maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kukkuu masu!

Vakkarilukijat tietää että itsensä jatkuva kuvailu (tai kuvauttaminen) ei oikein ole mun juttu. Aika usein ihmettelen myös Facebookissa tai muita blogeja lukiessani että miten kummassa kukaan jaksaa tehdä sitä - ottaa joka päivä kuvia siitä samasta naamasta! Ei se mua siis häiritse, mutta joitakin tuntuu vähän häiritsevän jos joku ei olekaan samanlainen selfie- tai "ota musta kuva"-tyyppi.

No, olin mitä olin, oon nyt yrittänyt vähän tsempata tässä asiassa! En suinkaan oman pärstäni takia, siinä ei ole edelleenkään mitään nähtävää, vaan tietysti kasvavan beibimasun vuoksi! Muutama on kysellyt kuvien perään (ensimmäinen jo joskus maaliskuussa, silloinhan sikiö oli noin 5-10 gramman painoinen joten kyseessä ei kyllä todellakaan ollut vielä vauvamasu vaan ihan vain oma epämääräinen löllö...) joten tässä näitä nyt sitten tulee!


16+6

"Sikiön paino 135 g, koko pituus 16 cm. Jalat saavuttavat kädet kehityksessä, ja ovat tästä lähtien pidemmät. Vilkkaat liikkeet tulevat koko ajan paremmin koordinoitaviksi."


18+1

"Sikiön paino 220 g, koko pituus 18 cm. Korvat pistävät hieman ulos päästä ja silmät asettuvat paikoilleen."


18+6


21+0

"Sikiön paino 400 g, koko pituus 26 cm. Vauva on erittäin aktiivinen ja sillä on yhä paljon tilaa kohdussa. Koska se on täysin lapsiveden ympäröimä, ovat liikkeet sulavampia kuin syntymän jälkeen." 


23+2

"Sikiön paino 500 g, koko pituus 28 cm. Tiedämme, että sikiö voi nyt kuulla, koska se reagoi eri tavalla erilaisiin ääniin." 

Ja huomisesta alkaenhan Suomitutut jo näkevätkin millainen se on joten tota viime viikkoista tuoreempaa kuvaa en jaksa enää ottaa! Jos joku miettii että mitä noi luvut tarkalleen tarkoittaa, niin esimerkiksi viimeisimmässä kuvassa raskautta on kestänyt 23 kokonaista viikkoa ja kaksi päivää - mennään 24. viikolla.

Ja juuri yllämainitusta syystä en kirjoittele enää yhtään enempää vaan jatkan pakkailua (= tavaroiden etsimistä) ja nautin vielä viimeiset hetket Stefanin kanssa! Kaksi viikkoa on hirmuisen pitkä aika olla erossa mutta ehkä me jotenkin selvitään, byhyy. Onneks mua ja Lucasta odottaa hirmuisen moni kiva juttu Suomessa joten me lähdetään reissuun ihan hymyssä suin! Katsotaan ehdinkö postailla sieltä päin mitään, yritetään, nyt adiooos ja ihanaa juhannusta jo etukäteen kaikille :) !

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Altbauyllätyksiä

Hoppla, nyt on ollut sellainen viikko että! Ensinnäkin: rakennusmestari kävi viime viikolla ja oli niinkin tyytyväinen näkemäänsä että ehdotti josko laittaisikin miehensä asialle jo tällä viikolla, niidenhän piti tulla vasta seuraavalla. Tottakai se sopi meille! No, miehet tulivat ja vauhti oli hurja, meidän asunnosta on kaikki lattiat jo poissa ja uudet seinät rakennettu.

Kun uudelleenrakentaa vanhaa, pitää olla varautunut kaikenlaisiin yllätyksiin. Siihen, mitä alakerrasta löytyi, ei kuitenkaan oltu varauduttu, Stefanin isi kun on sanonut että he eivät säästelleet missään silloin vuosia sitten remonttia tehdessään! Mutta mitäs alakerrassa sitten olikaan - autotallissa sekä kellarissa alkoi heti lattian alla pelkkä maa, ilman minkäänlaista alustaa!


Jopa minä, rakentamisesta mitään tietämätön (paitsi sen mitä opin ohjelmista Die Bauretter ja Zuhause im Glück) blondi, tajusin että tämä on erittäin huono yllätys. Vaihtoehtoja on oikeastaan tasan yksi: minikaivuri tulee kaivamaan kaiken täysin auki ja sitten valetaan uudet, hieman paremmat, lattiat. Jos yrittää jotain muuta, on ongelma joko a) pellettiuuni ei mahdu kellariin tai b) rahallisia energia-avustuksia ei heru.

Jos joku on katsonut Bauretteriä niin tämäkin on kyllä todellinen Pfuschbau ! Alakerran asunto näytti muutenkin hieman kummalliselta - osa vessan, keittiön sekä myös olohuoneen yhden nurkan lattia ei todellakaan ollut oikeaa lattia-ainetta, vaan jotain ihmeellistä sekoitetta, ihan kuin niillä olis loppunut betoni kesken! Silloin tosin mun mielestä normaalisti mennään ostamaan lisää sitä, mutta ehkei silloin 80-luvulla ollut sitten tapana...


Stefanin isi on ollut tänään auttamassa raksalla ja toivonkin että se on osannut kertoa mikähän on ollut homman nimi! Mä jumitan nyt vielä täällä landekodossa kun Lucas nukkuu, reippailtiin aamulla St. Johanniin jonne on pikkuteitä pitkin reilu viisi kilometriä - tosi kiva metsäinen reitti ja koska lämpöä oli ainoastaan 19 astetta oli ihan mielettömän ihana kävellä! Takaisin suunnittelin tulevani bussilla mutta lauantain kunniaks sitä ei tullutkaan joten käveltiinpä sitten takaisinkin, kyllä vähän alkoi loppumatkasta tuntua alakropassa.

Enivei, tämä viikon etumatka rakentamisessa tuli siis tosiaan tarpeeseen koska tämä ihana alakerta tarvitsee nyt sitten muutaman ekstrapäivän. Onneks meillä on myös rahallisesti joustoa koska tottakai oltiin varauduttu tällaisiin hauskoihin ylläreihin, vaikkakaan ei ihan näin suuriin! No, ei auta itku, onneksi edes yläkerrassa näyttää näin upealta:


Minun ihanan tulevan kodinhoitohuoneen seinä on paikallaan!


Samoin vanhat ovet on muurattu umpeen ja uusien yläosat tuettu!


Meidän makuuhuoneen seinä on melkein valmis, joka näkyykin enempi tässä:


... tässä näkyy myös miten Kaiser näkyy sitten sängyssä makoillessa!



Ja tämä on yksi niistä syistä minkä vuoksi myös noita negatiivisia yllätyksiä jaksaa paremmin, meidän ihana, en-voi-hehkuttaa-tarpeeksi-keittiö-olohuoneyhdistelmä. Pure love.

Edelleen pahoittelen jos mun suomenkieliset rakennustermit on täysin hukassa, korjatkoon se ketä häiritsee. Samoin aiheesta täysin kiinnostumattomat: sori, tämä mun vanha läppäri eikä nettitikku pyöritä Skypeä ollenkaan eikä Suomeen oikein viitsi soitella joten täytyy selostaa täällä, osa mun sukulaisista kun on hyvinkin kiinnostuneita meidän rempasta. Nyt mä alan tekemään makaronisalaattia, meillä ei toimi uuni ollenkaan! Jeboujee ja kivat viikonlopun jatkot kaikille :) !

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kun isi lomailee


Stefan jäi lomalle muutama viikko sitten joka oli meistä kaikista tietysti ihanaa. Mä en ole koskaan ymmärtänyt niitä jotka eivät malta odottaa että mies taas palaa takaisin töihin, vaikka ihan vain viikonlopunkin jälkeen. On ymmärrettävää että kotiäidille se normaali arki on arki ilman miestä johon tottuu, mutta musta siinä on jotain outoa että sitten kun se mies on kotona, kyllästyy vaimoke ja laskee jo hetkiä milloin saakaan taas olla rauhassa. Perhe-elämää parhaimmillaan?

Okei, tämänhetkinen loma on kyllä toki eronnut hieman normaaleista lomista, koska Stefan viettää paljon aikaa raksalla ja mulla on jonkin verran omia juttuja - ei ehkä ehditä käymään toistemme hermoille ihan joka päivä ja sitä yhteistä laatuaikaa on lopulta aika vähän. Silti, en muista edellisiltä lomiltakaan saati vapailta sellaista ettäkö olisin toivonut että menis jo. Jos joku tunnistaa itsensä niin osaatko kertoa miksi näin?


Yksi asia joka mua kuitenkin vähän on tässä Stefanin lomassa ärsyttänyt on Lucas! Se on tähän asti ollut ihan mamin poika, tottakai isikin on ollut tärkeä mutta jos on tullut esimerkiksi kolhu niin ensimmäisenä on juostu mamin luokse. Ei enää. Mut on unohdettu enkä kelpaa mihinkään, en edes vastaanottamaan tavaroita joista herra tahtoo luopua. Papaaaaa, se on ainoa mikä tässä asunnossa kaikuu.

Kysyessäni Lucakselta tahtoisiko se tehdä jotain, on vastaus aikalailla aina Papaa, ei kyllä tai uusi suosikkisana nää. Jos päästän tämän papan samantien toisesta korvasta ulos ja yritän viedä Lucaksen esimerkiksi hammaspesulle, voisi sen huudosta kuvitella mun vähintään kiduttavan sitä. Huudon määrä ei riipu myöskään siitä, onko tekeminen mukavaa vai vähemmän mukavaa - jos yritän saada sitä lukemaan kirjaa mun kanssa, nousee kiukku aikalailla samoihin sfääreihin kuin vaikkapa vaippaa vaihdettaessa.


Jos Stefan ei ole paikalla niin mitään ongelmia ei ole (niitä normaaleja esiuhmaisen taaperon huolia lukuunottamatta). Meillä on kivaa yhdessä, mami saa tehdä kaiken haluamansa eikä papaa huudeta ollenkaan, paitsi korkeintaan päiväunille käydessä, nykyään ei oikeastaan enää silloinkaan. Ero on aivan valtava verrattuna siihen millainen Lucas on silloin kun isi on kotona. On toki ollut ihana taas jälleen kerran huomata kuinka mielellään pojat yhdessä touhuaa mutta hei, rajansa kaikella! Eihän nyt voi mamia tollain unohtaa!

Stefanin loma alkaa siis olla lopuillaan joka surettaa tietysti meitä kaikkia. Vaikka mua tuo Lucaksen maminirsoilu vähän onkin ärsyttänyt, on tämä ollut mullekin aikamoista lomailua! Onneks se on kuitenkin ollut tosiaan ihan normaali silloin kun isi ei ole ollut kotona, muuten mua huolettais kyllä aikalailla ensi viikon Suomen reissu!


Täytyy myös toivoa että Lucas neutralisoituisi arjen taas alkaessa eikä olisi enää ihan niin riippuvainen isistä. Onko kenenkään muun taaperot osoittanut samanlaisia piirteitä, jompaakumpaa vanhempaa kohtaan? Ei kai tämä ikuisesti kestä, onhan tämä vain lomasairaus, jooko!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Hyvästejä kaunokeille

Kun remontoi tai rakentaa kokonaan uutta kotia, sitä voisi kuvitella että kaikki taloon liittyvät muutokset ovat positiivisia - kukapa nyt itse päättäisi tehdä tulevalle kodollensa jotain ikävää? No, mepä jouduttiin näin päättämään, ei tietenkään vapaaehtoisesti eikä ilomielin, mutta kuitenkin. Jotta jotain saa täytyy jostain luopua.

Se lieropaholainen jonka vuoksi näitä kurjia muutoksia täytyi tehdä, oli pakollinen - uudet eristeet ovat välttämättömät talon energiankulutuksen vähentämiseksi (= Tirolin myöntämien tukien takaamiseksi) ja niiden laitto ulkoseinään sisäpuolen sijaan on sekä edullisempaa että helpompaa. Harmillista on se että ulkoseinästä täytyi sen vuoksi poistaa pari ihanaa juttua.


En löytänyt oikein parempaa kuvaa, mutta näkyyhän tuolla jotain!

Ensimmäisenä lähti vanhoille tirolilaisille taloille tyypillinen, superperinteinen, yleensä noin puoli seinää peittävä puupäällyste. Tämän voi toki laittaa takaisin joskus, mutta tässä remontissa sitä ei vielä tule, sille rahalle on parempaakin käyttöä (vaikka se musta kovin kaunis onkin).


Meidän naapurissa on pieni Bauernhaus jota eräs vanhempi saksalainen pariskunta on jo vuosia vuokrannut - kyseinen leidi olikin erittäin näreissään huomatessaan että revitään päällyste pois "Pilaatte koko talon, ei se ole enää tirolilainen!". Mun tekikin mieli mennä sille sanomaan että rouva on hyvä ja maksaa sen sitten jos on kerta niin kovin tärkeä, minä voin mainiosti elää ilmankin. Tuossa siis naapurin talo:


Jotta saatiin loppukin päällysteestä pois, piti tehdä jotain vielä kamalampaa: kaataa parikymmentä vuotta vanha, maailman kaunein aprikoosipuu! Vuodatettiin toisten naapureiden kanssa kaikki yhdessä kyyneleitä puuparan muistolle, se oli oikeasti niin ihana. Ja ahkera - aprikooseja tuli joka vuosi ihan älyttömästi, siis niin että niitä piti antaa naapureillekin!



Vasemmalla seinälle kasvava, kuivahko puu kukki jo maaliskuussa.


Hetki ennen hyvästejä (Stefanilla oli jotkut ihmeelliset asetukset kamerassa)!




Onneksi voidaan istuttaa uusi puu ja päällysteenkin voi uusia sitten joskus (eli ei ehkä koskaan). Uudet tai remontoidut talot tunnistaa Tirolissa yleensä just siitä että tämä kyseinen puoli taloa peittävä päällyste puuttuu - moni kun varmasti ajattelee samoin kuin me: laitetaan se "joskus sitten". Se joskus sittenhän saattaa olla tosiaan vuosikausia, mutta mikäpä meillä kiire olisi! Näin hurmaava on meidän kotimme siis tällähetkellä, näihin tunnelmiin ciao:

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Vauvatohtoreilla

Huhuu, nyt on tapahtunut niin paljon kivoja juttuja etten edes tiedä mistä aloittais! Ensin pitää tietysti varmaan taas pahoitella hiljaisuutta mutta samalla jälleen kerran vaatia ymmärrystä - päivän ainoa mahdollisuus kirjoitella on Lucaksen päiväunet ja jos Stefan on silloin kotona tai mä en ole kotona ollenkaan, on se tietysti mahdotonta. En ole myöskään ehtinyt lukemaan seuraamiani blogeja (vaikka niitä ei ole edes paljoa) saati kyselemään kenenkään kuulumisia vaan elän ihan pimennossa, byhyy!


No mutta, aloitetaan vaikka vauvakuulumisista! Keskiviikkona kävin mun omalla lääkärilläni joka sai mut hyvin iloiseksi kertomalla ettei näe sydämessä mitään poikkeavaa eikä lapsiveden määräkään vaikuta enää mitenkään erityisen liialliselta! Se muistutti toki että eihän hänellä yhtä cooleja superlaitteita ole kuin Innsbruckin klinikalla, mutta luotin silti herran diagnooseihin, sillä kun on kokemusta kuitenkin jo muutamia vuosikymmeniä.


Torstaina mulla olikin sitten taas Innsbruckissa kontrolli jonne kiltisti tietysti menin vaikka just edellispäivänä olinkin käynyt omalla tohtorillani. Nuorehko naislekuri siellä vähän nyrpisteli että miksen ollutkaan tehnyt jo sokeritestiä, mutta kun sanoin että luotan eniten omaan lääkäriini joka sanoi että ei ole mitään erityisiä riskitekijöitä miksi sitä pitäisi aikaistaa, sanoi naikkonenkin että no niin sen pitääkin olla! En taaskaan uskalla yleistää koko Itävallaksi kun monet asiat vaihtelevat osavaltioittain, mutta ainakin täällä sokerirasitus on siis pakollinen kaikille, mites muualla?

Erikoisultra ei tällä kertaa kestänyt onneks kovin kauaa, heidänkin mielestään lapsivesi oli normaali ja sydänpussin nesteet kadonneet! Paikalla oli jopa lasten kardiologi, sanoivat että kerta meillä on samassa talossa tiettyihin asioihin erikoistuneita lääkäreitä niin tottakai me aina myös hyödynnetään moinen mahdollisuus! Tuli kyllä hyvä mieli, tuo Innsbruckin klinikka on siis valtava yliopistosairaala (koko Itävallan neljänneksi suurin) jossa on kaikki mahdolliset eri osastot.


Vaavi voi siis hyvin ja paksusti (tyyppi on jo yli puolikiloinen!), mutta entäs me muut saatika meidän taloparkamme? Kerron niistä erikseen - moni kun on sanonut että tykkää kun postauksia tulee usein, pituudella ei niin väliä (jos olet eri mieltä niin avauduhan) joten ennenkuin Lucas herää ehdin vielä ehkä ajastaa teille jotain muita juttuja. Siihen asti adiooos!