perjantai 11. huhtikuuta 2014

Mitäs siinä kyselet

Miksi toinen lapsi jo nyt, noin pienellä ikäerolla? Mikset mene töihin? Miten kuvittelet pärjääväsi kahden lapsen kanssa? Miksi tehdä vauva keskelle remonttia? Mua ei liiemmin häiritse tällaiset typerät kysymykset, mutta vähän toki huvittaa. Myönnän tottakai että jos munkin mielestä joku ihminen tekee kummallisen päätöksen saatan sitä ihmetellä, myös ääneen. Mutta arvostelemaan en käy kyseisen henkilön kuullen - jokainen tehköön miten tykkää, ei ole multa pois.

Ensinnäkin: mä olen tyyliin koko ikäni tahtonut kaksi lasta, noin kahden vuoden ikäerolla. Miksi just kaksi vuotta? Mulla on aika paljon serkkuja, mutta pieninä vietettiin mummolassa/mökillä aina aikaa porukassa johon kuului mun lisäkseni viisi muuta; mun sisarukset, kaksi serkkua ja yhden kaveri. Ne olivat kaikki mua 3-7 vuotta vanhempia ja se kolme vuotta oli liikaa, olin aina liian pieni ja jäin kaikesta ulkopuolelle.


Isosisko on mua neljä vuotta vanhempi ja vaikka myöhäisteinivuosista lähtien olen lukenut sen yhdeksi mun parhaista ystävistäni, oli se ikäero lapsuudessa vähän liikaa. Tämä kaksi vuotta perustuu siis omiin kokemuksiin - jos joku nyt siellä nauraa että olenpa tyhmä kun sokeasti oletan että meidän lapset varmasti leikkivät ongelmitta yhdessä, niin ei, en todellakaan oleta näin, mutta uskon vakaasti että leikit käyvät paremmin yksiin kuin sitä suuremmalla ikäerolla. En voi sanoa tietäväni, koska lapset ovat tietysti yksilöitä, mutta kuten sanoin: oman lapsuuteni perusteella olen tätä mieltä.

Miten sitten luulen jaksavani yhden uhmaisen terroristin sekä pienen vauvan kanssa? No, siihen en osaa vastata ennen syksyä, sen näkee sitten. Ei mua kyllä pelota tai ahdista mitenkään, päinvastoin, innolla odotan miten arki lähtee rullaamaan! Voihan olla että uusi tulokas on unihäiriöinen, koliikkinen sekä refluksinen ja mitähän vielä, mutta jos niin käy niin eipä sitäkään ikuisesti kestä. Luulen edelleen että jokunen salaa toivoo meille juuri tällaista vauvaa, jotta mäkin oppisin mitä lastenhoito oikeasti on... Hohhoijaa.


Ai miksi en mene töihin? Koska mulla ei ole mitään vakityöpaikkaa odottamassa enkä tahdo hankkia uutta vain sanoakseni pomolle suunnittelevani pian perheenlisäystä. Ei, mä tahdon mennä töihin sitten kun tiedän että lapset on nyt tehty, nyt on työn vuoro. Ja olen lähes sataprosenttisen varma (joo, never say never) että lapsiluku on kahdessa täynnä, koska se nyt vaan on taloudellista. Niin, kuten kaikki tietää, mä olen tarkan markan tonttu.

Taloudellisuus näkyy myös aikatauluissa. Itävallassa ns. kodinhoidontuen summa määräytyy sen mukaan, kuinka pitkään aikoo kotona olla - tietysti mitä pidempään on, sitä vähemmän euroja heruu. Koska tiedettiin molemmat tahtovamme toinen vaavi parin vuoden sisään, laitoin Lucaksen kanssa "kotona olo"-kuukausia sen verran vähän että heinäkuussa tulee viimeinen tuki. Uudesta tulokkaasta alkaa tulla äitiyspäivärahaa elokuussa - täydellinen ajoitus, eikö! Näin niillä lapsilla tienataan!


Ainiin, se remontti, vauva ei toivon mukaan synny keskelle sitä (edelleen never say never, ikinä ei tiedä mitä sattuu). Ollaan just sen takia aloitettu kaikki paperihomma älyttömän ajoissa että päästäisiin myös ihan oikeisiin hommiin hyvissä ajoin, joka meinaa ennen kesää. Rakennusmestari lupaili ehdottomaksi maksimaalikestoksi kolme kuukautta, joten jos edes heinäkuussakin päästään aloittamaan, niin se riittää! Ei siellä tarvitse täysin valmista olla muuttovaiheessa, kunhan on edes seinät ja katto. Ja keittiö. No ja juokseva vesi, mieluiten lämmin. Joo'o, tunnen erään hulleroperheen joka muutti remontin keskelle ja eli monta kuukautta ilman vettä!

Olikos vielä kysymyksiä? En muista, nämä taisivat olla ne yleisimmät. Jos joku jäi vielä mietityttämään niin kysy ihmeessä, kerron kyllä (ehkä) mielelläni! Voisin kirjoittaa tähän samaan syssyyn vielä Itävallan päivähoitojärjestelmästä joka myös vaikutti tähän päätökseen (täällä päiväkoti on ilmainen 3. ikävuodesta alkaen), mutta en nyt ehdi enää kun on niin kamala nälkä! Iltaisinhan ei saisi syödä, nykyään vähän lipsun tästä...

Kuvituksena on taas vain pikku-Lucas, kun ei siitä nykyään oikein saa kuvia. Vauva kuin vauva, sopii aiheeseen! Enivei, onko teidän päätöksiä arvosteltu, onko joku joutunut kuulemaan typeriä kysymyksiä tai jos ei suoraan, niin jonkun kautta? Ihanaa viikonloppua kaikille :) !

18 kommenttia:

  1. Muistaakseni sä et ollut kyllä vähääkään syrjitty alle 4-vuotiaana. Menit muiden mukana täydestä kuin väärä raha. Pyörälläkin opit ajamaan ihan varkain. Hakasen Johannan filetsulla karautit kotipihaan ilman apupyöriä ! Opittuasi lukemaan vähän alle viisivuotiaana,uppouduit upponallen ihmeelliseen maailmaan ihan täysin. Sisaresi ja serkkusi maanitteluista huolimatta, saatoit suostua lähteä korkeintaan uimaan.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sä ilmeisesti näit vain ikkunasta, aina ne mua syrji, varsinkin pojilta kuuli aina "mee pois sä oot liian pieni" :D

      Poista
  2. Mummokin muistelee,että olit tomera tyttö.Mutta ehkä se johtui juuri siitä,ettet halunnut olla kuulumatta joukoon.Mutta lukeminen todellakin oli "sinun juttusi".Silloin sanoit topakasti kaikille "en tuu nyt"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukeminenhan onkin tärkeää ;) Sain varmaan sitten Annankin kirjageenit!

      Poista
  3. P.S.
    Mutta joka tapauksessa sinä ja te saatte tehdä lapsia silloin kuin teistä tuntuu hyvältä,kenellekään muulle asia ei kuulu!

    VastaaPoista
  4. Sä kyllä vihasit mua ku olit teini :D pilasin sun elämäs lähes tulkoon joka päivä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ups muokkasin sinne myöhäisteini sopii paremmin :D Ei vielä oikein joo lähtenyt sillonkun esim asuttiin Peltotiellä samassa huoneessa, se oli muistaakseni vähän tuskaista välillä :D

      Poista
    2. Joo nyt kuulostaa paremmalta :D joo ei oikeen lähteny joo sillon, tai siis ei mulla mitään ongelmia ollut sä nyt vaan olit vähä herkkä ja mä hirveen ärsyttävä :D aika kultaa muistot ♡

      Poista
    3. No sä just täysikäistyneenä vähän taisit kiristää 14-vuotiaan hermoja ;) Ja niin kultaa, kyllä mä susta sillonkin jo kovasti tykkäsin ♥

      Poista
  5. Mun haaveissa taas on paljon lapsia. Mulla on itsella viisi sisarusta ja se on ehkä maailman ihanin asia. Ja nuo pienet ikäerot. :) Mä ja mun kaks vanhinta siskoa ollaan synnytty n. kolmen vuoden sisällä ja sen lisäksi mulla on useampi suurin piirtein samanikäinen tai vuoden vanhempi tai nuorempi serkku. Kyllä siinä riitti kavereita. Serkut on edelleen mun parhaita kavereita! :D Ukko ei ole vielä ihan innoissaan mun kuuden lapsen haaveesta, mutta mennään yksi kerrallaan! Jo se ensimmäinenkin riittäisi mulle..

    Ja antaa muiden arvostella! :) Jokainen tietää, mikä on heidän kohdallaan oikein. Mun mielestä teidän suunnitelmat on hyvällä mallilla, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi, hurja ! Mustakin oli ihanaa kun oli iso porukka vaikka loput olikin serkkuja eikä sisaruksia, tuntui melkein samalta kun oltiin kuitenkin niin paljon yhdessä. :) Mutta enempää kuin kaksi lasta en kyllä itselleni tahdo, varsinkin kun täällä pitäis olla miljonääri että olis varaa niin isoon taloon että olis kaikille edes vähän omaakin tilaa. :D Stefanhan haaveili sinne Lappiin muutosta, sinne voiskin perustaa suurperheen jonnekin metsän keskelle kun olis halpaa tonttia silmänkantamattomiin :D !

      Ja hei älä huoli kyllä se sunkin miekkonen sille kuudelle vielä lämpenee jahka ehditte sen ensimmäisen saada ;) Jos ei kuudelle, niin ainakin muutamalle :D ! Kuusi on jo tosiaan aikamoinen, mutta oisko kummallakaan suvussa kaksos- tai kolmosgeenejä niin tulis monta kärpästä yhdellä iskulla haha :D

      Poista
  6. Meidän lapsilla on ikäeroa 1v9kk ja juuri täydellinen ikäero! Moni sitä kauhisteli "juurihan edellinen syntyi! "eipä ensimmäinen saanut olla kauaa se ainoa vauva" "etkö mene töihin" jne.... mutta me haluttiin juuri niin, että voin olla samaan syssyyn kotona eikä tarvitse toista kertaa kärvistellä töissä ison mahan ja supistusten kanssa, hoitoalalla kun olen. Ja nyt kun Eve on sen 3,5v. uhmaikäinen, voi verrata täysin teini-ikäiseen hirviöön ja Luka oma tahtoinen melkein 2v. jätkän pätkä, olen äärimmäisen onnellinen, että ikäero on juuri tuo eikä nyt esim. perheeseen putkahtaisi pikku ihminen. Palasin joulukuussa työelämään ja on ihanaa, kun tietää, että töitä saa tehdä rauhassa ja lapset nauttivat päiväkodiss olostaan, ja saavat toisistaan juuri sitä seuraa (myös tappeluseuraa). Ja se miten tärkeitä oavt toisilleen <3 Moni kauhisteli, kuinka isommasta sisaruksesta tulee mustasukkainen ja taantuu vauvan tasolle tms.. meillä kyllä kävi juuri päinvastoin; eve heitti päivävaipan pois heti kun Luka syntyi eikä mustasukkaisuutta ilmennyt kuin Lukan ollessa n. 1v. Eihän Eve muistanut elämää ja aikaa ennen Lukaa, kun oli niin pieni. Kyllä niitä ongelmia ilmaantuu, jos on ilmaantuakseen. Oli ikäero mikä tahansa ja elämäntilanne mikä tahansa. Ja kun se tuntuu itsestä hyvältä ja oikealta päätökseltä, silloin se niin on ja se perhe voi hyvin! Onnea vielä odotukseen, erityisesti tulevalle isovelille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1v9kk on musta jo aika paljon! :D Koska myönnän että itse vähän kauhistelen niitä joille syntyy toinen ennen esikoisen ekoja synttäreitä, koska silloin voi oikeasti jäädä vähän se ihana vauva/taaperoaika väliin. Tottakai jokainen tavallaan, mutta itse en tahtois. Ja just tollain mäkin tahdon - mennä töihin niin että tietää ettei sieltä tarvii kohta taas jo jäädä pois vaan saa ihan rauhassa olla ihan siihen eläkeikään asti :D ! Ja ihana kuulla että teillä on mennyt niin hyvin, toivotaan että meidän draamaprinssikin sopeutuu sisaruksen tuloon yhtä kivasti. :)

      Poista
  7. Kyllä mä uskon, että lapset sopeutuu kun ei tehdä uudesta vauvasta liian isoa numeroa. Ettei pienen elämä mene täysin nurinpäin. Meillä pyrittiin ihan normielämään, toki Eve puuhasteli enemmän isin kanssa, kävivät kahdestaan kaupassa ja semmoi pieniä juttuja, mutta muuten ihan normiarki jatkui. Ulkoiltiin tuttuun tapaan ym. Jossain vaiheessa olin aika koomassa, kun Luka oli muutaman ekan kk herännyt 1-2h välein syömään joka yö, mutta kyllä sitä ihmeen hyvin jaksaa, kun ei ota liikaa paineita :) ja teilläkin on Lucaksella hyvää aikaa vielä olla se ainokainen ja kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina aatellut että sitten jahka ei ole enää ihan niin kiinni vauvassa esim. imetyksen takia niin vie sen mummolle hoitoon ja keskittyy ihan vaan pelkästään Lucakseen, sekä mami että isi. :) On se kuitenkin eri asia olla kummankin kanssa kuin pelkästään jommankumman! Mutta eiköhän siitä tosiaan kaikesta jokainen selviä, niin lyhyen aikaa ne on kuitenkin pieniä, melkein vois laittaa surunaaman :( :D !

      Poista
  8. Tästä tuli mieleen laajempikin postausaihe: musta ois kiva kuulla laajemminkin tosta Itävallan sosiaalietuusjärjestelmästä! Miten siellä pidetään just äitiys- ja isyyslomia, vanhempainvapaita (kuinka paljon, kuka, koska) miten niistä maksetaan (juuri nämä kotihoidontuet jne.) ja muutenkin tämmösestä! Ja en tiedä kuinka hyvin tunnet Suomen vastaavaa järjestelmää, mut jotain vertailevia mielipiteitä puolesta ja vastaan, mikä on sun mielestä missäkin hyvää ja mikä huonoa ois kans kiva kuulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, mä en kyllä osais vertailla kun en tiedä Suomen järjestelmistä yhtikäs mitään. :D Muutakun sen että kaikki valittaa että rahaa tulee liian vähän (jolloin aina mietin että milloinpa sitä tavalliselle pulliaiselle liikaa tulis...). Mutta ilman vertailuja voin kyllä näistä meidän tsydeemeistä kirjoitella, vaikkakaan en ehkä ihan noin tarkasti osaa kun en tosiaan ole ollut vakiduunissa niin en tiedä miten niissä menee, onko Suomessa niissä jotain eroa? Mutta tällaisesta mamustakin pidetään kyllä oikein hyvää huolta, kirjoittelen joku päivä. :)

      Poista