"Aika erikoinen nimi!"
"Siis mikä?!"
"Mikä se oli, Amaryllis?"
"Onpa outo, mutta ihan kiva!"
"Jaa, kyllä se taitaa ihan oikea nimi olla."
Jokainen nimetköön lapsensa ihan miten halajaa, eihän ne minun lapsiani ole. Ainoa, mitä en kestä, on se, kun lapselle annetaan joku aivan uskomattoman omituinen nimi ihan vain siksi että halutaan erottua joukosta. Tämä erikoisuudentavoittelu menee musta siinä kohtaa vähän yli - mitäpä jos vaan ostais jotkut erikoiset vaatteet, niitä ei lapsiraukan tarvitsisi kantaa loppuelämäänsä, toisinkuin sitä idioottimaista nimeä.
Suomalaiset taisivat tosiaan unohtaa erään asian: meidän perhe ei asu Suomessa. Me asumme Itävallassa, joten on ihan täysin luonnollista ettei lapsi saa nimekseen Jannea tai Pekkaa. Florian on täällä kaikkea muutakuin erikoinen - se on ikivanha, perinteinen nimi, joka viimeisten 40 vuoden aikana on ollut aina 40 suosituimman nimen joukossa.
Kuten totesin: lapsensa erikoisesti nimeäminen ihan pelkästä erikoisuudentavoittelusta on musta ärsyttävää. Jos joku erikoisempi nimi on omasta mielestä tosi kiva, niin fine, mutta jos ainoa syy miksi lapsensa nimeää Porkkanaksi on se, että haluaa jonkun tosi joukosta erottuvan nimen niin metsään mennään. Tosin kuten myös totesin: ei se minulta pois ole vaikka niitä dorkanimiä tulee kasteilmoituksissa vastaan.
On varmasti jo tarpeeksi hankala yrittää löytää molempien mielestä kiva nimi, mutta miettikää siihen vielä sellainen mukava lisäbonus että olet sen toisen osapuolen kanssa eri maalainen. Se se vasta lystiä onkin. Kirjoitin aiemmin tästä hauskuudesta ja paljastelin niitä suosikkinimiä joita en syystä tai toisesta voikaan omalle lapselleni antaa.
Florian oli pitkään Stefanin ehdoton lemppari ja mäkin olen aina pitänyt sitä tosi kauniina nimenä. Sille lopullisesti lämpeäminen tapahtui kuitenkin vasta synnärillä, koska siihen asti epäilin että se on liian keskieurooppalainen - Lucashan on tosi kansainvälinen, mainiosti myös suomalaiseen suuhun sopiva ja haaveilinkin että löydettäisiin samanlainen. No, eipä löytynyt. Kun Florianin synnyttyä kätilö kysyi nimeä, katsoin ensin vauvaa ja sen jälkeen Stefania ja totesin että kyllähän se näyttää ihan Florianilta.
Nimen ääntämisen piti ehdottomasti olla sama molemmilla kielillä ja siinä onnistuttiinkin lähes täydellisesti, saksalaisittain ärrähän lausutaan vähän sortaen suomalaiseen terävään tapaan verrattuna. Se on kuitenkin lähes huomaamaton ero, toisinkuin esimerkiks Stefan itse huomaa kuinka suomalaiset eivät suhauta hänen nimeänsä. Mä hellittelen Floriania välillä mm. Florppa-nimellä, josta Lucas onkin napannut sille ihkaoman lempinimen: Puppa. Siis Puppa! How cute is that!
Oli miten oli: mulle on siis ihan se ja sama mitä muut ovat mieltä meidän nimivalinnoista, halusin vain vähän valottaa miksi Florian saikaan "niin erikoisen" nimen. Kun se just, kun ei se saanut. Meillä oli lopulta erittäin vähän niitä molempien mielestä tosi kivoja nimiä, jolloin ei parane alkaa nirsoilemaan. Tosin eipä me nirsoiltukaan, musta Florian on aivan uskomattoman kaunis nimi. Eiköhän se joskus ala kuulostamaan myös Suomituttujen korvaan kivalta! Onko muilla ollut samanmoisia ongelmia? :)