keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Corona Rhapsody


Sukulaiset ovat kaipailleet vähän kuulumisia täälläkin ja tuumasivat että näin karanteenin aikanahan mulla olisi aikaa. Ei kyllä ole! Meillä on melko leppoisa päiväohjelma, mutta yritetään saada mahdollisimman paljon aikaiseksi, koska tämähän ei ole loma. Meillä on muutenkin aina yhdeksän viikon kesäloma, joten ei todellakaan olisi tarvittu tällaista tähän väliin, varsinkin kun töiden lisäksi pitäisi kirjoittaa myös kandi - jossa muuten suurimman päänvaivan alussa tuotti kirjattomuus, koska kirjastot menivät niin nopeasti kiinni etten ehtinyt hakea tilaamiani kirjoja.


Karanteenia on nyt takana reilu neljä viikkoa ja päivärutiinit ovat vaihdelleet tosi paljon, koska sellaista yhtä toimivaa ei oikein ole löytynyt. Ennen kellojensiirtoa heräsin aamulla aina kuudelta tekemään töitä, Lucas heräili yleensä vähän mun jälkeen ja teki koulutehtäviä. Sitten syötiin aamupalaa, lapset saivat katsoa telkkaria (jota kouluaamuina ei siis katsota) jonka aikana me ehdittiin Stefanin kanssa tehdä vähän töitä. Sitten useimmiten lapset tekivät tehtäviä jonka jälkeen rakensivat Stefanin kanssa Legoilla, jotta mä sain tunnin, pari kirjoitella rauhassa kandihommia.


Lounaan jälkeen joko pelattiin jotain tai lapset usein lukivat - myös Florian osaa lukea jo tosi hyvin itse mikä on kyllä mieletön onni tässä tilanteessa! Lucas sai koulusta tunnukset ohjelmaan, jossa voi vastailla kysymyksiin lukemistaan kirjoista ja keräillä pisteitä, joka tietysti motivoi lukemaan aikalailla. Kahden maissa lähdettiin "ulos" jotta Stefan sai tehdä rauhassa hommia, tähän viikkoon asti lyhyt kävely naapurustossa oli sallittu jonka jälkeen mentiin pyörävarastoon tai autotalliin leikkimään hippaa, peiliä jne. tai hyppimään hyppynarulla. Iltaruoan jälkeen mentiin ihan normaalisti 19-19:30 välillä nukkumaan jonka jälkeen mulle jäi vielä pari tuntia aikaa tehdä hommia ennenkuin esimerkiksi Sorjonen kutsui.


Kellojensiirto tosiaan sekotti vähän pakkaa, koska lapset tarvitsevat nukahtamiseen vähän pidempään jonka takia multa häviää illasta hieman aikaa enkä jaksanut alussa aamulla herätä kuudelta, koska sisäinen kelloni saattoi sanoa sen olevan vasta viisi... Nykyään onnistuu jo, koska on taas myös aikaisemmin valoisampaa. Muitakin muuttuvia palasia oli: Lucaksella esimerkiksi oli parina aamupäivänä lyhyet videotreffit luokan kanssa ja yhtenä iltapäivänä mulla oli 1,5 tunnin Skypesessio kandiryhmän kanssa. Viikonloppuisin yleensä myös Stefan tuli aina mukaan kävelylle.


Jotka viime viikosta lähtien ovat myös ihan oikeasti ja hieman pidemmin sallittuja! Ensimmäisen viikon oltiin tosiaan täysin sisällä ainoastaan pyörävarastossa leikkien ja yksin kaupassa käyden, koska ohjeistus oli aika tiukkaa. Sitten sallittiin se lyhyt kävely kodin lähipiirissä, jota poliisit valvoivat. Tirolissa (joka ympäri Eurooppaa tunnetaankin "koronalinkona") on ollut kokoajan eri ohjeet kuin muualla maassa, esimerkiksi Wienissä puistot pysyivät kokoajan auki, meillä suljettiin kaikki promenaditkin, jotteivät ihmiset viettäisi aikaa ulkona. Ja ilmeisesti se tuotti tulosta, sillä kurvi saatiin alas ja rajoituksia voitiin höllätä - Innsbruckissa on ollut monia päiviä, jolloin ei ole tullut ilmi yhtään uutta varmennettua tapausta. Saa nähdä kuinka pitkään, hätäjarru on liittokanslerin mukaan kokoajan valmiudessa jos tilanne alkaa kehittyä heidän mielestään väärään suuntaan.


Millaista se sitten oli - kolme viikkoa sisällä ulkoiluun tottuneiden 5- ja 7-vuotiaiden kanssa? Yllättävän helppoa! Meidän normaalit päiväthän pitävät sisällään koulun ja päiväkodin jälkeen 2-4 tuntia ulkoilua kavereiden kanssa (paitsi harrastuspäivinä niihin pyöräily) ja viikonloppuisin vielä enemmän lumilautailun, vaellusten, pyöräretkien, kiipeilyn yms. merkeissä joten kontrasti on valtava. Onneksi meillä on kaikilla tosi hyvä sopeutumiskyky, joten keksittiin vain positiivisina mitkä asiat voisivat olla huonommin. Ja onneksi asutaan ekassa kerroksessa, joten ystävät ovat voineet tulla moikkaamaan siten että jutellaan parvekkeen kautta! Videopuhelut ovat olleet tietysti kovassa käytössä, sellaisen avulla lapset valitsivat myös kavereidensa kanssa kirjoja jotka halusivat vaihtaa keskenään joten saatiin kaikki paljon lisää uutta luettavaa. Mutta ystäviä on silti ollut kyllä kova ikävä.


Sitä normaalielämän rauhaa ei kuitenkaan ole, koska lapsia täytyy kokoajan tarkkailla ja miettiä että aktivoisiko heidät nyt vai osaavatkohan he leikkiä vielä rauhassa - räjähdys saattaa tapahtua minuutissa. Normaalisti kun voi olla ulkona ja liikkua, ovat lapset sisälle tullessa sen verran väsyneitä etteivät välttämättä jaksa alkaa riitelemään vain ärsyttämisen ilosta, vaan mieluummin lukevat tai leikkivät jotain, mitä eivät koulun ja ulkoilun takia ole ehtineet tekemään. Kun on 22-23/7 kotona (tosiaan 1-2 tunnin verran aina uskallettiin olla kävelyllä/pyörävarastossa/autotallissa), ei sellaista meinaa oikein tulla.


Mitä me ollaan puuhattu? Kirjoitettiin karanteenin alkaessa lista siitä, mitä kaikkea voidaan tehdä, mutta paljoa ei olla ehditty tekemään! Pääaktiviteetti on ollut Legot - lapset ovat olleet niin onnellisia kun ei ole tarvinut lähteä minnekään, vaan ovat kuulleet "parin tunnin päästä syödään, siihen asti voitte leikkiä". He ovat rakentaneet mitä upeimpia Legokaupunkeja joissa ovat jaksaneet leikkiä tosi pitkään. Me ollaan toki Stefanin kanssa rakennettu myös melko paljon... Lisäksi ollaan leivottu, siivottu, luettu, pelattu lautapelejä ja laitteilla, soiteltu videopuheluita kavereiden ja sukulaisten kanssa, askarreltu (jopa neulottu!), maalattu ja ja ja. Aika nopeasti se kolme viikkoa lopulta menikin, parvekkeen ikkunat ovat vielä pesemättä!


Viime viikolla sai siis mennä vihdoin kunnolla ulos ja  käytiinkin heti ensimmäisillä lyhyillä vaelluksilla. Yleensä kun vaelletaan, ajetaan junalla 300 metriä ylös tai jos lähdetään kotoa niin kävellään siten, että tullaan sitten junalla alas. Nyt juna on valitettavasti kiinni, joten kaupungista luontoon tarvii vähän enemmän aikaa. Mutta pääasia on, että sinne saa mennä! Metsissä on kyllä nyt paljon enemmän ihmisiä kuin normaalisti, koska kaikki vähänkin vaarallisempi urheilu (mountainbiking, kiipeily yms.) suositellaan edelleen jättämään, jotta onnettomuuksia ei satu (jotta pelastus- ja hoitohenkilökunta voi keskittyä coronapotilaisiin).


Sain myös alustavan päätöksen opintojen pidentämisen mahdollisuudesta, joten saattaa olla että voin jättää kandin ensi syksyyn. Sen kirjoittaminen olisi ollut kyllä mahdollista, mutta hieman haastavaa, koska toisin kuin työhommia. sitä ei voi tehdä "siinä sivussa", vaan lukemiseen tarvitsee oikeasti keskittyä kunnolla ja mieluummin pidempään kuin sen 25 minuuttia minkä lasten telkkariohjelma kestää. Kirjastojen kiinni oleminen ei ole edes ihan niin paha ongelma, koska niin monet palvelimet ovat avanneet tiedostot jos ei kaikille, niin vähintään yliopiston VPN:n kautta. Silti, kirjoittaisin sen mieluummin sitten kun siihen on oikeasti aikaa, nyt keskittyisin mielelläni vain töihin sekä lasten hyvinvointiin.

.
Kyselin lapsilta myös kysymyksiä heidän karanteeniajastaan:

Mikä on ollut kurjinta karanteenissa?
* Lucas: "Kotiläksyt, koska käsiin sattuu kun täytyy kirjoittaa niin paljon."
* Florian: "Että leikkikentät on kiinni."

Mikä on ollut hauskinta?
* Lucas: "Leikkiä Florianin kanssa" (minä: Mutta leikithän sä normaalipäivinäkin?) - "Okei, no sitten: Minecraftin pelaaminen"
* Florian: "Ulosmeno!"

Mitä ikävöit normaalielämästä?
* Lucas: "Kavereita"
* Florian: "Päiväkotia ja kavereiden kanssa leikkimistä"

Mitä haluaisitte tehdä heti kun saa tehdä mitä haluaa?
* Lucas: "Mennä Tivoliin tai Baggerseelle! Ja Ackerlhüttelle! Ja Suomeen!"
* Florian: "Mennä serkkujen luo! Mennä uimaan! Mennä vaeltamaan!"


Koettiin myös yksi suurimmista onnenhetkistä, kun toissa maanantaina tultiin kävelyltä ja meidän puisto, jossa hengaillaan yleensä aina (sekä läheisten ystävien kanssa että isommalla puistoporukalla, erittäin harvoin sinne menee niin ettei siellä ole ketään kaveria) ellei sovita kavereiden kanssa treffejä jonnekin muualle, oli yli kolmen viikon jälkeen avattu! Yleensä ollaan kävelty tien viertä ja ihmettelin että työntekijätkö puistossa kulkee, kunnes huomasin että esteet olivat poissa ja siitä sai kulkea läpi! Leikkikenttä on edelleen kiinni, mutta oli niin ihana edes kävellä puiston läpi.

Sellaisia karanteeniaikoja täällä, kuvat on kaikki näiltä coronaviikoilta. Saa nähdä milloin elämä taas normalisoituu, Suomilomasta on varmaan ainakin turha haaveilla muuuutta tuleehan niitä uusia kesiä! Tsemppiä ja jaksamista kaikille tässä omituisessa tilanteessa!

lauantai 25. elokuuta 2018

Viikonloppu vuorilla



Muutama viikko sitten vietettiin yksi kesän parhaista viikonlopuista, kun pakattiin tavarat pariin reppuun ja lähdettiin aamuseitsemän junalla kohti Ala-Tirolia. Stefanin isä tuli hakemaan meidät puolen tunnin junamatkan jälkeen ja ajettiin vielä vajaa puoli tuntia autolla meidän entiseen kotikyläämme. Innsbruck on 574 metriä merenpinnan yläpuolella, meidän lähtöpaikkamme Wilder Kaiser-vuoren alla noin 800 metrissä. Päämääränä oli 1465 metrissä sijaitseva Hütte, yksinkertainen vuorimökki, josta osa kuuluu Stefanin isän kiipeilykillalle jonka vuoksi siellä yöpyminen oli mahdollista.



Reittejä mökille on useampi, meidän reittimme oli 4,5 kilometriä (urheilukellon mukaan) ja korkeuseroa tuli siis noin 600 metriä. Seurueeseen kuuluivat meidän lisäksemme Stefanin vanhemmat ja matkaan kului 2,5 tuntia sisältäen muutamat lyhyet juoma-, syömä- ja ihastelutauot. Parkkipaikalta lähdimme ensin metsänhoitotietä (autoillekin tarkoitettu soratie) nousemaan ylöspäin josta hetken päästä käännyimme metsään.



Ensimmäisessä kuvassa Kitzbüheler Horn, toisessa reppureissaajat vähän loivemmalla pätkällä valmistautumassa viimeisimmille nousuille.



 Ennen viimeistä nousua ehdittiin vielä vähän kiipeillä Kaiserista irronneilla lohkareilla.


Tästä kun putoaisi niin aika kauan kierisi!




Perillä, huh! Lapset olivat aivan käsittämättömän reippaita, tosin tokihan me ollaan muutenkin aika paljon vuorilla liikkeellä. Silti, ihana oli kiivetä ylöspäin kun koko seurue oli hyvällä tuulella ja nauru raikasi vaikka (aikaisesta lähdöstä huolimatta) kuumakin oli! Oltiin perillä niin että voitiinkin heti alkaa nuotionsytytyspuuhiin, joka oli lasten mielestä sekin parasta ikinä. Lounas oli aika pian katettu ja kaikilla masut täynnä mahdollisesti vieläkin parempi mieli!




Sitten ei tarvinutkaan loppupäivänä muuta tehdä kuin ihastella maisemia ja pelata Unoa. Alussa sattui olemaan niin hyvä keli, että useiden jäätiköiden lisäksi myös 80 ilmakilometrin päässä oleva Itävallan korkein vuori Großglocknerkin näkyi! Illalla ennen nukkumaan menoa tapasin vielä useasti Suomessa vierailleen yhdistetyn maailmanmestarin jonka naisystävä lauloi ja soitti kitaralla lapsille unilaulut. Ihana lopetus mahtavalle päivälle!


Ei kovin hyvin nukutun yön jälkeen (isoilla siskonpedeillä vintillä oli melko lämmin tunnelma) herättiin kuitenkin ihanaan aamuun, ylläolevat näkymät herätessä on aika bueno! Syötiin herkullinen aamupala ja käytiin kiipeilemässä kunnes taas olikin aika vielä sytiä nuotio ja syödä lounasta. Sen jälkeen lähdettiinkin tallustelemaan alaspäin.



Alas päästyämme ajeltiin Wörgliin, jossa lopetettiin mahtava reissu jäätelökioskille josta sai jopa lakritsijäätelöä! Lapset olivat jo ennen retkeä superinnoissaan, reissu itse vain vahvisti intoa ja päiviä kotiinpaluun jälkeenkin puhuivat edelleen kuinka ihanaa meillä oli. Onpahan ensi vuonna taas mitä odottaa! Seuraavaksi voin laitella kuvia Suomilomalta, sielläkin meillä oli hurjan kivaa ♥ !



lauantai 7. heinäkuuta 2018

On holiday!

Kesäloma alkoi! Mulla oli tiistaina viimeinen tentti ja lapset hyvästelivät eilen päiväkodit. Florian viimeistä kertaa - syksyllä se vaihtaakin Lucaksen päiväkotiin. Täällä tosiaan päiväkodit on alkaen 3-vuotiaasta ja aloitus on mieluiten aina päiväkotivuoden alussa syyskuussa jolloin lapsen tulisi olla kolme. Lucaksen päiväkodin johtaja sanoi mulle kyllä että Florian voisi aloittaa jo silloin (aloituksen ja syntymäpäivien välissähän oli vain kuukausi), mutta hylkäsin ehdotuksen samantien: pieni Krippe oli silloiselle pienelle Florianille paljon parempi paikka.


Mutta nyt se on todellakin jo niin iso poika että on jo aikakin vaihtaa, sillä Krippessä on lapsia 1,5-vuotiaasta alkaen - kuten Florian aina sanoi: "vauvoja". Näiltä vauvoilta ei paljoa mitään opi, onneksi sillä oli siellä isompiakin aina seurana. Kaksi vuotta meni aivan käsittämättömän nopeasti ja voi miten me hoitotätien kanssa eilen itkettiin! Mulla nousee nytkin kyyneleet silmiin kun mietin että ei enää ikinä mennä sinne, katsota ruokalistaa, napata kuukausikirjeitä tai kuulla mitä hauskuuksia Florian on tehnyt. Ennen oli niin kiva lähteä lomille, tietäen, että loman jälkeen päästään taas takaisin. Onneksi meillä on ensi viikolla vielä kesäjuhlat ja onneksi Innsbruck on niin pieni että törmätään usein kaupungilla tai leikkipuistoissa!


Ja onneksi Lucaksen päiväkoti on myös niin kiva että hyvillä mielillä vaihdetaan, siellä odottaa myös jo paljon Florianillekin tuttuja kavereita. Toki meidän elämäkin helpottuu aikalailla kun ei tarvitse enää ravata kahden, eri suunnissa olevan päiväkodin väliä ja säästöäkin tulee yli 300 euroa kuukaudessa. Pitäisi vain yrittää ajatella näitä kaikkia käytännön asioita, mutta on vielä tunteet liian pinnassa! Florian sai aivan ihanan, yli 60 sivun kirjasen täynnä valokuvia ja tarinoita kahden vuoden ajalta, voi miten ollaankin nyt jo ehditty sitä lukea.



Mutta ennenkuin päiväkoti syyskuussa alkaa, on edessä parin kuukauden kesäloma! Meillä on jo paljon kaikkia kivoja suunnitelmia, mutta vähän lapset haaveilee myös Suomen lomasta. Me oltiin ihan lähdössä jonnekin muualle "oikealle" lomalle, mutta se valitettavasti siirtyy ensi vuoteen. Nyt olen yrittänyt katsella lentoja Suomeen elokuulle, mutta koska olen niin pihi niin ei oikein meinaa napata. Stefan ei halua lähteä, joten meidän pitäisi lentää taas tästä meidän Innsbruckin lentokentältä ja blaah. Ehkä vielä natsaa! Alunalkaen ajateltiin ettei mennä minnekään koska kotona on vaan niin ihanaa ja koska me just talvella käytiin Suomessa joten siksi olen näin mattimyöhäinen.


Sellaisia kuulumisia meille, entäs teille? Oli ihana herätä tänä aamuna ja kuunnella melkein tunnin verran lasten leikkivän nätisti keskenään, pelasivat Unoa ja rakensivat Legoilla! Harmi ettei sitä rauhaa yleensä todellakaan kestä niin kauaa, mutta edes joskus on sekin huippua! Yritän kesän aikana päivitellä välillä (jos on toiveita niin sano hep), nyt kun ei ole kuin yksi kouluhomma jolla deadline ensi helmikuussa. Ihanaa kesää kaikille ♥ !

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Hiihtoloma Suomessa ♥

Juuri kun viimeksi hehkutin ihanaa talvea, bongasin siitä seuraavalla viikolla itselleni keuhkokuumeen. Alun ehdoton vuodelepo tuntui kurjalta mutta oli onneksi aika pian kärsitty, sen sijaan antibiootti-kortisoni-kuureja lateli keuhkolääkäri viikkotolkulla. Viimeisiä puhdistuslääkkeitä napsiessani alkoi jäätävä kurkkukipu joka osoittautui streptokokeiksi nielussa! Onneksi aikoinaan valitsin itselleni aivan ihanan omalääkärin joka ottaa kaiken heti todesta ja tekee just oikeat kokeet niin että diagnoosi osuu nopeasti oikeaan ilman että tarvitsee päiväkausia kärsiä.


Noo, parempi näin - lapset on sentään pysyneet perusterveinä (yskää ja nuhaa lukuunottamatta), tai no, toissaviikolla saatiin mahatauti iloksemme.. Tosin siitäkin kärsiessämme ajattelin vain että mieluummin aina se kuin esimerkiksi täitä, niitä meillä ei olekaan vielä koskaan ollut! Oli mikä tauti oli, sitä ennen tehtiin kuitenkin jotain tosi kivaa: käytiin Suomessa!



Yhtä kertaa lukuunottamatta ollaan oltu Suomessa aina vain kesällä, joten odotukset talvilomaa kohtaan oli vähän pelonsekaiset (varsinkin kun mun äiti oli just sitä ennen käymässä meillä niin positiivisena "En muista milloin olen viimeksi nähnyt auringon"). Mutta meillä oli niin ihanaa! Parin päivän harmauden jälkeen taivas aukesi ja se aurinko paistoi meille melkein joka päivä! Ja voi miten nykyteknologia on mahtavaa, oli niin helppo joka päivä soitella videopuheluja kotiin jääneen isin kanssa ja lähetellä videoita ja kuvia.



Menomatka oli vähän kurja, sillä Lucas oksensi molemmilla lennoilla ja automatkallakin vielä monta kertaa. Silloin mietin vain kokoajan että jahka päästään kotiin en lähde enää ikinä never ever koskaan minnekään! Kunnes sitten kotimatkalle katsoin pahoinvointirannekeiden paikat tarkemmin eikä Lucas oksentanut kertaakaan, edes sellaisessa pienessä heiluvassa potkurikoneessa. Joko ne oli oikeasti ensin huonosti tai sitten lumevaikutus auttoi - mikä ikinä olikaan, saatan uskaltaa sittenkin lähteä vielä jonnekin.



Pakkanen oli meille keskieurooppalaisille aika rapsakka (tai ei oikeastaan meille, mutta lasten kengille ja hanskoille lukemat oli vähän liikaa) mutta viihdyttiin silti ulkona koska pulkkailu oli niiiin hauskaa! Lisäksi siellä oli aivan uskomattoman kaunista koska lunta oli niin paljon - eihän me tunneta esimerkiksi teiden lumisuutta muuta kuin metsästä! Tosin tänä talvena meidän lumet on muutenkin olleet aika vähäiset, onneksi ylhäällä on sentään aina lunta.


Ei kyllä tehty taaskaan mitään ihmeellistä, vietettiin vain laatuaikaa kaikkien rakkaiden ihmisten kanssa. Pulkkailtiin tosiaan joka päivä useamman kerran, syötiin riisipiirakoita, paijailtiin kissoja, vietettiin enon ja serkkujen luona pulkkamäki-vohveli-iltapäivää, käytiin katsomassa tädin koiria... Ja oltiin vaan! Mummolassa oli vain äärimmäisen kylmä, onneksi isomummo toi meille ihanat uudet villasukat, ihan harmittaa että kotona on niin lämmin ettei tarvii pitää niitä!


Olin myös aika hurja ja uskaltauduin ajamaan ensimmäistä kertaa autolla lumella! Itävallassahan talvirenkaat tarkoittavat vain kitkarenkaita sillä kaikki pienimmätkin tiet suolataan suliksi. En ehkä kaupungissa lähtisi ajelemaan, mutta Jämsässä ei liiku juuri mitään (ei autoja, kävelijöitä tai pyöräilijöitä) joten siellä on oikein leppoisa ajella kun ei risteyksissäkään tarvitse miettiä ketään muuta kuin itseään!


Kotiin oli kuitenkin taas ihan parasta palata, varsinkin juuri syystä että joka paikkaan pääsee kävellen (tai fillarilla). Meillä oli kuitenkin aivan ihana loma (josta onneksi muistona kasa kuvia ja videoita) - kiitos kaikille kaikesta ♥ ! Tulkaa tekin meille, meilläkin on ihanaa!