perjantai 20. joulukuuta 2013

Luukku 20: Löllöhistoria


Havahduin jokunen aika sitten (siis tyyliin keväällä) todellisuuteen - minähän olen lihava! Vaikka mulle ei Lucaksesta tullutkaan kuin kymmenisen kiloa ja suuri osa jäi synnärille ja loput katosi imettäessä (järkyttävästä suklaan ja keksien ahmimisesta huolimatta), olen silti entiseen verrattuna aikamoinen lihapullalöysäke!


2004, tuollakin hetkellä olin mielestäni lihava!

Mä olen oikeastaan teinistä asti kuvitellut että olen jotenkin normaalia isompi, ehkä johtuen siitä että olin ympäröity niin laihoilla kavereilla. Tosin mulla on kyllä aina ollut leveä lantio ja olematon uuma, oon siis aina näyttänyt melkoiselta puupökkelöltä, ehkä sekin vaikutti mun mielipiteeseen. Mutta kun noita vanhoja kuvia nyt katson, en oikein tiedä kukahan mua sieltä peilistä on sitten katsonut jos olen pitänyt itseäni lihavana! Yksi tollainen keho tänne kiitos hep!

En ole kuitenkaan tästä mielipiteestä huolimatta ikinä ollut mikään himoliikkuja, tai no, edes mikään tarkoituksella liikkuja. Ratsastin viisivuotiaasta aina lukioikään asti ja loppuvuosista oman ponin kanssa sitä tulikin harrastettua ihan jatkuvasti, mutta se ei tuntunut liikunnalta, vaan ihanalta harrastukselta. Fillaroin lisäksi aina kelien salliessa tallille ja takaisin, matkaa kun ei edestakaisin ollut kuin alle kahdeksan kilometriä.


2007.

Olenkin aina ollut hyötyliikkuja! Kävelin kouluun, samoin myös myöhemmällä iällä aina joka paikkaan kun en sitä ajokorttia omistanut. Kun aloitin työt 16-vuotiaana, sain juosta koko päivän huoltsikkaa ympäri. Itävallassa hyötyliikunta se vasta alkoikin. Vaikka työpisteeni ei kovin suuri ollutkaan, oli se aamusta välillä jopa ihan iltaan asti sitä pientä väliä juokseminen yhdistettynä lautailuun ihan tarpeeksi liikuntaa, varsinkin kun syöminen aika usein tuppasi ajanpuutteesta johtuen jäämään.

Imetysaikana saatoin siis vetää oikeasti paketillisen keksejä ja levyllisen suklaata yhdessä päivässä eikä tuottanut mitään ongelmia tehdä samaa vaikka ihan joka päivä, varsinkin kun mun rutikuivasta ihosta johtuen se ei myöskään näkynyt naamassa. Onneks imetyksen loputtua olin vetänyt niistä niin överit, etten pystynyt enää levylliseen edes viikossa. Lisäks mun silloin alkanut hullu vedenjuonti jatkui, edelleenkin juon pari litraa päivässä.

Keväällä aloinkin ahkerasti jumppaamaan kotona. Ahkeruus kesti ehkä pari viikkoa. Kuukauden päästä sama ja taas huvitti ehkä viikon. Voisinpa sanoa että olen vaunuilijaihmisiä, mutta en kyllä ole ollut sitäkään enää. Siitä asti kun Lucas on nukkunut säännöllisest päikkärit, ei ole muka koskaan "oikea aika" mennä lenkille. Aamupäivällä Lucas nukahtaisi vaunuihin eikä suostuisi nukkumaan lounaan jälkeisiä päikkäreitään. Iltapäivällä yleensä Stefan on hyppyvuorollaan kotona. Kun se lähtee takaisin duuniin, on jo pimeää enkä uskalla ettei autot aja päälle.


Muutama kuukausi sitten kesällä.

Mulla onkin aina ollut hirveän hyviä selityksiä itselleni! Yksi useimmiten käyttämistäni on se, että toisen lapsen tullessa sitä turpoaa taas ja kaikki ahkerointi on ollut turhaa, on parempi odottaa siihen asti että toinen on pihalla, imetetty eikä uusia lapsia ole näköpiirissä. Joo, mutta olishan niitä kiloja helpompi sitten alkaa karistamaan (tai oikeastaan kaikkea tätä löllöä kiinteyttämään), kun niitä ei olis jo ennestään tuhatta ylimääräistä.

Tämän hetkinen tilanne on siis se, että olen tyytymätön kehooni, mutta vähän liian saamaton tekemään sen eteen vielä(kään) mitään suurempia ihmeitä. Siitä syystä en myöskään valita päivittäin kenellekään kokoani, sitä voisi tehdä jos yrittäisi oikeasti päästä kiloista eroon. Palataan tähän nykyhetken tilanteeseen myöhemmin, eiköhän tämä tästä joskus muutu! Viimeistään sitten sen toisen beibin jälkeen, toivottavasti saan jo aiemmin itseäni niskasta kiinni! Pitäisköhän ostaa joku oikein iso peili vai mikähän siihen auttais? :D

9 kommenttia:

  1. Voi muru, näkisitpä mun löllykät !!! Mutta musta on ihana kuulla että ehkä kuulun niihin kovin laihoihin ystäviin :P
    Musta se äitienkeho kampanja, mikä pyöri maailmalla loppukesästä oli hieno. Keho muuttuu kun saa lapsen/lapsia. Saattaa tulla arpia, lantio levenee (ikuisiksi ajoiksi, mutta hei, onhan sieltä tullut ihminen ulos, niin täytyyhän sen jossain näkyä!) Tissit voi heittää olkapäille kun pesee niiden alusia ym. (nää oli aika omakohtaisia kokemuksia kun katson peiliin... !!)
    Mutta onneks mieleen tuo ei vaikuta. Oot ihana <3
    T: KatjaMama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet myös yksi niistä ystävistä joka tämän hyvän "turhaa ennen toista lasta"-vinkin antoi :D ! Ja joo Beautiful Body! Siis tottakai se keho muuttuu, mutta jos sille jaksais tehdä oikeasti jotain niin se ei ehkä näyttäis ihan näin järkyttävältä ja vanhat vaatteetkin olis vähän kivemman näköisiä... Kateudella katselin vaan yks päivä sitä kolmen lapsen äitiä (http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/20131219034411882_v0.shtml) josta joku oli vetänyt herneet nenään. Mä olen tosiaan vaan kade mutta ei mua silti suututa että joku on tehnyt hienon työn, päinvastoin! Tahdon itsellenikin tollaisen itsekurin!

      Hei mistä tunnistaa nuoren ja vanhan naisen - vanhalla on napa tissien välissä ahihihi, sopii myös äiteihin. :D Ja onneks tosiaan ollaan silti IHANIA omia itsejämme kaiken sen mamikauneuden alla! Olet rakas ♥ !

      Poista
    2. Mä oon aina täynnä hyviä vinkkejä :P

      Poista
  2. Hahhaaa mulla on nyt sama tilanne - ei peilikuva miellytä muta tässä mä vielä istun ja kasvatan takapuoltani (Y)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis arvaa mä eilen taas jumppasin ihan hulluna mutta nyt on reidet niin jumissa että hyvä jos kävelemään pystyn... Mitä tästä opimme, liikunta on pahasta, jatketaan löllön kasvattelua :D !

      Poista
  3. Oi mikä- timmimimmi ekassa kuvassa! Ja kahdessa jälkimmäisessä, ihan normaali hyvännäköinen ja -muotoinen nainen. NORMAALI :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään mikään kukkakeppi tahdo olla mutta kyllä nää nykyiset muodot on jo vähän liikaa :D !

      Poista
  4. Senkin pullukka mee lenkille ! Ja pyh. Sä oot aina ollut ja olet edelleen normaalin kokonen ! Hei saat ab circlen lainaan, 14 päivää ja seksikäs uuma on sinun. Harmi et mulla jäi sillon kahdesta päivästä kiinni :D ja mieti vaan kolme minuuttia päivässä.. mut en vaan ehtiny sitäkään :D hahahhhaaaaa,! Love you löllöpallo, haisulille pusit ja Stefanille kans ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ab circle ois kyllä pelastus, varsinkin KUN ihan kahdessa viikossa toimii :D !

      Poista