lauantai 26. lokakuuta 2013

Talvitamineet!

Mulle kävi vähän hassusti Lucaksen talvivaatteiden kanssa! Yksi toppahaalarihan meillä jo oli, mutta olin kokoajan sillä mielellä että Lucas tarvitsee vielä toisenkin. Ei todellakaan miksikään "kauppahaalariksi", joita monet äidit ostavat beibeille ihan vain turhamaisuuksissaan - tosin myönnän, en mäkään tahtois viedä Lucasta ihmisten ilmoille missään likaisessa rikkinäisessä rymyhaalarissa, mutta en todellakaan myöskään ostais 200 euron haalaria vain sitä varten että sitä voi kauppareissuilla esitellä muille ihmisille, mutta leikkiä sillä ei voi ettei jälleenmyyntiarvo laske.

Turhamaisuuden sijaan mulla ykkössyynä oli sää. Täällähän talvet on tosiaan enemmän kosteita kuin kylmiä koska aurinko lämmittää niin hurjasti jolloin myös lumi sulaa, joten on sitten kiva että jos tahtoo mennä päivän aikana useammin kuin kerran ulos niin on aina kuiva haalari valmiina. Ja mehän halutaan! Mutta tosiaan, tahdoin ainoastaan toisen haalarin sen meidän perintöpuvun lisäksi, mutta nyt kävikin niin että niitä onkin yhteensä kolme! Minä, fiksu antimaterialisti, sorruin kolmeen!


Facebookin kirpparilta bongasin ihan täydellisessä kunnossa olevan Reimatecin. Tämä ei nyt oikein sopinut mun "en halua mitään tummaa"-vaatimukseen, mutta kun halvalla (40 euroa) sai niin oli pakko, Reimatecit on laadukkaita! Ja onhan tossa vähän keltaista, haha. Tässä miinuksena on se, että tämä on tosi leveä, eli tehty pulleille lapsille eikä Lucaksen kaltaisille hoikkiksille. Mutta tästä tuli heti Stefanin lemppari, musta noi örkit on kyllä enemmän söpöjä kuin miehekkäitä!


Mun sisko ja äiti ilmoittivat löytäneensä niiltä töistä ihan Lucaksen näköisen haalarin, eli tämän Muumin. En oikein osannut sanoa tahdonko sitä ennenkuin näen sen jonkun päällä (sisko kyllä ehdotti jospa tunkisi 3-vuotiaan tyttärensä siihen ja ottais kuvan), joten mami toi sen näytille tänne tullessaan. Ja olihan se söpö! Ja älyttömän halpa (alennuksien kera 25 euroa), joten olihan sekin tietysti pakko ottaa... Tämä on varmasti ainoa laatuaan täällä päin, täällähän kukaan ei ole koskaan edes kuullut Muumeista. Tässä on myös tosi söpö pehmeä karvahuppu!


Ja sitten oli vielä tämä kaverin pojalta peritty Lindexin toppahaalari (Lucasta ei kiinnostanut tossa vaiheessa enää poseerata). Tuo on musta ihan tosi paksu ja ei ehkä ihan niin joustava kun noi kaksi edellistä, mutta varmasti tulee tarpeeseen, ehkä meilläkin on tänä talvena taas oikein kylmiäkin päiviä! "Taas"... Juurikin tämän kyseisen haalarin entinen omistaja on samanlainen hoikkis kuin Lucas ja mun kaveri sanoikin että Molo Kids on ehkä ainut mikä sopii oikeasti hyvin tollaisille kapeille vartaloille.

Oikealla talvikuteisiin liittymättömänä bonuksena on vielä Lindexin Muumijumpsuit jota metsästin ikuisuuden netistä, mun kaveri kävi Helsingissä kysymässä liikkeistäkin ja olin jo menettänyt toivoni, kunnes joku Facebookin kirpparilla sitä mulle tarjosi! Ja onhan se ihana, kannatti nähdä kaikki se vaiva ♥ ! Tosi harvoin saan pakkomiellettä jostain vaatteesta, mutta tämä oli kyllä sellainen, varsinkin kun en löytänyt mistään mitään kivoja jumppereita.

Kuvat on vähän miten sattuu otettuja, koska en tosiaan pysty yhtään katsomaan mistä otan kuvaa koska näyttö on ihan valkoinen. Ehkä se taas pian toimii tai ehkä mä vielä joskus raaskin ostaa jonkun paremman kameran! Ehkä saitte kuitenkin vähän selvää ja jos saitte niin mitä tykkäsitte tällaisen pihin mamin valikoimista kuteista? Ootteko tehneet halvalla hyviä löytöjä vai ostaneet suosiolla uutta, kallista ja laadukasta? Nyt pitää mennä, Lucaksen Lena-serkku on mummolla kylässä ja pojat meni jo edeltä, ciaooo :) !

8 kommenttia:

  1. Täällä toinen pihi äippä joka on löytänyt kaikki ihanat laadukkaat ja hyväkuntoiset haalarit nettikirppiksiltä ja halvalla!!!! :D meillä evellä oli 1v3kk myös reimatecin talvihaalari ja oli niin koomisen näköinen kun pieni tyttö ja niin pullea ja leveä haalari! Mutta ei se menoa haitannut tai näyttänyt ikinä häiritsevän ja oli ihan super hyvä! Vesi ei mennyt ikinä läpi ja tyttö makasi lammikoissa! :) ihania haalareita oot löytänyt ja munkin mielestä on hyvä olla pari haalaria, samasta syystä mitä sanoitkin. Mutta ikinä en ole ymmärtänyt tai hankkinut näitä kauppa/kyläily- haalareita, kaverit kun niistä puhuvat niin hymyillen nyökyttelen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan yllättynyt kuinka pehmeä ja joustava tuo Reimatec on :o ! Aattelin että se olis ollut joku ihan tosi tönkkö... Mut teidän kaikkien suosituksia kuuntelinkin kun sitä valitsin, kun just kerta pitää niin hyvin kosteutta. Ja joo, ei meidän onneks tarvitsekaan ymmärtää, ihmiset tehkööt rahalla mitä tahtovat ;)

      Poista
  2. Hihiii Lunalla oli viime talvena kolme kanssa ja hyvin pärjättiin :D nyt oon vähän pulassa ku ei oo ku yks :o tai no se raita minymo menee vielä ennen lumien tuloa, mutta sit saadaan ottaa käyttöön se ah niin ihana neonpinkki reima ♡ joo mun mielestä kans haalarit on tehty käyttöä varten, eikä koristeeks vaikka ne aika söpöjä onkin ;) Luna ainakin on aina saanu mennä pää kolmantena jalkana ja siks oonkin hommannu kirpparilta yleensä jonkun kamalan rymyhaalarin mikä päällä voi vaikka kieriä autotallin lattialla öljyssä.. niinkin on käyny, ku isin kaa touhuavat ; D mutta hoitoon haluan laittaa siistin ja ennenkaikkea lämpösen ja vettä pitävän, koska kuitenkin ulkoilevat paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä en olis tarvinnut kyllä kolmea. :D Mutta onhan se kiva kun noin halvalla kun sai ja eipähän tarvii jäädä sisälle syystä että ei olis kuivaa haalaria. Sepihaalari kuulostaa hei kivalta, meidänkin pitää varmaan sit kevääks hommata isihaalari niin Lucas voi auttaa isiä vaikka esimerkiks rempassa :D

      Poista
  3. Ja Lucas on tietysti iiiiihana haalarissa kuin haalarissa isomummon mielestä

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Tuli taas niiiiiin kova ikävä <3 Lähdetään kohta hassiin nostamaan pumppu pois järvestä.

    VastaaPoista