sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Sunnuntaiblaa.

Mulle sattu tälläviikolla niinkin hauska juttu että pakko jakaa se teidän kanssa (ei saa kertoa Itävallan vakuutusviranomaisille), ihan vaan jotta saisitte vähän kuvaa tirolilaisten ystävällisyydestä josta jaksan mainostaa. Hain uutta reseptiä lääkkeisiini neurologilta (en ole siis psyykkisesti sairas vaan aivolohkosta on kaviolla potkaistu pala pois, kiitos rakkaat heppakullat) ja sanoin vastaanottovirkailijalle ettei mun e-card (sosiaaliturva, vähän niinkuin Kela-kortti) toimi, vaan mun pitää hakea korvaukset niistä sitten itse, maksan ne nyt kokonaan itse (mulla on yksityinen vakuutus siihen saakka kunnes saadaan Lucaksen touhut hoidettua jolloin myös mun e-card on taas aktivoitu, Lucas on vakuutettu Stefanin kortille). Itse vastaanoton omistaja Dr. Neurologi (ei mikään Dr. McDreamy mut tosi symppis) hengaili siinä myös ja ne yhdessä päivitteli että kun ne on niin kalliit ne lääkkeet kunnes virkailija sanoi että hei, mä kirjoitan tän reseptin mun nimellä niin saat ne halvalla, kysyen vielä multa että sopiiko. :D No tietysti sopii, kiitos. :D

Eilen kävin siis Maijan kanssa almost-sokkotreffeillä ja olipa hauskaa! :) Muistaakseni Katja mulle joskus sanoi että vaikka mamakavereiden kanssa onkin kiva jutella, on silti niin ihana välillä puhua jostain ihan muusta kun vauvoista ja se on ihan totta. Vaikka Lucas onkin ihanin ja tärkein asia koko universumissa, viettää sen kanssa kuitenkin suurimman osan ajastansa joten joskus tekee oikein hyvää puhua oikeasti muustakin kuin siitä miten se nukkuu, mitä se syö, mikä pistää sen kiukuttelemaan, mikä tekee sen iloiseksi (tokihan me Stefanin kanssa puhutaan paljon muustakin mutta ei sitä lasketa, no okei ei se olekaan mun sellanen kaveri :D). Mutta se mikä tekee myös olon taas euforiseksi on se jälleennäkemisen riemu, se ilo toisen pienillä kasvoilla. :) Ja omilla vähän isommilla, vaikka ei kauaa olisikaan poissa tulee noinkin pientä ihmistä silti valtava ikävä.


Ikävä iskee huomennakin, tosin vähän isompaa naamaa, tänään Stefanilla alkaa siis loma ja huomenaamulla se lähteekin sit ajeleen. Meillä ei ole mitään suunnitelmia, ehkä jos St. Johannista kävis etsimässä uutta unihaalaria kun ei meinaa mahtua jalat taas kohta enää suoriks. :D Taaskaan, toi jäbä venyy ja paukkuu kasvamaan niin että hirvittää! Ei vaan, ei hirvitä, en malta odottaa että saan ottaa taas uusia vaatteita kohta käyttöön, tai no, oon ottanukin jo muutaman pienen 68:n. Lucaksen vaatekaappi on kyllä paljon siistimpi kun mun, kaikki on melkein värilleenkin jaettu, musta sen vaatteita on paljon kivempi järjestellä! Oikeestaan erittäin hyväkin, musta olis vähän ikävää jos mun pitäis kerran kuukaudessa etsiä itselleni kaapista isompia vaatteita kun ei mahdu päälle, ai kauhee.

Nyt Lucas on taas viihtynyt päikkäreillä jo kaks tuntia joten mä alan odottelemaan josko se kohta alkais heräilemään ciaoo :*

Koska Lucas repii hiuksia niin että sattuu, pidän niitä kiinni ja se sit roikkuu aina mun kaulakorussa. Käte kaulapanta.

2 kommenttia:

  1. Voi kauhee ku tuli kova ikävä <3 nomut hei, eihän se hoitsu nyt voinu omalla nimellään niitä sulle kirjottaa, ahihaa :D ihana kuva toi mis lucas näyttää kieltä! Lunaltapusut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei mustakaan, kävin vielä hakemas niitä Ellmaun apteekista niin se täti siellä sanoi että hänen täytyy tilata ne vai oonko menossa minne päin St. Johannia, niillä on varastossa ne, olin ihan et hä ni se vaan sano että niin kun sä asut siis St. Johannissa ku siinä reseptissä oli "mun" osoite. :D Ja on joo tosi kiva, nyt kun se on kolmen kuukauden tauon jälkeen taas keksiny et kielen näyttäminen on hauskaa. :D

      Poista