perjantai 30. tammikuuta 2015

Sittenkin ihan tavallinen

"Aika erikoinen nimi!"
"Siis mikä?!"
"Mikä se oli, Amaryllis?"
"Onpa outo, mutta ihan kiva!"
"Jaa, kyllä se taitaa ihan oikea nimi olla."

Jokainen nimetköön lapsensa ihan miten halajaa, eihän ne minun lapsiani ole. Ainoa, mitä en kestä, on se, kun lapselle annetaan joku aivan uskomattoman omituinen nimi ihan vain siksi että halutaan erottua joukosta. Tämä erikoisuudentavoittelu menee musta siinä kohtaa vähän yli - mitäpä jos vaan ostais jotkut erikoiset vaatteet, niitä ei lapsiraukan tarvitsisi kantaa loppuelämäänsä, toisinkuin sitä idioottimaista nimeä.


Kun Florianin nimi syntymän jälkeen paljastettiin,  suomalaisilta tutuilta sain tai kuulin muuta kautta ylläolevia kommentteja. Ainoa, kuka sanoi jotain positiivista, oli mun veljeni. Tähän syynä taisi olla se että hän on jo pari vuosikymmentä ollut ahkera urheilun seuraaja, joten hän on myös satavarmasti törmännyt nimeen ja tiesi sen olevan "ihan oikea nimi".

Suomalaiset taisivat tosiaan unohtaa erään asian: meidän perhe ei asu Suomessa. Me asumme Itävallassa, joten on ihan täysin luonnollista ettei lapsi saa nimekseen Jannea tai Pekkaa. Florian on täällä kaikkea muutakuin erikoinen - se on ikivanha, perinteinen nimi, joka viimeisten 40 vuoden aikana on ollut aina 40 suosituimman nimen joukossa.


Kuten totesin: lapsensa erikoisesti nimeäminen ihan pelkästä erikoisuudentavoittelusta on musta ärsyttävää. Jos joku erikoisempi nimi on omasta mielestä tosi kiva, niin fine, mutta jos ainoa syy miksi lapsensa nimeää Porkkanaksi on se, että haluaa jonkun tosi joukosta erottuvan nimen niin metsään mennään. Tosin kuten myös totesin: ei se minulta pois ole vaikka niitä dorkanimiä tulee kasteilmoituksissa vastaan.

On varmasti jo tarpeeksi hankala yrittää löytää molempien mielestä kiva nimi, mutta miettikää siihen vielä sellainen mukava lisäbonus että olet sen toisen osapuolen kanssa eri maalainen. Se se vasta lystiä onkin. Kirjoitin aiemmin tästä hauskuudesta ja paljastelin niitä suosikkinimiä joita en syystä tai toisesta voikaan omalle lapselleni antaa.


Florian oli pitkään Stefanin ehdoton lemppari ja mäkin olen aina pitänyt sitä tosi kauniina nimenä. Sille lopullisesti lämpeäminen tapahtui kuitenkin vasta synnärillä, koska siihen asti epäilin että se on liian keskieurooppalainen - Lucashan on tosi kansainvälinen, mainiosti myös suomalaiseen suuhun sopiva ja haaveilinkin että löydettäisiin samanlainen. No, eipä löytynyt. Kun Florianin synnyttyä kätilö kysyi nimeä, katsoin ensin vauvaa ja sen jälkeen Stefania ja totesin että kyllähän se näyttää ihan Florianilta.

Nimen ääntämisen piti ehdottomasti olla sama molemmilla kielillä ja siinä onnistuttiinkin lähes täydellisesti, saksalaisittain ärrähän lausutaan vähän sortaen suomalaiseen terävään tapaan verrattuna. Se on kuitenkin lähes huomaamaton ero, toisinkuin esimerkiks Stefan itse huomaa kuinka suomalaiset eivät suhauta hänen nimeänsä. Mä hellittelen Floriania välillä mm. Florppa-nimellä, josta Lucas onkin napannut sille ihkaoman lempinimen: Puppa. Siis Puppa! How cute is that!


Oli miten oli: mulle on siis ihan se ja sama mitä muut ovat mieltä meidän nimivalinnoista, halusin vain vähän valottaa miksi Florian saikaan "niin erikoisen" nimen. Kun se just, kun ei se saanut. Meillä oli lopulta erittäin vähän niitä molempien mielestä tosi kivoja nimiä, jolloin ei parane alkaa nirsoilemaan. Tosin eipä me nirsoiltukaan, musta Florian on aivan uskomattoman kaunis nimi. Eiköhän se joskus ala kuulostamaan myös Suomituttujen korvaan kivalta! Onko muilla ollut samanmoisia ongelmia? :)

tiistai 27. tammikuuta 2015

Kiireinen tammikuu


Puhhuh! Ensin meillä oli viisi päivää vieraisilla minun rakas siskokulta ja hänen hurmaava nelivuotiaansa, minun kummityttöni Luna. Sitten oltiin yksi yö keskenämme ja seuraavana päivänä saapui minun armas äitini. Sitten minä tulin hyvin kipeäksi. Olenpa tainnut täälläkin mainita siitä, että ollessani kipeä en koskaan saa kuumetta vaan kituuttelen sellaisessa nuhayskässä ikuisuuden. Edes synnytyksissä lämpö ei ole noussut siitä 36 asteesta mihinkään joka on herättänyt hoitsuissa ihmetystä.


No, nyt nousi! Enpä todellakaan tiedä milloin mulla olisi viimeks ollut lämpöä ennen tätä, joten 39 asteen kuume oli erittäin raaka, varsinkin kun piti samaan aikaan pitää Florian tyytyväisenä. Korkeimmille voimille kiitos siitä että äiti oli edelleen silloin vielä täällä, koska se viihdytti Lucasta niin ettei sen sentään tarvinut kärsiä siitä tylsyydestä. Toki vähän harmi että loppupäivät menivät niin että mä makasin vain sohvalla, mutta aina ei voi voittaa. Onneks äiti tietänee että on tervetullut meille milloin vain ehtiikään, nyt kun meillä on niin ihanasti tilaa!


Tilaa on tosiaan edelleen reilusti, osaksi huonekalujen puutteesta johtuen. Viedessään mun siskon ja Luna-neidin Münchenin lentokentälle otti Stefan äitinsä mukaan ja he poikkesivat Ikeaan Saksan puolelle, koska siellä suuri osa tavaroista on halvempaa kuin Itävallan puolella. Mukaan tarttuikin esimerkiksi pari Kallaxia joista rakennellaan ihana kirjahylly meille, musta kirjat kun ovat yksi kauneimmista sisustuselementeistä! Pelastin ennen remonttia anopilta 21-osaisen valtavan kokoisen kirjasarjan jonka se meinas heittää mäkeen, ne sopii täydellisesti Kallaxin lokeroihin!



Mutta sisustuksesta lisää höpöjä myöhemmin, tämä oli nyt vain tällainen pikainen päivitys että elossa ollaan mutta tämän pidempää en ehdi tarinoimaan, kuvat ehdin ehkä pienentämään! Florian on edelleen samanlainen possu kuin ennen jolle ei juuri kelpaa muu kuin syli, joten näin iltaisin menee hetki ennenkuin saa kaikki asiat hoidettua. Milloinhan se huomaa että elämä on ihan kivaa vaikka ei oliskaan kokoajan mamin sykyssä? Noo, ei parane valittaa, onneks se on tyytyväinen edes silloin, voishan se kitistä vaikka kokoajan! Terveisiä talven keskeltä!



keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Florian 3 kuukautta

  • Vauva tykkää kuunnella omaa ääntään, hän nauraa ja kehittelee jatkuvasti erilaista puheenpulputusta. V
  • Hän käyttää monenlaisia ääniä ja ilmeitä tarpeidensa ja tunteidensa ilmaisemiseen. V
  • Hän kuuntelee tarkkaavaisesti ja vastaa ääntelemällä, kun hänelle puhutaan tai lauletaan. V
  • Tarttuminen esineisiin alkaa jo onnistua, kuten myös helistimen käyttö. V
  • Vauva kurottautuu eteensä asetettuja esineitä kohti ja alkaa tarttua omiin vaatteisiinsa ja vetää niistä. V
  • Katse kääntyy ääntä kohti ja tämä taito kehittyy nyt nopeasti. V
  • Vauvan potkuihin tulee lisää voimaa. V
  • Vauva osaa tehdä jo kahta asiaa yhtä aikaa, esimerkiksi imeä jotakin ja katsoa jotakin muuta. V
  • Hän pystyy nostamaan päinmakuulla päänsä ja rintakehänsä maasta ja tukemaan itseään käsivarsiensa varassa. V
  • Vauvan kiinnostus ympäröivää maailmaa kohtaan kasvaa entisestään. Hän on utelias pieni tutkija. V
  • Äänellään vauva leikittelee yhä ahkerammin ja rohkeammin. V
  • Hymy kirvoittaa hymyn myös vauvan kasvoille, ääntely innostaa myös lasta ääntelemään.V
  • Vauva kannattaa päätään käsistä kohotettaessa ja vatsallaan ojentaa lantiota, hänen kätensä ovat enimmäkseen auki. V
  • Vauva nukkuu noin 14 tuntia vuorokaudessa.V/X

Florian on edelleen melko kova kitisemään jos asiat ei mene kuten hän haluaa, mutta nimenomaan kitisemään, se itkee kunnolla ainoastaan tosi nälkäisenä, autossa, vaunuissa, ulospukeutumisen loppuvaiheessa tai jostain muusta yhtä hyvästä syystä. Kuulostaa siltä että se muka kokoajan itkisi tai kitisisi mutta eijei, se on itse aurinko! Kunhan kaikki on tosiaan kuten herra haluaa, onneks se ei vaadi ihan kovin paljoa.


Nykyään päiväunet on tosiaan hieman paremmalla mallilla, vaikka usein onkin päiviä että niitä kertyy pätkissä maksimissaan yhteensä puolitoistatuntia. Rytmi vaihtelee miten sattuu, mutta nyt on jonkin aikaa ollut vakio että aamupäivällä otetaan aika kellontarkasti 30 minuutin unet ja iltapuolella vielä toiset samanlaiset. Mitä päivällä ja iltapäivällä tapahtuu, vaihtelee hurjasti. Välillä Florian saattaa repäistä ja nukkua melkein kaksi tuntia!


Syömisessä ei ole minkäänlaista aikataulua, edelleen 2-3 tunnin välein on nälkä. Paitsi öisin, koska öisin tietysti nukutaan. Viimeistään kympiltä jäbä on umpiunessa ja nukkuu heräämättä yleensä aamuun asti asti, riippuen monelta on nukahtanut, mutta pätkä on 8-11 tuntia. Paitsi öihinkin mahtuu tietysti poikkeuksia, esimerkiks viime yönä herra heräsi kolmelta, tahtoi syödä ja tämän jälkeen jutella! En ollut juttutuulella joten hänhän alkoi sitten esittelemään kuinka hän osaa kääntyillä masulta selälleen! En oikein ollut taitotuulellakaan joten ei nyt ole kuvia esitellä.


Mutta siis niin - Florian on aivan ihana epeli joka saa todellakin hymyn aina huulille, joko sitten silloin kun kuvittelee että se käy unille mutta sieltä paljastuukin ihana hampaaton virnistys tai sitten silloin kun joku ihan yksinkertainen asia naurattaa sitä hurjasti. Tai ei nyt naurata, ääneen se ei ole vielä nauranut mutta hymisee ja juttelee jo tosi kovasti! Se on myös tosi kiinnostunut kaikesta mitä ympärillä tapahtuu ja varsinkin Lucaksen touhut on siitä huvittavia (paitsi silloin kun se on hieman väkivaltainen).


Florianilla on tosi pitkä selkä, koska bodyt ja unihaalarit ovat jo kokoa 68, muutama 62 enää mahtuu! Housuista sitten taas menee vielä parit 56:setkin! Anyhow, ainakin kaksi asiaa on jo paremmin: enää pikkupossua ei tarvitse kantaa koko päivää. Toinen: se yleensä viihtyy kantorepussa, joten päästään ongelmitta ulkoilemaan, Lucas joko pulkan kanssa tai vaunuihin teljettynä. Eiköhän se vielä joskus innostu myös vaunuilusta, onko kenelläkään muulla ollut vauvaa joka vihaa vaunuja, milloin on helpottanut? Vihaa mitä vihaa, niin kovin ihana se on silti ♥ !

maanantai 5. tammikuuta 2015

Taikaterveiset


Tirolin talvi on siitä hauska, että koskaan ei tiedä millainen keli aamulla herätessä on. Tai millaiseksi se muuttuu tunnin sisällä. Jos se ei olisi niin yllätyksellinen ja vaihteleva, olisi se yllätys. Jos joku tätä lukeva sattui esimerkiks eilen olemaan tässä lähistöllä, koki hänkin sen aamupäiväisen lystin - ensin satoi vettä kaatamalla, sitten tuli hurja tuuli joka toi tullessaan myrskyisän räntä- ja lumipöllytyksen, hetken päästä paistoi aurinko ja puolilta päivin alkoi sataa lunta. Tämä kaikki viiden tunnin sisällä, ei huonosti!


Kuten kerroin, meillä vietettiin aivan lumeton, täysin musta joulu. Mutta mitäs sen jälkeen tapahtui - lunta saatiin kerralla (Tirolin tapoihin kuuluen) heti kahden kuukauden edestä! Ei voi ehkä edes enää sanoa lumisade, sillä se oli jotain paljon enemmän. Ja sitähän kesti kolme päivää aivan täysin taukoamatta. Vähän harmitti että Lucas sairastui juuri silloin, koska jouduttiin ihailemaan kasvavia hankia vain ikkunan takaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä se oli sittenkin onni!


Kun lumisade vihdoin ja viimein kolmantena päivänä lakkasi ja taivas aukeni, esittäytyi edessä uskomattoman kaunis maisema. Tutut ja vakkarilukijat tietää että mä olen ehdoton talvi-ihminen. Nyt kuitenkin kun on kaksi puettavaa: yksi uhmainen pukemista inhoksuva taapero ja yksi aikalailla kaikkea vähänkin epämiellyttävää vihaava beibi, on se talven hehku ehkä vähän vähentynyt. Mutta tämä lumisade palautti hehkun takaisin. Hien pintaan nostava, yleensä 20-30 minuutin mittaiseksi venyvä pukemisrumba on jälleen kaiken sen huutamisen ja kiljumisen arvoista.


Kuten myös viimeksi mainitsin, kun lähtökohdat joululle ovat huippuhyvät, on jotain pakko mennä pieleen. Ja sehän tapahtui välittömästi aamulla - heti herättyään Lucas oksensi Stefanin päälle! Onneks se kuitenkin jäi ainoastaan siihen yhteen oksuun, mutta lämpö oli vähän normaalia korkeammalla (lopulta se nousi jopa yli neljänkympin, sairasteluista lisää myöhemmin). Muuten Lucas oli melkein normaali itsensä koko päivän, hieman väsyneempi johon vaikutti tietysti myös ne huuurjan monet, upeat lahjat!


Joulusta ja sairastelusta tosiaan myöhemmin, tässä kuitenkin edes vähän kuvia tästä meidän taikatalvesta! Toivotaan pian samaa myös eteläisempäänkin Suomeen, Lapissa on kuulemma jo ihan täysi talvi päällä!


Uudenvuodenpäivän aamulenkiltä palatessa jopa repussa matkannut Herra Herneprinsessa (saksaa taitavat: Floriania kuvaa täydellisesti sana Zicke, en tiedä miten sen suomentais yhtä hyvin) oli näin hyvällä tuulella!


Jopa Lucas tuli erittäin mielellään sisälle pitkän ulkoilun jälkeen, mutta kiukku iski kun mami tahtoi ottaa kuvan sen ihanista omppuposkista!


Keittiön (jossahan oli ennen makuuhuone) ikkunasta aukeaa tällainen maisema - vieläkö joku ihmettelee miksi vaihdettiin makuuhuoneen ja keittiön paikkaa? 


Kesällä mainitsin kuinka helposti sitä unohtaakaan miten kauniissa ympäristössä asuukaan. Sama mulla oli Suomessa - kuinka monen aamu siellä alkaa ikkunasta katsoen samalla huokaisemalla aahh, onpa täällä kaunista. Niinpä, tuskin kovin monen, koska ne maisemat siellä on niin itsestäänselvyydet. Ne maisemat, joita mä pääsen kerran, pari vuodessa ihastelemaan. En muista olenko kesän jälkeen muistanut huokaista kotona, mutta nyt ihan pysähdyin ja hymähtelin hetken itsekseni. Koska - niin, tuskin tarvitsee enää edes sanoja, ainakaan tällaiset mun kaltaiset talven ystävät. Tschüssii!