torstai 31. lokakuuta 2013

Lomalätinät.

Nonni, nyt on Stefanin loma lusittu ja karu paluu arkeen taas alkanut (tää kotiäidin arki kun onkin just niin tosi rankkaa...). Yhdeksän päivää meni tietysti ihan liian nopeasti mutta silti samalla se tuntui jotenkin tosi pitkältä, koska totun aina heti siihen että Stefan on kokoajan kotona. En ymmärrä miten joku voi valittaa "menis jo takas duuniin"-tyylillä siitä että mies on kotona, musta se on aivan ihanaa!


Menossa on kansainvälinen säästöviikko, mummo toi Lugille pankista saamansa ilmapallon ja pikkuautoja!

Ei ehditty tekemään mitään sen erikoisempaa, koska meillä oli melkein joka päivä jotkut remonttiin liittyvät treffit. Rakennusmestarin käynti oli odotetuin, koska se osas kertoa kustannuksia sekä kestoa. Tai no, kustannuksia sen pitää ensin laskea jahka kaikki muutokset on tiedossa (esimerkiks putkimies tulee tänään), mutta kestoksi se arvioi kolme kuukautta. Tuo on siis ehdoton maksimi, mutta silti kovin pitkä! Ei auta valittaa, kyllä sen kestää kun tietää mitä ihanaa on tiedossa.


 Pieni sneak peek tulevaan pohjapiirrokseen (versio numero viisi, hyvin mahdollista että tästäkin vielä muuttuu jos esimerkiks kaikki ei mahdu budjettiin), kirjoittelen remontista tosiaan vielä erikseen!

Sitten päätähteen! Lucashan oppi muutama viikko sitten kiipeämään sohvalle ja nykyään se kiipeileekin ihan joka paikkaan, olkkarin pöydälle, sohvalta ikkunalaudalle sekä ruokapöydän tuoleille. Mutta mikä parasta - se oppi heti miten kaikkialta laskeudutaan nätisti itse takaperin ketään telomatta takaisin alas! Paitsi kaktukselle meinas käydä köpelösti ja se pitikin siirtää makkarin ikkunalaudalle, koska Lucas tarrasi siitä kiinni ja kitisi tuntikaupalla kun pienet piikit kutittivat kädessä eikä niitä saanut mitenkään pois.


Myös ensimmäiset askeleet ilman tukea otettiin viime viikolla! Mummo oli käymässä ja Lucaksella taisi olla kiire mamin luokse ja niin se vain tepsutteli kolme askelta mun luokse! Joo, kolme... Sen jälkeen se käveli vielä uudestaan muutaman askeleen, mutta sittemmin niitä ei olekaan enää näkynyt. Mikäpä kiire sillä olisi, onneksi konttaamallakin pääsee tosi kovaa!

Oi, Lucas oli Stefanin loman aikana myös mummollansa pari kertaa hoidossa kun me ensin karsittiin pensasaitaa ja toisena päivänä raivattiin vinttiä ja kellaria ja voi kuinka se viihtyi! Sehän vierasti ennen tosiaan melko pahasti varsinkin naisia eikä suostunut jäämään ollenkaan yksin Stefanin äidin kanssa, mutta se on nyt ollutta ja mennyttä, ihanaa! Ihan hyväkin että se vierastusvaihe sattui just kesälle kun ei päässyt laskemaan niin ei tarvinut jättää Lucasta hoitoon, haha.

Semmosta! Nyt mulla on taas aikaa teille ihanaisille, ainakin Stefanin seuraavaan lomaan saakka joka ei kyllä valitettavasti ihan hetkeen koita! Pusciao!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Eläinpuistossa!

Stefan ja Lucas on taas Lena-serkun luona joten mulla on hetki aikaa jonka aion käyttää tietysti hyödyllisesti teitä viihdyttäen! Moni tykkää lukea ihan vain meidän kuulumisia ja osa taas katsella kaikenmaailman maisemakuvia, joten tässäpä yhdistettynä molemmat - eilinen päivä eläintarhassa! Kohteena oli rariteettieläinpuisto Ebbsissä, meidän kotivuoren pikkuveljen Zahmer Kaiserin takana (infona lähinnä niille jotka ovat täälläpäin käyneet, muille tuskin sanoo mitään).


Yleensä me ajetaan Wörglin ja Kufsteinin suuntaan autobaanaa pitkin, mutta nyt oli pakko ajaa Stefanin veljen perässä tota kamalaa mutkaista vuoristotietä kun me ei tiedetty missä koko Ebbs edes on. Se on tosi kaunis reitti varsinkin näin syksyllä kun värejä on ihan tuhansia jokapuolella, mutta se on tosiaan niin mutkainen että mulla tulee helposti paha olo.


Perillä!


Käytiin kesällä Aurachin villieläinpuistossa josta Lucas tykkäs kovasti, yhtälailla se innostui myös näistäkin elukoista! Mun oli pakko mennä Wikipediaan katsomaan mikä tuo on, mutta suomeksikin se on vari... neverheard. Kuuluu Madagascarilla elävien makien heimoon, okay.


Sieltä löytyi myös sikoja ja minipossuja! Yhdellä tallilla jolla meidän poni asusteli, asui myös ihana minipossu nimeltä Naski ♥. Tossa samassa aitauksessa oli myös vuohia ja lampaita ja kalkkunoita ja ties mitä!


Vaikka eläimiä ei ollutkaan mitenkään älyttömän paljon, oli ne silti suurin osa jotain ihan randomeita joista en ollut koskaan kuullutkaan. Eräitä otuksia Stefan nimitti tietäväisenä "jättikaniineiksi", kunnes lähelle mennessä huomattiin että ne on kenguruita...


Ja Lucas tykkäs! Osaa eläimistä se tuijotti intensiivisesti ja kovin vakavana, osaa taas osoitteli innosta hihkuen. Linnut vaati melkoisen vakavuuden, kun ne oli niin kovaäänisiä.


Apinat oli hurjan hauskoja! Stefanin veljen tyttöystävä syötti niitä kädestä, Lena ei ihan uskaltanut.


Molempien lasten lemppariksi osoittautui kuitenkin leikki-alue, joka oli ihan täynnä lehtiä! Ja olihan se aika ihana!


Autolle päin kävellessä Lena tahtoi pitää serkkua kädestä kiinni, mutta Lucas ei meinannut olla samaa mieltä... Ebbs on ihan Saksan rajalla ja kuvassa näkyvät vuoret onkin viimeisiä, noiden takaa ei löydy enää muuta kuin kukkuloita.


Kotia kohti, alakuvassa näkyy siis Zahmer Kaiser-vuori (ja sen jaloissa oleva Söll jonne Aurinkomatkatkin järjestää matkoja) jonka taakse ajeltiin! Ja nyt mun pitääkin taas mennä, toivottavasti tämä viihdytti jotakuta, adiooos! :)

lauantai 26. lokakuuta 2013

Talvitamineet!

Mulle kävi vähän hassusti Lucaksen talvivaatteiden kanssa! Yksi toppahaalarihan meillä jo oli, mutta olin kokoajan sillä mielellä että Lucas tarvitsee vielä toisenkin. Ei todellakaan miksikään "kauppahaalariksi", joita monet äidit ostavat beibeille ihan vain turhamaisuuksissaan - tosin myönnän, en mäkään tahtois viedä Lucasta ihmisten ilmoille missään likaisessa rikkinäisessä rymyhaalarissa, mutta en todellakaan myöskään ostais 200 euron haalaria vain sitä varten että sitä voi kauppareissuilla esitellä muille ihmisille, mutta leikkiä sillä ei voi ettei jälleenmyyntiarvo laske.

Turhamaisuuden sijaan mulla ykkössyynä oli sää. Täällähän talvet on tosiaan enemmän kosteita kuin kylmiä koska aurinko lämmittää niin hurjasti jolloin myös lumi sulaa, joten on sitten kiva että jos tahtoo mennä päivän aikana useammin kuin kerran ulos niin on aina kuiva haalari valmiina. Ja mehän halutaan! Mutta tosiaan, tahdoin ainoastaan toisen haalarin sen meidän perintöpuvun lisäksi, mutta nyt kävikin niin että niitä onkin yhteensä kolme! Minä, fiksu antimaterialisti, sorruin kolmeen!


Facebookin kirpparilta bongasin ihan täydellisessä kunnossa olevan Reimatecin. Tämä ei nyt oikein sopinut mun "en halua mitään tummaa"-vaatimukseen, mutta kun halvalla (40 euroa) sai niin oli pakko, Reimatecit on laadukkaita! Ja onhan tossa vähän keltaista, haha. Tässä miinuksena on se, että tämä on tosi leveä, eli tehty pulleille lapsille eikä Lucaksen kaltaisille hoikkiksille. Mutta tästä tuli heti Stefanin lemppari, musta noi örkit on kyllä enemmän söpöjä kuin miehekkäitä!


Mun sisko ja äiti ilmoittivat löytäneensä niiltä töistä ihan Lucaksen näköisen haalarin, eli tämän Muumin. En oikein osannut sanoa tahdonko sitä ennenkuin näen sen jonkun päällä (sisko kyllä ehdotti jospa tunkisi 3-vuotiaan tyttärensä siihen ja ottais kuvan), joten mami toi sen näytille tänne tullessaan. Ja olihan se söpö! Ja älyttömän halpa (alennuksien kera 25 euroa), joten olihan sekin tietysti pakko ottaa... Tämä on varmasti ainoa laatuaan täällä päin, täällähän kukaan ei ole koskaan edes kuullut Muumeista. Tässä on myös tosi söpö pehmeä karvahuppu!


Ja sitten oli vielä tämä kaverin pojalta peritty Lindexin toppahaalari (Lucasta ei kiinnostanut tossa vaiheessa enää poseerata). Tuo on musta ihan tosi paksu ja ei ehkä ihan niin joustava kun noi kaksi edellistä, mutta varmasti tulee tarpeeseen, ehkä meilläkin on tänä talvena taas oikein kylmiäkin päiviä! "Taas"... Juurikin tämän kyseisen haalarin entinen omistaja on samanlainen hoikkis kuin Lucas ja mun kaveri sanoikin että Molo Kids on ehkä ainut mikä sopii oikeasti hyvin tollaisille kapeille vartaloille.

Oikealla talvikuteisiin liittymättömänä bonuksena on vielä Lindexin Muumijumpsuit jota metsästin ikuisuuden netistä, mun kaveri kävi Helsingissä kysymässä liikkeistäkin ja olin jo menettänyt toivoni, kunnes joku Facebookin kirpparilla sitä mulle tarjosi! Ja onhan se ihana, kannatti nähdä kaikki se vaiva ♥ ! Tosi harvoin saan pakkomiellettä jostain vaatteesta, mutta tämä oli kyllä sellainen, varsinkin kun en löytänyt mistään mitään kivoja jumppereita.

Kuvat on vähän miten sattuu otettuja, koska en tosiaan pysty yhtään katsomaan mistä otan kuvaa koska näyttö on ihan valkoinen. Ehkä se taas pian toimii tai ehkä mä vielä joskus raaskin ostaa jonkun paremman kameran! Ehkä saitte kuitenkin vähän selvää ja jos saitte niin mitä tykkäsitte tällaisen pihin mamin valikoimista kuteista? Ootteko tehneet halvalla hyviä löytöjä vai ostaneet suosiolla uutta, kallista ja laadukasta? Nyt pitää mennä, Lucaksen Lena-serkku on mummolla kylässä ja pojat meni jo edeltä, ciaooo :) !

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Jättiterkut!

Hallihallo, back again! Viikko meni taas tohinalla ohi, ensin Stefanilla oli vapaat ja perjantaina ne meidän odotetut Suomivieraat jo saapuivatkin. Ne lähti toissapäivänä, mutta Stefanilla alkoi LOMA, joten päivät on taas menneet nopeasti ohi. Se on soitellut ja sopinut tuhansia remppaan liittyviä treffejä jotka nekin syö meidän aikaa, tosin positiivisesti. Ja kun Lucas nukkuu, tehdään yhdessä jotain eikä istuta koneella, paitsi nyt Stefan käski mut kirjoittamaan ennenkuin kaikki hermostuu! Mun sisko kun passitti sitä menemään jo takaisin duuniin...
 
Perjantaina mä leivoin aamusella vielä karjalanpiirakoita sekä KAKUN! En leivo ikinä mitään makeaa ja siitäkin tulikin hermojen sekä tilanpuutteesta johtuen pelkkä sovellettu Linzerschnitte. Ammattilainen lähti duuniin just siinä vaiheessa kun ehdin viimein aloittaa sen leipomisen, mutta antoi mulle reseptin ja lupas että se on helpoin mahdollinen "kakku" mitä olla ja voi. Vähän oli hillot vähissä mutta finskit sanoi että se oli ihan okei!


Lucas sai tuhansia ihania synttärilahjoja ja tuliaisia sekä mun sille tilaamia juttuja, jotka olin lähetyttänyt äidin osoitteeseen. Mulla on valitettavasti hyvin vähän kuvia, koska Lucas on taas hajottanut mun lempparikameran enkä jaksa ottaa sillä paljoa kuvia kun näytöstä ei näe mitään. Se on hajottanut sen tosi useasti mutta sitten taas aina korjannut heittämällä sen uudestaan maahan, jospa sen magic touch pian taas toimisi!

Vietettiin sen ekoja synttäreitä tosiaan jo kolme viikkoa sitten, Stefan leipoi Muumi-kakun jääkaapin ovessa olevista korteista mallia ottaen! Lahjaksi Lucas sai mm. niitä ihania legoja, vaatteita, kulkussoittimen, lahjakortin lastenvaatekauppaan, rahaa, nappipalapelin, kirjan... Mami ei nyt oikein muista, mutta Lucas kiittää kovasti kaikkia muistaneita ♥ ! 


Lauantaina mami käveli meille aamusella kun muut vielä nukkuivat ja Lucas saikin viettää kivan aamupäivän mummon kanssa. Sen mennessä päiväunille saapuivat loputkin finskit, mutta lähtivät samantien Kaiserille vaeltamaan kohteenaan vesiputous. Mä en uskaltanut lähteä Lucaksen kanssa mukaan koska se reitti ei ole mikään kovin tasainen, jos me ollaan vaeltamassa niin Stefan kantaa Lucaksen repussa ettei mun nössöpossun tarvitse kokoajan pelätä kaatumista.


Sunnuntaina finskit lähtivät Salzburgiin josta palattuaan mä menin vuorostani käymään niiden luona Lucaksen kanssa. Oli ihanaa kun se ei vierastanut ketään ollenkaan, vaan mennä touhotti kokoajan omana itsenään myös siellä! Ei me kyllä kauaa ehditty olemaan, koska tahdoin lähteä ennen pimeää kävelemään takaisin mutta en ihan ehtinyt! Onneks mami saattoi meidät melkein kotiin asti ennenkuin muut nappasivat sen autolla mukaansa lähtiessään Kitzbüheler Hornille. Sinne pääsee autolla ihan huipulle asti, mutta mä en kyllä ole koskaan käynyt siellä.


Finskien luona oli kivaa kun siellä oli niin paljon kaikkea tutkittavaa!

Maanantaina mamin mies haki mut ja Lucaksen käymään Ellmaussa puhumassa niiden majoitustädin kanssa asiat selviksi ja siitä vähän ajan päästä ne tulivatkin jo hyvästelemään. Nyt oli taas vähän kurjempi hyvästellä, kun ei yhtään tiedä milloin treffataan seuraavan kerran. Stefan tahtois nähdä Suomen myös talvella, mutta mua taas ei oikein nappais lähteä ja nojoo, tuskin me tänä talvena päästäisiinkään lähtemään kun se remppa alkaa painaa päälle. Aiemmin mietin että olisin ehkä voinut lähteä yksin Lucaksen kanssa mutta blaah. Saa nyt nähdä, never know! Pikkuvinkki: meillehän saa aina tulla!

Stefanin ensimmäinen lomapäivä pyhitettiin tosiaan pelkästään kotona löllimiselle, mutta muuten viikko on aika täysi! Eilen kävi rakennusmestari sekä tietysti meidän ihana arkkitehtinaapurimme, jonka toimenkuvaan kuuluu tosin paljon muutakin kuin pelkkä piirtely. Tänään aamulla kävi sähkömies ja illalla tulee vielä putkimies kera meidän arkkitehdin. Huomenna taitaa olla vapaapäivä mutta perjantaina saapuu energiamittaaja jonka kanssa menee varmaan sata tuntia... Mutta sen ansiosta saadaankin rahallista tukea kun kerrotaan kaupungille kuinka ekologisia ja säästäväisiä tullaankaan olemaan!


Näissä löllötunnelmissa mun ihanat sinisimmut aloittivat loman!

Kirjoittelen remonttisuunnitelmista joskus erikseen, tai no, paremmin sanottuna ehkä sisustuksesta sun muusta koska en minä ymmärrä mistään eristeistä tai elektriikasta yhtään mitään! Onneks Stefan ymmärtää ja onneks on paljon ammattilaisia, mutta multa on melko turha kysellä mitään niihin liittyvää. Mun pitää kirjoitella teille paljon muustakin, mutta saa nähdä milloin ehdin, nyt Lucaskin juuri sopivasti heräsi, ciao!

tiistai 15. lokakuuta 2013

Itävallan inhokit.

Olen aiemmin kertoillut teille lähinnä sellaisista Itävaltaan liittyvistä asioista, joista tykkään. Ihanat ihmiset, inhimilliset sääolosuhteet, hyvä ruoka ja hauska kulttuuri. Mutta tietysti täälläkin on sellaisia asioita, joista en erityisemmin välitä, sellaisia joista Suomen malli on enemmän mieleeni. Suurin osa niistä liittyy tapoihin, vaikka tottakai esimerkiks yhtä hyvää koulutusjärjestelmää toivoisin tännekin.


Teitittely on ehkä se mun suurin inhokki. Asiakkaiden teitittely ei ole koskaan ollut ongelma, se on tullut ihan luonnostaan koska sitä tein vanhemmille ihmisille Suomessakin ("Rouva, teiltä unohtui tämä"). Nykyään en kuitenkaan ikinä osaa arvioida ketä teitittelisin ja ketä en, tuntuu tyhmältä teititellä vain hieman itseään vanhempaa ihmistä koska hän nyt sattuu olemaan kaupassa tai palvelutiskillä töissä. Olen ehdottomasti maassa maan tavalla-ihminen, joten yritän kovasti aina myös teititellä!

Mulla oli ekana Itävallan vuonna aivan ihana miespomo joka käski heti sinuttelemaan ja jonka kanssa hassuteltiin kokoajan. Seuraavana vuonna tämä pomo sai seurakseen kakkosravintolapäälliköksi hienostelevan naisen, joka vaati teitittelemään ja kutsumaan nimellä "rouva Sukunimi". Ja me puhutaan nyt tosiaan rinneravintolasta, ei mistään viiden tähden Michelin-raflasta. Rouva Sukunimi olikin kavereiden kesken ihan vain die Hexe, noita.

Ensi kertaa jollekin vähän tutummalle puhuessa, esimerkiks jollekin meidän kadun naapureista, yritän välttää kysymästä sellaista missä mun pitäis valita teitittelenkö vai sinuttelenko. Nykyään suurin osa on jo tuttuja ja sinuttelen kaikkia kummempia miettimättä. Kukaan ei ole sanonut ettäkö häiritsisi, mutta jos häiritseekin, niin onneksi kaikki tietävät että en ole paikallinen ja ymmärtänevät eivätkä pidä mua epäkunnioittavana.

Toinen myös tapoihin liittyvä asia johon mulla kesti jonkin aikaa tottua on kättely. Siis tottakai musta on normaalia kätellä ihmisiä esimerkiks työhaastattelussa, mutta kun täällä sitä tehdään tuttujenkin kanssa. En tiedä miten muissa perheissä Suomessa on tapana, mutta meidän suvussa ja kaveripiirissä aina halaillaan kun tavataan ja hyvästellään. Ei tietenkään joka päivä, mutta mäkin kun olen jo pitkään tehnyt Suomeen visiittejä melko pitkillä aikaväleillä, niin on aina kiva rutistaa toista ensin kunnolla. Samoin hyvästellessä, koska et tiedä milloin näet henkilön seuraavan kerran.


Ylioppilasjuhlista "muutama" halaus tallentunut kamerallekin... Tervetuloa mun bailuihin, hellyyttä tarjolla!

Täällä taas kaikkia kätellään. Kiva nähdä pitkästä aikaa, kätellään. Hyvää joulua, kätellään. Hyvää syntymäpäivää, kätellään. Halailu tulee multa kuitenkin edelleen niin luonnostaan, että usein meinaan vahingossa syleillä vähän kaikkia Stefanin sukulaisia... Sen äiti näytti vähän kummastuneelta kun mun mami ja mummo viime vierailun päätteeksi halasivat sitä kiitokseksi, joka meillä taas on ihan normaalia. Kun treffasimme ensimmäisen kerran Maijan kanssa (joka bongasi mut siis täältä blogista), kysyin "Pitääkö meidän kätellä?" ja Maijan vastaus oli "Me ollaan suomalaisia...". Ainiin!

Ulkosuomalaisten mamien Facebook-ryhmässä olemme puhuneet myös seuraavasta ongelmasta - tavaroiden pois antaminen. Jos joku tuttu kysyy sulta Suomessa "Tahdotko tämän?", on ihan selvää että hän ei tahdo kyseistä tavaraa kotonaan enää koskaan nähdä. Vauvanvaatteista on ilo päästä eroon vaikka lisää lapsia olisikin suunnitteilla. Täällä et kuitenkaan voi ottaa jotain vastaan ja tarpeettomaksi todettuasi heittää pois, koska tavaran antanut saattaakin kysellä sitä takaisin! Naapuri just pyysi Lucakselle antamansa kura-asun takaisin, onneks en edes tykännyt siitä.


Stefanin äiti toi meille siskonpoikansa vauvan vaatteita, mutta sanoi että he tarvitsevat ne sitten takaisin koska haluavat vielä joskus toisen lapsen. Okei, no ne jäikin sitten käyttämättä. Vaikka olisinkin sattunut muistamaan mitkä olivat heidän vaatteitaan, olisi Puklu-Lucas varmasti oksentanut jokaiseen kaaressa oranssia ikilikaa joka ei olisi lähtenyt pois. No, onneksi edes sanoivat haluavansa ne takaisin, kaikki eivät sano vaan alkavat vuoden päästä kyselemään josko saisi sen ja sen takaisin. Keski-Eurooppalaisten pitäisi ymmärtää, että pois antaminen on eri asia kuin lainaaminen.

Jotain muitakin löytyy, mutta ne on aika pikkujuttuja. Kaikkeen tottuu ja onneksi mä olen erittäin sopeutuvainen! Mitä muut ulkosuomalaiset ovat huomanneet, missä asiassa Suomen tapa on parempi? Entäs ihan Suomisuomalaiset, tiedättekö jonkun ulkomaisen tavan jonka tahtoisitte normaaliksi myös Suomeen?

Bonuksena vielä niille jotka eivät jaksaneet lukea ja ovat enemmän vauvajuttujen perään (esimerkiksi minun siskokulta...), vielä yksi kuva synttärikakustaan kovasti nauttivasta taaperosta, bitte schön! Synttäripostaus tulee ensi viikolla jahka saadaan perjantaina juhlittua myös Suomisukulaisten kanssa, ciao!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Lupaus talvesta ♥

Arvatkaa mitä ihanaa näin ikkunasta eilen aamulla noustuani Lucaksen kanssa ylös? LUNTA! Pari hassua senttiä märkää, plussakelin sohjolunta, joka teki mut kovin iloiseksi! Vaikka asfaltti pysyikin mustana ja vaikka tiesin että se sulaa heti pois niin silti, yhtäkkiä mua ei väsyttänytkään enää yhtään enkä malttanut odottaa että Stefan herää.


Jahka oltiin aamuiltu tarpeeksi heitettiin välkkärin alle paksu villahaalari ja painuttiin pihalle! Lucashan ei viime talvena vielä ehtinyt tutustumaan lumeen, joten tämä oli ihan uusi kokemus ja ensikosketus olikin melko epäroivä, ilmeistä päätellen se ei oikein tiennyt pitäiskö siitä tykätä vai ei.






Iltapäivällä se tosiaan sitten suli ja pilvet antoi tilaa auringolle. Käytiin illalla vielä Badeseellä aikomuksena mennä keinumaan, mutta keinut olikin laitettu talviteloille, byhyy! Mutta ONNEKSI tänään meidän ihana naapuri kysyi multa tahtoisko Lucas niiden lasten vanhan keinuhäkkyrän, kun muuten se menisi roskiin. Tietysti Lucas tahtoi! Tossa se on nyt meidän pihassa hihii jee!



Musta oli ihanan näköistä kun Kitzbüheler Hornin valkoinen huippu näkyi tollaisten syksyisten puiden välistä!


Stefan tahtoi ekaa kertaa ihan oma-aloitteisesti ottaa kuvan (yhden...), Lugikin näki ton liian ison pipon alta just ihan tosi paljon... Nyt ulkona on tosiaan jo ihan normaali syksy, aurinko paistaa ja lunta näkyy pelkästään vuorenhuipuilla, mutta onneks edes niillä! Ens viikolle on taas luvattu aika villejä lämpölukemia (aina +20°C asti, ärrr), mutta oli tämä vaan ihana piristys tähän väliin! Jokohan vois alkaa kaivaan lautakamoja kellarista, joskopa ainakin veis vihdoin sen laudan sinne huoltoon! Ciaooo!

torstai 10. lokakuuta 2013

Lucas 12 kuukautta!

  • Lapsi on nyt toivon mukaan päässyt pahimman vierastamisvaiheen yli ja alkaa suhtautua luottavaisesti tuntemattomiinkin ihmisiin. V
  • Samalla lapsi entistä tietoisemmin oivaltaa siteensä omiin vanhempiinsa, ja siksi vanhempien poissaolo saattaa surettaa. V
  • Yksivuotiaana lapsi antaa toisille mielellään tavaroita ja kuulee mielellään kiitoksen palkinnoksi. V
  • Yksivuotias ymmärtää jo useimmat yksi- ja kaksitavuiset sanat. V
  • Osa lapsista osaa jo muodostaa ensimmäisen kokonaisen (kaksisanaisen) lauseen. X !
  • Kaikki uusi kiinnostaa suunnattomasti, erityisesti värikkäät, kiiltävät ja liikkuvat kohteet ovat omiaan herättämään lapsen mielenkiinnon. V

Viimeinen kuukausipostaus, hui! Yksivuotias Lucas liikkuu edelleen kontaten, kävely onnistuu ainoastaan tuen kanssa - kärryllä ajellen, jonkun käsistä kiinni pitäen tai huonekaluja ja seiniä pitkin. Ilman tukea se seisoo maksimissaan viisi sekuntia, jonka jälkeen on hirveän hauska joko ottaa kiinni siitä mitä ikinä edessä onkaan tai sitten kaatua mamin syliin tai pepulleen lattialle. Ennen se ylsi käsillään pelkästään ruokapöydälle mutta nykyään onnistuu kaikki muutkin tasot, joten tavaroiden täytyy aina olla kaukana reunasta, muuten se vetää kaiken alas.


Vuotiaan uusia lempijuttuja on uuninluukun ja keittiön lukittujen kaappien ovien paukuttaminen, kärpästen kiinni ottaminen (tai siis yrittäminen) sekä olkkarin pöydän alatasolle kiipeäminen ja siellä ryömiminen. Lisäksi palikat ja legot ovat ehdottomia suosikkileluja, joiden kanssa vois leikkiä vaikka koko päivän. Erityisen hauskaa niitä (kuten ihan kaikkea muutakin) on tosiaan tuoda aina jollekin joka sitten kiittää, samoin niiden heittely niille kuuluvaan paikkaan on kivaa, koska siitäkin saa kiitosta. Kärryn lastaaminen leluilla ja sen täytenä ympäriinsä työntely kuuluu myös lemppareihin.


Rytmi on muuten sama kuin viime kuukaudet, paitsi että ison pojan elkein päikkäreitä nukutaan enää yhdet, lounaan jälkeen kestoltaan 1,5-3 tuntia. Uusia hampaita tulee ainakin alavasemmalle, muualta en osaa sanoa koska Lucas ei vieläkään mielellään anna tarkastella suuta, vaikka harjaus sujuukin nyt jo taas hyvin. Se syö nykyään myös kaikkea ja korvike on vaihtunut kokonaan "lastenmaitoon" sekä tavismaitoon. Painoa vuotiaalla on tosiaan 9070 g ja pituutta 75,5 cm, eli vuodessa kasvua on ollut tasan 6 kiloa ja 25,5 senttiä!

Puheen ymmärtämisestä kerroin pari viikkoa sitten, sen jälkeen lista on kasvanut muutamalla sanalla tai lauseella. Pusun antaminen onnistuu nykyään molemmilla kielillä ja ihan kelle tahansa, myös esimerkiks pehmopupulle. Aaiaai saa Lucaksen painamaan päänsä olkapäätä/sohvaa/lattiaa/pöytää tmv. vasten. Kun isi sanoo keine ahnung ("ei aavistustakaan"), heiluttelee se hartioitaan. Ohhoh/oh gott saa sen heittämään kätensä pään päälle. Mamaa lukuunottamatta siltä ei tule sanaakaan puhetta, eikä vaikuta siltä että lähiaikoina olis tulossakaan.


Taaperolla on ollut jo pitkään se hirrrvittävä sukkaviha, mutta nykyään se on kehittynyt kunnon vaatevihaksi. Varsinkin yöpuvun näkeminen saa sen huutamaan kuin hyeena. Välillä vaatteiden vaihtaminen sujuu ongelmitta, mutta useimmiten se on melkoista kiukuttelua! Vaipanvaihto sen sijaan on muuttunut paljon helpommaksi.

Niinpä meidän pikkuinenkin tosiaan muuttui taaperoksi! Niin kovin haikeaa, mutta samalla hurjan hauskaa, koska se oppii kokoajan niin paljon uutta että hyvä jos me perässä pysytään! :)

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kun mama sairastaa...

... vaikka eihän mamalla ole aikaa sairastaa! Vai onko? Kukas beibiä hoitaa? Oon ihan älyttömän harvoin kipeä, ehkä kerran kahdessa vuodessa. Varmaan siksi menen aina niin jumiin, koska en ole sellaiseen tottunut. Vaikka mulle ei koskaan nouse kuume (eilenkin ruumiinlämpö oli 0,2 astetta normaalia korkeampi haha) tappamaan pöpöjä niin silti se pahin vaihe ei yleensä onneks kestä kovin kauaa, nytkin selvisin yhdellä päivällä. Kipeänä olo on kurjaa, mutta hammaskipuisen, huomiota ja hellyyttä kaipaavan taaperon kanssa kipeänä olo on vielä kurjempaa.

Edelleen olo on vähän vajaa, mutta ei mitään verrattuna eiliseen! Lucakselle tulee siis taas hampaita, joten se on nyt oman aurinkoisen itsensä sijaan melkoinen kiukuttelija. Eilen mulla ei ollut kuitenkaan voimia edes kantaa sitä, joten päivä meni lähinnä lattialla maaten. Onneksi sen lempileikki nykyään on tavaroiden tuominen, joten oli helppo "leikkiä" sen kanssa niin että itse vain makas sen kantaessa mulle kaikki palikkansa ja legonsa. Ja onneks Stefanilla oli hyppyvuoro, se oli kahdesta viiteen kotona ja pääsin hetkeks taas peiton alle.


En edes tykkää teestä, mutta pakko oli jotain yrittää tautia vastaan tehdä! Mulla on myös kotona aina leggarit jalassa, mutta nyt oli kokoajan niin kylmä että oli pakko etsiä paksut kolitsit kaapin perältä. Siihen vielä lämpöinen villapaita ja mummon kutomat villasukat niin a'vot, tarkeni jotenkin.


Mä siivoan joka päivä melko innokkaasti, mutta nyt ei kyllä kyennyt. Lucas repi pyykit alas, no, antaa olla. Sen synttärikakun jämätkään eivät vieläkään päätyneet kompostiin, joten jätinpä teepussitkin sitten siihen. En tykkää yhtään jos keittiössä on tiskiä tai tasoilla jotakin, mutta eilen en kyllä pystynyt tekemään asialle yhtään mitään, pakenin vain paikalta.

Lucaksella jäi keittoakin vähän syömättä koska heti kun se sylki lusikallisen pois annoin olla, koska mielessä siinti vain päikkärit sen kanssa (nukuttiinkin sitten 2,5 tuntia). Yleensä heitän ruuanjämät heti samantien pois, mutta sekin tuntui liian raskaalta idealta. Sen ruokapaikan on yleensä oltava tyhjä kaikesta, koska muuten se heittää kaiken lattialle, mutta eilen siirsin vain Lucaksen kauemmaksi pöydästä... Ja illallahan se sitten kippasikin tuon vesilasin pöydälle, oho.


Voi minun nenäliinojani, onneks tämä tapahtui vasta tänään!

Tänä aamuna yli kymmenen tunnin yöunien jälkeen maailma näytti taas hieman paremmalta paikalta, jospa tänään sais syötyä jotain muutakin kuin riisikakkuja! Täytyy toivoa että mun pojat pysyis terveinä, Lucaksen Luis-kaverikin on just toipumassa keuhkoputkentulehduksesta. Nyt taidan kuitenkin yrittää vähän siivota, adiooos :*

maanantai 7. lokakuuta 2013

My first 366 days.

"You think that true love is the only thing that can crush your heart. The thing that will take your life and light it up or destroy it. Then... you become a mother."


Ensimmäinen vauvavuosi on auttamattomasti ohitse. Voisin kertoa teille nämä perinteiset liibalaabat, kuinka se oli täynnä iloa ja surua, onnea ja epäonnea. Meidän vauvavuosi oli kuitenkin aivan uskomattoman ihana, niin typerältä kuin se joidenkin korvaan kuulostaakin. Pieni Lucas valloitti molempien sydämet heti synnärillä, vaikka sekään ei aina kaikilla tapahdu heti. Mun rakkaus sitä pientä kääröä kohtaan oli kuitenkin heti ihan ylitsevuotavaa.


Ensimmäiset kuukaudet menivät aikamoisessa kuplassa. Vaikka yöt olivat pitkään parin tunnin välein heräämistä, en silti muista olleeni mitenkään yliväsynyt, mutta varmaan siitä syystä ne muistikuvat ovat kadonneet. Syksy oli kaunis ja ulkoiltiin paljon. Parin viikon iässä diagnosoitiin laryngomalasia ja samaan aikaan Lucaksen Suomi-mummo oli käymässä. Pikku-Lucas ansaitsi kyllä täysin kaikkien vieraiden ihastelut!


Syksy taittui talveksi, lumi satoi joulukuun alussa vihdoin pysyvästi maahan. Ilmeisesti tästä riemastuneena Lucas päätti ettei hänen tarvitse nukkua päivisin ollenkaan. Välillä se nukkui ainoastaan puoli tuntia koko päivän aikana, ihan sama oltiinko kotona vai liikenteessä. Ihana ensimmäinen yhteinen joulu, aattona oli myös ensimmäinen kerta kun Lucas oli muutaman tunnin hoidossa ja olikin viihtynyt mummonsa kanssa hyvin kun mami ja isi olivat laskemassa.


Alkuvuodesta saatiin Suomesta kasa sukulaisia viikoksi kylään, joka oli ihanaa. Kehitys alkoi olla päätä huimaavaa eikä Lucasta enää voinutkaan jättää yksin sohvalle köllimään, koska kääntyileminen ja pyöriminen oli parasta ikinä (joka teki myös hoitotoimenpiteistä vähän hankalia). Tasan nelikuisena aloitettiin soseilu joka oli Lucaksen mielestä myös huisin hauskaa ja no okei, oli se mamista ja isistäkin hulvatonta!


Maaliskuussa kevät alkoi tehdä kunnolla tuloaan ja samaan aikaan meille saapuivat myös ensimmäinen hammas, vierastaminen sekä ryömiminen. Hammas ilmestyi ilman suurempia kiukutteluja, ryömimistä sen sijaan opeteltiin pitkään ja erittäin kärsimättömästi ja vierastaminen kohdistui ensin lähinnä naisiin. Pääsiäisenä saatiin taas Suomivieraita, kun isipappa ja velieno olivat käymässä. Aloin lopetella imetystä ja noin seitsemänkuisena Lucas söikin enää pelkästään korviketta, jolloin myös ensimmäiset helteet hellivät!


Kesän saapuessa koettiin paljon kaikkea. Mami ja isi menivät naimisiin ja ihana vauvauinti alkoi! Ryömiminen muuttui pikkuhiljaa, ei ihan yhtä pahasti kiukutellen, konttaamiseksi ja samoihin aikoihin kiltistä vaaverosta alkoi kuoriutua terroristitaapero. Kaikki mikä oli kiellettyä, oli kivaa. Juhannuksena lomailtiin Suomessa, jonka aikana Lucas oppi nousemaan itse istumaan ja kotiin palattuamme myös seisominen onnistui, joka mahdollisti terrorisoinnin vielä paremmin. Suomiloma oli ihana ja Lucas aivan mahtava matkustaja!


Keskikesä oli kuiva ja erittäin kuuma, pihalla pystyi olemaan lähinnä aamuisin ja iltaisin. Lucas alkoi selkeästi ymmärtämään puhetta, vaikkakin sana "ei" oli usein se hankalin ymmärtää. Liikkuminen tuli siihen pisteeseen missä ollaan edelleen - taaperretaan huonekaluista ja seinistä tukea pitäen ympäri kämppää ja ajellaan tuhatta ja sataa taaperokärryn kanssa. Konttaaminen pysyi kuitenkin ykkösliikkumismuotona.

Vuosi meni aivan käsittämättömän nopeasti. Luojan kiitos olen ottanut paljon kuvia ja kirjoittanut tätä blogia, muuten olis kyllä ollut aivan turha yrittääkään muistella mitä kaikkea on tapahtunut. Osa on pieniä juttuja, mutta silti meidän pienelle perheelle niin suuria.


Puolen metrin mittaisesta, kiltisti paikallaan pysyvästä, lähes äänettömästä pikkupaketista on kasvanut ikiliikkuvainen, upeaa ääntään mielellään käyttävä persoonallinen taapero. Kääpiö Vilkkaan sekä kääpiö Lystikkään hulvaton risteytys, mausteena vielä pieni ripaus draamaa ja suuri kourallinen rohkeaa uteliaisuutta.

Onneksi meidän ihanat vuodet ovat vasta alkaneet.


"Each year we'll add another candle,
so proud to see you grow.
But always with the memory,
of your first day long ago."