jo kuukausi, upsista, ai että on hauskaa ja aika vaan lentää ... Haha, sisäpiirivitsi, mutta aika todellakin on vaan lentänyt mutta kyllä meillä on silti oikeasti kivaa ollut! Olen saanut vienoja pyyntöjä että jos en ehdi kirjoittamaan niin josko edes kuvia saisi joten bitte schön!


Juhlittiin synttäreitä siis silloisella vielä-raksalla, nykyisessä kodissa, jonne näin vakava sankari saapui suoraan päiväunilta joten alkuun ei paljoa naurattanut!



Mutta jahka syömisten ja lahjojen makuun päästiin, alkoi unihiekat karista silmistä!



Sekä mun tilaamat viidakkokoristeet että Lucaksen kakun puhallus oli ihan melkein kuin suoraan elokuvista...



Mutta onneks lahjat olikin kuin suoraan parhaimmastakin leffasta! Imuri on ehkä maailman ihaninta totta, vihdoin mä saan imuroida ilman että Lucas roikkuu ja kiljuu kokoajan letkussa kiinni!


Pikkuveikan juhlaeleganssi löytyi Facebookin kirpparilta ostamastani 30-40 vaatekappaleen paketista joka on myös ollut aivan täydellinen ostos!



Mutta samainen veikka hyytyi kuteista huolimatta kesken bailujen, silloin se vielä jopa nukkui päivisinkin... Joojoo, parempi tottakai näin päin että edes öisin nukkuu!


Loppukevennys: mun äiti ja miehensä kävelivät pari kilsaa niiden majapaikalta juhlapaikalle ja Samihan kantoi tuon Muumi-matkalaukun tollain, saivatpahan vastaantulijat hilpeiksi!


Sellaiset synttärit, Lucas vähän muutti näköä niiden jälkeen kun napsasin siltä taas sen liuhuletin pois - tällä kertaa en enää vuodattanut kyyneleitä koska nyt se on huomattu, se todellakin kasvaa sekunneissa takaisin! Ja ei, tämä ei ole selfie vaikka kenties siltä näyttääkin... tosin ilman duckfacea. Kaikkien peruskiireiden lisäksi ollaan tehty myös erikoisempia juttuja, esimerkiks toissapäivänä Lucas kävi ihkaensimmäisessä Martinpäivän lyhtykulkueessaan!

Laitan joku päivä yleisiä höpönlöpökuvia menneiltä viikoilta, tämän piti nyt vaan keskittyä isoveikan synttäreihin! Ja te tutut ketkä ette ole Facebookissa: eipä sinnekään ole enempää kuvia herunut kun en tosiaan löydä sitä adapteria mistään eikä kamerassa ole usb-johdolle paikkaa, mikä tollo sekin! Vai pitäisköhän kuitenkin huijata että siellä on albumit pullollaan niin saatais teidätkin vihdoin sinne? Nyt Stefankin tuli duunista joten äkkiä vähän jatkamaan tavaroiden purkamista ja siivoilua niin voi viettää hetken laatuaikaakin, koitetaan palailla pikaisemmin ♥ !

perjantai 31. lokakuuta 2014

Kiirekuun viimeinen


Jaahas, mistähän sitä aloittaisi melkein kolmen viikon tauon jälkeen? Kiireiden päivittelyistä? Pienen, pian neljä viikkoa täyttävän Florianin kuulumisista? Hieman suuremman Lucaksen syntymäpäiväjuhlista? Meidän ihanista Suomivieraista? Yhdessä yössä saapuneesta lyhyestä talvesta? Vai kenties eräästä ihanasta asiasta, jota ollaan nyt toukokuusta asti odotettu ja joka viime viikonloppuna vihdoin ja viimein toteutui? Kyllä, me asumme jälleen kotona ♥ !


Vaikka koti ei ole vielä täysin valmis, on elo täällä noin tuhat kertaa miellyttävämpää kuin siellä pimeässä, ahtaassa väliaikaiskämpässä keskellä metsää. "Ei täysin valmis" tarkoittaa siis sitä että täältä puuttuu esimerkiksi ulko-ovia lukuunottamatta kaikki ovet, sisäpuolen ikkunalaudat ja parvekekin käsittää tällähetkellä vielä ainoastaan muutaman hassun laudan. Mutta kaikki elintärkeä löytyy - vertauksena: mun eräät sukulaisethan muuttivat myös remontin jälkeen hyvissä ajoin uuteen kotiin eikä heillä ollut suihkua ensimmäiseen kolmeen kuukauteen... Oliko edes lämmintä vettä, en muista? Ja perheessä myös kaksi pientä lasta, ai että!


Noo, ei sentään ihan näin pieniä kuin Florian! Käytiin sen kanssa tiistaina ekaa kertaa meidän lastenlääkärillämme (joka onneks oli leikannut sen oudon pitkän lettinsä pois ja oli taas komea oma itsensä) joka totesi kaiken olevan perfekt eikä löytänyt moitteen sijaa, parin viikon päästä sitten lonkkaultraan. Florian on valitettavasti yhtä ahkera puklaaja kuin Lucas oli, mutta kasvu on siitä huolimatta hurjaa joten ei tarvitse muuta kuin laulattaa pesukonetta joka sekin on niin ihanaa kun sitä ei ole kuukausiin voinut tehdä!


Kotiinmuutto on tosiaan ottanut erittäin suuren osan mun ajastani, koska täällä riittää hommaa aivan kokoajan, nytkin mun pitäis tehdä vaikka ja mitä mutta ajattelin että suon teille nyt edes tällaisen pienen hetken, josko se helpottais ihmisten ikävää! Tätä suurempaan en kyllä nyt pysty venymään, koska Stefan tulee ihan pian töistä enkä tahdo hukata meidän yhteistä aikaa läppärillä istuen! Koitan joku ilta taas ehtiä kirjoittelemaan joitakin terveisiä jostakin aiheesta - järjestys lienee edelleen aika sama ainakin sukulaisille, muut kertokoon jos on jotain tiettyä mielessä, siihen asti kiiremuii!

maanantai 13. lokakuuta 2014

I'm heeere!

Twinkle, twinkle little star
We made a wish
And here you are ♥


Kuten hiljaisuudesta kenties arvata saattoi, hän on täällä ♥ Täydellinen poikalapsi saapui maailmaan pitkien kärsimysten jälkeen 6.10. - kyllä, juuri isoveljensä syntymäpäivänä! Rakkauspakkaus sai nimekseen Florian Elias (joka on täällä hyvinkin tavallinen nimi, kyseessä ei ole siis mikään erikoisuudentavoittelu) ja on tässä viikon aikana osoittanut olevansa aikalailla täysin veljensä vastakohta ellei jatkuvaa puklaamista oteta huomioon, siinä molemmat pojat ovat olleet mestareita.

Kaikki meni lopulta vähän suunnitelmien vastaisesti, koska perjantaina 4.10. kävin kontrollissa jossa lääkäri ultratessaan huolestui erittäin vähäisestä lapsivedestä. Sain käskyn tulla sunnuntaiaamuna takaisin, jolloin synnytys sitten käynnistettiin - juuri se mitä olin kammonnut! Se olikin vielä kahden vuoden takaistakin hirveämpi ja olenkin vielä näin viikonkin jälkeen edelleen 150-prosenttisesti sitä mieltä että meidän lapsiluku on todellakin täynnä!


Ei, minä en tiedä mistä tuo tukka on peräisin, koska mähän olen blondi ja Stefan punapää, mutta pääasia että on söpö! Oltiin sairaalassa torstaihin asti, joten arki kotona on edelleen melkoista uuden opettelua (ensipäiviä kuvailisin sanalla katastrofaalinen, nyt menee jo melko hyvin) joten ymmärtänette että jos sattuu olemaan ylimääräistä aikaa, sitä ei välttämättä tahdo viettää tässä!


Lucas on ottanut Florianin vastaan yllättävän hyvin, tahtoo aina auttaa vaipanvaihdossa eikä ole ollut edes väkivaltainen silittäessään tai pussaillessaan veljeään, välillä vain yrittänyt ajaa autolla sen yli sen ollessa sitterissä... Nyt pojat sattuivat nukkumaan pidempään samaan aikaan joten ehdin kirjoitella teille tämän, mutta ennenkuin jompikumpi herää niin lopetan tähän ja palaan takaisin vauvakuplaan! Tämä kupla on kyllä täysin erilainen kuin kaksi vuotta sitten mutta ehkä juuri sen vuoksi samalla niin hulvaton! Pusuja, palaillaan taas heti kun sattuu sopiva rako ♥ !

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Parikielinen parivuotias

Lucas täyttää ensi viikolla kaksi vuotta ja vaikka varsin hyvin tiedostan sen että jokainen lapsi on yksilö, on musta silti hauska lueskella mitä kaksivuotiaan normaalisti pitäisi osata ja vertailla taaperoita keskenään. Mä en ole oikeastaan ikinä jaksanut stressata siitä osaako Lucas tarpeeksi vai onko se jotenkin alikehittynyt - johtunee ehkä siitä että oon tosi kiinnostunut kaksikielisyydestä ja oon lukenut siitä niin paljon että mun päähän on todellakin iskostunut se että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja jokainen kehittyy omaa tahtiansa.

Jos joltain on siis mennyt ohi: mä puhun Lucakselle suomea, Stefan saksaa ja keskenämme me puhutaan saksaa. Mutta siis - miten Lucas kommunikoikaan? Monipuolisesti, sanoisin! Suomi oli kevääseen asti ehdottomasti vahvempi kieli, mutta nyt kun olemme kesän asumistilanteen vuoksi olleet paljon tekemisissä anopin kanssa, on saksakin vahvistunut hurjasti. Jotkut sanat Lucas on tosin keksinyt ihan itse, joko päästään tai yhdistelemällä kumpaakin kieltänsä (esimerkiksi suihku/duschen on sen kielellä dissi ja keksi on kika), mutta eiköhän nekin ajan myötä muutu oikeiksi.


Lucaksen "lauseet" ovat edelleen luokkaa verbi + verbi/äänne tai verbi + substantiivi/äänne tai substantiivi/tekijä + verbi/substantiivi ja näissä se myös sekoittelee kieliä keskenään (tai tunkee sekaan kieltosanan nää). Esimerkiksi:

"mennään essen" (essen = syödä)
"mennään brrrmm" (ajamaan autolla)
"mennään Papa/Oma/naauu" (eli jonkun luokse, viimeisin esimerkki Haisuli)

"Mama essen"
"Papa kuorsauksenääni" (= nukkua)
"Oma brrrmm"


Henkilöiden "nimet" on opetettu Lucakselle pelkästään yhdellä kielellä - mä en ole ikinä sanonut itseäni äidiksi, on paitsi kivempi olla kummallakin kielellä sama, on Mama musta myös paljon kauniimpi sana kuin äiti. Isi on Papa, jonka vuoksi paitsi Itävallan pappa, myös Suomen pappa on Opa. Stefanin äiti on Oma, mun äiti on Mummo. Miten muilla kaksikielisillä, onko joku tehnyt samanlailla vai onko kaikilla käytössä kumpienkin kielten sanat? Moni suomituttu ei oikein osaa puhua musta mamana, joka taas mulle on täysin looginen ja paljon luonnollisempi kuin töksähtävä äiti.

Eläimiä Lucas tunnistaa ison kasan molemmilla kielillään, mutta ei sano muita kuin pupu, kala, kukko ja ankka, muut kerrotaan miten mikäkin ääntelee - koira on vuhvuh, tipu piippiippiip, lehmä muu, norsu töö jne. Muitakin asioita se ilmaisee siten minkälaista ääntä mikäkin päästää - auto on brrmm (paitsi hälytysauto tietysti piipaa), kaktus (ja aika moni muukin rehu) on aiaiaii, juna tsutsutsutsu.


Muita Lucaksen itse sanomia sanoja on poppu/puppu (= loppu), kurkku, Bagger (kaivinkone), mennään, ukko (= ukkonen), Baby, pii (= piirtää), essen (syödä), kakka, pissa, bissi (= bussi tai pizza), vettä/pettä, tyttö, puu, Bier, omppu (= omena), kuu... Nimenomaan siis itse sanomia, on muitakin joita se toistaa pyydettäessä, mutta tässä listalla niitä jotka se sanoo ihan pyytämättäkin - nämä piti tänään lastenlääkärillä käydessä erottaa toisistaan!

Tämä postaus keskittyi siis ihan täysin pelkästään Lucaksen kielelliseen osaamiseen, muista kaksivuotiskuulumisista seuraa juttuja myöhemmin! Käytiin tänään tosiaan meidän ihanalla lastenlääkärillä ekaa kertaa sitten yksivuotistarkastuksen ja kaikki oli niin mainiosti että päällimmäisenä jäi mieleen että lääkäri oli kasvattanut pitkän tukan! Siltä pääsi myös epäuskoinen "Mitä, oikeesti?!" vastatessani lasketun ajan olevan huomenna.


Älkää silti soitelko tai jokojoko-häiriköikö Facebookissa, en vastaa, minä vaan pakkaan koska ensi viikolla muutetaan KOTIIN! Nyt herättämään Lucas ja sitten ihastelemaan mun vaatehuonetta, raksafirma meinasi unohtaa sen mutta ovat tänään vihdoin muuranneet siihen seinän, huomenna Lucas menee Krabbelstubeen niin pääsen heti maalaamaankin sen! Puspus! Niin ja jos jollain on toive missä järjestyksessä kuulumisia sopisi tulla - beibi, Lucas, remontti ... niiin, kertokaahan toiveenne :) !

torstai 25. syyskuuta 2014

Hän on täällä ♥

Aloimme puhumaan asiasta viime vuoden puolella. Mietimme, pohdimme ja suunnittelimme. Lopulta pelkkä suunnittelu muuttui toteutukseksi ja kun helmikuussa koitti se hetki, että pitkään kytenyt ajatus olikin konkretisoitunut asiaksi josta oli saatavilla kuvia oikeilla mitoilla, olimme enemmän kuin innoissamme. Syksyllä saisimme uuden perheenjäsenen - meidän täydellisen keittiömme.

Ja nyt, lähes seitsemän kuukautta myöhemmin, on ihana todeta että tämä rakkaus sai eilen vihdoin luvan saapua. Kun perheessä on kaksi ravintola-alan ihmistä, on keittiö todellakin kodin sydän. Mutta millainen olikaan matka tähän pisteeseen?



Keittiöhän oli makuuhuone, jonka seinän takana oli olohuone.



... kunnes pojat hajoittivat seinän.


Siivouksen jälkeen oli tilaa esimerkiksi parille putkelle:



Sitten saapuivat ikkunat!



Lattialämmityksen laiton jälkeen oli vihdoin betonin aika, jonka hieman kuivuttua pääsivät pojat laittamaan kattoa.



Muutama kerros maalia päälle...


... ja olen tullut viimeinkin kotiin ! Ja heti ennenkuin joku alkaa pohtia jotain psykedeelisiä teknobileitä: sininen on pelkkä suojamuovi, kaapistot ovat oikealta väriltään magnoliaa, samaa mitä näkyy saarekkeen tällä puolella.


Yli yhdeksän tuntia touhuttuaan kaksi asentajaa eivät edelleenkään tulleet valmiiksi, mutta tänään keittiössä näyttikin jo tältä:



Uuden terroristin liittyessä perheeseen kiittelen varmasti tätä keksintöä: liesi toimii ainoastaan liesituulettimessa näkyvällä magneetilla! Ei enää koskaan pieniä sormia napsuttelemassa hellaa päälle ja pois! Taso on graniittia jossa on ikuinen takuu! Kiitos nam, huomenna laittamaan laminaatti lattiaan ja sit mä olisinkin valmis muuttamaan vaikka heti, heippa!