tiistai 28. tammikuuta 2014

Yllätyyyys !

Hallöchen, me ollaan tällähetkellä Lucaksen kanssa SUOMESSA! Mun äitini täyttää huomenna pyöreät viisikymmentä vuotta ja sen sijaan että olisin lähettänyt lahjaksi jotain materiaa, toin yllärinä itseni ja Lucaksen koska tiesin että se olisi varmasti sellainen lahja jota äitini, lapsenlapsinarkomaani, oikeasti rakastaisi ja arvostaisi.

Varasin lennot jo marraskuussa mutta en voinut paljastaa täällä blogin puolella sanaakaan (enkä uskaltanut mainita mitään edes muihin blogeihin kommentoidessani) jotta ylläri ei olisi mennyt pilalle, koska mun äitihän on melkoinen datamummo. Kaikki muut kyllä tiesivät ja osasivatkin mahtavasti pitää suut supussa! Oltiin Helsingissä tänään kahden maissa ja lennetään ensi viikon tiistaina takaisin. Stefan ei valitettavasti päässyt mukaan, mutta onneksi se on sitten heti meitä kentällä vastassa.

Ajattelin etten ehkä ehdi tai jaksa alkaa kirjoittelemaan mitään heti Suomeen tultuamme, mutta jotta kukaan ei ihmettelisi blogihiljaisuutta tai sitä etten edes kommentoi muiden juttuja, päätin kirjoittaa tämän jo edellisviikolla valmiiksi ja ajastaa tälle päivälle! Tämä viikko on ollut muutenkin aika tohinaa joten anteeksi laaduttomista postauksista, mä olen vaan just sellainen ihminen että saan asiat parhaiten hoidettua viime tingassa joten olen touhunnut ja stressanut asioita vasta nyt, kuten aina.

Tänään kun tätä kirjoitan on siis sunnuntai 26. tammikuuta ja matka häämöttää vain kahden päivän edessä! Mua huolettaa aika moni asia, yksi on tietysti Lucaksen kanssa lentäminen. Ei siis mitenkään lentopelkojen, korvakipujen tmv. vuoksi vaan ihan vain siitä syystä että mitenhän saan sen pysymään paikallaan 2,5 tuntia! Luojan kiitos se lukee mielellään, pakkaan käsimatkatavarat täyteen kirjoja ja syötävää!

Se on tosin sellainen asia jota ei voi stressata etukäteen - menee miten menee. Toivon että meidän vieressä istuisi joku ulkomaalainen (en taas tietenkään yleistä mutta ne jotka tuhahtelevat vihaisina ovat valitettavan yleensä suomalaisia) joka ymmärtäisi ettei taapero välttämättä jaksa olla niin pitkää aikaa kiltisti. Ajoitin menomatkan päiväunille, saa nähdä malttaako Lucas nukkua, viimeksi malttoi.

Ehkä pahin huolenaine on kuitenkin se Suomessa odottava kylmyys, koska se on asia jolle ei mahda mitään! Mähän olen viimeksi ollut siellä talvella 2008, joten vaikka vietin siellä kuitenkin 20 talvea, olen silti jo unohtanut miltä se hurja pakkanen oikeasti tuntuu. Eihän mulla ole edes sellaisille keleille sopivia vaatteita! Siksi yritin käydä etsimässä sitä kunnon talvitakkiakin, no can do, pukeudun sitten vaan laskukamoihin kokoajan jos on jotain överikelejä!

Luulen kyllä että mä selviän, mutta entäs Lucas! Se ei ole kokenut kuin -10°C-kelejä, mitenhän se suhtautuu kun hengittäminenkin on ihan erilaista! Onneks mun ihanalla Suomikaverilla on kaksi poikaa joten se lupasi että Lucas saa lainata isomman lämpöisiä vaatteita, meillä kun ei ole esimerkiks villahaalaria ollenkaan kun eipä ole tänä "talvena" ollut käyttöä, jos on ollut kylmempää (-3°C on tainnut olla tänä vuonna päiväsaikaan ennätys) on pelkkä jumpsuit haalarin alla ollut tarpeeksi.

Mikäs muu mua vielä huolettaa? Tietysti ikävä! Viikko on onneksi aika lyhyt aika, mutta pelkään jo nyt jos itken silmät päästäni kentällä Stefania hyvästellessäni ja kuinka inhottavaa on mennä yksin nukkumaan. Onneks Lucas on vielä siinä iässä että se ei osaa ikävöidä, ainakin mitä muiden ulkosuomalaisten Suomi-uusi kotimaa-väliä matkaavien mamien kanssa olen jutellut.

Yksi sanoi myös että ei ehkä kannata antaa Lucaksen skypeillä isin kanssa, koska "poissa silmistä, poissa mielestä"-taktiikka toimii parhaiten. Toki jokainen lapsi on erilainen, voihan sitä kokeilla, mutta veikkaan että Lucas vaan kurjistuu kun kuulee isin mutta ei kuitenkaan löydäkään sitä mistään. Kotona jos mainitseekin isin se alkaa heti etsiä sitä ja löydettyään osoittaa sille suunnattomasti rakkauttaan, voi olla että tulee itkupotkuraivarit kun sitä ei pääsekään hellimään.

No mutta, positiivisia asioita on toki enemmän kuin negatiivisia! Saan nähdä kaikkia ihania murusia, saan yllättää äidin mahtavalla tavalla ja saan hamstrata kaikkia pelkästään Suomesta saatavia juttuja! No okei yksi negatiivinen on vielä sanottava, vähänkö ärsyttää että nyt just kun meille vihdoin tuli metritolkulla lunta niin on lähdettävä... Joojoo, viikko menee varmasti ehkä jopa liian nopeasti ja pääsen takaisin meidän ei-niin-jäätävään winterwonderlandiin!

Stefanilla on myös huomenna, maanantaina, vapaa joten en kirjoita huomenna enää mitään vaan laitan tämän nyt ajastukselle tiistaiksi ja keskityn viettämään viimeisen päivän rauhassa ihan vain mun poikien kanssa. Katsotaan sitten myöhemmin oliko mun huolet turhia vai aiheellisia, miten taaperon kanssa lentäminen sujui, miten loma soljui ja niin edelleen - en tiedä millon ehdin kirjoittelemaan mutta ettäs tiedätte jos ei postauksia heru niin täällä ollaan! Ihanaa viikkoa kaikille Suomen maaperältä ♥ !

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Lunta tulvillaan


Tirolilla on paha tapa pantata aina lunta ja sitten kerralla räjäyttää se kaikki taivaalta alas. Näin kävi taas jälleen kerran, kuten jokaikinen talvi! Vielä torstaina pelättiin tuleeko Kitzbühelin legendaarisista kisoista mitään koska lämmin sää ja vesisade tuhosi ne vähätkin Hahnenkammiin muualta kärrätyt lumet ja mitäs nyt - tälle aamulle vaihdettua superkombia jouduttiin siirtämään myöhemmäksi koska lunta on tullut niin paljon että vaikka huoltomiehistö oli ollut aamuneljästä asti paikalla ei rinnettä silti saatu kuntoon! Terve!


Meillä on ihan mukavan kokoinen piha, mutta luojan kiitos kolattavaa ei ole kuin toi ehkä noin 15 neliön asfaltoitu alue. Silti mulla meni sen kolaamisessa yli tunti vaikka Lucas ei häiriköinyt mua ollenkaan esimerkiks yrittämällä karata kokoajan. Ja nyt, tunti myöhemmin, se olis taas ihan sen näköinen että se pitäis kolata uudestaan!


En mä valita, tätähän mä olen odottanut kuukausikaupalla! Mutta miksi aina pitää liiotella! Miksei Frau Holle (lumentuoja) voisi ripotella sitä lunta vaikka marraskuun lopulta alkaen kokoajan pikkuhiljaa niin että joulukuussa olis jo kauniit hanget? Miksi sen pitää heittää jokaikinen vuosi kerralla rekan kokoiset kinokset, luulis että se on paljon raskaampaakin niin!


Onneks täällä on taloissa aina tollaiset pitkät katonreunat niin että seinän vieressä on aina tilaa kävellä, no paitsi silloin kun lunta myrskyää vaakasuorassa. Oi mutta hei, nyt se Kitzin kisa alkoikin joten siirryn sitä katsomaan heippa!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Yöstalkkausta

Mun on pakko tulla jakamaan teille yksi juttu jota en voi jakaa Facebookissa koska kyseisen henkilön vaimo on mun Facebook-kaveri ja pelkään että se kääntäis mun statuksen saksaksi mutta mun on ihan pakko jakaa se jonnekin! Mun pelot ei ole lainkaan turhia koska kerran eräs hollantilainen oli kääntänyt mun suomenkielisen statuksen ja tuli seuraavana päivänä kyselemään multa siitä, eli you never know!


Olen kertonut joskus kuinka meidän vastapäisen talon naapuri on ainakin pihansa suhteen hieman erikoinen - kesäisin se leikkaa nurmikkonsa kolmesti viikossa. Siis oikeasti, olen laskenut monesti. Ensin se ajelee päältäajettavalla, seuraavana päivänä tavallisella työnnettävällä ja sitä seuraavana vielä sellaisella kädessä pidettävällä karsimajutulla. Seuraavalla viikolla sama, johan se nurtsi neljän päivän jälkeen rehottaakin!


Enivei, täällä tosiaan satoi ihan koko päivän aika tuiskeella lunta, hiihtokeskuksen nettisivujen mukaan laaksossa on 25 sentin kerros. Nyt se vähän hellitti ja tuiskutus vaihtui hiutaleiden hiljaiseen leijumiseen ja mitä tekee meidän naapuri - alkaa kolaamaan pihaa! Kello on puoli yksitoista illalla! Sille ei ole ikinä riittänyt pelkkä oman pihansa (joka on erittäin iso koska talo on iso maalaistalo) kolaus, vaan se on aina kolannut myös pitkän pätkän jalkakäytävää - kuten nytkin!

Eihän kukaan tee tommoista tähän aikaan! Ensin ajattelin että se kolaa vaan autotallin (joka on vanhassa heinälässä) edustan jos se on vaikka aamulla aikaisin lähdössä jonnekin eikä sitä huvita alkaa silloin kolaamaan, mutta ei, nyt se on lapioinut tuolla ainakin yli puoli tuntia joka puolella, varmaan pidempäänkin mutta en näe talon toiselle sivustalle! Onneks en kuulosta yhtään stalkkerilta, mutta kun onhan tää nyt aika huvittavaa!


Lucas ihasteli ensin lunta pelkästään sisältä avonaisesta ikkunasta (minä ja lämmityskulut ♥ shokkituuletus), iltapäivällä kun se ei ollut enää niin märkää mentiin me pihalle! Se sai ton kauluripipon synttärilahjaks mun kummitädiltä ja se on maailman söpöin ja ihanaa että se sopii vihdoin, mutta en saanut siitä kunnon kuvaa kun en uskaltanut ottaa kameraa mukaan ulos kun sitä lunta pyrytti tosiaan aika huolella. Viihdyttiin siellä silti aika pitkään koska ei ollut kylmä, Lucas ensin vähän kummasteli silmiin sataneita lumihiutaleita mutta hupun avulla nekin unohtui!

Stefan on ollut aamukahdeksasta asti duunissa ja tulee joskus yöllä. Weißwurstpartyt vähän verottaa, aamulla se vielä uhkaili että kyllä mä tulen kotiin mutta tietysti rahanahneena jäi, koska se saa illasta palkan suoraan käteen. Nyt mä meinaan kyllä luisua höpöttelemään ihan turhia, mun piti vain tulla avautumaan tosta naapurista! Se on kyllä mukava, ei siinä mitään ja jokainen tehkööt mitä lystää mutta itse en lähtis! Katsotaan sitten 30 avioliittovuoden jälkeen onko Stefanillakin samanlaisia tarpeita! Heippa!

Torstaitouhuja

Kamala talvi jatkaa kamalana oloaan. Tuliko alkuviikosta sitä lunta mitä säätiedotteet lupas? No ei! Koko viikon kaikki uutiset on jännännyt minkälainen katastrofi tämän viikonlopun Kitzbühelin Hahnenkammin maailmancupin alppikisasta tulee, mutta niin ne vain sai sinne jostain jotain lunta tarpeeksi! Tässä teille lisää todistusaineistoa tästä kamalasta talvesta!

Joku kirjoitti että ei jaksa laittaa blogiin paljoa kuvia vauvastaan koska kaikki mammablogit on pullollaan samanlaisia. Okei, mutta entäs lifestyleblogit! Samoja kuteita blogista toiseen, ihan samanlailla esiteltyinä! Tässä tämä minun H&M:n takkini, maksoi 49,90 euroa kuten jokaisessa muussakin blogissa! Onko tylsempää! Vauvat on sentään kaikki erilaisia ja vaikka ottaisit sata kuvaa päivässä et saisi kahta samanlaista. Mä en ainakaan vähennä Lucaksen kuvia yhtään!




Eilen meillä oli siis kuitenkin kiva päivä! Onhan tässä lumettomuudessa se yksi hyväkin puoli - Lucas kävelee mielellään ulkona kun ei tarvitse liukastella lumella tai jäällä! Tänään käytiin aamulenkillä Badeseellä ja se käveli koko 300 metrin matkan, takaisin päin pääsi isin kyydissä, koska onhan tossa aika hurja ylämäkikin.



Olihan siellä vähän lunta!


Me jäätiin katsomaan karttaa ja sillä aikaa Lucas yritti juosta karkuun!


Iltapäivällä mä lähdin St. Johanniin shoppailemaan - ihan yksin! Sain Stefanin isiltä joululahjaks lahjakortin Tom Tailoriin enkä ole ikimaailmassa edes katsonut sieltä mitään vaatteita, mutta nyt ajattelin josko löytäisin sieltä talvitakin koska netissä oli kivoja, mutta ei liikkeessä tietenkään ollut! Eikä ollut missään muuallakaan!



Kitzbüheler Hornin huipulla on ihan oikeaakin lunta! Niin, ja koska en löytänyt itselleni mitään (no okei saatoin löytää mutta en tahtonut ostaa koska "en tarvitse"), päädyin sitten lopulta tietysti lastenvaateliikkeeseen koska mulla oli sinnekin lahjakortti... Sain sitä vähän tuhottua ja kävin mä sitten Bipassa hakemassa sentään itsellenikin jotakin, mutta ei musta kyllä oikein enää shoppailijaks ole!


Kolmelta meillä oli sovittu tapaaminen yhdessä pienessä keittiöstudiossa, joten treffasin mun pojat siellä. Tai no, Stefanin piti hakea vielä unohtamiaan papereita kotoa joten me mentiin Lucaksen kanssa edeltä. Suunnittelija oli tosi mukava, sanoin sille että viimeksi kun oltiin näillä asioilla ei Lucas ollut mukana ja se sanoi että ei minua haittaa yhtään ja toi sille piirustusvälineet!


Niin, mulla oli tää tosiaan jo eilen melkein valmiina, mutta poistuin hetkeksi ja jumituin katsomaan Vuoristolääkäriä, lukemaan uusia keittiölehtiä ja sitten Lucas menikin tosi myöhään nukkumaan enkä jaksanut sen jälkeen tehdä enää mitään. Siitä on tullut ihan ihmeellinen kiukuttelija kun pitäis mennä nukkumaan, hyvästi minun helposti nukahtava lapseni!

Enivei, tämä oli siis eilinen päivä, tänään on uusi päivä joka alkoi LUMISENA! Jebou, räntäsade sai jo eilen illalla maan valkoiseksi mutta nyt se on muuttunut ihan lumeksi ja sitä tulee aika tahdilla, ihanaa! En oikein luota enää säätiedotuksiin joten en liikaa niitä katsele, mutta ehkä ensi viikolla pääsis laskemaan taas ihan oikealle lumelle!

Nyt me taidetaan lähteä ihastelemaan sitä lunta (saa nähdä ihasteleeko Lucaskin vai nössöilee ja kauhistelee vaan...), heippa ja ihanaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Herätys lihansyöjät!

Mä kuvittelin ennen etten ikimaailmassa voisi ryhtyä kasvissyöjäksi, koska eihän sitä lihaa voi korvata millään - kukapa nyt tahtoisi syödä esimerkiksi makaronilaatikkoa ilman jauhelihaa? Eihän kinkkukiusaus olisi mitään ilman kinkkua? Musta tuntuu että melko moni kuvittelee juurikin näin - ei ruoka ole oikeaa ruokaa ilman lihaa.


Heti alkuun: mä en ole täysin kasvissyöjä ja tuskin koskaan sellaiseksi ryhdynkään. Stefan ei syö lihaa ollenkaan, mutta mä teen mulle ja Lucakselle naudanlihasta esimerkiks lihapullia, kanasta currykastiketta (Stefan vihaa currya) tai ostan pakastekalapuikkoja - kunhan kaikki on luomua. Kenenkään eläimen ei tarvitse viettää kurjaa elämää vain päätyäkseen mun lautaselle. Olen jo kerran aikaisemminkin kirjoittanut vähän tästä luomuilu- ja ruoka-aiheesta joten en paasaa enempää, mutta katsokaahan tämä maailman söpöin video!


Suomalaiset syövät lihaa aivan käsittämättömän paljon, liian paljon. Terveellinen annos olisi korkeintaan 300 grammaa viikossa, suomalainen lihansyöjä vetää noin 200 grammaa päivässä (lähde). Anteeks mitä? Terveellinen viikkoannos ylittyy siis yli nelinkertaisesti! Liika lihansyönti on haitallista paitsi omalle terveydelle, kuormittaa se myös ilmastoa.

Musta oli ennen ihan normaalia syödä lihaa joka päivä jopa kahdesti, lisäksi tietysti esimerkiks leikkeleitä leivän päällä. Nykyään musta taas on tosi outo edes kuvitella että söisin sitä samalla tahdilla! Tähän on vaikuttanut paitsi se kaikki lukemani tieto liian lihan haitallisuudesta, myös ne miljoonat ihanat kasvisruoat mitä on olemassa!


En usko että kukaan lihatonta ruokavaliota noudattava syö pelkkiä kasviksia, koska niistä ei tietenkään saa tarpeeksi kehon tarvitsemia ravintoaineita. Mistä niitä sitten saa? Moni suorastaan pelkää esimerkiksi soijavalmisteita koska ne sisältävät muka niin paljon haitallisia aineita, mutta tutkimukset osoittavat että pelot ovat turhia. Ehkä nekin pelot johtuvat siitä että soija on länsimaissa melko uusi juttu, Aasiassahan sitä on syöty jo vuosituhansien ajan.

Kohtuus kaikessa - ei mekään syödä soija- tai tofuvalmisteita päivittäin. Kuten sanoin, Lucas saa oikeaa lihaa ehkä kerran, pari viikossa, koska se kyllä tarvitsee esimerkiks rautaa kasvaakseen mutta tollaisen taaperon masu ei kestä vaikkapa myös paljon rautaa sisältäviä papuja samanlailla kuin aikuisen. Proteiiniahan on hyvin soijassakin, sen vuoksi sille ei tarvitsisi erikseen lihaa napaan tunkea.


Mä en todellakaan yritä tällä ketään käännyttää hylkäämään lihaa kokonaan koska a) en tykkää ihmisten käännyttämisestä, jokainen saa mun mielestä tehdä just niinkuin itse halajaa ja b) syön tosiaan itsekin lihaa, tahtoisin vain että edes joku miettisi hieman oman perheen (erityisesti lasten, jotka eivät saamaansa ruokaan voi vielä vaikuttaa) lihansyöntiä! Syödäänkö teillä lihaa ihan joka päivä, vai onko jollakin edes kerran viikossa lihaton päivä?

Ja muistutuksena - myös kana ja kala ovat lihaa, vaikka eivät terveydelle yhtä haitallisia kuin punainen liha olekaan. Monelta olen kuullut "Olen kasvissyöjä" ja sen jälkeen ihmetellyt että miten se nyt tuota fisua kitaansa kiskoo. Avautukaa mulle, tahdon taas kuulla mielipiteitä ja kokemuksia - miksi koet lihan niin pakollisena ettet tahdo edes kokeilla muita, samalta maistuvia, samoja ravinteita sisältäviä, mutta yhtä useasti syötynä terveellisempiä tuotteita? Jos ette vakuuttunut mun jutuista, niin lueskelkaahan asiajuttuja, saatatte yllättyä. :)

lauantai 18. tammikuuta 2014

Lugin 2. kielikatsaus

Toivoessani Lindiztä kirjoittamaan oman, kaksikielisen poikansa kielellisestä kehityksestä tajusin että enhän mä ole itse pitkään aikaan kirjoitellut Lucaksen kielitaidoista! Meidän tutut ovat kuulleet Skypessä sen juttuja aikalailla, mutta se jäätyy aika usein niin että opittuja taitoja ei teekään mieli esitellä Suomisukulaisille.

Mitä Lucas sitten osaa? Puhetta ei tule edelleenkään juuri ollenkaan, toissapäivänä se oppi yhden uuden sanan - PÄÄ. Sitä se onkin pari viime päivää hokenut aika huolella ja muistanut aina taputella kaikkien päitä, enpä olekaan ennen huomannut kuinka hauska kyseinen sana onkaan!

Tämän lisäksi tulee vanhoja opittuja sanoja - Mama, Papa, kala, mutta siinäpä ne sitten oikeastaan olikin. Se on kyllä aivan uskomaton hölöttäjä eikä ole hetkeäkään hiljaa, mutta ei sitä puheeksi voi sanoa. Kaksikielisillä on normaalia että ensimmäinen sana tulee noin vuoden iässä, lauseita voi alkaa odottamaan noin puolitoistavuotiailta.


Kameran nähdessään se tosiaan vähän jäätyy, mutta tässä vähän esimerkkiä millä tavalla se höpöttää kokoajan!

Se ymmärtää muiden puhetta kuitenkin aivan älyttömän hyvin! Suomi sujuu edelleen tietysti paremmin koska saksaa se kuulee paljon harvemmin, tämä tottakai tasoittuu sitten joskus päiväkotiin mentäessä. En tiedä kuinka paljon yksikieliset tässä vaiheessa ymmärtävät kun en ole koskaan seurannut niin läheltä lapsen kehitystä, mutta kyllä mä olen ainakin tosi iloisesti yllättynyt.

Lucas rakastaa kaikkia eläimiä ja osaakin kertoa monien eri eläinten ääntelyt - koira, heppa, possu, karhu... Kun se ensimmäisen kerran Skypessä mun äidille ja siskolle näytti miten karhu sanoo, repesivät ne nauramaan! Niitä tais vaan pelottaa ja yrittivät kätkeä pelkonsa naurulla, on se sen verran hurja se Lucas-karhu!

Meidän vieressä on aika tiheään kuhiseva tie jolla kulkee päivittäin niin koiria kuin heppojakin ja Lucas naurattaakin ohikulkijoita aika usein ääntelyillään jonkun eläimen nähdessään. Viimeksi Innsbruckissa käydessä nähtiin paljon puluja joita nähdessään Lucas alkoi myös aina haukkua, kieltämättä sellaiset pulleat tummat puluset, jotka vain tepastelevat maassa lentämättä, näyttävät vähän joltain pikkukoirilta!


 Tuleva Ronaldo?

Kehonosat on tuttuja, sekä suomeksi että saksaksi. Kaikki kasvojenosat, jalka ja masu, se aina pussailee isin masua! Tavaroita ja asioita se ymmärtää sitäkin enemmän, ihan sama oliko kyse jostain tietystä vaatteesta (housut, sukat, paita, hanskat jne.) tai lelusta, jos sille sanoo että tuo mulle se ja se, hakee se juurikin sen tietyn tavaran.

Kun illalla tai päiväunille mentäessä sanon että korjataanpa Legot pois, alkaa se kiltisti siivota mun kanssa. Kirjoistansakin se tietää melko monta, jos sillä on kirjalaatikko edessään ja sille sanoo että tuo vaikkapa juna- tai Muumikirja, etsii se juurikin sen kyseisen kirjan sieltä ja kiipeää sen kanssa syliin!

Ihan tavallisia verbejä Lucas ymmärtää myös, molemmilla kielillään. Esimerkiksi syödä, vaihtaa vaippa, nukkua, kylpeä - varsinkin jos vain mainitseekin kylpemisen juoksee se samantien kylppäriin! Jos siltä aamuisin kysyy vaihdetaanko vaippa, hyökkää se kitisten sängynnurkkaan, mutta jos siltä kysyy mennäänkö syömään, alkaa se hihkua ja pomppia. Gemma raus/mennään ulos saa aikaan sen että se alkaa repimään naulakosta haalariaan tai kaivamaan laatikosta hanskoja sun muita.


Ronaldon pallo hukkui!

Jos Stefan on lähdössä töihin ei sen tarvitse ottaa kuin kenkänsä ja Lucas juoksee heti kaivamaan korista sen pipon ja tuo sen sille. Jos se on jossain muualla ja sille huikkaa että isi on lähdössä, juoksee se kitisten paikalle ja alkaa etsimään isin pipoa. Isille annetaan tietysti aina sata pusua kun se on lähdössä, äitiä ei pussailla ihan yhtä paljoa!

Mitähän muuta? Ainakin yksi supersöpö on se että osoittaessaan eräästä sanakuvakirjasta maitopurkin sekä -lasin kuvan, alkaa Lucas maiskutella! Joo, maitohan ON hyvää! Tollaisia kaikkia pikkujuttuja se osaa yhdistellä, varsinkin kuvien avulla. Tästä tulis hirvittävän pitkä jos kirjoittaisin kaikki sen hulvattomat jutut joten jätetään tämä nyt tähän!

Sellainen on meidän kaksikielisen taaperomme kielitaso tällä hetkellä. Kuten sanoin, mami on erittäin onnellinen! Musta on myös tosi kiinnostavaa seurata Lucaksen kehitystä, koska olen lukenut aika paljon kaksikielisyydestä ja siitä millä tavalla monikielisen lapsen paitsi kielellinen, myös muu kehitys eroaa yksikielisestä lapsesta.


"Pieni possu hilpeä, leikin jälkeen kömpii nukkumaan" ♥

Vaikka mua kiinnostaa eritoten kaksikielisten lasten kielitaidot, kuuntelen myös enemmän kuin mielelläni pelkästään suomen kieltä oppivien lasten vanhempien kokemuksia koska kuten sanoin, olen tosi kiinnostunut näistä asioista! Joko teidän taaperoilta tulee lauseita ja jos talossa asuu jo vanhempi lapsi, milloin se on alkanut puhumaan ymmärrettävästi?

Nyt jään taas odottelemaan josko Lucas kohta heräisi niin päästäisiin kauppaan ja tapaamaan erästä yksikielistä lasta! Harmi vain että tämä kyseinen lapsi puhuu paitsi tietysti lapsekasta, epäselvää saksaa myös niin murteella että en ymmärrä siitä juuri sanaakaan! Macht nix, ciao!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Remppavinkkejä kiitos!

Vakkarilukijat tietää että meillä alkaa kesän korvilla suuuri remontti. Vaihdetaan anopin kanssa asunnot päikseen, mutta ennen sitä täytyy tehdä hurjasti kaikkea! Tällä hetkellä meillä on kova keittiöstressi, varsinkin Stefanilla, sille on erityisen tärkeää että keittiöstä tulee just eikä melkein täydellinen.


Kuva Freshome

Muut huoneet stressaa tietysti myös, mutta ei läheskään yhtä paljoa kuin keittiö. Kylppäri on ehkä seuraava murheenkryyni, mutta se ei ole onneksi ihan yhtä paha! Meillähän uusitaan tosiaan melkein kaikki joten edessä on melkoinen homma, vaikkakaan se sisustus ei häiriköi mun unia vielä mitenkään. Verhoja ja tyynynpäällisiä voi katsella myöhemminkin, mutta huonekalut olis kyllä kiva olla jo muuttaessa!


Kuva Xxxlutz

Nyt toivoisinkin teiltä vinkkejä - kirjoitteletteko itse omasta remontista tai sisustuksesta tai onko teillä joku suosikkiblogi josta käytte usein katselemassa juttuja? Entäs huonekalut (tai niiden asettelu) - onko jotain tosi käytännölliseks havaittua vinkkiä mitä lapsiperheessä kannattaa olla tai vastaavasti ei kannata olla? Mulle tulee vaatehuone joten en tarvitse mitään kaappeja, mutta entäs lastenhuone - onko joku löytänyt jonkun ihanan kaapiston/hyllykön joka on käytännöllinen myös lapsen kasvaessa?

Pieniä toiveita:

- ei kokovalkoisia koteja
- mutta ei myöskään mitään sateenkaarioksennusta
- vauva/taaperotalouteen sopivia materiaaleja
- ei tuhansien eurojen design-huonekaluja
- Ikea on okei
- ei mitään nahkaista tai mitään mikä näyttää nahkalta
- ei tapetteja, seinätarratkin ehkä vähän niin ja näin
- sohva mieluiten yli neljän istuttava

Vinkkejä saa antaa aivan mistä vaan, aina matoista sohvan kautta pakastimeen! Kokonaisia blogeja, pelkkiä yksittäisiä postauksia tai ihan vaan jotain linkkivinkkejä, kertokaahan ja mä kiitän jo valmiiksi! :)

tiistai 14. tammikuuta 2014

Ihanassa Innsbruckissa

Eilen tapahtui melkoinen ihme - ensinnäkin, Innsbruckin tohtori oli paikalla ja toisekseen päästiin herran paikalle heti sisälle ehdittyämme vaikka oltiin etuajassa! Uudet lukijat sekä huonomuistiset vanhat: Lucaksella on synnynnäinen kurkunpään vika, laryngomalasia, jonka takia käydään aina Innsbruckin kurkkunenäkorvaklinikalla tähystyksessä. Eilen tohtori sanoi että vaiva on melkein kokonaan poissa eikä seuraavaan kontrolliin tarvitse mennä kuin vasta heinäkuussa, jee!





Innsbruck on mun mielestä yksi maailman kauneimmista kaupungeista (ellei jopa kaunein), se on tosi kompakti ja lepää ihanasti vuorien ympäröimässä laaksossa. Jos joku suunnittelee talviaikaan reissua johonkin Euroopan kaupunkiin, suosittelen aina Innsbruckia! Varsinkin joulun alla siellä on aivan ihana tunnelma kun joulumarkkinat valtaavat puolet kaupungista.



Käytiin samalla reissulla myös siellä Ikeassa vähän katselemassa ja löydettiinkin yksi sen näköinen keittiö joka miellytti molempien silmiä. Tollainen vaalea, maalaistalotyylinen olisi meidän kummankin mielestä kiva - se onkin yksi niistä harvoista jutuista mistä ollaan täysin samaa mieltä! Käytiin tänään keittiösuunnittelijalla ja saatiin aika ensi viikolle johon se suunnittelee pari mallia, jännää!



Ikeassa Lucas viihtyi hedelmähuvin voimalla mutta kotimatkalla iski väsy! Nyt jatkan iloitsemista - meillä sataa lunta! Tai mitälie räntää, mutta maa on jo valkoinen! Saa nähdä onko aamulla enää mitään jäljellä, tschüssiii!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Palasia viikolta

Taas hujahti yksi viikko ihan hetkessä ohi ja kuten arvata saattaa - edelleen ilman lunta. Käyn joka päivä tarkastamassa lähiviikkojen sään josko siellä näkyisi edes jotain muutosta tähän jatkuvaan aurinkoiseen kevätilmaan ja tänään sain vihdoin yllättyä positiivisesti!


Tämähän ehtii muuttua vielä tuhat kertaa tässä tulevan viikon aikana mutta voi kunpa saataisi edes maa valkoiseksi! Normaalistihan me ollaan tähän aikaan vuodesta saatu nauttia valkeasta talvesta jo jonkin aikaa, esimerkiks viime tammikuussa meillä oli lunta jo näin paljon:


No, ei auta itkut, toivottavasti se ehtii tulemaan ennen kevättä! Jos jotain positiivista tästä lumettomuudesta täytyy keksiä, niin ainakin se, että Lucaskin alkoi vihdoin kävellä myös ulkona! Ihan yllätyin kuinka yleistä (tein aikalailla tutkimusta) on että jos lapsi oppii kävelemään talvella, ei se välttämättä silti suostu kävelemään koko talvena muuta kuin sisällä, ulkona liikkumismuoto on konttaus, joillakin jopa sinne kesään saakka.


Oho! Se on myös hirvittävän nopea, eilen se yritti juosta ohi kävelleiden koirien perään (jotka on sen suuri rakkaus, vuhvuh) ja suuttui aikalailla kun jouduin nappaamaan sen syliin ettei näin olisi käynyt, lenkkeilijöitä hieman nauratti sen karjunta!


Viikkoon mahtui muitakin juttuja, esimerkiks yksi mun sydäntä särkevä asia - saatiin katsottua Prison Break loppuun! Yhyy! Stefan osti aiemmin itselleen The Walking Deadin ekan kauden, mä vihaan kaikkea mikä liittyy just esimerkiks joihinkin dorkazombeihin tai vampyyreihin, mutta katsoin ekaa jaksoa puolella silmällä kunnes mun oli pakko mennä katsomaan sitä ihan molemmilla silmillä, se oli ihan superhyvä ja jännä! Nyt ollaan katsottu neljä jaksoa ja mä olen koukussa, hurjaa! Itkin myös heti toisessa jaksossa, yllättävää...


Joku on saattanut miettiä että miksi kuvat on edelleen yhtä huonoja vaikka meillä on ollut se uusi kamera jo jonkin aikaa. Nojoo, kuten viimeksi mainitsin, Lucaksesta on vähän hankala ottaa kuvia koska se ei oikein pysy paikallaan jonka vuoksi en ole jaksanut vieläkään opetella sen kameran käyttöä. Mua ei kiinnosta kuvailla mitään kukkasia joten ehkä mä opettelen jos Lucas joskus tosta rauhottuu ja alkaa mun malliks! Ylhäällä videokuvaa siitä minkälainen se nykyään yleensä aina on kameran huomatessaan, ehkä ymmärtänette paremmin.


Ainiin, sain kokea myös hilpeitä hädänhetkiä kun lukitsin yksi aamu itseni ja Lucaksen pihalle! Meillä on avain kiinni aina ulko-ovessa sisäpuolella ja kun laitoin oven kiinni, jäi kahva mun käteen ja avain kääntyi jotenkin ihmeellisesti lukkoon. Makkarin ikkuna oli puoliksi auki ja yritettyäni puoli tuntia saada sitä auki oli todettava että ei mussa ole Scofieldin vikaa, varsinkin kun ammattitappajien sijaan häiriköimässä oli karkaileva taapero joka oli kyllä varmasti niitäkin pahempi!

Stefan on kadottanut kotiavaimensa jokin aika sitten, mutta onneks anoppikin on duunissa tossa 500 metrin päässä joten ei ollut pitkä matka hakea avainta. Taas yksi positiivinen puoli yhteisasumisessa! Naapurin ihana pappakin olis tosin pelastanut, se kun näki mut aiemmin murtohommissa ja kun tulin avaimenhakureissulta yritti se huudella meitä niille kahville eikä meinannut ymmärtää että me päästään jo sisälle.


Eipä meille sen kummempia kuulu! On ihanaa kun Stefanilla hellitti duunissa kiireet, sillä on taas normaalit kaksi vapaata ja se myös käyttelee nyt ylityötuntejaan tulemalla aina aikaisemmin kotiin. Huomenna meillä olis tohtori Innsbruckissa, JOS on... Soitin jo perjantaina mahtaako herra olla paikalla ja lupailivat kyllä mutta soitan vielä aamulla ettei tarvitse taas turhaan ajella. Ajateltiin käydä samalla Ikeassa katselemassa vähän keittiöitä, vaikkakaan en usko että me sieltä keittiötä tilataan mutta aina voi löytää ideoita!

Nyt jään odottelemaan josko Lucas kohta heräilisi, sitten taidetaan lähteä käymään Ellmaussa kun on taas vaikkakin valitettavan keväinen, mutta kuitenkin ihanan aurinkoinen ilma. Ensi viikosta on tulossa kiva, koska ollaan vihdoin saamassa remonttiin liittyviä kustannusarvioita ja saadaan taas mietittyä asioita eteenpäin! Tykkääkö joku muukin kuin mun siukkuni näistä kuulumispostauksista - kertokaahan jos ei miellytä! Nyt ciaooo!

perjantai 10. tammikuuta 2014

Bloggaaja, älä erotu!

Mammablogeissa on kierrellyt nyt muutaman päivän ajan leikkimielinen "Oletko supermammabloggaaja?"-testi. Tiesin jo ennen testin lukemista etten kuuluisi tähän kastiin mitenkään, koska vaikka luen paljon suomalaisia mammablogeja, en silti ymmärrä suurinta osaa kirjoittajien hehkutuksista jotain vaatetta tai tavaraa kohtaan.

Tänään tekstin kuvituksena toimii mustelmaposkinen (ei, en tiedä mistä se(kään) on peräisin) itse tosi siististi syövä aamupalasankari!


LAPSESI OMISTAA SEURAAVISTA TAVAROISTA:

[  ] Sophie the Giraffe
[  ] Ainun ensipupu
[x] Brion taaperokärry
[  ] SkipHop-leluja
[  ] Lamaze-leluja
[  ] BabyBjörn-sitteri
[  ] Mitä tahansa Färg&Form-merkkistä
[  ] Manduca TAI Tula
[  ] Stokken Tripp Trapp-tuoli

+ ainakin yhden vaatteen seuraavilta merkeiltä:

[  ] Polarn o. Pyret
[  ] Mini Rodini
[  ] Newbie
[  ] Pomp de Lux
[x] Me & I

Niin. Vaatteista en sano mitään, koska niistä olen kirjoittanut jo moneen otteeseen, esimerkiksi täällä. Paitsi että noi lasten "merkkivaatteet" on musta melko rumia, on niitä myös kaikilla. Musta on paljon kivempi että Lucaksella on erilaisia vaatteita kuin muilla, täällä paikalliset ihastelee suomalaisia kuoseja ja sitten taas finskeille on hauska näytellä paikallisia vaatteita!

Moni pitää noita suosittuja merkkejä tottakai kauniina, mutta en tiedä olisiko niitä kaikilla jos ne eivät olisi niin suosittuja. Jos esimerkiks Mini Rodinin kuosit koristaisivat jotain markettirutkuja, niitä tuskin bongaisi joka blogista. Eikö erilaisuus olekaan rikkaus? Olenko muka ainoa josta on kivaa kun jokaiselta ei löydy samanlaisia vaatteita kuin omalta beibiltä?


Tavarat ymmärrän paremmin, koska jos lukee monesta blogista paljon hyviä käyttökokemuksia jostain lelusta tai tarvikkeesta, on sellainen myös kiva ostaa kun tietää että ostos tuskin tulee olemaan turha! Esimerkiks noista Lamaze-leluista olen lukenut monta ylistystarinaa ja ihan hyvin voisin itsekin sellaisia ostaa.

Mutta ehkä se on se ero - mä ostaisin jonkun tavaran sen käytännöllisyyden vuoksi, joku ostaa niitä ihan vain siksi koska kaikilla muillakin on. Esimerkiksi taaperokärryä valitessani päädyin monia vaihtoehtoja punnittuani lopulta Brioon, koska siitä luin eniten hyvää ja se oli mun mielestä kaikista sievin.

MAMMABLOGGAAJAN ELÄMÄ JA TEOT

[  ] miehesi kulkee blogissa nimellä Isi tai Isimies
[x] olet naimisissa tai häät ovat vähintäänkin suunnittelutasolla
[  ] olet osallistunut ainakin yhteen mammamiittiin blogiurasi aikana
[x] kirjoitat blogiin kuukausikatsauksia lapsesi kehityksestä ("Mussukka 1 kk, Mussukka 2 kk jne.)
[  ] jos olet raskaana, kirjoitat tasaviikkopostauksia!
[x] ja vauvan synnyttyä tietenkin synnytyskertomuksen
[  ] olet toteuttanut blogissa vähintään yhden yhteistyöarvonnan
[  ] ...ja vähintään yhden kysymyspostauksen
[  ] teet Instaweek-postauksia
[  ] sinulla on meneillään laihdutuskuuri tai elämäntaparemontti
[  ] blogillasi on Facebook-sivu

Tämäkin on vähän huono mulle, koska en oikein nykyään enää tiedä kenelle tätä blogia itseni jälkeen eniten kirjoittelen - Suomitutuille vai teille muillekin "tuntemattomille" lukijoille! En mitenkään tietoisesti pyri välttämään mitään joka blogissa näkyviä juttuja, mutta en myöskään tykkää tehdä kaikkia asioita samanlailla kuin kaikki muut, ihan vain koska ne on in.
"0-8 pistettä: Aloittelija

Olet vasta pääsemässä bloggaamisen makuun tai välttelet tietoisesti äitibloggaajien kliseitä. Ehkä haluat kulkea omia teitäsi, ehkä et vain tiedä mikä on blogimaailmassa pinnalla juuri nyt. Aloita vaikka nyt ensiksi liittymällä Facebookin Äiti Bloggaajat-ryhmään - sieltä löytyy vertaistukea.

9-17 pistettä: Wannabe-mamma

Olet hoksannut muutaman blogimaailman kirjoittamattomista säännöistä, mutta vähän on vielä matkaa huipulle. Osaat jo tunnollisesti valokuvata kaikki ostoksesi ja postata blogiin, ja seasta löytyy sekä Polarn o. Pyretiä että Cittarin alepotkareita. Nyt vain äkkiä järkkäämään arvontoja ja blogimiittejä...

18-25 pistettä: Supersopuli

Olet äitibloggaajien eliittiä! Namedroppailet merkkien nimiä sujuvasti keskustelun lomassa ("Mussukka, älä tahraa niitä Rodineja!") niin ettei keneltäkään jää huomaamatta että teiltä löytyy kaikki tavarat jotka ovat tällä hetkellä in. Et löydä hetken rauhaa instaweek-postausten, kuukausikatsausten ja rakas joulupukki-näitä-kamoja-haluamme-seuraavaksi-kollaasien keskeltä. Pitäisikö jossain välissä muka ehtiä kirjoittaa jotain ihan tavallisiakin tekstejä...?"


Mähän keräsin pisteitä hurjat viisi, joka olikin musta ihan maksimaalinen summa! Testi oli siis tosiaan ihan leikkimielinen ja kieli poskessa tehty, mutta kyllähän se aika paljon kertoo - jos tahdot olla "eliittiä", sulaudu massaan, älä erotu!

Haha, mä olen enemmän kuin mielelläni täällä aloittelijakastissa ja hihittelen joka blogista löytyville blogimaailmassa pinnalla juuri nyt-asioille! Toki jos tahdotte antaa jotain palautetta joka ei liity eliittitavaroihin, niin kertokaa, kyllä mä kiltisti kuuntelen vaikka en välttämättä lupaakaan niin tehdä! Ciaoo!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Newborn vs. taapero

En ole koskaan uskonut sitä että Osama bin Laden olisi kuollut ja viime viikkojen aikana olenkin saanut siitä varmistuksen. Joku on nimittäin vaihtanut meidän kiltin vauvamme ihan oikeaan terroristiin ja taaperon saamasta koulutuksesta päätellen epäilen vahvasti Al Gaidan olleen asialla.


Pieni vauva makasi kiltisti sohvalla, katseli suurilla silmillään ja väläytteli välillä söpöä, pikkuruista hymyään. Jos sen jätti paikkaan A, löytyi se myöhemmin samasta paikasta, aina siihen asti kunnes se oppi ensin kääntyilemään, sitten ryömimään ja lopulta nousemaan kaikkiin paikkoihin joihin sillä ei olisi ollut mitään asiaa.

Taapero taas pystyy olemaan paikallaan ainoastaan nukkuessaan. Selällään makaaminen onkin yksi pahimmista asioista mitä on olemassa. Vieno hymy on vaihtunut hullun virneeseen ja kovaan ääneen nauramiseen, joka se on tosin hulvatonta kuunneltavaa.


Pienen vauvan kanssa oli helppo laittaa ruokaa, sillä se oli pitkiäkin aikoja tyytyväinen ainoastaan lattialla makoillessaan ja leluja tutkiessaan. Taaperon kanssa kokkaaminen on lähes mahdotonta, koska Lucaksesta on tullut aivan järkyttävän huomionkipeä ja jos erehdyn poistumaan keittiöön yli minuutiksi, tulee se kitisten roikkumaan lahkeeseen, paukuttamaan kaapinovia ja repimään seinätarroja sekä lattialistaa irti. Lattialistaa! Kuka tekee sellaista!

Pikkuvauva ei ymmärtänyt sanoja lainkaan, mutta sille ei myöskään tarvinut sanoa ei, koska se ei koskaan tehnyt mitään kiellettyä. Jopa meidän kaksikielinen taaperomme ymmärtää valtavasti, mutta kieltäminen kaikuu kyllä täysin kuuroille korville. Se tietää tasan tarkkaan mitä se ei saa tehdä ja sellaista tehdessään ei tarvitse sanoa kuin Lucas ja kävellä sitä kohti niin se alkaa hihkumaan! Siis hihkumaan!


Olin jo unohtanut sen että pienet vauvat eivät oikein nukkumisen ja syömisen lisäksi tee muuta kuin makoilevat vaikuttaen söpöiltä ja viattomilta, kunnes tapasin kaverin beibin. Muistiini palasi myös se aika, jolloin vauva ei tosiaan ikinä tehnyt mitään mitä ei saisi tehdä jonka vuoksi sen ei myöskään tarvinut oppia miksei jotain kannata tehdä.

Taapero sen sijaan vaikuttaa melko itsetuhoiselta yrittäessään juosta upottavalla sohvalla ja sieltä pudotessaan sitä luulee että se olisi oppinut ettei niin kannata tehdä. Väärin, hetken itkun jälkeen sama toistuu uudestaan. Milloin se vaihe tulee jolloin se oppii kerrasta?


Tottakai monet asiat sujuu helpommin nyt kun lapsi on jo isompi. Esimerkiksi syöminen - kaiken ei tarvitse olla puhdistettua, kuorittua, soseutettua tai keitettyä eikä lattioita tarvitse hinkata enää joka päivä jotta vauva ei ryömisi tunkemaan suuhunsa jotain kiellettyä.

Lucas onkin melkoinen hausschwein, kotipossu, jos ruokaa laittaessa keittiön lattialle putoaa mitä tahansa, esimerkiks raakaa sipulia, menee se ja syö sen! Kyyneleet silmistä valuen, mutta syö! Melkein kaiken kielletyn, esimerkiks paperin, syömisen se on onneksi lopettanut, se tuskin oli kovin terveellistä.

Pienelle vauvalle tuli toisteltua enimmäkseen "voi sua pientä ihanuutta"-lauseita. Taaperon kanssa näiden sijaan suusta pääsee enemmän "sä et voi käydä ihan täysillä"-tyylisiä kommentteja. Toki taapero huvittaa päättömillä touhuillaan enemmän kuin newborn. Sillä on myös paljon mielenkiintoisempia leluja kuin pikkuvauvalla - mä sovinkin ilmeisesti aika hyvin pojan äidiksi, koska leikin esimerkiks legoilla välillä jopa mieluummin kuin Lucas!


Yksi asia, joka on taaperoarjessa ehdottomasti parempaa kuin pikkuvauvan kanssa, on rakkaus. Pikkuvauvan kanssa tunsi olonsa tarpeelliseksi, taapero taas antaa paitsi sitä tarpeellisuudentunnetta, myös vastarakkautta. Täydellä sydämellään, kuolaisilla pusuillaan ja repivillä halauksillaan. Taapero ottaa paljon, mutta antaa niin valtavasti takaisin.

Vaikka hermot on päivittäin tiukalla kiitos Lucaksen käsittämättömien tempausten, kuurojen korvien ja turhan rääkymisen, rakastan sitä myös joka päivä enemmän. Toki näin oli ensihetkestä alkaen, mutta kun toinen osoittaa rakkautta takaisinkin niin tottakai siitä saa myös enemmän irti. Lucas on myös löytänyt ensirakkautensa jota se kirjoista pussailee - Pikku Myyn! Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

(Niin, ja kiitos taaperoksi muuttumisen on tarjolla taas vain vanhoja kuvia, koska lapsesta on lähes mahdoton saada kuvia, paitsi ehkä urheiluasetuksella. Tai silloin kun se nukkuu.)