maanantai 31. joulukuuta 2012

Byebye 2012 !

Meidän uudenvuoden aatto ei eroa muista päivistä mitenkään, paitsi että Stefan on duunissa about kolmeen asti. Ja että se saattaa tulla vähän hipassa kotiin (Itävallassa ei oo gastroalalla paheksuttavaa juhlapäivinä ottaa vähän duunissakin). :D Lucas uinahti, mä kaadoin itelleni lasin skumppaa ja kohta meen myös unten maille, en tiedä jaksanko odottaa vuoden vaihtumista, niin tärkeenä sitä en pidä, oon vähän huono näiden juhlapyhien kanssa. :D
 http://static.iltalehti.fi/kuninkaalliset/estelle_juttu3112in_kg.jpg

Ruotsin kuningasperheen virallinen uudenvuodentoivotuspotretti. Carl Philip on tietty komee, mutta Estelle hurmaa kyllä virallisuudellaan!

Toivottavasti teillä oli Suomen muruset kiva vuodenvaihde (eikä kovin paha darra tätä lukiessanne). En oo teidän juhlimisestanne kateellinen mutta seurassanne ois ollu kiva olla, mutta sitä ikävöinkin joka päivä, en ainoastaan tänä iltana. :) Tuhannesti onnea vuodelle 2013 kaikille, sillon nähdään ♥ !

lauantai 29. joulukuuta 2012

Totuuksia ja uutuuksia.

Jos joku on nyt erehtynyt jotenkin kuvittelemaan että Lucas on aina ihana ja kiltti eikä itke tai raasta mun hermoja ikinä koskaan niin mun pitää ehkä korjata se mielikuva. :D Toki on totta ettei se kyllä turhaan vaan huvin vuoksi itke, kyllä sille aina on syynsä joka yleensä on väsymys. Eilen illalla paijasin ja lauloin puoltoista tuntia ennenkun se nukahti. Toissayönä se päätti että kahden tunnin hereilläolo on mamallekin kivaa vaihtelua. Äsken mentiin iltapesuille ja se puklas mun päälle (siis ei mitenkään pienesti, vaan niin että sitä valu lattialle asti). Kannoin sen makkariin jotta sain sen ja itteni pyyhittyä ja se pissi mun päälle. Pojat. :)))

Mutta koska se nukkuu yöt niin mainiosti niin ei se mua kyllä hermostumaan saa, mitä kaikkea se päivisin keksiikään touhuta koska mua ei itteäni väsytä, eriasia ois varmaan jos se heräilis öisinkin tunnin välein niin saattais päivisin väsyneenä olla huumori vähän hakusessa. Oma vika etten ottanu harsoa olalle kun vein sitä pesulle, tiedän että se puklaa kurkunpäänsä takia jatkuvasti. Oma vika etten laittanu pyyhettä vaipaks sen pukluja putsatessani, tiedän ettei se hallitse rakkoaan eikä tee sitä ilkeyttään. Eikä sekään ole sen vika ettei se aina oikein osaa nukkua päiväunia, tänään puol tuntia lenkkeiltyämme se simahti mutta puol tuntia myöhemmin oli se taas hereillä, ennenku oltiin ees kotona. Eli ei auta vaikka sitä tuolla kolme tuntia lykkis (en oo kyllä kokeillu mutta en myöskään aio kokeilla).

Mutta niin, ei se ole mikään ihmelapsi jolla ei koskaan mene huonosti, mutta se on äärimmäisen ihana iloinen pieni poika jonka harvoihin tarpeisiin (niiden perustarpeiden lisäks tietty siis) kuuluu seura. Jos sen kanssa seurustelee, laulaa, jumppaa tai mitä vaan niin se pysyy kyllä tyytyväisenä. Näin pienen perheen vaate- tai astiatalous ei kaadu jos pyykkäämisen ja tiskaamisen hoitaa myöhemmin (vaikkakaan mun silmät ei sotkujen kattomista siedä, laitan Lucaksen kuitenkin omien pinnallisten tarpeideni edelle :D). Helppohan se olis vaan kääntää toisen nassu telkkariin kun siitä hiljenee hetkessä eikä kaipaa enää seuraa, mutta sitä ei vielä tahdota opettaa.

Mulla ei tosiaan kyseisestä aiheesta kovinkaan kuvia oo koska mieluummin auttaa toista hädässä kun alkaa ettiä kameraa ja hyviä kuvakulmia. :D Hyviä kuvakulmia joo, niinku Emmalle sanoin mua melkein hävettää nää kuvat täällä blogissa kun ne on niin huonoja verrattuna kaikkien kaikenmaailman järkkärilaatuihin mutta ehkä niistä välittyy se tärkein! :D Mutta enivei kiukkukuvien sijaan voin laittaa kuvia meidän illasta johon on kuulunut mm. käsien varaan nousun yritystä:


Toi retropotkupuku on maailman söpöin en kestä kun se jää ihan kohta jo pieneks! :( Ja takaisin aiheeseen siis: jätin Lucaksen selälleen vessassa käydessäni ja takaisin tullessani se oli kiepauttanu itsensä kyljelleen ! 


Moisten hurjien jumppaliikkeiden lisäks ollaan jo jonkin aikaa vaihdeltu jopa pään kallistusta oikeellekin eikä pidetä päätä enää aina pelkästään vasemmalle käännettynä (kuten nalle odottaa :D).


Matti Nykäsen sanoin: tällasta tänään, huomenna jotain muuta !

"A baby will make love stronger,
days longer, nights shorter,
bankroll smaller,
a home happier, clothes shabbier,
the past forgotten and the future worth living for"


Kirjoittaja unknown, mutta kuvaa babyelämää aika hyvin, huominen on taas niin odottamisen arvoinen kun tietää Lucaksen olevan tän maan pinnalla. :) Ja näääin nää rakkauspakkaukset kuittaa ciao :*

perjantai 28. joulukuuta 2012

Kulttuurieroja, osa 1.

Kuten arvata saattaa, kahden eri kansalaisuuden eläessä yhdessä saman katon alla ei yhteentörmäyksiltä voi välttyä. Meillähän näitä tulee edelleen tosi usein, välillä lievempiä ja välillä todella ihmetystä aiheuttavia (joista keskustellessa saattaa äänikin vähän korottua kun kumpikin yrittää selittää toiselle miksi se toinen tapa on muka parempi :D). Stefan on tosi hyvä kyseenalaistaan asioita ja keksimään nasevia kysymyksiä ja mä vuorostani vähän huono vakuuttelemaan jonkun asian paikkaansapitävyyttä (paitsi rakasta sisartani voin huijata ihan miten sattuu :D), joten välillä jään itekin miettimään että oiskohan tää nyt oikeesti fiksumpi itävaltatyyliin.

Suomalaisille ehkä se omituisin on perheen kanssa asuminen. Samassa talossa saattaa asua yli kolmekin sukupolvea, toki riippuen talon koosta, mutta yleensä talo on ollut suvulla jo ikuisuuksia, "pääasuja" vaan vaihtuu. Useimmat talot ei ole Suomen malliin vaan yksinkertaisesti yläkerta ja alakerta, vaan joka asunto on ihan omansa keittiöineen, kylppäreineen, sisääntuloineen jne. mitä nyt normaalista kämpästäkin löytyy. :D Lisäksi usein taloista löytyy lisäksi turisteille joko kokonaisia loma-asuntoja tai sitten vuokrattavia huoneita (jolloin majoitusvaihtoehtoon saa lisäksi usein halutessaan aamupalan). Täällä ei juurikaan ole suomalaisten hiihtokeskusten tapaisia erillisiä vuokrattavia mökkejä, vaan kaikki on omistajan talossa tai ainakin pihapiirissä.

Tirolilainen perustalo.

Syynä tähän perheiden yhteisasumiseen on usein a) vaikka ihmiset tienaa vähemmän Itävallassa niin tontit on silti paljon kalliimpia kuin Suomessa (johtuen siitä että esim. rikkaat venäläiset maksavat mielellään miljoonia näillä maisemilla tontista jolle voi rakentaa kivan yhtä kalliin huvilan ja käydä siellä sitten kerran vuodessa) ja b) itävaltalaiset nyt vain on jotain ihan muuta verrattuna finskeihin jotka ei "ehdi" yksinäiselle mummolle edes kerran viikossa kahville. Kun asuu lähekkäin on helpompi pitää huolta toisista.

Keittiöstä löytyy jonkun verran mua häiritseviä asioita. Ekaan työsuhdekämppääni tutustuessani huomasin heti ettei astioille ollut kuivauskaappia, mikskä sitä sanotaan, se ritiläsysteemi kaapissa lavuaarin yläpuolella keittiössä. :D Juustohöylää sai etsiä kaupasta pitkään, koska juusto "kuuluu leikata veitsellä niin että saa itse päättää siivun paksuuden". Entäs se ruoka sitten? Suomalaisia perinneruokia on musta hankala keksiä, joku karjalanpaisti, ruisleipä, mitä muuta? Itävaltalaisia näin muutamankin vuoden jälkeen voisin luetella hetkessä roppakaupalla gröstlistä miljooniin erilaisiin knödeleihin. Varsinaista jouluruokaa täällä ei sitten taas ole, ainoastaan juomia (glühwein, punssi) ja herkkuja (joulukeksit, kuumat kastanjat).

Joulukeksejä on lukemattomia erilaisia, tossa Stefanin maman tekemiä, niitä oli "vain" 14 eri sorttia.

Vauvajuttuja mun on ehkä vähän hankala keksiä, kun en Suomessa ole muutakuin joidenkin tuttujen vauvojen kanssa ollu tekemisissä, mutta semmoista arkitouhuilua en ole harrastanu. No mutta, ehkä se suurin ero kuitenkin on se että täällä ei ole neuvolasysteemiä ollenkaan, siitä kerroin jo aiemmin. Raskaudenaikaiset tutkimukset tehdään omalla gynekologilla, ihan vikat (tai yleensä vika, mutta mulla niitä ehti oleen enemmänkin kun meni vähän yli) tutkimukset on sitten sairaalassa jonne aikoo mennä synnyttämään. Musta oli kyllä ihana mennä tonne St. Johannin sairaalaan kun siellähän sattuikin olemaan mun oma gynekologini (joka painaa aika pitkää päivää, aamun se on omalla vastaanotollaan, sitten menee sairaalaan ja illalla menee taas omalle vastaanotolleen ja välillä menee taas vielä senkin jälkeen sairaalalle, lääkärin perusvuoro täällä).

Entäs vauvan kanssa sitten? St. Johannissa on aika paljon lastenlääkäreitä, niistä voi valita itse mille tahtoo, sekin säilyy sitten samana koko MKP-ajan (no se Mutter Kind Pass, neuvolakortti). St. Johanniin on meiltä n. 10 km, joten jos jotain akuuttia tulee niin voin kyllä mennä myös "omalääkärille" ("Hausarzt"), se on yleensä lähellä, meidän on tossa Goingin keskustassa n. 2 km päässä meiltä. Tämän lisäks joka puolella on semmosia ilmasia vastaanottoja kerran viikossa/kuussa (meidän lähellä kerran kuussa, St. Johannissa kerran viikossa) joissa on aina kätilö/hoitsu paikalla, siellä voi punnita ja mitata babya, kysellä asioista tai vaikka vaan jutella muiden mamojen kanssa.

Meillä ei vielä syödä muutakun maman maituu, mutta sitten kun soseiden aika koittaa löytyy kaupasta ihan samanlailla paikallisia Pilttejä ja Bonia kun Suomesta, vaikka tietysti kannustetaankin tekemään itse mahdollisimman paljon. Sen sijaan yksi ero mitä babyn ravinnosta keksin on iki-ihana vauvatee ! Kyllä ! Kun toisella on masu pipi, ei sitä tarvitse ainoastaan hieroa ja katsella kärsimystä, vaan keittää vauvateetä, jäähdyttää ja juottaa ja tsäp, ei mene kauaakaan niin jo toimii suolisto taas ja on parempi olla. :) Eikä sitä todellakaan tarvitse juoda paljoa, joku 10 milliäkin riitti (mä join sitten aina loput, niin herkullista mauton fenkolitee kun on, not, mutta meni mun maidon mukana sitten Lucakselle). Imperfekti siksi että nyt Lucaksen kasvaessa ei kurjia masuvaivoja ole samanlailla esiintynyt kun pienempänä (ihanku se nyt ois tosi iso haha :D).

Bio-Fenchel-Tee, Ab 1. Woche - Luomufenkolitee, 1. elinviikosta lähtien. Jos Stefanilta kysyttäis meillä ei muuta suuhun pistettäskään kun luomua, mutta mun on vähän pakko välillä näyttää sille hintoja. :D

Nää ei todellakaan ollu tässä, ei huolta, kaikenlaisia eroja löytyy juurikin tosta asumisesta lähtien varmaan ihan hautajaisiin asti (niissä en onneks ole täällä käynyt). Huomioikaa myös että oon asunut koko täälläoloaikani Tirolissa (paitsi yhden kesän Salzburglandissa), joten asiat saattaa toki olla erilailla muissa osissa maata (tää on kuitenkin se paras osa maata, täällä on kauneimmat vuoret). No mutta en jaksa enää tuijottaa tätä typerää ruutua, jatkoa tähän aiheeseen seuraa taas joskus adiooos  :*

torstai 27. joulukuuta 2012

Synnytysstory !

Varoitus: tämä on pitkä, kamala ja (melkein) kuvaton tarina ! Laskettu aika, 30.9., oli ja meni, ilman että isoa mahaa lukuunottamatta edes huomasin olevani niin pitkällä. Perjantaina 5.10. kävin aamulla sairaalalla kontrollissa, jossa minun ihana lääkärisetäni tutki babylla kaiken olevan kunnossa, kehotti syömään kanelia sisältäviä tuotteita, juomaan jotain tiettyä teetä (jota en nyt tähän hätään muista), kiipeilemään portaita ja ylipäätänsä liikkumaan ennenkuin ronkki kohdunsuuta niin että totesi vielä lopuksi mahdollisuuksien olevan 50-50 täytyykö tulla jo viikonloppuna, mutta laittoi silti vielä kontrollin maanantaille.

Siitä muutama tunti eteenpäin alkoikin jo supistukset! Ajeltiin Scheffaun vuorilla olevalle järvelle, ja mua alko supistelemaan jo autossa mutta aattelin että ne nyt menee ohi tai ainakin laantuu koska ne oli heti alkuun aika voimakkaita. Ei ehditty kuitenkaan kovin kauaa luonnosta (ja lämmöstä, muistan et mulla oli päällä mekko, leggarit ja ballerinat ja silti oli kuuma, joka ei johtunu pelkästään mun mahastani) nauttia koska vaikka supistusväli oli toki pitkä, niin silti teki mieli mennä kotiin niitä kärsimään. Kotona ne ei kyllä joo laantunu vaan paheni vaan, kiitos mun liikkumisen.

Illalla kymmenen aikaan menin suihkuun, mutta ei sekään auttanut yhtään. Supistusväli oli kymmenen minuuttia, jonka lääkäri oli laittanu sairaalaantulorajaks. Mulla pyöri silti vaan mielessä se että Suomessa lähetetään ihmisiä synnäriltä kotiin kärsimään, joten Stefan joutu lähestulkoon kantamaan mut autoon (ei sentään, sen verran norsu olin) ja vakuutteli että ei täällä semmosta tehdä. :D Supistukset oli siihen mennessä kestänyt jo melkein 10 tuntia kokoajan vaan pahentuen joten eihän mua kotiin tosiaaan lähetetty, vaikka olinkin vasta 3 senttiä auki. Käyrillä makaaminen oli aivan järjetöntä tuskaa, supistuksen tullessa kun olisin mieluiten seisonut kyyryssä enkä maannut kyljelläni sängyssä.

Lilluin kylvyssäkin siinä joutessani, mutta siitä oli yhtä paljon hyötyä kun jostain särkylääkkeistä mitä hoitsu mulle tyrkkäs - ei tippaakaan. Mä en todellakaan tiedä mitä ihmettä ollaan touhuttu koko yö ja seuraava päivä. :D Siis kärsitty tietysti, en pelkästään minä, vaan myös Stefan. Tiedän kyllä, se on ihan kamala tunne nähdä toisen paha olo ja olla täysin kykenemätön auttamaan. Tosin se oli aivan korvaamaton apu, vaikka ei ite sitä uskokaan. :) Mun lemppariohjelmassa "Babys!" sanotaan että miehet kärsii synnytyssalissa vähintään yhtä paljon kun naiset, ja se on musta ihan totta, se henkinen kipu on varmasti valtava.

Synnytyssali ! Sinne päästiin neljän aikaan seuraavana päivänä, siihen mennessä olin viettäny jo 18 tuntia sairaalassa, "supistushuoneessa" sekä synnärin käytävällä vaellellen Stefanin tukiessa mua aina supistuksen tullessa. Ne ei tosiaan ollu sitä ennen tarpeeks säännöllisiä ettäkö olis kannattanu saliin mennä, ei joo mustakaan ... Ekasta kätilöstä en muista mitään, paitsi sen että se oli blondi. Ja sen että sille sanoin tahtovani ehdottomasti epiduraalin sitten kun sen aika koittaa, siinä vaiheessa en saanu vielä ku suppareita voimistavaa ainetta joka teki olon vielä tukalammaks, jos mahdollista.

Siinä meni sitten pelkästään kipuillessa jokunen tovi, Stefan kävi kotona syömässä mutta ei aavistustakaan monelta ja kuinka kauan se siellä oli, tuskin kauaa mutta tuntu ikuisuudelta. Kätilö vaihtui. Joskus seitsemän aikaan paikalle tuli hulvattomat +50-vuotiaat anestesialääkärit jotka väitti olevansa harjottelijoita, kun sitten lähestulkoon huusin että mulle on aivan sama mitä ootte kunhan nyt laitatte sen epiduraalin niin ne sitten äkkiä sanokin että ei hätää ei me oikeasti olla harjottelijoita haha. :D Kun epiduraali alkoi vaikuttaa oli se yks parhaita hetkiä mun elämässäni. Kipu lakkasi, yhtäkkiä vaan katosi ja sitten nukahdin. En nukkunu kun puoli tuntia, mutta jo se autto taas vähän jaksamaan, olin siinä vaiheessa valvonu kuitenkin jo 36 tuntia.

Sit en tiedä kyllä enää yhtään mitä on tapahtunu ! Theresa-kätilö oli hulvattoman hauska ja Stefan mahtava, mutta siihen ne mun muistikuvat jääkin. Yhtäkkiä olikin täys tohina päällä, en tiedä kuinka monta tuntia oon ponnistanut, ihan liikaa. Komea kirurgi tuli apuun mun masua painamaan, koska asiat ei meinannut mennä niinkuin piti. Kätilö sanoi "seuraavalla kerralla ponnistat yksin, sitä seuraavalla lääkäri auttaa taas", mä olin vaan huutanut että miksei se voi muka auttaa kokoajan. :D Mun gynekologi kävi "toinen ja kolmas tulee sitten paljon helpommin, rouva Järvinen!" johon olin taas huutanut että ei tule mitään toista eikä kolmatta. :D Lopulta, ikuisuuksien jälkeen, klo 23.14, Lucas vihdoin päätti että seilaaminen riittää ja antoi hänen korkeutensa siirtyä lämpimästä masusta tähän kylmään maailmaan. Muistan vain sen äärettömän helpotuksen kun kipu taas vain yhtäkkiä katosi heti kun Lucas oli ulkona, ja sen että Stefania itketti, mun teki mieli vain nauraa hysteerisesti, se oli ohi, vihdoin! :D

Lyhyt kontakti rinnalla, rääkäisy, Stefan leikkas napanuoran. Muuta en sitten taas seuraavista hetkistä muistakaan. Synnytyssalin tuikkiva tähtikatto, kätilö kertomassa että pitkästä ponnistusvaiheesta johtuen babyn hengitys ei ole tasainen ja se viedään lastenasemalle mutta kaikki on kunnossa, pääsen myöhemmin katsomaan sitä. Komea kirurgi tikkaamassa mun alakertaa, tosin "kiitos" sen ikuisuuden kestäneen ponnistusvaiheen oli nahka venynyt niin etten revennyt kovin pahasti. En kyllä tiedä kumman olisin mieluummin ottanut, lyhyen synnytyksen ja pahan repeämisen vai tommosen järkyttävän kärsimysmaratonin pienellä repeämisellä. Nojoo, nyt kun sitä muistelee ei toki muista ihan niitä kaikkia kauheuksia enää, varsinkaan jos tuota pientä ihmettä katsoo. :')

Kun kirurgi oli valmis lähti Stefan kotiin ja kätilö lähti ajeluttamaan mua pyörätuolilla jonka toisessa renkaassa oli jotain vialla, törmäiltiin jokapaikkaan. :D Se näytti mulle mun huoneen ja sitten pääsin Lucaksen luo. Se oli maailman kaunein ja ihanin asia mitä koskaan olin nähnyt, vaikkei vauvat yleensä kovin kauniita olekaan, mutta sen urakan jälkeen mun vauva oli niin kaunis etten sanoja keksinyt. :)

Synnytyksestä jäi käteen paitsi se kaikkein tärkein aarre Lucas, myös Babypass. Ja kamalasti hyviä (sekä vähän huonompia, fyysisesti...) muistoja, mutta enimmäkseen hyviä, kiitos ihanan henkilökunnan, ja tietysti Stefanin. Mun pitää nykyään myös kirjottaa tänne aina sille jotain saksaks koska sekin "lukee" näitä ... :D Also Stefan das hast du gewartet oder: hab jetzt hundertmal geschrieben dass du sooooo ein schatz bei der geburt warst, lieb dich. :***


Babypass: nimi, päivämäärä, mitat, alhaalla kätilön terveiset. "Sydämelliset onnittelut poikanne syntymän johdosta! Paljon iloa ja kaikkea hyvää teille toivottaa teidän kätilönne Theresa". Ja sen ottama kuva ja pienenpieni jalanjälki. Saako Suomessa tämmösiä, musta vääryys jos ei saa, tää on yks niistä ihanista muistoista ♥

Tarinan päähenkilö, pieni rakkauspakkaus nukkuu, sivuosan esittäjä isompi rakkauspakkaus tulee kohta duunista joten tää toinen sivuosan esittäjä katoaa odottamaan toista, gute nacht :*

No okei yks kuva Lucaksestakin pitää olla, joko on niin älyttömän hyvä kirja (hän on niin taitava että voi lukea sitä myös kun se on kiinni) tai sit siitä on suvun tapaan (miinus rakas sisareni) tulossa lukutoukka haha. :D Joojoo nyt heippa !


tiistai 25. joulukuuta 2012

Eka joulu!


Noin paljon joulufiilistä mulla ei ookaan muutamaan vuoteen ollu ! En ehkä pärjäis kovinkaan monelle (varsinkaan niille true friikeille), siis tossa joulumielen määrässä, mutta mulle toi oli jo huima. :D Luulen että se on tosiaan aikalailla pelkästään Lucaksen ansiota, veikkaan että kenen tahansa Grinchin sydän olis sulanu pelkästään kattomalla sitä nauramassa pieni tonttulakki päässä. :) Nyt joulu alkaa olla mun mielestä jo ohi, paitsi herkkujen ja ihanien leffojen osalta. Yli kymmeneltä kanavalta tulee taukoomatta pelkkiä leffoja, tällähetkellä taustalla pyörii E.T. ! Se kiinnosti Lucastakin kovasti, harmi ettei se saa kattoa telkkaria. :D

Meidän joulunvietto alkoi siis jo perjantaina maailmanlopun päivänä. Stefan tuli sanomaan heipat duuniin lähtiessään, me herättiin puol kymmenen aikaan Lucaksen kanssa ja löydettiin isi sohvalta nukkumasta joka kertoi oksentaneensa duunissa, käskin sen sitten makkariin nukkumaan. Se pelkästään oksens tai yritti nukkua koko päivän kunnes sit meni seitsemän aikaan yöunille, Lucasta kiukutti about kaikki koko päivän eikä se suostunut oleen hetkeäkään muutakun sylissä niin että mama käveli ympäri kämppää joten täällä oli tosiaan aika maailmanlopun meininki. :D

"Mitä?! Oksennustauti!? APUAAA!"

Lauantaina Stefan vielä vähän toipuili, mutta söi kyllä jo ihan kunnolla. Lena oli isänsä kanssa mummolla yläkerrassa joten mekin käytiin siinä jonka jälkeen yritettiin käydä Wörglissä kattomassa uutta imuria mutta ei jaksettu enää 10 minuutin jälkeen etsiä parkkipaikkaa joten ajettiin sitten vaan takaisin kotiin. :D Ihan järkyttävä ruuhka, kenen hermot kestää vielä 2 päivää ennen aattoa (lauantaina...) mennä shoppailemaan sinne ryysikseen, no ilmeisesti monenkin. Onhan ne alet hurjat mutta ei ne nyt ihan heti joulun jälkeen lopu ja mulle mun mielenterveys on kyllä materiaa tärkeempää. :D

Sunnuntaina lähdettiinkin aamupäivästä jo sukuloimaan Achenseelle. Niillä on siellä aivan valtava talo sekä pieni maatila, siellä pojat vietti pienenä aina kesälomastaan pari viikkoa. Siellä asuu siis alakerrassa Stefanin kummitäti miehensä kanssa, keskikerroksessa mummo ja pappa ja yläkerroksessa tädin lapset, eli Stefanin serkut. Lisäks vierailulla oli vielä toinen täti miehensä kanssa, joten meitä oli aika iso porukka kun myös Roman oli Lenan ja tyttöystävänsä kanssa mukana, onneks talokin oli iso. :D

Zillertalia, oikeanpuoleinen laakso vie kotiin, tästä noustiin vielä jonkin matkaa ylös Achenseelle.

Aattoaamuna Stefan lähti vielä kauppaan, me nukuttiin Lucaksen kanssa normaaliin puoli kymmeneen. Iltapäivällä pakattiin omat kamamme, Lucas ulos vaunuihin ja tehtiin vaihto Stefanin äitin kanssa, se lähti Lucaksen kanssa vaunuilemaan ja me lähdettiin mäkeen ! Vähän meinas ikävä tulla (varsinkin kun kattelin hississä istuessani kamerasta Lucaksen kuvia, sen Stefan kiels :D) eikä lumi mitään kovin laadukasta ollut mutta silti, oli kyllä ihan mahtavaa pitkästä aikaa (viime kerta oli heinäkuussa) päästä laudan päälle. :) Erityiskivaa siitä teki se että porukkaa ei ollu juuri yhtään, kaikki tais olla jo joulunvietoissansa, onneks!

Kirchberg, Wilder Kaiser sekä isomuru

Kotiuduttuamme haettiin iloinen tonttupoika kotiin, tehtiin riisipuuroa ("Milchreis") ja Stefan teki vielä kahvisuklaamoussea omnomnom (en viittiny kirjottaa "tehtiin" kun ei sitä kukaan kuitenkaan usko :D). Se oli aamulla laittanu glühweinin tekeytymään joka oli myös valmista, joten illemmalla vaan kerättiin lahjat ja muut kimpsut mukaamme ja kiivettiin yläkertaan Stefanin äitille jossa vietettiin oikein ihanan tunnelmallinen ilta lahjoja availlen ja glühweiniä ja joulukeksejä nautiskellen. :) Kahdeksan jälkeen tultiinkin kotiin koska telkkarista tuli Yksin kotona, tietysti, jouluun kuuluen ! :D (Suvi hei, mites tuliks Suomes toi Yksin nelona kotonen?).








Riisipuuro ja glühwein tekeytymässä, hurrrja lahjakeko sekä pieni väsynyt tonttupoika. :)

Tänään Stefan menikin taas jo duuniin, mutta aamulla ehdittiin silti vielä rentoilla, varsinkin kun ilmeisesti joulusta väsähtänyt Lucas nukkui yöllä yhdestätoista seitsemään heräämättä, söi ja jatkoi unia vielä yhteentoista. :D Iso poika ! Mä heräsin kyllä totutusti puoli kymmeneltä, sillon Lucas mut yleensä jokeltelullaan herättää. Mut nyt mun on pakko tän herkkujen mättämisen jälkeen tehdä jotain oikeeta suolaista ruokaa ennenku oksennan, sitten voikin taas syödä lisää kaikkea ällömakeeta. :D No onneks Stefan osti myös viinirypäleitä ni voi vähän pitää taukoa suklaasta. :D Ja onneks joulu on kohta ohi.


Isin kanssa oli aamulla niin hauskaa että kielikin meni ihan mutkalle! :D Meillä oli kyllä tosi kiva joulu (oksennustautia lukuunottamatta, se fiilis kun jännittää kokoajan millon se iskee itelle on aivan kamala, toivottavasti vaara on jo ohi :D), toivottavasti teilläkin Suomen muruset (Stefan, ich hatte super schöne weihnachten, danke dir schatz :*). Nyt sitä safkaa puspus ciao !

perjantai 21. joulukuuta 2012

Edellisjouluja.

Äiti joskus kertoi 90-luvun alussa sattuneen tapauksen, mä en osannut silloin sanoa vielä k-kirjainta (älkää kysykö miten se on mahdollista mutta esim. "Pimmi etana mutaan" tarkotti "minä ekana mukaan"). Asuttiin Viiskulmassa ja se oli iltamyöhään paketoimassa lahjoja keittiössä, kuuli pienen tepsutuksen käytävästä ja meni tietysti paniikkiin että miten se nyt selittää kaikki ne paketit ja paketoimiset mulle, mutta mä olin vaan todennu tuimana "Putin touhuja" ja tepsuttanu takasin nukkumaan.

En muista Suomen jouluista juuri mitään. Viimesimpinä ollaan aattona käyty isillä, mummolla, hautuumaalla ja illalla vaan lihottu äitillä. Joulupäivänä juhlittu Annan synttäreitä, joko vaan himabissee juoden tai sitten iän salliessa lähdetty baariin ja tapaninpäivänä menty darrassa Hassin mummolle syömään. En mä ole ikinä ollut mikään jouluihminen enkä ikinä oo osannu toivoo mitään lahjojakaan, saatika osannu ostaa niitä ihmisille. Oikeestaan ainut mitä Suomen joulusta kaipaan on se ruoka ja aionkin opetella perunalaatikkoa tekeen ennenkun täytän mitähän, oiskohan 50 realistinen raja?

Itävallan joulut on ollut ihania, niin stressittömiä ja hauskoja ja koska en tosiaan mikään uskomaton jouluihminen oo ikinä ollu niin ei oo tullu mitään itkuja ikävästäkään. Ollaan tehty millon mitäkin, '09 ensin lähdettiin aamulla duuniin mutta tuuli oli niin kova että odoteltiin ala-asemalla sen tyyntymistä, istuttiin kärryissä ja laulettiin unkarilaisten kanssa joululauluja. Tuuli ei tyyntynyt, mentiin takaisin laaksoon ja keitettiin riisipuuroa ja leivottiin joulutorttuja. :) Lunta oli vain pieniä kinoksia siellä täällä, aurinko paisto ja tuuli oli yhtä lämmin kun huhtikuussa, ei oikein tuntunu joululta. Illalla tehtiin tortilloja ja kunhan rentouduttiin, seuraavana aamuna mentiin taas duuniin.

 

Seuraavana jouluna mulla oli vapaa, ja aamulla verhot avatessani kadotin sen viimesenkin tipan joulumielestäni. Vettä satoi ja lumet oli melkein kaikki sulanut. :D Meinasin että lähden laskemaan, mutta ylhäällä lumipyry näytti kameroista niin pahalta että jätin senkin väliin, sen sijaan siivosin, skypeilin ja soittelin hyviä jouluja ihmisille. Lopulta me päädyttiinkin Elinan kanssa viettään ilta sitten kaksin ja se oli kyllä aivan hulvaton aatto se, vieläkin vaan naurattaa kun sitä miettii. :D Ai tältä vuodelta mulla on joulujuhlastakin kuvia, "Weihnachtsfeier" on siis aikalailla niinku Suomessa firman pikkujoulut, syödään ja dokataan ja tehdään typeryyksiä ja seuraavana päivänä nolottaa mennä duuniin haha. :D

Weihnachtsfeier, vielä sivistyneesti tsybejen kaa (ja hatutkin tallella..).
Siellä menü on aina aika fiini, en ees jaksa kirjottaa noita kaikkia ruokia. :D

Ja aatolta onkin sitten ainoastaan tällasia "fiinejä" kuvia ... :D
 Viiime joulu oli kyllä mielettömän kiva. Mietittiin jo aamulla että ei varmaan olla pitkään auki, keli kun oli aika shaiba, ja muutaman tunnin jälkeen pomo sanoikin että voidaan sulkea meidän pikkubaari. Me lähettiin sitten laskeen, vähän heikoilla näkyvyyksillä mutta eipähän ollu ruuhkaa rinteessä. :D Tultiin takasin, otettiin vähän bissee, vaihdettiin äkkiä vaatteet ja yläkerrassa odottikin jouluillallinen. Petollinen sellainen, bisseä ja viiniä kun sai juoda niin paljon kun jaksoi ja mehän jaksettiin. Sillon ei taidettukaan tehdä muuta kun vaan seurustella ja syödä ja juoda hyvin. :) Ja seuraavana päivänä oltiinkin lähellä kuolemaa. :D


Hyvillä duunikengillä, yritettiin muka ees jotain tehdä. :D
Näin hyvä oli näkyvyys, mutta ei siellä meidän viiden lisäks kyllä muita ollut. :D
Meidän jouluillallinen. :)
Ihanat työkaverit Jürgen ja Heinrich haha. :D
Loppuillasta alkokin sitten pöydät näyttää tolta. :D
Tästä joulusta tulee kyllä ehkä kaikista ihanin, kiitos tuon ihanan pienen miehen. :) Ja tietysti kiitos kuuluu myös sille isolle miehelle, jolla on kans vapaata ja joka osaa olla turhia stressaamatta (ja joka tänään oksens ja nukku koko päivän, nyt alko näkyä taas elonmerkkejä). Ja aika sama vaikka en niitä perinneruokia osaakaan tehdä, on niitä ilman tässä jo muutama joulu selvitty. :D Ehtiihän sitä sitten taas kesällä. Toivottavasti teillä kaikilla Suomen murusilla on ihana joulu, muistakaa että ootte mun ajatuksissa vaikka oonkin kaukana poissa pussss. :*


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ruokaaaaa !

Alkuviikosta selvitty hyvillä yöunilla (viime yönä ensin 7h ja sitten vielä 3h), päiväunilla (uskokaa tai älkää, oon saanu kattoa Lemmen viemää epämääräisen älämölön sijaan kuorsausta kuunnellen) sekä kahvilla. Nojoo, kofeiinittomalla edelleen mutta maistuu se vaan niin paljon paremmalta normaalilla keittimellä keitettynä kuin siitä typerästä koneesta vaan nappia painamalla, luulis että sillä sekunnilla pavuista jauhettu tuore kahvi olis parempaa kun purukahvi mutta ei kyllä ainakaan musta. Stefan tosin jaksaa usein muistuttaa että suomalaisilla on olematon makuaisti, mut en mä nyt siihenkään usko. :D Syön nykyään niin paljon mitä kummallisimpia vihanneksia että mun makuaisti on ainakin kehittynyt olevaksi.

Vihanneksista puheenollen, aattelin kokeilla jouluksi porkkanalaatikkoa. Tosin luotto omiin taitoihin on niin alhainen että olis varmaan parempi jättää kokeilematta... Täällähän ei jouluna mitään perinneruokia ole niinku Suomessa, vaan ihmiset syö mitä sattuu mieli tekemään. Mulla on nyt ekaa kertaa neljään vuoteen uuni käytössä jouluna, joten olis kiva kuitenkin jotain finskiruokia kokeilla, mutta perunalaatikko on varmasti ihan liian hankala mun tasoselle kokille (en jaksanut lukea reseptiä edes puoleenväliin), lanttulaatikosta en muista tykkäänkö vai enkö mutta porkkanalaatikkohan on herkkua ! Ainakin jos sen tekee oikein, jos jollain on jotain hyviä vinkkejä ni bitte ! Kinkkuahan me veget emme syö ja ei, en todellakaan ole luopunut lihasta mutta en ikinä jaksa ostaa sitä kokkaukseen koska Stefan ei sitä syö (siis ei edes kanaa eikä kalaa). On mulla leivänpäälliseks jotain makkaraa ja pakastimessa lohta ja jauhelihaa jos esim. tortilloja tehdään. Mutta muuten syödään kyllä aina samaa ruokaa, niin ne makuhermot kehittyy !

Oon muutenkin aika innoissani tosta uunista, teen tosi usein kaikenmaailman kermaisia herkkupaistoksia (puhelu kerran armaan siskoni kanssa: "mitä teet" "ruokaa" "mitä ruokaa" "perunapinaattipaistosta" "YÖÖÖÖK"). :D Tosin meillähän Stefan on se pääkokki, en oikein osaa ideoida noita vegeruokia yhtä monipuolisesti kun se. Ja no sen kokkailut on kyllä muutenkin parempia, mun lempiruokahan oli pitkään makaroni ja jauheliha ketsupilla, olisin voinut syödä sitä vaikka joka päivä. Nyt syön vaan niin paljon vihanneksia etten ole ikinä syönyt, mm. Suvi muistanee kuinka pienenä ja vähän isompanakin rakastinkaan kaikkea värikästä ruokaa... Lucas saa kyllä sitten kokeilla kaikkea lihasta rehuihin, musta on ihana sitten muutaman vuoden päästä kun on joku toinenkin kelle tehdä esimerkiks uunilohta aaww ! Uuni on muutenkin kätevä, tein esimerkiks sitten joo niitä torttuja ... kuningatarhillo vähän levis, mut sopi kyllä melkein yhtä hyvin ku luumuhillo josta Stefan ei tykkää. Kokeilin myös aprikoosi- ja mansikkahilloa, mut ne levis vielä pahemmin. :D


Pipareita en aio leipoa, koska ne on aika tylsiä ja koska Stefanin mielestä mun pitäis tehdä taikina itse jos aikosin niitä leipoa... in your dreams. Täällä ei muutenkaan jouluna pipareita syödä, ainoastaan piparkakkutalo tehdään, mutta muuten leivotaan "joulukeksejä" joita on tosi monia erilaisia. Niitä syödään jo marraskuusta lähtien, ainakin Stefanin mama on leiponut ja minä tietysti syönyt pois. :D Ehkä ens jouluna sit voin itekin leipoa, nyt voin vedota vielä Lucakseen, tosin vetoominen väsyttäviin "yöheräämisiin" ja "kotihommiin" on vähän huono koska Lucas herää max. kerran yössä ja kotihommat ei kestä kovin kauaa koska meidän koti on niin pieni. :D Nyt mun pitää kyllä levittää pyykit, äitiltä kun tuli eilen joulupaketti:


Kyllä ! Minun lumilautani ! Sekä kaikenmaailman vaatteita joita siis nyt pesen koska entiedä kuinka kauan ne on ollu teljettyinä (huomatkaa myös mun viime talvena ostamani maailman söpöimmät lautakengät!) sekä sen ainoan mitä toivon: mun Cold Feet-tuotantokaudet. Lisäksi tuli myös mun yksi ihanimmista kirjoista: Marley ja minä, jos joku on nähnyt leffan niin kirja on (tietysti) vieläkin parempi. Vähän harmittaa että melkein mun kaikki kirjat on Suomessa, rakastan lukemista. :( Oon nyt lainannut tosin Stefanin mamalta Nessereitä, niiden lukeminen vaan kestää vähän kauemmin kun ne on saksaks, mut Mankelleita oon löytäny myös englanniks Tyroliasta, vaikkakin musta alkaa tuntua et on helpompi lukea saksaks.

No mut nyt ne pyykit ennenkun Lucas herää ja ennenkun eksyn taas kirjottamaan lisää ihan ilmapallojuttuja ! Loppuun vielä eilisiä kuvia kun punnerrettiin ... tosi onnistuneesti mut onse aika vahva kerl jo haha ciao. :D


Ps. tänään tuijoteltiin myös lumihiutaleita ikkunasta. :)


tiistai 18. joulukuuta 2012

Rakkauspakkaus.

 
On helppoa sanoa näin mamana että se on maailman söpöin pieni poika mutkun onhan se !

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Suuria terkkuja.

Dodiin, Stefan on duunissa (tarkoittaa etten saa enää yhtä hyviä ruokia...) ja Lucas unessa joten mulla on ehkä vähän aikaa. Vähän sen takia etten tiedä kuinka pitkään Lucas uinuu, se kun ei edelleenkään oikein noista päiväunista tykkää sekä sen takia, että täällä on ihan järkyttävä hävityksen kauhistus ja pitäis siivota. Ei siinä, siivoon mielelläni mutta kun en oikeesti tiedä minne noita kaikkia tavaroita siivoaisin. :D Onneks ostettiin eilen ihana laatikosto olkkariin jonka Stefan lupas ens viikolla koota, sinne saan tosi paljon tavaraa ahh. Ei ihan liiaks tosin vaihtoehtoja ollut, kun pitää jo vähän ajatella sitä aikaa kun Lucas alkaa ryömiä ja nousta tukea vasten pystyyn niin sen hyllyn pitää olla semmonen minkä ovet saa kiinni, muutenhan joutusin sata kertaa päivän aikana nostamaan ne tavarat lattialta takaisin. Ryömimisestä puheenollen, eikö olis sitten tämmönen kätevä:


Joo, siis perjantaina oli tosiaan kontrolli Innsbruckissa tosta kurkunpäästä. Meidän kurkkunenäkorvatohtori (eikö tolle oikeesti ole mitään fiksumpaa suomennosta, hoitsut hei?), harmaa setä, oli leikkauksessa joka venyikin odotettua pidemmäks joten Lucaksen tutki kaks naislääkäriä. Tuli vähän erikoinen olo kun ne puhu keskenään "haluutsä?" "emmä oo tottunu vauvoihin, laita sä?", jonka jälkeen toinen sitten vihdoin laittoi sitä tähystysputkea, mutta siinä vaan kesti ja kesti (ja Lucas karju ja karju), ja sitten se halus vielä vaihtaa sieraintakin. Syy siihen miksi se niin kauan kesti, ei suinkaan ollut se etteikö hän olis ollu pätevä, vaan se, että aiemmin niin pehmeä ja kasaanpainunut kurkunpää olikin vahvistunut niin ettei se enää meinannut löytää sitä kun siellä olikin pelkkää tilaa! :))) Ne oli aiemmin kattoneet harmaansedän kuvaaman videon ekasta tähystyksestä joten tietysti odottivat samanlaista ahtautta, jonka takia olivat niin ihmeissään kun sitä ei löytynyt. :D 14. tammikuuta olis vielä kontrolli ja sen jälkeen "pääsette meistä eroon" sanoi tohtori, jihuu! Ei muuten, musta on ihana käydä tarkistamassa kunnon lääkärillä että kaikki on kunnossa, mutta toi ajomatka nyt on vaan vähän kurja.


Kuinka söpöjä vaatteita ostettiinkaan samalla reissulla ! Rakastan C&A:n lastenvaatteita, niitä kun saa kaikissa mahdollisissa väreissä, on raitaa, kuvioita ja eritoten kaikkia ihania Disney-motiiveja! :) Ja vaikka hinta ei oo mikään huima, ne kestää ihan hyvin, siis kehtaisin kyllä viedä kirpparille noita pieneks käyneitä. Mut siis kattokaa nyt noita 101 dalmatialaista-housujakin, tuo sukkaosa on niiiin söpö. :D Mikä ton musta silmä-dalmiksen nimi oli, en muista? Noissa C&A:n vaatteissa on myös se hyvä puoli että ne on just sitä kokoa kun mitä sanookin olevansa, eikä niinkun jotkut merkit (esim. ainakin Tutan vaatteet) on ihan hullusti isompia mitä väittävät olevansa.

Sängystä en voi ottaa kuvaa koska makkarissa on se pahin pommi räjähtänyt, Stefan kun kokos siellä sen sängyn eikä tilaa ollut ihan liiaks joten oon heitelly tavaroita ihan miten sattuu, suurimmaks osaks lattialle... Mutta se asia muuttuu vielä tänään, koska siinä sängyssä on alhaalla laatikot joihin mahtuu ihan hullusti tavaraa jeii ! Siis ei mitkään rumat muoviboksit vaan samaa puuta sängyn kanssa olevat, raiteilla (ainoastaan tuo sana mulle tuli mieleen..) kulkevat kauniit laatikot.


Mun neurodermatiitista kärsivä ihohan on siis aivan järkyttävässä kunnossa, Lucas kun imee multa maidon mukana kaiken hyvän mitä mun iho tarvitsis. :D Toki tää talvi kuivattaa sitä aina, mut näin pahana se ei ole koskaan ollut. Unohdin Innsbruckin reissulla rasvan kotiin, ja poispäin tullessa Stefan kyllästy mun raapimiseen ja ajo sitten apteekkiin ja osti noita Avènen tuotteita; puhdistusaineen, suihkun jälkeen levitettävän rasvan sekä jonkun sprayn, sen vaikutuksista en oo vielä ihan perille päässy. Naapuri touhuaa noiden Nahrin-luomurasvojen parissa ja vakuutti mulle että ne toimii joten päätin sitten kokeilla niitäkin, tuo merisuolavoide on kasvoille ja teepuuvoidetta voi laittaa jokapuolelle, jopa rikkinäiselle iholle. Mulla kirvelee kyllä sormia kun levitän tota merisuolavoidetta nassuun, johtuen siitä että mun sormien iho on ihan rikki. :(


Hahaha, Stefan sai sieltä apteekista kaupan päälle myös tommosen "raapimiskissan", "Kratzen Katze". :D Toi sen maha on jotain tekonahkaa mitälie ja sitä pitäis raapia aina kun tekee mieli raapia, joo, ei nyt ihan liikaa ole auttanut. :D Lucas-kuolapelle on taas mussuttanut käsiään kun on noin kuolainen, se on sen uusi lempiharrastus nyt kun se on löytänyt kätensä! Ja oikealla toinen sen uusista lempiharrastuksista, aamulla kun se herää se alottaa jokeltelun ja ilmeisesti jumppaamisen, koska laitan sen nukkumaan suorassa keskelle sänkyä peitto päällä, mutta aamulla kun se on aikansa jokellellut ja mua herätellyt niin löydän sen sitten tommosista asennoista unilelut heiteltynä minne sattuu. Se ei myöskään enää yhtään tykkää hymyillä kameralle vaan tuijottaa sitä ihan kauhuissaan. :D

Ehkä mä olen taas tarinoinut tarpeeksi ja alan siivoomaan, Lucas kun nukkuu vieläkin, unbelievable ! Ei tarvii ees tehdä ruokaa kun Stefan teki fondueta omnomnom ennenkun lähti duuniin ja oon vieläkin ihan täynnä. Lucaksen mielestä isin sylissä oli tänään hyvä ihmetellä maman touhuja ja joojoo tää on viimeinen kuva, nyt ciao :*


perjantai 14. joulukuuta 2012

Ihania pikaterkkuja!


Töttöröööö, täällä on ihanan paljon lunta! :) Stefanilla on vapaata jolloin päivät kuluu nopeesti eikä yleensä läppärin äärellä. Nyt mun ihanat miehet on jo molemmat unten mailla ja niin meen kohta minäkin, kerron vaan äkkiä että tänään käytiin siis ihanassa Innsbruckissa tähystämässä tuo kurkunpää ja saatiin hirvittävän ihania uutisia, ostettiin Lucakselle paljon ihania vaatteita, kasattiin ihana uusi sänky, ostettiin mulle ihanalla 80 eurolla rasvoja neurodermatiittiin ja saatiin ihania paketteja (tai no, ihana Lucas sai, mut ihana Suvi lähetti myös mulle salmiakkia ahh!). Huomenna jatkuu yhteinen vapailu (mun ja Lucaksen vapailuhan nyt jatkuu vielä aika kauankin...) ja aattelin leipoa joulutorttuja, koska niitäkään täällä ei tunneta niin tarkka leipurimieheni ei voi väittää että ne on menny pilalle jos niistä tulee tosi rumia nimimerkillä muistoissani paikalliseen "lehtitaikinaan" tehdyt tortut vuosimallia 2009 Stubaissa, sillon ei voinut laulaa "tiedän että olet kaunista katseltavaa".

Mutta jotain kaunista katseltavaa sentään - lapseni nukkuu vaikka on päivä ! Uskomatonta !


Tarinoin huomenna tai ylihuomenna nuo lyhyet jutut mut nyt on pakko mennä nukkumaan, naapuri toi mulle noita rasvoja ja oli kateellinen kun sanoin että meillä nukutaan jo 6-8 tuntia heräämättä kertaakaan. No joo, niillä tosin nukuttiin vähän enemmän noita päiväunia kun meillä... Tänään Lucas kyllä nukku automatkat niin en tiedä haluaako se aamulla kuinka aikasin seuraa kun ei enää väsytä, siispä nyt kiireesti sinne unimaailmaan että jaksan sitten herätä pirteenä sen kanssa jokeltamaan jos niin käy, sillä kun on aamusin kamalasti tarinoitavaa. Also gute Nacht :*