lauantai 24. marraskuuta 2012

Eka "neuvola".

Ollaan ravattu Innsbruckin lastenklinikalla syntymän jälkeen jonkin verran jossa on saatu aina kuulla asioiden olevan hyvin, jonka takia ensimmäinen "neuvola" on vähän jäänyt. Täällä ei siis neuvolasysteemiä ole ollenkaan, vaan kaikki tutkimukset, kontrollit jne. tehdään lastenlääkärillä. Eilen oltiin "neuvolakortin", kulkee täällä nimellä "Mutter Kind Pass" (Äiti-lapsi-passi), ensimmäisessä tarkastuksessa joka tulisi siis suorittaa vauvan elinviikoilla 4-7. Lucas täytti tänään 7 viikkoa, joten aika ajoissahan me oltiin!

Paino on nyt jo 4310g, pituus 55cm ja päänympärys 37cm. Syntymämitat oli 3070g, 50cm ja 34cm eli mainiosti ollaan kasvettu. :) Lisäks lääkäri teki tavallisen tutkimuksen (silmät, korvat jne.), ortopedisen tutkimuksen sekä ultrakuvat lonkista, jotka kaikki oli perfekt ! Lucas vaan hymyili ja jokelteli kokoajan, ainoastaan sitten alko kiukuttaan kun piti pukea vaatteet päälle, se on kyllä kotonakin mielellään nakupellenä. :D Valittiin kyllä kiva lääkäri, jo pelkät vastaanottotilat oli hirveen viihtyisät ja itse lääkärisetä oli tosi mukava, luuli tosin osaavansa suomea, korjasin sen kyllä olevan ruotsia. :D

Seuraava MKP-käynti (Mutter Kind Pass-tutkimus) on tammikuun 10. päivä, tullaan siis aina käymään tolla samalla lastenlääkärillä. Sitä ennen matkustetaan nyt viikon päästä Innsbruckin klinikalle kontrolliin jossa harmaa lääkärisetä tähystää taas kurkunpään. Lucaksella on siis pehmeä kurkunpää, "laryngomalasia" (en oikein osaa selittää sitä fiksusti suomeks joten suoraan Wikipediasta: synnynnäinen kurkunpään rakennevika, jonka hallitsevana oireena on rasituksessa paheneva vinkuva sisäänhengitys). Postailen siitä vielä erikseen, mutta lyhyesti Lucas kuulostaa aikalailla siltä kuin kuorsaisi kokoajan, eilen lastenlääkäri sanoi vain ohimennen huolettomasti "tuo ääni tulee varmaan kurkunpäästä" - sanoin että joo, vietettiin jo neljä päivää Innsbruckissa "tuon" takia. :D Se vähän ihmetteli ennen kuin kerroin koko tarinan ja sanoi sitten että se on kyllä harmittomin kaikista yleisistä vaivoista mitä vauvalla voi olla.

Mut nyt untenmaille, meidän ihana rytmi on mennyt aivan sekasin enkä osaa yhtään arvioida kuinkahan monta tuntia herra mahtaa uinua, nyt on yksi takana. Päivisin nukutaan edelleen ainoastaan 3-4h päikkärit vaunuilun ansiosta, en tiedä miten ajottaisin huomenna kun pitää mennä katsomaan Lucaksen Lena-serkkua joka on isällään, eli Stefanin veljellä, ainoastaan joka toinen viikonloppu ja olis kiva jos Lucas olis hereillä, mutta kun yleensä mennään vaunuilemaan siinä yhden pintaan. Pöh, entiedä, ehkä huomenna tiedän paremmin, tää oli nyt vähän tylsä ilman mitään kuvia mutkun en jaksanut ettiä muistikorttia, ens kerralla kivemmin adiooos. :D

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Lapsen toive.

Te isot ihmiset ymmärtäkäähän
Voi pientäkin joskus ottaa päähän
Voi lastakin väsyttää päivän työ
Voi häneltäkin huonosti mennä yö
Voi ystävä pettää ja huutaa pomo
Ja muutenkin olla surkea olo
 
Voi raivari tulla ja palaa roppu
Kun aina on niin kamala hoppu
Ei murheet ole vain isojen alaa
Voi pikkuiseltakin pinna palaa
 
Voi sattua harmeja aamusta asti
Niin että keljuttaa kamalasti
Voi äiti huutaa ja ymmärtää väärin
Ja isääkin siepata ylenmäärin
Voi päivä mennä niin pipariksi
Että on pantava ranttaliksi

Siis...

Koittakaa ottaa lapsenne lukuun
Te kuulutte samaan heimoon ja sukuun
Ei aina paista ja ole kesä
Eikä kotikaan ole kilttien pesä
Jos paha päivä on sulla ja mulla
Niin annetaan kiukkujen ulos tulla
Niin aina ei vallitse riita ja kränä
ja pysytään muutenkin terveempänä!

*

En tiedä kenen kirjoittama runo, mutta aivan hulvattoman ihana. Innolla odotan pienen Lucaksen uhmaikää, silloin menee varmasti monikin päivä "niin pipariksi että on pantava ranttaliksi". :'D

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

6 viikkoa.

Kukkuluuruuuuu.

Rakas lapseni on päättänyt että hänen ei tarvitse nukkua päivisin. Ymmärtäähän sen, onhan hän jo niin kovin vanha, maailmassa on paljon nähtävää ja koettavaa. Saan sen nukkumaan vaunuihin, joissa uinuukin sitten kolmisen tuntia, mutta muuten ei kyllä toivookaan. Aamuisin herätään 6-8 välillä ja nukkumaan illalla mennään sitten yleensä aikaisintaan puoli kymmeneltä, yleensä lähempänä yhtätoista. Mutta tokkopa lasta voi pakottaakaan nukkumaan jos on noinkin tyytyväinen kuin tuo pieni päivänsäde. :) Täällä loistetaan kilpaa auringon kanssa, joka onneks on myös hereillä aamusta iltaan, muuten ei huvittais ehkä toi vaunuilukaan niin (mamaa siis). Mulle sää on aina luonut pohjan sen päivän mielialalle, siinäkin yksi hyvin painava syy miksi Suomen sijasta asun täällä. :D

Tältä näyttää joka päivä, lumisia vuorenhuippuja ikävöi hän. :(

Mutta näin kuuden viikon kunniaksi Lucas saa kertoa tuntojaan.

Minusta on kivaa:
  • kun äiti laulaa
  • kuunnella Kuurapartaa
  • kun äiti tai isi pussaa minun paljasta masua
  • olla ilman vaippaa
  • kylpeä
  • nukkua öisin niin että voin hillua vaikka koko päivän !
  • raapia äitiä ja isiä
  • puklata bodyja sitä tahtia kun niitä vaihdetaan päälle

Minusta ei ole kivaa:
  • kun äiti hylkää sohvalle yksin pitkäksi aikaa (joskus 10 sekuntia on hyvin pitkä aika)
  • jos äiti kuvittelee että minulla on nälkä eikä tajua heti etten aio syödä
  • kun minulla on nälkä ja ilmoitan sen ja jos silti menee yli puoli minuuttia että tissi on suussani
  • oikeastaan maailmassa on paljon enemmän kivoja kuin kurjia asioita.

Tuo viimeinen on niin totta, Lucas kyllä kiukuttelee aivan ihanan harvoin. No okei, mitäpä sitä kiukuttelemaan jos kaikki on hyvin, mutta itse en kyllä aina sitä muista. :D Sillon täytyis varmaan vaan aina katsoa tota nappulaa. Tähän väliin juurikin niitä kivoja asioita: äiti ja miehensä tulee tammikuun lopulla viideks päiväks ! :) Jeii ! Tosin mun pitäis oikeasti ennen sitä yrittää edetä sinne Suomeen ennenkuin ihmiset saa hepulin, muttakun ensin pitäis edetä Wieniin hankkimaan pienelle passi. Ihanaaaa (not). Nyt me aletaan taas ruokailemaan, yötä kohti pitää tankata 1-2 tunnin välein että jaksaa sitten nukkua pitkät pätkät, siitä äiti ja isi tykkää. :) Vielä yks aurinkokuva loppuun!

Suomalaiset joululaulut on niiin kivoja !

perjantai 9. marraskuuta 2012

Eka hymy :')))

Mua ärsytti aamulla koska herättiin hirveen myöhään, kunnes sänkyä olkkariin ajellessani laitoin laulavan pellen laulamaan ja tadaa - Lucas väläytti ihkaensimmäisen hymynsä jolloin maman sydän suli eikä ärsyttäny enää ollenkaan ! Meinasin laittaa Stefanille jo viestiä mut maltoin odottaa että se tuli töistä kotiin. :D Sain tosin vain yhden kuvan koska en meinannut löytää kameraa ja sitten alkokin jo kiukuttaan kun nälkä yltyi, mut eiköhän näitä hymyjä vielä ehdi kuvaamaan, tää eka oli vain pakko heti ilmottaa. Aaawww.


Ensimmäinen.

Kyllä, vihdoin se tapahtuu. Ystäväkulta pyys mua alottamaan blogin, koska asun kaukana poissa ja kaikki murut Suomessa. Kaukana poissa ei oikeasti edes ole niin kovin kaukana, Itävalta on yllättävän lähellä. Piti oikein Google Mapsista kattoa kuinka lähellä - reilu 2000 kilometriä mun Suomen kotikaupungista Jämsästä mun tämänhetkiseen kotikaupunkiin Goingiin. Kävellen ei kestäisi kuin 237 tuntia, tosin tää Google Mapsin tarjoama reitti menee suurimmaks osaks Itämeressä (Helsinki-Rostock), onneks on huomioitu "Noudata varovaisuutta – Tältä reitiltä ei välttämättä löydy jalkakäytäviä.".

Miksi mä sitten asun niin kaukana kaikista murusista - sen piti olla yhden talven mittainen juttu, lupailin isit ja äitit ja mummot että menen sitten opiskelemaan. Olin aina ajatellut että lukion jälkeen käyn pyörähtämässä ulkomailla ja koska se viimeinen kevät oli niin täyttä helvettiä (3,5 vuodessa sain kokoon 50 kurssia, viimeiseen 4 kuukauteen tykitin itsenäisesti 25) päätös opiskelujen siirtämisestä oli ainut mikä kävi järkeen. Plus tietty se, ettei mulla ollu aavistustakaan mitä OIKEASTI tahtoisin opiskella. :D Eikä kyllä ole vieläkään, taidan saada lapsenlapsiakin ennenkuin mulle selviää mikä olis se mun juttu, semmonen mitä jaksaisin vuosikausia. No, onhan mulla aikaa.



Se yksi talvi sitten vähän venähti, koska Suomessa ainut kiva asia oli rakkaat ihmiset (ja äitin kissat), Alpeilla olin onnellisempi kuin ikinä (saattaa johtua myös siitä että sain olla pelkästään duunissa, enkä sen ohella myös siellä typerässä lukiossa). Elämä oli vallatonta, kesät kävin Suomessa, kunnes tutustuin Stefaniin mun työpaikalla. Ei ensimmäisinä viikkoina edes juteltu juuri mitään, muistan edelleen sen kummastuksen kun olin pesemässä lattiaa toisen työkaverin kanssa (ei, se ei kuulunut mun työnkuvaan mutta meillä oli niin tylsää että oli keksittävä jotain) ja Stefan tuli kysymään onko mulla seuraavana päivänä vapaa, lasketaanko yhdessä laaksoon jahka oon valmis. Kummasteltiin siinä sitten yhdessä Lenkan, sen mun työkaverin, kanssa. No, myöhemmin laskettiin sitten laaksoon, istuttiin ensin après skissä tuntikausia jutellen ja siitä se sitten lähti, nyt oon kyllä maailman onnellisin että se ensin oudoksi odottamani ilta aikanaan tapahtui. Stefan oli kyllä suunnitellut siinä tapahtuvan niin, kävi mulle myöhemmin ilmi! :D

Meillä oli paljon kaikenlaisia suunnitelmia, mutta kun pieni, ihana, tällähetkennä kuukauden vanha Lucas ilmoitti tulostaan oli niitä suunnitelmia siirrettävä. En puhu nyt perumisesta, koska niinkuin ollaan puhuttu, ei vauvan tulo tarkota sitä että elämä on ohi. Muutama vuosi tietysti menee nyt täysin Lucaksen ehdoilla mutta sen jälkeen päästään kyllä toteuttamaan niitä kaikkia hienoja suunnitelmia, ei kaksin, vaan kolmisin. :) Siis siihen asti kunnes Lucasta ei enää kiinnosta tylsien vanhempien kanssa hengaus... Ja niinkuin mun veljen kihlattu joskus totesi "koskaan ei ole oikea aika tehdä lapsia" - aina löytyy jotain tekosyitä, on liian nuori, liian huonopalkkaisessa työssä, asunto on vuokrakämppä, opiskellakin pitäisi ja niin edelleen. Siks mä oonkin nyt iloinen että Lucas itse päätti tulla, koska ei oltais muuten varmasti ikinä löydetty sitä oikeaa aikaa.

"Body Tutta, housut Olive & Moss" muotiblogien tapaan? jos ehkä kuitenkin vaan Lucas 6.11.2012, 1kk 3880g 54cm

Siinä hän kellii, tasan kuukauden vanhana Lenkan tuoman lampaan kanssa. :) Body on isomummolta Suomesta ja housut varmaan kirpparilta. Äiti ja mun sisko kasas järjettömän kokosen laatikon kaikkia vaatteita ja tavaroita kun vauvauutiset julkaistiin ja lähettivät sen sitten tänne, täällä kun kirpputorikäsite on aika kaukana suomalaisesta. Ollaan saatu kyllä ihan mielettömästi kaikkia vaatteita ja muita ihanuuksia, mun on otettava varmaan kaikista kuvia tänne, jos joku tunnistaa itsensä lähettäjäksi niin kiitos <3 !

Tänne saan varmaan laittaa enemmän kuviakin Lucaksesta, Stefan kun ei tykkää että laitan niitä Facebookiin. :D Mutta nyt me mennään sänkyyn etsimään unta, jatkoa seuraa olettaen että tuo pieni muru on jatkossakin yhtä kiltti eikä ryhdy esimerkiksi koliikkivauvaksi! Mä en myöskään oikein osannut käyttää tätä bloggeria, kamala miten epäselvä ja omituinen (siksi tää ulkoasu on ainakin nyt tasan tämä kun kyllästyin ikuisuuden vääntämisen jälkeen :D), tai sitten oon vaan huonontunu tietokoneiden käytössä. No mutta, byebye, toivottavasti Annika on nyt iloinen. :D <3