sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Parisuhde.

Lucaksella on taas uusi rytmi, jota ollaan noudateltu nyt muutama päivä (ensi viikolla on luvassa varmaan taas jotain uutta kivaa). Aamulla syödään seitsemältä ja nukutaan vielä yhdeksään, sitten syödään puoli yhdentoista maissa ja yhdeltä käydään päiväunille jotka on nyt kestänyt jopa tunnista kahteen ! Heitin sille yks päivä karhupuvun päälle ja laitoin kylmään makkariin omaan sänkyynsä peiton alle ja se tais nyt olla mieluinen paikka (oon yrittäny sitä aiemminkin, tuloksetta), koska nykyään se uinuu siellä ne päikkärinsä. :) Toissapäivänä se tosin ei nukkunut sit illalla enää miniunia joten se oli sitten tosi pitkään putkeen hereillä, illalla väsyttikin kamalasti ja kesti kaksi tuntia saada se itku ja kitinä vaihtumaan uneksi. Joo, meillä ei tosiaan normaalisti kiukutella. :D

Paitsi että kiukutellaanhan! Emma sanoi että se on kade kun se lukee meidän tarinoita, joten aattelin että mun pitää varmaan valasta muutama asia. Ei, meillä ei aina paista aurinko tässäkään taloudessa, vaan kyllä mekin esimerkiks riidellään silloin tällöin. Okei kääk, kuulosti edelleen aika huonolta yritykseltä, mutta kun ei me oikeasti hirveesti riidellä. :D Siis tarkotan nyt sellaista oikeaa riitelyä, joka päivähän me ollaan asioista eri mieltä, mutta ei siitä mitään kunnon riitaa saa aikaiseksi. Jos me oikeasti riidellään saadaan se kyllä selvitettyä (varsinkin jos "riidellään" siten että mä oon ajatellu jotain dorkia Stefanin ajatuksista ja itken), siitä yleensä krediitit Stefanille koska mä dorkamykkäilen ja koen sen muka aina velvolliseks avaamaan suunsa ekana. :D Mutta tosiaan semmosta "mikset siivoo valivali"-riitelyä ja siitä puhkeavaa kolmatta maailmansotaa meillä ei ole.

Ja tämä johtuu varmasti siitä että ollaan molemmat perussiistejä ihmisiä ja ehdittiin molemmat asumaan jo jonkin aikaa yksin ennenkuin yhteen päädyttiin (ja no mun äiti ei kyllä ollut kovin siisti ihminen joten se meni lähinnä toisinpäin kun sen kanssa asuin, mä siivosin sen sotkuja :D). En tiedä millasta olis asua miehen kanssa joka jättäis vaatteita lojumaan joka paikkaan, astiat pöytään ja ei muutenkaan tekis yhtään mitään. Siivous on sit musta mun tehtävä, johtuen siitä että Stefan käy duunissa ja mä olen "vaan kotona". Toki se aina muistuttaa että Lucaksen hoito on mun duuni, mut se nyt on niin helppo vauva (paitsi välillä, sillon saattaa jäädä tiskit tiskaamatta :D) ettei sitä oikein voi oikeeks duuniks sanoa. Tottakai se vastuu on aivan valtava vuorokauden ympäri seitsemän päivää viikossa, mutta Kaijaa taas lainatakseni "ja se ottaa, se enemmän takaisin antaa".

Me ollaan tosi läheisiä, siis fyysisesti, ollaan tosi paljon kosketuksissa toisiimme. Se, ja se että jutellaan hirveesti on varmaan myös syitä miksei meille tule mitään suuria riitoja. Ollaan Lucaksesta huolimatta aika tuore pari (esimerkiks yks mun Suomen parhaista kavereista, samanikänen kun minä, on seurustellu melkein kahdeksan vuotta...), sekin varmaan vielä vähän vaikuttaa (tosin synnytyksen kokeminen yhdessä tuntu pidentävän suhdetta vuosilla :D). Mutta oon aina aatellut että se puhuminen suhteessa on tärkeintä (rakkauden jälkeen siis, jos ei sitä enää ole niin ei se puhuminenkaan sillon enää mitään auta), toivottavasti pystytään tulevaisuudessakin keskustelemaan samanlailla. Stefan aina sanoo että suomalaiset ei puhu mitään jos joku painaa mieltä (mä en tiedä mistä se on sen oppinut, varmaan internetin ihmeellisestä maailmasta) ja pakottaa mut sitten puhumaan, mikä toki on hyvä. :D

Keskieurooppalaiset miehet on ihania. En taas voi yleistää, kaikki ei ole, mutta ne joita mä olen tavannut on olleet jotain ihan muuta kuin ne suomalaismiehet joiden kanssa olen ehtinyt seurustelemaan. Enkä taas todellakaan yleistä ettäkö kaikki suomalaismiehet olisi hiljaisia tylsimyksiä, oon kohdannut myös poikkeuksia haha. :D Mutta keskieurooppalaiset saa silti mun pisteet, täällä osataan suhtautua elämään ihan eri tavalla kuin kylmässä pimeässä pohjolassa (pätee toki myös naisiin, niitä en tosin ole kokeillut muuta kuin kaveripohjalta :D) ja se leidenschaft, intohimo, ihan kaikkea kohtaan on ihana. Stefanilla tätä piisaa ja musta on myös hauskaa että se on niin temperamenttinen ja keskustellessa se innostuu ihan hulluna jostain aivan tavallisesta asiasta (vaikkakin se aika usein esimerkiks ruokaa tehdessä kuvittelee että hänen tapansa on se ainoa oikea, no okei, se usein onkin...).

Lisäksi se on mahtava Lucaksen kanssa. Eikä sitä todellakaan tarvitse käskeä että tekisitkö sitä ja tätä jos tahdon vaikka siivota, vaan se tekee sen mielellään. Se onkin sanonut että nyt on kiva kun Lucas kasvaa ja se voi vihdoin tehdä sen kanssa jotain, koska sillon ihan pienenä se oli sille vähän ns. tylsää kun ei se muuta tehnyt kuin söi tissiä ja nukkui. Tuttipulloakin kokeiltaessa se oli aina ihan innoissaan että vihdoin hän voi tehdä jotain itse eikä vaan katsella nukkuvaa tai syövää vauvaa. :D Nojoo, aika menee niin nopeesti että kohtahan me päästään kaikki kolme jo yhdessä esimerkiks laskemaan ... Joojoo päästäänpäs, mäkin olin hei 3-vuotiaana ekan kerran! :D

Hupsista, tää meni nyt ihan ohi alotusaiheen, siitä riitelystähän mun piti kertoa! Noo macht nix, katotaan uudestaan sit jos Lucas päättää alkaa terrorisoimaan mun unta - väsyneenä saatan ehkä olla vähän herkemmin syttyvä. Mutta näin harmonisten miesten kanssa on kyllä hankala keksiä riidan aiheita joka toki on aivan ihanaa, musta jokapäiväinen riitely tai mökötys ei vaan kuulu parisuhteeseen, eihän sillon voi olla ihminen onnellinen? Nojoo, nyt me onnipallot aletaan iltapuuhiin ja toivotaan josko tänään uni tulis taas ilman että maman täytyy laulaa kaikki tuntemansa laulut läpi, ciaooo :*

Kuka vois olla onneton kun huushollissa asuu tämmönen tyyppi ♥ Joka on oppinut juuri pärisyttämään huuliansa noin hienosti ja tekis sitä mielellään kokoajan. :D

6 kommenttia:

  1. Mä en tajuu miten sun blogillas ei ole enempää lukijoita!! No, tästä saat ainakin yhden lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ennoo kauheesti mainostanu, tää oli alunperin vaan mulle ja suomitutuille :D Mutta tervetuloa! :D

      Poista
    2. Ahihaaa mikä kuva <3 pusut meiltä, t. Täti ja luna !

      Poista
    3. No ihana PärinähuuliLugi, pusuja takasin ipadiin näköjään ihastuneelle <3

      Poista
  2. Vau-foorumilta bongasin tän :) taidan jäädä lukemaan, kun tuntui tää eka pätkä ihan kuin mun elämästäni. Tosin itse oon vasta raskaana, mutta toivon tosissaan, et meidän harmonia miehen kanssa jatkuu vielä lapsen saamisen jälkeenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, tervetuloa :) ! Mun mielestä se on aikalailla itsestä (ja toisesta myös) kiinni. Jos kokoajan kitisee kaikesta itsestäänselvästä niin kyllähän siinä palaa hermo itse kullakin. :D Varsinkin tunnin välein heräilevän vastasyntyneen kanssa siihen olis varmasti helppo ryhtyä, oikein semmoseen martyyrimaiseen valitukseen mutta kannattaa muistaa et se riitely vie vaan lisää energiaa. Tuoreella isilläkin on vaikeaa, ei pelkästään mamalla ja yhdessä sovussa on kivempi ihmetellä uusia asioita. :)

      Poista